BandyLiigaUutiset

Bandykausi 2025–26 on jo kaukana takana

Nyt on aika pysähtyä muistamaan, mitä kaikkea koimme Bandyliigakausi 2025–26 on nyt historiaa. Tulokset on kirjattu, mitalit jaettu ja viimeisetkin kauden ratkaisut jääneet taakse. Jäljelle jäävät muistot, tunteet, onnistumiset, pettymykset ja ennen kaikkea ihmiset, jotka tekivät jälleen yhden suomalaisen jääpallokauden mahdolliseksi. Kauden päätteeksi BandyliigaToimitus julkaisee BandyKausi 2025–26 -loppuyhteenvedon, joka kokoaa samoihin kansiin kuluneen kauden tärkeimmät tarinat, joukkueiden vaiheet, ratkaisevat hetket. JPS nousi mestariksi – kausi tarjosi monta erilaista tarinaa Kauden suurin juhla nähtiin JPS:n noustessa Suomen mestariksi. Mestaruus oli palkinto joukkueelle, joka osasi olla parhaimmillaan silloin, kun panokset olivat suurimmillaan. HIFK pelasi vahvan runkosarjan ja osoitti pitkään olevansa yksi kauden tasaisimmista ja vaarallisimmista joukkueista. Helsingissä nähtiin kuitenkin myös toinen vahva tarina, kun Botnia kasvoi kauden aikana, nousi lopulta HIFK:n ohi ja saavutti ansaitun pronssimitalin. Veiterä pelasi jälleen laadukkaan kauden ja oli mukana mestaruustaistelussa aivan loppuun saakka. Jokainen joukkue toi sarjaan oman identiteettinsä, omat vahvuutensa ja omat haasteensa. Yhdeksän seuraa merkitsi jälleen yhdeksää erilaista tarinaa. Toiselle kausi toi mestaruuden, toiselle mitalin, kolmannelle onnistuneen kasvutarinan. Jollekin kausi jätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Silti jokainen seura, joukkue, pelaaja, valmentaja, huoltaja, erotuomari, vapaaehtoinen ja kannattaja oli osa samaa kokonaisuutta. Enemmän kuin maalit ja pisteet Jääpallokausi ei synny vain otteluista. Se syntyy pakkasilloista, aikaisista aamuista, pitkistä bussimatkoista, hiljaisista pukukopeista ja hetkistä, jolloin joukkue löytää vielä yhden vaihteen. Se syntyy pelaajista, jotka palaavat jäälle vaikeidenkin vaiheiden jälkeen, ja ihmisistä, jotka tekevät työnsä ilman näkyvyyttä tai suuria otsikoita. Kauden aikana nähtiin suuria onnistumisia, mutta myös vaikeita hetkiä. Juuri siksi kauden kokonaisuus ansaitsee tulla kerrotuksi muutenkin kuin sarjataulukon kautta. Samalla muistamme, että pelaajan arvo ei aina näy pistepörssissä. Yksi ratkaisee otteluita maaleillaan, toinen johtaa peliä hiljaisesti, kolmas kantaa joukkuetta vaikeina hetkinä ja neljäs tekee ympärillään olevista pelaajista parempia. Kausijulkaisu kokoaa kauden yksiin kansiin BandyKausi 2025–26 sisältää kausiarvioita, analyyseja, tunnetta ja näkemyksiä jokaisesta Bandyliigajoukkueesta. Julkaisussa palataan runkosarjan vaiheisiin, pudotuspelien käänteisiin, mitaliratkaisuihin. Kyse ei ole vain siitä, kuka voitti ja kuka hävisi. Julkaisu on samalla kunnianosoitus lajille, joka elää vahvasti niiden ihmisten kautta, jotka ovat sille antaneet aikaa, työtä ja sydäntä. Alla luettavissa BandyliigaToimituksen yhteenveto kaudesta 2025-26 Kiitos kaudesta 2025–26 BandyliigaToimitus haluaa kiittää jokaista kauden aikana mukana ollutta. Kiitos pelaajille rohkeudesta, taidosta ja sitoutumisesta. Kiitos valmentajille ja taustaryhmille työstä, joka ei aina näy ulospäin. Kiitos erotuomareille vastuullisesta tehtävästä. Kiitos seuroille, talkoolaisille, kuvaajille, toimitsijoille, kenttien työntekijöille sekä kaikille niille, joiden ansiosta ottelut voitiin pelata. Ja ennen kaikkea kiitos yleisölle, kannattajille ja suomalaisen jääpallon ystäville. Ilman teitä laji olisi paljon hiljaisempi. Kausi 2025–26 on päättynyt, mutta sen tarinat jäävät elämään.

Toimitus

183
0
BandyLiigaUutiset

VAR ei epäonnistunut

Ihminen sen takana epäonnistuu Yöllisten jalkapallon MM-kisaotteluiden jälkeen olen tehnyt päätökseni: puolueettomana jalkapallon kannattajana en katso enää turnauksen seuraavia otteluita. En järjestä mielenosoitusta. En polta pelipaitoja enkä vaadi muita liittymään mukaan. Suljen vain television. Se on minun äänetön boikottini. Minulle jalkapallo on näissä MM-kisoissa tapettu. Aluksi ajattelin syyllisen olevan VAR. Että juuri videotuomarointi on vienyt lajista spontaaniuden, oikeudenmukaisuuden ja sen tunteen, jonka vuoksi jalkapalloa katsotaan. Hetken asiaa pohdittuani ymmärsin kuitenkin, ettei itse teknologia ole varsinainen ongelma. VAR ei päätä mitään. Kamera ei suosi ketään. Hidastus ei valitse, mitä tilannetta tarkastellaan ja mikä jätetään huomiotta. Todellinen ongelma on FIFA, sen kaljupäinen pääpiru sekä järjestelmä, jonka se on luonut VARin ympärille. Ongelma ovat ihmiset, jotka päättävät, milloin teknologiaa käytetään, mitä kuvia päätuomarille näytetään ja millä perusteella lähes samanlaisista tilanteista annetaan täysin erilaisia ratkaisuja. VAR ei siis sinänsä ole epäonnistunut. Sen käyttäjät ja koko sen ympärille rakennettu järjestelmä ovat. Kamera kuvaa sen, mitä kentällä tapahtuu. Hidastus pysähtyy juuri oikeaan hetkeen, viivat voidaan piirtää lähes millimetrin tarkkuudella ja tilanteita voidaan katsoa yhä uudelleen eri kulmista. Ongelma on järjestelmässä, joka VARia käyttää. Jossakin stadionin uumenissa tai erillisessä videokeskuksessa istuu kolme ihmistä ratkaisemassa, onko kentällä tapahtunut rike, virhe tai jokin muu asia, joka pitäisi näyttää päätuomarille. He valitsevat tilanteet, joita tarkastellaan. He päättävät, milloin kuvaa kelataan. He arvioivat, onko tuomarin tekemä ratkaisu riittävän selvästi väärä. Ja juuri siinä kohtaa hienolta näyttävä teknologia muuttuu jälleen ihmisten mielipiteeksi. MM-kisojen aikana minusta on tullut VAR-vastainen. En siksi, että vastustaisin teknologiaa. Päinvastoin. Vastustan sitä tapaa, jolla teknologiaa nyt käytetään. VAR pystyy tutkimaan, onko hyökkääjän hiuksenkärki paitsiossa. Kärjistäen voisi sanoa, että tukallinen pelaaja voidaan todeta paitsiossa tilanteessa, jossa kalju pelaaja saattaisi olla samalla vartalonasennolla sallituilla alueilla. Viivoja piirretään, kuvaa suurennetaan ja ruutua tarkastellaan kuin rikosteknisessä laboratoriossa. Samalla rangaistusalueella saa työntää, repiä, kampittaa ja osua jaloille niin, että ratkaisujen johdonmukaisuutta on lähes mahdoton löytää. Yhdessä ottelussa kevyt kosketus riittää rangaistuspotkuun. Toisessa pelaaja voidaan kaataa vauhdista ilman seuraamuksia. Kolmannessa tuomaria pyydetään katsomaan näyttöä. Neljännessä lähes vastaava tilanne ohitetaan muutamassa sekunnissa. Katsojan ongelma ei enää ole se, ettei hän ymmärtäisi sääntöjä. Ongelma on se, ettei kukaan tunnu tietävän, milloin sääntöjä sovelletaan. VARin piti vähentää virheitä. Sen piti poistaa räikeimmät vääryydet ja auttaa päätuomaria tilanteissa, joita tämä ei voinut nähdä. Nyt se on synnyttänyt uuden kerroksen epävarmuutta. Maalia ei enää uskalla juhlia. Pelaajat katsovat sivurajalle. Valmentajat odottavat. Yleisö seisoo hiljaa ja odottaa tietoa, jota ei välttämättä saada minuutteihin. Urheilun suurin tunne, maali, on muuttunut alustavaksi päätökseksi. VAR tarkistaa. Nuo kaksi sanaa ovat muuttaneet jalkapalloa enemmän kuin moni sääntömuutos vuosikymmeniin. Teknologian piti tuoda oikeudenmukaisuutta, mutta se on tuonut myös epäilyksen. Melkein jokaisen suuren päätöksen jälkeen joku kysyy, miksi tämä tilanne tarkastettiin ja toinen ei. Miksi tässä pyydettiin tuomari näytölle, mutta toisessa ottelussa videotuomarit eivät nähneet aihetta puuttua? Ja sitten syntyy kaikkein vaarallisin tunne: epäluottamus. Katsojalle alkaa muodostua käsitys, että suuret maat hyötyvät VAR-ratkaisuista useammin kuin pienet. Voi olla, ettei asiasta löytyisi tilastollisesti aukotonta näyttöä. Voi olla, että kyse on valikoivasta muistista tai siitä, että suurten maiden ottelut saavat enemmän huomiota. Mutta urheilussa myös vaikutelma merkitsee. Kun järjestelmä ei ole avoin, johdonmukainen ja ymmärrettävä, epäilyt alkavat elää. Katsoja näkee tilanteen, näkee hidastuksen ja kuulee lopulta päätöksen, mutta ei välttämättä koskaan kuule kunnollista perustelua. Miksi juuri tämä kontakti oli rangaistuspotkun arvoinen? Miksi tuo työntäminen hyväksyttiin? Miksi mahdollinen rike jätettiin kokonaan tarkastamatta? VAR-huoneesta ei kuulu vastausta. Sieltä tulee vain päätös. Nykyinen järjestelmä on liian riippuvainen siitä, mitä muutama ihminen sattuu huomaamaan, miten he tilanteen tulkitsevat ja millä kynnyksellä he uskaltavat puuttua päätuomarin ratkaisuun. Niin kauan kuin ihminen valitsee tarkastettavat tilanteet, VAR ei poista inhimillistä virhettä. Se vain siirtää virheen kentältä suljettuun huoneeseen, jossa sitä kutsutaan teknologiaksi. VARia pitäisi kehittää paljon pidemmälle automaation suuntaan. Teknologian tulisi tunnistaa mahdolliset paitsiot, käsivirheet, kontaktit ja rikkeet järjestelmällisesti eikä sen mukaan, mikä tilanne sattuu kiinnittämään videotuomarin huomion. Kaikkien vastaavanlaisten tilanteiden pitäisi käydä läpi sama prosessi ja samat kriteerit. Ihmistä tarvittaisiin korkeintaan päätuomarina tekemään lopullinen arvio tilanteissa, joissa jalkapallon luonne sitä todella edellyttää. Tämä ei tarkoita sitä, että koneen pitäisi tuomita kaikki automaattisesti. Jalkapallo ei ole matematiikkaa. Kaikki kontaktit eivät ole rikkeitä, kaikki käsiosumat eivät ole käsivirheitä eikä jokainen kaatuminen ole rangaistuspotku. Mutta järjestelmän pitäisi ainakin nostaa tilanteet tarkasteluun yhdenmukaisesti. Nyt yksi tilanne nostetaan ja toinen jätetään nostamatta. Se ei ole teknologian vika. Se on FIFA:n rakentaman järjestelmän vika. Jalkapallossa on aina ollut virheitä. Tuomarit ovat erehtyneet, pelaajat ovat filmanneet ja katsojat ovat kiistelleet tilanteista vielä vuosikymmenten jälkeen. Ehkä juuri se on ollut myös osa lajin inhimillisyyttä. Mutta VAR lupasi enemmän. Kun käyttöön otetaan järjestelmä, joka pysäyttää pelin, katkaisee juhlan ja vaatii katsojaa odottamaan, siltä pitää voida odottaa lähes täydellistä johdonmukaisuutta. Muuten siitä tulee vain kallis ja hidas tapa tehdä samoja tulkinnanvaraisia ratkaisuja kuin ennenkin. VARin puolustajat sanovat, että oikea päätös on tärkeämpi kuin nopea päätös. Olen samaa mieltä. Mutta nykyisessä mallissa emme aina saa oikeaa päätöstä. Saamme hitaamman päätöksen, jonka tekemiseen on osallistunut useampi ihminen. Ja kun muutaman senttimetrin paitsiot tutkitaan tieteellisellä tarkkuudella, mutta rangaistusalueen tönimiset, repimiset ja jaloille osumiset arvioidaan ottelusta toiseen eri tavalla, jokin on pahasti vinossa. VAR ei ehkä yksin tappanut jalkapalloa. Sen teki järjestelmä, joka otti teknologian avukseen mutta jätti vallan, tulkinnat ja valikoivuuden samoille ihmisille. FIFA rakensi koneiston, jonka piti lisätä luottamusta, mutta joka on onnistunut synnyttämään entistä enemmän epäilyksiä. Se tappaa spontaaniuden, luottamuksen ja vähitellen myös tunteen. Ja ilman tunnetta urheilu on vain liikkuvaa kuvaa näytöllä. Sitä minä en jää enää öisin katsomaan. Sävyä voi vielä terävöittää niin, että FIFA:n ja sen johdon vastuu nousee tekstissä selvemmin esille. Entä mitä tämä kaikki tarkoittaa jääpallolle? Jääpallossa on aika ajoin puhuttu siitä, voisiko myös laji hyödyntää tulevaisuudessa videotuomarointia. Ajatus kuulostaa ensi kuulemalta houkuttelevalta. Nopeassa pelissä tilanteita syntyy paljon, näkyvyys ei aina ole täydellinen ja ratkaisevat virheet voivat vaikuttaa kokonaisen ottelun lopputulokseen. Silti oma kantani on nyt entistä varovaisempi. VARia ei pidä tuoda jääpalloon vain siksi, että tekniikka tekee sen mahdolliseksi. Se voidaan ottaa käyttöön vasta silloin, kun järjestelmä pystyy aidosti ja yhdenmukaisesti auttamaan päätuomaria ratkaisuissa. Ei niin, että jossakin kentän kellarissa istuu kolmen ukon raati kelaamassa kuvia edestakaisin ja päättämässä, mikä tilanne ansaitsee tarkastelun ja mikä ei. Järjestelmän pitäisi…

Pasi Virtanen

43
0
BandyLiigaUutiset

Tuhoaako VAR jalkapallon

Pitäisikö jääpallon ottaa siitä oppia? VARin piti tehdä jalkapallosta oikeudenmukaisempaa. Sen piti poistaa räikeät virheet, auttaa erotuomareita ja varmistaa, ettei vuosien työ, unelma tai mestaruus kaadu yhteen väärään vihellykseen. Ajatus on jalo. Kukapa meistä ei haluaisi oikeaa tuomiota? Mutta nähtyäni lähes kaikki MM-kisaottelut oma tunteeni on selvä: VAR-toiminta ei ole onnistunut edes tyydyttävästi. Ei siksi, että teknologia itsessään olisi paha. Vaan siksi, että teknologia ei ole poistanut tulkintaa. Se on vain siirtänyt sen kentältä koppiin, ruudun ääreen, hidastusten, viivojen ja paineen keskelle. VAR-järjestelmän virallinen tarkoitus ei ole tuomita ottelua uudelleen, vaan puuttua selviin ja ilmeisiin virheisiin sekä vakaviin huomaamatta jääneisiin tilanteisiin. Näin järjestelmä määritellään myös IFABin VAR-protokollassa. Käytännössä juuri tämä “selvä ja ilmeinen” on ongelman ydin. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta urheilussa harva asia on täysin yksinkertainen. Kun päätöstä tekee ihminen, mukana kulkevat aina ihmisen ominaisuudet: paine, pelko, epävarmuus, tunne, ennakkoasenne, kilpailun merkitys ja joskus myös se rumempi puoli, josta urheilussa ei haluttaisi puhua — valta, politiikka, raha ja mahdollisuus vaikuttaa. En väitä, että jokin yksittäinen päätös olisi lahjottu tai ennalta sovittu. Mutta järjestelmä, jossa ihminen edelleen tulkitsee, ei ole puhdas koneellinen totuus. Se on inhimillinen päätös teknologian vaatteissa. Ja juuri siksi VAR herättää niin paljon vihaa. Kentällä erotuomarin virhe on vielä jotenkin ymmärrettävä. Hän näkee tilanteen kerran, täydestä vauhdista, huutavan stadionin keskellä. Mutta kun sama tilanne pysäytetään, hidastetaan, suurennetaan ja katsotaan kymmenestä kulmasta — katsoja odottaa täydellisyyttä. Kun täydellisyyttä ei tule, pettymys on suurempi kuin ennen. Silloin VAR ei enää lisää luottamusta. Se syö sitä. Oma esimerkkini näistä kisoista on Argentiina–Egypti. Puolueettomin silmin jäi tunne, että ottelu hoidettiin Messille ja Argentiinalle jatkopaikkaan. Se on kova lause, mutta urheilussa myös tunne on osa totuutta. Jos katsojalle jää ottelun jälkeen olo, että linja ei ollut sama molemmille, VAR ei ole onnistunut tehtävässään. Silloin kyse ei ole vain yhdestä vihellyksestä. Kyse on uskottavuudesta. Samaan aikaan on muistettava toinen puoli. Ilman teknologiaa moni räikeä virhe jäisi voimaan. Paitsioissa, pallon ylittäessä rajan, maalitilanteissa ja väkivaltaisissa rikkeissä video voi auttaa. FIFA on jo käyttänyt puoliautomaattista paitsioteknologiaa, jonka tarkoitus on auttaa video- ja kenttätuomareita tekemään nopeampia ja tarkempia paitsiopäätöksiä. Uudemmissa ratkaisuissa mukana voi olla myös pallon sensoriteknologiaa ja tekoälyä tukemassa päätöksentekoa, mutta lopullinen vastuu ei silti katoa ihmiseltä. Tässä tullaan tekoälyyn. Ajatus tekoälytuomarista kuulostaa houkuttelevalta. Ei tunnetta. Ei suosikkia. Ei pelkoa. Ei suurmaan painetta. Ei puhelua liiton puheenjohtajalta. Ei stadionin huutoa. Ei Messiä, ei Brasiliaa, ei Eurooppaa, ei politiikkaa. Vain data. Mutta tekoälykään ei ole taikuutta. Joku opettaa sen. Joku päättää, mitä se pitää rikkeenä. Joku määrittää, mikä on kontaktin voimakkuus, mikä on estäminen, mikä on vaarallinen peli ja mikä on “pelin henkeä”. Jos jalkapallossa jo käsivirheet ja kontaktit ovat ihmisille vaikeita, eivät ne muutu täydellisiksi vain siksi, että väliin laitetaan algoritmi. Tekoäly voi olla erinomainen apuväline objektiivisissa asioissa: ylittikö pallo rajan, oliko pelaaja paitsiossa, missä kohdassa kontakti tapahtui, osuiko pallo mailaan vai luistimeen, oliko pallo maalissa. Mutta subjektiivisissa tilanteissa — oliko rike riittävä jäähyyn, kaatuiko pelaaja helposti, oliko kontakti tahallinen — tekoäly ei poista keskustelua. Se vain antaa keskustelulle uuden muodon. Entä jääpallo? Jääpallossa houkutus videotuomarointiin on ymmärrettävä. Kenttä on valtava. Peli on nopea. Pallo on pieni. Tilanteet syntyvät kaukana toisistaan. Erotuomarilla voi olla pitkä matka ratkaisevaan tilanteeseen, ja joskus maali, kulmalyönti, rangaistuslyönti tai ulosajo voi ratketa sekunnin murto-osassa. Kevyt videotuomari voisi varmasti auttaa jääpalloa. Ei jokaisessa vihellyksessä, ei jokaisessa kontaktissa, ei jokaisessa kaatumisessa. Mutta rajatuissa tilanteissa kyllä:maalitilanteet, rangaistuslyönnit, suorat punaiset kortit, mahdolliset törkeät väkivaltaisuudet ja ottelun ratkaisevat ajanottotilanteet. Se voisi helpottaa kenttätuomareita. Se voisi antaa heille turvaa. Se voisi vähentää jälkipuheita. Ja tärkeintä: se voisi lisätä tunnetta siitä, että isoissa hetkissä kaikki mahdollinen tehdään oikean ratkaisun löytämiseksi. Mutta jääpallon ei pidä kopioida jalkapallon VARia sellaisenaan. Se olisi virhe. Jääpallo ei saa rakentaa itselleen järjestelmää, joka pysäyttää pelin sielun. Jääpallon kauneus on virtaavuudessa, rytmissä, jäällä liukuvassa ajatuksessa. Jos jokainen kulma, kontakti ja tulkinta revitään ruudulle, peli menettää jotain olennaista. Lajista tulee odottamista. Kädet korvilla seisomista. Katse ruudussa, ei jäällä. Silloin oikeudenmukaisuus alkaa syödä elämystä. Lisäksi jääpallon realiteetit ovat toiset kuin jalkapallon huipulla. Kameramäärät, kustannukset, stadionolosuhteet, lähetykset ja tekninen tuotanto eivät ole samalla tasolla. Jos järjestelmä on käytössä vain finaaleissa tai vain osalla paikkakunnista, syntyy heti kysymys: onko sarja silloin yhdenvertainen? Jos yhdessä ottelussa voidaan tarkistaa ratkaiseva tilanne ja toisessa ei, oikeudenmukaisuus muuttuu epätasaiseksi. Siksi jääpallon mahdollinen videomalli pitäisi rakentaa lajin omista lähtökohdista. Ei VARia – Vaan jääpallon oma kevyt tarkistusjärjestelmä. Yksi vaihtoehto voisi olla “kapteenin haasto” tai valmentajan rajattu tarkistuspyyntö. Esimerkiksi yksi tarkistus per joukkue ottelussa, ja vain ennalta määritellyissä tilanteissa. Jos haasto osuu oikeaan, se säilyy. Jos ei osu, se menetetään. Näin videota ei käytettäisi jokaisen tunteen purkamiseen, vaan vain tilanteisiin, joissa joukkue kokee aidosti suuren virheen tapahtuneen. Toinen vaihtoehto olisi finaaleihin ja mitaliotteluihin rajattu videotuomari, jonka tehtävä olisi puuttua vain räikeisiin, ottelun lopputulokseen vaikuttaviin tilanteisiin. Ei mikroskooppista etsimistä, ei pelin jälkikäteen pilkkomista, vaan oikeudenmukaisuuden viimeinen turvaverkko. Tekoäly voisi tulevaisuudessa auttaa jääpalloa erityisesti maaliviivan, sivurajojen, ajanoton ja mahdollisten pelaajaseurantaan perustuvien tilanteiden kanssa. Mutta jäähyjen, estämisten ja kontaktien osalta ihmistä tarvitaan vielä pitkään. Jääpallo on niin paljon tilannetta, vauhtia ja tunnetta, ettei sitä voi kokonaan puristaa dataksi. Lopulta kysymys ei ole teknologiasta. Kysymys on luottamuksesta. Jos pelaajat, valmentajat, tuomarit ja katsojat kokevat, että järjestelmä auttaa löytämään oikean ratkaisun, se palvelee lajia. Jos he kokevat, että järjestelmä valikoi, venyttää, suosii tai sotkee, se tuhoaa enemmän kuin korjaa. Jalkapallossa VAR on osittain epäonnistunut juuri siksi, että se lupasi liikaa. Se antoi ymmärtää, että teknologia toisi totuuden. Mutta urheilussa totuus ei aina löydy pysäytyskuvasta. Joskus pysäytyskuva jopa valehtelee: se näyttää kontaktin ilman vauhtia, seurauksen ilman syytä ja sekunnin ilman kokonaisuutta. Jääpallon kannattaa oppia tästä. Teknologiaa ei pidä pelätä. Mutta sitä ei pidä myöskään palvoa. Jääpallo tarvitsee tuomareita, joita tuetaan — ei tuomareita, jotka korvataan. Se tarvitsee oikeudenmukaisuutta, mutta ei pelin sielun kustannuksella. Se tarvitsee rohkeutta kehittyä, mutta myös viisautta sanoa, että kaikkea ei tarvitse tuoda lajiin vain siksi, että jalkapallo teki niin. VAR ei välttämättä tuhoa jalkapalloa. Mutta huonosti käytettynä se tuhoaa luottamuksen, rytmin ja tunteen siitä, että peli kuuluu kentälle. Jääpalloon videotuomarointi voisi tuoda apua. Mutta vain, jos se rakennetaan kevyeksi, läpinäkyväksi, tasapuoliseksi ja lajin omia arvoja…

Toimitus

82
0
BandyLiigaUutiset

Jääpallon ei pidä kiirehtiä

Venäjän ja Valko-Venäjän paluuta ei saa hätiköidä Kansainvälinen olympiakomitea KOK teki tänään tiistaina 7. heinäkuuta 2026 päätöksen poistaa ehdollisesti Venäjän olympiakomitean toimintakiellon. Päätös on urheilumaailmassa merkittävä ja samalla hyvin vaikea hetki. Se ei vielä tarkoita venäläisurheilijoiden automaattista paluuta kaikkiin kansainvälisiin kilpailuihin, mutta se avaa oven keskustelulle, jota ei jääpallossakaan voida ohittaa. BandyliigaToimituksen kanta on selvä: Venäjää tai Valko-Venäjää ei tule hyväksyä mukaan kansainväliseen jääpallotoimintaan niin kauan kuin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu. Tämä ei ole kannanotto yksittäisiä urheilijoita vastaan. Tämä on kannanotto sodan, väkivallan, miehityksen ja urheilun poliittisen hyväksikäytön vastustamiseksi. Jääpallo on pieni laji, mutta juuri siksi sen arvovalinnoilla on suuri merkitys. Pienessä lajissa kaikki tuntevat toisensa, päätökset näkyvät nopeasti ja hiljaisuudesta tulee helposti hyväksynnän muoto. KOK muistuttaa, että kansainväliset lajiliitot päättävät edelleen omista osallistumissäännöistään. Tämä vastuu on nyt myös jääpallon kansainvälisellä liitolla FIB:llä. Vastuu ei ole vain hallinnollinen, vaan ennen kaikkea moraalinen. Jääpallolla on pitkät ja vahvat siteet Venäjään. Se on lajin historiaa, eikä sitä voi pyyhkiä pois. Venäjä on ollut vuosikymmenten ajan jääpallon suurvalta, lajin näkyvyyden, pelaajamäärien ja kansainvälisen kilpailutoiminnan kannalta merkittävä maa. Juuri siksi päätös on vaikea. Mutta vaikeus ei saa olla syy väärään ratkaisuun. Hyökkäyssodan jatkuessa paluu normaaliin urheiluyhteistyöhön ei voi olla mahdollinen. Ei lipun kanssa, ei ilman lippua, ei kansallislaululla eikä neutraalin statuksen alle piilotettuna, jos järjestelmän taustalla poliittinen todellisuus ei ole muuttunut. Jääpallon tulee seistä rauhan, urheilun rehellisyyden ja Ukrainan rinnalla. Pelkäämme, että kansainvälisen jääpalloliiton taloudelliset ongelmat voivat lisätä painetta BandyliigaToimituksessa seuraamme kansainvälisen jääpallon tilannetta huolestuneina. FIB:n viimeaikaiset tapahtumat ja entisen puheenjohtajan Henrik Nilssonin julkisuudessa antamat lausunnot ovat herättäneet kysymyksiä siitä, mihin suuntaan lajia ollaan viemässä. Pelkäämme, että kansainvälisen jääpalloliiton taloudelliset ongelmat voivat lisätä painetta ratkaisuihin, joissa periaatteet väistyvät rahan, sarjojen, turnausten tai osallistujamäärien tieltä. Toivomme sydämestämme, ettei näin käy. Jääpallo tarvitsee selkärankaa Jääpallo tarvitsee kansainvälistä toimintaa. Se tarvitsee MM-turnauksia, nuorten kilpailuja, seurajoukkueiden kohtaamisia ja elinvoimaisen kansainvälisen liiton. Mutta vielä enemmän jääpallo tarvitsee selkärankaa. Laji, joka rakentuu yhteisöllisyydelle, pakkasessa seisomiselle, vapaaehtoisten työlle ja sukupolvelta toiselle siirtyvälle rakkaudelle, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan silmät suljettuina. Myös mahdollisen rauhan jälkeen tarvitaan harkintaa. Rauhan julistaminen ei yksin riitä palauttamaan luottamusta. Sen jälkeen tulisi olla selkeä siirtymäaika, jonka aikana voidaan varmistaa, että kansainväliseen jääpallotoimintaan palaaminen ei ole poliittisen vaikuttamisen väline, propagandan jatke tai yritys pestä mainetta urheilun kautta. Tarvitaan läpinäkyvät ehdot. Tarvitaan riippumatonta arviointia. Tarvitaan takeet siitä, että urheilijat, joukkueet, liitot ja taustajärjestelmät voivat toimia aidosti ilman sodan, valtion tai poliittisen painostuksen varjoa. Jääpallo on meille rakas laji. Juuri siksi siitä pitää puhua rehellisesti. Me toivomme maailmaa, jossa ovet voidaan avata turvallisesti, oikeudenmukaisesti Me emme toivo jääpallolle suljettuja ovia. Me toivomme maailmaa, jossa ovet voidaan avata turvallisesti, oikeudenmukaisesti ja rauhan ehdoilla. Mutta siihen hetkeen ei päästä kiirehtimällä. Siihen ei päästä unohtamalla. Siihen ei päästä sillä, että hyökkäyssodan keskellä teeskennellään urheilun olevan irrallaan todellisuudesta. Niin kauan kuin Ukraina kärsii, kansainvälisen jääpallon ei tule kääntää katsettaan pois. Jääpallon pitää valita oikein. Ei helpoimman tien, vaan oikean tien mukaan. Vaikeat kysymykset eivät saa jäädä kysymättä Kaiken tämän keskellä suomalaisen jääpallon on uskallettava katsoa myös peiliin. Jos vaadimme kansainväliseltä jääpallolta selkeitä periaatteita Venäjän ja Valko-Venäjän suhteen, meidän on oltava valmiita pohtimaan samoja kysymyksiä myös omassa lajissamme, omien pelaajiemme ja oman yhteisömme kohdalla. Yksi vaikeimmista kysymyksistä liittyy Määtän veljeksiin. Miten käy niiden suomalaispelaajien, jotka ovat pelanneet Venäjällä hyökkäyssodan aikana? Voivatko he palata Suomen maajoukkueeseen? Voivatko he palata Bandyliigaan? Ovatko he edustuskelpoisia heti, myöhemmin — vai onko jokin raja ylitetty niin, ettei paluu voi tapahtua ilman perusteellista käsittelyä? Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä, eikä niitä pidä käsitellä huutoäänestyksellä. Suomen Jääpalloliitto linjasi jo vuonna 2023, että Venäjällä pelaavat suomalaiset jääpalloilijat pysyvät maajoukkuetoiminnan ulkopuolella. Tuolloin keskustelun keskiössä olivat Tuomas ja Tommi Määttä, jotka pelasivat Venäjän pääsarjassa SKA-Neftjanik Habarovskissa. Myös Yle käsitteli tammikuussa 2026 Määtän veljesten maajoukkuepannaa ja sitä, että Teemu Määttä pelasi Suomi-paidassa, mutta Tuomas ja Tommi olivat ulkopuolella Venäjällä pelaamisen vuoksi. BandyliigaToimituksen mielestä peruslinjan tulee olla selvä: jos suomalaispelaaja on valinnut jatkaa pelaamista Venäjällä hyökkäyssodan aikana, paluu maajoukkueeseen tai kotimaiseen huippusarjaan ei voi olla pelkkä ilmoitusasia. Sen pitää olla avoin, perusteltu ja yhteisesti hyväksytty prosessi. Tämä ei tarkoita elinikäistä leimaa. Mutta se tarkoittaa vastuuta. On eri asia tehdä virhe, kantaa siitä vastuu ja palata yhteisöön rehellisesti, kuin palata hiljaisuuden kautta ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jääpalloyhteisön ei pidä rakentaa mustia listoja, mutta sen ei pidä myöskään teeskennellä, ettei valinnoilla ole merkitystä. Sama ristiriita näkyy jääkiekossa. Teemu Pulkkisen mahdollinen rooli viikonlopun 3vs3-MM-menestyksessä ja hänen valintansa turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi nostavat esiin kysymyksen, jota suomalaisessa urheilumediassa on käsitelty varsin vähän: mitä merkitsee se, että pelaaja on pelannut KHL:ssä vuosina 2018–2024? Onko KHL-tausta asia, joka pitää mainita aina? Vai vain silloin, kun pelaaminen on jatkunut hyökkäyssodan aikana? Missä kulkee raja ennen sotaa tehtyjen uravalintojen ja sodan aikana tehtyjen valintojen välillä? Entä jos pelaaja on irtautunut sarjasta myöhemmin? Riittääkö aika, katumus, selitys, hiljaisuus — vai tarvitaanko urheiluyhteisöltä yhteinen linja? Myös Jokerien paluu Liigaan tekee asiasta vielä monimutkaisemman. Jokerit pelasi KHL:ssä vuodesta 2014 vuoteen 2022. Jokerit ilmoitti helmikuussa 2022 jättävänsä KHL-kauden kesken ennen pudotuspelien alkua. Useat yhteistyökumppanit olivat ilmoittaneet irtisanovansa sopimuksensa seuran taustayrityksen kanssa, jos Jokerit jatkaisivat KHL:ssä. Jokerit irtautui KHL:stä kokonaan huhtikuun 2022 alussa. Nyt seura on saanut Liiga-lisenssin kaudelle 2026–27. Jos seura voi palata kotimaiseen pääsarjaan KHL-vuosien jälkeen, millä perusteella yksittäistä urheilijaa arvioidaan? Onko seuran vastuu erilainen kuin pelaajan vastuu? Onko omistuspohjalla, ajankohdalla, irtautumisen tavalla ja julkisella vastuunkannolla merkitystä? Meidän mielestämme on. Juuri siksi jääpallon ei pidä ratkaista näitä asioita tapaus kerrallaan, kulisseissa tai tunnekuohun keskellä. Tarvitaan selkeät periaatteet. Ensinnäkin on erotettava toisistaan aika ennen hyökkäyssotaa ja aika sen jälkeen. Helmikuun 2022 jälkeen Venäjällä jatkaminen ei ole ollut enää tavallinen urheilullinen uravalinta. Se on tapahtunut maailmassa, jossa Venäjän valtio käyttää urheilua maineensa, normaalisuuden ja vaikutusvaltansa välineenä. Toiseksi on arvioitava pelaajan oma toiminta. Onko hän pelannut Venäjällä sodan aikana? Onko hän edustanut venäläistä seuraa, joka on kytköksissä valtiollisiin tai poliittisiin rakenteisiin? Onko hän ottanut kantaa, pysynyt hiljaa vai osallistunut sellaiseen julkisuuteen, jota voidaan käyttää propagandana? Näihin kysymyksiin ei aina ole helppoja vastauksia, mutta ne pitää uskaltaa kysyä. Kolmanneksi paluulle pitää olla läpinäkyvä menettely. Pelaajalla pitää olla oikeus tulla kuulluksi. Liitolla ja sarjalla pitää olla oikeus ja velvollisuus arvioida asia. Päätöksen…

Toimitus

196
2
BandyLiigaUutiset

Joonatan Hämäläinen jatkaa Akilleksen riveissä

Useille runkopelaajille jatkosopimukset Akilles Bandyn joukkueen rakentaminen kaudelle 2026–2027 etenee vahvasti. Seura on solminut jatkosopimuksen 20-vuotiaan keskikenttäpelaaja Joonatan Hämäläisen kanssa. Hämäläinen kuuluu suomalaisen jääpallon lupaavimpiin nuoriin pelaajiin ja oli viime kaudella yksi Akilleksen tehokkaimmista pelaajista. Monipuolinen kahden suunnan keskikenttäpelaaja tekee töitä tinkimättömästi joukkueen eteen niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Nuoresta iästään huolimatta Hämäläinen on ehtinyt pelata jo yli 50 ottelua Bandyliigassa. Hänen jatkonsa on Akillekselle merkittävä vahvistus ensi kauden joukkuetta rakennettaessa. Akilles on tehnyt jatkosopimukset myös useiden viime kauden runkopelaajien kanssa. Joukkueessa jatkavat Dylan Lindblad, Elmer Lönnberg, Arttu Salo, Rikhard Venninen ja Roni Grek. Lisäksi viime kauden loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Dante Lindblad jatkaa joukkueessa. Maalivahtiosastolle Akilles saa puolestaan tutun paluumuuttajan, kun Atte Sonntag palaa joukkueeseen muutaman vuoden tauon jälkeen. Päävalmentaja Jari Hyttinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen ja tuoreisiin sopimuksiin. – Joonatanin fyysiset ominaisuudet ovat jo nyt liigan ehdotonta huippua, Hyttinen toteaa. Hyttisen mukaan Hämäläisen jatko on Akillekselle erityisen tärkeä sekä puolustus- että hyökkäyspelin kannalta. Nuori keskikenttäpelaaja tuo joukkueeseen vahvaa luisteluvoimaa, kaksinkamppailuvoimaa ja kykyä vaikuttaa peliin molemmissa päissä kenttää. Akilleksen harjoittelu jatkuu lähiviikot henkilökohtaisilla ohjelmilla. Joukkue palaa yhteisharjoituksiin elokuun alussa. Seuran mukaan joukkueen rakentaminen etenee suunnitelmien mukaisesti, ja harjoittelussa on vallinnut erinomainen tekemisen meininki. Akilles tiedottaa lisää joukkueen rakentumisesta lähiviikkojen aikana.

BandyLiigaUutiset

Veiterälle jatkosopimuksia

Verhelä, Reponen ja Loikkanen jatkavat kaudella 2026–2027 Veiterä on saanut tärkeitä jatkosopimuksia tulevaa Bandyliiga-kautta varten. Kaudella 2026–2027 joukkueessa nähdään edelleen kapteeni Ere Verhelä, Joel Reponen sekä Niklas Loikkanen. Kolmikon jatko tuo Veiterän kokoonpanoon jatkuvuutta, kokemusta ja tuttua johtajuutta. Kapteeni Verhelä on ollut joukkueelle tärkeä suunnannäyttäjä niin otteluissa kuin pukukopissakin, ja hänen jatkonsa antaa vahvan pohjan tulevan kauden rakentamiselle. Myös Joel Reposen ja Niklas Loikkasen jatkosopimukset ovat Veiterälle merkittäviä. Molemmat pelaajat tuovat joukkueeseen osaamista, kilpailukykyä ja sitoutumista seuran tavoitteisiin. Veiterä jatkaa näin määrätietoista valmistautumistaan kauteen 2026–2027. Joukkueen runko alkaa hahmottua, ja seura haluaa rakentaa jälleen kilpailukykyisen kokonaisuuden Bandyliigaan.

Toimitus

182
0
BandyLiigaUutiset

Juhannustarina jääpalloihmisille

Hyvää juhannusta kaikille! Kun juhannusilta laskeutuu Suomen ylle, jääpallokentät ovat hetken hiljaa. Ei kuulu luistinten viiltoa, ei mailojen kolahduksia, ei pakkasessa kantautuvia kannustushuutoja. Mutta vaikka jää on kesän alta sulanut, jääpallo elää edelleen vahvana — ihmisissä, muistoissa ja yhteisessä intohimossa. Jossain mökkilaiturilla joku muistaa talven tiukan paikallisottelun. Toisaalla nuori pelaaja pitää mailaa kädessään nurmikolla ja harjoittelee lyöntiä paljain jaloin. Vanha seuratoimija katsoo juhannuskokkoa ja miettii, kuinka monta talvea on jo seissyt kentän laidalla — ja kuinka monta hienoa hetkeä laji on antanut. Jääpallo ei ole vain peli. Se on yhteisö. Se on talkoolaisia, valmentajia, huoltajia, pelaajia, tuomareita, vanhempia, katsojia ja niitä hiljaisia tekijöitä, joiden ansiosta kentät heräävät talvella eloon. Se on pakkasiltoja, pitkiä bussimatkoja, yhteisiä voittoja, karvaita tappioita ja sitä tunnetta, kun joukkue seisoo yhdessä saman tavoitteen takana. Juhannuksena on lupa pysähtyä. Sytyttää kokko, nostaa katse valoisaan yöhön ja muistaa, että jokainen kausi rakentuu ihmisistä. Niistä, jotka uskovat lajiin myös silloin, kun on hiljaisempaa. Niistä, jotka tekevät jääpallosta enemmän kuin urheilua. Hyvää juhannusta kaikille jääpalloihmisille! Olkoon juhannuksenne täynnä valoisia öitä, lämpimiä hetkiä, hyvää seuraa ja ansaittua lepoa. Nautitaan kesästä, pidetään huolta toisistamme — ja kannetaan jääpallon liekkiä yhdessä kohti seuraavaa talvea. Yhdessä. Ylpeästi. Jääpallon puolesta.

BandyLiigaUutiset

Kansainvälisessä jääpalloliitossa kuohuu

FIB:n puheenjohtaja Henrik Nilsson eroaa Kansainvälisen jääpalloliiton FIB:n puheenjohtaja Henrik Nilsson on eronnut tehtävästään välittömästi. FIB:n mukaan eron taustalla ovat näkemyserot Nilssonin ja muun FIB:n hallituksen eli Executive Committeen välillä liittyen Venäjän ja Valko-Venäjän mahdolliseen integroimiseen takaisin kansainväliseen jääpallotoimintaan. FIB tiedotti asiasta torstaina 18. kesäkuuta. Liiton mukaan FIB toimii kansainvälisenä lajiliittona ja seuraa Kansainvälisen olympiakomitean IOC:n suosituksia. IOC on FIB:n mukaan hiljattain suositellut, ettei venäläisiä nuorisourheilijoita eikä valkovenäläisiä urheilijoita enää rajoitettaisi osallistumasta kansainvälisiin kilpailuihin. FIB korostaa kuitenkin, ettei suosituksia ole otettu käyttöön välittömästi eikä automaattisesti. Sen sijaan FIB:n hallitus on perustanut ja hyväksynyt integraatiotyöryhmän, jonka tehtävänä on koordinoida keskusteluja eri sidosryhmien kanssa, arvioida meneillään olevaa tilannetta ja tehdä FIB:n hallitukselle suosituksia siitä, miten Venäjän ja Valko-Venäjän joukkueiden mahdollista paluuta FIB:n kilpailuihin tulisi käsitellä. Työryhmään kuuluu FIB:n mukaan myös urheilijakomitean puheenjohtaja. Nilsson: FIB on lähentynyt Venäjää hänen selkänsä takana Ruotsalaismediassa Nilsson on esittänyt tilanteesta huomattavasti kriittisemmän näkemyksen. Aftonbladetin julkaiseman uutisen mukaan Nilsson kertoo eroavansa protestina sitä vastaan, että FIB olisi hänen mukaansa lähentynyt suljettua Venäjää hänen selkänsä takana. FIB perusti toukokuussa työryhmän (jäsenenä mukana ryhmässä mm. Suomen jääpalloliiton puheenjohta Antti Parvianen), jonka tehtävänä on selvittää muun muassa sitä, kuinka usein jääpallon MM-kisoja tulisi tulevaisuudessa pelata, sekä valmistella FIB hallitukselle esityksiä Venäjän ja Valko-Venäjän jääpallojoukkueiden mahdollisesta integroimisesta takaisin kansainväliseen kilpailutoimintaan. Nilssonin mukaan työryhmäprosessin rinnalla on kuitenkin tapahtunut lähentymistä Venäjään tavalla, josta häntä ei ole informoitu. Ruotsalaismediassa Nilsson on kuvannut tämän tapahtuneen hänen selkänsä takana. – En voi enää seistä tämän takana ja sanoa, että olemme oikealla tiellä, Nilsson sanoo ruotsalaismedialle. Nilssonin mukaan FIB:n sisäinen kiista on haluttu esittää henkilöluottamusta koskevana kysymyksenä, vaikka hänen mukaansa todellinen kysymys liittyy siihen, miten FIB käsittelee Venäjän asemaa kansainvälisessä jääpallossa. Hän kertoo korostaneensa, että Venäjän mahdollinen paluu kansainvälisiin kilpailuihin edellyttäisi Pohjoismaiden tukea sekä hallitusten että urheilujohdon tasolla. Nilssonin mukaan tätä linjaa ei ole kuunneltu, vaan FIB:ssä olisi hänen mukaansa jatkettu yhteydenpitoa Venäjään tavalla, josta häntä ei ole informoitu. FIB kiistää osan Nilssonin väitteistä FIB puolestaan kiistää tuoreessa tiedotteessaan Nilssonin ruotsalaismedialle esittämiä väitteitä. Liiton mukaan FIB:n edustajat eivät ole hiljattain vierailleet Venäjällä. FIB myös täsmentää, ettei Kazakstan ole ollut osa näitä Venäjän ja Valko-Venäjän integrointia koskevia keskusteluja. FIB:n hallitus oli jo toukokuussa käsitellyt Nilssonin asemaa. Tuolloin FIB tiedotti, että hallitus oli yksimielisesti ilmaissut epäluottamuksensa Nilssonia kohtaan hänen viimeaikaisen toimintansa vuoksi. Samassa yhteydessä FIB perusti johtokomission, jonka puheenjohtajaksi nimettiin Stein Pedersen. Komissioon nimettiin myös Antti Parviainen ja Attila Adamfi. Toukokuun kokousten yhteydessä FIB vahvisti myös integraatiotyöryhmän, jonka tehtävänä on arvioida kansainvälistä tilannetta ja valmistella ehdotuksia Venäjän ja Valko-Venäjän joukkueiden mahdollisesta integroimisesta FIB:n kilpailuihin. FIB:n mukaan työryhmään nimettiin myös Henrik Nilsson. Venäjän ja Valko-Venäjän poissaolo vaikuttaa lajin kansainväliseen tilanteeseen Taustalla on laajempi kansainvälisen jääpallon vaikea tilanne. Venäjä ja Valko-Venäjä ovat olleet suljettuina kansainvälisestä urheilutoiminnasta Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan vuoksi. Jääpallossa kyse on erityisen suuresta asiasta, sillä Venäjä on ollut historiallisesti yksi lajin suurmaista. Ruotsalaismedian mukaan viime vuosien MM-turnaukset ovat kärsineet taloudellisesti tilanteessa, jossa kaksi merkittävää jääpallomaata on ollut poissa. Lisäksi ensi vuodelle ei ole tulossa miesten eikä naisten MM-turnausta, kun Ruotsi, Suomi ja Norja ovat ilmoittaneet jäävänsä pois taloudellisista syistä. Juuri tässä tilanteessa kysymys Venäjän ja Valko-Venäjän mahdollisesta paluusta on noussut FIB:n sisällä keskeiseksi ja samalla jakavaksi asiaksi. Stein Pedersen ottaa puheenjohtajan tehtävät FIB:n sääntöjen artiklan 28.4 mukaisesti ensimmäinen varapuheenjohtaja Stein Pedersen ottaa hoitaakseen puheenjohtajan toimivallan ja tehtävät. FIB:n hallitus kokoontuu seuraavaksi käsittelemään tilannetta ja päättämään tarvittavista jatkotoimista. Liiton mukaan sidosryhmiä tiedotetaan asiasta mahdollisimman pian. Nilsson valittiin FIB:n puheenjohtajaksi kesällä 2024. Hänen kautensa päättyy nyt ennenaikaisesti tilanteessa, jossa kansainvälinen jääpallo joutuu ratkaisemaan yhtä lähihistoriansa vaikeimmista kysymyksistä: millä ehdoilla, milloin ja voidaanko Venäjä ja Valko-Venäjä palauttaa takaisin kansainväliseen kilpailutoimintaan. BandyliigaToimituksen kanta BandyliigaToimitus ottaa omalta osalta asiaan kantaa sen verran, että mielestämme niin kauan kuin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on käynnissä, uusia päätöksiä Venäjän ja Valko-Venäjän palauttamisesta kansainväliseen jääpallotoimintaan ei tulisi tehdä. Ymmärrämme, että kansainvälisen jääpallon ja erityisesti MM-kisojen taloudellinen tilanne on huolestuttava. Taloudelliset vaikeudet eivät kuitenkaan mielestämme voi olla peruste kiirehtiä päätöksiä, joilla olisi laajempia urheilullisia, eettisiä ja kansainvälisiä vaikutuksia. BandyliigaToimituksen mielestä Suomen Jääpalloliiton linjan pitäisi olla hyvin yksiselitteinen: Venäjän ja Valko-Venäjän paluuta ei pidä valmistella ennen kuin sota on päättynyt, eikä heti senkään jälkeen kiireellä. Muuten jääpallo näyttää lajilta, joka kiirehtii takaisin Venäjän rahan, tason ja historian perään ennen kuin oikeudenmukaisuus on toteutunut. Mielestämme kiirehtiminen on vahingollista lajillemme, Suomelle ja erityisesti niille nuorille pelaajille, joille urheilun pitäisi opettaa muutakin kuin “rikkaat palaavat aina pöytään”.

Toimitus

244
0
BandyLiigaUutiset

JPS:lle kaksi tärkeää jatkosopimusta

Joukkueessa jatkavat Elmeri Hämäläinen ja Tarmo Ässämäki. JPS on tiedottanut kahdesta tärkeästä jatkosopimuksesta tulevalle kaudelle. Joukkueessa jatkavat Elmeri Hämäläinen ja Tarmo Ässämäki. Hämäläinen on JPS:n väsymätön työmyyrä, jonka panos näkyy vahvasti kentän molemmissa päissä. Hän tekee arvokasta työtä niin puolustussuuntaan kuin hyökkäyspelin tukemisessa, ja on joukkueelleen tärkeä pelaaja erityisesti sitkeytensä ja periksiantamattoman asenteensa ansiosta. JPS:n oma kasvatti Tarmo Ässämäki puolestaan tuo joukkueen hyökkäyspeliin vauhtia, taitoa ja vaarallisuutta. Ässämäki pystyy haastamaan vastustajia, luomaan tilanteita ja tuomaan hyökkäyksiin lisää terävyyttä. Kaksikon jatko on JPS:lle merkittävä uutinen, sillä molemmat pelaajat ovat tärkeitä palasia joukkueen rakentamisessa kohti tulevaa kautta. JPS jatkaa näin runkonsa vahvistamista tutulla ja sitoutuneella pelaajistolla.

Toimitus

192
0
BandyLiigaUutiset

Iskettiinkö eilen taas yksi naula pääkaupungin jääpallon arkkuun?

Kaupunginympäristölautakunta hyväksyi Oulunkylän suunnitelmat Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Oulunkylän liikuntapuiston asemakaavan muutosluonnoksen jatkosuunnittelun pohjaksi, mutta ei hyväksynyt mitään erillistä ratkaisua tekojään kattamisesta. Päätöksessä painopiste on jalkapallostadionissa, asuntorakentamisessa, pysäköinnissä, kulkuyhteyksissä ja puustossa. Tekojääradan osalta kirjaukset ovat lähinnä sitä, että nykyiset jääurheilutoiminnot voidaan säilyttää — ei sitä, että kattaminen otettaisiin kaavan tavoitteeksi. Jääpallolle ei siis Helsingistä löydy yhtä paikkaa, vaikka kaupungille niitä on esitetty useita – Aina jokin syy miksi ei onnistu – Miksi? Ja Miksi jalkapallostadioneja kuitenkin suunnitellaan kaupunginosajoukkueille? Pääkaupunkiseudulla ei ole pulaa jalkapallokatsomopaikoista paperilla, vaan pulaa järkevästi käytetyistä, oikean kokoisista ja taloudellisesti toimivista olosuhteista. Olympiastadion on Suomen suurin ja hienoin tapahtumapaikka, mutta se ei ole arkinen seurastadion. Se on liian suuri, kallis ja raskas käyttää tavalliseen Veikkausliiga- tai Ykkösliiga-otteluun. Bolt Arena taas on jo nimenomaan jalkapallostadion: kapasiteetti on 10 179 ja se sijaitsee aivan Olympiastadionin vieressä. Siksi kysymys kuuluu: miksi Helsinkiin tarvitaan vielä uusi 4 500–8 000 paikan jalkapallostadion, jos olemassa olevia ei saada täysipainoisesti käyttöön? Perustelu uudelle stadionille voi olla hyväksyttävä vain, jos se ratkaisee konkreettisen ongelman: esimerkiksi Gnistanin oma alueellinen kotipesä Oulunkylässä, liigalisenssin edellyttämät olosuhteet, pysyvät oheistilat, tulovirrat seuralle ja kaupunginosan liikuntapalvelut. Mutta jos perustelu on vain “tarvitaan moderni stadion”, se ei riitä. Sama logiikka pätee Tapiolaan: Espoolla voi olla oma tarve 6 000 paikan stadionille, mutta silloin sen pitää palvella aidosti koko urheilupuistoa eikä jäädä muutaman ottelun vuodessa -rakenteeksi. Myyrmäen stadion osoittaa hyvin ongelman. Siellä on noin 4 000 katsojan stadion, jolla on pelattu myös kansainvälisiä naisten otteluita ja Mestarien liigan karsintoja. Se on juuri sen kokoluokan paikka, jota suomalainen jalkapallo useimmiten tarvitsee. Jos tällaiset paikat seisovat tyhjillään, ongelma ei ratkea rakentamalla lisää saman kokoluokan katsomoita eri puolille seutua. Uusia stadioneita ei pidä rakentaa vain siksi, että jokaisella seuralla tai kaupunginosalla olisi “oma areena”. Ensin pitäisi tehdä koko pääkaupunkiseudun yhteinen olosuhdeselvitys: Olympiastadion, Bolt, Oulunkylä, Pallokenttä, Velodromi, Myyrmäki, Tapiola ja muut kentät samaan pöytään. Montako ottelua, montako tapahtumaa, paljonko käyttöaste, paljonko ylläpito, paljonko julkista rahaa, ja mikä on todellinen tarve? Jos jalkapallostadion rakennetaan, sen ehdot pitäisi olla tiukat: korkea käyttöaste, ympärivuotinen käyttö, juniori- ja yhteisökäyttö, seuratalouden vahvistaminen, ei pelkkä edustusjoukkueen kulissi, ja ennen kaikkea ei saa syntyä tilannetta, jossa samaan aikaan vanhat areenat rapistuvat tai seisovat tyhjinä. Tässä on myös jääpallon kannalta epäreilu ristiriita: jalkapallolle suunnitellaan useita uusia katsomo- ja areenahankkeita, vaikka olemassa olevia jalkapallopaikkoja on jo paljon. Samaan aikaan lajit, joilta puuttuu oikeasti perusolosuhde — kuten jääpallo sisäolosuhteineen — joutuvat perustelemaan jokaista neliötä ja euroa alusta asti. Se on poliittisesti vaikea yhtälö puolustaa. Kaupungin viesti jääpallohallille on käytännössä ollut: ei asuntoja, ei hotellia, ei myymälöitä, ei kaupallista lisärakentamista urheiluhankkeen tueksi. Mutta kun kyse on isoista areena- tai jalkapallohankkeista, sama logiikka näyttääkin muuttuvan: kaupallinen rakentaminen, pysäköinti, hotellit, asunnot, toimistot ja liiketilat nähdäänkin “kaupunkikehityksenä” eikä urheiluhankkeen keinotekoisena tukena. Esimerkiksi Garden Helsingin alkuperäiseen kokonaisuuteen kuului areenan lisäksi toimistoja, asuntoja, liiketiloja, hotelli ja pysäköintihalli, vaikka uusimmassa 2026 suunnitelmassa näistä onkin karsittu ja jäljellä on suurareena. Espoon Tapiolan stadionin yhteydessä taas rakennetaan 6 000 katsojan stadion, noin 670 autopaikan pysäköintilaitos ja stadionkorttelin reunaan asuinkerrostaloja. Vantaan Kivistöön suunnitellussa Arena 3.3 -hankkeessa kokonaisuuteen on julkisesti liitetty monitoimiareena, hotelli sekä ravintola-, liike-, urheilu- ja toimistotilaa. Oulunkylän stadionhankkeessakin stadionin rinnalla puhutaan aluekehityksestä ja asumisesta. Näiden hankkeiden lisäksi pääkaupunkiseudulle suunnitellaan 3-8 3000-20000 henkeä vetävää tapahtumakeskusta – riittääkö kaikille käyttäjiä ja asiakkaita? BandyliigaToimitus on kaikkien hankkeiden takana, mutta tasapuolisuuden nimessä näkisimme pääkaupunkiseudun tarvitsevan, ja ansaitsevan hallin, jossa myös jääpalloa voidaan pelata ympäri vuoden. Tässä kaikessa ongelma ei ole se, että asuntoja, hotelleja tai liiketiloja rakennetaan urheilun yhteyteen. Päinvastoin: se voi olla ainoa realistinen tapa tehdä iso liikuntahanke taloudellisesti kestäväksi. Ongelma on se, kun sama malli hyväksytään jalkapallolle & jääkiekolle, mutta evätään jääpallolta – onko tämä tasa-arvoa? Helsingin kaupunki ei voi uskottavasti väittää edistävänsä tasapuolista liikuntaa ja urheilua, jos se sallii suurten areena- ja jalkapallohankkeiden yhteyteen asuntoja, hotelleja, pysäköintilaitoksia, liiketiloja ja muuta kaupallista rakentamista, mutta kieltää vastaavat rahoitus- ja kaupunkikehitysmallin jääpallolta. Kyse ei ole jääpallon erityiskohtelusta, vaan samojen periaatteiden socveltamisesta kaikkiin lajeihin, ja hankkeisiin. BandyliigaToimitus pohtii 1. Kaupunki kohtelee hankkeita eri logiikalla.Kun jääpallohalli tarvitsee oheisrakentamista rahoituksen, käytön ja toimintakulujen kattamiseen, se nähdään ongelmana. Kun areena- tai jalkapallohanke tarvitsee samaa, se nähdään kaupunkikehityksenä. 2. Jääpallohallin tarve on todellisempi kuin monen hankkeen.Pääkaupunkiseudulla on jo Olympiastadion, Bolt Arena, Pallokenttä, Velodromi, Myyrmäki ja useita jalkapallokenttiä. Ne eivät ole täydessä ottelukäytössä. Sen sijaan jääpallolta puuttuu kokonaan nykyaikainen sisäolosuhde, joka mahdollistaisi lajin, junioritoiminnan, luistelun, koulujen käytön, tapahtumat ja ympärivuotisen toiminnan. 3. Helsinki ei voi kutsua itseään urheilukaupungiksi, jos se valikoi lajeja.Urheilukaupunki ei tarkoita vain isoja tapahtumia, jalkapalloa, jääkiekkoa ja brändiareenoita. Se tarkoittaa myös sitä, että kaupunki turvaa olosuhteet niille lajeille, joilla ei ole valmiiksi vahvaa kaupallista asemaa. Pitäisikö jääpallonkin käyttää näitä strategisia sanoja: raideyhteys, asuminen, stadion, tapahtumat, kaupunkimainen ympäristö. Miksi sama rahoitus- ja kaupunkikehitysmalli ei kelpaa silloin, kun päähyötyjä on jääpallo, luistelu, koululiikunta, yleisöluistelu, junioritoiminta ja ympärivuotinen jäälajien olosuhde? Helsingin päätöksenteossa näyttää olevan kaksinkertainen standardi. Jääpallohallin yhteyteen esitettyä asunto-, hotelli- ja liiketilarakentamista ei hyväksytty, vaikka juuri tällaisella mallilla olisi voitu rahoittaa ja ylläpitää liikuntapaikkaa ilman kohtuutonta kaupungin suoraa rahoitusvastuuta. Samanaikaisesti muissa pääkaupunkiseudun areena- ja stadionhankkeissa vastaavaa tai jopa huomattavasti laajempaa oheisrakentamista pidetään hyväksyttävänä osana hankkeen kokonaisuutta. Tämä ei ole tasapuolista liikuntapolitiikkaa eikä johdonmukaista kaupunkisuunnittelua. Onko Helsingin kaupungin päätöksenteko yhdenvertaista?

Toimitus

301
0