BandyLiigaUutiset

Aleksi Seppänen valittiin Bandyliigan maaliskuun pelaajaksi

Onko aika kehittää valintaprosessia? Lappeenrannan Veiterän Aleksi Seppänen on valittu miesten Bandyliigan maaliskuun pelaajaksi. Seppänen on ollut vakuuttava läpi kauden, ja hänen tasaisuutensa ja tehokkuutensa ovat olleet avainasemassa Veiterän menestykselle. Runkosarjassa hän oli Veiterän kolmanneksi tehokkain pelaaja Janne ja Tomi Hauskan jälkeen, mutta ylemmässä jatkosarjassa hän nousi ylivoimaiseksi maalipörssin voittajaksi ja on jatkanut huippuvireessään myös pudotuspeleissä. Seppäsen valinta – Oikeudenmukainen ja ansaittu Seppäsen valinta maaliskuun pelaajaksi on kiistattomasti perusteltu. Hänen huippusuorituksensa eivät ole jääneet huomaamatta, ja hän on osoittanut olevansa yksi liigan tehokkaimmista pelaajista. Suomen Jääpalloliiton viestintävaliokunta on valinnut Seppäsen kuukauden pelaajaksi, ja tätä valintaa voidaan pitää oikeudenmukaisena, sillä Seppäsen suorituskyky on ollut korkealla tasolla, erityisesti jatkosarjassa. Nykyinen valintaprosessi ja sen kehittäminen Kuukauden pelaaja valitaan, voisi kaivata kehittämistä. Tällä hetkellä valinnan tekee Suomen Jääpalloliiton viestintävaliokunta, mutta tämä prosessi saattaa jäädä osin etäiseksi pelaajille ja kentän tapahtumille. Onko aika siirtyä kohti entistä demokraattisempaa ja kentältä nousevaa valintaprosessia? Jo käytetty malli – Kenttäkohtaiset edustajat Yksi ehdotettu kehitysaskel on, että jatkossa jokaisella pelipaikkakunnalla olisi oma edustaja, joka seuraa kentällä esiintyneitä pelaajia. Helsinkiin voitaisiin jopa nimetä kaksi edustajaa (oma Kallioon, ja oma Oulunkylään), jotka antavat äänensä kentällä eniten edukseen esiintyneelle pelaajalle – olipa tämä sitten kotijoukkueen tai vierasjoukkueen pelaaja. Tämä lähestymistapa tuo prosessiin lisää läpinäkyvyyttä ja paikallista asiantuntemusta. Tällaisen mallin avulla jokaiselta kentältä saataisiin top3-lista parhaista pelaajista, ja valinta perustuisi laajempaan pohdintaan kentällä tapahtuneista suorituksista. Tämän jälkeen edustajat voisivat äänestää kolmesta eniten Suomessa ääniä saaneesta, ja näiden kolmen joukosta valittaisiin kuukauden pelaaja. Tämä malli voisi tuoda lisää tasapuolisuutta ja monipuolisuutta valintaprosessiin, sillä kenttäkohtaiset asiantuntijat tietäisivät parhaiten, ketkä pelaajat ovat esiintyneet edukseen eri paikkakunnilla. Samalla periaatteella kuukauden tuomari? Tätä ideaa voisi hyödyntää myös muiden palkintojen, kuten kuukauden tuomarin, valinnassa. Tuomarit ovat olennainen osa peliä, ja heidän työpanostaan voisi tunnustaa samalla tavalla kuin pelaajien. Kenttäkohtainen edustaja voisi arvioida tuomareiden suorituksia ja valita parhaat yksittäisten otteluiden perusteella. Tämä voisi edistää tuomarien arvostusta ja samalla lisätä läpinäkyvyyttä tuomarikunnan työskentelyyn. BandyliigaToimitus onnittelee Seppästä valinnasta – Onnea!

BandyLiigaUutiset

Viikonloppuna julkaistiin Bandyliigan All Stars-kentällinen

Miesten Bandyliigan All Stars-kentällinen kaudella 2024-2025 seuraava. Valinnoista vastaa Suomen Jääpalloliiton viestintävaliokunta Puheenjohtaja: RINNEKANGAS Riku, jäsenet: SJÖBLOM Andreas, ja RINNEKANGAS Riku ALL STARS KENTÄLLINEN Jääpallon ALL STARS -kentällinen herättää keskustelua – Pelaajat toivovat äänestystä itselleen Kenttäkokoonpanot ovat jälleen nousseet kuumaksi puheenaiheeksi jääpalloyhteisössä. Tällä kertaa keskustelua on herättänyt erityisesti jääpallon ALL STARS -kentällinen, joka on saanut osakseen arvostelua niin asiantuntijoilta kuin itse pelaajilta. Tyytymättömyyttä on herättänyt erityisesti pelaajien sijoittelu Suomen Jääpalloliiton virallisessa kuvassa, jossa pelaajat on esitelty. Monet katsovat, että tietyt pelaajat eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota, ja toiset taas kokevat, että kentällinen ei heijasta koko kauden suorituksia oikeudenmukaisesti. BandyliigaToimitus ja äänestyksen uudistus BandyliigaToimitus on jo pitkään toivonut, että Bandyliigan pelaajat itse voisivat äänestää kauden ALL STARS -kentällisen. Nykyisin kentällinen valitaan Viestintävaliokunnan toimesta, mutta tämä menetelmä on saanut kritiikkiä. Pelaajat itse tuntevat parhaiten toistensa kenttäpelin ja suoritukset, joten heidän näkemyksensä saattaisi olla todellisempaa ja reilumpaa. Tämä toivottu uudistus ei ole vain visio, vaan nykyisillä digitaalisten välineiden kehittyneillä alustoilla toteuttaminen olisi käytännössä vaivatonta. BandyliigaToimitus on perustellut tätä ehdotusta sillä, että pelaajat ovat kentällä kokeneet ja nähneet toistensa kyvyt sekä pelikentän dynamiikan. He uskovat, että pelaajat itse voisivat luoda kentällisen, joka ei perustu vain yksittäisiin hienoihin suorituksiin, vaan myös koko kauden jatkuvaan tasaisuuteen ja vaikuttaviin pelitaitoihin. Pelaajat kaipaavat arvostusta ja oikeudenmukaisuutta Pelaajille tämä ehdotus merkitsee enemmän kuin pelkkää äänestysmahdollisuutta. Se on myös tapa saada oma rooli ja panos kauden onnistumisessa tunnustetuksi. “Olen pelannut monia kausia, mutta on ollut hetkiä, jolloin en ole saanut mielestäni ansaitsemaani tunnustusta. Uskon, että kun pelaajat itse pääsevät valitsemaan, se tuo enemmän tasapainoa ja reiluutta”, toteaa Bandyliigan kokenut pelaaja puhelin haastattelussa, kun kysymme mielipidettä uutiseemme. Erityisesti kauden jatkuvat nousut ja laskut saattavat jäädä huomaamatta, jos pelkkä yksittäisten huippuhetkien korostaminen valintakriteerinä on ainoa mittari. Pelaajat toivovat, että heidän näkemyksensä kenttäpelistä olisi osa keskustelua, koska he kokevat usein, että kauden kokonaiskuva ei välttämättä näy näissä valinnoissa, tämä ei sinänsä ole Viestintävaliokunnan vika. Digitaaliset välineet mahdollistavat uudenlaisen lähestymistavan Nykyteknologia ja digitaaliset välineet tekevät pelaajien itseoikeutetun äänestyksen toteutuksesta realistista ja helppoa. BandyliigaToimitus on tuonut esiin, että vaikka perinteinen asiantuntijavalinta saattaa olla hyvä keino nostaa esiin tietyt pelilliset onnistumiset, pelaajien keskinäinen arvostus kauden aikana luo paljon tarkempaa käsitystä siitä, kuka todella ansaitsee paikan ALL STARS -kentällisessä. Bandyliigan ja Suomen jääpalloliiton tulisi ymmärtää, että fanit ja pelaajat arvostavat entistä enemmän oikeudenmukaista ja läpinäkyvää valintaprosessia. Kun äänestysoikeus siirtyy kenttäpelaajille, myös heidän äänensä saavat enemmän painoarvoa. Onko uudistus mahdollinen ensi kaudella? Tämä ehdotus saattaa olla askel kohti entistä avoimempaa ja reilumpaa palkitsemisjärjestelmää jääpallossa. On kuitenkin vielä epäselvää, otetaanko tämä esitys huomioon jo ensi kaudella. Jos muutokset toteutettaisiin, se voisi tuoda aivan uudenlaisen dynamiikan Bandyliigan ja koko jääpallon ympärille, jossa pelaajat saavat enemmän valtaa ja vastuuta kauden huipentuman valinnoista. Tämä muutos voi myös innostaa pelaajia entistä kovempaan taisteluun kentällä, sillä he tietävät, että juuri heidän suorituksensa huomioidaan ja arvostetaan kauden päättyessä.

BandyLiigaUutiset

JPS vei mestaruuden

JPS vs Veiterä Lopputulos: 9-2 JPS Rynnisti Veiterän Yli Loistokoti Areenalla: Kova Myötätuuli ja Upea Suoritus Loistokoti Areenalla pelatussa ottelussa nähtiin huikea esitys, kun JPS otti vahvan otteen Veiterästä jo ensimmäisellä jaksolla murskalukemin 6-1. Yli 1800 katsojaa sai todistaa kotijoukkueen upeaa pelin hallintaa ja tehokkuutta, erityisesti hyökkäyspäässä. Veiterä ei päässyt kunnolla peliin mukaan, vaikka se aloitti ottelun pirteästi. Ensimmäisellä jaksolla JPS hyökkäsi myötätuulessa ja näytti vahvuutensa heti alusta alkaen. Veiterä ei saanut luotua maalipaikkoja, vaikka muutama vaarallinen tilanne herätti toiveita. JPS puolestaan sai nopeasti avausmaalinsa, kun Elmeri Hämäläinen antoi loistavan syötön Tuomas Liukkoselle, joka upotti pallon maaliin tarkasti. JPS:n peli oli nopeaa ja tiivistä, ja se hallitsi kenttää tehokkaasti. Jatko oli JPS:n täydellistä show’ta. Toisen maalin teki Joonas Hiltunen, joka harhautti Veiterän maalivahti Herrasen ja iski pallon verkkoon – maalin syötti pitkällä ja tarkalla syötöllä Aki Manninen. Maali herätti keskustelua, sillä Veiterän pelaajat, erityisesti Aleksi Seppänen, olivat varmoja tilanteen olleen paitsio, mutta tuomaristo ei sitä nähnyt ja maali hyväksyttiin. Ottelun selostaja Iso-J ja kommentaattori Markus Kumpuoja spekuloivat useaan otteeseen hidastuksia, ja he tulivat Seppäsen kanssa samaan tulokseen – Paitsio! No se meni tuomaristolle lävitse – ei voi mitään, jatketaan peliä. JPS jatkoi hyökkäyksiään ja kolmannen maalin iski Tarmo Ässämäki, joka purjehti Veiterän puolustuksesta läpi ja viimeisteli kylmästi Jarno Erosen seinäsyötöstä. Vaikka Veiterä otti aikalisänsä ja yritti herätellä itsensä, JPS:n dominointi oli armotonta. JPS iski Neljännen maalin Joonas Hiltusen toimesta, ja maalin syöttäjänä kunnostautui Jimi Heinonen. Veiterän toivo heräsi hetkeksi kun Matias Valtanen löi 4-1 kavennuksen kulmalyönnistä. Selkeästi harjoiteltu kulmakikka antoi Veiterälle hetkellisen toivon kipinän. Se kuitenkin sammui nopeasti, kun Tuomas Liukkonen laukoi maailmanluokan maalin ja vei kotijoukkueen jo 5-1 johtoon. Vielä ennen taukoa Liukkonen iski kulmasta maalin kattoon, ja tauolle siirryttiin tilanteessa 6-1. JPS:n hyökkäyspeli oli suorastaan tuhoisaa. Joukkueen joukkuepelaaminen oli hienosti koordinoitua ja kenttäpelaajat loivat toisilleen erinomaisia paikkoja. Veiterä puolestaan jäi jalkoihin, eikä pystynyt hyödyntämään edes mahdollisuuksiaan. Kotijoukkueen tehokkuus oli huippuluokkaa, sillä lähes jokainen paineistus johti maaliin. Kuinka paljon tästä voi laittaa kovan tuulen piikkiin? Vaikka myötätuuli auttoi kotijoukkuetta, on pakko nostaa JPS:n tarkka viimeistely ja joukkueen yhteispeli esiin. Se oli jakson selkeä avaintekijä. Veiterän puolustus ei pysynyt mukana JPS:n pelissä, ja se oli todella ihmeissään, ja harmissaan kun tauko koitti. Jakso jää historiaan yhtenä JPS:n parhaista esityksistä… Toinen jakso – Kääntyykö peli Veiterälle myötätuulessa? Veiterän toivon kipinä syttyi, kun Joel Reponen onnistui kaventamaan tilanteeksi 6-2 ottelun 55. minuutilla kulmasta seuranneen sählingin jälkeen. Tuo maali herätti hetkeksi toiveita Veiterän nousulle. Nyt on Veiterän paikka nousta takaisin otteluun, ja ehkä jopa viemään ottelua kaventaen maali maalilta JPS:n johtoa. Tuleeko kohta 6-3 kavennus? Paavo Huuhtanen taklasi polvellaan JPS:n Tarmo Ässämäkeä. Tämä tilanne herätti kysymyksiä, miksei tuomaristo määrännyt kovempaa rangaistusta. Tilanteesta vain annettu 10 minuutin jäähy, herätti keskustelua. Ottelun selostaja Iso-J ja kommentaattori Kumpuoja olisivat nähneet punaisen tilanteen ratkaisuksi – mutta kun ei niin tilanne on käsitelty, Päätös oli Kuuselalta tänään tämä… Kuitenkin tuon jäähyn ajan JPS hallitsee peliä, eikä Veiterä pääse vajaalla maalipaikkoihin. Nyt pelattu jo 75 minuuttia. Jäljellä peliakaa siis 15 minuuttia, jollei Veiterä herää taistelemaan – Missä on veiterän taistelu myötätuulessa? Tätä hiukan ihmettelemme, ei normaalia Veiterää – jäikö kuitenkin HIFK:ta vastaan käytyyn 5 ottelun välieriin, Veiterän puhti? Mene ja tiedä sanoisi urheilutoimittajat kliseisesti. Veeti Pulkkinen siirtää kotijoukkueen jo 7-2 johtoon, Joonas Hiltunen syöttää osuman – Veiterän selkäranka katkeaa sanoo Kumpuoja kommentaattorina, nyt vaaditaan Veiterältä ihme hän jatkaa. No nyt jo Nico Nevalainen siirtää kotijoukkueen 8-2 lukemin johtoon, Aki Manninen syötti – Nyt odotetaan vain juhlallisuuksia – pelattu jo 78 minuuttia. JPS:n pelaajat olivat tänään täysin omaa luokkaansa, ja erityisesti Joonas Hiltunen ja Tuomas Liukkonen hallitsivat kenttää. Hiltunen viimeisteli vielä upeasti ottelun lopun 9-2 maalilla, joka sinetöi mestaruuden kotijoukkueelle. Koko JPS:n joukkue ansaitsee kiitoksen tasapainoisesta pelistä, jossa puolustuksen kivijalkana toimi maalivahti Mattila, ja hyökkäys toimi saumattomasti. Tämän lisäksi Markus Kumpuoja nosti Jimi Heinosen ison roolin tänään joukkueen selkärankana niin hyökkäyksessä ja puolustuksessa. Veiterän osalta peli oli kuitenkin yksi suurimmista pettymyksistä kauden aikana. Vaikka joukkue oli pelannut loistavasti aiemmin, tänään kenttäpelissä ei ollut sitä samaa taistelutahdon kipinää, joka on aiemmin ollut heidän tavaramerkkinään. Johtuen ehkä henkisestä ja fyysisestä väsyneisyydestä, erityisesti viiden ottelun taistelu HIFK:ta vastaan, Veiterä ei löytänyt uutta vaihdetta. Joukkue ei saanut tarvittavaa virtaa myötätuulen puhaltaessa, ja tämä mahdollisti JPS:n täydellisen esityksen. Pelin lopussa Veiterän toiveet sammuivat kuin tuhkana tuuleen, kun JPS näytti heille, miten mestaruus otetaan. Koko ottelu oli JPS:n mestarillista pelaamista, joka oli ansaitusti suomalaisen bandyn huippua tänään. JPS, Jyväskylä on siis uusi Suomen mestari, JPS:n voitto on niin täydellinen, että mitään ei jäänyt sattuman varaan, ja mestaruusjuhla on täysin ansaittu. Onnea voittajille! Ympäri Suomen on kantautunut onnittelut JPS:lle, ja me myös yhdymme kaikkien mielipiteeseen – JPS ansaitsi tuon kaiken… Onnea Myös Veiterälle hopeasta, vaikka se ei vielä lämmittäisi – nyt ei ollut teidän päivä, se kyllä vielä tulee… Ottelun tuomaristo: Yleisöä: 1800 maksanutta katsojaa

BandyLiigaUutiset

Finaalin yhteenveto tulossa..

JPS:n mestaruuteen vienyt Finaali – Uutinen käsittelyssä – Julkaistaan tänään 18.00 Bandyliiga Toimituksen Finaalimatka sai dramaattisen käänteen Finaaliviikonloppu sai arvaamattoman käänteen, kun matkalla auto hajosi ja suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Kaikki ei mennyt kuten oli suunniteltu, ja seurasimme finaaliottelun puhelimen välityksellä. Vaikka auto on edelleen pajalla, ja matka oli täynnä haasteita, olemme päässeet jo seuraamaan ottelua tallenteena, ja julkaisemme mietteemme vielä illalla. Viivästyksestä huolimatta, olemme tekemässä illaksi perusteellisen yhteenvedon finaaliottelusta ja tuoda teille sen tunnelmat. Auto tosiaan on vielä korjaamolla, mutta muuten arki pyörii taas normaalisti. Finaali ei ole vain ottelu kentällä, vaan myös monelle mukava ja tapahtumarikas matka. (Nyt voi jo nauraa tapahtumille) Tulemme tuomaan teille uutisia ensi kaudesta, mutta niistä lisää loppuviikon aikana. Kiitämme, malttia, ja toivotamme teille upeaa loppuviikkoa ! #Bandyliiga #Finaalit #TunteetJatkuu Uutinen siis tulossa – Malttakaa odottaa!

BandyLiigaUutiset

Finaalin alkuun 3 tuntia

JPS vs Veiterä klo: 18.00 Jännitys tiivistyy – Finaali häämöttää! Viimeiset tunnit ennen odotettua finaalia ovat käsillä, ja ilmassa on täynnä jännitystä ja odotusta. Joukkueet ovat valmistautuneet huolellisesti, ja pelissä on paljon panosta. Veiterä on ollut vahvassa vireessä ja näyttää saaneen huipputason esityksensä esille juuri oikeaan aikaa. On selvää, että joukkue on nostanut pelin intensiteettiä ja alkaa löytää oikeat pelilliset asetelmat, erityisesti loppukirin osalta. Finaaliin lähdettäessä on selvää, että joukkueet kamppailevat tasaväkisesti. Veiterä on tehnyt vahvan nousun kohti huipputasoa, ja tämä viimeinen taistelu on varmasti heidän mahdollisuutensa todistaa kykynsä – ja vielä suurempi tavoite on varmasti myös mestaruus. Finaali ei tule olemaan helppo, sillä vastustaja on varmasti yhtä taistelutahtoinen ja valmis viekkaiten peliliikkeiden kautta etsimään voittoa. Kumpi joukkue nousee mestariksi, se jää nähtäväksi. Varmasti tästä finaalista tulee taistelu, jossa ei anneta tuumaakaan periksi. Alla linkki Finaalilähetykseen Finbandy TV:n lähetykseen: 17.3. klo 10.00 korjattu muutaman pelaajan virheellinen tieto yllä olevassa tekstissä. Ottelua odotellessa voitte lukea Finaali Magazinea Finaalimagazine nostaa esiin keskeisiä hahmoja joukkueiden viimeaikaisessa nousussa – tilastollisesti. Molempien joukkueiden pelillinen panos tulee olemaan erittäin tärkeä finaalissa. Lehdessä hiukan taustatietoa liittyen Finaaliin – käy lukemassa.

BandyLiigaUutiset

Narukerä vei pronssia

HIFK vs Narukerä Lopputulos jatkoajalla 3-4 HIFK hallitsi ottelun alkua, ja jo heti ensimmäisestä hyökkäyksestä Ilia Sokolov iski taululle 1-0 lukemat. Aina Narukerän rankkariin asti HIFK:lla oli 14 tapahtumaa Narukerän maalilla. Kuitenkin rankkarin jälkeen tilanne oli 1-1, kun Ville Aaltonen viimeisteli tuon osuman. Tämä loi jännittävän tunnelman otteluun, joka eteni aina rankkariosuuksiin asti. Tämä ottelu HIFK:n ja Narukerän välillä oli intensiivinen ja täynnä jännittäviä käänteitä. Ottelu jatkui HIFK:n painostuksessa, mutta Narukerän vastaiskut osoittautuivat tehokkaiksi. 34. minuutilla Narukerä siirtyi 2-1 johtoon Kristian Paukkosen maalilla, jonka syötti Santeri Rantanen. Toinen jakso jatkui tasaisena… Lauri Sirén teki upean maalin 64. minuutilla, vieden Narukerän jo 3-1 johtoon. HIFK ei kuitenkaan antanut periksi, vaan teki 2-3 kavennusmaalin 71. minuutilla Pyry-Peetri Piirosen toimesta, jonka syötti Ilari Nikula. Lopulta HIFK tasoitti pelin 3-3 kun Aku Ojanen löi rankkarin sisään. Ottelu jatkui tasaisena ja näin siirryttiin lukemissa 3-3 koppiin. -Kenttä jäädytettiin uudelleen. Ratkaisevan maalin teki Rasmus Arponen 103. minuutilla, varmistaen Narukerälle 4-3 voiton. Tämä oli tasainen ja taisteltu ottelu, jossa molemmat joukkueet taistelivat loppuun asti. HIFK:n tilastollisista yrityksistä huolimatta Narukerä oli se, joka vei voiton. Tommi Niittylälle kiitokset kaikista kausista ja tsemppiä eläkkeelle … Narukerälle onnea Pronssista ja HIFK:lle kiitokset hyvästä taistelusta

BandyLiigaUutiset

Kohta käynnistyy Pronssiottelu

HIFK vs Narukerä klo: 19.00 Kohta odotettu pronssimatsi käynnistyy, kun HIFK kohtaa Narukerän. Tällä hetkellä kenttä täyttyy pelaajien lämmitellessä ja valmistautuessa intensiiviseen taisteluun. Erityisesti tänään on mielenkiintoista nähdä, miten kumpikin joukkue tulee reagoimaan tähän otteluun, sillä molemmat haluavat päättää kauden vahvasti ja ottaa tärkeän mitalin mukaansa. HIFK: Nälkäinen ja Täynnä Tavoitteita HIFK on tällä kaudella ollut yksi suurimmista yllätyksistä. Joukkue on esittänyt kovaa peliä ja osoittanut taktista kypsyyttä, mikä tekee heistä erityisen nälkäisiä. Tässä ottelussa heillä on mahdollisuus päästä korjaamaan kauden “puutteet” ja ottaa pronssimitali kotiin. Kentällä näkyy raivoisaa energian täyttämää liikettä, ja pelaajat näyttävät olevan valmiita antamaan kaikkensa. Erityisesti hyökkäyspeli tulee olemaan avainasemassa, sillä HIFK:lla on ollut vahva hyökkäyksellinen linja koko kauden ajan. Jos puolustuksen peli pysyy tiukkana ja hyökkäys löytää sen tutun flow’n, voi pronssi olla heidän. Narukerä: Kokemus ja Kova Tahto Toisaalta Narukerä on joukkue, joka ei koskaan aliarvioi itselleen asetettuja haasteita. Heillä on kokemusta kovista peleistä, ja vaikka kauden alku ei ollut heidän osaltaan kaikkein suotuisin, on joukkueen pelaaminen kehittynyt kauden aikana. Narukerä on tunnettu joukkueena, joka ei pelkää taistella hamaan loppuun saakka. Heidän vahvuutensa on tiivis joukkuehenki ja puolustuksen lujuus. Mikäli he pystyvät hyödyntämään HIFK:n mahdollisia puolustusvirheitä, he voivat kääntää ottelun edukseen. Narukerä tulee kentälle taistelunhaluisena ja tietää, että pronssi ei ole vain mitali, vaan myös tärkeä askel tulevaisuuteen. Kumpi vie? Voimme odottaa erittäin kilpailullista, intensiivistä ja ehkä jopa tunteellista ottelua. HIFK:n nopeat hyökkäykset ja Narukerän kova puolustus tulevat olemaan keskiössä. HIFK:lla on varmasti nälkä, mutta Narukerä ei jää jälkijoukkoon. Kenttä täynnä punaisia paitoja tuo mieleen ajatuksen siitä, kuinka moni pelaaja kamppailee viimeisen kerran tällä kaudella toivoen pääsevänsä mitalin äärelle.

BandyLiigaUutiset

Pronssiottelu – Magazine

Pientä purtavaa illan pronssiottelusta Teimme nopeat haastattelut HIFK:n ja Narukerän leireistä ennen ponssiottelua. Pohdimme ottelun merkitystä joukkueille ja listasimme kummankin joukkueen tärkeimmät tilastonikkarit, jotka saattavat olla myös tänään avainasemassa ottelun lopputulosta katsoessa… Tsemppiä joukkueille otteluun!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen MM-ryhmä nimetty

Ari Holopainen valitsi kokeneen ja nuoren yhdistelmän Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Ari Holopainen on nimennyt joukkueensa jääpallon MM-kisoihin, jotka pelataan Ruotsin Lidköpingissä 24.–30.3.2025. Valinnat olivat vaikeat, sillä pelaajapoolissa oli runsaasti laadukkaita pelimiehiä. – Valinnat olivat kaiken kaikkiaan varsin työläitä, koska tarjolla oli paljon laadukkaita pelimiehiä, Holopainen toteaa. MM-kisat muodostavat huipentuman pitkälle kaudelle, ja Suomen joukkue on ollut huolellisesti valmistautunut. Kauden aikana on ollut kaksi tärkeää tapahtumaa, joista Porvoon tapahtuma oli erityisen merkittävä. Siellä pelattiin myös ottelu Pekka Hiltusen luotsaamaa B-maajoukkuetta vastaan, mikä avasi valmennuksen silmiä nuorten pelaajien osalta. – On todella hienoa, että voimme jälleen nostaa mukaan uusia nuoria tulokkaita. Matias Lehtonen ja Patrick Backman saavat nyt mahdollisuuden, sanoo Holopainen. Maalivahtien valinta oli erityisen vaikea, sillä neljä erinomaista Elitserienissä pelaavaa veskaria taisteli paikasta. Kisoihin valittiin kokeneempi Jussi Aaltonen ja nuorempi Isak Skog, jonka tilastot Elitserienissä ovat olleet kauden aikana loistavat. Suomen tavoite MM-kisoissa on kirkas: Holopainen odottaa kovaa taistelua Ruotsia vastaan, mutta muistuttaa myös Norjan olevan vahva haastaja. – Lähdemme tosissaan haastamaan Ruotsia, mutta emme unohda Norjan vahvuutta. Olemme pelanneet usein tasaisia ja tiukkoja otteluita heidän kanssaan, Holopainen kertoo. Suomen tavoite on pelata MM-kisojen viimeisessä pelissä ja voittaa se. Suomen joukkue jääpallon MM-kisoihin 24.–30.3.2025: Maalivahdit: Kenttäpelaajat: Valmennus ja huolto: Suomen joukkue on valmiina taistelemaan mitalista ja jättämään jälkensä jääpallon MM-kisoihin.

BandyLiigaUutiset

Kausi on ollut raskas!

Prossiottelun ja Finaalin ennakkopaketit Hyvät lukijat, ystävät ja jääpallon kannattajat, Tänään on tullut aika jakaa kanssanne jotain, joka ei ole helppoa. Kuten tiedätte, olemme aina pyrkineet olemaan rehellisiä ja avoimia kanssanne, mutta tällä hetkellä joudumme kertomaan, että tilanne ei ole ollut helppo. Olemme monen kerran käyneet läpi vaikeita hetkiä, ja vaikka sydämestämme toivomme, että voimme vielä tarjota teille ennakot perjantain pronssiotteluun ja lauantain finaaliin, on meidän pakko myöntää, että työpöytämme on tällä hetkellä tyhjä. Katsotaan saapuuko työpäiviensä jälkeen illalla ketään paketteja tekemään edes etäyhteydellä? Me suomalaiset osaamme antaa palautetta, mutta valitettavasti se on lähes aina negatiivista. Tämän yhdistettynä taloudellisiin haasteisiin, on meillä ollut useita hetkiä, jolloin olemme olleet lähellä sulkea sivustomme. Tämä ei ole ollut helppoa, mutta tässä hetkessä, kun niskassa painaa niin paljon negatiivista, tuntuu, että se kaikki mitä teemme ei ole ollut sen arvoista. Olemme kuitenkin päättäneet jatkaa vielä kauden loppuun kuten jo aikaisemmin kerroimme. Toivomme, että voimme löytää jostain voimaa ja tukea, joka auttaa meitä nousemaan tästä alavireisestä tilanteesta. Moni on kysynyt, miksi Finaali ei tule Yleisradion kanavilta ja miksi me emme tiedä siitä enempää. Voin vakuuttaa, että me emme ole osallisia Jääpalloliiton päätöksiin tai tiedotukseen, ja valitettavasti emme voi antaa teille enemmän tietoa kuin te itse voitte liitolta saada. On surullista ja raskasta lukea päivittäin viestejä, joissa meille kerrotaan, kuinka huonosti teemme vapaaehtoista työtämme ilman palkkaa. On vaikea pysyä positiivisena, kun yrittää herättää ympärilleen innostusta ja hyvää mieltä jääpallon parissa, mutta monet teistä ovat olleet suuri tuki ja inspiraatio. Olemme pyrkineet kertomaan kaiken – niin positiiviset & negatiiviset uutiset jääpalloon liittyen. Emme sen takia että syytämme, vaan sen takia, että kehitämme yhdessä jääpalloa eteenpäin! Tämä ei ole luopumisen viesti, vaan pikemminkin muistutus siitä, kuinka tärkeää on pitää kiinni unelmista ja rakkaudesta lajiin, vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Me emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivomme, että jääpallon ympärillä tapahtuu jotain positiivista, joka vie tätä upeaa lajia eteenpäin. Kiitämme teitä sydämellisesti kaikesta tuesta, jota osa on meille antanut. Jatkamme työtämme kauden loppuun asti, ja katsotaan, mitä tästä vielä syntyy, vai haudataanko tämä sivusto?. Kiitos, että olette olleet osa tätä matkaa kanssamme. Ystävällisin terveisin,Pasi VirtanenPäätoimittaja, BandyliigaToimitus