BandyLiigaUutiset

Lauantaina 4 ottelua

Tiivis otteluviikonloppu ennen maajoukkuetaukoa Ennen kahden viikon mittaista maajoukkuetaukoa edessä on vielä viisi ratkaisevaa ottelua, jotka saavat sekä joukkueet että fanit antamaan kaikkensa. Tulevana lauantaina kaikki kahdeksan joukkuetta ovat kentällä, ja sunnuntaina pelataan vielä yksi jännittävä kamppailua. Tämän viikonlopun jälkeen seurat vetäytyvät tauolle keräämään voimia ja hiomaan taktiikoita loppukautta varten. Lauantain ottelut tarjoavat jokaiselle jääpallon ystävälle jotain. Olitpa sitten paikalla katsomossa tai seuraat pelejä kotisohvalta, pisteistä taistellaan täysillä, ja jokainen peli voi olla ratkaiseva loppukautta ajatellen. Tauko antaa joukkueille mahdollisuuden analysoida suorituksiaan ja valmistautua intensiiviseen loppukauteen. Valmentajat suunnittelevat tarkkaan seuraavat askeleensa, ja pelaajat saavat kaivattua lepoa. Nyt on siis oikea hetki suunnata lähimmälle kentälle tai avata lähetykset kotona. Tämä viikonloppu on täynnä urheilun draamaa, suuria tunteita ja ratkaisevia hetkiä. Pisteet ovat pelissä, ja jokainen voitto voi olla kultaakin arvokkaampi! Kampparit vs Narukerä Klo: 15:00 Kampparit ja Narukerä vastakkain – panokset täysin erilaiset Kampparit ja Narukerä kohtaavat viikonlopun ratkaisevassa ottelussa, jossa joukkueilla on täysin erilaiset panokset. Kotijoukkue Kampparit pyrkii pelaamaan ylpeydellä ja kunnioittamaan fanejaan, vaikka heidän kohtalonsa alempaan jatkosarjaan on jo käytännössä sinetöity. Vierailija Narukerä sen sijaan taistelee elintärkeistä pisteistä ylemmän loppusarjan paikasta. Kamppareiden kausi on ollut haastava, mutta joukkue lähtee otteluun tavoitteenaan esittää parasta peliään kotikentällään. Joukkueella on nyt mahdollisuus päättää runkosarjan kotiottelunsa kunnialla ja tarjota kotiyleisölle viihdyttävä kamppailu. Narukerän tilanne on toinen. Joukkue tarvitsee kipeästi voiton pysyäkseen mukana tiukassa kamppailussa ylemmän loppusarjan paikoista. Tämä tarkoittaa, että vierailijat tulevat asettamaan kaiken likoon. Heidän hyökkäyspelinsä on ollut kauden aikana vahvaa, mutta Kamppareiden kotikenttä ja puolustustaistelu voivat yllättää. Ottelusta odotetaan kiihkeää, ja erityisesti Narukerän pelaajille paineet ovat kovat. Mikäli joukkue haluaa varmistaa paikkansa ylemmässä loppusarjassa, nyt ei ole varaa virheisiin. Kampparit puolestaan pelaavat vapautuneemmin ja voivat haastaa vierailijat ilman suurta tulospaineita. JPS vs Botnia. Klo: 15:00 JPS ja Botnia kohtaavat – vierailijoilla kaikki pelissä Lauantaina pelattavassa ottelussa JPS isännöi Botniaa, ja asetelmat ovat selvät: kotijoukkue JPS pelaa ilman suurta tulospainetta varmistaessaan jo paikkansa ylemmässä loppusarjassa, kun taas Botnia taistelee veitsi kurkulla pysyäkseen mukana ylemmän loppusarjan taistelussa. JPS on ollut tällä kaudella vakuuttava ja ansainnut paikkansa sarjan kärjessä. Joukkue voi lähestyä ottelua rennosti ja testata uusia pelitaktiikoita tulevia ratkaisupelejä varten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että he antaisivat mitään ilmaiseksi – JPS haluaa varmasti pitää kotiyleisönsä tyytyväisenä ja jatkaa voittojen tiellä. Vierailija Botnialla panokset ovat täysin toista luokkaa. Joukkue tarvitsee kipeästi kaksi pistettä pysyäkseen mukana taistelussa ylemmän loppusarjan paikasta. Botnia on viime kierroksilla parantanut otteitaan, mutta jokainen virhe tässä vaiheessa voi maksaa kallisarvoisen mahdollisuuden edetä sarjan kovimpien joukkueiden joukkoon. Ottelun avainkysymys on, pystyykö Botnia pitämään hermonsa ja hyödyntämään JPS:n mahdollisen rennon pelityylin. JPS:n puolustus ja organisoitu hyökkäyspeli ovat osoittautuneet vaikeaksi murtaa, mutta Botnia ei voi tyytyä varovaisuuteen – heidän on hyökättävä rohkeasti ja haettava voittoa hinnalla millä hyvänsä. Veiterä vs OLS Klo: 16:00 Veiterä ja OLS kohtaavat – panokset korkealla kotijoukkueelle Lauantaina Lappeenrannassa nähdään tärkeä kamppailu, kun Veiterä isännöi OLS:ia. Kotijoukkueen Veiterän panokset ovat korkealla, sillä joukkue taistelee edelleen paikasta ylempään loppusarjaan. Vierailija OLS puolestaan pelaa jo ilman suurta tulospaineita keskittyen tulevaan alempaan loppusarjaan. Veiterä on onnistunut pitämään toiveensa ylemmästä loppusarjasta elossa tiukoilla ja määrätietoisilla otteillaan. Voitto tästä ottelusta on kuitenkin elintärkeä, jos joukkue haluaa varmistaa paikkansa kärkikamppailuissa. Erityisesti Veiterän hyökkäyspelin on oltava tehokasta, sillä lisäpisteitä ei tässä vaiheessa ole varaa jättää ottamatta. OLS lähtee otteluun rennommalla asenteella, mikä voi kääntyä sekä eduksi että haitaksi. Joukkueella on mahdollisuus pelata vapautuneesti ja haastaa Veiterä yllätysvoittoon. Toisaalta ilman selkeää panosta motivaatio ei välttämättä riitä vastaamaan kotijoukkueen intensiteettiin. Veiterän kotikenttäetu ja tuki kannattajilta voivat olla ratkaisevassa roolissa. Joukkue tietää, että ylemmän loppusarjan paikka on heidän omissa käsissään, mutta heiltä vaaditaan parasta mahdollista peliä myös paineen alla. Valitettavasti Lappeenrannasta ei meidän tietojen mukaan ole striimausta tiedossa – Harmi! HIFK vs Akilles Klo: 17:00 HIFK ja Akilles kohtaavat illan huippuottelussa – panoksena saattaa olla jopa ylemmän loppusarjan paikka Päivän päättää ehkä viikonlopun odotetuin ottelu, kun HIFK isännöi Akillesta Helsingissä. Molemmilla joukkueilla on suuret panokset: HIFK taistelee upeasti yllättäneenä kärkisijoista, kun taas Akilles pyrkii pelastamaan kautensa ja pitämään haaveensa ylemmästä loppusarjasta elossa. HIFK on ollut tämän kauden positiivisin yllättäjä. Joukkue on kivunnut sarjataulukossa kolmannelle sijalle ja esittänyt peliä, jota monet pitävät heidän parhaanaan vuosiin. Hyökkäyspelin tehokkuus ja joukkueen yhtenäisyys ovat nostaneet heidät vakavasti otettavaksi haastajaksi liigan kärjessä. Voitto tästä ottelusta toisi heille suuren askeleen kohti ylempää loppusarjaa. Akilles sen sijaan joutuu otteluun paineiden alla. Sijoitus sarjataulukossa viidentenä ei vastaa heidän odotuksiaan, etenkin kun kausi alkoi lupaavasti Ruotsista haetulla turnausvoitolla ja Suomen Cup -mestaruudella. Nyt joukkueen täytyy kaivaa esiin se peli, jolla nämä saavutukset tulivat, sillä tappio tai pistemenetys voisi romuttaa heidän mahdollisuutensa ylempään loppusarjaan. Ottelusta odotetaan tiukkaa ja fyysistä kamppailua. HIFK:n vahva kotikenttäpelaaminen antaa heille etulyöntiaseman, mutta Akilleen kokemus ja yksilötaidot voivat kääntää pelin heidän edukseen. Akilleelle tämä on pakkovoitto, mutta HIFK:llä on kaikki syyt puolustaa kärkisijoitustaan viimeiseen asti. Striimi ohjeet HIFK:n suvuilla

BandyLiigaUutiset

Palaamme pidennettyyn viikonloppuun

Kypärän käyttö ja lääkäripalveluiden saatavuus Bandyliigassa – Tärkeä muistutus turvallisuudesta Suomalaisen jääpallon parissa on käyty viimeiset 24 tuntia keskustelua tärkeistä turvallisuuskäytännöistä, joiden osalta Bandyliigan eilinen Narukerä vs HIFK -ottelu on nostanut esiin. Erityisesti kypärän käytön ja lääkäripalveluiden saatavuuden tärkeys nousi esiin, ja haluamme korostaa näiden tekijöiden merkitystä pelaajien, valmentajien, kenttähenkilöiden, ja katsojien turvallisuudelle. Kypärän käyttö – Turvallisuus etusijalle BandyliigaToimitus haluaa muistuttaa kaikkia jääpallon parissa toimivia henkilöitä, että kypärän käyttö jäälle mennessä on ehdottoman tärkeää – olipa kyseessä sitten ottelu, harjoitus tai muu tapahtuma. Kypärän käyttö suojaa pelaajia vakavilta vammoilta ja aivotärähdyksiltä, jotka voivat olla vaarallisia jopa pitkällä aikavälillä. Tämä muistutus koskee paitsi pelaajia myös valmentajia ja muuta taustahenkilöstöä, sillä turvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Tuomari Mats-Olof Gustafssonin kaatuminen nosti esiin tärkeitä kysymyksiä Bandyliigan Narukerä vs HIFK -ottelussa tapahtui valitettava tilanne, jossa ottelun tuomari Mats-Olof Gustafsson kaatui kentällä ja loukkaantui (Video). Onneksi tilanne ei näin jälkikäteen ole vakavampi, ja Gustafsson on toipumassa nopeasti. Hänen terveydestään huolehti ottelupaikalla nopeasti paikalle saapuneet lääkärit – Narukerän ottelulääkäri paikalla alle 8 sekunnissa, ja HIFK:n Aku Ojanen alle 15 sekunnissa (ammatiltaan Ojanen on lääkäri) tapahtuman jälkeen paikalla, ja Gustafsson sai tarvittavan hoidon. Tämä tilanne kuitenkin nosti esiin tärkeän kysymyksen: kuinka nopeasti apu on saatavilla kentällä, ja kuinka tärkeää on, että joka ottelussa olisi paikalla lääkäri. (Video on ainoastaan siksi tässä, että koko jääpalloperhe muistaisi oikeasti kypärän ja muiden varusteiden tärkeyden!!!). Lääkäripalvelut – Kotijoukkueen vastuu ja turvallisuus Aiemmin Bandyliigan säännöissä oli pykälä, jonka mukaan kotijoukkue oli vastuussa lääkärin järjestämisestä ottelun ajaksi paikanpäälle. Tämä sääntö on kuitenkin poistettu, ja nykyisin ei kaikissa otteluissa ole enää lääkäriä paikalla. Onneksi esimerkiksi Porissa tilanne oli hoidettu todella erinomaisesti Narukerän toimesta – ottelulääkäri, ja hänen lisäksi HIFK:n Aku Ojanen, oli nopeasti paikalla auttama Gustafssonia. Eilisen tapauksen myötä on kuitenkin noussut useita toiveita siitä, että sääntö palautettaisiin, ja jokaisessa Bandyliiga-ottelussa olisi kotijoukkueen järjestämä lääkärin paikalla. Tämä varmistaisi sen, että apu on nopeasti saatavilla, mikäli vakavia loukkaantumisia tai muita hätätilanteita ilmenee ottelun aikana. Esimerkiksi kuten aikaisemmin mainitsimme Porissa lääkäri oli paikalla alle 8 sekunnin kuluttua tapahtuneesta, ja Gustafsson sai nopean arvion ja hoidon päävammoihin erikoistuneen lääkärin konsultoimana. Turvallisuus ennen kaikkea Tämän tapauksen myötä on tullut selväksi, kuinka tärkeää on, että lääkäri on helposti tavoitettavissa, ja että kenttähenkilöstö on valmis toimimaan nopeasti. Pelastuslaitosten saapumiseen saattaa kestää liian kauan, mutta jos kentällä on lääkäri, voidaan tilanne hoitaa paikalla ja nopeasti. Bandyliiga ja jääpallon eri toimijat toivovat, että seurat yhdessä Suomen jääpalloliiton kanssa pohtivat mahdollisia ratkaisuja, jotka turvaisivat entistä paremmin pelaajien ja muiden otteluun osallistuvien henkilöiden turvallisuuden. Tämä ei ole vain sääntömuutos – se on askel kohti turvallisempaa peliympäristöä, jossa turvallisuus ja meidän kaikkien hyvinvointi ovat etusijalla. Kiitokset auttajille ja Tsemppiä Gustafssonille Lopuksi haluamme esittää kiitokset Narukerä vs HIFK ottelun Narukerän Ottelulääkärille ja HIFK:n Aku Ojaselle, jotka olivat hoitamassa päätuomari Gustafssonia. Onneksi kaikki päättyi säikähdyksellä, ja Gustafsson on jo kuntoutumassa takaisin kentille. Toivomme kaikille pelaajille, toimijoille ja katsojille turvallisia ja terveitä kausia jatkossakin. BandyliigaToimitus kiittää kaikkia, jotka tekevät töitä jääpallon parissa ja muistuttaa vielä kerran kypärän käytön tärkeyttä kaikissa jääpallotapahtumissa. BandyliigaToimitus muistuttaa: Kunnioitus toisia kohtaan ja reilu peli ensisijalla jatko-otteluissa BandyliigaToimitus haluaa muistuttaa seuroja, valmentajia ja pelaajia tärkeästä asiasta jatko-ottelujen lähestyessä: jääpallon kentillä tulee näkyä keskinäinen kunnioitus, ja pelissä tulisi välttää ylilyöntejä. Jatko-ottelut, joissa pelin merkitys korostuu, voivat helposti herättää voimakkaita tunteita ja jännitystä, mutta nyt on tärkeää, että kaikkien osapuolten keskuudessa vallitsee yhteinen tahto pelata reilusti ja kunnioittaen. Ylilyönnit eivät kuulu jääpallon arvoihin Vaikka jääpallo on tunnetusti intensiivinen ja fyysinen laji, BandyliigaToimitus haluaa korostaa, että pelissä ei ole sijaa harkitsemattomille ylilyönneille (kuten yllä olevan videon kaltaisille potkuille – maassa oleva pelaaja siis potkaisee luistimella vieressä seisovaa vastustajaa. Osuma osuu vielä pelaajaan sellaisessa kohdassa missä ei ole suojia. Toisessa lajissa sai 6 ottelua pelikieltoa – meillä jääpallossa ei mitään?) – asia ei koskaan edennyt kurinpidon tietoon – Miksi, hyvä kysymys?. BandyliigaToimitus ei etsi syyllisiä, mutta haluaa kuitenkin nostaa esiin tärkeän periaatteen: jääpallo kentällä tulee aina olla keskinäistä kunnioitusta toisia kohtaan. Reilu, tiukka ja tunteikas peli BandyliigaToimitus toivoo, että kauden ratkaisevissa vaiheissa nähdään edelleen reiluja, tiukkoja ja kamppailuista otteluita. Tunne saattaa välillä kuumentua, mutta jääpallon henki perustuu urheilullisuuteen ja reiluun peliin. Pelaajat voivat näyttää tunteitaan kentällä, ja jäähyjä saadaan ottaa, mutta se ei oikeuta väkivaltaisiin tai sääntöjen vastaisiin tekoihin. Kentällä tulee kunnioittaa niin vastustajaa kuin peliäkin, ja pyrkiä pelaamaan tilanteet loppuun urheilijamaisella asenteella. Jääpallo on aina ollut herrasmiesten peli Bandyliigan perinteet ja historia ovat aina olleet vahvasti sidoksissa kunnioittavaan ja urheilulliseen kilpailuun. Vaikka tämä saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta, jääpallon ydin on edelleen säilyttänyt arvot, joiden mukaisesti peliä pelataan: reilu peli, urheilijamaisuus ja toisten kunnioittaminen ovat olleet lajin kulmakiviä jo vuosikymmenten ajan. Näitä periaatteita ei tule unohtaa edes nykypäivänä. Keskustelu ja yhteinen tahtotila BandyliigaToimitus toivoo, että seurat, valmentajat ja pelaajat ottavat tämän muistutuksen vakavasti ja keskustelevat keskenään ennen tulevia otteluita. On tärkeää sopia yhdessä, että pyritään välttämään tilanteet, jotka voivat johtaa tarpeettomiin loukkaantumisiin tai jännitteiden eskaloitumiseen. Yhteinen tahto reilun pelin puolesta auttaa takaamaan, että Bandyliiga säilyttää paikkansa urheilulajina, jossa kaikilla osapuolilla on hauskaa ja turvallista pelata. Kohti parempaa ja turvallisempaa jääpallokautta Jääpallo on laji, joka yhdistää yhteisöjä ja tuo ihmiset yhteen – myös tunteet saavat olla läsnä. Mutta yhdessä kentälle asettuvan urheilijaprofessionalismin ja toisten kunnioittamisen kautta voimme varmistaa, että Bandyliiga tarjoaa hienoja hetkiä kaikille. Tässä ei ole kyse vain voitosta, vaan siitä, miten voittaminen ja häviäminen koetaan. Kunnioitamme toisiamme, pelissä ja sen ulkopuolella. Kuten eräs tunnettu Porilainen jääpallopersoona sanoisi “rakkaudesta lajiin!”

BandyLiigaUutiset

Loppiaisen tulokset

Vierailijat veivät kaikki kolme ottelua Loppiaisen ottelut tarjosivat kiehtovia hetkiä ja jännitystä jääpallon parissa, kun useat joukkueet hakivat tärkeitä voittoja ja pisteitä. Kampparit ja Akilles olivat jälleen keskiössä omilla kentillään, mutta myös HIFK oli vahva lähes koko ottelun. Kampparit vs Akilles Lopputulos: 4-8 Kampparit joutui pettymään kotikentällään tänään, kun Akilles vei voiton selvin numeroin 4-8. Porvoolaisten hurja alku oli liikaa Kamppareille, joka jäi kovan alun myötä kuskin paikalle ottelun edetessä. Akilles johti ensimmäisen jakson jälkeen jo 1-6, ja vaikka Kampparit paransi peliään toisella puoliajalla, ei lopputulos ollut enää uhattuna. Kampparit sai jälleen kokea tutun tilanteen, jossa vastustaja iskee alkuminuuteilla nopeasti maaleja. Akilles meni 6. minuutilla 2-0-johtoon, ja lisäsi eroa 21. minuutilla jo 5-0:aan. Kamppareiden päävalmentaja Olli Manninen tunnusti, että joukkueen aloitus oli kaukana toivotusta. “Teimme alkuun liian helppoja virheitä”, kommentoi Manninen ja viittasi Kamppareiden vaikeuksiin päästä peliin kiinni. Toisella jaksolla Kampparit paransi peliään ja sai onnistumisia. Simo Huotelin ajoi laidasta läpi ja iski ensimmäisen maalin, minkä jälkeen hän myös viimeisteli kulmapotkusta tulleen toisen osuman. Kampparit nousi vielä 4-7:ään, mutta Akilles ehti lisätä johdon ennen Kamppareiden viimeistä osumaa. “Toinen jakso oli parempaa peliä, mutta ei riitä, että pelataan vain yksi hyvä jakso”, Kupiainen totesi pelin jälkeen. OLS vs Veiterä Lopputulos: 1-10 OLS:n ja Veiterän välinen ottelu sai nopean ja selvän käänteen, kun vierailija Veiterä iski kotijoukkue OLS:n verkkoon peräti neljä maalia ensimmäisen 30 minuutin aikana. Tämän jälkeen ottelusta ei jäänyt juurikaan jännitystä, ja Veiterä kontrolloi peliä läpi koko ottelun. Veiterä hyökkäsi tehokkaasti ja nopeilla maaleilla rakensi itselleen varman johtoaseman. Puoliajalla joukkue siirtyi 0-5-johtoon, ja siitä eteenpäin kotijoukkue OLS ei enää pystynyt nousemaan peliin mukaan. Toisella jaksolla pelin tahti hidastui, ja vaikka OLS yritti kaventaa, Veiterä oli liian vahva. Loppunumerot kirjattiin 1-10, ja näin Lappeenrantaan matkasi ansaitut kaksi pistettä. Veiterän ylivoima oli selkeä koko ottelun ajan, ja joukkueen tehokas hyökkäyspeli piti OLS:n puolustuksen jatkuvassa paineessa. OLS:lle tämä oli raskas iltapäivä, mutta joukkueella on vielä mahdollisuus parantaa tulevissa otteluissaan. Veiterä puolestaan otti tärkeät kaksi pistettä, ja tulos vahvisti heidän asemiaan sarjassa. Narukerä vs HIFK Lopputulos: 5-6 Porissa nähtiin tänään jännittävä ja tunteikas kamppailu, kun Narukerä ja HIFK taistelivat paikkaa ylemmässä jatkosarjassa. Ottelu ei jättänyt ketään kylmäksi, ja tunnelma oli korkealla alusta loppuun – niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ensimmäinen jakso oli selkeästi HIFK:n hallussa, ja vierailijat ottivat komennon ottelussa. HIFK:n ylivoima oli ilmiselvää, ja vielä 80 minuutin kohdalla tilanne näytti olevan heidän edukseen 2-6. Kotijoukkue Narukerä ei kuitenkaan antanut periksi, vaan lopussa nähtiin huikea nousu. Pelin viimeisillä minuuteilla Narukerä onnistui iskemään kolme maalia, mutta HIFK onnistui kuitenkin ottamaan 5-6 vierasvoiton itselleen. Ottelu jäi kuitenkin mieleen myös traagisesta hetkestä, kun ottelun päätuomari Mats-Olof Gustafsson kaatui todella vakavasti takaraivolleen ja loukkaantui. Tämän vuoksi toinen jakso pelattiin vain kahden tuomarin voimin. Ottelun katsoneet varmasti ymmärtävät, kuinka tärkeää on aina muistaa kypärä jäällä ollessa – ja nyt toivomme kaikkien sydämestä, että Gustafsson toipuu nopeasti. Gustafsson on viety sairaalaan, ja kaikilla on toivomus, että hän saa tarvittavaa hoitoa ja toipuu kunnolla. Tämä on muistutus siitä, kuinka arvaamattomia urheilussa sattuvat tapaukset voivat olla, ja kuinka tärkeää on huolehtia itsestään ja turvavarusteistaan. Tänään ei jäänyt epäselväksi, kuinka arvaamaton ja tunteikas tämä ottelu oli – kentällä koettiin niin huippuhetkiä kuin ikävä vahinko. Toivottavasti Gustafsson toipuu pian, ja tämä upea kamppailu jää mieleen myös sen urheilullisesta jännityksestä.

BandyLiigaUutiset

Loppiaisen ottelut

Tänään pelataan kolme ottelua Bandyliigaa Suomessa loppiainen on yleinen pyhäpäivä, jolloin monet viettävät viimeistä joulupäivää ennen arkeen paluuta. Monille suomalaisille loppiainen on joulun viimeinen juhlapäivä. Tänä päivänä on perinteistä, että joulukoristeet ja joulukuusi poistetaan kodeista juuri loppiaisena. Tämä merkitsee symbolisesti joulukauden päättymistä. Kampparit vs Akilles Klo: 13.00 Kampparit on jäänyt hieman kärjen vauhdista, ja joukkueella on tänään erityisen suuri paine ottaa voitto. Vastus ei kuitenkaan ole helppo, sillä vieraaksi saapuu Akilles, joka ei varmasti ole vielä niellyt eiliseltä Botnialle saamaansa tappiota. Kampparit tulee tarvitsemaan tänään sekä tiivistä joukkuepeliä että yksilöiden huipputaitoja, jotta he voivat päästä takaisin voittojen tielle. Seuraa Jaakko Järvinen, jonka pelintekokyky ja viimeistelyosaaminen voivat olla ratkaisevassa roolissa. Jos Kampparit pääsee rankkaritilanteeseen, Järvinen on ehdoton tähtipelaaja, jonka taito voi tuoda elintärkeitä pisteitä. Toinen seuratava pelaaja Kamppareilta on maalivahti, joka tänään voi olla kuka tahansa kolmesta kovasta vahtista, joita Kampparit kentällä pitävät. Kamppareiden maalivahdit ovat kaikki huipputasoa, ja tänään heillä on iso rooli, sillä hyvä torjuntatyöskentely voi olla se, mikä erottaa joukkueet toisistaan. Akilles ei varmasti ollut tyytyväinen eiliseen tappiopeliin Botnialle, mutta päävalmentaja Juha Laitinen on antanut selkeät ohjeet joukkueelle – tänään pelissä pyritään pelaamaan selkeämmin joukkueena ja syöttelemään järkevästi palloa. Akilles haluaa varmasti palata takaisin voittokantaan, ja tämä ottelu tarjoaa oivan tilaisuuden. Seuraa erityisesti Joonatan Irtamon kovaotteista työskentelyä kentällä. Irtamo tunnetaan fyysisistä otteistaan ja kovasta pelityylistään, joten hänen roolinsa on tänään erityisen tärkeä. Akilleen maalivahti on toinen seuratava, sillä vaikkei ole vielä tiedossa, kumpi maalivahti aloittaa tänään, Akilleen tolppien väliin astuva pelaaja on takuuvarmasti kova luu. Kampparit – Akilles -ottelu striimataan Solidsportin kautta, joten jos et pääse paikalle seuraamaan ottelua, voit katsella sen suorana lähetyksenä Kamppareiden toteuttamana. Ottelu käynnistyy kello 13:00, joten varmista paikkasi striimistä ja nauti jännittävästä ottelusta, jossa molemmilla joukkueilla on paljon panosta! OLS vs Veiterä Klo: 13.00 OLS on tällä kaudella jäänyt sarjan hännille, mutta joukkue on ajoittain näyttänyt, että pelissä on potentiaalia. Vaikka tulokset eivät ole aina olleet toivotunlaisia, yksittäiset hyvät suoritukset ovat antaneet toivoa paremmista päivistä. Tänään joukkue kohtaa Veiterän, ja kaikki katseet kääntyvät siihen, miten OLS:n luistin kulkee tällä kertaa. Seuraa erityisesti Marcus Ukkosta ja Saku Hartikaista – kaksikko on ollut tärkeässä roolissa, kun OLS on saanut hetkellisesti pelinsä rullaamaan. Veiterä on hiljalleen noussut sarjan kolmannelle sijalle, mutta joukkueella on varmasti suuret tavoitteet parantaa vielä sijoitustaan. Pitkä bussimatka ei ehkä ole hidastanut heidän tahtoaan, ja tänään he haluavat näyttää, että matkanteosta huolimatta pelihuumori on edelleen korkealla. Veeti Hyvärinen ja Aleksi Seppänen ovat pelaajia, joiden otteita kannattaa seurata. Tämä jännittävä ottelu striimataan Jarmo Snellmanin YouTube-kanavalla, joten kaikki, jotka eivät pääse paikan päälle seuraamaan ottelua, voivat katsella sen suoraan lähetyksenä. Ottelu käynnistyy kello 13:00, joten varaa paikkasi kotisohvalta ja nauti jännityksestä! Narukerä vs HIFK Klo: 15.00 Narukerä pelasi tänään tasapelin sarjakärki JPS:ää vastaan, ja aiheutti näin ollen heille pistemenetyksen. Ottelussa nähtiin jännittävä taistelu, jossa molemmat joukkueet taistelivat täysillä voitosta, mutta kummallekin jäi yksi piste matkaan. Erityisesti Narukerän puolustus toimi hyvin, ja joukkue sai pidettyä JPS:n vaarallisimmat pelaajat kurissa. Seuraa tänään vaikka Narukerän Ville Aaltosen ja Eero Paavolan otteita. Lauantain juhlaottelun jälkeen HIFK:lla on nälkää todistaa oma kyvykkyytensä kentällä. Ottelu tarjoaa jännittävän mahdollisuuden. Seuraa HIFK:n veljesten otteita ottelussa, eli Lauri ja Aaro Kivenjuuren peliä. Onko HIFK:n luistimet liikkeellä ja mitä he tuovat kentälle, jää nähtäväksi. Joukkue on valmistautunut kovasti ja odottaa innolla mahdollisuutta palata voittokantaan. Ottelu striimataan Finbandy TV:n kautta, joten kaikki, jotka eivät pääse Poriin paikan päälle, voivat seurata ottelua suorana lähetyksenä kello 14:50 alkaen.

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Sarjataulukko tiivistyy Vaikka JPS on hallinnut sarjaa ja kerännyt jo 20 pistettä 12 ottelustaan, muiden joukkueiden tasaisuus takaa, että kärkitaistelu on vielä täysin avoin. Koko sarja on eläväinen ja tasainen, sillä toisena olevan Narukerän 14 pistettä eivät ole kovin kaukana JPS:n tuloksista, ja kolmannella sijalla oleva Veiterä on samoissa pisteissä. HIFK:n ja Akilleen 13 ja 11 pistettä osoittavat, että vaikka molemmat joukkueet ovat kokeneet muutamia takaiskuja, ne ovat silti mukana kisassa kärkisijoista. Botnia puolestaan on jälleen noussut mukaan hengittämään muun ryhmän niskaan, mutta heidänkin tilastonsa (10 pistettä) kertovat siitä, että joukkueella on vielä mahdollisuudet nousta ylöspäin. Kampparit ja OLS ovat jääneet kärjen vauhdista – Takaisin päivän peleihin… Botnia vs Akilles Lopputulos: 2-1 Botnia ja Akilles kohtasivat sunnuntain vauhdikkaassa ottelussa, jossa kotijoukkue Botnia vei voiton niukasti 2-1. Vierailija Akilleksen tuore vahvistus, Rasmus Fridolfsson, oli heti näkyvissä ja pelasi erinomaisesti, ansaiten ottelun parhaan vierailijan tittelin. Kotijoukkueen Kasperi Hirvonen puolestaan palasi tauon jälkeen pelikentille ja toi Botnialle lisää vaihtoehtoja niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Botnia esitti kentällä parasta peliään pitkään aikaan – selvästi parempaa kuin moneen vuoteen, sillä joukkueen otteet olivat muistuttaneet edellisten mestaruuskausien kovaa tasoa. Akilles puolestaan ei ollut yhtä terävänä, ja heidän pelinsä sakkasi suurimmaksi osaksi ottelun ajan. Vierailijat saivat peliinsä parannusta vasta ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana, mutta Botnia oli jo siinä vaiheessa ottanut ratkaisevan etumatkan. Ottelua varjosti kuitenkin pitkä jäähyputki Akillekselle, joka sai yhteensä 70 minuuttia rangaistuksia. Moni jäähyistä tuli vierailijoiden kannattajien ja Akilleksen oman leirin ihmetykseksi, sillä tuomari Thomas Söderbergin linja vaikutti yksipuoliselta ja oli selvästi erikoinen suhteessa kotijoukkueen saamiin tuomioihin. Akilleksen valmentaja Juha Laitinen oli ottelun jälkeen pettynyt joukkueensa kollektiiviseen pelaamiseen, erityisesti siihen, että pelaajat pyrkivät liikaa yksilöimään peliä ja pitämään sekä kuljettamaan palloa. Laitinen arvioi, että yksinkertaisempi pelitapa olisi voinut tuoda joukkueelle paremman tuloksen, vaikka myös jäähyt vaikuttivat todella paljon ottelun kulkuun. “Jäähyt osaltaan sotkivat peliämme, ja osa niistä oli mielestämme turhan kevyesti vihellettyjä. Mutta tänään oli näin, ja Botnia vei ansaitusti pisteet”, Laitinen totesi ottelun jälkeen. JPS vs Narukerä Lopputulos 2-2 JPS ja Porin Narukerä kohtasivat päivän toisessa ottelussa, ja ottelu päättyi tasapeliin lukemin 2–2. Kotijoukkue JPS:sta maalit iskivät Aki Manninen ja Jarno Eronen, kun taas Narukerän molemmat osumat kirjattiin Ville Aaltoselle. Ottelussa ei nähty montaa jäähyjä, lukuun ottamatta kotijoukkueen Atte Niiraselle tuomittua 10 minuutin rangaistusta. Pelissä näkyi selvä kotijoukkueen hallinta tilastojen valossa. JPS sai aikaan 14 kulmalyöntiä, kun Narukerälle kertyi kuusi. Laukauksetkin menivät selvästi kotijoukkueelle lukemin 27–14. Vaikka kotijoukkue oli vahvempi tilastollisesti, eivät ne kuitenkaan ratkaisseet ottelua, ja näin ollen Narukerä nappasi arvokkaan vieraspisteen tasapelillä. Ottelu oli tasaista vääntöä, jossa kumpikin joukkue pystyi tuomaan peliin omat vahvuutensa.

BandyLiigaUutiset

Ottelut tänään sunnuntaina

Eilen levänneitä joukkueita tulessa 3 – JPS jaksaa painaa Tänään on luvassa jännittäviä hetkiä kahdella paikkakunnalla, kun Helsingissä ja Jyväskylässä pelattavissa otteluissa ratkotaan tärkeitä pisteitä. Molemmissa kaupungeissa taistellaan sarjasijoituksista, ja otteluiden lopputulokset voivat tuoda muutoksia sarjataulukkoon. Helsingissä kotijoukkue Botnia kohtaa vierailija Akilleen, ja ottelu on tärkeä molemmille joukkueille, jotka tavoittelevat parempaa sijoitusta sarjassa. Helsingissä on nähty viime aikoina nousujohteista peliä, mutta tänään joukkueet taistelevat siitä, kummalla on enemmän annettavaa kevään peleihin. Tämä on elintärkeä ottelu erityisesti sarjan keskikastissa oleville joukkueille, jotka voivat ottaa suuria askeleita kohti ylempää jatkosarjaa voitolla. Jyväskylässä kotijoukkue JPS taistelee arvokkaista pisteistä Narukerää vastaan, ja tänään on mahdollisuus ottaa tärkeä voitto. Molemmat joukkueet haluavat pitää itsensä mukana kärkikahinoissa. Kummassakin ottelussa on panoksena paljon enemmän kuin pelkät kaksi pistettä. Pisteet voivat määrittää joukkueiden asemat sarjataulukossa ja muuttaa sijoituksia niin ylemmässä kuin alemmassa keskikastissa. Sekä Helsingissä että Jyväskylässä nähdään varmasti tiukkoja taisteluita, joissa jokainen virhe voi kostautua. Botnia vs Akilles Klo: 13.00 Tänään Kallion kentällä pelissä on panosta, kun kotijoukkue Botnia kohtaa vierailija Akilleksen kello 13.00. Molemmat joukkueet lähestyvät ottelua hengittäen niskaan ylemmän jatkosarjan tavoittelun kanssa, joten voitto on elintärkeä kummallekin. Botnia lähtee otteluun kuudentena, mutta saattaa vielä päästä kiinni ylempään jatkosarjaan, jos joukkue pystyy keräämään tärkeitä pisteitä. Kotijoukkueen avainpelaajiin kuuluu tänään muun muassa Pekka Niska, Juuso Tervonen, Markus Kumpuoja ja Heikki Pesonen, jotka ovat olleet vahvassa iskussa kauden aikana. Vieraaksi saapuva Akilles on tällä hetkellä viidentenä ja myös heidän haaveensa ylemmästä jatkosarjasta elävät tiukasti. Erityisesti Akilleksen riveistä kannattaa seurata Santeri Laitista, Rasmus Kettusta, Joonatan Irtamoa ja tuoreinta vahvistusta, Rasmus Fridolfssonia, jonka odotetaan tuovan lisävoimaa joukkueen kokoonpanoon. Ottelu on siis todellinen “kuuden” pisteen kamppailu, jossa molemmat joukkueet etsivät voittoa tulevaisuuden turvaamiseksi. Peliin saapuvat katsojat voivat odottaa vauhdikasta ja taktista peliä, jossa pieniinkään virheisiin ei ole varaa. Älä jää kotiin – tule Kallioon kannustamaan väriäsi ja nauttimaan Jääpallon tunnelmasta! JPS vs Kampparit Klo: 15.00 JPS saa tänään Viitaniemen kentällä vieraakseen sarjan kolmantena olevan Narukerän, joka on ollut tänä kautena hieman epätasainen, vaihdellen hyvistä esityksistä heikkoihin suorituksiin – myös otteluiden sisällä. Kotijoukkue JPS puolestaan on kulkenut vahvassa vireessä, ja eilen Helsingissä nähtiin selkeä voitto, joka nostatti lisää joukkueen itseluottamusta. JPS:n peliin on odotettavissa tänään kovaa energiaa ja liikkuvuutta, mutta mielenkiintoista on nähdä, kuinka paljon eilinen matka Helsingistä vaikuttaa joukkueen peliin. Lähteekö kotijoukkue liikkeelle terävästi ja vauhdilla, vai painaako matkanteko jaloissa? Narukerä puolestaan saapuu otteluun varmasti haluten korjata kauden ailahtelevuutta, ja se tekee heistä arvaamattoman vastustajan. Tämän kauden aikana Narukerä on näyttänyt, että he voivat kohota parhaimmillaan sarjan huipulle, mutta tasaisuus on ollut haaste. JPS:n seurattavia pelaajia ottelussa voisivat olla: Henri Mattila, Joonas Hiltunen, Jarno Eronen ja Tuomas Liukkonen. Vastaavasti vierailija Narukerältä seuratkaa esim. näitä pelureita: Eero Paavola, Ville Aaltonen, Jesse Aaltonen ja Rasmus Arponen. Ottelua voi seurata paikan päällä Viitaniemen kentällä tai JPS:n livelähetyksen kautta. Tule kannustamaan joukkueesi voittoon ja nauti vauhdikkaasta jääpallotunnelmasta!

BandyLiigaUutiset

Uunituore uutinen

Akilles sopimukseen Rasmus Fridolfssonin kanssa Rasmus Fridolfsson Palaa Akilleksen Riveihin Jääpallon Elitserienistä. 24-vuotias keskikenttäpelaaja Rasmus Fridolfsson on tehnyt paluun Akilleksen jääpallojoukkueeseen. Fridolfsson siirtyi aikaisemmin Ruotsiin opiskelemaan ja pelaamaan jääpalloa, ja hän edusti kolme kautta menestyksellisesti Tillberga Bandya Allsvenskanissa. Viime keväänä hän liittyi Frillesås BK:n joukkueeseen Elitserieniin. Rasmus Fridolfsson on myös valittu Suomen B-maajoukkueeseen, joka kohtaa A-maajoukkueen Porvoossa tammikuun 18. päivä. Tämä lisää mielenkiintoa hänen paluuseensa Akilleksen riveihin, ja joukkueen päävalmentaja Juha Laitinen on iloinen pelaajan liittymisestä takaisin. Laitinen kommentoi: ”Rasmus on erinomainen kahden suunnan pelaaja, jonka vahva luistelu tuo meille lisää murtautumisvoimaa maalitilanteisiin pääsyyn. Lisäksi ryhmämme on ollut hieman kapea loukkaantumisten ja työesteiden vuoksi, joten hänen tulonsa tuo meille kaivattua vauhtia myös jääharjoituksiin. Rasmus on esimerkillinen urheilija ja kova harjoittelija, joka sopii erinomaisesti nykyiseen ryhmäämme.”

BandyLiigaUutiset

Hyvää Vuotta 2025

Vielä muutama tunti vanhaa vuotta jäljellä BandyliigaToimitus katsoo jo uuteen vuoteen 2025 – vuoteen, jonka toivomme tuovan meille kaikille enemmän iloa, menestystä ja unohtumattomia hetkiä. Vuosi 2024 on jäänyt historiaan, mutta ennen kuin heitämme hyvästit tälle vuodelle, on hyvä hetki muistella kuluneen kauden käänteitä, voittoja ja haasteita. Alkukauden hallitsija – JPS Alkukautta hallitsi JPS, joka teki vakuuttavan suorituksen voittaen seitsemän ottelua kymmenestä ja jääden vain kolme kertaa tasuriin. 59 tehtyä maalia ja vain 17 päästettyä kertoo joukkueen vahvasta puolustuksesta ja tehokkaasta hyökkäyksestä. JPS:llä oli selkeästi oma paikkansa kärjessä. Seuraavat joukkueet hallitsijan takana – Narukerä & HIFK Narukerä (13 pistettä) ja HIFK (13 pistettä) eivät antaneet periksi, vaikka JPS on selkeästi edellä. Erityisesti Eero Paavola Narukerästä ja Aku Ojanen HIFK:sta antoivat kentällä kaikkensa. Paavola on ollut kentällä kuin muurari, joka on jakanut uskomattomia syöttöjä (7 syöttöä), kun taas Aku Ojanen paukutti 14 maalia. Molemmat joukkueet ovat myös täynnä huipputaitureita. Haastajat hengittävät niskaan – Veiterä & Akilles Veiterä (12 pistettä) ja Akilles (11 pistettä) tarjoivat katselijoille jännittäviä hetkiä alkukauden aikana. Molemmilla joukkueilla on vahvoja yksilöitä, kuten Tomi ja Janne Hauska Veiterästä, jotka olivat tärkeitä syöttökuninkaita, ja taas Rasmus Kettunen Akillesta, joka takoi 11 maalia. Jälkipäässä ei anneta periksi – Botnia & Kampparit & OLS Botnia, Kampparit ja OLS joutuivat koville, mutta antavat varmasti kaikki, mitä he voivat kauden jatkuessa. Pekka Niska ja Markus Kumpuoja (Botnia) tekivät töitä kovan peli-ilmeen eteen, ja Ilari Moisala (OLS) toi usein toivonkipinän omalle joukkueelleen. OLS jäi alkukaudella ilman voittoja, mutta heidän taisteluhenkensä on jotain, jota ei pidä unohtaa. He ovat joukkueita, jotka osaavat kääntää katseensa kohti tulevaa ja tulla entistä vahvempina. Pelaajista vähän pohdintaa… Alkukaudella oli monta pelaajaa, jotka tekivät huikeita suorituksia kentällä. Nikke Tuhkanen (JPS) muistetaan ennen kaikkea syöttötaidoistaan, mutta myös Rasmus Kettunen (Akilleesta) oli pelissä kuin tulta ja tappuraa, tehden 11 maalia ja 5 syöttöä. Aku Ojanen (HIFK) teki huiman 14 maalia ja oli näin alkukauden maalitykki. Tässä kohtaa voisi luetelle jokaisesta joukkueesta useita pelureita – Kaikilla pelaajilla oli paikkansa omassa joukkueessaan, ja heidän panoksensa ei jäänyt keneltäkään Bandyliigan seuraajalta huomaamatta. Kulunut alkukausi on ollut täynnä tunteita – ilon ja pettymyksen hetkiä, upeita maaleja ja koskettavia taisteluita. Mutta ennen kaikkea se muistutti meitä siitä, miksi me rakastamme tätä peliä: Jääpallo on täynnä intohimoa, sydäntä ja ennen kaikkea yhteisöä. Uusi vuosi tuo tullessaan uusia mahdollisuuksia, mutta ennen kuin suuntaamme katseet tulevaan, emme voi olla kiittämättä kuluneen alkukauden pelaajia, valmentajia ja faneja. Teidän taistelunne ja intohimonne tekevät tästä pelistä mitä se on. BandyliigaToimitus Kiittää alkukaudesta – ja tervetuloa Bandyliigan vuosi 2025! Vielä ennen Illan juhlintaa, voitte kuunnella BandyliigaToimituksen kappaleen Jääpallo-Vuoden vaihtumisesta! HYVÄÄ VUODEN VAIHDETTA TEILLE KAIKILLE!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Lausunto koskien 28.12.2024 tapahtumia

Suomen jääpalloliitto, Akilles, ja HIFK ovat julkaisseet yhteisen Lausunnon koskien Bandyliiga-ottelua Akilles – HIFK 28.12.2024 Bandyliiga-ottelu Akilles-HIFK keräsi lauantaina 28.12.2024 runsaslukuisen yleisön. Kotijoukkue Akilles oli, yhteistyössä poliisiviranomaisen kanssa, varautunut otteluun mittaviin turvallisuusjärjestelyihin. Paikalla oli ottelun aikana vähintään kuusi poliisipartiota sekä runsaasti järjestyksenvalvojia, myös turvallisuusalan ammattilaisia. Huomioitavaa on, että kaikki katsomoihin saapuneet henkilöt on tarkistettu portilla. Lisäksi seurojen kannattajajoukkojen vastuuhenkilöt ovat myös sopineet ottelujärjestäjän kanssa soihtujen käytöstä ennen ottelua. Ennakoinnista ja laajoista turvallisuusjärjestelyistä huolimatta on katsomoon kuitenkin pystytty kuljettamaan soihtuja, jotka on sytytetty kesken ottelun aiheuttaen vaaratilanteita. Lisäksi Suomen Jääpalloliiton, sekä seurojen Akilleksen ja HIFK:n, tietoon on myös tullut, että YLE:n kuvaajaa on uhkailtu kasvonsa peittäneiden katsojien toimesta sekä silminnäkijähavaintoja solvaavasta ja rasistisesta huutelusta kannattajajoukkojen ja yleisön joukosta. Edellä kuvattuihin tapahtumiin liittyen Suomen Jääpalloliitto sekä seurat Akilles ja HIFK lausuvat seuraavaa; Tuomitsemme edellä kuvatut, yksittäisten henkilöiden ja/tai pienten ryhmien aiheuttamat, tapahtumat ja teot jyrkästi. Kuvattu toiminta ovat vahvassa ristiriidassa Suomen Jääpalloliiton järjestys- ja eettisisiin sääntöihin. Tulemme yhdistyksinä, yhdessä ja sisäisesti, käymään prosesseja, joissa tarkastelemme miltä osin voimme vielä parantaa ottelutapahtumia ja takaamaan turvallisuuden niin katsojille, median edustajille sekä seurojen ja ottelutapahtumien toimihenkilöille. Kannamme yhdessä vastuun siitä, että ottelutapahtumamme ovat jatkossakin turvallisia ja hyvänhenkisiä kaiken ikäisille. Tarkastelemme lähipäivinä eri keinoja puuttua edellä kuvattuun epäsopimattomaan käytökseen ja tulemme tekemään toimenpiteitä kitkeäksemme pois tällaisen käytöksen. Lisäksi teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa heidän sitä pyydettäessä. Henkilöt, jotka ovat syyllistyneet huonoon käytökseen eivät enää ole tervetulleita Suomen Jääpalloliiton alaisiin jääpallo-otteluihin kaudella 2024-2025. Helsinki 29.12.2024 Suomen Jääpalloliitto Akilles HIFK Bandy BandyliigaToimitus pitää lausunnon sisältöä hyvänä, ja toimenpiteet turvallisuuden takaamiseksi kaikille tulee olla prioriteetti numero yksi!

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Kotijoukkueet tänään vahvempia – Katsomokäyttäytyminen… Bandyliigassa pelit käyvät kiihkeinä, ja otteluiden tunnelma on ollut korkealla erityisesti viime aikoina, kun katsomot ovat saaneet lisää väriä ja kannatusta. Valitettavasti, samalla on tullut esiin myös huolestuttavia ilmiöitä katsomokulttuurissa, kuten mauttomia huutoja ja soihduttamista, jotka eivät kuulu urheilutapahtumiin – tilanne on ollut esillä myös poliisin kanssa. Tapaninpäivänä keskusteltiin poliisin kanssa soihduttamisesta, ja yleisön käyttäytymisestä otteluissa. Viranomaiset ovat ilmaisseet selkeästi kantansa: mauttomalle huutelulle ja soihduttamiselle ei ole sijaa katsomoissa, erityisesti jos se aiheuttaa vaaraa muille katsojille. Poliisi on kuitenkin myös avoin mahdollisuudelle, että soihdut saattavat olla sallittuja rajoitetuilla alueilla, jos asiasta sovitaan etukäteen seurojen, turvatiimien ja poliisin kanssa. – “On tärkeää, että kannattajat ja kaikki ottelutapahtumasta vastaavat tahot ymmärtävät vastuunsa. Turvallisuus ja hyvän katsomokäyttäytymisen varmistaminen ovat meidän kaikkien yhteinen etu”, kommentoi poliisin edustaja. Yksi keskustelunaihe on ollut soihdut, joita on nähty useissa Bandyliigan otteluissa. Vaikka soihdutus on osa monien fanikulttuuria, on myös tunnistettu, että niiden käyttö katsomoissa voi aiheuttaa vaaratilanteita. Erityisesti, kun soihtujen polttaminen tapahtuu ahtaissa tiloissa tai yleisön keskellä, voi se aiheuttaa vakaviakin vaaroja. Poliisin ja tapahtumajärjestäjien mukaan soihdutus voisi olla mahdollisesti sallittua tietyin rajoituksin, jos se tapahtuu vain niille varatuilla alueilla ja turvallisuus on taattu. Tämä edellyttää kuitenkin hyvää yhteistyötä seurojen, kannattajien ja viranomaisten välillä, jotta saadaan luotua järjestelmä, joka takaa turvallisuuden kaikille. Vaikka useimmat kannattajat nauttivat otteluista hyvän hengen ja urheilujuhlan hengessä, on valitettavasti joitakin poikkeuksia, jotka aiheuttavat häiriöitä. Erityisesti homovihamieliset huudot ja muu mauton huutelu on ollut nousussa, ja sen poliisi ja tapahtumajärjestäjät tuomitsevat jyrkästi. Tähän yhtyy myös BandyliigaToimitus – Joten uskotaan asia yhdellä uutisella, Lopetetaan tämä nyt ja heti – Kiitos! – “Tällainen käyttäytyminen ei kuulu urheilutapahtumiin. Haluamme luoda ympäristön, jossa kaikilla on turvallista olla ja nauttia pelistä. On tärkeää, että kannattajat kunnioittavat toisiaan ja muistavat, että urheilu on yhteinen juhla”, muistuttaa poliisin edustaja. Sitten palaamme asiaan, eli päivän peleihin…. Botnia vs Kampparit – Lopputulos: 3-2 Tasaisessa Bandyliigassa jokainen ottelu on äärimmäisen tärkeä, ja tänään Helsingissä pelattu Botnia-Kampparit-ottelu ei ollut poikkeus. Molemmat joukkueet kamppailivat tärkeistä pisteistä alemman jatkosarjan lähtöpaikkoja silmällä pitäen, ja ottelu tarjosi jännitystä alusta loppuun. Avausjakso oli tasainen, ja hallinta vaihteli molempien joukkueiden kesken. Botnia aloitti hieman hallitsevampana, mutta Kampparit nousi peliin mukaan vahvalla jaksolaan, ja mikkeliläiset pääsivät uhkaamaan Botnian maalivahtia. Kummankin joukkueen onnistui maalata omalla hallintajaksonaan, ja ensimmäinen maali tuli Botnian Heikki Pesosen upeasta suorituksesta. Kamppareiden tasoitus syntyi Jaakko Järvisen kulmalyönnistä, joka nosti hänet yhdeksi liigan vaarallisimmista iskijöistä. Jakson loppupuolella Botnia otti taas otteen pelistä, mutta Kampparit puolusti tiukasti, eikä helsinkiläisten kulmalyönnit onnistuneet. Kamppareille ei ollut pelkkää huolettomuutta avaustauon aikana, sillä joukkue sai huonoja uutisia. Karo Liimatainen loukkasi kätensä ja joutui jättämään kentän, ja aivan jakson loppupuolella maalivahti Eetu Sviilin loukkaantuminen pakotti Iivo Korhosen tolppien väliin. Tauolle mentiin tasatilanteessa 1-1. Toiselle jaksolle Botnia tuli päättäväisesti. Vaikka Kampparit yritti purkaa painetta, sinipaitojen hyökkäykset alkoivat kantaa hedelmää. Useita kulmalyöntejä nähtiin, ja 58. minuutilla Pekka Niska onnistui iskemään Botnian johtoon kymmenennestä kulmasta. Kymmenen minuuttia myöhemmin Heikki Pesonen iski ottelun toisen maalinsa ja kasvatti Botnian johdon 3-1:een. Kamppareiden peli oli koko toisen jakson ajan hajanaista, eikä joukkue päässyt rakentamaan kunnollisia hyökkäyksiä. Mikkeliläiset joutuivat myös rikkomaan enemmän, osin omien pallonmenetystensä vuoksi. Kampparit ei kuitenkaan antanut periksi, ja 85. minuutilla Jaakko Järvinen sai mahdollisuuden kaventaa ottelun tilanteeksi 3-2 rangaistuspotkusta. Kuitenkin Kamppareiden toiveet karisivat, kun Järvinen ei onnistunut viimeistelemään maalia. Lisäajalla Oskari Kokko iski vielä kavennusmaalin, mutta peli oli jo käytännössä ohi. Lopulta Botnia vei ansaitusti voiton 3-2. Vaikka Kampparit kamppaili kovasti, Botnia oli tänään kokonaissuorituksellaan vahvempi ja vei tärkeät kolme pistettä kotiin. JPS vs Veiterä – Lopputulos 3-3 Veiterä kohtasi sarjan kärjessä olevan JPS:n. Koko kauden ajan tasapelit ovat olleet Veiterän tavaramerkki, ja niin kävi myös tällä kertaa, kun pisteet jaettiin lukemin 3-3. Vastaavanlainen tulos nähtiin myös marraskuussa Lappeenrannassa, missä joukkueet taistelivat tasapelin 4-4. Viitaniemen montussa pelatussa ottelussa nähtiin kaksijakoinen peli, jossa ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallussa ja toinen jakso Veiterän. JPS pystyi avaamaan maalihanat jo kuuden minuutin kohdalla, kun Jarmo Eronen viimeisteli pelitilanteesta Elmeri Hämäläisen tarjoileman syötön päätteeksi. JPS hallitsi peliä ensimmäisellä jaksolla ja lisäsi johtoaan 39. minuutilla, kun Nico Nevalainen iski kotijoukkueen 2-0-johtoon. Tauolle mentiin kotijoukkueen kahden maalin etumatkalla. Toiselle jaksolle Veiterä tuli kuitenkin täysin uudella ilmeellä. Vierasjoukkue lisäsi aktiivista pallollista peliään, mikä yllätti JPS:n puolustuksen. Veiterän kulmakikka tuotti tulosta 55. minuutilla, kun Aleksi Seppänen syötti ja Esko Liukkonen iski kavennusmaalin 2-1:een. JPS ei kuitenkaan antanut periksi ja sai jälleen etumatkansa takaisin. Vain viitisen minuuttia myöhemmin kotijoukkue sai kulmatilanteen, ja jälkitilanteesta Hämäläinen päätti siirtää JPS:n jälleen kahden maalin johtoon, 3-1. Veiterä ei kuitenkaan lannistunut. Se otti pelin hallintaan ja haki aktiivisesti maalia. 72. minuutilla JPS:n puolustuksessa tapahtui virhe, kun Veiterä-hyökkääjä rikottiin rangaistusalueella. Janne Hauska astui pilkulle ja viimeisteli sen varmasti ohi JPS:n maalivahdin, kaventaen lukemiksi 3-2. Vain kolme minuuttia myöhemmin Veiterän kahdeksas kulmalyönti tuotti tasoitusmaalin. Tomi Hauska antoi kulman, jonka Ere Verhelä iski suoraan maaliin ja tasoitti ottelun 3-3:een. Molemmilla joukkueilla oli vielä paikat ratkaista ottelu, mutta maaleja ei enää nähty. Veiterä onnistui puolustamaan tiukasti ja välttämään kotijoukkueen loppukirin. Näin ollen tasapeli tuntui oikeudenmukaiselta lopputulokselta. Veiterän päävalmentaja Joonas Ylä-Outinen oli tyytyväinen joukkueensa toisen jakson peliin, vaikka ensimmäinen jakso oli selkeästi JPS:n hallintaa. “Avausjaksolla JPS oli meitä parempi ja pystyi luomaan paremmat maalipaikat. Ansaittu johto heille siinä kohtaa”, Ylä-Outinen kommentoi pelin ensimmäistä puoliaikaa. “Toiselle jaksolle teimme muutaman pienen muutoksen hyökkäyspeliin ja puolustuspelaamiseen, ja tällä kertaa se toi tulosta. Ensimmäiset 35 minuuttia oli selkeästi meidän. Kaiken kaikkiaan oli todella hyvä jääpallo-ottelu, jossa molemmat joukkueet joutuivat laittamaan parastaan. Lopputulos oli mielestäni aika oikeudenmukainen”, päävalmentaja summasi. Akilles vs HIFK – Lopputulos 4-1 HIFK:n voittoputki katkesi lauantaina, kun joukkue kohtasi Akilleksen vieraskentällä Porvoossa. Akilles otti ottelusta 4-1-voiton, ja Helsinkiläisten ainoan maalin teki Aaro Kivenjuuri. Vaikka HIFK hallitsi peliä ensimmäisellä puoliajalla, toisen jakson aikana joukkue ei onnistunut säilyttämään samaa otetta, ja Akilles käytti paikkansa hyväkseen. HIFK:n kapteeni, Tommi Niittylä, kommentoi pelin jälkeen joukkueen suoritusta ja myönsi, että toisella puoliajalla peli ei mennyt suunnitelmien mukaan. “Ei todellakaan ollut mikään katastrofi. Oltiin hyvin pelipäällä, alussa varsinkin. Sitten keli meni vähän huonoksi, jää meni huonommaksi, ehkä olisimme voineet tunnistaa sen paremmin ja vähän turhaan annettiin Akillekselle pienimuotoista hallinnan tunnetta”, Niittylä pohti. BandyliigaToimituksen tietojen mukaan ottelussa tuomaristolla olisi ollut parannettavaa…