BandyLiigaUutiset

Kummalle etu Finaalia kohden?

Ottaako ennakkosuosikki edun? Miten käy Porvoossa? Koko kauden on odotettu Akilleksen heräämistä, välähdyksiä on nähty. Kuitenkaan vielä ei parasta Akillesta ole nähty. Narukerä oli Porissa hätää kärsimässä, joten toivotaan, että tänään ollaan paremmalla jalalla liikkeellä. Akilles kommentoi illan ottelua seuraavasti: Akilles ei kommentoinut ennakkoon ottelua, vaan keskittyi suljetunovin otteluun… Narukerä sivuilla mietittiin seuraavaa: Näillä mennään tänään. Antikainen palaa kokoonpanoon, mutta Perdén loukkaantuneena pois. Pari tuntia matsin alkuun, ottelu katsottavissa oheisen linkin kautta maksua (10€) vastaan. LIVE-lähetys Ottelusta on maksullinen 10€

BandyLiigaUutiset

Veiterä vie, Akilles nousi tasolleen

Kampparit vs Veiterä Tilanne: 0 – 2 (Tänään: 2-3) Ottelun alussa Kampparit määräsi pelin tahdin. Kuitenkin ensimmäisen maalin iski Veiterän Laibert 13. minuutilla. Joukkueet eivät saaneet toisistaan selvää ensimmäisen jakson aikana ja näin Veiterän 1-0 -johdossa mentiin viettämään taukoa. Kampparit aloitti taas pirteästi, mutta eivät päässeet maalintekopaikoille. Mielestämme Kimmo Huotelinin puuttuminen mikkeliläisten kokoonpanosta näkyi. Tunnin kohdalla Veiterän Tuomas Liukkonen kolautti tolppaan ja tämän jälkeen peli kääyntyi lähes täysin Veiterälle. Varsinkin Matias Lehtonen innostui oikeen kunnolla näyttämään omalla joukkueelle, miten taistellaan Finaalipaikasta. Lehtosen loisto suorituksen jälkeen 64. minuutilla  Samppa Äikäs iski pallon maaliin, ja taululla lukemat 0-2 . Veiterästä onnistui vielä Tero Liimatainen, joka iski 3-0 -osuman 10 minuuttia ennen täyttä aikaa. Pelin lopussa Kampparit sivalsi vielä kaksi kulmamaalia, ensin Topi Saukkosen muutti lukemat 1-3:n. Viimeisellä lisäajan minuutilla vielä Valtteri Hauska osui loppuluvuiksi 2-3. Veiterän viimeiset 10 minuuttia olivat todella löysää pelaamista, mutta onneksi kello juoksi nopeasti loppuun. Näin voitot ovat 2-0 Lappeenrantalaisille. Katsotaan mite tapahtuu ensiviikon keskiviikkona? Meneekö sarja poikki, vai jatketaanko vielä Mikkelissä? Narukerä vs Akilles Tilanne: 1 – 1 (Tänään: 2-4) Akilles hankki kotiedun takaisin. Välieräottelu Porissa päästiin pelaamaan huikeassa auringon paisteessa. Muutama aste pakkasta, ja runsaslukuinen yleisö loivat puitteet erinomaiselle ottelulle. Akilles oli alusta asti kunnon jalalla liikkeellä. Parantanut taisteluilme, ja Akilles huomattavasti paremmin kuin ensimmäisessä välieräottelussa. Ensimmäinen puoliaika päättyi 1-3 johtoasemassa ja kun toisella puoliajalla molemmat maalasivat kertaalleen, päättyi ottelu Akilleen 2-4 voittoon. Valitettavasti tuomarikolmikko ( Mäkinen – Malaska – Vauhkonen) ei tänään yltänyt kunnon suoritukseen, ja se näkyi pelissä. Huitomista, repimistä, ja kaatumisia oli enemmän kuin pitkään aikaan missään ottelussa. Akilles ansaitsi voittonsa, mutta muutama jäähy porilaisille näytti TV:n välityksellä todella heppoisilta. Välierätunnelmaan kyseiset vihellykset eivät sopineet. Toivottavasti hyvin koko kauden vetäneet tuomarit, jaksavat tsempata vielä 2 viikkoa, tänään väsymystä taisi olla liikaa?

BandyLiigaUutiset

Välierät tänään

Narukerä – Akilles Voitot: 1-0 Porissa odotetaan jo innolla peliä JÄÄPALLOKEVÄT lähestyy pikkuhiljaa kohokohtaansa. Narukerän osalta kaikki on vielä auki, sillä taistelu finaalipaikasta on yhden ottelun jälkeen vielä täysin kesken. Finaaliin mennään kolmella voitolla. Sarja käynnistyi keskiviikkona Porvoossa ja jatkuu tänään Porissa. Satakunnan Kansa näyttää Narukerä–Akilles-välieräottelun suorana lähetyksenä. Lähetys alkaa lauantaina hieman ennen kello 15.00 (Maksullinen) Kampparit – Veiterä Voitot: 0-1 Mikkelissä käydään U16 pelejä, ennen H-hetkeä Tänään Santeri Laitinen täyttää 29 vuotta, (Onnittelut!) auttaako tämä tasoittamaan otteluvoitot 1-1, vai pyörittääkö Veiterä 0-2 voittoon? Seurat jatkavat hiljaiseloa, jännitys taitaa viedä kaiken “tarmon”. Tämä täytyy ymmärtää kun vielä maailman tilanne on tuore, kuitenkin elämän on jatkuttava – niin myös Jääpallon… Ottelu ilmaiseksi Solidsportin kautta (vaatii rekisteröitymisen)

BandyLiigaUutiset

Akilles – Narukerä 0-1

BandyliigaToimitus pohti ottelua Ottelu oli juuri niin tiukka kun etukäteen oli arvattavissa, koska näiden joukkueiden kaikki kauden ottelut ovat olleet todella tasaisia (aikaisemmat ottelut: 2-2, 4-4). Valitettavasti BandyliigaToimituksesta kukaan ei nähnyt ottelua, joten emme myöskään kommentoi ottelua kuulopuheiden mukaan. Varsinkin kun Porvoon paikallislehdet eivät ole ottelua kommentoineen, ehkä maailman tilanne on juuri sellainen, että jääpallo ei ole kaikkien huulilla. BandyliigaToimitus ei ota politiikkaan kantaa, mutta kenenkään ei pitäisi hyökätä toisen valtion alueelle – Tämän tuomitsemme jyrkästi! Akilles kommentoi ottelua todella lyhyesti Akilles joutui taipumaan välieräsarjan ensimmäisessä kohtaamisessa Narukerälle numeroin 3-5 ja näin porilaisille riittää jatkossa finaalipaikkaan voitot kotiotteluistaan. Ottelu tarjosi yleisölle hyvissä olosuhteissa vauhdikasta jääpalloa. Akilles ei löytänyt tarpeeksi keinoja murtaa Narukerän kurinalaista puolustusta, eikä saanut maalipaikoistaan viimeisteltyä ja Narukerä kontrasi vastaavasti läpi ottelun vauhdikkaasti. Narukeränleirissä hiljaista Narukerän sivuille ei vielä aamuun mennessä ollut ottelusta muuta kuin facebookin “kommentti” Huikean esityksen jälkeen ansaittu 3-5 vierasvoitto ja ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan! Lauantaina jatketaan Amiko-Areenalla. Maalintekijät tänään: Rajala Antikainen Mustonen Alta kuitenkin likki Narukerän sivuille, jolle varmasti myöhemmin raporttia ottelusta ilmestyy AKILLES piti palloa hallussaan, kun Narukerä keskittyi tukkimaan keskustan ja iskemään terävästi vastahyökkäyksistä. ”Peli oli koko ajan hallussamme. Olimme rohkeita pallon kanssa ja saimme luotua tekopaikkoja”, kiitteli Narukerän päävalmentaja Tuomas Erkkilä. Kaikesta huolimatta Erkkilä muistutti matkan olevan kesken…

BandyLiigaUutiset

Välierät

Välierät käyntiin keskiviikkona BandyliigaToimitus veikkasi ennen Playoffpelien alkua välieriin Veiterää, Akillesta, Narukerää ja JPS:ää. Muuten vekkaus osui, mutta Jyväskyläläisiltä jäi pelaaminen piippuun, ja Kampparit ottivat paikan liigan “nestoreiden” avulla (kunnia heille). Tämä tarkoittaa sitä, että keskiviikkona otteluparit käynnistyvät sekä Lappeenrannassa että Porvoossa pelattavilla otteluilla. Finaaliin kolmella voitolla. klo: 18.30 Veiterä – Kampparit Ensimmäiset Välierät 23.2.22 klo: 19.00 Akilles – Narukerä

BandyLiigaUutiset

Viikonloppuna vain 2 ottelua

Viikonloppuna vain 3 joukkuetta pelaamassa Tänä viikonloppuna piti olla kansainvälisiä maaotteluja, mutta korona se sotkee tämänkin viikonlopun. Aikaisemmin perutut HIFK-Akilles ja HIFK-Wp35 (nämäkin koronan takia) pelataan lauantaina ja sunnuntaina. 22.1 La Klo: 15.00 Oulunkylä HIFK – Akilles 23.1 Su Klo: 13.00 Oulunkylä HIFK – WP 35 Kaikki katsomaan paikan päälle!

Jääpalloliitto tiedottaa

Suomen Cupin Finaali

Tänään ratkaistaan Suomen Cupin Kohtalo Akilles – Veiterä ovat olleet vastakkain cupfinaalissa myös kolmena edellisenä vuonna ja yhtä monta kertaa Akilles on selviytynyt koitoksesta voittajana (tulokset 3-2, 3-2, 6-1). Miten käy tänä vuonna? Ottelu Porvoon Pallokentällä alkaa klo 17.00. Tämän hetken tiedon mukaan ottelu voidaan pelata yleisön edessä mutta tilanne eri alueiden rajoitusten suhteen elää päivittäin, joten kannattaa seurata liiton ja seurojen tiedotusta tilanteesta. – Maskisuositus on edelleen voimassa ja tulemme myös tarkistamaan koronapassit kaikilta kentälle saapuvilta. Toivomme että yleisö saapuu ajoissa paikalle ettei turhaan synny ruuhkia porteilla ja kaikki pystyvät näin noudattamaan etäisyyksiä, myös jonoissa, Akilleen jääpallojaoston varapuheenjohtaja Niklas Skog sanoo. Akilles on voittanut kaksi Suomen mestaruutta ja kolme cupin mestaruutta kolmen viime vuoden aikana, mutta iso osa mestaruuspytyistä on nostettu tyhjille katsomoille. Tämä on siis pitkään aikaan ensimmäinen loppuottelu joka pelataan yleisön edessä ja tämän luulisi myös saavan ihmiset liikkeelle. Ottelu livenä solidsportilla Mikäli kuitenkin näkee paremmaksi vaihtoehdoksi seurata Suomen Cupin finaalia kotisohvalta käsin niin se onnistuu myös osoitteesta: https://solidsport.com/akilles-bandy. Cupin finaalin katseluhinta on 15 euroa. Valmentajien mietteet ennen ottelua Kotijoukkue Akilleellle Suomen cupin finaali on kolmas ottelu viiden päivän sisään. Valmentaja Jari Hyttisen mukaan tämän taakse ei voi piiloutua. – Yritimme säästää energiaa sunnuntain WP 35-ottelussa ja vaikka tiistain vierasottelu Narukerää vastaan varmasti on tiukka koitos niin voimia on kyllä varastossa vielä torstaille. – Koko joulukuu on meille ollut tosi rikkonainen harjoitusten kannalta joten yksi ylimääräinen kova peli palvelee meitä tässä vaiheessa tosi hyvin. Cupin finaalissa pyritään tekemään kaikki mahdollisimman hyvin ja katsotaan torstaina mihin se riittää. Hyttinen sanoo. Akilleen valmentaja on iloinen siitä, että cupin mestaruus ratkaistaan yleisön edessä ja kollega Tero Nieminen Veiterästä on samaa mieltä. – Onhan yleisön edessä aina mukavampi pelata ja Lappeenrannasta lähtee varmasti fanibussi kohti Porvoota mikäli tilanne sen sallii, sanoo Nieminen. Veiterä on tällä kaudella kulkenut voitosta voittoon Bandyliigassa. Mihin tämän kauden menestys perustuu? – Olemme ehkä tehneet pieniä muutoksia puolustussuunnan pelaamiseen ja löytäneet meille hyvän ja kompaktin tavan pelata. Olemme myös saaneet onnistumisia laajalla rintamalla ja onnistumisten myötä myös itseluottamus on kasvanut Bandyliigassa joukkueet ovat tällä hetkellä peräkkäin sijoilla yksi (Veiterä) ja kaksi (Akilles). Joukkueet ovat sarjassa kohdanneet kertaalleen ja tuossa koitoksessa Veiterä oli kotiluolassaan parempi lukemin 7-5. – Meiltä ehjä ja hyvä peli ja vastaavaa suoritusta lähdemme hakemaan cupin finaalissa, sanoo Tero Nieminen. – Meiltä pelin alku oli katastrofaalinen, mutta loppupeli oli mielestäni meidän selvää hallintaa. Siinä suhteessa en ole huolissani meidän iskukyvystä, sanoo puolestaan Jari Hyttinen.

AkillesUutiset

Isä ja poika venyttivät verkkoa

YLE Uutisoi Suomen jääpallon Bandyliigassa nähtiin tänään historiallinen hetki, kun isä ja poika onnistuvat maalinteossa samassa pääsarjaottelussa Porvoon Akilleksen kohdatessa varkautelaisen WP-35:n. Akilleksen Jari Hyttinen, 45, sai juhlia poikansa Jonathanin, 16, kanssa lopulta 15–0-voittoa. Isä-Hyttinen viimeisteli ottelun viimeisen maalin loppuhetkillä. Poika Jonathan iski joukkueensa seitsemännen osuman. Kummallekin merkittiin maalin lisäksi yksi syöttöpiste. – Onhan tämä tietysti hieno asia. Eihän se ihan normaalia ole, että isä ja poika tekevät samassa pallopelin pääsarjaottelussa maalin. On se ainakin näin pelin jälkeen hauska juttu. Sellainen, mitä voi loppuelämänkin muistella, Hyttinen sanoo Yle Urheilulle. Satoja katsojia Hyttisen mukaan jääpalloperinteiden mukaisesti isä-poika -kaksikoihin törmää melko usein lajin parissa. Ennen sunnuntaita viimeisin isän ja pojan onnistuminen samassa ottelussa nähtiin helmikuussa 2019 Mikkelissä, kun nykyisinkin porvoolaisia edustava Akseli Laakkonen ja hänen isänsä Sami iskivät maalin Kamppareita vastaan. – Voi olla, että jossain vaiheessa näemme isä-poika Huotelinit (Kimmo ja Simo) kentällä. Jääpallossa näitä nähdään, ja ne varmasti pitävät tätä meidän lajia yllä. Ottelun katsojamääräksi ilmoitettiin tämänhetkisten rajoitusten puitteissa harvinainen lukema, 606 katsojaa. Porvoossa ulkoilmatapahtumissa ei ole tällä hetkellä rajoituksia. – Porvoossa katsojamäärään lasketaan kausikorttilaiset, ja en ole ihan varma, että oliko 600 katsojaa, mutta useampi sata kuitenkin. Yleisömäärä on yleensä 600–1 000 katsojan välissä, mutta korona-aika on siihen vähän vaikuttanut. Meillä on myös hyvät nettilähetykset, ja moni katsoo ottelun kotoa, Hyttinen sanoo. – Porvoossa jääpallo kiinnostaa, ja onhan se aina kivempi pelata, kun on ihmisiä katsomassa. “Pelaaminen ei ole tässä iässä niin helppoa” Pelaajauransa henkisesti kauden 2015–2016 jälkeen lopettanut Hyttinen toimii pääosin porvoolaisten valmentajana, mutta hän pelaa silloin tällöin muutamia pelejä kauden aikana. – Jonkun pelaajista on pitänyt joskus huilata. Olen myös pitänyt pelituntumaani yllä, jos sattuisi flunssa-aalto tai loukkaantumissuma. Silloin pystyisin hyppäämään isompaankin rooliin tarvittaessa, 3–6 peliä kaudessa pelaava Hyttinen sanoo. Harjoittelu luistimet jalassa on kuitenkin satunnaista, ja Hyttinen nähdään kentän laidalla enemmänkin valmentajana toppa-asussa. Tuntimäärällisesti Hyttinen harjoittelee kuitenkin edelleen paljon, sillä hän kilpailee maantiepyöräilyn parissa. – Olen mukana jääpallon lajiharjoituksissa käytännössä kerran viikossa, kun pelaamme pidemmän osuuden. Varsinaisia lajiharjoituksia tulee niin vähän, ettei se pelaaminen tässä iässä ihan niin helppoa ole. Sunnuntaisen maalin myötä Hyttinen on heiluttanut verkkoa Suomen tai Ruotsin pääsarjassa joka vuosi viimeisen 30 kalenterivuoden aikana. Pelaajana Hyttinen saavutti kaksi SM-kultaa ja yhden MM-pronssin. Valmentajana Hyttinen on puolestaan johdattanut Akilleksen kahteen peräkkäiseen mestaruuteen (2020 ja 2021). Hyttinen valittiin näinä vuosina myös vuoden valmentajaksi. Uutinen poimittu YLE:nsivuilta

AkillesUutiset

Akillespelit netissä

Ilmainen lähetys Solidsportin kautta Akilles Bandyn seuraava kotipeli WP 35:tä vastaan sunnuntaina 2.1.2022 klo 13 tarjotaan katsojille ilmaiseksi suorana SolidSport-palvelun kautta osoitteessa https://solidsport.com/akilles-bandy Ottelun katsominen edellyttää kirjautumista tai tilin luomista palveluun. Ottelun tallenne tulee katsottavaksi Akilles Live -YouTube -kanavalle ottelun jälkeen. Suomen Cup finaali Solidsportilta maksullisena Loppiaisena 6.1.2022 pelattava Suomen Cupin finaali Akilles – Veiterä esitetään myös SolidSportin palvelussa suorana lähetyksenä. Striimin katseluun oikeuttava maksu on 15 euroa. 9.1.2022 ottelu Akilles – JPS striimataan perinteiseen tapaan Akilles Bandyn YouTube-kanavalle. Lisätietoa SolidSportista https://www.solidsport.com/fi/faq/

BandyLiigaUutiset

Porissa peli jälleen siirretty

Narukerä – Akilles ottelu siirrettiin jään huonon kunnon takia Porissa jään kunto rupeaa olemaan farssi, jo toinen ottelu jouduttiin siirtämään. Ensimmäisellä kerralla JPS saapui Poriin mutta tuomarit totesivat jään kunnon vaaralliseksi. Ensin yritettiin ottelua siirtää myöhemmäksi, mutta eipä se jää siitä parantunut ja näin Jyväskyläläiset olivat matkustaneet turhaan Poriin. Nyt sama toistuu, mutta tälläkertaa kärsijänä on Akilles. BandyliigaToimitus tavoitti Akilleen päävalmentaja Jari Hyttisen ja kysyimme millä mietteillä lähes 600 kilometrin bussimatka turhaan tuntui? Jari Hyttinen mitkä päälimmäiset fiilikset? Harmittaa vietävästi, ei jäänkunto tunnissa tänään U-16 pelin jälkeen heikentynyt. Jos ongelmia on, niin ilmoitus pitäisi tulla ajoissa. Ei ole järkeä tällaisessa amatööriurheilussa huvikseen ajella Porvoo – Pori – Porvoo matkaa. Milloin mielestäsi ilmoitus tällaisesta perumisesta pitäisi tulla? Itse olen kotijoukkueissa pelatessani ollut mukana niin, että peli on jouduttu perumaan, mutta se on tehty aina hyvissä ajoin! Jopa otteluita on siirretty varakentille, kun pääkentän kunto on todettu huonoksi – ihmettelen miten Porissa jo kahdessa ottelussa tilanne on mikä on?. Kuka kertoi sinulle ottelun perumisesta? Tuomarit eivät minun kanssa sanaakaan puhuneet. Eivätkä minulle mitään virallista päätöstä kertoneet. Toki olen vain Akilleksen valmentaja. Milloin ilmoitettiin pelin perumisesta? Mitä ajattelit joukkueen tekevän ennen paluuta Porvooseen? Eilen Narukerä – HIFK pelasivat klo 15.00. Sen jälkeen junnupeli klo 17.30, ja tänä aamuna myös 9.00. Kävellessäni kohti lämmittelyä kuulin lauseen, joka paljasti, että peli tullaan perumaan. “Päätös” syntyi kentällä kai noin 12:15, eli 45 minuuttia ennen ottelun alkua – kun olimme lämmittelemässä. Minulle asiaa ei kukaan virallisesti kertonut? Olin jo ilmoittanut joukkueelle, että jatkamme lämmittelyä jäällä klo. 13.00, jotta saamme jonkinlaisen treenin aikaan ennen paluumatkaa. Ryhdyimme pelaamaan omalla kenttäpuoliskolla 8v8, mutta se keskeytettiin, jotta jäädytyskoneet pääsivät jäälle. Ketkä olivat tuomarit? Ottelussa oli samat tuomarit kuin lauantain Narukerä – HIFK ottelussa. Mitkä fiilikset jäi pelimatkasta? Näin asioita ei voi jatkossa enää hoitaa! Peruutukset pitäisi tulla ennen kuin vierasjoukkue lähtee matkaan, varsinkin jos vierailijat matkustavat pelipäivänä, ja jään kuntoon ei ajan puitteissa ole mahdollisuutta vaikuttaa.