Akilleksen toiminta kuohuttaa edelleen
Ympäri Suomen ollaan todella vihaisia Yritetään ensin pyytää kaikkia olemaan asiassa yli lyömättä! Nyt somessa on älyttömiä kommentteja puoleen, jos toiseen. Pyydämme, että ne lopetetaan NYT! Käsitellään asiaa mahdollisimman asiallisesti ja saatujen tietojen pohjalta. Eilen Jääpalloliitto tiedotti sen Kilpailuvaliokunnan päättäneen ottelun lopputuloksesta, eli luovutusvoitto JPS:lle 5-0. Tämä olkoon sinänsä päätös ottelun lopputulokselle. Asia ei kuitenkaan saa jäädä tähän – ovat monet sanoneet! Asia pitää viedä kurinpitoon, tai Jääpalloliiton hallituksen on käsiteltävä asia, ja annettava asiaan selkeä päätös. Nyt asiaa somen lisäksi käydään jo paikallislehdissä ympäri Suomen (Viimeisin kirjoittaja on YLE). Akilles on näissä kirjoituksissa tuomittu todella jyrkin sanoin. BandyliigaToimitus ei pysty 100% varmuudella sanomaan kuka on oikeassa ja kuka väärässä, mutta saatujen tietojen perusteella myös me kyseenalaistamme Akilleksen lauataisen toiminnan. Akilles tiesi 100% varmuudella, ettei Suomen Jääpalloliitto pysty suurempiin sanktioihin, kuin ottelun luovutus 5-0, millä ei Akillekselle ollut mitään merkitystä – Koska he pääsivät keskittymään sunnuntain otteluun. Miten asiaan Suhtautuu esim Veikkaus? Kohta kaikki jääpallon “vetokohteet” poistuu, kun sähläämme itse selvien asioiden kanssa – Nyt viimeistään pitää herätä! Narukerän päävalmentaja Aleksi Vihtilä kommentoi asiaa Satakunnan Kansassa seuraavasti: ”Ihan törkeää. Niin epäurheilijamaista kuin olla ja voi”, ”Sääntöjen mukaanhan luovutuksesta pitäisi seurata sarjasta sulkeminen, mutta ei niin tapahdu. Ei siihen ole varaa.” Vihtilä antoi kritiikkiä myös lajiliitolle, ettei porilaisseuran suuntaan ole tullut tapauksesta mitään infoa. Jääpalloliitto vietti hiljaiseloa tapauksesta aina sunnuntai iltaan asti, miksi info kesti näin kauan varsinkin kun asia vaikuttaa moneen suuntaan, ja joka kuohuttaa ja puhuttaa mediaa mahdollisesti väärin informaatioin. Hiljaiselolle on syy? Tapauksesta vastaava Jääpalloliiton kilpailuvaliokunta on Satakunnan kansan sivuilla hämillään. ”Tässä on aika kädetön olo”, myöntää Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Markus Saukkonen ”Meidän pitää mennä asiassa sääntöjen mukaan, mutta säännöissä on selkeä epäkohta. Saamamme palautteen pohjalta Akilleksen toiminnasta on oltu tyrmistyneitä”, hän sanoo ja muistuttaa, että kilpailuvaliokunnalla on tapauksesta omat tietonsa. Bandyliigan kilpailusääntöjen kohdassa 17 sanotaan seuraavaa: Bandyliigassa, Naisten Bandyliigassa, Nuorten Bandyliigassa ja U18-nuorissa luovutuksia ei sallita. Mikäli joukkue luovuttaa Nuorten Bandyliigassa tai U18-nuorten sarjassa seuraa siitä 1500 euron sakko, sulkeminen sarjasta sekä otteluiden mitätöiminen. Bandyliigassa luovutuksia ei siis sallita, mutta sanktioista puhutaan vain juniorisarjojen kohdalla. Säännöissä on siis porsaanreikä, joka luultavasti estää sanktiot porvoolaisille. Bandyliigassa olisi siis ainakin tähän asti voinut luovuttaa otteluita runkosarjassa ilman sanktioita, vaikka liitto ei niitä salli. Yllä oleva on BandyliigaToimituksen mielestä todella amatöörimäistä, sillä kaikki muistamme Lappeenrannasta tapauksen, jossa Kampparit ja tuomarit olivat kentällä, mutta Veiterää ei näkynyt – ja ottelu tuomittiin ensin luovutetuksi. Kuitenkin myöhemmin Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Saukkonen käänsi asian uusinta-otteluksi. Jo silloin seurat, toimijat, ja tuomarit nostivat esille tämänkin sääntöjen epäkohdan. Mitään ei ole tehty tai opittu asiasta – Miksi? Me olemme BandyliigaToimituksessa useaan kertaan kommentoineet jääpallokentän kritiikin Suomen Jääpalloliiton sääntöihin, tai “paperiin” jossa on enemmän reikiä, kuin oikeaa sääntö-asiaa. Sekä kilpailusäännöt & jääpallosäännöt ovat monen mielestä täysin “vitsi”. Me emme ymmärrä asiaa BandyliigaToimituksessa, miten sääntöjen kirjaaminen vuoden 2024 muotoon voi olla näin vaikeaa? varsinkin kun samankaltainen tapaus oli jo kauan sitten? Kymmenet palautteet seuroista, pelaajilta, ja jääpallon seuraajilta on rajua luettavaa – Toivomme että Jääpalloliitto uudistaa säännöt yhdessä ammattilaisten kanssa kesän aikana, asiat on kirjattava, ja luettava säännöissä – Nykyiset “normit” on otettava huomioon! Maailma ja myös jääpallo on muuttunut…. YLE Uutisoi asiasta YLE kirjoitti myös aiheesta, ja ihmetteli asiaa – kirjoittaen mm näin: – Kilpailuvaliokunta tiedostaa, että Jääpalloliiton kilpailusäännöissä on selvästi sanottu, että luovutuksia ei miesten Bandyliigassa edes sallita, mutta tässä tapauksessa valiokunta ei näe muuta ratkaisua. Tiedotteessa kilpailuvaliokunta kuitenkin huomauttaa, että sääntöjä on tulevia kausia ajatellen käytävä huolellisesti läpi, jotta vastaavanlaisilta tilanteilta vältytään. – Jatkotoimista ja sanktioista päättää myöhemmin joko Jääpalloliiton hallitus tai vaihtoehtoisesti Jääpalloliiton kurinpitolautakunta. Toiminnanjohtaja Tobias Karlsson – On jonkinlaisen pohdinnan aika. Nyt täytyy varjella, että saadaan tämä kausi loppuun ja sitten pitää miettiä, onko meillä esimerkiksi mahdollisuuksia selkiyttää säännöstöä. BandyliigaToimitus pohtii KUKA muu voi tehdä asialle jotakin? Tämä on täysin Suomen Jääpalloliiton asia – ja säännöt on saatava vastaamaan tätä päivää! Surullista lukea uudelleen, ja uudelleen, että säännöissä on aina aukko 🙁 Skenaario jota monen ovat pohtineet Jääpalloliiton edellä itse tuomat säännöt mahdollistavat sen, että esim. “eilen” olisi ollut mahdollista tilanne, että vaikka HIFK olisi ollut vaarassa jäädä ilman Playoff-paikkaa, jos he häviävät skenaario-ottelun maalisuhteella 6 tai enemmän. HIFK olisi ilmoittanut, että he luovuttavat tämän ottelun. Tuomarit olisivat viheltäneet ottelun alkamisen jälkeen HIFK:n häviäjäksi 5-0, ja Jääpalloliitto olisi “siunannut” päätöksen. Näin HIFK olisi päässyt Playoff-peleihin.. Miten tuo kaikki on mahdollista? Sitä kysellään Porissa, Lappeenrannassa, Oulussa, Jyväskylässä, Helsingissä, ja jo Mediassa – Miksi ei valiokunnassa? ARVOT On ikävä kirjoittaa asiasta, mutta säännöt, ja oikeudenmukaisuus on ARVO! Säännöt on myös pohja koko toiminnalle, jos ne ei ole kunnossa – on lajin vaikea toteuttaa arvojaan Suomen Jääpalloliiton sivuilla Jääpallon arvot on tuotu esille näin: ARVOT ARVOPOHJA Annamme tasa-arvoisesti mahdollisuuden kaikille – lapsille, aikuisille, naisille, miehille – olla mukana jääpallon parissa. Jääpallossa kunnioitamme kaikkia toimintaan osallistuvia. Jääpallopelaajalta vaaditaan monipuolisesti ominaisuuksien kehittämistä ja laaja-alaista urheilullisuutta. Lajimme on turvallinen kaikille, niin pelaajille kuin yleisölle. Ottelun seuraaminen on katsojalle elämyksellistä – vauhtia ja taitoa säässä kuin säässä. Tuotamme toiminnallamme hyvinvointia ja terveyttä. Suomen Jääpalloliitto on vastuullinen urheilujärjestö ja noudatamme lakeja, sääntöjä ja hyvää hallintotapaa kaikessa toiminnassamme. Kaikki prosessimme, kaikilla osa-alueilla, tehdään ammattimaisesti. Kehitämme jääpalloyhteisöä yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa ja parhaimmillaan toiminta luo elinikäisiä ystävyyssuhteita.