BandyLiigaUutiset

Narukerä menetti Rajalan

14.4. TERVETULOA JOONA! IFK Motala kommentoi sivuillaan seuraavaa: IFK on hankkinut 23-vuotiaan Joona Rajalan Suomen mestaruudesta Narukerästä. Kuten tiedät, meillä on erittäin hyviä kokemuksia suomalaispelaajista, joten on ilahduttavaa, että voimme nyt julkistaa seuraavan vahvistuksemme! Joona on vaarallinen hyökkääjä ja oli yksi maalintekijöistä, kun Narukerä voitti tämän vuoden Suomen finaalin. Sopimus on 3 vuotta. Pidempi haastattelu tulee pian.

BandyLiigaUutiset

Jimi Heinonen Varkauteen

Kova kaappaus Ruotsista Jimi Heinonen palaa omaan kasvattajaseuraan, kun Heinonen, 27 ja WP 35 allekirjoittivat sopimuksen. Heinonen lähti kaudeksi 2014-15 Botniaan, jossa viihtyi kolme kautta voittaen Suomen Mestaruuden keväällä 2016. Pelasit kuusi kautta Ruotsissa ja voitit toissa vuonna Ruotsin Mestaruuden ja tänäkin vuonna pääsitte voiton päähän finaaleista. Mikä sai parhaassa iässä olevan huippupelaajan palaamaan Bandyliigaan tässä vaiheessa uraa? – Nuoresta asti on ollut tavoitteena voittaa Ruotsin Mestaruus ja Suomen Mestaruus WP 35:n paidassa ja toinen tavoite täyttyi viime keväänä ja nyt lähdetään tavoittelemaan sitä toista. Ainakaan tällä erää ei ollut poltetta enää jatkaa Ruotsissa ja suurin osa ystävistä ja perheeni ovat täällä janon pidemmän päälle raskasta olla 8kk erossa heistä. Lisäksi iso syy palaamiseen oli, että täällä on ollut hyvä pöhinä päällä ja uskon, että pystyn itse auttamaan joukkuetta. Alla video miten WP35 onnistui Heinosen “kaappauksessa”

BandyLiigaUutiset

Kasper Perdén jatkaa porissa

Narukerä julkaisi Perdénin sopimuksen Juuri valmistunut juristi puolustaa Kerässä myös tulevalla kaudella. Kasper Perdén on tehnyt yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen Narukerän kanssa. Seuran puheenjohtaja Jani Raukko kommentoi sopimusta ytimekkäästi: ”Suomen parhaita puolustajia viime vuonna. Joukkueen todellinen runkopelaaja myös jatkossa”. Kasper itse kommentoi sopimusta seuraavasti: ”Palo pelaamiseen ja harjoitteluun ei ole hiipunut, vaikka saavutimmekin päättyneellä kaudella pitkäaikaisen tavoitteemme. Viime vuodet ovat olleet itselleni niin antoisia, etten osaisi kuvitella viettäväni vapaa-aikaani muulla tavoin. Seurassa ja joukkueessa vallitseva yhteisöllisyys vetää myös puoleensa. Haluan jatkossakin olla osa Narukerä-perhettä ja antaa oman panokseni yhteisölle.”

BandyLiigaUutiset

WP-35 lähettää tänään tiedotustilaisuuden suorana

Tänään klo. 16.00, Tule seuraamaan! Tiedotustilaisuus Ravintola Kaks Ruusua 14.4 perjantaina klo 16.00 Tilaisuus on avoin kaikille. Tervetuloa !! HUOMTilaisuus tulee livenä WP:n Facebook sivujen kautta, alla linkki.

BandyLiigaUutiset

Seurat uutisoivat sopimuksista

Kehut seuroille aktiivisuudesta Jos kauden jälkeen uutisoimme seurojen laiskuudesta informoida kannattajia, ja jääpallon seuraajia. On nyt jo kautta 2023-24 kohti tiedotus ollut huomattavasti runsaanpaa. Ehkä tässä kohtaa hienointa työtä on nähty Varkaudessa, jossa sopimukset on julkaistu hyvin tehdyin videoin, mikä on ollut piristävää uudistusta. Narukerä on myös muuttanut kotisivujensa ulkonäköä, ja uutisoinut tähän liittyen omalla tyylillään. Hienoa! BandyliigaToimitus toivoo, että seurat jatkavat samalla linjalla läpi kevään, kesän, ja syksyn! Uutisia tulossa! WP-35 järjestää huomenna klo: 16.00 Tiedotustilaisuuden, ja pientä toivetta seurasta on heitetty, että tapahtumasta saataisiin Live-lähetys. Seuraamme tätä, ja laitamme varmasti linkin sivuillemme, jotta pääsette ympäri Suomea tilaisuutta seuraamaan… Narukerä on myös ilmoittanut julkaisevansa huomenna sopimuksen/sopimuksia, joten seurataan myös tätä tarkkana. HIFK on myös julkaisemassa tietojemme mukaan lähiaikoina myös sopimuksen/sopimuksia, tästä odotamme myös vahvistusta. Botnian puheenjohtaja Vesa Peräjärvi on antanut BandyliigaToimitukselle tiedon, että sopimuksia on jo solmittu, mutta he julkaisevat useamman sopimuksen yhtä-aikaa tuossa toukukuun aikana. Muiden seurojen tiedottaminen on ollut BandyliigaToimitukseen päin aika hiljaista, mutta tulemme kyllä lähestymään ensiviikolla jokaista seuraa näissä asioissa, jotta saamme Teille seuraajillemme ajantasaista tietoa. Jäädään odottamaan huomisia jääpallouutisia….

BandyLiigaUutiset

Pala historiaa

BandyliigaToimitus onnistui hankkimaan palan jääpallon historiaa Ostimme ensimmäisen Suomessa jaetun 1907-08 suomen mestaruus hopean! Ylhäällä kuvassa mitalin kääntöpuoli, josta käy ilmi että mitali on jaettu vuonna 1908. Mitalin saaja on HIFK Bandyn edustaja, joka valitettavasti ei ole tiedossa. Kuitenkin on hienoa saada haltuun pala näin suurta jääpallohistoriaa, ja toiveemme jääpallon jonkinlaisesta museosta on taas pienen askeleen lähempänä. Jos Teillä on jääpalloon liittyviä kuvia, varusteita, peliasuja, palkintoja yms olemme valmiit vastaanottamaan näitä tuohon tulevaan museotoimintaan. yhteyttä voitte ottaa suoraan meihin sähköpostitse, tai puhelimella – Kiitämme kaikkia, jotka pystyvät auttamaan tässä hankkeessa. Suomalainen jääpallohistoria alkaa jo vuonna 1899. Ensimmäinen suomalainen jääpallo-ottelu pelattiin maaliskuussa 1899, Viborgs Skridskoklubin hävisi Pietarissa St. Petersburger Amateur Sport Vereinille 5-4. Useiden joukkueiden kiinnostus jääpalloa kohtaan teki Suomen mestaruuskilpailun mahdolliseksi, tosin järjestö joka organisoi kilpailun puuttui. Jalkapalloa ja jääpalloa varten perustettiin 19.5.1907 Suomen Palloliitto.  Jääpallon mestaruuskilpailu oli Suomen palloliiton ensimmäinen ja koko Suomen ensimmäinen palloilulajien Suomen mestaruuskilpailu (1907-08). Ensimmäiseen SM-kilpailuun ilmoittautuivat seuraavat seurat: Helsingin Hockeyklubb jäi lopullisesta SM-kilpailusta pois Jääpallomestaruus ratkottiin aina vuoteen 1931 asti Cup-muotoisena Alkuottelut: Loppuottelu: Helsingissä 16.2.1908, Polyteknikkojen Urheiluseura – HIFK 8-3 (5-3) Polyteknikkojen maalit: HIFK:n maalit:                       Ottelun Erotuomari:    J.R MELLIN                 Yleisöä:  113

BandyLiigaUutiset

WP-35 pitää tiedotustilaisuuden 14.4 klo: 16.00

WP-35 julkaisi juuri kutsun tiedotustilaisuuteen Tiedotustilaisuus Ravintola Kaks Ruusua 14.4 perjantaina klo 16.00 Tilaisuus on avoin kaikille. Tervetuloa !! BandyliigaToimitus jää kuulolle mikä on tilaisuuden anti?

BandyLiigaUutiset

Raukko palaa Suomeen

Iiro Raukko palaa IFK Rättvikistä Poriin Iiro Raukko palaa Ruotsista, missä hän edusti U19-ikäluokan Elitserienissä IFK Rättvikkiä ja alueellisessa sarjassa Bollnäsiä. Päävalmentaja Aleksi Vihtilä on mielissään tällä viikolla julkaistuista sopimuksista: “Iiro on minulle uusi tuttavuus, joka palaa Kerään Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen, joten on mielenkiintoista nähdä minkä tason pelimies tulee huippuolosuhteista takaisin kotiin. Vastuuta on aina Kerässä pelimiehille tarjolla ikään katsomatta”.

BandyLiigaUutiset

Veeti Kujansuu jatkaa Kerässä

Seuraavat kolme kautta Kerässä Veeti Kujansuu pelasi nousujohteisen viime kauden Kerän paidassa ollen keväällä parhaimmillaan. Päävalmentaja Aleksi Vihtilä on mielissään tällä viikolla julkaistuista sopimuksista: ”Santerilla ja Vilillä oli isot roolit mestaruusjoukkueessa ja tulee olemaan tulevallakin kaudella, joten tietenkin olen todella iloinen heidän jatkuvista sopimuksistaan. Rasmus ja Veeti ajoivat itseään loistavasti sisään Bandyliigaan ja olivat loppukaudesta jo ratkaisupelaajia. Molemmilla on vielä valtava määrä potentiaalia kehittyä.

BandyLiigaUutiset

Rasmus Arponen sopimukseen

Kolmen vuoden sopimus Huippulupaukset jatkavat Narukerässä. Koko kolmikolle on tehty kolmen vuoden jatkosopimukset. Rasmus Arponen pelasi nousujohteisen viime kauden Kerän paidassa ollen keväällä parhaimmillaan. Päävalmentaja Aleksi Vihtilä on mielissään tällä viikolla julkaistuista sopimuksista: Rasmus ajoi itseään loistavasti sisään Bandyliigaan ja oli loppukaudesta jo ratkaisupelaajia. Hänellä on vielä valtava määrä potentiaalia kehittyä.