BandyLiigaUutiset

Déjà-vu

Lappeenrannan jääpallo­hallin rakentamiseen mutka – aikataulu kiristyy entisestään Kuten BandyliigaToimitus 2 viikkoa sitten kirjoitti, ei nämä hallihankkeet ole niin helppoja kuin me ajattelemme. Helsingissä 7 vuoden urakka jatkuu edelleen ja periksi eivät seurat anna – Halli tulee, mutta koska? Nyt Uutisoidaan että, Lappeenrannan hanke on “vaikeuksissa” tai pahimmillaan se kaatuu. BandyliigaToimitus toivoo, ettei näin käy! Alla hiukan tilanteesta tietoa, ja lue Helsingin Sanomien koko uutinen asiasta linkistämme! Hankkeen ennestään tiukkaan aikatauluun tuli viivästys, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö päättää liikuntapaikkojen rakentamiseen myönnettävistä avustuksista usein huhtikuussa, mutta nyt päätös venyy ainakin toukokuun loppupuolelle. ”Liikuntapaikkahankkeiden osalta on tämänvuotisen avustuspäätöksen osalta ollut paljon lisäselvitettävää”, sanoo ylijohtaja Esko Ranto opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Samaan rytäkkään osuu liikunta-asioista vastaavaan ministerin vaihtuminen: rakentamisavustuksista päättää Petri Honkonen, kun Antti Kurvinen siirtyy Maa- ja metsätalousministeriksi.  Lappeenrannan hallin kustannusarvio on 4 miljoonaa euroa, josta halliyhtiö hakee Valtion avustusta 1,2 miljoonaa euroa. Hallin rakentaminen tulisi aloittaa mahdollisimman pian, jos hallin halutaan olevan valmis kaudelle 2022-23. Muistaa täytyy myös, että Lappeenrannan kaupunki on asettanut marraskuun takarajaksi valmistumiselle. Jos näin ei tapahdu siirtyy hanke vähintään vuodella – kauteen 2023-24. Arena yhtiö on laskenut merkittäväksi lisätulolähteeksi jääpalloliigan alkua edeltävältä ajalta, jolloin suomalaisjoukkueet leireilisivät Lappeenrannassa. Toivomme BandyliigaToimituksessa, että Arena yhtiö on yhteydessä Helsingin Luisteluareenan vetäjiin ja keskustelevat esim. yhteisistä turnauksista yms jääpallon kehittämisestä. Todennäköistä on jopa se, että 2023 marraskuussa Suomessa on 2 jääpallohallia. Helsingin hanke on jo lähtökohtaisesti huomattavasti laajempi hanke oheisharjoittelu, ravintola, ja mahdollisesti myös majoitustiloilla rakennettuna samaan kiinteistöön. BandyliigaToimitus toivoo ettei tässä nyt vaan käy niin, että pienempi jää isomman jalkoihin, kun yhteistyötä ei ole tehty!? BandyliigaToimitus toivottaa hankkeen vetäjälle Sakari Myllykselle tsemppiä hankkeen eteenpäin viennille, kuten myös Malmin Luisteluareenan vetäjille – Taistelkaa suomalaisen jääpallon puolesta – Lajimme on upea! Olosuhteet puuttuvat! Vain me itse pystymme muuttamaan muiden mielipiteet! Lue alta koko Helsingin Sanomien tekemä uutinen

OLSUutiset

Henri Mattila Ruotsiin

Katrineholm Bandy solmi sopimuksen nuoren OLS-maalivahdin kanssa Suomen P17-maajoukkueen maalivahti Henri Mattila lähtee Ruotsiin. 16-vuotias Mattila oli OLS edustuksen kokoonpanossa 11 ottelussa. Mattila kommentoi siirtymistä Ruotsiin Olen äärettömän iloinen saadessani tulla tänne, ja päästä pelaamaan hallissa. Odotan todella ensi kauden alkua, Mattila kertoo ennen kun hän kuvailee itseään maalivahtina. Olen maalivahti, jolla on hyvät kädet. Treenaa todella kovaa, jotta voin tehdä parhaani täällä Katrineholmissa. Toivon myös kehittyväni maalivahtina, ja urallani askeleen eteenpäin.

NarukeräUutiset

Santeri Rantanen Sopimukseen

Narukerä on solminut 2 vuoden sopimuksen ykkös maalivahdin kanssa Santerin kommentit sopimuksesta: Hienoa päästä jatkamaan tarinaa kasvattajaseuran kanssa, sopimusneuvottelut etenivät helposti ja nopeasti. Päätös jäädä Poriin oli helppo, koska koko seura talkooväestä pelaajiin on tehnyt viime kaudet todella hienoa duunia ja seuran vaatimustaso on oikealla tasolla. Hienoa olla osa tätä tarinaa myös seuraavat kaudet. Tuomas Erkkilän kommentit: Rantanen on ottanut ison roolin Narukerän maalilla. Viimeiset kolme kautta hän on kasvanut maalivahtina ja viime kausi oli selkeästi tasaisin. Hienoa, että Santeri jatkaa maalinsuulla myös tulevalla kaudella. Santeri antaa tekemisellään meille mahdollisuuden voittaa joka pelissä. Mikä tärkeintä kyseessä on nuori maalivahti ja hänellä on aivan varmasti parhaat kaudet ja torjunnat vielä edessä.

BandyLiigaUutiset

OPETUS- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korona-avustuksia

Jääpalloliitto sai avustusta 65.000 euroa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt ylimpien kilpa- ja huippu-urheilun sarjojen toiminnan turvaamiseen korona-avustuksina yhteensä 5 115 000 euroa. Avustuksilla tuetaan lajiliittojen järjestämien joukkuelajien ylimpien sarjatasojen seuroja tilanteessa, jossa viranomaispäätöksen seurauksena ottelut jouduttiin järjestämään suljetuin ovin ilman yleisöä tai rajoitetuilla katsojakapasiteeteilla joulukuun alusta 2021 helmikuun loppuun 2022. Avustukset myönnetään jaettavaksi sarjatoimintaan osallistuneille seuroille.

NarukeräUutiset

Narukerän Uutisia

Kasper Perdèn vuoden mittaiseen jatkosopimuksen. Jälleen loistavan kauden puolustuslinjassa pelannut Kasper Perdèn on tehnyt Narukerän kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus kattaa kauden 2022-2023. Kasperin kommentit sopimuksesta: Seurayhteisö on tehnyt viime vuodet hienoa työtä ja edustusjoukkue on jatkanut kehittymistään. Haluan jatkossakin olla osa tätä tarinaa ja kokea kauden ratkaisuhetket mahtavan kotiyleisön edessä. Iiro Raukko Ruotsiin Bollnäsin jääpallo-oppiin Kolme ottelua Bandyliigassa päättyneellä kaudella pelannut Iiro Raukko menee Bollnäsiin lukioon vuodeksi ja pelaa samalla Bollnäsissä jääpalloa. Seura varmisti juuri sarjapaikkansa pääsarjatasolla Ruotsissa. Lue koko Satakunnan Kansan Uutinen linkistä

BandyLiigaUutiset

Teukka Ulander on auttanut vaikeasti työllistettäviä suomalaisia

Vuosien varrella Teukka Ulander, 69, on tehnyt vaikutuksen erityisesti vaikeasti työllistettävien auttamisessa sekä maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroimisessa. Vuodesta 1996 lähtien Ulander, 69, on ideoinut urheilun parissa mitä erilaisimpia projekteja ja tapahtumia, jotka ovat sopeutuneet myös vaikeasti työllistettäville – kuten esimerkiksi syrjäytyneille, raitistuneille päihdesairaille ja maahanmuuttajille. Ulander toimi myös hetken Botnian taustalla, tuoden seuraan eloa, ja ammattimaisuutta. Alla linkki Iltasanomien koko uutiseen, lue ihmeessä!

BandyLiigaUutiset

Raflaavat otsikot

Totuus?, Toivo?, Fakta?, vai Hämäys? Lähdetään liikkeelle yöllisestä Helsingin Sanomien uutisesta “Lappeenrantaan nousee rakennus, josta Helsingissä on haaveiltu vuosikymmeniä: ”Se on hyppäys ihan uudelle tasolle” Tuossa tiivistyy heti muutama hiukan hymyilyttävä seikka. Varmuutta kyseiselle hallille ei vielä ole, koska sekä hallin rahoitus, että Valtion tuki ei ole vielä lopullisesti ratkennut. Onko tämä siis totuus?, vai Toive? Seuraavana voidaan mainita, että koko Suomi on odottanut jääpallohalleja jo enemmän ja vähemmän vuodesta 1970 alkaen. Helsingissä todellinen hanke Luisteluareenan rakentamiseksi alkoi muutaman henkilön aktiivisesta toiminnasta vuonna 2014. Tämän jälkeen on tuhannet tunnit rakentajan ja Helsingin kaupungin kanssa vieneet hanketta eteenpäin, mutta ei vielä maaliin asti. Haaveet?, Realismi? Seuraavaksi kommentoimme seuraavaa otsikkoa ”Tämä on ensimmäinen lajissaan. Kaiken lisäksi tämä on kustannuksiltaan realistinen.” Tämä on ensimmäinen lajissaan, totta ettei Suomessa ole vielä yhtään jääpalloon tarkoitettua latoa, hallia, areenaa tai mitään muutakaan täydellistä harjoittelu, tai peli tilaa. Hankkeita löytyy ainakin Porista, Porvoosta, Mikkelistä, Lappeenrannasta, Jyväskylästä, ja Helsingistä. Taitaa olla niin, että Bandyliigakaupungeista ainoastaan Varkaudella, ja Oululla ei ole juuri nyt hanketta rakentamiseen käynnissä. Tämä ensimmäinen lajissaan tekstiä voi siis käyttää kuka tahansa näistä paikkakunnista, eikö vaan? “kaiken lisäksi tämä on kustannuksiltaan realistinen”. Eikö muiden hankkeet ole realistisiä?? BandyliigaToimitus on keskustellut kaikkien hankkeiden taustalla olevien seurojen kanssa, ja jokainen pyrkii tekemään hankkeestaan 100% omalle paikkakunnalle kustannuksiltaan realistisen hankkeen. Esim. Helsingissä riittää ihmisiä, harrastajia eri jäälajeissa noin 10 kertaa enemmän kuin Lappeenrannassa. Tosin Helsingissä kaupunki ei ole Areenan käyttäjä, eikä siis maksa euroakaan vs Lappeenrannan 385.000 euroon. Helsingissä kaupunki tukee täysin seuroja jotka liikuttavat Areenassa jäseniään, ja seurat sitten maksavat Areena yhtiölle normaalisti vuokraa tunneistaan/tiloistaan. “Olennainen osa rahoitusta on opetus- ja kulttuuriministeriön rakentamisavustus, jota Aviasport Areena on hakenut maksimäärän, 30 prosenttia arvonlisäverottomasta kustannusarviosta”. Kyseinen avustus jaetaan huhti-/toukokuun vaihteessa, ja ainakin vielä toistaiseksi toiveena on ollut ministeriöllä pikaluistelun mukanaolo. Valitettavasti pikaluistelijat ovat katsoneet etteivät he pysty olemaan jääpalloilijoiden kanssa samassa hankkeessa (syytä emme tiedä, kysykää pikaluistelijoilta). Helsingin Luisteluareena hanke ei hae valtion avustusta Helsinkiin, sitä sen sijaan Helsingissä hakee pikaluistelijoiden omahanke. BandyliigaToimitus toivoo, että ministeriö myöntää tarvittavan avustuksen Lappeenrantaan. Luisteluareenan taustat avoimina Helsingissä Luisteluareenan taustat ovat 7,5 vuotta olleet avoimina jokaiseen Bandyliigakaupunkiin, ja esim. Lappeenrannan hankkeen alkumetreillä he antoivat tarkkoja laskelmia Lappeenrannan kaupungille – jotta siellä hanke etenisi! Muutenkin hankkeen vetäjät ovat toivoneet hankkeiden maaliin menoa jokaisella paikkakunnalla! Myös turhat tai liian optimistiset toiveet Luistelu Areenan avajaispäivästä ja sen julkistamisesta ovat olleet hankkeen taustojen mielestä rehellistä ja avointa toimintaa. “Jos tuki jää odotettua pienemmäksi tai rakennuskustannukset karkaavat pilviin, on edessä rahoitusneuvottelut” Tämä kertoo ettei hanke ole vielä yhtään sen edempänä kuin missään muussakaan kaupungissa. Kaikki neuvottelevat rahoituksesta, tuista, ja kannattavuustekijöistä. BandyliigaToimitus toivoo sydämen pohjasta, että kaikki kaupungit lähtisivät omiin hankkeisiin, ja ne myös onnistuisivat rakentamiseen, ja käyttöön asti. Edelleen BandyliigaToimitus huomauttaa ettei halleja/hankkeita voi täysin verrata toisiinsa, niiden erilaisten lähtökohtien, tavoitteiden ja kaupunkien johdosta. BandyliigaToimitus toivoo, että rahoitus saadaan kasaan, ja hanke “tulille”! Eroavaisuuksia? Lappeenrannassa rakennetaan seinät, ja katto – ei muuta. Kaikki oheistilat, pukukopit sijaitsevat hallin ulkopuolella. Esim. Helsingissä kaikki sijaitsevat Areenan sisäpuolella, ja tämän lisäksi tulisi tuhansia neliöitä muuta liikunta-/liiketilaa. “Lappeenrannassa pääsisi harjoittelemaan ainakin kuukauden ennen kauden alkua täysimittaisella kentällä tasalaatuisissa olosuhteissa.” Tässä heti suuri ero esim Luistelu Areenaan. Helsingin hankkeeseen on kirjattu, että Luistella voisi koko vuoden, eli 12 kuukautta. Hankkeita ei siis todellakaan voi 100% verrata toisiinsa ja siksi jokainen hanke on tavallaan uniikki! “Vip-tiloja ei halliin tule, mutta makkaraa ja muita virvokkeita voidaan myydä katsojille hallin sisällä ja ulkopuolella”. Helsingissä kaupunki ei ole suostunut nykyisiä kenttiä putkistoineen kattamaan kuten Lappeenrannassa, eli jo lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Luisteluareena Oy on yhdessä rakentajan kanssa kehittäneet kokonaisuuden jossa liikuntatiloja on rakennuksessa enemmän kuin itse jääalaa, lisäksi tulee liike, toimisto, ravintola, ja yms tiloja – myös ne VIP-tilat. Luistelu Areena ei ole monitoimihalli – mikä estää yhtä-aikaisen toiminnan tiloissaan, vaan hanke mahdollistaa usean eri lajin yhtäaikaisen toimimisen saman katon alla esim. Taitoluistelu, Jääpallo, Tanssi, Koripallo, Chearleading – lähes lajin kun lajin sisäharjoittelun. Tämän lisäksi katon alla on mahdollisuus Ravintolapalveluihin, Sporttiliikkeiden palveluihin, hierontaan/Fysioterapiaan, Ruokakauppa, ehkä jopa majoitustiloihin, yms yms mitä vielä rakentaja ja Luistelu Areena yhdessä kartoittavat ja sopivat toimijoiden kanssa yhdessä eteenpäin. “Jääpallon lisäksi hallilla olisi muitakin käyttäjiä. Koululaisten ja taitoluistelijoiden lisäksi Myllys nostaa esiin curlingin” Uskomme että kaikilla paikkakunnilla käydään samat keskustelut, miten voidaan käyttöastetta nostaa niin lähelle 100% kuin mahdollista. Helsingissä lisänä ovat vielä eri lajit, lajiliitot ja yritykset. Yhtäläisyydet ”Kun verrataan jääpallon ulkojäätä ja jääkiekon hallia, ei ole kahta kysymystä kumpaan lapset haluavat. Ulkojäällä on välillä kova pakkanen, välillä vesisade ja välillä viisi senttiä lunta.” Tämä on täysin totta, tosin BandyliigaToimitus näkee asian niin, että esim. Helsingissä ei pääse tekojäälle kun vasta marras-/Joukukuun vaihteessa, ja kausi päättyy jo helmikuun loppuun. Nyt lapsille voisi Areenalla tarjota lajia lähes ympäri vuoden, mikä on varsinkin kilpailulliseen ajatukseen, ja kansainväliseen menestykseen jatkossa näkyvä asia. Talvella voidaan lisänä käyttää ulkojäitä, niiltä osin miten se soveltuu jatkossa kokonaisuuteen. Lisäksi voidaan ulkojäitä vapauttaa yleisöluistelijoille, koska ainakin pääkaupunkiseudulla harvoin enää saadaan luonnon jäätä aikaiseksi. ”Edustusjoukkueen näkökulmasta pelaajien virta olisi varmasti tännepäin.” Jokainen hallipaikkakunta varmasti saa jatkossa vetovoimaa lisää, ei pelkästään Lappeenranta. Jääpallo­seurojen ei tarvitsisi lähteä leireille Ruotsiin, vaan keula voitaisiin kääntää kohti Lappeenrantaa. Tämäkin toteutuu varmasti jokaisella paikkakunnalla kun halli on valmis. Enemmänkin BandyliigaToimituksessa mietimme että esim. suomen Cup voitaisiin pelata jo loka-/Marraskuussa hallissa/halleissa, ja Bandyliigakautta pidentää sekä syksystä, että keväästä! Tsemppiä kaikille hankkeille Suomessa Lopuksi painotamme BandyliigaToimituksessa edelleen, että jokainen hanke jääpallon parissa on tärkeä! Muistaa kuitenkin, että jokainen hanke on erilainen johtuen seurasta, kaupungista, rahoitusmallista, säädöksistä, kaavasta yms Nostetaan yhdessä suomalainen jääpallo lähemmäs Ruotsia Ja Venäjää – Lajimme on hieno! Lue alla olevasta linkistä Helsingin Sanomien uutinen Lappeenrannan hankkeesta kokonaisuudessaan

BandyLiigaUutiset

Sylkykupista kultaluotsiksi…

En koskaan palaa Akillekseen! Yle Sportliv näyttää sunnuntaina 3.4.2022 klo. 19.48 – Yle Teema Femillä 9 minuutin ohjelman mielipiteitä herättävästä ex-Akilles valmentaja Jari Hyttisestä – kannattaa ehdottomasti katsoa! Jari Hyttisen matka vihatusta valmentajasta sankariksi alkoi myöntämällä omat heikkoudet. Voitte myös katsoa ohjelman Yle Areenasta 2.4.2022 klo. 00.01 alkaen! Hyttinen sanoo ja tekee mitä lupaa, välillä hänet ymmärretään väärin BandyliigaToimitus on tuntenut Hyttisen pitkään, ja olemme keskustelleet, kritisoineet, nauraneet, miettineet miten esim. olosuhteita kehitetään ja jopa riidelleet yhdessä. Kuitenkin olemme aina arvostaneet Hyttisen intohimoa jääpalloa, ja valmentamista kohtaan. Hyttinen puhuu suoraan myös vaikeista asioista, jopa jääpallon “tabuista” – tämä ei aina herätä hyväksyntää muissa? Hyttinen on kuitenkin aina ollut valmis jakamaan avoimesti valmennusoppejaan, ajatuksiaan ja kyseenalaistamaan asioita, jos siihen on ollut tarvetta! BandyliigaToimitus odottaa mielenkiinnolla ohjelmaa, ja toivottaa Jarille ja koko hänen perheelleen Hyvää kesää… Lopuksi vielä Jarille tsemppiä valmennuspestille Ruotsiin! Alla linkki Yle Areenaan, ja kyseiseen ohjelmaan YLEn sivuilla

HIFKUutiset

Teemu Laitinen mietteliäänä

Haastava kausi päättyi positiiviseen fiilikseen Edustusjoukkueen valmennuksen uusi kokoonpano saatiin sovittua vasta myöhään keväällä. Vastuun valmennuksesta ottivat Teemu Laitinen, Toni Saukkonen ja Juuso Pyysing. Uudella valmennustriolla oli vaikea työ edessä, sillä joukkue menetti useita runkopelaajia – Joonas Peuhkuri siirtyi Lappeenrannan Veiterään, Richard Laibert Porvoon Akillekseen ja Santeri Laitinen palasi Mikkelin Kamppareihin. Lisäksi Jaakko Liukkonen, Tuomas Jalkanen, Pyry Kilpiö ja Josua Eronen lopettivat peliuransa. Katse kohti tulevaisuutta Edustusjoukkueella on katseet tulevaisuudessa. Vaikka kausi päättyi pettymykseen, jäi joukkueelle kaudesta positiivinen tunne. Tämän päälle on hyvä rakentaa – ja työt ensi kautta varten ovat jo aloitettu. Lue alla olevasta linkistä koko uutinen HIFK-Bandyn sivuilta

AkillesUutiset

Jonathan Hyttinen Ruotsiin

Akilleksesta Ruotsiin toinen lähtijä Katrineholm Bandy esitteli valmentaja Jari Hyttisen A-joukkueen uudeksi päävalmentajaksi ja nyt on selvää, että hänen erittäin lupaava poika Jonathan Hyttinen siirtyy seuran pelaajistoon. Sopimus on mallia 1+1. Katrineholmin kotisivuilla asiasta – Tuntuu erittäin mukavalta, että Jonathan on päättänyt lähteä Jarin kanssa tänne meille jatkamaan kehittymistä bandypelaajana. Jonathan on yksi suomalaisen bandyn jännittävimmistä nuorista hyökkäyspäänpelaajista. Uskomme, että pystymme tarjoamaan hänelle erittäin hyvän ympäristön kehittyä yhdessä muiden pelaajiemme tuella sanoo Katrineholm Bandyn urheilujohtaja Jonas Åkerström. BandyliigaToimitus onnittelee Jonathania sopimuksesta