BandyLiigaUutiset

Moni meihin ottanut kommentoi, Liiton syyskokous jäi laihaksi

Palaamme itse kokoukseen alkuviikon aikana Palaamme kokoukseen tarkemmin alkuviikon aikana, kun tunteet hiukan laskevat eri leireissä, ja saamme kunnollisen kokonaiskuvan – mitä ehdotettiin, ja mitä päätettiin… Kommentoimme kuitenkin alla hiukan jo nyt käytyjen puheluiden kautta asiaa.. Bandy-yhteisön pitkään odottama syyskokous ei kyennyt tarjoamaan ratkaisuja eikä yhteisiä tavoitteita tuleville kausille. Kokous keskusteli, mutta ei päättänyt: pöydältä eteenpäin ei saatu toimenpiteitä, jotka vahvistaisivat lajin suuntaa tai loisivat selkeää tiekarttaa kehitykselle. Palkitsemiset kutistettiin Palkitsemiset sentään saatiin lopulta läpi, mutta lähteidemme mukaan kokonaisuutta “ajettiin todella minimiin”. Viesti on synkkä: jos edes onnistumisten näkyväksi tekeminen kaventuu, ongelma on syvempi kuin yksi kokous. Yhteisössä kysytään, arvostetaanko tekijöitä, pelaajia ja seuratyötä enää riittävästi. “Omien Bandyliigaihmisten palkitseminen ja huomioiminen kuuluu vain ja ainoastaan meille. Nyt tämäkin vedettiin muutaman todellisen jääpalloihmisen päätöksellä vessan pönttöön,” tiivistää eräs pitkäaikainen toimija. BandyliigaToimitus laski 21 palkinnon tippuneen seitsemään – eli ainakin 14 karsittiin, osa vuosikymmeniä kauden päätteeksi myönnettyjä. Puuttuvien palkintojen lista on pitkä Kokouksen jälkeen ainakin seuraavat tunnustukset jäivät myöntämättä: Vuoden Mediateon sivuuttaminen herättää BandyliigaToimituksessakysymyksiä: kun imeille lähetetyissä visteissä, ja soitoissa lähes joka kerta hmetellään, miksei media kiinnitä lajiin huomiota, Me kysymme: Antaako tämä liiton päätös “potkua” asiaan? miksi liitto ei palkitse niistä medioista ketään, jotka sitä näkyvyyttä jääpallolle rakentavat? Keskustelu karkaa keskinäiseen vääntöön Kokouksen dynamiikka kuvattiin poikkeuksellisen riitaisaksi. Keskustelut karkasivat usein keskinäiseen vääntöön – valonheittimen alta jäivät strategiset päätökset ja konkreettiset toimet. Ilman yhteistä suuntaa laji ajelehtii, ja päätöksenteon legitimiteetti rapautuu, kun “muutaman päättäjän linja” ohittaa yhteisen valmistelun. Miksi tällä on väliä? Mitä seuraavaksi? Lajin toimijoiden mukaan tarvitaan pikainen korjausliike (kukaan ei vain uskalla yhdessä näitä tuoda esille – viesteissä ja puheluissa nämä esiintyvät jokaisella): Nyt tarvitaan johtamista, joka kokoaa, ei hajota. Jos yhteisön ääni vaimennetaan ja ansioiden tunnustaminen typistyy, suunta on väärä – ja se näkyy lopulta niin katsomoissa kuin kentälläkin.Syyskokous ei kyennyt tarjoamaan kaivattuja ratkaisuja eikä yhteisiä tavoitteita. Keskustelut karkaavat yhä liian usein keskinäiseen vääntöön, ja se näkyi nyt poikkeuksellisen selvästi: pöydälle ei saatu päätöksiä, jotka vahvistaisivat lajin suuntaa tuleville kausille. Palkitsemiset saatiin lopulta läpi, mutta tietojemme mukaan osa-alue ajettiin minimiin – viesti, joka herättää aiheellista huolta arvostuksesta ja yhteisön yhtenäisyydestä. Jos edes onnistumisten näkyväksi tekeminen kaventuu, ongelma on syvempi kuin yksittäinen kokous. Pahoittelemme että tämä vasta tässä kohtaa uutista! Nyt kauden 2024-25 palkitut: Jääpalloliitolle ja seuroille tiedoksi, että kun teemme tätä uutista (19.10 klo: 11:50) – tähän mennessä julkisuudessa vain Satakunnan kansa on kertonut että porilainen Jussi Aaltonen valittiin vuoden pelaajaksi – hekään eivät mainitse muita – siinä Teille totuutta lajimme näkyvyydestä! Loppuun vielä yksi suurta ihmetystä aiheuttava “päätös” Yhteiseksi seurojen kanavaksi sovittu FinbandyTV on saamamme tiedon mukaan lakkautettu tai siirretty ensi kaudeksi pöytälaatikkoon – Miksi asiaa ei yritetty kehittää tai miettiä mitä muuta on mahdollista YHDESSÄ tehdä???. Samalla kentällä kiihtyy paluu vanhaan: sopimuksia solmitaan eri suuntiin, ja katsojat jätetään arvailemaan mistä mikäkin ottelu löytyy. Näin sovittiin – näin kävi Muutama kausi sitten seurat sopivat kokoavansa lähetyksensä yhteisen alustan alle. Siirtymäkaudella aiemmat paikallissopimukset oli tarkoitus päättää hallitusti. Nyt sovun sijaan nähdään repeämiä: esimerkiksi Porvoon Akilles on ilmoittanut tehneensä oman sopimuksen oman kumppaninsa kanssa. Taustalla on tiettävästi kaksi seuraa, jotka vastustavat yhteistä mallia. Vielä huolestuttavampaa on, että seitsemästä yhteiselle alustalle valmiista seurasta 2–3 kääntyi kokouksessa näiden kahden puolelle – ja näin palataan sirpaleiseen “jokainen tekee mitä haluaa” -malliin. Häviäjä: katsoja – ja koko laji Kun yhteinen kanava katoaa, katsojasta tulee selvitysmies. Lähetykset hajautuvat, linkit vaihtuvat, laatu ja saatavuus heittelevät. Tämä syö luottamusta, näkyvyyttä ja lopulta myös tuloja, joiden varassa junioritoiminta, olosuhteet ja koko suomalainen jääpallo elävät. Miten tähän ajauduttiin? BandyliigaToimituksen linja Viime kaudella (2024–25) vastasimme ottelupäivinä toista sataa kertaa kysymyksiin: “Mistä tämä peli näkyy?” Tämä ei ole kestävää, eikä näin pidä lajin median toimia. Ilmoitamme nyt julkisesti, että emme ensi kauden ottelupäivinä vastaa yksittäisiin kyselyihin lähetyspaikoista. Vastuu on seuroilla ja sarjajärjestäjällä, jotka ovat valinneet hajautuksen. “Yhteinen alusta oli kaikkien etu – katsojien, seurojen ja sponsorien. Jos se ajetaan sivuun, myös vastuu tiedosta ja löydettävyydestä kuuluu niille, jotka sooloilevat.”— BandyliigaToimitus Mitä tämän pitäisi tarkoittaa päättäjille? Mitä tämä tarkoittaa katsojille? Loppukaneetti:Yhteinen kanava ei ole pelkkä tekninen ratkaisu vaan edellytys sille, että jääpallo näkyy, kasvaa ja kiinnostaa. Jos Bandyn oma TV haudataan, haudataan samalla pala lajin tulevaisuutta. Toivottavasti nämä 7 seuraa ymmärtäisivät tukeutua ammattilaisten antamiin faktoihin, yhteiseen etuun ja yhteiseen rohkeuteen – pitää kiinni siitä, mikä on jääpallolle Suomessa parasta – eikä antaa näiden kahden muun seuran päättää muiden puolesta.

BandyLiigaUutiset

Suomen Jääpalloliitto kokoontuu Poriin

Syyskokous käynnistää kauden 2025–26 valmistelut Suomen Jääpalloliiton syyskokous järjestetään tänään lauantaina noin 30 minuutin päästä Asiantuntijakeskus BEPOPissa, Porin keskustassa. Päivän aikana käydään läpi kilpailusääntöjen päivitystarpeita, tulevan kauden (2025–26) sarjajärjestelyjä sekä liiton ajankohtaisia asioita ennen virallisen syyskokouksen alkua. Tilaisuuden avaa kello 12.00 liiton puheenjohtaja Antti Parviainen, joka toivottaa seurat ja sidosryhmät tervetulleiksi. Avausosuuden jälkeen liittohallitus ja -toimisto johdattavat keskustelun kilpailusääntöihin, joiden osalta käydään läpi tulevan kauden näkökulmia ja jäsenistön esiin nostamia täsmennyksiä. Sarjakauden 2025–26 valmisteluista kertoo kilpailu- ja viestintäkoordinaattori Andreas Sjöblom. Esittelyssä ovat muun muassa sarjaohjelmien rakentamisen periaatteet sekä aikataululliset reunaehdot. Tämän jälkeen toiminnanjohtaja Tobias Karlsson kokoaa yhteen liiton ajankohtaiset: hallinnolliset asiat, käynnissä olevat hankkeet ja tulevan kauden tapahtumakokonaisuudet. Valtakirjojen tarkistus suoritetaan kahvitauon yhteydessä, minkä jälkeen Suomen Jääpalloliiton syyskokous avataan. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä seurojen esitykset. Päivän ohjelma P.S Saamiemme tietojen mukaan nyt on käynnistetty useita toivomiamme toimenpiteitä… Paljon on siis tapahtumassa hyvää – BandyliigaToimitus toivottaa antoisia keskusteluja & hyvää yhteishenkeä kaikille kokoukseen osallistuville ja näkemyksiä yhteisen jääpallon eteen…

BandyLiigaUutiset

Nyt pamahti! – Tomi Hauska siirtyy HIFK:n punaiseen paitaan

Bandyliigan megauutinen ravistelee voimasuhteita HIFK:n tuore tiedote vahvisti uutisen, jota moni ei osannut odottaa: Veiterän pelimoottori Tomi Hauska palaa Helsinkiin ja pukee kilpipaidan ylleen kaudella 2025–26. Kyseessä on Hauskan uran toinen HIFK-jakso – edellinen visiitti nähtiin kaudella 2007–08, ja tällä kertaa paluu tapahtuu aivan eri mittaluokan pelaajaprofiililla. Tämä siirto on iso, yllätyksellinen ja samalla urheilullisesti hurjan mielenkiintoinen. Hauska on pisteiden valossa superluokan pelintekijä ja ratkaisija: 278 maalia + 452 syöttöä = 730 pistettä. Kulmista hän on ollut liigassa oma lukunsa jo pitkään – 27 tehtyä kulmamaalia (tilastoituna hänen kohdallaan kaudesta 2015–16 alkaen) kertoo sekä tekniikasta että kylmähermoisuudesta painehetkillä. Miksi tämä on HIFK:lle valtava kaappaus? Mitä tämä merkitsee Veiterälle – ja koko Bandyliigalle? Veiterä menettää kentän aivot ja erikoistilanteiden kantavan voiman. Se repii ison reiän pelinrakenteluun – erityisesti kevään isoissa hetkissä. Kuitenkin täytyy muistaa, että Veiterällä on useita pelureita, joilta voi nyt odottaa Hauskan saappaiden täyttämistä – edes osittain. Bandyliigan tasolla siirto tiivistää mestaruustaistoa: HIFK ottaa askeleen kohti aivan terävintä kärkeä ja pakottaa kilpailijat reagoimaan niin taktisella kuin muutenkin HIFK:n peliesityksiä seuraten. Miten Hauska istuu IFK:n rosteriin? Faktat: Toimituksen arvio HIFK:n kannattajien Innostus on perusteltua: tämä on siirto, joka voi muuttaa koko kauden tarinan. Samalla jää paljon herkullista pohdittavaa – miten nopeasti kemiat loksahtavat, kuka hyötyy eniten Hauskan syötöistä, ja kuinka paljon HIFK:n erikoistilannetehot nousevat? Jos palaset loksahtavat kohdilleen, IFK:n keväthuuma nousee jo ajatuksissa reippaasti. Tämä uutinen ei ole vain Helsingin – se on koko Bandyliigan – mittakaavan pommi. HIFK:n tiedote Tomi Hauskan sopimuksesta HIFK-Bandy vahvistuu Bandyliigan parhaimmistoon kuuluvalla Tomi Hauskalla. HIFK on Hauskalle tuttu paikka, sillä mies on pelannut seurassa kaudella 2007-2008. Paluu punanuttuun on miehelle mieluisa. – On siinä vähän aikaa vierähtänyt ja elämässä tapahtunut kaikenlaista, siitä kun HIFK:ssa pelasin. Tosi hyvillä mietteillä lähdetään uran viimeiseen kauteen, Hauska toteaa. Lappeenrannassa asuva Hauska ajatteli aluksi lopettavansa uransa Veiterässä, jossa on pelannut pari edellistä kautta, mutta elokuun alussa selvisi, että jatkoa ei Lappeenrannassa olisi tiedossa. Tämän jälkeen aukesi yhteys HIFK:hon ja kiinnostusta yhteisestä tulevaisuudesta oli heti. – Hetken aikaa näytti siltä, että ura loppuu ilman omaa tahtoa, mutta onneksi löytyi HIFK:laisia ja taustahenkilöitä, ketkä olivat valmiita panostamaan ja löydettiin suht nopeasti yhteinen sävel, ja saatiin hommat paketoitua, Hauska kertaa. Kun jatkoa Lappeenrannassa ei tullut, oli se aluksi shokki, mutta palo pelaamiseen oli yhä tallella, ja kun HIFK:sta oltiin yhteydessä, alkoi heti selvitteleminen siitä, mitä Hauskan pelaaminen Helsingissä vaatisi. – Oikeastaan aika nopeasti sen jälkeen, kun selvisi, että jatkoa ei Lappeenrannassa ole tarjolla, Eepi (Erik Hörhammer) soitteli ja ruvettiin mietiskelemään sekä pohtimaan, mitä se vaatisi, että saataisiin homma paketoitua, Hauska sanoo. Uransa Hauska haluaa päättää joukkueessa, jolla on mahdollisuudet menestymiseen. Viime vuosien aikana HIFK on noussut varteenotettavaksi menestyjäksi, joka sai myös konkaripelaajan mielenkiinnon heräämään. – Niin pitkään, kun tätä on tehnyt, niin aina on halunnut jotakin saavuttaa ja olla sellaisessa porukassa, jolla on mahdollisuus menestyä. Viime vuonna HIFK:ta vastaan oli tiukkoja matseja, joissa olisi voinut käydä ihan, miten vaan. Viime vuonna ei HIFK:lla ihan riittänyt, katsotaan, jos tänä vuonna sitten päästäisiin vähän pidemmälle, Hauska pohtii. HIFK:n leirissä ollaan tyytyväinen siihen, että joukkueeseen saatiin Hauskan kaltainen pelimies. Hän on ollut joukkueensa kulmakiviä viime vuosina, josta omaa kieltänsä kertovat kuukauden pelaajaksi valinta sekä All Stars-kenttään valinta toissa kaudella. – Olemme jo muutaman vuoden etsineet selkeää, suurta profiilipelaajaa joukkueeseemme. Nyt Tomin kanssa molempien osapuolten tavoitteet kohtasivat. Tomi tuo joukkueeseemme suuren määrän kokemusta, pelillistä johtajuutta, taitoa ja voittamisen kulttuuria niin kansainvälisistä kuin Bandyliigan mitalipeleistä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen valaisee. HIFK-Bandylla on Hauskan sopimuksen myötä kasassa nyt 21 pelaajasopimusta.

BandyLiigaUutiset

Akilles hävisi IFK Motalalle lukemin 4-8

Akilles vs IFK Motala 4-8 (4-3) Porvoolaisen Akilleksen harjoitusleiri Ruotsissa huipentui sunnuntaina pelattuun harjoitusotteluun isäntäjoukkue IFK Motalaa vastaan. Ennakkoluulottomasti esiintynyt Akilles tarjosi kahden jakson ajan vauhdikkaan ja vaiherikkaan kamppailun, jossa nähtiin peräti 12 maalia ja useita pelillisiä käänteitä. Ensimmäisellä puoliajalla suomalaisjoukkue hallitsi kenttätapahtumia ja iski neljä maalia, mutta toisella jaksolla ruotsalaisjoukkue käänsi ottelun edukseen rutiinilla ja fyysisellä yliotteella. 1. jakso – Maaleja molemmissa päissä Akilles aloitti vahvasti. Iisakki Kaivola iski ottelun avausmaalin jo 3. minuutilla, syöttäjänä Joonatan Hämäläinen. Motala tasoitti, kun Filip Påhlson iski kulmasta taululle 1-1- lukemat – pelattu 15 minuuttia. Kaivola vie Akilleksen 2–1-johtoon kun peliä on pelattu 16 minuuttia. IFK Motala tasoittaa muutamaa minuuttia myöhemmin. Koko leirin hienosti esiintynyt Filip Svennas iskee kulmasta Akilleksen jälleen johtoon – taululla lukemat 3-2, ja pelattu 30 minuuttia. IFK Motala onnistui tasoittamaan, mutta Kaivola nostaa Akilleksen jälleen johtoon 4–3 pelitilannemaalilla Elmer Lönnbergin esityöstä. Tauolle mentiin kutkuttavassa Akilleksen johtaessa luvuin 4–3. Kulmat: 4-4 Kulmamaalit: 1-1 Laukaukset maalia kohden: 7-6 Jäähyt: 0-10 2. jakso – Motala karkaa, Akilleksen jalat hiipuvat Toisen jakson aivan alun peli säilyi tasaisena, mutta sen jälkeen IFK Motala siirtyi ohjaksiin. Akilles ei enää maalinteossa onnistunut, eikä hirveästi tilastomerkinnöissäkään. Tämä on ymmärrettävää, kun kolmen päivän intensiivinen jakso isolla jäällä alkaa jo näkyä pelaajissa – kroppa kolottaa, ja pienet vaivat muistuttavat olosuhteiden rajallisuudesta. Tämä on valitettavan tuttua suomalaiselle jääpallolle: kun kotimaasta puuttuu kunnollinen ison jään halli, harjoittelu- ja pelimahdollisuudet jäävät väistämättä vajaiksi. – “Jos Suomessa olisi edes se yksi ison jään halli, voitaisiin mekin aloittaa jäätreenit jo kaksi tai kolme kuukautta aikaisemmin. Voitaisiin järjestää turnauksia, harjoitusotteluita ja rakentaa kauteen huomattavasti paremmalla rytmillä,” totesi eräs pelaaja jo pari viikkoa sitten, kun keskustelimme seurojen leireilyistä.. Toistaiseksi joudutaan kuitenkin pelaamaan niillä korteilla, jotka on jaettu. On silti aiheellista kysyä, syntyykö se halli Suomessa ennen kuin jääpallosivustomme sulkee viimein ovensa. Palataan otteluun – IFK Motala iski tosella jaksolla 5 maalia, josta Jonas enander viimeisteli 4 osumaa. Paljoa muuta kerrottavaa jaksosta jäänyt. Kulmat: 1-8 Kulmamaalit: 0-2 Laukaukset maalia kohden: 4-8 Jäähyt: 20-15 Koko ottelun Rangaistukset ja erikoistilanteet Kulmat: 5-12 Jäähyt: 20 – 25 Kulmamaalit: 1-3 Laukaukset maalia kohden: 11-14 Yhteenveto Akilles esitti paikoin rohkeaa ja hyvää peliä, erityisesti ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Iisakki Kaivola oli tehokas viimeistelijä kolmella maalillaan, mutta se ei riittänyt voittoon, kun IFK Motala hallitsi toista puoliaikaa sekä pelillisesti että tuloksellisesti. Vaikka voittoa ei tullut, ottelu tarjosi varmasti päävalmentaja Jari Hyttiselle arvokkaita oppeja joukkueen nykytilasta ja kehityskohdista. Leiri on nyt päättynyt, ja kotiinpaluu Porvooseen on alkanut. Valmennus käy vielä reissun läpi ja katsoo eteenpäin – aikaa joukkueen viimeistelyyn ennen Suomen Cupia on vielä reilut kolme viikkoa.

BandyLiigaUutiset

Leirin viimeinen ottelu

Akilles vs IFK Motala klo 13.00 Tänään ratkeaa, millaisin sävelin Akilles päättää intensiivisen Ruotsin-leirinsä, kun vastaan luistelee perinteikäs ja vahva IFK Motala. Tämä on vihreävalkoisten viimeinen ottelu leirillä – ja nyt haetaan kauden alla vielä yksi selkeä näyttö leirin antimista. Ottelusta ei tietojemme mukaan valitettavasti ole tarjolla live-lähetystä, mutta voit seurata peliä reaaliaikaisesti tilastojen muodossa. Ottelun tilastolinkkiin: Tästä Pelaajilla on vielä yksi mahdollisuus antaa valmennukselle vahva viesti ennen kotimaan harjoituskauden viimeistelyä.

BandyLiigaUutiset

Akilleksen jalka ei riittänyt

Katrineholm kaatoi lopulta Akilleksen lukemin 10-1 Katrineholm pelasi hyvän ottelun ja osoitti, missä ruotsalaiset ovat edelle suomalaista jääpalloa. Vaikka Akilles taisteli alussa tasaväkisesti, ei se saanut juonen päästä kiinni toisen puoliajan alun jälkeen. Etenkin Katrineholmin joukkueena pelaaminen, liike ilman palloa ja viimeistelytehokkuus tekivät vaikutuksen. Ensimmäinen puoliaika: Alku tasainen, sitten rytminvaihto Ottelu käynnistyi räväkästi, kun Jasu Koljonen vei Katrineholmin johtoon jo toisella peliminuutilla. Akilles ei kuitenkaan jäänyt shokkitilaan, vaan Filip Svennas toi vieraat tasoihin 21. minuutilla kulmatilanteesta. Katrineholm vastasi nopeasti – ja alkoi sen jälkeen juonia todellista myrskyä. Ensin Koljonen osui toistamiseen ennen taukoa, ja Tim Ringqvist sekä Simon Eriksson lisäsivät johtoa vielä jakson lopulla. Tauolle mentiin näin Katrineholmin 4–1 johdossa, ja peli alkoi näyttää ratkenneelta jo tässä vaiheessa. Toinen puoliaika: Näytös Toisella jaksolla Katrineholm pelasi kuin flow-tilassa. Alun pelailun jälkeen syntyi kuusi lisämaalia. Maaleja jaettiin laajalle rintamalle: Erityistä huomiota ansaitsee Olle Ekholm, joka merkkautti peräti kolme maalisyöttöä. Ringqvist ja Koljonen tekivät molemmat kaksi maalia – mutta vielä tärkeämpää oli Katrineholmin kollektiivinen rytmi. Syöttöketjut rullasivat, liike pysyi yllä, ja Akilles oli suurimman osan ajasta puolustuskannalla. Akilleen näkyvin pelaaja ehkä oli jälleen onnistunut Filip Svennas. Mietteet Akilleksesta Vaikka pelin painopiste oli puolustamisessa, Akilles pystyi ajoittain rauhoittamaan peliä ja rakentamaan omia hyökkäyksiä. Erityisesti ensimmäisen puoliajan keskivaiheilla nähtiin useampi peräkkäinen hyökkäysyritys. Tämä kertoo siitä, että joukkueessa on rakennetta ja kykyä pelata pallollista peliä, mikä on tärkeää kehityksen kannalta. Vaikka peli meni lopussa selvästi Katrineholmille, Akilles ei lähtenyt turhautumaan tai pelaamaan likaisesti. Akilles osoitti taistelutahtoa, hetkittäistä tehokkuutta sekä kurinalaisuutta vaikeassa ottelussa. Vastassa oli poikkeuksellisen tehokas Katrineholm, mutta Akilleksella on useita asioita, joihin rakentaa seuraavissa otteluissa Huomenna Akilles jatkaa leirin viimeisellä ottelulla klo 13.00

BandyLiigaUutiset

Akilles kohtaa Katrineholmin klo 17.00

Harjoitusottelussa haetaan lisää pelituntumaa Akilles jatkaa valmistautumistaan tulevaan kauteen, kun joukkue kohtaa tänään vajaan neljän tunnin päästä ruotsalaisen Katrineholmin toisessa harjoitusottelussaan. Ottelu käynnistyy siis klo 17.00 ja se tarjoaa tärkeän mittarin joukkueen nykykunnolle sekä pelillisten elementtien hiomiselle. Ensimmäisessä harjoitusottelussaan Akilles esitti lupaavia otteita, ja nyt haetaan lisää varmuutta niin puolustuspelaamiseen kuin hyökkäyspään ratkaisuihin. Vastustaja Katrineholm tuo kentälle fyysisen ja vauhdikkaan pelin, mikä tarjoaa arvokasta kokemusta etenkin nuoremmille pelaajille. Ottelua voi seurata reaaliajassa:

BandyLiigaUutiset

Kamppareiden kapteenisto valittu

Kapteenisto kaudelle 2025–26 valittu Savitaipaleen leirin avausiltana Savitaipaleen harjoitusleiri käynnistyi juhlallisesti, kun joukkue äänesti uuden kauden kapteeniston heti ensimmäisenä iltana. Pelaajien keskinäinen äänestys on tärkeä osa joukkueen kulttuuria ja kertoo arvostuksesta kentällä sekä sen ulkopuolella. Kamppareiden Kapteenisto kaudelle 2025–26:C – Sami MikkolaA – Severi NoponenA – Jere KorhonenA – Simo Huotelin Sami Mikkola ottaa kapteenin roolin haltuunsa suurella kunnialla ja vastuuntunnolla. Hänellä on vankka kokemus ja vahva läsnäolo niin pukukopissa kuin kaukalossa, ja hänen odotetaan johtavan joukkuetta esimerkillään. Varakapteenit Severi Noponen, Jere Korhonen ja Simo Huotelin täydentävät kapteenistoa monipuolisesti. Jokainen tuo mukanaan omat vahvuutensa, kokemuksensa ja persoonansa, jotka tukevat joukkuetta kohti menestyksekästä kautta. Joukkueen sisäinen luottamus kapteenistoon luo vahvan pohjan tulevalle kaudelle. Nyt katseet siirtyvät kohti kauden alkua – yhdessä, yhtenä joukkueena.

BandyLiigaUutiset

Patrik Parkkonen palaa jääpallon pariin vuosien tauon jälkeen

Botnia solmi Parkkosen kanssa 1-vuoden sopimuksen Entinen pääsarjatason jääkiekkoilija Patrik Parkkonen, 32, tekee yllättävän paluun jäälajeihin – tällä kertaa jääpallon pariin. Pitkän kilpaurheilu-uran jälkeen Parkkonen on viettänyt muutaman vuoden taukoa, keskittyen perhe-elämään ja työuraansa vakuutusedustajana Pohjolassa. Nyt häntä nähdään taas jäällä – tosin pallon, ei kiekon perässä. – “Olen pelannut jääpalloa aina 15-vuotiaaksi asti, ja keväällä muutaman tutun kanssa juteltuani päätin aloittaa uudelleen,” Parkkonen kertoo. Hän on liittynyt jääpalloseura Botnian riveihin, ja harjoittelu joukkueen mukana on sujunut hyvin. – “On tuntunut hyvältä olla taas jäällä ja totutella pallon kanssa pelaamiseen. Harjoittelu Botnian kanssa on ollut mukavaa heti keväästä lähtien – kiitos seuralle tästä mahdollisuudesta!” Syksyinen treenikausi jatkuu, ja katseet ovat jo Oulunkylän tekojään aukeamisessa, toivottavasti noin kuukauden kuluttua. Siirtyminen kaukalosta suurelle jääpallokentälle vaatii totuttelua, mutta Parkkonen luottaa vanhaan osaamiseensa: – “Hyvin se tulee taas jääpalloon toimimaan. Se vie tietysti aikaa ja tarvitsee toistoja, mutta se on selkäytimessä.”

BandyLiigaUutiset

Akilles loppuhetken osumalla tasuriin – Lopputulos 2-2

Akilles lähtee vauhdilla – Kotijoukkueella jostakin syystä uupuu pelaajia Finspångs AIK joutuu otteluun vain yhdellä vaihtopelaajalla (varamaalivahdin lisäksi). Lähtöasetelma nostaa esiin tutun kysymyksen: pystyykö Akilles pitämään kierrokset korkealla koko 90 minuuttia – ja ennen kaikkea, kestääkö FAIK:n jaksaminen, kun kahdessa edellisessä pelissä kotijoukkueen loppupuristus on hiipunut täydelläkin miehistöllä? Ottelun alustus Vastakkain ovat Akilleen kurinalainen, vauhdikas pallollinen peli, mikä on valmentaja Jari Hyttisen tavaramerkkiä. Kotijoukkueen kapea penkki pakottaa tarkkaan vaihtorytmiin ja pitkiin pelijaksoihin samoilla kenttäpelaajilla. AKILLES TÄNÄÄN Pilli soi! – Lähdetään seuraamaan itse ottelua… Ensimmäinen jakso päättyy tilanteeseen 2-1 25 minuuttia Akilles on hallinnut sekavaa alkua ja luonut muutaman hyvän tontin, mutta numerot pysyvät 0–0. Nyt laidasta irtoaa kotijoukkueen Anton Malmlöv läpiajoon — nosto yli vastaan syöksyvän Iikka Lempisen, mutta pallo leijailee maalin yli… 34 minuutti pelattu kun Akilles iskee – Filip Svennas tarjoilee maalille ja Topi Montonen siirtää pallon varmasti maalin sisään — Akilles johtoon, 0–1. 42 minuuttia pelattu – Kulma kotijoukkueelle… Erlandssonin millintarkka syöttö ja Lundberg painaa kattoon tasoituksen 1–1. kaksi minuuttia myöhemmin uusi kulma, sama kuvio: Erlandsson–Lundberg, ja pallo viuhahtaa Lempisen längistä sisään. Tauolle siirrytään siis kotijoukkueen 2–1-johdossa, vaikka pelin kuva BandyliigaToimituksen mielestä sanoisikin toista. Tilastot: Toinen jakso sekavaa peliä – Lopputulos 2-2 Akilles vaihtaa maalille Aaro Heimalan. Peli on aaltoillut edestakaisin, mutta Akilles on yhä aktiivisempi. Maaleja ei kuitenkaan ole nähty — siksi kotijoukkueen valmentaja ottaa aikalisän ajassa 63 minuuttia. Katsotaan muuttuuko kummankaan joukkueen peli, vai vieläkö mennään ilman aivan viimeisiä loistavia viimeistelypaikkoja? Peli jatkuu edelleen sekavahkona, mutta yhä Akilleksen käsissä. Jari Hyttinen ottaa aikalisän, kun ottelua on jäljellä 10 minuuttia. Aikalisän jälkeen Akilles pelasi ottelun viimeiset 10 minuuttia yhden miehen ylivoimalla ja haki vimmatusti tasoitusta. Kotijoukkue kesti lähes loppuun asti, mutta hienon hyökkäyksen päätteeksi Filip Svennas antoi jälleen mainion syötön, ja Tarmo Ässämäki viimeisteli tasoituksen taululle – Lopputulos 2-2. Tilastot: Ottelun yhteenveto Kotijoukkueen Simon Westerdahl venyi pitkin ottelua tärkeisiin torjuntoihin. Westerdahl pysäytti erityisesti toisen jakson Akilles-ryminän. Vastaavasti toiselle jaksolle Akillesmaaliin tullut Aaro Heimala piti maalin puhtaana muutamalla torjunnallaan. Akilles hallitsi kokonaisuutta ja loi riittävästi paikkoja voittoonkin, mutta päätösnumerot 2–2 kuvastavat lopulta taisteluilmettä ja erikoistilanteiden merkitystä. Svennäs (0+2) oli vieraiden pelintekijä, Lundberg (2+0) kotijoukkueen tehokkain, ja Ässämäen kylmäpäinen viimeistely toi vieraille ansaitun pisteen. Tilastot: Näin ottelun jälkeen nopeasti ajateltuna Akilleksella on vielä matkaa Narukerään ja HIFK:hon. Yhden ottelun perusteella ei kuitenkaan kannata spekuloida enempää — katsotaan ensin loput pelit. Huomenna jatketaan – Kuulemiin & Näkemiin… HUOM! 11.10 klo 8.00 korjattu tieto Akilleksen maalivahdin vaihdosta – ja Bandygrytanin tilastoihin ei täysin voi uskoa – BandyliigaToimitus ihmetteli asiaa jo ottelun aikana, ja yöllä tullut vahvistus Ruotsista kertoo että aivan täydellinen tilastointi ei ollut – Kuitenkin lopputulos pysyy samana – ja me edelleen olemme sitä mieltä, että Akilles oli aktiivisempi esittäen ajoittain ihan hyviä otteita.