BandyLiigaUutiset

BandyliigaToimitus lomalla 13-21.4.2024 välisen ajan

Edellinen loma reilu vuosi sitten… BandyliigaToimitus tekee päivittäin päivityksiä tietokantoihin, ja samalla uutisoimme tapahtumat jääpallon ympärillä. Nyt on tullut aika hetki hengähtää, ja kerätä voimia, ajatuksia, ja yrittää jopa unohtaa jääpallo muutamaksi päiväksi. Palattuamme lyömme vielä edellisen kauden pienellä julkaisulla pakettiin, tosin vielä toukokuun liittokokouksesta varmasti palkintojen osalta vielä palaillaan myös kauteen 23-24. Katseet on jo kaudessa 2024-25, ja lähetämme kyselyt seuroille heidän rostereistaan – Julkaisemme jo sopimuksen alla olevat pelaajat vielä toukokuun aikana. Uudet pelaajat tietysti sitä mukaa, kun sopimuksia virallisesti julkaistaan (edelleen huhuja emme uutisoi). Sivuillamme on käyty yli 2,8 miljoonaa kertaa – siitä kiitos Teille kaikille – Pyrimme jatkanaan rehellistä, ja kantaa ottavaa uutisointia edelleen. Nyt on siis aika hiljentyä hetkeksi – Palaamme jälleen 22.4.2024 heti aamusta tutkimaan mitä jääpallomaailmassa tappahtuu – ja siitä teille raportoimme lähes päivittäin. Pasi Virtanen Päätoimittaja

BandyLiigaUutiset

Hyvää & parempaa vuotta 2024 kaikille teille!

Jääpallovuosi 2023 Mitä jäi käteen jääpallovuodesta 2023? Mietimme lähinnä kautta 2023-24, ja sen alkua. Kesä, ja syksy oli yllättävän aktiivista toimintaa seuroilta. Pelaajasopimuksia julkaistiin, ja joukkueiden rosterit kokivat koviakin muutoksia. Ennakkoasetelmat muuttuivat kun odotettiin kauden alkua. Kuitenkin alkukausi on lähtenyt pitkälti samojen seurojen ollessa kärjessä kuin esim. viime kaudella. BandyliigaToimitus katsoo vielä tilastot yms läpi, ja julkaisee vasta sen jälkeen oman listauksensa seurojen onnistumisista, ja ehkä myös vähän epäonnistumisista. Myös “kulisseissa” on riittänyt “soihduttelua” kun eriväriset kaulaliinat ovat nähneet asiat toisistaan eri näkemyksin. Tästä me BandyliigaToimituksessa olemme saaneet myös osamme aiheesta, tai aiheetta. Tässä keskustelussa, ja kirjoittelussa on huomannut ettei kaikki hyväksy sitä mikä on esim. todisteilla todeksi osoitettavissa. Huolimatta siitä, että todisteet on olemassa, ollaan vahvasti oman kaulaliina värin puolella ja käännetään keskustelu herkästi muuhun… No tällaisia me ihmiset olemme, teemme virheitä, ja niistä opimme – ehkä? BandyliigaToimitus pyytää anteeksi, jos joku on kokenut että syyllistämme tai muuten tuomitsemme hänen näkemyksensä – Meillä on vain ja ainostaan tarkoitus olla suomalaisen Bandyliiga-jääpallon puolella ja sen värin kaulaliina kaulassa. ANTEEKSI! BandyliigaToimituksen alkukausi… Nyt on myös BandyliigaToimituksen aika vetää hiukan henkeä. Laskennan mukaan olemmekin uutisoineet viimeisen 75 päivän aikana = 68 päivänä, parhaimpana 4 uutista Teille kaikille luettavaksi, ja tiedoksi. Kävijämäärämme ovat kasvaneet, ja Googlessa sivumme löytyy lähes aina ensimmäisenä, kun jääpalloa käsitellään. Sinänsä on hienoa, että kun laskemme päiviä taaksepäin on sivustomme ainoastaan 7 päivänä jäänyt ilman uutista. Olemme myös saaneet palautetta, että monet nuoret seuraavat sivujamme päivittäin. Myös tilastomme, pelaajakortit, tuomarikortit, seuratiedot yms. ovat varmasti laajimmat Suomessa. Ylpistyä ei saa ja kehitettävää riittää, muistaa pitää kuitenkin rajalliset resurssimme. Meille ei makseta mitään, ei edes palkkioita, kaikki tehdään rakkaudesta jääpalloon, ja jokainen sivuille kirjoittanut on työelämässä, tai opiskelemassa. Meillä ei siis ole yhtään täysi-aikasta toimittajaa. Päätoimittaja Pasi Virtanen ei myöskään saa palkkaa, tai palkkioita, (tätä on kysytty) on hieno että Jääpallon Ystävät Ry:n – Bandy Vänner Rf:n pienkeräyksellä on saatu maksettu sivuston alusta, ja tarvittava ohjelmistot. Vielä emme ole pystyneet kalustoa hankkimaan, tai tietokoneita mutta ehkä joskus vielä nämäkin onnistuvat.. BandyliigaToimitus kiittää Teitä jokaista tukijaamme – KIITOS! Kiitos lahjoittajille, ja yhteistyökumppaneille! Pienkeräys on vielä “avoinna” tammikuun 21 päivään saakka – jos joku vielä lahjoituksia haluaa tehdä? BandyliigaToimitus ottanut useaan asiaan kantaa “Paskaa” on myös tullut niskaan, kun olemme käsitelleet aiheita jotka ovat herättäneet kaulaliinan väristä riippuen mielipiteitä, ja jopa näistä hermostuneina olemme saaneet valitettavia uhkauksia. Me emme jääpallossa elä täydellisessä maailmassa, ja välillä myös meidän lajissamme sattuu, ja tapahtuu. Olemme ottaneet vahvasti kantaa, ja me emme uutisoi huhuja – Uutisoimme vain ja ainoastaan vahvistettuja tietoja. Jääpallomaailma on tiivis, ja huhuja liikkuu päivittäin, osa vahvempi, ja osa heikompia – Näitä on turha lähteä uutisoimaan, koska asiat saattavat vielä usein muuttua – Pysymme siis linjallamme – Uutisoimme ainoastaan ne asiat, jotka ovat vahvistettuja. Tähän kohtaan on mainittava että ihmiset näkevät “tilanteet” usein omilla silmillä, mutta omin kiinne pistein. Esimerkkinä voimme sanoa että eräs palaute vahvasti kertoi itse olleensa paikalla ja nähneensä mitä oli tapahtunut – palautteen antaja tuntui olevan asiasta niin varma, että oli esim poliisikuulustelussa kertonut miten hän oli 100% asiastaan. Kuitenkin kun BandyliigaToimitus katsoi tapahtuman videon oli siitä nähtävissä, että tämän palautteen antajan 100% varma asia, ei ollut näin miten palautteen antaja oli vakuuttanut ja haukkunut muut näkemykset. Emme syytä palautteen antajaa valehtelusta, vaan toteamme että me näemme samat tapahtumat hiukan eri sävyin, ja siksi n vaikea sanoa pelkän kertoman mukaan onko mikään 100% varmaa. Toinen tapaus myös tältä syksyltä kertoi, että eräs Bandypiireissä pitkään ollut henkilö olisi soihduttanut Bandyliiga-ottelussa. Tämäkin oli palautteen mukaan ollut tuomittavaa. Kuitenkin (kiitos seurojen) pystyimme käymään ottelun tallenteen lävitse, ja toteamaan että kyseisen henkilön vieressä soihdutettiin, eli itse tämä henkilö ei soihtua pitänyt hallussaan. Pelaajasiirtoja koskee samat asiat, me julkaisemme ainoastaan kun itse seura on vahvistanut siirron, emme vielä huhuja. On hienoa, että jääpallo on vielä joidenkin ihmisten intohimo – pidetään siitä kiinni! Kaikesta huolimatta BandyliigaToimitus toivottaa Teille kaikille hyvää jääpallovuotta 2024!

BandyLiigaUutiset

Tänään on Rauhan päivä!

Tapaninpäivän jälkeen jääpallosta on keskustelu enemmän kuin vuosiin… Kunnioitetaan heti Rauhaa, ja lähdetään liikkeelle ihan perusasioista. Monelle on ollut epäselvää miten otteluissa pöytäkirja nykyään täytetään. Käydään se nyt lävitse: Siinä käytynä lävitse jokaisessa suomalaisessa Bandyliiga-ottelussa toimiva ottelupöytäkirja. Tapaninpäivä Helsingissä Kaikki mitä yllä on kerrottu pöytäkirjan täytöstä tapahtui lähes normaalisti myös Tapaninpäivänä Kalliossa. Ainoa asia mikä hankaloitti asiaa oli tuomariston langattoman järjestelmän pätkiminen, ja ääniongelmat. Monet asiat ottelusihteeri joutui varmistamaan uudelleen, ja uudelleen – tämä aiheutti viivettä, ja ongelmia kun tapahtumia oli paljon. Vaikka Pasi Virtanen toimi ottelun tulospalveluvastaavana, hänkään ei pysty sanomaan kirjattiinko esim. jokainen soihtu pöytäkirjaan? Ottelussa poltettiin kummankin kannattajaryhmän kohdalla näitä useita (luemme tähän myös Botnian kannattajien siniset savut). Kirjaaminen ei kuulu, eikä hän edes saa merkata itse mitään pöytäkirjaan, ellei lupa tule ottelusihteeriltä, ja viime kädessä kaiken hyväksyy vain ja ainoastaan ottelun päätuomari. Tapanina siis ottelusihteeri antoi tiedot, mitkä näkyvät ottelun pöytäkirjassa edelleen: Nämä Pasi Virtanen kirjasi sähköiseen pöytäkirjaan, ottelusihteerin kirjauksien mukaan. Lopuksi päätuomari luki lävitse koko pöytäkirjan, maalit, jäähyt, ja sitten tämän huomautus kenttään kirjatut lisäykset. Tuomari muokkasi ainoastaan viimeiseksi lauseeksi, erotuomarin lisäselvitys ylläolevista tapahtumista. Tämän jälkeen ottelupöytäkirja ja erotuomarin lisäselvitys ovat matkanneet jääpalloliittoon, siellä se on tietojen mukaan toimitettu kurinpitoryhmälle. He yleensä pyytävät vastineet asioista kummaltakin seuralta, ja kun nämä ovat toimitettu, ja määrä-aika on täynnä kokoontuu kurinpitoryhmä päättämään onko aihetta jatkotoimiin, vai ei. Kurinpitopäätös on julkinen ja löytyy jääpalloliiton sivuilta kurinpitopäätökset tuolta. Mielestämme tuo kahakka, ja lakanan poltto oli pahinta ottelussa Palautteiden määrä on ylittänyt BandyliigaToimituksen historian kokonaismäärän vain muutamana päivänä. Valitettavasti tätä kommentoi ihmiset, jotka eivät ole olleet edes paikalla. HIFK:n puheenjohtaja Erik Hörhammer ja Botnian puheenjohtaja Vesa Peräjärvi tuomitsivat heti omiensa toiminnan, ja kumpainen lupasi viedä asian eteenpäin omissa organisaatioissaan – Hienoa toimintaa – Kunnioitettavaa! Suurin osa on palautteissaan järjestysvalvojien lisäämisen kannalla, me emme suoraan ole samaa mieltä. Porvoossa on ollut katsojiin nähden varmasti kolminkertainen järjestysvalvojien määrä, mutta silti Akilles-Botnia ottelussa katsomossa tapeltiin – Järjestyksenvalvojat eivät määrällään silti päässeet estämään tapahtumaa. Me BandyliigaToimituksessa kannatamme kovaa ennalta ehkäisyä – Liiton, seurojen, tuomariston, ja jääpallopiirien on irtisanoiduttava tästä toiminnasta – Selkeä viesti = jos hölmöilet jääpallokatsomossa saat porttikiellon suomalaiseen jääpallokatsomoon x ajaksi. Estääkö tämäkään mitään, on hyvä kysymys, mutta jalkapallo on yrittänyt esim lisäämällä järjestyksenvalvojia estää tätä toimintaa – he ovat epäonnistuneet! On ehdotettu ettei Bandyliiga-otteluun saa viedä kasseja, tähän Suomen laki ei anna mahdollisuutta – vain vaarallisen materiaalin/tavaran vieminen otteluun on kiellettyä. Hassua on koko keskustelussa ollut että osa on valmis keskustelemaan tappeluista, porttikielloista ja miten voidaan asioihin vaikuttaa. Osa on nähnyt vain ja ainoastaan nuo soihdut? Vaikka tarkistaisimme jokaisen katsojan röntgenillä, emme voi estää heidän halua tapella! Tämä on se mikä on rantautunut nyt myös jääpalloon, ja mielestämme on mietittävä miten päästään kiinni tähän “mätään porukkaan” kaulaliinan väristä huolimatta! Eikä siihen miten estetään soihdut! Me BandyliigaToimituksessa EDELLEEN tuomitsemme Tapanina tuon 10 henkilön ryhmän joka Botnian kannattajina lähti hässäkkää aiheuttamaan, ja samalla EDELLEEN tuomitsemme ne HIFK kannattajat jotka tappelivat, ja polttivat Botnian kannattajien lakanan – Me antaisimme näille kaikille esim. seuraavat 2 kautta porttikieltoa jokaiseen Suomessa pelattavaan jääpallo-otteluun! Edelleen kaulaliinan väristä riippumatta. www.bandyliiga.fi sivuilla kirjoittaa toimituksen väki – sen pitää riittää, tai siten ei sivustoamme tarvitse seurata! Osalle on myös ollut vaikeaa ymmärtää, että www.bandyliiga.fi sivuilla kirjoittaa eri määrä henkilöitä riippuen ajankohdasta. Meillä on ollut opiskelijoita, entisiä Bandypelaajia yms apuna. Joku saattaa tehdä yhden kirjoituksen joku enemmän. Päätoimittajamme on Pasi Virtanen ja hän vastaa sivustomme kirjoituksista. Kaikki eivät halua nimeään julkisuuteen, koska valitettavasti kirjoittajan terveyteen, tai perheen muiden jäsenten vahingoittamisviestejä on toimitukseen saatu. Tämä on suurin syy, miksi BandyliigaToimitus kirjoittaa toimituksen nimellä. Facebook-sivustolla toimimme täysin samoin, se ei ole pään puskaan pistämässä, vaan sivusto on BandyliigaToimituksen, edelleen kirjoituksista vastaa päätoimittaja Pasi Virtanen! Jääpallon puolesta, Siuntiossa 29.12.2023 Päätoimittaja Pasi Virtanen

BandyLiigaUutiset

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

BandyliigaToimitus vetäytyy minilomalle Rauhoitumme Joulun viettoon, palaamme hyvin syöneinä sorvin ääreen jälleen 26.12.2023. Kaikille Hyvää Joulua! BandyPukki matkalla….

BandyLiigaUutiset

Hyvää Isänpäivää kaikille

BandyliigaToimitus onnittelee isiä, erityisesti jääpallo-isiä Tänään on isänpäivä, joten haluamme onnitella kaikkia isiä. Tänään on Teidän päivä, muistakaa että olette tärkeä osa perhettä (äitien, ja lasten kanssa kuitenkin yhdessä). BandyliigaToimitus Omalla isälle – Kaipaan sinua, joka päivä. Tiedän kuitenkin, että ohjaat minua edelleen oikeaan suuntaan sieltä jostakin! Poikasi Pasi

BandyLiigaUutiset

Usko jääpallo-ihmisiin kasvaa!

Kiitos Teille kaikille tähänastisista lahjoittajista! On ilo kertoa. että vajaassa kahdessa päivässä Te jääpallon ystävät, olette saaneet meille kasaan jo 60% BandyliigaToimituksen tarvitsemista kiinteistä vuosimaksuista. Haluamme Teidän tietävän pienkeräyksen jatkuvan, ja nyt jos keräys jatkuu samaan tahtiin – Me mahdollisesti siis selviämme, ja jatkamme toimintaamme. Toivomme tietysti tuon loppusumman noin 40% toivottavasti vielä täyttyvän, ja näin Yhdistys saisi keräyksellä kasaan ainakin BandyliigaToimituksen tuen juokseviin kuluihin… Kiitos kuuluu jo tässä kohtaa Teille kaikille YSTÄVILLE! Kyyneleet joita poskillani vielä maanantaina valui, ovat muuttumassa ilon kyyneleiksi. Varovaista etenemistä, ja tulevaisuuteen katsomista Olemme jo alustavasti uskaltaneet tänään tässä samalla keskustella eri henkilöiden kanssa raporteista eri paikkakunnilta kauden otteluista. Jokaiselta jääpallopaikkakunnalta saa ilmoittautua avustajiksi – Kaikkia Teitä tarvitaan yhteisen sivuston tekoon. Ehkä uutisia, ja juttuja jopa myös juniori puolelta, vaikka me BandyliigaToimituksessa itse keskitymme Bandyliigaan. Laajentuminen, vaatii aina lisää auttavia henkilöitä, ja jos olet sellainen – ota yhteyttä! Jokaiselle löytyy varmasti käyttöä – Palkkaa emme pysty maksamaan, kun emme maksa mitään myöskään nykyiselle toimitukselle. Voit kuitenkin tehdä juttuja, tai ottaa kuvia ja lähettää niitä toimitukseen. Julkaisemme jutut / kuvat tiedoillanne – Muistakaa, että juttumme perustuvat todellisuuteen, me emme julkaise huhuja! Muutenkin kunnioittava sävy tulee olemaan edelleen linjamme. Jääpallon Ystävät Ry – Bandy Vänner Rf Jääpallon Ystävät Ry – Bandy Vänner Rf varmistaa Teidän lahjoituksilla toimintamme vähintään kauden 2023-24 loppuun. Jos tuotto ylittää tuon 1500€ tavoitteen, tulee yhdistys käyttämään ylimenevän osan jääpallon hyväksi. Tästä uutisoidaan varmasti myöhemmin, kun selviää miten mahdollinen tuotto käytetään. Yhdistys jatkaa rahoittajien, tukihakemusten, tekemistä, ja etsimistä. Yhdistys voi järjestää asianomaisilla luvilla myös arpajaisia, myyjäisiä, ja huvitilaisuuksia. Yhdistykseltä on jo myös kysytty matkan järjestämistä Ruotsiin esim jääpallon Finaaliin. Katsotaan nyt rauhassa ensin tämä Teidän avulla näillä näkymin jatkuva toimintamme. Sen jälkeen yhdistyksen henkilöt kokoontuvat varmasti pohtimaan miten, ja mitä he seuraavaksi tekevät, tai mitä toteuttavat? BandyliigaToimitus Me BandyliigaToimituksessa saamme toivottavasti pian varmuuden meidän työmme jatkumiselle kauden 2023-24 loppuun asti. Me emme saa palkkaa – mutta saamme vahvistuksen, että pilvipalvelumme, ja tarvittavat ohjelmistot toimivat koko kauden. Näin myös työmme tuntuu järkevältä, ja jatkuvuus on turvattu ainakin kauden ajaksi. Teidän kaikkien “mandaatti” BandyliigaToimituksen jatkon turvaamiseksi on ainakin tavoittanut meidän sydämet, yhdistyksen johdon, ja nyt myös se tavoittaa kaikki meidän lukijat – eli Teidät! Nöyrä kiitos Teille kaikille edelleen! Kirjoitan tätä uutista näin puolen yön aikaan kun ilta meni ensin jääpalloliiton viestintävaliokunnan kokouksessa, ja sen jälkeen vielä Jääpalloliiton Helsingin piirin syyskokouksessa. Jottei jääpallo olisi siihen jäänyt – keskustelin vielä kotimatkan Helsingistä – Siuntioon, Helsingin Luisteluareena hankkeen vetäjä Markus Larssonin kanssa Helsingin sanomissa olleesta uutisesta. – Palaamme siihen BandyliigaToimituksen kanssa huomenna keskiviikkona. Kunnioittaen, nöyrästi kiittäen, ja hyvää yötä toivottaen: Päätoimittaja Pasi Virtanen

BandyLiigaUutiset

Surullinen aamu BandyliigaToimituksessa

Tässä piti olla yhteenveto Suomen Cupista Työstimme eilen tilastotietoja meidän Suomen Cupin yhteenvetoon automatkalla kotipaikallemme Siuntioon saakka. Vielä illalla 22.00 kävimme viimeiset keskustelut viikonlopun peleistä seuroista, ja tapahtumasta useamman toimijan kanssa viestein, ja puheluin. Jatkoimme tilastojen perkaamista, sivujemme päivittämistä, ja uutisen kirjoittamista. Tämä kaikki pysähtyi kuin seinään, ja nyt mietimme jääkö tämä uutinen www.bandyliiga.fi – sivuston viimeiseksi? Pasi Virtanen rahoittanut viimeiset 3 vuotta Sivuston alusta alkaen päätoimittaja Pasi Virtanen on rahoittanut 100% sivujen ylläpidon, laite hankinnat, ohjelmistot, valokuvien palkkiot yms yms. Tähän tuli muutos ennen kesää, kun Jääpallon ystävät Ry – Bandy Vänner Rf rekisteröity-yhdistys tuli sivuston omistajaksi. Yhdistys on uusi, ja hakenut kymmeniä tukimuotoja suomalaisen jääpallon tukemiseksi, ja historian digitalisoimiseksi. www.bandyliiga.fi on ollut myös osa tätä kokonaisuutta, ja sen kehittämistä. Aamulla soi puhelin, ja kokoonnuimme jo 30 minuuttia ensimmäisen puhelun jälkeen “nettipalaveriin”, pohdimme asiaa, ja tässä nyt sen pohdinnan jälkeinen uutinen. BandyliigaToimitus lopettaa toimintansa 11.11.2023, ellei rahoitusta saada kuntoon! Otsikko on karu, ja Te lukijat voitte uskoa, että kaikki on tehty mitä voidaan taloustilanteen parantamiseksi. Toimituksen henkilöillä ei ole enää oman ajan antamisen lisäksi mahdollisuutta sijoittaa yleishyödyllisen, ja puolueettoman toimintamme rahoittamiseen. Yhdistys ei myöskään pysty toimintaamme rahoittamaan, koska valitettavasti he eivät ole onnistuneet useista rahoituslähteistä anomalla tukea saamaan – jääpallon tukemiseen – surullista!. Toiminta loppuu siis 11.11.2023, ellei Jääpallon Ystävät Ry – Bandy Vänner rf saa heidän aloittamallaan Pienkeräyksellä 1500 euroa kasaan, (tämä summa mikä kattaa www.bandyliiga.fi – sivuston ylläpidon, ohjelmistoineen – Toimittajat tekevät töitä vapaaehtoisesti – ilman korvausta) tällä summalla Yhdistys on sitoutunut maksaa sivuston kulut. 1500 euroa ei ole paljoa, mutta nyt se on noussut sivustomme tulevaisuuden “seinäksi” Haikein tunnelmin Pasi Virtanen Päätoimittaja (Kaikkien tähän osallistuvien puolesta) P.S laitamme tähän alle vielä Yhdistyksen pienkeräystiedot, jos 2 viikossa tarvittava rahoitus onnistuttaisiin keräämään, ja kumppanit löytyisivät Teidän lukijoiden avustuksella, vinkkaamalla yms yms (minuun voi halutessa olla yhteydessä: pasi.virtanen@bandyliiga.fi tai 044-9731977) Kiitos kaikesta! Pienkeräys Nyt voitte halutessanne olla mukana tukemassa www.bandyliiga.fi – sivuston jatkumista! Pienkeräys on käynnissä ja jatkuu aina 21.1.2024 saakka, tosin vain ennen 11.11.2023 tulleet keräysrahat auttavat www.bandyliiga.fi sivustoa. Helpoiten auttaminen käy, kun näppäilette puhelimelle MobilePayn kautta numeron: 43722 Lahjoita summa jonka parhaaksi näet! Voit lahjoittaa myös suoraan tilille: FI04 5720 1020 5834 52 / Jääpallon Ystävät Ry – Bandy Vänner Rf Viestikenttään voit halutessa laittaa nimesi, jos haluat nimesi lahjoittajat “seinällemme” Poliisin pienkeräynumero: RA/2023/1228

BandyLiigaUutiset

Bandyliiga kiinnostaa

Bandyliigasivuston kävijämäärät kasvavat Kiinnostuksen kasvuun on varmasti syynä seurojen aktiivisempi kesäuutisointi. On ollut hienoa nähdä miten lähes kaikki Bandyliigaseurat ovat parantaneet esim. pelaajien julkistuksia. Tämä oli jo 3 vuotta sitten lukijoidemme toive ja onneksi seurat ovat vastanneet tähän toiveeseen. Vielä on paljon kehitettävää, mutta hyvällä polulla ollaan. Toivottavasti vielä kaudelle 2023-24 saisimme yhteisen BandyTV alustan, josta löytyisi kaikki Bandyliigaan liittyvä kuvamateriaali, yms, live-lähetyksineen. Suomen Jääpalloliitto on vahvasti mukana kehittämässä Bandyliiga toimintaa, nyt on myös seurojen ymmärrettävä yhteistyön tärkeys, ja koko suomalaisen jääpallon etu! Lukijat vaatikaa, toivokaa ja antakaa seuroillenne palautetta yhteisen BandyTV alustan toteutumiselle. BandyliigaToimitus jatkaa edelleen päivittäistä toimintaa tehden historian tutkimista, seurojen uutisoinnin seuraamista, ja kaiken infon välittämistä mikä liitttyy Bandyliigaan, tai muuten olennaisesti jääpalloon. Aiheemme ovat välillä olleet myös kriittisiä, mutta toivomme, että voimme avoimesti keskustella KAIKESTA, myös vaikeista asioista. Hyvää Heinäkuuta kaikille lukijoillemme, lisää uutisia on tulossa – seuraa sivujamme!

BandyLiigaUutiset

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

BandyliigaToimitus työskentelee myös kesällä… Kuten olette huomanneet, pyrimme uutisoimaan päivittäin Bandyliigaan liittyviä aiheita, uutisia, ja sivustomme asioita. Tämä kevään, ja kesän alku on pitkään aikaan ollut jääpallon parissa voisiko sanoa välillä jopa vilkasta uutisointia. Seurat ovat aktivoituneet, ja hieno Facebook-sivusto Jääpallon Ystävät on myös ahkerasti kertonut jääpalloon liittyvistä asioista. BandyliigaToimitus keskittyy edelleen varmistettuihin uutisiin, ja huhuja emme toimituksen päätöksen pohjalta julkaise. Yhteistyö seurojen, Jääpalloliiton, ja Jääpallon Ystävien kanssa toimii – Kiitos siitä! Kuitenkin voisimme julkaista enemmänkin, jos seurat meille hiukan aktiivisimmin lähettäisivät aiheita, juttuja yms. Kukaan ei myöskään estä Teitä lukijoita lähettämästä meille aiheita, juttuja, tarinoita, ja historia tietoja – Otamme ne todella mielellämme vastaan! Näin kesällä suurin työmme on edelleen pelaajahistorian parissa Teemme siis töitä toimituksessa päivittäin (kellon ympäri), tosin kaikki ei heti näy sivustolle – mutta esim. 3500 pelaajan tiedot löytyy jo sivustoltamme, ja nyt päivitämme pelaajien kuvia. Vielä kun saamme 5 jäljellä olevaa kirjainta valmiiksi, löytyy puuttuvat pelaajakuvat täältä, jos sinulla on kuva pelaajasta – lähetä se meille, (sähköpostilla, tekstarilla, postilla) olisi hienoa saada kaikista pelaajista myös kuva näyttämään tilastojen rinnalle millainen peluri on ollut kyseeessä. Bandyliiga-sivusto kasvaa – kiitos Teille lukijat! Olemme todella onnellisia kun katsomme sivustojen kävijämääriä, jopa näin kesällä käynnit kuukaudessa pysyvät yli 30.000 käynnissä. Vuositasolla pääsemme 600.000 – 1.000.000 käyntiin, joten kasvua on tapahtunut koko 3 vuotisen olemassa olomme aikana… KIITOS tästä Teille kaikille! BandyliigaToimitus on todella pieni uutistoimitus, joten tarvitsemme myös Teidän apua, jotta se mitä haemme – Jääpallon näkyvyys lisääntyy! Käymme myös neuvotteluja yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta pystyisimme käynnistämään tulevalle kaudelle kilpailuja, tai kyselyjä – joissa palkitsisimme myös osallistujia yhteistyökumppaneiden tuotteilla. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan… Nyt on aika siirtyä 3 päiväksi YLE Urheilun työtehtäviin, joten BandyliigaToimitus vetää henkeä 23-25.6.2023 välisen ajan, ja palaamme taas maanantaina 26.6.2023 tutkimaan mitä Bandyliigamaailmassa tapahtuu….. Hyvää Juhannusta Teille jokaiselle! Pasi Virtanen / Päätoimittaja

BandyLiigaUutiset

Bandyliigaseurat ovat aktivoituneet

On ollut ilo seurata seurojen uutisointia kauden 2022-23 jälkeen BandyliigaToimitus kirjoitti uutisen 6.3.2023, jossa pohdimme jääpallon medianäkyvyyttä. Tämän uutisen jälkeen on ollut ilo huomata, että Bandyliigaseurat ovat aktivoituneet, ja kertoneet omista toiminnoistaan, pelaajahankinnoista yms enemmän kuin aikaisemmin. BandyliigaToimitus on myös huomannut, että suomalaista jääpalloa seurataan ainakin meidän sivuston lukuja katsottaessa koko ajan enemmän ja enemmän. Tämä alkanut seura-aktiivisuus on todella tärkeää, johon esim. myös Jääpalloliitto, ja myös meidän Bandyliiga.fi-sivustomme voi tukeutua, ja jatkaa suomalaisen jääpalloväen palvelemista. Mediat ovat myös tarttuneet uutisiin, mikä on myös erittäin tärkeää jääpallon kehityksen, ja tulevaisuuden kannalta. BandyliigaToimituksen tietojen mukaan myös Jääpalloliitossa mietitään mm. Bandyliigan ottelulähetysten kehittämistä. Uskomme, ja toivomme seurojen aktiivisuuden jatkuvan kesän, syksyn, ja pääsemme aloittamaan kauden 2023-24 aivan uudella tarmolla, teitä kaikkia jääpallonystäviä huomioiden… BandyliigaToimitus Toimituksemme jatkaa työskentelyä jääpallon parissa myös kesällä, ja vaikka ihan päivittäin ei uutisoitavaa ole, niin teemme kuitenkin sivustomme pohjalla päivityksiä koko ajan. Olemme saaneet valmiiksi esim. 1907-2023 välisen ajan pääsarjassa pelanneiden “rekisterin” josta löytyy nyt 3560 pääsarjassa pelannutta/pelaavaa jääpallotaituria (pelaajahaku). Seuraavaksi käynnistyy näiden pelaajien kuvien metsästys. Kuvia olemme hakeneet Urheilumuseosta, kirjastoista, täältä internetin ihmeellisestä maailmasta, ja vielä mukavat jääpallo-ihmiset ovat niitä meille lähettäneet. Vielä meiltä puuttuu noin 1000 pelaajakuvaa, joten kun käytte katsomassa pelaajahaun kautta ystäviä, sukulaisia, tai muuten tuttuja – jos kuvaa ei löydy – ja teiltä löytyy henkilöstä pelaajakuva, lähettäkää se ihmeessä meille, käytämme kuvia mielellämme näyttämään millaisia herrasmiehiä jääpallon parissa on ollut… Sähköpostiin: pasi.virtanen@bandyliiga.fi Postitse: Pasi Virtanen, Lappersintie 640 B, 02590 Lappers. Toivomme lähes kaikkien pelaajien löytyvän, tai ainakin mahdollisimman monen, jotta voimme kunnioittaa jokaista peluria, ja heidän uraansa Suomalaisessa jääpallohistoriassa. Hyvää Juhannuksen odotusta, ja jääpallouutisia odottaessa! Pasi Virtanen Päätoimittaja