BandyLiigaUutiset

Braku, Helsinki

Pitkään jatkunut remontti valmis elokuun lopussa Kallion urheilukentän eli Brakun yli vuoden kestänyt remontti valmistuu vihdoin elokuussa. HIFK pääsee upouudelle kentälle heti marraskuun alussa, jos säät suosivat. Brakun tekonurmipinta, Koripallokentät, Päätyjen aidat, Suojaverkot, ja Tulostaulu uusitaan. Lisäksi kentän valaisimet on jo vaihdettu led-valaisimiksi. Unohtaa ei saa, että kentän pohjat, putkistot ja jäädytyskoneet ovat myös uusittu tai huollettu uudenveroisiksi. Helsingin hienoin kenttä? Brahen kenttää voi pian kutsua jo kuntonsa puolesta Helsingin yhdeksi parhaimmaksi urheilukentäksi, ja varmasti parhaaksi jääpallokentäksi. Koko HIFK:n jääpallojaosto odottaa jo innokkaana kesän kulumista, ja syksyn jälkeistä kotikentälle siirtymistä. Peukalot on pystyssä koko organisaatiolla, että vihdoin evakko Ogelin “betonihelvettiin” olisi ohitse. Odotamme että seura pääsisi harjoittelemaan ja pelaamaan ottelut “kotona” omalla kentällä, Brakulla sanoo seuran taustalla toimiva henkilö. Nyt ei ainakaan kotijoukkueen pisteet ole kiinni kentän olosuhteista, kiitos Helsingin kaupungilla kentän kunnostamisesta jatkaa HIFK:n toimija. BandyliigaToimitus käy tutustumassa Brakuun, kun remontti valmistuu – uutisoimme varmasti asiasta, kunhan kenttä on valmis.

HIFKUutiset

HIFK jatkaa evakossa

Kallion kenttä ei valmistu sovitussa ajassa Helsingin kaupungin järkyttävä suhtautuminen jääpalloa kohtaan jatkuu! Remontti Kalliossa olisi voitu tehdä huhtikuun – lokakuun välissä erinomaisissa olosuhteissa. Kuitenkin kenttä oli viereisen työmaan parkkipaikkana, ja suurimman osan ajasta lähes tyhjillään. Eihän kenttää tietenkään voitu korjata silloin! Kaupunki sopi että kenttä luovutetaan Jouluun mennessä, ja jäädytyksineen kenttä avataan 1.1.2022. Nyt juuri tullut tieto kertoo, että kentälle HIFK ei pääse sovittuna ajankohtana. Toivottavasti uusi ajankohta pitäisi paikkaansa eli kentälle pääsisi 1.2.2022 Tämä toiminta on Helsinkiläiselle jääpalloväelle tuttua, mutta ei mitenkään hyväksyttävää!! Lajien eriarvoisuus on todella syvällä, kauniista puheesta huolimatta! Voitteko kuvitella, että sama voisi tapahtua Jääkiekon Liigassa, tai Jalkapallon Veikkausliigassa?? HIFK joutuu siis pelaamaan, harjoittelemaan hankalissa evakko-olosuhteissa koko runkosarjan! Ottelut jotka vielä vähintään Oulunkylässä pelataan: 08.1.2022 HIFK – Akilles 09.1.2022 HIFK – WP35 15.1.2022 HIFK – Veiterä 16.1.2022 HIFK – OLS 29.1.2022 HIFK – Narukerä ja mahdollisesti ottelu HIFK – Botnia Seuraa HIFK-Bandyn omia sivuja, josta löytyy sen hetkinen tilanne otteluiden pelipaikan suhteen…

BandyLiigaUutiset

Helsingistä ikäviä uutisia

BandyliigaToimitus vieraili tänään Brakulla Kallion kentän, eli Brakun remontti on käynnistynyt 3kk myöhässä. Remontin valmistuminen tulee viemään vähintään Jouluun asti, mutta valmistauduttava on siihen, että kentällä ei pelata jääpalloa ollenkaan kaudella 2021-22. Valitettavasti BandyliigaToimituksen saamien tietojen mukaan Palloliitto on ollut osallisena siihen, että tuo kolmen kuukauden viivästys remonttiin syntyi. Brakun piti olla ensimmäinen tekojää Helsingissä, jossa ei olisi ollut tekonurmipintaa (+ rouhe), mutta jalkapalloilijat olivat asiasta toista mieltä, ja tekivät Kaupungin suunnitelmia kohtaan valituksen. Tämän johdosta työt viivästyivät tuon kolme kuukautta, ja nykyisen tiedon mukaan kentälle asennetaan keväällä tekonurmi (rouheineen). BandyliigaToimitus ei halua ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, mutta ihmettelemme kun Helsingissä on jo kymmeniä jalkapallolle rakennettuja tekonurmikenttiä, ja Kalliossa on lähinnä pelattu “pussikalja” otteluita – niin miksi tämä oli niin iso asia jalkapalloilijoille? Oli miten oli – Nyt jälleen kerran Jääpallo kärsii seurauksista! Pahin skenaario on vielä se, että kentän koneistoa ei voi käynnistää talvella ennen kuin kenttä on saatu läpimäräksi, ja lämpöasteen ovat määrätyt. Pelkona siis se, että kenttä on luonnonjää, ja siinä ei pelata Jääpalloa tulevana talvena otteluakaan. Tämä tarkoittanee pahimmassa tapauksessa sitä, että HIFK tulee pelaamaan kaikki kotiottelunsa Oulunkylässä. Tämä saattaa vaikuttaa myös ottelu-ohjelmaan, mutta katsotaan nyt miten asiat etenevät? Toivotaan, että Luisteluareena Oy, ja WasaGroup saavat luisteluareenan rakentamisen käyntiin ensi kevään aikana, jotta ongelmat vihdoin kenttien kanssa päättyisivät Helsingissä… BandyliigaToimitus

BandyLiigaUutiset

Brahen kenttä eli Braku remonttiin!

BandyliigaToimituksen saamien tietojen mukaan remontti valmistuu tammikuussa 2022. Helsingissä jääpallo, ja varsinkin Bandyliiga on tulevalla kaudella suurien haasteiden edessä. Saamamme tieto siitä, että Brakun remontti on siirtynyt kesältä seuraaviksi 3 kuukaudeksi on lohduton… Remontti tulee 100% varmuudella vaikuttamaan kummankin Helsinkiläisen seuran toimintaan (niin harjoitus- kun pelivuoroille). Suurempi vaikutus tällä viivästyneellä remontilla on tietysti HIFK:lle, joka tulee pelaamaan kotiottelunsa pahimmillaan koko kauden Oulunkylässä, toivotaan kaikkien osapuolien puolesta, että evakko jää vain 2kk mittaiseksi. BandyliigaToimitus seuraa tilannetta seurojen uutisoinnista, ja uutisoimme asiasta sivuillamme heti kun saamme vahvistuksia miten asiat Helsingissä tulevat kaudella 2021-22 toimimaan. Nyt on jo kuitenkin varmaa, että uutinen vaikuttaa tulevan kauden otteluohjelmaan, joka käsittääksemme oli jo viittä vaille valmis… BandyliigaToimistus