BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Cupin Finaali Tänään Klo: 16:00

Tule katsomoon tai seuraa Finaali linkistä… Tänään ratkaistaan jääpallon miesten Suomen Cupin kohtalo, kun Lappeenrannan Veiterä saa kotikentällään Kisapuistossa vastaansa Jyväskylänseudun Palloseuran. Joukkueet voittivat oman lohkonsa Oulussa lokakuun lopussa pelatussa Suomen Cupin alkuturnauksessa ja majailevat myös kotimaisessa Bandyliigassa sijoilla yksi (Veiterä) ja kaksi (JPS). Sarjassa (miesten Bandyliiga) joukkueet ovat kuluvan kauden aikana kohdanneet toisensa kertaalleen. Joulukuun alussa Jyväskylässä pelatussa ottelussa Veiterä oli niukasti parempi lukemin 3-4 (0-3). – Se oli melko kaksijakoinen kamppailu. Me hallitsimme ensimmäistä puoliaikaa, kun taas JPS oli toisella puoliskolla selvästi parempi. Onnistuimme kuitenkin lopussa kääntämään ottelun meidän eduksemme, sanoo Veiterän päävalmentaja Joonas Yläoutinen. – Tuolla kamppailulla ei kuitenkaan nyt ole mitään merkitystä – lauantaina taistellaan vain ja ainoastaan Suomen Cupin voitosta, sanoo Yläoutinen. Veiterän valmentaja tiedostaa, että vastassa on erittäin hyvä jääpallojoukkue. – JPS on vähän samantyyppinen ryhmä kun Veiterä, eli pallollisesti taitava ja lisäksi heillä on Tuomas Liukkonen pelintekijänä ja hyökkäyksessä alati vaaralliset Tuukka Ässämäki ja Jasu Koljonen. Näkisin että siinä suhteessa puntit ovat aika tasan, ja tulemme varmasti näkemään vauhdikkaan ottelun. Vastustajajoukkue Jyväskylänseudun Palloseura on ollut erittäin hyvä koko alkukauden, ja menestyksen nälästä homma ei ainakaan jää kiinni. – Pytty on aina pytty ja sitä lähdetään hakemaan. Jos ja kun me onnistumme ottamaan Veiterän kaatamaan, niin saamme siitä kaivattua uskoa ja luottamusta loppukautta ajatellen, sanoo JPS:n luotsi Topi Rytkönen. Hän povaa finaalista melko tarkkaa ja puolustusvoittoista. – Veikkaan että ottelusta tulee tasainen ja tiukka enkä jaksa uskoa retkahduksiin suuntaan tai toisiin. Ottelu tulee todennäköisesti ratkeamaan pieniin seikkoihin kuten erikoistilanteisiin, Rytkönen sanoo. Vastustajan kokenut joukkue herättää kunnioitusta JPS-leirissä. – Heillä on monta kokenutta pelaajaa joilla on paljon kokemusta voittamisesta, joten voittaminen vaatii varmasti täyden päivätyön. Olemme kuitenkin valmiita ja otamme haasteen vastaan. Lähtökohdat lauantain loppuotteluun ovat näin ollen mitä mainioimmat – ehkä tulevassa koitoksessa haetaan jo askelmerkkejä ja mahdollista niskaotetta kevään mitalipelejä ajatellen. Suomen Cupin loppuottelu Kisapuistossa alkaa klo 16.00. – Mukava päästä kotikentälle jahtaamaan kauden ensimmäistä titteliä. Kaikki ainekset huippuotteluun ovat olemassa ja toivottavasti onnistumme saamaan mukavasti yleisöä kentän laidalle, sanoo Joonas Yläoutinen. Jos et pääse katsomoon, Finaalin striimi alla

BandyLiigaUutiset

Ruotsi – Suomi 15-0

Hiljaiseksi veti, kun seurasi ottelua Eipähän Suomen Naisilla ollut mitään mahdollisuutta tässä Finaalissa. Suomen joukkue ei pelannut huonosti, mutta ei (jännitykseltä / tai muusta syystä) saanut oikeen itsestään mitään irti. Ruotsi vei täysin 100-0, ja pelillisesti ei ottelusta paljon jäänyt kerrottavaa – Valitettavasti. Katse tulevaisuuteen… Linda Rantala Suomen maalilla jäi hyvin yksin, eikä hänen syykseen tappiota voi laittaa. Jokaisella osa-alueella Suomi oli ottajan puolella, ja Ruotsi ansaitsi Maailmanmestaruuden. Muistaa kuitenkin täytyy se, että Suomi oli kisoissa todella nuorella joukkueella. Hyvin naiset esiintyivät, vaikka vielä paljon kisat jännittivätkin, ainakin katsomosta katsottuna. Hyvää on myös se, että Finaalin 16:sta suomalaisesta naisesta alle 25-vuotiaita on 11 peluria. Näin nyt käyty Finaali tuskin jää heidän viimeiseksi. Seuraavalla kerralla olemme varmasti valmiimpia, eli pää pystyyn… BandyliigaToimitus onnittelee koko joukkuetta hopeamitaleista, ne maistuvat kyllä vielä jossakin kohtaa – uskokaa vain….

BandyLiigaUutiset

Kampparit Finaaliin

Kampparit ryösti jälleen voiton Lappeenrannasta, matka jatkuu Finaaliin! Mikkelin Kampparit vei väkisin voiton perjantain ottelussa Veiterää vastaan, lukemin 3-6. Samalla Kampparit jatkaa Bandyliiga finaaliin. Topi Saukkonen oli ottelun hahmo, viimeistellen hattutempun. Kuten Jääpallon Ystävät toteavat: “Finaalissa kohtaa 2 parasta Suomalaista jääpallojoukkuetta” eli Kampparit ja Narukerä. Alla vielä seurojen mietteet pelatusta välierästä Veiterä – Kampparit 3-6 Voitot: 1-3, Kampparit Finaaliin Veiterä kommentoi ottelua näin: Neljäs välieräsarjan ottelu päästiin pelaamaan erittäin hyvissä olosuhteissa ja ilmassa väreili suuren urheilujuhlan tuntua kun Veiterän talkooväki saapui Kisapuistoon valmistelemaan ottelua. Ensimmäinen tappio koettiin jo ennen peliä: paikalliset pitkäkyntiset olivat ryöstäneet Veiterä-kioskin. Kaikki (paitsi grilli) oli mennyt: pohjakassa, kahvit ja keitin, makkarat – jopa pääsyliput kohta alkavaan matsiin. Harmillinen takaisku, josta Veiterän kekseliäs talkooporukka kuitenkin selvisi hyvin. Kioski palveli noin 250 bandyjännäriä koko pelin ajan. Päätuomari Gustafsson vislasi pelin käyntiin ja pian oltiin jo Veiterän päädyssä: aivan rankkarialueen rajalta, pienestä kulmasta Kimmo Huotelin pääsi sihtailemaan vaparia ja sen jälkitilanteesta Tuomas Liukkonen teki ensimmäisellä peliminuutilla avausmaalin. Taas mentiin hetki ja Liukkosen avaamasta ovesta Kamppien parhaana tänään palkittu Topi Saukkonen iski kaukolaukauksen ohi Joonas Kankkusen: 0–2 ja huhhuh. Vaan eipä mitään! Aloituksesta seurannut hyökkäys ja Veiterä kaventaa – Tuomas Antikainen päätti maalin edestä sähäkän hyökkäyksen, esityön maaliin teki Joonas Peuhkuri. Alku oli räväkkä ja ensimmäisen jakson aikana nähtiin todennäköisesti paras jääpalloa tällä kaudella Kisapuistossa: Kamppareiden puolustus oli todella tiivis nippu ja Veiterä oli aavistuksen enemmän aktiivisempi pallon kanssa, pyöritti omaa syöttöpeliään keskialueella ja yritti heilauttaa Kamppi-puolustuksen sivuittaisliikkeeseen. Ei auttanut, vaan reilun puolen tunnin kohdalla Kamppareiden Korhonen teki kulmurin jälkitilanteesta illan toisen ja taukonumerot 1–3. Veiterä jäähyili toisella jaksolla Veiterä lisäsi hyökkäysaktiivisuuttaan toisen jakson alussa. Tilanteita saatiin painettua kohti hyvin pelanneen Kamppari-veskari Lasse Korhosen maalia, mutta lisäosumia ei saatu. Sen sijaan Veiterälle sattui heikompi jakso vajaan tunnin pelin jälkeen ja Rasmus Kettunen astui ratkaisijan rooliin: 1–4 ja 1–5 -maalit syntyivät terävistä vastahyökkäyksistä, joiden taustalla oli Veiterän hieman yli menneet hyökkäystilanteet. Veiterä otti aikalisän tunnin kohdalla ja lähti vielä rynnistykseen kohti finaalipaikkaa – joukkue taisteli armotta ja armotta toimivat myös oikeudenjakajat. Ensin Paavo Huuhtanen riuhtoi itselleen kiinnipitojäähyn ja hetken perästä Eetu Peuhkuri pelasi väkivaltaisesti laidassa ja teki Mosselle seuraa. Joukkue oli kahden vajaalla. Peukurin jäähystä Kampeille tuomittiin tietysti vapari, jonka annon Niklas Valtanen haisteli hyvin, kiitti pallosta ja iski kaaren päältä maaliin: 2–5. Kavennusmaalista pelattiin noin kymmenisen minuuttia ja Kampparit nosteli palloa pois omalta puoliskotaan kohti yksittäistä kärkeä. Ere Verhelä innostui hyppäämään ilmapalloon ja otti taitavasti pallon alas korkealla mailla: siitä sabotaasikymppi ja istumaan. 82. minuutilla, Veiterän pelatessa vajaalla, Veiterän parhaana palkittu Matias Lehtonen oli hyökkäyspäässä terävänä maalin edustalla ja nostatti tunnelmaa kotiyleisön keskuudessa. Enää oltiin kahden maalin päässä! Veiterän kiihkeä kiri päättyi Kamppareiden Saukkosen ampumaan kulmaan pelin 87. minuutilla ja hattutemppunsa oli valmis. 3–6-tilanne kuumesi Veiterän pelaajia ja osalla vihreäpaidoista läikähti tunne yli. Kampparit marssi voitoin 3–1 Bandyliigan loppuotteluun ja Veiterän poikien on nyt syytä nollata tämä ja keskittyä huolella tulevaan arvo-otteluun pronssimitaleista Akillesta vastaan ensi viikon perjantaina. Neljännen välierän ottelupöytäkirja Kampparit kommentoivat Finaaliin pääsyä näin: Ottelu alkoi Mustien salamamaalilla Tuomas Liukkosen viedessä omansa johtoon ennen kuin peliajan ensimmäinen minuutti ehti täyttyä. Muutamaa minuuttia myöhemmin ottelun sankari, kolmen maalin mies Topi Saukkonen vei Kampparit kahden maalin johtoon Tumppu Liukkosen syötöstä. Veiterän Tuomas Antikainen kavensi pelin 1-2:een pian tämän jälkeen ja Veiterällä oli hyvä jaksonsa. Se loi paikkoja, mutta tehot jäi piippuun Kamppareiden puolustuksen pitäessä hyvin. Puolen tunnin kohdalla Topi Saukkonen tälläsi kulmasta 1-3:een, joka jäi taukonumeroiksi. Toista jaksoa väännettiin noin vartti, kunnes Rasmus Kettunen käytännössä ratkaisi ottelu kahdella maalillaan. Taululla komeili reilun tunnin kohdalla jo vakuuttavat 1-5-numerot. Aikalisän ottanut Veiterä muutti peliään, ja onnistui jäähyilyn lisäksi kaventamaan kahdesti (67. ja 82. min) kunnes Topi Saukkonen iski lopullisen niitin Kampparivoitolle kulmalyönnistä. Kamppariluotsi Olli Manninen oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies – Tuntuu kyllä todella hyvältä! Meidän peli saatiin kauden parhaaseen kuosiinsa tärkeällä hetkellä. Tällaisessa pitkässä sarjassa parempi voittaa ja niin mielestäni kävi nytkin. Oltiin tänään valmiita katkaisemaan sarja ja onnistuttiin siinä hienosti. – Meidän joukkue on hieno koostumus, upea kokenut kaarti ja varsin ratkaisevissa rooleissa peräti 7 juniori-ikäistä pelimiestä jotka ovat saaneet kasvaa ja kehittyä upeassa ympäristössä kokeneiden pelimiesten mukana. – Saadaan viettää viikonloppu huilaten perheiden parissa ja aloitella sen jälkeen valmistautuminen Porissa ensi lauantaina pelattavaan finaaliin. – Päivän peliin Veiterä lähti vähän kuin meidän aseilla – puolustuksen kautta, muuttaen peliään selvästi passiivisemmaksi. Hienosti pystyttiin löytämään aseet ja viemään tärkeä peli! Sekä ottelujärjestäjän palkintoraati. että Kamppareiden joukkue valitsi ottelun parhaana pelaajana Topi Saukkosen BANDYLIIGAN FINAALI PELATAAN PORISSA LAUANTAINA 11.3.- NARUKERÄ-KAMPPARIT KAMPPARIT JÄRJESTÄÄ ENSI VIIKON LAUANTAINA PELATTAVAAN FINAALIIN TARVITTAVAN MÄÄRÄN FANIBUSSEJA – SEURAA ILMOITTELUA!

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup Finaali Klo: 16.00

Kotijoukkue Veiterä uutisoi ottelusta seuraavasti: SUOMEN CUPIN FINAALI TÄNÄÄN KISAPUISTOSSA.! Suomen Cupin Finaali Veiterä-Narukerä pelataan tänään lauantaina 04.02.2023 Kisapuistossa klo 16 alkaen! Otteluliput ovelta 15€ / 10€ Tapahtumaan myydään myös rajattu määrä VIP LIPPUJA hintaan 60€. Liput varattavissa anssi.peuhkuri@peuhkurioy.fi ja noudettavissa osoitteesta Eteläkatu 12A. Tätä et halua missata. Tule Kisapuistoon ja kannustetaan yhdessä Veiterä Suomen Cupin mestariksi Vierailija Narukerä kommentoi ottelua näin: Kerä pelaa tänään pitkän tauon jälkeen finaalissa! Vastassa keskiviikkona kotikentällä kaadettu Veiterä. Keskiviikkona kauden parastaan esittänyt Vili Korhonen kommentoi finaalia seuraavasti: Yhtään Suomen Cupin finaalia ei ole takana, joten voittamaan lähdetään. Finaaleja on aina hieno pelata. Keskiviikkona onnistuttiin viemään Veiterän pois omalta maaliltamme ja siitä pitää jatkaa. Täytyy kuitenkin kehua myös vastustajaa, joka ei tehnyt meidän hyökkäämisestä helppoa.

BandyLiigaUutiset

Tänään se ratkeaa

Kumpi on mestari 2021-22 Kotimaisen jääpallokauden huipentaa tänään pelattava Bandyliigan finaali, jossa kohtaavat Lappeenrannan Veiterä ja Porvoon Akilles. Tämä kaksikko on viime vuosina ollut loppuottelupaikan kestotilaaja, oli kyseessä sitten Suomen Cup tai Bandyliigan finaali. Veiterälle Bandyliigan loppuottelupaikka on jo kuudes perättäinen. Lappeenrannassa odotetaankin huomista finaalia kuin kuuta nousevaa. Veiterän valmentaja Tero Nieminen odottaa jo Finaalia, jota kommentoi seuraavasti: Finaalit ovat odottavat ja huomaa että pelaajien ajatukset ovat jo muutaman päivän aikana pyörineet finaalissa. Vähän on joutunut jopa rauhoittelemaan tilannetta. Veiterä on ollut odotetun vahva koko kauden aikana. Runkosarjan voitto, ylemmän jatkosarjan voitto sekä 3-0 voitto Kamppareista välierävaiheessa puhuvat puolestaan. Veiterän valmentaja toivoo, että huominen finaali kerää ennätysyleisön. Itse ottelusta hän odottaa tiukkaa ja tasaista, mutta ei kuitenkaan mitään asemasotaa. Vierasjoukkue Akilleen lähtee Lappeenrantaan nauttimaan kommentoi Valmentaja Jari Hyttinen Olemme nyt pari viime vuotta opetelleet voittamisen kulttuuria ja voimme lähteä pelaamaan ilman paineita. Veiterän edellinen mestaruus on neljän vuoden takaa ja seura on varmasti kotiyleisön edessä asettanut itselleen kovat tavoitteet, mikä myös tuo paineita.  Meillä on vakaa aikomus mennä Lappeenrantaan voittamaan ja pilaamaan heidän juhlasuunnitelmansa. Akilleen kausi on ollut rikkonainen ja joukkue ei ole läheskään aina päässyt harjoittelemaan suunnitelmien mukaa Hyökkäyspelin parantaminen oli Akilleen pääteemana tähän kauteen lähtiessä. Siinä joukkue on Jari Hyttisen mukaan onnistunut. Parhaimpina päivinä hyökkäämme monipuolisemmin ja paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin minun kolmevuotiskauteni aikana, mutta kun hyökätään aktiivisesti ja monella pelaajalla niin siihen liittyy myös aina riskejä. Veiterä on porvoolaisille tuttu ja myös tietyssä mielessä mukava vastustaja. Veiterä on siinä mielessä mukava vastustaja, että he satsaavat myös hyökkäykseen, eikä pelkkään puolustamiseen. Heillä on oma pelityylinsä, joka on helposti tunnistettavissa. Siihen kuuluu muun muassa aktiivinen paineistaminen ja lyhytsyöttöpeli, Hyttinen sanoo. Ottelu Lappeenrannan Kisapuistossa alkaa klo 16.00. Ottelu lähetetään suorana Yle Areenassa Linkki suoraan lähetykseen löytyy osoitteesta: https://areena.yle.fi/1-61973138. Ottelun suomenkielisenä selostaja toimii YLE Urheilun Jarmo Lehtinen ja asiantuntijakommentaattorina ”jääpallolegenda” Esko Tammilehto. Parempi voittakoon!

BandyLiigaUutiset

Akilleksen mietteitä

Olimme tänään yhteydessä joukkueiden valmentajiin, kysyen viime hetken mietteitä ennen lauantain Finaalia. Lähdetään liikkeelle vierailija Akilleksen valmentaja Jari Hyttisen kanssa. Miten viikkonne on sujunut tähän asti? Maanataina lepäsimme, koska loppuviikko olisi varsin raskas. Pelit pe ja su sisältäen lisäksi matkustamisen Poriin. Olisimme tosin levänneet muutenkin, koska vaihtoisen ohjelman mukaan olisimme harjoitelleet sunnuntaina. Tiistaina ohjelmassa kevyt jääharjoitus, jossa teemana vapautunut ja hyvä mieli. Harjoitustapahtuman yhteydessä lanseerasimme myös finaaliviikon teeman sekä tutustuimme videon avulla lauantain vastustajaan. Keskiviikona nuorisokaarti oli pelaamassa Jyväskylässä. Loppuosa joukkueesta harjoitteli terävästi jäällä pelitavan yksityiskohtia sekä erikoistilanteita. Jään jälkeen kävimme vielä tekemässä salilla terävän voimaharjoituksen. Tänään Torstaina lepopäivä, jonka aikana myös viimeiset valinnat kokoonpanon suhteen tehdään ja ilmoitetaan pelaajille. Viikon ainoa ikävä tehtävä. Huomenna kokoonnumme valmistavaan harjoitukseen, joka noudattaa samaa kaavaa kuin kaikki kauden pelipäivä -1 harjoitustapahtumat. Lauantaina matkustamme Lappeenrantaan normaalin vieraspelin aikataululla. Mitä joukkueita Jari odotit neljän joukkoon? Finaalikaksikko on oletettu. Periaatteessa myös pronssiottelussa oleva kaksikko. JPS:llä oli ennakkoon potentiaalia haastaa jopa finaalijoukkueet, mutta heille näytti kertyvän erinäisiä vaikeuksia kauden aikana. Myös Meidän kausi on ollut koronatapausten ja loukkaantumisten (törmäysvammat) vuoksi hyvin poikkeuksellinen ja vaikea. Viimeiset viikot kaikki pelaajat ovat olleet kuitenkin melkein koko ajan käytössä ja se on alkanut näkyä myös kentällä. Lauantaina pelaamme kauden parhaan pelimme. Kuinka paljon odotatte yleisöä Finaalin katsomoon? Toivottavasti Lappeenrantaan kerääntyy koko suomalainen jääpallokansa sekä merkittävä määrä myös uusia katsojia. Porvoossa paikalla saapuu varmasti tuntuva määrä tukijoukkoja. Vuosien 2020 ja 2021 finaalit jouduimme pelaamaan ilman yleisöä, mutta onneksi nyt tapahtuma päästään toteuttamaan yleisön kera. Toivottavasti myös sääolosuhteet suosivat ottelua. Miten Jari kommentoit vastustaja Veiterää? Veiterä uskaltaa myös meitä vastaan hyökätä ja ottelumme ovat olleet vauhdikkaita ja hyvätasoisia. Ehkä tällä kaudella hieman vaisumpia kuin kahdella edellisellä, mutta eiköhän molemmat pistä parasta peliin lauantaina. Kiitos Jari, ja Akillekselle tsemppiä Finaaliin!

BandyLiigaUutiset

Akilles Finaaliin

Ottelu oli tiukka, mutta Akilles hiuksen hienosti parempi Eero Paavola aloitti maalinteon ottelun alkuminuuteilla hiljentämällä Porvoolais katsomon, viemällä Narukerän 1–0-johtoon kuudennella minuutilla. Tämän jälkeen taisteltiin tasaisesti aina 30 minuuttiin asti. Akilles ei antanut periksi, ja kiri avausjaksolla 30 minuutin kohdalla Andreas Flinckin maalilla tasoihin, näin taululle lukemiksi 1-1. Neljäs Akilleksen kulma toi osuman, kun Rolf Larsson iski kulmalyöntihässäkän jälkeen tilanteeksi 2-1 kotijoukkueelle. kaksi minuuttia tästä maalista iskee Akilles jälleen kulmasta Denis sadakovin viimeistelemänä luvuiksi jo 3-1. ”Molemmilla kerroilla pallo jäi vähän pomppimaan, eikä saatu putsattua alueelta pois. Ensimmäinen livahti sisään muurin jaloista ja toinen maskin takaa”, Tomi Mustonen narukerä leiristä murehti. 60 minuutin kohdalla Narukerän Ville Aaltonen nostatti porilaisten toiveita 3–2-kavennusosumalla. Kavennus jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, kun Iisakki Kaivola Akilleksesta pääsi rokottamaan vastahyökkäyksestä yhden miehen ylivoimalla Vili Korhosen istuessa kymppiään lukemiksi 4–2:een. Viimeiset 20 minuuttia taisteltiin tasapäisesti, mutta kumpikaan ei onnistunut maaliteossa, joten lopputulos 4-2, ja näin Akilles Finaaliin… Akilles kommentoi: Det behövdes alla fem matcher för att vaska fram finallaget i semifinalserien mellan Akilles och Narukerä. I den sista och direkt avgörande matchen var Akilles bättre med siffrorna 4-2 (1-1).  Narukerä inledde matchen i ett bra tempo medan Akilles verkade lite morgontrötta. Efter bara sex minuter hade björneborgarna tagit ledningen och verkade sitta stadigt i förarsätet.  Iikka Lempinen i målet gjorde ett par ytterst viktiga ingripanden och sakta men säkert började grönskjortorna jobba sig in i matchen och matchbilden började likna de tidigare, Akilles rullar på och Narukerä försvarar och kontrar. Narukerä kommentoi: Hieno viiden ottelun sarja ohi. Erikoistilanteet jälleen isossa roolissa ja niissä Akilles oli tehokkaampi. Kiitos kaikille Porvooseen tulleille kannattajille. 🔵🔴 Mustonen oli todella pettynyt ”Nyt on tyhjä olo. Kaikkemme annoimme, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Ei tässä auta itku markkinoilla. Nämäkin pelit pitää oppia kääntämään voitoiksi”, Narukerän hyökkääjä Tomi Mustonen nieleskeli. ”Tulos oli kuin kolikonheitto ilmaan. Olisihan sarja voinut kääntyä kummalle joukkueelle tahansa. Tiukkaa ja tarkkaa vääntöä puolin toisin, jossa tunteetkin kuumenivat.” Lopussa Narukerälle jäi jossiteltavaa, kun Akilleksen puolustaja pelasi rangaistusalueella palloa jäässä. Siitä olisi sääntöjen mukaan pitänyt tuomita rangaistuslyönti. ”Siinä jäi selvä pilkku viheltämättä. Olisiko sekään riittänyt, mutta olisimme varmasti mahdollisen maalin myötä saaneet eri tavalla luotua painetta lopussa”, Mustonen uskoi. Valmentaja Erkkilä pohti jo pronssiottelua ”Nostan hattua pelaajille, hienosti he taistelivat. Olisimme ansainneet enemmän, mutta urheilu on välillä tällaista. Raju pettymys, mikä pitää kestää ja hyväksyä”, Erkkilä tunnusti. Erkkilä uskoi saavansa koottua joukkonsa rivit perjantain pronssipeliin. ”Mennään alkuviikko rauhassa. Annetaan ensin ajan kulua ja harmituksen laskea.”

BandyLiigaUutiset

Tänään ratkeaa

Tänää haetaan vastustajaa Finaaliin Veiterälle, ja Pronssiotteluun Kamppareille. Finaali pelataan Lappeenrannassa 12.3.2022, ja Pronssiottelu joko Porvoossa, tai Porissa riippuen tämän iltapäivän tuloksesta. Emme speguloi sen enempää tuloksella, tai voittajalla. Totuus on se, että häviäjän rooli on todella tuskallinen. Voittaja taas pääsee iloisin mielin keskittymään vikon päästä käytävään Finaaliin. Akilles kommentoi seuraavasti: Akilles ei onnistunut katkaisemaan välieräsarjaa vieraskentällä, Tämän johdosta Porvoossa pelataan sunnuntaina korrekta poikki loppuottelupaikasta ja kotiyleisön tuki voi tiukassa sarjassa olla ratkaisevassa roolissa, joten nyt on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa. Tervetuloa kaikki paikalle kannustamaan Akillesta loppuotteluun. Narukerä kirjoittaa seuraavaa: Narukerä ei kommentoinut ottelua muuten, kuin kannattajille suunnatulla Fanimatkan toteutumisella! Lähtö 8:15 Narukerä-talolta. Maksu suoritetaan käteisellä/kortilla. Ilmoittautua voi edelleen ja huomenna voi tulla maksua vastaan bussiin! 🔴🔵 Alta voit seurata ottelua (Maksullinen: vaatii rekisteröitymistä / sekä 10€ maksamista)!https://media.itavayla.fi/tuote/katseluoikeus-akilles-narukera-6-3-2022-klo-13-00/

BandyLiigaUutiset

Narukerä tasoittaa vai Akilles Finaaliin?

Tännään kello 19.00 Porvoossa isketään ainakin Porilaisille kauden tärkein ottelu. Saako Narukerä muutettua kurssia kahden tappion jälkeen? tosoittuuko sarja 2-2 voittoihin. Vai meneekö Akilles Finaaliin 1-3 voitoin? Tänään saavuttaa Ville Aaltonen 200 Bandyliigaottelun merkkipaalun – Onnittelut BandyliigaToimituksen puolesta! Nostaako tämä Aaltosen, Mustosen, ja Paavolan piste nälkää? – Viimeisessä 2 ottelussa kolmikon saldo on vain 1+1, eli “normaalia” huomattavasti vähemmän. Onko tässä ollut yksi Akilleksen vahvuus, vai näyttääkö kolmikko, että BandyliigaToimitus spekuloi asiaa aivan turhaan? Vastaavasti Akillesleirissä Kasperi Hirvonen saavuttaa 100:n Bandyliigapisteen seuraavalla maalilla tai syötöllä. Myös merkkipaalun on saavuttanut Denis Sadakov, 200 pistettä tuli täyteen 23.2 ensimmäisessä välieräottelussa Narukerää vastaan. Sadakov teki 2-3 maalin, jonka syötti Andreas Flinck – BandyliigaToimitus onnittelee merkkipaaluista! Narukerä kommentoi ottelua seuraavasti: Tänään Amiko-Areenalla klo 19:00 alkaen tarjolla playoff-tunnelmaa parhaimmillaan. Tätä tapahtumaa et halua missata! Ovet auki klo 18:00 alkaen. Beer Huntersin kerätotikatsomo ja kerän kioski auki tunti ennen ottelun alkua! Tekojään parkkipaikka messukäytössä. Urheilukeskuksen parkkipaikat ovat käytössä. Porin linjat kuljettaa sieltä non-stoppina ihmisiä Amiko-Areenalle. Tärkeää infoa illan pelistä. Karhuhallin P-alue on messukäytössä, joten autot kannattaa viedä Urheilukentän hiekkaparkkikselle. Sieltä Porin Linjat tarjoaa Non Stop-kuljetuksella kyytejä Amiko-Areenalle klo 18.15 eteenpäin!Tapahtumaan kannattaa ehdottomasti tulla ajoissa, jotta vältetään ruuhkat lipunmyyntipisteellä. Kerätotikatsomo ja kioski aukeavat jo tunti ennen ottelua! Tänään Amiko-Areena klo 19:00 neljäs välierä vastassa Akilles. Nyt kaikki punaista päälle ja katsomoon kannustamaan, joukkue vastaa varmasti huutoon!🔴🔵 Akilles kommentoi ottelua seuraavasti: Akilles ei kommentoinut ottelua ennakkoon ennen klo. 13, kun tämä juttumme tuli ulos… Trömpperit Akilleksen tukena Porissa Trömpperit järjestävät perjantaina fanireissun Poriin. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Lähtö Porvoon keskustasta klo 15 ja paluu arviolta puolenyön paikkeilla. Bussin hinta 25€ + sisäänpääsy. Kaikkia tarvitaan! Alla olevasta linkistä voit seurata ottelua (Maksullinen)

BandyLiigaUutiset

Veiterä Finaaliin

Ottelussa iskettiin 17 maalia? Aivan normaalit lukemat ei taululla komeillut ottelun jälkeen. Taululla todellakin oli 11-6 kotijoukkue Veiterälle mikä tarkoittaa, että Finaali pelataan 12.3.2022 Lappeenrannassa. Veiterä on siis toinen finalisti, mutta toinen osapuoli vielä puuttuu. Akilles/Narukerä pelaavat vielä vähintään perjantaina, tai vielä tarvittaessa viikonloppuna viidennen ottelun ennen kuin siitä parista löytyy finalisti. Veiterän leirissä iloisia, ja helpottuneita pelaajia. Molemmat joukkueet pelasivat suhteellisen avointa hyökkäyspeliä ja maaleja haettiin ahnaasti molemmissa päädyissä. Ensimmäisellä jaksolla Veiterä oli yhden–kahden maalin johdossa ja Kampparit joutui takaa-ajajaksi. Suurin maalisuma nähtiin noin puolen tunnin paikkeilla (min 27–36), kun numerot muuttuivat 3–1:stä 5–3:een. Näistä maaleista erityisesti Kamppareiden 3–2-kavennusmaali oli hieno, jossa T. Hauska lähetti pitkän pystysyötön Karo Liimataiselle, joka ohitti Veiterä-maalia vahtineen Topi Peuhkurin. Ensimmäisen puoliskon loppupuolella vaikutti siltä, että Veiterä hallitsi tapahtumia kentällä ja piti palloa pitkiä aikoja – Kampit oli hetkittäin potkun perässä ja kotijoukkue rauhoitti tilannetta. 5–3-numeroissa mentiin mehutauolle. Veiterän miehistöstä erottui kahden maalin mies Joonas Peuhkuri, joka on parantanut peliään kohti tärkeimpiä pelejä. Toisella jaksolla samat humpat jatkuivat: maaleja iskettiin vuorotahtiin, joista varsinkin Kamppareiden J. Hauskan kaksi mieletöntä ”littarimaalia” (50 min., 5–4 ja 53 min., 6–5) osoittivat hienoa taituruutta. Veiterä lisäsi tahtia: T. Peuhkuri osoitti pelisilmää vapauttaessaan Tero Liimataisen yksin maalintekoon ja siitä ratkaisevan oloinen 8–5-osuma. Tämän jälkeen Kampparit otti aikalisän ja koitti keksiä keinoja lisätä tehoja, mutta Veiterä rankaisi: ensin Samppa Äikäs 9–5:teen (79. min) ja hetken päästä Tuomas Liukkonen Tuke Loikkasen esityöstä 10–5:teen: Game Over. Kampparileirissä päät painuivat, kun unelma särkyi -Harmittaa totta kai tappio. Kuusi tehtyä maalia oli hieno asia, mutta liikaa tuli omiin, sanoo päävalmentaja Olli Manninen. Suurista numeroista huolimatta Kampparit oli koko ajan pelissä mukana, mutta niukasti lähes koko ajan takaa-ajajan asemassa. Puolustuksen nostaminen ja hyökkäysvoittoinen ote antoi paikkoja myös Veiterälle, joka onnistui maalinteossa mikkeliläisiä paremmin. Tulos merkitsee sitä, että Kampparit pelaa pronssiottelussa ja Veiterä finaalissa. Tuomitsematta jäänyt kulmuri päästi Veiterän karkaamaan Kamppareilla oli vielä tilaisuutensa ennen Veiterän kahdeksatta maalia toisen jakson 16. minuutilla. Manninen arvostelee tuomarityöskentelyä. Kamppari-pelaajat odottivat kulmurituomiota. Tuomaristo ei tuominnut kulmaa, vaan peli jatkui, mikä johti Veiterän läpiajomaaliin. -Siinä vaiheessa meillä oli tunne, että saadaan Veiterä kiinni. Vieraiden kahdeksas maali oli ottelun kulminaatio, tuumi Manninen. Lue koko uutinen Kamppareiden sivuilta! Pronssiottelu vieraskentällä Kamppareille tulos tietää pronssiottelua, sillä välieräsarja meni nyt poikki. Pronssiottelun vastustaja on ratkaisematta, sillä Porvoon Akilles ja Porin Narukerä eivät ole vielä päättäneet välieräsarjaansa. Pronssiottelu pelataan joko Porvoossa tai Porissa 11.3.2022 Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus (Veiterä Media)