BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Bandyliigan otteluohjelma julkaistu

Suomen Jääpalloliitto julkaisi odotetun otteluohjelman Miesten Bandyliigan runkosarjan otteluohjelma kaudelle 2024-2025 on valmistunut. Otteluohjelma on nähtävissä osoitteesta https://finbandy.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=sjpl_2425&sarja=MBL&ottelut=1 Bandyliiga käynnistyy Lauantaina 16.11.2024 kolmella ottelulla: Sunnuntaina 17.11.2024 jatketaan seuraavilla otteluilla: Tästä eteenpäin runkosarjaa jatketaan aina Sunnuntaille 26.1.2025 saakka. Miesten Bandyliigassa nähdään tulevalla kaudella kahdeksan joukkuetta, joukkueet ovat: Runkosarjassa pelataan kaksinkertainen kierros eli yhteensä 56 ottelua. Tämän jälkeen seuraa kaksinkertainen ylempi ja alempi jatkosarja, jonka jälkeen siirrytään pudotuspelivaiheeseen. Puolivälierät pelataan paras kolmesta-periaatteella ja välierät paras viidestä-systeemillä. Kauden loppuhuipentuma, eli Miesten Bandyliigan loppuottelu: Lauantaina 15. maaliskuuta 2025.

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK vei ottelun selkeästi

Tjust Bandy – HIFK päättyi lukemiin 1-16 Päivitetty 7.10 klo: 10:00 Valitettavasti Ruotsalaiset eivät pitäneet ottelusta pöytäkirjaa, ja näin emme saaneet paikanpäältä tarpeeksi tietoa tähän uutiseen. Otamme uutiseen siis otteen HIFK:n kotisivulta. Teemu Laitinen kommentoi ottelua lyhyesti HIFK aloitti maalinteon jo ensimmäisellä puoliajalla. Hyvin pian helsinkiläiset olivat jo kolmen maalin karkumatkalla ja sitten tauolle lähdettäessä taululla komeilivat jo 8-0-lukemat. Toisella puoliajalla maalien tehtailu jatkui ja ainoa kauneusvirhe tuli Tjust Bandylle tuomitusta rankkarista. Laajalla rintamalla onnistuttiin tekemään maaleja. Peli-ilme oli muutenkin monipuolinen ja raikas. Varsinkin nuoret ensikertalaiset onnistuivat todella hyvin kokonaisvaltaisessa pelissä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kommentoi. Tilastot (epäviralliset) Tilanne: Aika: Maalintekijä: 0-1 6 Kivenjuuri Lauri 0-2 12 Väkiparta Iiro 0-3 23 Ojanen Aku 0-4 32 Kivenjuuri Lauri 0-5 34 Kivenjuuri Lauri 0-6 38 Väkiparta Arttu 0-7 44 Kivenjuuri Lauri 0-8 45 Ojanen aku Tauko 0-9 46 Väkiparta Arttu 0-10 49 Väkiparta Arttu 0-11 51 Väkiparta Arttu 1-11 RL 56 Juthe Albin 1-12 69 Väkiparta Arttu 1-13 84 Väkiparta Arttu 1-14 86 Kivenjuuri Aaro 1-15 89 Hiukka Harri 1-16 90 Ojanen Aku Alla Arttu Väkiparran mietteet ottelusta, ja hänen 6 maalista:

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK pelaa Ruotsinleirin viimeisen ottelun

Tjust Bandy – HIFK tänään klo: 14:30 HIFK:lla alkoi Ruotsinleirin viimeinen päivä, ja tänään heillä vielä ottelu Tjust Bandyä vastaan. Tähän mennessä leiri on sujunut hyvin, ja katsotaan miten päivän ottelussa käy. Kapteeni Tommi Niittylä kertoo alla leiristä, sen annista, ja myöskin hieman leirin rasittavuudesta. Katsotaan miten ottelussa käy, saattaa olla että ehdimme raportoimaan ottelusta vasta huomenaamulla… Ottelu on katsottavissa maksullisena tästä. HIFK:n kapteeni Tommi Niittylä pohtii Ruotsinleiristä seuraavaa:

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK jatkoi harjoitusotteluja

Katrineholm – HIFK päättyi juuri äsken Ottelun alku oli HIFK:lle synkkä, Katrineholm iski reilussa 6 minuutissa muutaman byyrin. Ensin Olle Ekholm vei kotijoukkueen 1-0 johtoon Kulmalyönnin jälkitilanteesta – Pelattu vajaa 5 minuuttia. Heti tuon maalin jälkeen taululle 2-0, ja maalintekijä Cim Jacobsson. – Pelattu 6.24. Tämän jälkeen HIFK pääsi mukaan peliin, toki Katrineholm hiukan ottelua hallitsi. Kuitenkin HIFK:n Lauri Kivenjuuri pääsi kaventamaan tilanteen 2-1, kun Ilari Nikula teki esityön ja syötti tämän osuman – Pelattu vajaa 21 minuuttia. Jonathan Hyttinen lunasti lupauksensa, ja hn iski kulmalyönnistä tilanteeksi 3-1 kotijoukkueelle. Kulmalyönnin antoi ajassa 34.20 Gustaf Doktare Vielä ennen taukovihellystä “pahapoika” Harri Hiukka ottaa 10 minuutin jäähyn epäasiallisesta käytöksestä. Hetken kuluttua taukovihellys – ja tauolle siirrytään kotijoukkueen 3-1 johtaessa. Kulmat ensimmäisen jakson osalta ovat seuraavat: Katrineholm 8 ja HIFK 4 kulmaa. Jäähyt menivät tasan 10min – 10min. Rikkeet 8 – 7, ja vielä laukaukset maaliakohden 2-2. Miten käy? Nouseeko HIFK vielä? Liikkuuko luistin? Jari Hyttisen valmentamalla Katrineholmilla on varmasti oma sanottava asiaan, mutta katsotaan miten ottelu tästä etenee. Peli aaltoilee päästä päähän, ehkä hiukan enemmän HIFK:n omalle maalille – mutta kuitenkin tasaisissa merkeissä mennään. Pyry-Peetri Piironen kamppaa vastustajan ja lähtee istumaan 10 minuuttista. Kauaa ei ehditä pelata kun Katrineholm on pääsemässä laidasta lävitse, mutta tuomari nostaa kätensä paitsion merkiksi. Jonathan Hyttinen ei pidä tuomiosta, lausuu muutaman valitun sanan – hän lähtee nyt istumaan epäasiallisesta käytöksestä 10 minuuttista. Pienen epätietoisuuden kohdatessa HIFK:n puolustusta, livahtaa Gustaf Doctare lävitse siirtäen Katrineholmin 4-1 johtoon. Maalin syötti hienosti Olle Ekholm – Peliä käyty nyt 58 minuuttia. Aivan ei HIFK:n jalka liiku niin kuin se teki eilen. Toki takana on matkustus, kahdet harjoitukset, ja nyt jo toinen ottelu vajaaseen 48 tuntiin. No turha spekuloida – kun ei ole samaa, niin ei ole. HIFK ottaa nyt maalin jälkeen aikalisä, ja Valmentaja Teemu Laitinen antaa ohjeita – miten muutetaan peliä.. Linus Doctare iskee rangaistusalueen reunasta pallon alakulmaan 5-1, ja Eelis Laitinen on voimaton. Ehkä illan ainoa, joka menee hiukan helposti maaliin – tosin täältä ruuduntakaa on helppo tuo sanoa.. Tilanne siis 5-1 kotijoukkueelle. Maalin muuten syötti Jonathan Hyttinen – pelikellossa nyt 66 minuuttia. Katrineholmin peluri vetää “kärkipiikin” johonkin kentän railoon, ja liukuu ikävän näköisesti yksinään vaikka kuinka pitkään. Peli keskeytetään, ja toivottavasti tilanteessa ei käy pahemmin – BandyliigaToimitus lähettää tsemppiviestit kyseiselle pelurille… Vapaalyönnistä Jasu Koljonen siirtää kotijoukkueen jo 6-1 karkumatkalle. HIFK on selvästi väsynyt. No kuten jo kommentoimme kaukalosta isollejäälle on matkaa – ja tähän mennessä Katrineholm on toista kuukautta vetänyt useamman kerran isolla jäällä. Karl Ström-Arnel lähtee iskunsa jälkeen istumaan 10 minuuttista. Onko nyt HIFK:n aika nousta takaisin otteluun? Eihän näin käy kun heti jäähyn perään Ville Hämäläinen vie Katrineholmin jo 7-1 johtoon. Maalin syöttää Gustaf Doctare. – Peliä pelattu nyt 82 minuuttia. Ja nyt kyllä Katrineholm vie ehkä turhan suuret maalilukemat kotijoukkueelle, tosin sinänsää ansaitut. Taululle lukemat 8-1, maalin iskee Linus Doctare, syöttäjä Gustaf Doctare pelin kolmannen kerran – aika 84 minuuttia. Lopussa vielä Pyry-Peetri Piironen ottaa 10 minuutta penaltyä, ja saman tekee Olle Ekholm hetkeä myöhemmin. Näin ottelu päättyy 8-1, ja on todettava että HIFK ei ollut mukana toisella jaksolla, sen osoittavat myös seuraavat tilastot: Kulmat toisen jakson osalta ovat seuraavat: Katrineholm 8 ja HIFK 1 kulma. Jäähyt menivät Katrineholmille 30min – 20min. Rikkeet 2 – 6, ja vielä laukaukset maaliakohden 9-1. Lauri Kivenjuuren mietteet ottelut jälkeen alla… Ottelun Tilastot 6 Marcus Mårtensson 8 Ville Hämäläinen 1 1 10 min 17 Simon Blomkvist 19 Alex Höög 21 Arvid Skoog 23 Karl Ström-Arnell 10 min 25 Linus Doktare 2 1 3 35 Lasse Korhonen 41 Tim Ringqvist 45 Gustaf Doktare 1 3 4 50 Jasu Koljonen 1 1 65 Henrik Cervin 1 1 69 Gustav Danielsson 80 Jonathan Hyttinen 1 1 2 10 min 89 Emil Holman 90 Cim Jacobsson 1 1 94 Olle Ekholm 1 1 2 10 min IFK Helsingfors Född Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 4 Tommi Nittylä 5 Lauri Kivenjuuri 1 1 6 Aku Ojanen 8 Pyry Kunnas 10 Juuso Partanen 11 Simo Vainikka 13 Pyry-Peetri Piironen 20 min 20 Iilari Nikula 1 1 21 Otto Vainikka 22 Aaro Kivenjuuri 23 Richard Laibert 28 Harri Hiukka 10 min 30 Robert Eklund 32 Kalle Lampinen 34 Joonas Hintikka 45 Iiro Väkiparta 55 Eelis Laitinen 77 Artu Väkiparta

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

Katrineholm vs HIFK kello: 17:00

Jonathan Hyttinen odottaa jo kamppailua Tänään Suomen aikaan klo: 17:00 Kronfågel Arenalla vierailee HIFK. Ottelua jo mielenkiinnolla odottaa kotijoukkueen Jonathan Hyttinen. “IFK on emäseurani. Siellä pelasin jääpalloa kaikki juniorivuoteni ennen kuin menin edustusjoukkueeseen valikoitui joukkueeksi kotipaikkakunnan akilles. Pelasin myös jalkapalloa HIFK:ssa korkeimmalla junioritasolla, Jonttu kertoo”. Molemmissa lajeissa hän oli hyökkääjä, jonka motivaationa oli, että “on hauskaa tehdä maaleja”. Hän odottaa lauantain ottelua erityisen tunteellisena. Osa pelaajista, joiden kanssa hän pelasi IFK:ssa – pelaa edelleen joukkueessa. “Kuten maalivahti Elis Laitinen, jonka kanssa pelasin myös Suomen maajoukkueessa. Olemme yhteydessä Facebookissa ja soittelemme toisillemme. Nyt on hauskaa pelata vastakkain. Laitinen lupasi ettei hän päästä yhtään minun tekemää maalia. Olen kuitenkin varma, että hän on tuossa väärässä, Jonathan sanoi” Kotijoukkue esittelee kokoonpanon tunti ennen ottelun alkua (eli Suomen aikaa Klo:16:00) heidän sosiaalisessa mediassaan. HIFK:n kokoonpanon löydätte ottelun alkuhetkillä täältä. Ottelu alkaa siis tänään muutaman tunnin päästä, eli Klo: 17:00 Kronfågel Arenalla ja sisään on vapaa pääsy. Ottelu lähetetään maksullisella bandyplay-kanavalla ilman selostajaa tästä. Alla vielä ennakkomietteet HIFK:n leiristä, kun Juuso Partanen kommentoi ottelua näin:

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK aloitti Ruotsissa vahvasti

Finspångs – HIFK lopputulos 2-6 Ennen ottelua HIFK:n pelaajista Pyry Kunnas mietti illan ottelua näin: HIFK:n jalka liikkui vastustajaa paremmin HIFK:n kauden ensimmäinen isonjään ottelu antoi HIFK:sta melko hyvän kuvan. Seura on hyvällä tiellä, ja omat juniorit saavat näyttöpaikkoja. Tänään uusina pelureina edustuksessa nähtiin Otto Vainikka, Robert Eklund, Joonas Hintikka. Näiden lisäksi nuoria oli muutenkin reilusti kokoonpanossa, sillä Lauri Kivenjuuri, Juuso Partanen, Simo Vainikka, Aaro Kivenjuuri, Kalle Lampinen, Iiro Väkiparta ja Eelis Laitinen kaikki ovat alle 21 vuotiaita pelimiehiä. HIFK oli joutunut Helsingissä pyörivän flunssaepidemian takia jättämään osan vakiokokoonpanosta sivuun. Ainakin seuraavat nimet uupuvat illan kokoonpanosta: Johan Segerman, Milo Laurent, Patrik Huber, Ilia Sokolov, Aleksi Hilmola, ja Jaakko Liukkonen. Harri Hiukka oli myös nostettu pelaavaan kokoonpanoon, vaikka miehen nykyinen rooli on kuitenkin valmennuksessa. No Harrri pääsi edustamaan nuorten rinnalle konkari-osastoa. Nuoret vastasivat todella hyvin valmennuksen suunnitelmiin, ja näin maaliverkkoa pääsivät heiluttamaan mm. Arttu Väkiparta, Lauri Kivenjuuri, Simo Vainikka. Kun Pyry Kunnas oli maalannut Aku Ojasen syötöstä tilanne tauolle siirryttäessä oli 0-4. Toinen jakso tasaantui, mutta pysyi HIFK:n hallinnassa Vuosi sitten tämä ottelu päättyi kotijoukkueen 7-2 voittoon, mutta tänään HIFK piti huolen ettei tuo toistunut. Jakson maalit tasattiin lukemiin 2-2, ja HIFK:n maalit viimeisteli Iiro Väkiparta, ja Juuso Partanen. Näin Loppulukemat taululla olivat hienot Helsinkiläisittäin – kun siellä loisti 2-6 lukemat HIFK:lle. Ottelun jälkeen HIFK:n otteita avasi Kalle Lampinen ja Arttu Väkiparta heti ottelun jälkeen näin: Maalit 0-1 10:37 Pyry Kunnas, Aku Ojasen syötöstä 0-2 15:19 Arttu Väkiparta 0-3 20:31 Lauri Kivenjuuri 0-4 37:05 Simo Vainikka 1-4 47:53 Olle Lundberg 1-5 50:47 Iiro Väkiparta 2-5 81:19 Edvin Jansson, Alfred Samulssonin syötöstä 1-6 82:46 Juuso Partanen, Aku Ojasen syötöstä HIFK:n tilastot 4 Tommi Niittylä 5 Lauri Kivenjuuri 1 1 6 Aku Ojanen 2 2 8 Pyry Kunnas 1 1 10 Juuso Partanen 1 1 11 Simo Vainikka 1 1 13 Pyry-Peetri Piironen 20 Ilari Nikula 21 Otto Vainikka 22 Aaro Kivenjuuri 23 Richard Laibert 28 Harri Hiukka 30 Robert Eklund 32 Kalle Lampinen 34 Joonas Hintikka 45 Iiro Väkiparta 1 1 55 Eelis Laitinen 77 Arttu Väkiparta 1 1

BandyLiigaUutiset

Juniorityö – Huiput juuri nyt

Juniorityön tärkeyttä korostetaan kaikessa jääpallokeskustelussa Mietimme nykyistä tilannetta huippujunioreiden osalta, lähinnä käymme lävitse U19-maajoukkueen tarkkailuryhmän, ja P17-maajoukkueen tarkkailuryhmäläisten kautta. Alla oleva listaus näyttää 16-19 vuotiaiden huiput Suomessa – listassa kahden maajoukkueen tarkkailuryhmien pelaajat. Suoraan ryhmä ei osoita seuran juniorien määrää, mutta kyllä maajoukkueeseen kuuluminen antaa nuorelle potkua jatkaa uraa – tulla Bandyliigapelaajaksi – Ehkä jopa tavoitella pelipaikkaa esim. Ruotsista. Viimeiset 20 vuotta on puhuttu keskusteluissa esim. Kamppareiden, Botnian, ja Akilleksen tekevän todella vahvaa juniorityötä, ja heillä on helppoa kasvattaa edustusjoukkueeseen pelaajia. Nyt kun musta-valkoisesti katsotaan listaa, niin tämän hetkinen tilanne on seuraava: Kampparit ja HIFK ovat johtavat seurat maajoukkuetason pelaajien kasvattamisessa. JPS, Narukerä, Veiterä, ja WP 35 seuraavat heti kärjen tuntumassa. Suurin huoli tulee kun katsoo Botnian ja OLS:n edustajia – kummallakaan ei ole yhtään peluria listalla? Botnia esittelee kotisivunsa etusivulla juniorijoukkuiden mestaruusmäärää, mutta nyt on kyllä pakko kysyä Mihin on kadonnut Oulunkylästä juniorityö? Pohdintaa.. Bandyliigaan on koko ajan käytettävissä vähemmän ja vähemmän pelaajia. Todellisista vahvistuksista käydään kulisseissa kovaa ja jopa hiukan likaista kilpailua. Sopimuksia solmitaan, mutta kun pelaaja saa vielä paremman “korvauksen” tekee hän uuden sopimuksen toisen seuran kanssa. Mikä tähän on johtanut? Miksi nykyään esim. suullisesti sovittua ei enää pidetä sopimuksena? Tämä taitaa olla nykyinen yleisesti käytäntö elämässä, vai onko? Emme pureudu tähän sen enempää, koska BandyliigaToimituksen motto on: “Se mikä on sovittu – myös hoidetaan/pidetään” Pelaajapolut jääpallokoulusta – Ruotsiin saakka, tulee olla seuran strategiassa vahvana pohjana… Palataan takaisin nuoriin pelureihin, he ovat tulevaisuus – ja JOKAISEN jääpalloseuran pitäisi tähän panostaa – parhaat valmentajat, resurssit, tuki opiskeluun yms asiat tulisi olla selkeät seuran strategiassa! Alla olevista pelureista, jokaisesta tulee pitää kunnolla huolta – ja varmistaa heille reitti edustusjoukkueeseen, ja tarvittaessa vielä pidemmälle… BandyliigaToimitus sijaitsee fyysisesti Lappersin kylässä 55km Helsingistä (toimitus etänä) – täältä maalta katsottuna on pakko nostaa HIFK:n toiminta esille. Heillä listalla 11 pelaajaa, (Ruotsin listalta voi nostaa vielä 12:sta pelaajan heidän alleen). Puheenjohtaja Erik Hörhammerille on lähetettävä onnittelut hyvästä työtä – Tosin pitää muistaa jokainen valmentaja, huoltaja, ja taustat jotka tämän kaiken mahdollistaa… TarkkailuPelaajat seuroittain: 3.10.2024 Juniorisarjoihin ilmoittautuneet seurat ikäryhmittäin Juuri nyt sarjoihin ovat ilmoittautuneet seuraavat joukkueet. Ainostaan Mikkelin Kamppareilla on pelaajapolku 12 vuotiasta – Nuorten Bandyliigaan saakka kunnossa. Lähes samaan pystyy JPS Jyväskylästä. Näille kumpaiselle seuralle todella suuret onnittelut & kiitokset suomalaisen jääpallon elossa pidosta – Teistä olisi hyvä myös muiden ottaa mallia! Huolestuttaa, surullista, vai toivoa? Todella huolestuttavaa on se, että noin kuukautta ennen sarjojen alkua Botnialla ja perinteikkäällä junioriseura Helsingin Kulosaaresta, eli Vestalla ei ole yhtään ilmoitettua joukkuetta sarjoissa. Surullista on myös se, että Nuorten Bandyliigaan, ja U18 SM-sarjaan ei ole enempää ilmoittautuneita. Toivotaan, että ilmoittautumisia tulee vielä seuraavien viikkojen aikana – jos ei muuta niin yhdistelmä joukkuita kuten esim. Helsingissä on Nuorten Bandyliigassa nähty. Huoli on meidän kaikkien yhteinen asia! TÄMÄ lähtee jokaisesta seurasta itsestään – Juniorityöhön on panostettava! Nuorten sarjat – Ilmoittautuneet

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK Tiedotti Ruotsinleiristään seuraavaa

Kolme ottelua Katrineholmin hallissa HIFK:n miesten edustusjoukkueella on jo liki perinteeksi muodostunut Ruotsin leiri tulevana viikonloppuna. Kuten viime vuonna, myös tällä kertaa kohteeksi on valikoitunut Ruotsin Katrineholm. Vastustajat ovat Finspång AIK, Katrineholm Bandy ja Tjust Bandy Joukkue lähtee Ruotsiin torstaina ja ensimmäiset jääharjoitukset Katrineholmissa on edessä jo perjantaina iltapäivällä. Perjantaina HIFK kohtaa vielä iltaottelussa 1. divisioonassa pelaavan Finspång AIK:n. Sama joukkue oli vastassa myös viime vuonna. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 20:30. Lauantaina vuorossa on ottelu Jari Hyttisen valmentamaa paikallista Katrineholm Bandya vastaan. Tuon ottelun alkamisaika on Suomen aikaa kello 17 (Tämä ottelu mahdollisesti Bandyplayssä). Viikonlopun kolmas ottelu pelataan myös Katrineholmin Kronfågel Isarenassa ja vastassa sunnuntaina on Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla 1. divisioonassa pelaava Tjust Bandy. Ottelu Kronfågel Isarenassa alkaa sunnuntaina kello 14:30 Suomen aikaa. Ottelu Tjust Bandya vastaan on nähtävissä maksullisena seuraavasta linkistä Bandyplay. Mietteet leiristä… Ruotsin leirin tarkoituksena on saada ison jään kokemusta, niin pelaamalla kuin myös harjoittelemalla. Viikonlopun aikana joukkueella on kaksi puolentoista tunnin mittaista ison jään harjoitusvuoroa Kronfågel Isarenassa. Pneumokokki riehuu Helsingissä BandyliigaToimituksen tietojen mukaan matkaan ei pääse koko rosteri, koska Helsingissä on riehunut sitkeästi flunssat, ja useat pelaajat/taustat ovat valitettavasti poteneet jopa keuhkokuumetta. Tsemppiä kuitenkin Stadilaisille, ja me päivitämme otteluiden tiedot, ja mahdolliset striimit, kunhan saamme ne seuran edustajilta.. Joten palaamme asiaan…..

BandyLiigaUutiset

Paikkakuntien hintavertailua jääpallon näkökulmasta

Tekojäiden hinnat vaihtelevat Bandyliigapaikkakunnilla… Ohessa taulukko josta löytyy seurojen maksettavat tekojää hinnat ympäri Bandyliigapaikkakuntien. Kun katsomme taulukkoa on junioreiden tuntihinta edullisinta Oulussa tuo 0€/h. Kalleinta juniorijää on Porissa tuo 48€/h. Mikkelissä, Oulussa, ja Porvoossa aikuiset harjoittelevat edullisemmin kuin Porissa juniorit? Mistäköhän tämä johtuu? Edustusjoukkueista halvinta harjoitusvuoroa käyttää jälleen Oulu eli OLS, heillä hinta on 35€/h. Kallenta harjoitusjäätä käyttää JPS Jyväskylässä, hinta 78,75€/h. Pelien hinnat vaihtelevat myös suuresti – Halvin Bandyliigan ottelu viedään lävitse Porvoossa, jossa Bandyliigaottelun jää maksaa 73€/koko ottelu. Kalleinta ottelun läpivienti on Jyväskylässä, kun siellä hinta on 547,50€/ottelu. Porvoossa siis voidaan pelata kaudella 2024-25 koko runkosarja samalla hinnalla kuin Jyväskylässä pystytään viemään 1 Bandyliigaottelu lävitse. Suuret on erot, ja olisi hienoa saada kaupunkien edustajilta tietoa miten hinnat on eri paikkakunnilla laskettu…. Tekojään maksut Bandyliigapaikkakunnilla: Kaupunki Juniori hinta / h Edustus Harjoitushinta / h Edustus Pelihinta / koko ottelu Helsinki 10,50 52,50 315 Jyväskylä 47,25 78,75 547,50 Lappeenranta 16,50 62,40 405,60 Mikkeli 20,00 47,00 232 Oulu 0,00 35,00 150 Pori 48,00 48,00 217 Porvoo 42,50 42,50 73

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup 2024-25

Suomen Cupin ohjelma julkaistu Otteluohjelma, ja lohkojako on ilmoitettu torniopal-järjestelmässä. Suomen Cup käydään Porissa 8-10.11.2024 välisenä aikana, ja Cup voittaja tiedetään poikkeuksellisesti turnauksen yhteydessä, 10.11.2024 illalla. LOHKOT OTTELUOHJELMA Turnauksen kaikki ottelut striimataan – Ilmoitamme myöhemmin mistä katsottavissa! Perjantai 8.11.2024 17:00 JPS, Jyväskylä vs HIFK, Helsinki 19:20 Akilles, Porvoo vs Kampparit, Mikkeli 21:45 Veiterä, Lappeenranta vs Narukerä, Pori Lauantai 9.11.2024 08:30 Botnia, Helsinki vs OLS, Oulu 10:40 JPS, Jyväskylä vs Akilles, Porvoo 13:00 Kampparit, Mikkeli vs HIFK, Helsinki 15:30 Narukerä, Pori vs Botnia, Helsinki 17:50 OLS, Oulu vs Veiterä, Lappeenranta Sunnuntai 10.11.2024 08:00 Akilles, Porvoo vs HIFK; Helsinki 10:10 Narukerä, Pori vs OLS, Oulu 12:30 Veiterä, Lappeenranta vs Botnia, Helsinki 14:50 JPS, Jyväskylä vs Kampparit, Mikkeli Finaali kello: ? Joukkueet: ? vs ?