BandyLiigaUutiset

Hyvät ystävät, HIFK:n väki, jääkiekon ja jääpallon ihmiset,

Muistopuhe Tänään pysähdymme hetkeen, joka tuntuu raskaalta – mutta samalla kiitolliselta. Suomen jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on poissa. Hän menehtyi eilen torstaina 5.2.2026 Helsingissä, 86-vuotiaana. Pentti syntyi 18.12.1939. Hänen elämänsä jätti jäljen, joka ei katoa tulostauluista, lehtileikkeistä tai muistojen kahvikuppien äärestä. Pentti oli Jääkiekkoleijona numero 137 – arvomerkki, joka kertoo paljon, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Pelaajana hänen uransa huipentui vuoden 1965 MM-kotikisoihin, aikaan, jolloin suomalainen jääkiekko rakensi identiteettiään ja uskoi tulevaan. Mutta Pentin suuruus ei jäänyt niihin hetkiin, jolloin kiekko putosi jäähän. Uransa jälkeen Pentti teki jotakin, mikä on usein kaikkein merkityksellisintä: hän jatkoi antamista. Hän toimi valmentajana, jakoi osaamista ja vaati laatua – mutta samalla piti huolta ihmisestä pelin sisällä. Hän oli jääkiekkotoimittaja, kuuluttaja sekä radio- ja tv-selostaja, ääni ja katse, joka osasi sanoittaa sen, mitä moni tunsi. Ja hän oli myös konsultti, jonka asiantuntemusta arvostettiin laajalti – ei siksi, että hän olisi pitänyt itseään muita suurempana, vaan siksi, että hänellä oli näkemystä, kokemusta ja rehellinen sydän lajia kohtaan. Ja sitten on se puoli Pentistä, joka ei aina näy otsikoissa, mutta joka kertoo ihmisestä ehkä kaikkein eniten: Pentti pelasi jääpalloa SM-sarjassa kaudella 1968, HIFK:n paidassa. Se on kaunis muistutus siitä, että hän rakasti jäälajeja kokonaisuutena – peliä, liikettä, yhteisöä, perinnettä. Hän ymmärsi, että jäällä on monta kieltä, ja hän puhui niistä jokaisesta kunnioituksella. Monelle meistä Pentti ei ollut vain nimi historiassa, vaan tuttu hahmo Brakulla – HIFK:n kotiotteluissa, viime vuosiin saakka. Hän jäi usein Cafe Brakuun seuraamaan peliä lämpimistä tiloista, mutta sydän oli aina kentällä. Ja sekin on tärkeää: Pentti oli läsnä. Hän ei seurannut HIFK:ta vain muistoissaan – hän eli mukana, välitti, kysyi, huolehti. Minulla oli kunnia tutustua Penttiin hieman juuri siellä, Brakulla. Ja niissä keskusteluissa tuli nopeasti selväksi kolme asiaa:rakkaus jääpalloon, rakkaus HIFK:hon – ja huoli suomalaisesta jääpallosta. Huoli siitä, että suuri yleisö ei aina ymmärrä, miten hienosta lajista on kyse. Se huoli ei ollut katkera – se oli välittämistä. Se oli ihmisen ääni, joka on nähnyt paljon ja toivoo lajille hyvää, tulevaisuutta, arvostusta. Pentti Lindegrenissä oli jotakin hyvin suomalaista ja samalla harvinaisen suurta: hän kantoi perinnettä, mutta katsoi eteenpäin. Hän osasi iloita onnistumisista, mutta hänellä oli myös rohkeus sanoa ääneen, kun jokin kaipasi huomiota. Hän oli asiantuntija, mutta ennen kaikkea hän oli lajin ystävä. Kun ihminen on jättänyt näin laajan jäljen, suru ei tyhjennä – se täyttää. Se täyttää kiitollisuudella, tarinoilla, pienillä muistoilla ja isoilla hetkillä. Se täyttää myös velvollisuudella: jatkaa sitä, mistä Pentti välitti. Pitää huolta yhteisöstä. Puhua lajista hyvää. Tehdä työtä sen eteen, että suomalainen jääkulttuuri – myös jääpallo – saa arvoisensa tulevaisuuden. Pentti, kiitos.Kiitos pelistä, työstä, äänestä ja läsnäolosta.Kiitos siitä, että jaksoit olla paikalla – ja että jaksoit välittää. Lepää rauhassa, Jääkiekkoleijona 137. Pasi Virtanen / BandyliigaToimitus

Pasi Virtanen

79
0
BandyLiigaUutiset

In memoriam Matti Juhani Kuronen

Matti Juhani Kuronen 20.8.1940 – 31.12.2025 Ensin iltapäivällä juhlimme Lappeenrantalaisen Leo Segermanin syntymäpäivää, mutta illalla toimituksen saavutti suru-uutinen samasta kaupungista – joten nyt on aika kunnioittaa hiukan eri tavalla Matti Juhani Kurosta. Muistokirjoitus Kun jääpallokansa kokoontuu – oli se sitten Kisapuiston laidalla, bussissa matkalla peliin tai pukukopin hiljaisessa kulmassa – siellä elää aina myös se näkymätön joukkue: ihmiset, jotka pitävät huolta hengestä, uskosta ja toivosta silloin kun tulostaulu ei selitä kaikkea. Rovasti Matti Juhani Kuronen kuului juuri tähän joukkoon. Matti J. Kuronen kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana sairaalassa uudenvuoden kynnyksellä. Hän oli Lappeenrannan tunnettu ajattelija, puhuja ja kirjoittaja – mutta jääpallon näkökulmasta ennen kaikkea mies, joka ymmärsi, että urheilu ei ole vain maaleja ja mestaruuksia, vaan myös pelkoa, toivoa, pettymyksiä, iloa ja sitä sitkeää arkea, jossa ihmistä kasvatetaan. Kisapappi, joka osasi olla lähellä – ilman suuria eleitä “Jääpallon historian havinaa Lappeenrannassa” Kuronen mainitaan entisenä jääpallon A-maajoukkueen kisapappina – tarinoijana, joka kuului lajin yhteisöön omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kisapapin rooli ei ole näkyvin, eikä sen kuulukaan olla. Se on läsnäoloa: kuuntelemista silloin, kun jonkun pää on liian täynnä, ja sanoja silloin, kun omat sanat loppuvat. Kurosen vahvuus oli siinä, ettei hän tullut jääpallon pariin ulkopuolelta “puhumaan päälle”, vaan hän asettui rinnalle. Hän ymmärsi joukkueen kielen: sen, että välillä huumori on henkireikä, välillä hiljaisuus on rukous, ja välillä tärkein lause on lyhyt ja rehellinen. Veiterä sydämessä – Lappeenranta rakkaudessa Kuronen rakasti Lappeenrantaa, ja Etelä-Saimaan haastattelussa se sanotaan suoraan: hänen “hullulla rakkaudellaan Lappeenrantaan” oli alakohtinaan Veiterä, kilta ja jazz. Tämä yksityiskohta kertoo paljon. Veiterä ei ollut hänelle vain seura tai tulosrivi, vaan osa identiteettiä: kaupunkia, ihmisiä ja niitä talvi-iltoja, jolloin jää kantaa ja yhteisö hengittää samaan rytmiin. Moni jääpallossa tietää, miltä tuntuu, kun oma seura on enemmän kuin harrastus. Se on suvun tarinoita, kavereita, reittejä kentälle ja niitä pelipaitoja, jotka löytyvät varaston perältä vielä vuosikymmenten jälkeen. Kuronen ymmärsi tämän vaistonvaraisesti – ja siksi hänet koettiin “meidän ihmiseksi”. Rumpali-rovastin perintö: toivo, suoruus ja huumori Ylen muistokirjoituksessa Kuronen kuvataan suorapuheiseksi ja humoristiseksi – ja samalla muistutetaan, että hänelle elämässä oli tärkeää jääpallon lisäksi myös jazz. Se on yhdistelmä, joka sopii lajiin: jääpallossa on kurinalaisuutta ja improvisaatiota, samaa kuin jazzissa. Peli elää, mutta rytmi pitää. Kuronen teki elämäntyönsä ihmisten keskellä: vankilapappina, perheneuvojana, terapeuttina ja kirjoittajana. Siksi hänellä oli harvinainen kyky nähdä urheilijan ja valmentajan pinnan alle – sinne, missä paine tuntuu vatsassa eikä lehdistössä. Kotimaa-lehden jutussa hänen elämäänsä kuvataan myös sen kautta, miten hän suhtautui kuoleman ja elämän rajaan “hiljaisuuden ja hilpeyden” toiveella. Se on lause, joka sopii myös urheiluun: parhaat joukkueet osaavat olla hiljaa oikealla hetkellä – ja nauraa yhdessä, kun se kantaa. Kiitos, Matti Jääpalloyhteisö on pieni ja siksi suuri: se muistaa ihmiset, jotka kulkevat rinnalla, vaikka eivät tekisi yhtään maalia. Matti J. Kuronen oli tällainen ihminen. Kisapappi, joka toi turvaa. Lappeenrantalainen, jonka sydämessä Veiterä oli osa kaupunkirakkautta. Ajattelija, joka muistutti, että ihmisen arvo ei ole pelin lopputulos. Lepää rauhassa, Matti.Ja kiitos siitä, että pidit jääpalloväen puolella tilaa myös sille, mitä ei aina osata sanoa ääneen. Läheisten suureen suruun osaa-ottaen BandyliigaToimitus & koko suomalainen jääpalloperhe. Pasi Virtanen / Päätoimittaja / BandyliigaToimitus

Toimitus

220
0
BandyLiigaUutiset

In memoriam Heikki Parkkinen

Heikki Parkkinen 6.7.1936 – 25.10.2025 Muistokirjoitus / Länsi-Savon verkkosivusto 29.11.2025 klo. 6.00 Heikki Parkkinen kuoli kotikaupungissaan 25.10.2025. Hän eli pitkän ja merkityksellisen elämän, jonka juuret olivat syvällä Mikkelin maaperässä. Hän syntyi esikoisena Matin ja Elinin viisilapsiseen perheeseen Mikkelissä 6.7.1936. Lapsuus ja nuoruus kuluivat sotavuosien varjossa, mutta vaikeat ajat kasvattivat sitkeyttä ja vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta, jotka säilyivät läpi elämän. Heikki esikoisena kantoi jo pienenä vastuuta neljästä sisaruksestaan. Heikki tiesi jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että haluaa lukioon ja hankkii itselleen yliopistotason koulutuksen. Lukion jälkeen hän suuntasi Helsingin Teknilliseen korkeakouluun, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi maanmittausosastolta. Koulutus johdatti hänet pitkään ja arvostettuun työuraan Maanmittauslaitoksessa. Heikin työura kesti 36 vuotta. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1999 Etelä-Savon maanmittausjohtajan tehtävästä. Työssään hänet tunnettiin tarkkuudestaan, asiantuntemuksestaan ja omistautumisestaan. Työnsä ohella hän oli aktiivinen harrastus- ja järjestötoiminnassa. Hän uskoi vahvasti yhteisön voimaan ja antoi aikaansa monille paikallisille hankkeille. Mieluisimpia vapaa-ajan viettotapoja olivat golf, purjehdus, laskettelu ja matkailu. Kesämökki Saimaan Louhivedellä oli hänelle tärkeä paikka rentoutumiseen ja perheen parissa puuhasteluun. Heikki tunnettiin luottamustehtävistä kunnallispolitiikassa. Hän toimi johtotehtävissä maanmittausinsinöörien liiton hallituksessa, jääpalloliiton hallituksessa ja nuorten maajoukkueessa sekä Mikkelin Kamppareissa ja Lions Clubissa. Mikkelin Klubin toiminta oli myös lähellä sydäntä. Hänen energiansa ja innostuksensa toivat iloa ja mahdollisuuksia monille ja hänet muistetaan lämpimästä otteestaan ja kyvystään innostaa muita mukaan. Eläkkeelle jäätyään Heikki innostui kirjoittamisesta. Hänen ”kynästään” syntyivät Parkkisen sukukroniikka ja omaelämänkerrallinen kirja sekä Kamppareiden historiasta kertovia julkaisuja. Perhe oli hänelle tärkeä. Hän oli rakastettu isä ja isoisä, jonka läsnäolo, neuvot ja rakkaus jättivät pysyvän jäljen läheisten sydämiin. Hän uskoi koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen, joiden merkitystä korosti lapsilleen. Hänen elämäntyönsä ja esimerkkinsä kantavat tuleville sukupolville. Heikin sanoin: ”Elämähän ei koskaan pääty, uusi polvi astuu elämän näyttämölle” Häntä jäävät kaipaamaan perhe, sisarukset, ystävät, työtoverit ja laaja yhteisö. Seppo Parkkinen ja Pekka Turunen Kirjoittajat ovat Heikki Parkkisen veli ja vävy. BandyliigaToimituksen Muistokirjoitus Heikki ehti elämänsä aikana tehdä Mikkelissä ja Kamppareissa enemmän kuin yksi ihminen yleensä ehtii. Hän sitoi yhteen Likolammen varhaiset talvet, MP:n kultavuodet ja Kamppareiden kasvun moderniksi huippuseuraksi – ensin puheenjohtajana ja taustavaikuttajana, myöhemmin seuran ja koko kaupungin jääpallohistorian kirjurina. Ilman hänen sitkeyttään, muistiaan ja arkistointityötään suuri osa Mikkelin jääpallon tarinasta olisi jäänyt kertomatta. Kirjojensa sivuilla ja Hänskin tekojäälle piirtyneissä kaarissa kulkee sama viesti: jääpallo ei ole vain peli, vaan yhteisö, sukupolvien ketju ja lupaus siitä, että tehdään vuoroamme parhaamme, jotta seuraavilla on vähän helpompaa. Tässä hengessä Heikin työ jatkuu jokaisessa juniorissa, joka pukeutuu Kamppareiden paitoihin, jokaisessa ottelussa, jossa katsomossa muistellaan “miten ennen oli”, ja jokaisessa hetkessä, kun joku tarttuu hänen kirjoittamaansa historiikkiin. BandyliigaToimituksen ja jääpalloperheen Lämmin osanotto Heikin omaisille ja kaikille, jotka kaipaavat häntä. P.s Heikki Parkkisen työ ja perintö jäävät elämään Mikkelin talvien, Hänskin jään, Kamppareiden värien, ja koko suomalaisen jääpalloperheen parissa.

Toimitus

89
0
BandyLiigaUutiset

In memoriam – Antti Einiö

Antti “Ana” Einiö 17.11.1935 – 27.8.2025 Muistokirjoitus Suomalaisen musiikki- ja kulttuurielämän suurmies, konserttipromoottori Antti Einiö on poissa. Hän kuoli tänään keskiviikkona 27. elokuuta Espoossa 89 vuoden iässä. Antti Einiö teki elämäntyönsä musiikin ja viihteen parissa, mutta hänen sydämensä sykki myös urheilulle – erityisesti jääpallolle. Jo nuorena Einiö löysi tiensä konserttien ja levyjen pariin. Hän toi Suomeen esiintymään kansainvälisiä tähtiä Louis Armstrongista ja Ella Fitzgeraldista aina Bob Dylaniin, The Rolling Stonesiin ja Michael Jacksoniin. Kotimaiselle musiikkikentälle hän avasi ovia mm. Hectorille ja Dannylle. Helmikuussa 2024 Einiö palkittiin Erikois-Emma -palkinnolla elämäntyöstään suomalaisen musiikin hyväksi. Jääpallo sydäntä lähellä Monelle jääpalloväelle Antti Einiö oli kuitenkin tuttu myös urheilukentiltä. Hän pelasi jääpallon pääsarjassa 12 kautta Käpylän Urheilu-Veikoissa (KUV) ja voitti kaksi Suomen mestaruutta vuosina 1958 ja 1959. Lisäksi hän saavutti SM-tason menestystä mm. myös maahockeyssa, koripallossa, ja jalkapallossa. Myöhemmin hän oli usein mukana HIFK-Bandyn ex puheenjohtaja Kauko Rautiaisen kanssa pohtimassa, miten jääpalloa voisi markkinoida ja tehdä entistä tunnetummaksi. Vuosien 2013–2023 aikana Einiön näkemykset ja kokemus olivat arvokkaita myös, kun Helsinkiin suunniteltiin jääpallohallia. BandyliigaToimitus sai useaan otteeseen nauttia hänen viisaista neuvoistaan. Suuri menetys Antti Einiö muistetaan tinkimättömästä intohimostaan, rohkeudestaan ja kyvystään tuoda yhteen ihmisiä musiikin ja urheilun parissa. BandyliigaToimitus ja koko suomalainen jääpalloyhteisö ottavat syvästi osaa Antin läheisten suruun. Lepää rauhassa, Antti. Pasi Virtanen / Päätoimittaja

Toimitus

158
0
BandyLiigaUutiset

Muistokirjoitus

Per-Olof “Olle” Lindqvist (21.10.1944–17.7.2025) Tänään suomalainen jääpalloyhteisö hiljentyy suuren surun äärelle. Olemme menettäneet yhden lajin todellisista legendoista, Per-Olof Lindqvistin – tai kuten ystävät häntä kutsuivat: Ollen. Olle syntyi 21. lokakuuta 1944 ja teki hienon uran jääpallon parissa, aloittaen pääsarjatasolla vuonna 1963. KUV:n ja HIFK:n riveissä hän torjui armottoman varmasti peräti 12 kautta, aina vuoteen 1976 saakka. Maalivahtina Olle oli piinkova – kenties jopa pelottavan varma vastustajille, mutta turvaa luova omilleen. Hänen ohittamisensa oli kaikkea muuta kuin helppoa, ja monille hyökkääjille hänen hahmonsa jäi mieleen koko uran ajaksi. Mutta Olle ei jättänyt kenttiä taakseen pelipäivien päättyessä. Hän jatkoi intohimoaan lajiin seuraten lähes kaikki HIFK:n koti- ja vierasottelut vuosikymmenten ajan. Kenties monille uusille katsojille Olle oli tuttu kasvo katsomossa – punainen huivi kaulassa, terävä katse kenttään suunnattuna – meille pidempään jääpallon parissa olleille hän oli tärkeä osa koko jääpalloperhettä. Viime talvi oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1963, kun Ollea ei nähty kentän laidalla. Se oli merkki, jota emme osanneet lukea tarpeeksi tarkasti. Nyt suru-uutinen on saavuttanut BandyliigaToimituksen, ja päätoimittajana kirjoitan näitä rivejä raskaalla sydämellä – hyvästä ystävästä, johon sain kunnian tutustua vuosien varrella. Olle oli tuttu näky kaikilla jääpallopaikkakunnilla. Hänen kanssaan Suomea kiertänyt Antti Helpi kertoi, että ystäviä löytyi joka kaupungista – ja se ei yllätä ketään, joka tunsi Ollen. Hänellä oli ainutlaatuinen kyky yhdistää suorasukainen pelinäkemys lämpimään huumoriin ja herrasmiehen käytökseen. Keskustelumme Ollen kanssa – joita oli varmasti satoja – olivat aina teräviä, analyyttisia ja silti lämminhenkisiä. Hänen kommenttinsa HIFK:n peleistä, vastustajista ja jääpallon kehityksestä jäävät ikuisesti mieleen. Nyt Olle on siirtynyt jääpalloilijoiden taivaalliseen seuraan. Kenties siellä pelataan jälleen kovatasoisia otteluita, ja Olle seisoo maalillaan – tuttu ilme kasvoillaan. Me, jotka saimme tuntea Ollen, yhdymme koko suomalaisen jääpalloväen kanssa läheisten suruun. Yksi hieno jääpallomies on poissa. Lepää rauhassa, ystävä. Pasi Virtanen päätoimittaja, BandyliigaToimitus

Pasi Virtanen

182
0
BandyLiigaUutiset

In memoriam – Pauli Heiskanen

Pauli “Patsa” Heiskanen 16.3.1934 – 14.3.2025 Pauli Heiskanen, merkittävä hahmo suomalaisessa jääpallossa ja urheilussa, menehtyi 14. maaliskuuta 2025 Oulussa 90-vuotiaana. Hän syntyi Nurmossa 16. maaliskuuta 1934 ja oli olennainen osa Oulun Palloseuraa (OPS) ja Suomen jääpallohistoriaa. Pauli, tai “Patsa” kuten häntä kutsuttiin, oli viimeinen elossa oleva pelaaja Oulun Palloseuran joukkueesta, joka voitti Suomen ensimmäisen jääpallon mestaruuden vuonna 1953. Hänen omistautumisensa ja rakkautensa urheiluun näkyi jo nuorena, sillä hän ei ainoastaan menestynyt jääpallossa, vaan harrasti myös jalkapalloa, yleisurheilua ja luistelua. Heiskanen saavutti OPS:ssa urallaan kaksi A-nuorten mestaruutta ja kuusi miesten Suomen mestaruutta. Hän liittyi OPS:n edustusjoukkueeseen jo 17-vuotiaana vuonna 1951. Samana syksynä hänet valittiin myös Oslon talvikisojen jääpallon olympiaehdokkaiden leirille, vaikka hän ei päässyt lopulliseen joukkueeseen. Heiskanen edusti Suomea 21 A-maajoukkueottelussa ja oli maajoukkueen vakionimi vuosina 1958–1963. Hän teki erityisen merkittävän maalin MM-kisoissa Uppsalassa, jossa Suomi voitti Ruotsin 1–0 ja saavutti MM-hopeaa. Heiskasen ura jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä syksyllä 1963 hän loukkasi polvensa niin pahoin, että hänen oli pakko lopettaa aktiiviuransa. Lääkärit eivät suositelleet leikkausta, ja polvi jäi jäykäksi. Pauli Heiskanen valittiin Suomen Jääpalloliiton Kunniagalleriaan vuonna 2013, ja hänen erinomaiset kulma- ja vapaalyönninsä olivat jääpallokentillä tunnettuja vahvuuksia. Heiskanen menestyi myös nuorena yleisurheilussa, voittaen Suomen mestaruuden 300 metrin juoksussa ja saavuttaen SM-hopeaa Pyrinnön 4 x 100 metrin viestijoukkueessa. Elämänsä aikana Pauli Heiskanen teki 40-vuotisen työuran sähköasentajana Oulu Oy:ssä ja Stora Ensossa, tuoden samaa omistautumista työhönsä kuin urheilussaan. Pauli Heiskasen poismeno merkitsee aikakauden loppua suomalaisessa jääpallossa. Hänen panoksensa urheilulle ja yhteisölle ei unohdu, ja hänen perintönsä inspiroi tulevia sukupolvien urheilijoita. Kirjoittaja on Pauli Heiskasen pitkäaikainen ystävä Suruun lämpimästi osaa ottaen BandyliigaToimitus & koko suomalainen jääpalloväki

Toimitus

122
0
BandyLiigaUutiset

In memoriam – Antti Ervasti

Antti “Ana” Ervasti 2.2.1945 – 17.4.2025 Antti Ervasti, rakastettu peltiseppä ja urheilija, kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen 17. huhtikuuta 2025 Oulussa. Hän syntyi Oulussa 2. helmikuuta 1945 ja kasvoi vaatimattomissa oloissa kuusilapsisessa perheessä. Lapsuuden koti oli pieni vuokramökki Tuiran Kangastiellä, jossa asui kahdeksanhenkinen perhe. Antti aloitti työuransa 16-vuotiaana setänsä peltisepänliikkeessä ja kehitti itsestään mestaritason kattopeltiseppä. Hänestä tuli tunnettu ammattimies, jonka työnjälki oli aina laadukasta ja kestävä. Hänen tekemänsä katot kestivät myrskyt, ja hänelle oli kunnia-asia tehdä luottotöitä, kuten Oulun Tuomiokirkon katon korjaus. Eläkkeelle jäätyään Anttia pyydettiin jatkuvasti tekemään kattotöitä, ja hän teki niitä niin kauan kuin polvet antoivat periksi. Vaikka hän oli vaatimaton, hän oli ylpeä ammattitaidostaan ja omistautumisestaan. Antti oli lapsena kiinnostunut erityisesti pallopeleistä. Tuiran Kisakenttä oli hänen “akatemiansa”, jossa hän vietti suuren osan lapsuudestaan pelaten jääpalloa ja jalkapalloa. Oulussa oli parhaimmillaan jopa kahdeksan jääpalloseuraa, ja jääpallo oli talven ykköslaji. Antti pelasi pääsarjatasolla jääpalloa vuosina 1965–1984, voittaen viisi Suomen mestaruutta ja pelaten kahdeksan maaottelua. Hän oli puolustaja, joka tunnettiin kovasta pelityylistään ja uhrautuvasta pelistään. Ervastin uran jälkeen hän toimi valmentajana Oulun Palloseurassa ja Keminmaan Pallossa, ja hän oli tunnettu siitä, että hän tutki tarkasti vastustajansa ja valmisteli pelitaktiikat sen mukaan. Kentällä hän ei jännittänyt, mutta kentän reunalla jännitystä riitti. Antti oli myös ykkösdivarin tason jalkapalloilija, mutta aikarajoitukset ja työnteon vaatimukset estivät häntä siirtymästä muualle. Hänen sydämensä kuului kuitenkin jääpallolle. Uran lopettaminen ei ollut helppoa, mutta Antti jatkoi liikuntaa vielä pitkään. Hän harrasti ikämiesjääpalloa ja kaukalopalloa yli 70-vuotiaaksi ja piti huolta kunnostaan päivittäisillä kävelylenkeillään. Antti seurasi intohimoisesti Oulun jalkapallo- ja jääpalloseuroja koko elämänsä ajan. Hänen sydämensä särkyi, kun oululainen jääpallo alkoi laskea. Ervasti oli lämmin ja helposti lähestyttävä ihminen, jonka kanssa oli helppo keskustella niin urheilusta kuin politiikastakin. Hän seurasi politiikkaa usein kyynisesti huvittuneena ja päätti keskustelut isältään perityllä toteamuksella: “Aina ovat Suomen herrat osanneet hoitaa etunsa.” Antin ja hänen vaimonsa Maija-Liisan yhteinen taival kesti 62 vuotta. He jaksoivat tukea toisiaan niin arjessa kuin urheiluharrastuksissaan, ja heillä oli yhteinen rakkaus liikuntaan. Maija-Liisa oli itse kilpaluistelija, ja heidän elämänsä oli aktiivista ja liikunnallista. Antti oli esimerkki perheensä tukipilarina. Hän rohkaisi ja tuki lapsiaan Anne ja Tapiota urheilemaan ja myöhemmin kannusti myös lapsenlapsiaan liikunnassa. Hän teki kaiken aina huumorilla, lämmöllä ja lempeydellä. Iin Leppisaaren mökki oli Antille tärkeä paikka rentoutumiselle ja luovuudelle. Siellä hän valmisti monenlaisia peltisiä koristeita, joita hän jakoi perheelle ja ystävilleen. Antti Ervasti jää kaipaamaan vaimonsa Maija-Liisan, tyttärensä Annen, poikansa Tapion ja lastenlastensa sydämiin. Hänen muistonsa ja lämmin sydämensä elävät ikuisesti perheessä ja kaikissa, jotka saivat tuntea hänet. Kirjoittajat: Veikko Ervasti, Anne Saromaa ja Tapio Ervasti (Antti Ervastin veli, tytär ja poika). Suruun lämpimästi osaa ottaen BandyliigaToimitus & koko suomalainen jääpalloväki

Toimitus

185
0
BandyLiigaUutiset

Suru-uutinen Oulusta

Lauri “Lare” Pirnes nukkui pois Kirjaltaja Lauri ”Lare” Pirnes kuoli 14.9.2024 vakavaan sairauteen Oulun kaupunginsairaalassa. Hän oli syntynyt Oulussa 7.4.1942. Pirnes tunnettiin ennen kaikkea jääpallo- ja jalkapallourastaan. Hän kasvoi varhaislapsuuden aivan Oulun keskustassa, jossa hän palloili muiden urheilukentillä myöhemmin menestyneiden oululaispoikien kanssa. Pojat itse nimesivät joukkueensa Laaniskan Loiskeeksi, josta tuli kaveripiirissä maineikas ja legendaarinen joukkue. Oli odotettavissa, että lahjakas Pirnes jatkoi palloilua sen aikaisessa Oulun kuningaslajissa eli jääpallossa mestaruussarjatasolla. Hänen erinomaiset pelaajalahjansa tulivat kuitenkin parhaiten esille jalkapallossa. Suomi-sarjatasolla (siihen aikaan 2. korkein sarjataso Suomessa) pelatessa Pirneksen taidot levisivät isojen mestaruussarjaseurojen tietoon, ja erilaisia tarjouksia sateli monesta johtavasta suomalaisseurasta Etelä-Suomea myöten. Lauri Pirnes oli kaikessa toiminnassa periaatteen mies. Hän oli niitä “viimeisiä mohikaaneja” jotka eivät lähteneet maailmalle rahan perässä pelaamaan. Seuratoveruus, yhteinen tekeminen ja urheilusta nauttiminen olivat etusijalla. Pirnes rakensi 1960-luvulla omakotitalon Välivainiolle. Pelitoverit osallistuivat ahkerasti talkoisiin ehkä varmistaakseen, että Lare säilyy Tarmon riveissä. Apu oli merkittävä, sillä seurassa pelasi muun muassa peltiseppiä, putkimiehiä ja sähköasentajia. Seurauskollisuuteen vaikutti varmasti myös se, että joukkueessa pelasi Laurin lisäksi kaksi muutakin Pirneksen veljestä. Lauri Pirnes oli esimerkillinen pelaaja niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Hän kunnioitti erotuomareita ja hänen lähtönopeutensa varmisti, että hänen ei tarvinnut rikkoa vastapelaajia. Hän kuului siihen pelaajien ihmeelliseen ryhmään, jolla ei ole palloa hallitessaan koskaan kiire. Valmentajan kirjanpidon mukaan hän pelasi useita pelejä, jossa syöttötarkkuus oli hämmästyttävät sata prosenttia. Aktiivisen pelaajauran loputtua Pirnes jatkoi valmentajana ja pelasi myös viime vuosiin saakka ikämiessarjoissa. Hän kulki jääharjoituksissa lähes 80-vuotiaaksi asti. Periaatteen mies oli urheilun lisäksi periaatteen mies myös pelikentän ulkopuolella. Koko työura, muutamaa välivuotta lukuun ottamatta, sujui Kalevan palkkalistoilla kirjaltajana. Työnsä ohessa hän osallistui luottamusmiestoimintaan ja oli työntekijöiden edustaja Kirjatyöntekijöiden  liittokokouksessa Naimisiin Lauri Pirnes meni Lean kanssa 1964, joten aviovuosia kertyi tänä kesänä kuusikymmentä. Marjastus, mökkeily ja ulkoilu olivat mieluisia harrastuksia aivan viime metreille asti. Hän oli aina myös luotettava kaveri, kun erilaisissa talkoissa tarvittiin voimaa ja ahkeruutta. Lauri Pirnestä jäävät kaipaamaan vaimo Lea, tytär Marita perheineen, veljet perheineen sekä lukuisa joukko ystäviä. Laurin toiveesta uurna on laskettu hiljaisuudessa läheisten länä ollessa. Mikko Pirnes Kirjoittaja on Lauri Pirneksen veli. Lauri Pirnes 7.4.1942 – 14.9.2024 Seura SM-jääpallossa: Oulun Tarmo Tarkat tilastot ovat hiukan pimennossa, joten emme niitä julkaise Koko suomalainen jääpalloperhe & BandyliigaToimitus ottaa osaa Laurin läheisten suruun… Jonain päivänä tuuli vie pilvet, ja aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa.

Toimitus

290
0
BandyLiigaUutiset

Lalli Partinen on kuollut

SUURI LEGENDA – PUNAINEN KOLMONEN – ON POISSA BandyliigaToimitus ei normaalisti kommentoi, tai uutisoi muita urheilulajeja, mutta nyt on pakko kunnioittaa suurta henkilöä jääkiekon puolelta. Uutinen koskettaa koko Suomea – suremme yhdessä! Lalli Partisella todettiin maanantaina covid-tartunta. Sairaus eteni nopeasti ja Partinen menehtyi eilen keskiviikkona (Partinen oli kuollessaan 80-vuotias). Partinen edusti jääkiekkourallaan SaiPaa ja HIFK:ta. Kovaotteinen puolustaja voitti urallaan kaksi suomenmestaruutta, pelasi viidet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. A-maajoukkuetta Partinen edusti yhteensä 120 ottelussa. Lalli Partinen Syntyi: 1941 Kannonkoskella. PELIPAIKKA: Puolustaja. SEURAT: SaiPa, HIFK. Ottelut: 440 ottelua Tehot: 56+109 = 165 Jäähyt: 890 min SAAVUTUKSET:  SM-kulta 1970 ja 1974 SM-hopea 1973 ja 1975 SM-pronssi 1966, 1971 ja 1972. MAAJOUKKUE-EDUSTUS:  1 olympiakisat 5 MM-kisat. 120 A-maaottelua SaiPa on jäädyttänyt Partisen pelinumeron 3. Partisen jäähyväisottelu järjestettiin syyskuussa 1977, kun HIFK kohtasi Helsingin jäähallissa yli 4000 katsojan edessä Ässät. Kyseessä ei ollut normaali kausi- tai näytösottelu, vaan tapahtumalla haluttiin kunnioittaa uransa lopettavaa Partista. Tapahtuma on ainoa suomalaiskiekkoilijalle erikseen järjestetty jäähyväisottelu. BandyliigaToimitus ottaa yhdessä jääpalloväen kanssa osaa läheisten suruun.

Toimitus

365
1