BandyLiigaUutiset

Bandyliigan Tuomarit

Kun peli kulkee, tuomari tekee työnsä niin hyvin, ettei häntä “huomaa” – ja juuri siksi on aika sanoa kiitos! Bandyliigan tuomareista puhutaan liian usein vain silloin, kun jokin menee pieleen. Silti ottelun sujuvuus, turvallisuus ja reiluus nojaavat joka ilta siihen, että erotuomaristo onnistuu: pitää pelin hallussa, tulkitsee tilanteet oikein ja kantaa paineen silloinkin, kun katsomosta kuuluu. Tuomarin tehtävä on vaativa – ja samalla korvaamaton osa jääpalloa. Kuluvan kauden aikana useampi Bandyliigan tuomari on saavuttanut (tai on aivan kynnyksellä saavuttaa) hienoja merkkipaaluja epävirallisen kirjanpitomme mukaan. “Tuomarijoukkueen” rosteri & epäviralliset tilastot löytyy täältä Tuomareiden tilastot. Merkkipaalut, jotka haluamme nostaa esiin Kiitos, tuomarit! Tuomarit antavat lajille aikaansa, osaamistaan ja intohimoaan – usein ilman suurta näkyvyyttä ja välillä kovankin kritiikin kohteena. Siksi on reilua, että onnistumisetkin nostetaan esiin. Kiitos Petri Kuusela, Harri Siniaalto ja Taavi Sulander – ja kiitos jokaiselle Bandyliigan tuomarille. Teidän työnne tekee mahdolliseksi sen, että peli pysyy pelinä ja että jääpallo voi kasvaa. Ja tehdään tästä yhteinen tapa: kun näemme hyvän tuomarisuorituksen, sanotaan se ääneen. Se on pieni ele, mutta iso viesti koko lajille.

BandyLiigaUutiset

Porin huuma kääntyi Helsinki vertailuksi

Miksi “me vs. ne” nostettiin esiin heti kisojen jälkeen Jääpallon MM-kisat päättyivät sunnuntaina 18.1.2026 klo 20.00, ja Pori sai ansaitusti paljon kiitosta talkoohengestä ja kisatunnelmasta. Ylen arvion mukaan katsomot olivat viimeiset päivät käytännössä täynnä ja kisa-alueella vieraili viikon aikana yhteensä noin 16 000 henkeä – perjantaina ja sunnuntaina katsomossa oli täysi 3 000 katsojan joukko. Samaan aikaan osa porilaisesta keskustelusta lähti kuitenkin nopeasti raiteille, joissa onnistumista selitetään vertaamalla – ja nokittelemalla – Helsinkiä. Mitä Satakunnan Kansan väite tekee (ja miksi se ärsyttää)? Satakunnan kansan kirjoituksessa 19.1 klo 10.36, eli vajaa 15 tuntia kisojen päättymisen jälkeen asetetaan Pori ja Helsinki vastakkain: Pori teki jotain, mikä ei olisi koskaan onnistunut Helsingissä… ja perusteluksi tarjotaan ajatus, että Helsingissä MM-kisat olisivat olleet “vain yksi pieni tapahtuma muiden joukossa”. Tuo on retorisesti tehokas, mutta journalistisesti heikko kohta, koska se on vastaväite ilman todistettavaa vertailua: kukaan ei voi tietää, miten Helsinki olisi vetänyt – eikä väite edes yritä nojata dataan, vaan tunne- ja mielikuvatasoon (“lupa uskoa”). Silti tällainen kehystys on yleinen, ja sille on muutama selkeä syy: Mikä Porissa oikeasti onnistui (ilman Helsinkiäkin)? Pori ei tarvinnut vertailua näyttääkseen vahvuutensa. Konkreettiset onnistumisen ainekset olivat jo itsessään iso uutinen: Tämä on se tarina, joka yhdistäisi koko Suomen: “näin marginaalilaji voi näyttää suurelta, kun järjestäminen ja tunnelma osuvat.” Miksi “vajaa 15 tuntia kisojen päättymisen jälkeen” yhtenäisyys vaihtuu nokitteluun? Koska yhteinen voitto ja paikallinen omistajuus ovat kaksi eri tunnetta. Se ei ole porilaisten “yhtenäisyyden loppu” ihmistasolla – vaan kehystämisen muutos: kisaviikolla myydään tapahtumaa koko Suomelle, jälkikäteen myydään merkitystä omalle yleisölle. Mitä tässä heitossa on pielessä – ja miten sen voisi kirjoittaa paremmin? Ongelma ei ole Porin ylpeys. Ongelma on, että Helsinki-vertailu: Paremmin toimiva lause olisi ollut tyyliin:“Pori teki jotain, minkä moni uskoi mahdottomaksi – ja näytti mallin, miten kisat tehdään yhteisönä.”Sama terä, mutta ei tarvetta potkia pääkaupunkia. Loppupuheenvuoro… Me BandyligaToimituksessa ponnistamme Siuntion Lappersista – kylästä, jossa asukkaita on alle 300. Silti olemme rakentaneet yhden Suomen suurimmista jääpallosivustoista. Emme kuitenkaan juhli sitä niin, että samalla todistelisimme jonkun toisen kaupungin “ei pystyvän samaan”. Emme tarvitse vertailua Poriin, Helsinkiin tai kehenkään muuhun, jotta oma työ olisi arvokasta – Juuri siksi aamuinen nokittelu harmittaa. Me olemme kohta viisi vuotta tehneet töitä sen eteen, että jääpallon näkyvyys olisi koko Suomen kattavaa – ei vain yhden kaupungin, yhden seuran tai yhden alueen tarinaa. Jääpallo elää ja kasvaa vain silloin, kun se näkyy ja kuuluu kaikkialla: Porissa, Helsingissä, Oulussa, Lappeenrannassa, tai jopa Siuntion Lappersissa ja jokaisella pienellä paikkakunnalla, jossa joku vielä jaksaa laittaa luistimet jalkaan, avata kentän ja sytyttää valot. Porin MM-kisat olivat onnistuminen. Iso onnistuminen. Ja niiden paras perintö ei ole se, että “tätä ei olisi muualla tehty”, vaan se, että tämä voidaan tehdä Suomessa hyvin, kun yhteisö sitoutuu, talkooväki kantaa ja järjestäjät tekevät työnsä. Se on malli, jota kannattaa jakaa – ei käyttää keppinä, jolla lyödään muita. Nyt on se hetki, kun meidän pitäisi olla yhtenäisempiä kuin kisaviikolla. Koska kisoista jää käteen vain se, mitä me teemme seuraavaksi: miten pidämme lajin esillä helmikuussa, huhtikuussa ja ensi syksynä. Miten saamme juniorit mukaan. Miten saamme seurat ja kaupungit investoimaan. Miten saamme median kiinnostumaan myös silloin, kun kyse ei ole MM-finaalista. Siksi toivon, että lopetetaan vastakkainasettelu ja aloitetaan yhteistyö. Meitä ei ole jääpallossa liikaa – eikä meillä ole varaa jakautua. Pidetään Pori ylpeänä, mutta pidetään samalla koko Suomi mukana. Meidän vihollinen ei ole toinen kaupunki. Meidän vihollinen on näkymättömyys. Pasi Virtanen / päätoimittaja

BandyLiigaUutiset

www.bandyliiga.fi ylitti 4,5 miljoonaa käyntiä – KIITOS!

BandyliigaToimitus kiittää & toivoo 5 miljoonan rajan rikkoutuvan vielä ennen Bandyliigafinaalia… Maanantaina 15.12.2025 www.bandyliiga.fi saavutti hienon rajapyykin: 4,5 miljoonaa käyntiä sivustolla! Tämä ei olisi mahdollista ilman teitä. Myös teidän avullanne sivusto toimii kauden loppuun asti – iso ja lämmin KIITOS kaikille auttajille ja tukijoille. Ilman teitä emme pystyisi ylläpitämään sivustoa. Tulemme uutisoimaan ja kertomaan auttajien nimet kun he antavat tähän luvan. Seuraava tavoitteemme on jo mielessä: rikotaan 5 miljoonan käynnin raja vielä kaudella 2025–26! Jos jääpallo kiinnostaa, kerro sivuistamme myös tutuille ja vinkkaa seuraamaan – jokainen lukija merkitsee. Kiitos lukijoille ja yhteisölle – te teette tästä mahdollisen. BandyliigaToimitus P.s Ja jos Joulupukki vielä kuuntelee toivettamme, niin meillä olisi yksi (suuri) haave: uusi Apple Mac Studio – tietokone vanhan jo pätkivän koneen tilalle toimituksen käyttöön. Katsotaan, olemmeko olleet tänä vuonna tarpeeksi kilttejä – ja jos paketti löytää perille, lupaamme käyttää sen suoraan siihen tärkeimpään: parempaan, nopeampaan ja entistä laadukkaampaan jääpallosisältöön teille kaikille jaettavaksi. Hyvää joulun odotusta ja kiitos vielä kerran, että olette mukana!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Jääpalloliitto uutisoi somessa

Alla tuo sosiaalisessa mediassa julkaistu uutinen… Meillä on lupa – nyt mennään! Helsingin poliisilaitos on hyväksynyt pienkeräyksemme 21.4.–20.7.2025 ajalle. TUE TOIMINTAAMME! STÖD VÅR VERKSAMHET! Keräyksen tavoitteena on tukea kansainvälistä toimintaamme, joka on ollut keväällä huikealla tasolla: 5 joukkuetta mukana PM- ja MM-kisoissa Ruotsissa Matkat, majoitukset ja ruokailut kerryttävät ison laskun – mutta yhdessä me selvitään siitä! Auta meitä kohti uusia menestyksiä! Lahjoita: FI70 2001 1800 0890 73 Viestikenttään: lahjoitus tai keräys Keräysnumero: RA/2025/566 Jokainen euro menee suoraan urheilijoiden hyväksi: majoituskulut ruokailut matkakustannukset Tehdään tästä yhdessä mahdollista! KIITOS KUN OLET MUKANA! TACK FÖR ATT DU ÄR MED! #pienikeräys#liikutaanyhdessä#jääpallo#urheilu#finbandy#bandy Hyvän asian eteen myös BandyliigaToimitutuksen lähipiiri kaivaa taskua – tee sinä myös samoin – Jokainen euro auttaa!

BandyLiigaUutiset

Pelimiehet Oulusta siirtyvät “eläkkeelle”

Tieto kantautui ottelun jälkeen Mikkelistä… Hyvät jääpallon ystävät, Tänään jääpalloväki sanoo hyvästit kahdelle omalle legendalleen. Antti Pesonen ja Matti Immonen ovat päättäneet pitkän ja kunnioitettavan pelaajauransa, ja me kaikki jäämme kaipaamaan heidän otteitaan kentällä. Antti Pesonen, 22 vuoden pääsarja pelaajaurallaan, on pelannut huikeat 373 ottelua ja tehnyt 220 pistettä, ollen aina luotettava ja sitoutunut joukkueensa tukipilari. Hänen pelityylinsä, johon kuului sekä äärimmäinen taisteluhenki että taktinen älykkyys, on jättänyt pysyvän jäljen Oulun Luistinseuraan ja koko jääpalloperheeseen. Matti Immonen, 20 vuoden pääsarja urallaan 375 ottelua ja 94 pistettä, on ollut yhtä lailla se joukkueen kulmakivi, joka on elänyt ja hengittänyt jääpallon arkea kentällä ja sen ulkopuolella. Hänen taistelutahdostaan, pelikäsityksestään ja ennakkoluulottomuudestaan on tullut esikuva monelle nuoremmalle pelaajalle, ja hänen roolinsa Oulussa on ollut kiistaton. Sekä Antti että Matti ovat urallaan keränneet myös sen reilut 500 jäähyminuuttia — mikä ei ole vain kertomus jäähyistä, vaan muistutus siitä, kuinka intohimoisesti he pelasivat peliä, kuinka paljon he olivat valmiita antamaan joukkueensa eteen. Se, että nämä kaksi miestä eivät pelänneet mennä äärirajoille, vaan antoivat kaikkensa kentällä, on ollut ominaista heidän uralleen. Tänään, kun nämä kaksi pelaajaa päättävät uransa, ei voida vain katsoa numeroita ja tilastoja. Pitäisi myös muistaa se perintö, joka jää heistä Ouluun ja koko jääpallon kentälle. He eivät ainoastaan pelanneet, vaan elivät ja hengittivät tätä lajia. Heidän sitoutumisensa, johtajuutensa ja esimerkkinsä tulevat olemaan osa jääpallon kulttuuria vielä pitkään. Antti Pesonen ja Matti Immonen, teidän panoksenne jääpallolle on mittaamaton. Kiitämme teitä ja toivotamme teille onnea tulevaisuuden haasteisiin. Jääpallon kentällä, mutta myös sen ulkopuolella, muistamme teidät aina. Onnea ja kiitoksia, Antti ja Matti! Pasi Virtanen – päätoimittaja BandyliigaToimitus

BandyLiigaUutiset

BandyliigaToimitus kyselee mielipiteitä

Toteutamme kyselyn 3-8.12.2024 välisenä aikana Bandyliiga pelaajille & taustahenkilöille Olemme eilen lähettäneet kyselyn seurajohdolle, ja toivomme, että he jakavat kyselyn niin palaajille kuin kaikille niille, jotka ovat mukana edustuksen taustoilla (huolto, valmennus, yms). Kyselyssä on parikymmentä kysymystä, ja siihen vastaaminen vie vain noin 5 minuuttia – ei siis kauaa! Olemme rajanneet vastausvaihtoehtoja tarkemmin, jotta saamme mahdollisimman täsmällistä tietoa, vaikka joissain kohdissa vaihtoehtoja olisi voinut olla enemmänkin. Tämä ei tarkoita ettemme arvostaisi muitakin vaihtoehtoja, mutta kysymykset ja vaihtoehdot joissakin kysymyksissä tuli rajata vain muutamaan vaihtoehtoon. Vastaavasti suurempi osa kysymyksistä antaa mahdollisuuden vapaaseen vastaamiseen – kuten te näette asian. Jokainen vastaus on meille todella arvokas, ja toivomme innolla, että saamme kyselystä vähintään 100 vastausta. Näin voimme tehdä tarvittavia johtopäätöksiä, suunnitella kehitystoimenpiteitä ja jakaa tulokset anonyymisti, perustuen “Bandyliigan henkilöiden yhteiseen mielipiteeseen“. Kyselyn tuloksia avaamme lukijoille kyselyn päätyttyä, eli tulokset julkaistaan alustavasti tiistana 11.12 tai keskiviikkona 12.12.2024. Jos et ole saanut sähköpostiisi tätä kyselyä – Pyydä kyselyn toimittamista seurasi johdolta.. Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka ottavat osaa kyselyyn – teidän panoksenne on tärkeä!

BandyLiigaUutiset

www.bandyliiga.fi – 2.250.000 käynnin raja rikki

www.bandyliiga.fi kiittää teitä kaikkia! 30.11.2023 ylittyi 2.250.000 käynnin määrä sivustollamme – Kiitos kuuluu Teille lukijoille! Saamme viikoittain Teiltä palautetta, valokuvia, ja kiitoksia – osa kokee myös meidän kirjoittavan asioista joita ei julkisesti pitäisi käydä lävitse. BandyliigaToimitus on puolueeton, ja oikeudenmukaisuuden puolella kaikki seuroja, ja tahoja kohtaan. Jos saamme varmistettua tietoa eri tahoilta, ja katsomme keskustelun tai uutisen käsittelykelpoiseksi – sen me myös teemme! On asioita joita eri tahot eivät haluaisi tuoda esille, mutta me emme työnnä päätä puskaan, ja ole hiljaa – varsinkin kun kaikki näistä asioista kuitenkin selän takana puhuvat. Me harvoin syytämme ketään, enemmän olemme painottaneet yhteistyön tärkeyttä. On järkyttävää huomata, että jääpallon toiminnassa on edelleen syvällä minä, minä – ajattelu! Yhteisiä asioita, tai toistemme kunnioittaminen on todella meille vaikeaa – Miksi? Onko jääpallo lajin pienentymisen takia tullut niin sisäsiittoiseksi, ettemme pysty asiallisesti viemään mitään maaliin? Tuntuu ettei missään asiassa olla yhteisellä asialla, tai emme kunnioita jokaista tahoa (pelaajia, taustoja, tuomareita, liiton edustajia yms yms). Kaikki vain syyttävät tuon vika, nuo vastaavat, minä en tee – eikö asioiden pitäisi olla yhteisiä? jokaisen tahon uskoisi olevan myös yhtä tärkeä? ja jos jokin ei toimi, voitaisiin yhdessä miettiä miten se toimisi? ilman että aina siirretään asiat yhden henkilön, tai ryhmän vastuulle – jääpallo on meidän YHTEINEN asia… Päätoimittaja Pasi Virtanen erosi viestintävaliokunnasta BandyliigaToimituksen päätoimittaja Pasi Virtanen on asiasta kuunnellut eri tahoja jo yli 15 vuotta, ja hän ainakin uupui taistelemaan yhteisten asioiden eteen – Hän irtisanoutui eilen 4.11.2023 Jääpalloliiton viestintävaliokunnasta. Kysyimme Virtaselta syytä tähän radikaaliin tekoon, varsinkin kesken kauden, miksi näin? – hän vastasi meille seuraavasti: “keskityn nyt 100% jääpallon parissa www.bandyliiga.fi – sivuston pyörittämiseen Jääpallon Ystävät Ry:n – Bandy Vänner Rf:n ohjeistuksella, ja sen hallituksen esittämillä linjoilla. Valitettavasti olen itse todennut, ettei ajan käyttöni riitä, tai en halua enää kuukausia kestäviin vääntöihin asioista jotka koskettavat meitä kaikkia jääpallon parissa olevia, mutta näistä asioista ei saa puhua, ei saa ajatella yhteistä etua, jääpallon etua, tai lajin tulevaisuutta. On totta että meillä www.bandyliiga.fi toimituksessa ei kaikista asioista tiedetä 100 % tai että jutuissa saattaa olla asiavirheitä, kun emme ole joka asiassa mukana. Kuitenkin kaikki mitä kirjoitamme on vahvistettu vähintään 2 eri henkilön toimesta. Mielipiteitä joita esitämme, ovat meidän omia – pyrimme ettemme ketään loukkaa – mutta kyllä kipeätkin asiat tulee pystyä käymään lävitse – jopa julkisesti”. Luottamus vs lajin etu Virtanen jatkaa ettei hän edes ole tuonut kaikkia tietojaan julkiseen keskusteluun, mutta lajin tulee kehittyä, myös organisaation, ja sen parissa toimivien henkilöiden. On ikävä lukea palautteista tai henkilökohtaisten kontaktien kertovan asioiden jatkuneen pitkään. Se että yritämme nostaa asioita selän takana puhumisen välttämiseksi esille, ja miettiä niihin yhteisiä ratkaisuja ei ole kenenkään mustamaalaamista – ainakaan minun mielestäni? Olen itse käyttäytynyt aikoinaan hölmösti, juuri näin minä minä ajatuksella – ja pyydän sitä julkisesti anteeksi! Kuitenkin olen pystynyt muuttumaan, ja kiitos kuuluu myös nykyiselle kumppanilleni, joka on saanut minutkin muuttumaan ja ajattelemaan asioita niin, että yritä löytää ratkaisu, ehdotus yms – jos jotakin asiaa kritisoit – tämä on hyvä, halpa, ja oikeasti toimiva toimintatapa – suosittelen kaikille! Olen pohtinut päätöstäni pitkään, minua on pyydetty jo usealta taholta pyörtämään päätökseni – Koen kuitenkin tässä ja nyt – ettei jääpallon toimintatavat ole minun arvojeni mukaista. Toivotan viestintävalikunnan jäsenille, ja sen puheenjohtaja Joni Hildenille tsemppiä kauden loppuun, ja kundit Te teette hyvää duunia, eroni ei johdu teistä, tai valiokunnan hyvästä hengestä – eroni on puhtaasti uskon loppuminen yhteisen suomalaisen jääpallon organisaation toimimiseen.. Surullista On todella surullista, että monet ovat uupuneet ja jopa lopettaneet yrittämisen jääpallon eteen. Jääpallo on meidän yhteinen asia, vaikka kuka kantaisi minkä tahansa väristä paitaa. Jos esim. Narukerä on hallitseva mestari, ja sen toiminta olisi 100% ei se yksin pysty Bandyliigaa pelaamaan, jos 1-3 joukkuetta on vaarassa lopettaa bandyliigatoiminta. YHTEISTYÖ tulisi olla yhteinen asia, ja erilaisia näkökulmia tulisi kunnioittaa, ja hioa niistä YHTEISET linjat – ennen kuin lajimme kuolee sukupuuttoon…. Kiitos! Lopuksi päätoimittaja Pasi Virtanen kiittää yhdessä BandyliigaToimituksen kanssa Teitä kaikkia seuraajiamme – kiitos palautteista! Jatkamme työtämme Teidän tuella, jääpallon eteen, puolueettomasti, ja toivottavasti myös jääpallon näkyvyyttä lisäämällä….

BandyLiigaUutiset

Usko jääpallo-ihmisiin kasvaa!

Kiitos Teille kaikille tähänastisista lahjoittajista! On ilo kertoa. että vajaassa kahdessa päivässä Te jääpallon ystävät, olette saaneet meille kasaan jo 60% BandyliigaToimituksen tarvitsemista kiinteistä vuosimaksuista. Haluamme Teidän tietävän pienkeräyksen jatkuvan, ja nyt jos keräys jatkuu samaan tahtiin – Me mahdollisesti siis selviämme, ja jatkamme toimintaamme. Toivomme tietysti tuon loppusumman noin 40% toivottavasti vielä täyttyvän, ja näin Yhdistys saisi keräyksellä kasaan ainakin BandyliigaToimituksen tuen juokseviin kuluihin… Kiitos kuuluu jo tässä kohtaa Teille kaikille YSTÄVILLE! Kyyneleet joita poskillani vielä maanantaina valui, ovat muuttumassa ilon kyyneleiksi. Varovaista etenemistä, ja tulevaisuuteen katsomista Olemme jo alustavasti uskaltaneet tänään tässä samalla keskustella eri henkilöiden kanssa raporteista eri paikkakunnilta kauden otteluista. Jokaiselta jääpallopaikkakunnalta saa ilmoittautua avustajiksi – Kaikkia Teitä tarvitaan yhteisen sivuston tekoon. Ehkä uutisia, ja juttuja jopa myös juniori puolelta, vaikka me BandyliigaToimituksessa itse keskitymme Bandyliigaan. Laajentuminen, vaatii aina lisää auttavia henkilöitä, ja jos olet sellainen – ota yhteyttä! Jokaiselle löytyy varmasti käyttöä – Palkkaa emme pysty maksamaan, kun emme maksa mitään myöskään nykyiselle toimitukselle. Voit kuitenkin tehdä juttuja, tai ottaa kuvia ja lähettää niitä toimitukseen. Julkaisemme jutut / kuvat tiedoillanne – Muistakaa, että juttumme perustuvat todellisuuteen, me emme julkaise huhuja! Muutenkin kunnioittava sävy tulee olemaan edelleen linjamme. Jääpallon Ystävät Ry – Bandy Vänner Rf Jääpallon Ystävät Ry – Bandy Vänner Rf varmistaa Teidän lahjoituksilla toimintamme vähintään kauden 2023-24 loppuun. Jos tuotto ylittää tuon 1500€ tavoitteen, tulee yhdistys käyttämään ylimenevän osan jääpallon hyväksi. Tästä uutisoidaan varmasti myöhemmin, kun selviää miten mahdollinen tuotto käytetään. Yhdistys jatkaa rahoittajien, tukihakemusten, tekemistä, ja etsimistä. Yhdistys voi järjestää asianomaisilla luvilla myös arpajaisia, myyjäisiä, ja huvitilaisuuksia. Yhdistykseltä on jo myös kysytty matkan järjestämistä Ruotsiin esim jääpallon Finaaliin. Katsotaan nyt rauhassa ensin tämä Teidän avulla näillä näkymin jatkuva toimintamme. Sen jälkeen yhdistyksen henkilöt kokoontuvat varmasti pohtimaan miten, ja mitä he seuraavaksi tekevät, tai mitä toteuttavat? BandyliigaToimitus Me BandyliigaToimituksessa saamme toivottavasti pian varmuuden meidän työmme jatkumiselle kauden 2023-24 loppuun asti. Me emme saa palkkaa – mutta saamme vahvistuksen, että pilvipalvelumme, ja tarvittavat ohjelmistot toimivat koko kauden. Näin myös työmme tuntuu järkevältä, ja jatkuvuus on turvattu ainakin kauden ajaksi. Teidän kaikkien “mandaatti” BandyliigaToimituksen jatkon turvaamiseksi on ainakin tavoittanut meidän sydämet, yhdistyksen johdon, ja nyt myös se tavoittaa kaikki meidän lukijat – eli Teidät! Nöyrä kiitos Teille kaikille edelleen! Kirjoitan tätä uutista näin puolen yön aikaan kun ilta meni ensin jääpalloliiton viestintävaliokunnan kokouksessa, ja sen jälkeen vielä Jääpalloliiton Helsingin piirin syyskokouksessa. Jottei jääpallo olisi siihen jäänyt – keskustelin vielä kotimatkan Helsingistä – Siuntioon, Helsingin Luisteluareena hankkeen vetäjä Markus Larssonin kanssa Helsingin sanomissa olleesta uutisesta. – Palaamme siihen BandyliigaToimituksen kanssa huomenna keskiviikkona. Kunnioittaen, nöyrästi kiittäen, ja hyvää yötä toivottaen: Päätoimittaja Pasi Virtanen

BandyLiigaUutiset

Nyt se on totta!

Miljoonan käynnin raja rikki 27.9.2022 Voimme ylpeinä kertoa, että eilen tiistaina 1,5 vuotta vanhoilla sivuillamme rikkoutui 1000000 käynnin rajapyykin. Käyntien määrä on jääpallon sivustolle hieno, ja siksi pyrimme parantamaan palvelua koko ajan. Tekijöiden vähyys luo omat haasteet, ja tietysti se ettei sivustollamme ole suuria taloudellisia voimavaroja. 115-vuotias jääpallo, ja sen pääsarja Bandyliiga ansaitsee kaiken näkyvyyden, ja tätä me BandyliigaToimituksessa pyyteettömästi haluamme osaltamme edistää. Viikonloppuna nostamme maljan tälle ensimmäiselle saavutukselle, mutta matkamme jatkuu.. Työ jatkuu… Seurat heräilevät uutisoimaan kauden ensimmäisten otteluiden lähestyessä, me jatkamme uutisointia ja tärkeätä tilastointia niin kauan kuin taskussa rahaa löytyy… Jatkamme työtä jääpallon eteen! Kiitos, ja kumarrus Pasi Virtanen Päätoimittaja