BandyLiigaUutiset

WP 35 rakentaa uutta nousua

Kristian Paukkonen palaa Varkauteen Jääpallon Bandyliigaan uutta tulemista tekevä WP 35 saa riveihinsä todellisen vahvistuksen, kun 28-vuotias Kristian Paukkonen palaa kasvattajaseuraansa Varkauteen. Viisi viime kautta Porin Narukerässä pelannut hyökkääjä tuo mukanaan 252 pääsarjaottelun kokemuksen sekä vahvaa osaamista hyökkäyspäähän. – Porissa oli kiva olla, mutta paluu Savoon oli aina mielessä. WP 35:ssä on nyt tekeillä jotain uutta ja pitkäjänteistä. Tämä ei ole enää arpajaispelaamista, vaan rakentamista vakaalta pohjalta, Paukkonen sanoo. Menestystä Narukerässä – uutta nousua WP 35:ssä Kaudella 2013–14 WP 35:n edustusjoukkueessa debytoinut Paukkonen siirtyi Narukerään kaudeksi 2020–21. Viiden kauden aikana hän saavutti Suomen mestaruuden (2023), kolme pronssia, Suomen Cupin voiton (2023) ja Cup-hopean (2024). Porissa hänen valmentajinaan toimivat Jani Raukko, Tuomas Erkkilä ja Aleksi Vihtilä. – Alkuun ajattelin pelaavani Porissa kaksi vuotta, mutta sinne jäikin viideksi. Opin paljon, erityisesti pelatessani sellaisessa seurassa, jossa taustat ja arki olivat kunnossa. Paluun taustalla vaikutti WP 35:n uusi johto. Seuran uudistuneessa hallituksessa istuva Janne Hokka sai Paukkosen vakuuttuneeksi projektin suunnasta keväällä. – Janne soitti maalis-huhtikuussa ja kertoi uuden joukkueen rakentamisesta uuden hallituksen tukemana. Hän sai minut uskomaan siihen, että nyt tehdään asiat toisin kuin aiemmin. Tavoitteena pitkäjänteinen menestys – uusi pelitapa työn alla Paukkonen näkee WP 35:llä olevan potentiaalia kasvaa jälleen merkittäväksi seuraksi Bandyliigassa. Tähän viittaa muun muassa vahva P16-ikäluokka, joka on nousemassa edustusjoukkueen tueksi. – Muistan itse, kuinka jännittävää oli 16-vuotiaana päästä mukaan edustuksen treeniryhmään. Nyt WP:llä on aidosti urheilullinen, tulevaisuuteen tähtäävä projekti käynnissä. Joukkueen kärkikolmikoksi on muodostumassa mielenkiintoinen trio: Niko Nissinen, Juho Holopainen ja Kristian Paukkonen. – Olen vahvimmillani hyökkäyskolmanneksella. En ole puhdas viimeistelijä, mutta pääsen pienistä väleistä läpi ja pelaan tunnollisesti myös alaspäin, Paukkonen kuvailee itseään. Valmennuksesta vastaa Sami Jokinen, apunaan Jukka Soininen ja Harri Kauhanen. Joukkue alkaa harjoitella jäällä elokuun alussa, ja uuden pelitavan opettelu on jo käynnissä. Juhlavuosi ja uudet suunnitelmat Varkaudessa WP 35:n edustusjoukkueen rinkiin kuuluu tällä hetkellä 15 pelaajaa, mutta uusia sopimuksia odotetaan lisää syyskesällä. Hokan mukaan seura tavoittelee Suomen Cupin järjestämistä loka–marraskuussa juhlistamaan seuran juhlavuotta. Myös Kämärin kahviorakennukselle on suunnitteilla uutta käyttöä.

BandyLiigaUutiset

Kristian Paukkonen jatkaa Porissa

Narukerä solmi Paukkosen kanssa jatkosopimuksen Savon poeka jatkaa! Kristian Paukkonen nähdään Keräpaidassa myös tulevalla kaudella. Loistava kahden suunnan hyökkääjä on mennyt Porissa joka vuosi paljon eteen päin. Kristianin kommentit jatkosta (Savon ja Porin murteen sekoituksella): Hienoha se viimekaus oli. Kaks finaalia ja kaks kannua ni eiks se vähä oo et nälkä kasvaa syödessä. Joukkuee runko näyttäs muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pysyvä hyvi kasas, joten pystytää sitä mestaruutta lähtee puollustaa. Toivon ja uskon, et myös mie ite pelaajana pystyn Porissa vielä ottaa steppejä eteepäi ja auttaa joukkuetta vielä enemmä tulevalla kaudella!

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Paukkonen jatkaa Narukerässä

NARUKERÄ solmi kauden mittaisen jatkosopimuksen Kristian Paukkosen kanssa WP-35:ssä jääpallo-oppinsa saanut Paukkonen on pelannut jo kaksi kautta Porissa ja aloittaa nyt siis kolmannen kautensa Narukerän riveissä. ”Olen viihtynyt kaupungissa hyvin, ja Narukerässä asiat kehittyvät jatkuvasti, joten päätös jatkaa oli helppo”, Paukkonen sanoo Narukerän Facebook-julkaisun mukaan.