BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK avaa kautensa Ruotsissa

Kaikki kolme leiriottelua suorina lähetyksinä Solidsportilla HIFK kausi käynnistyy tänään perjantaina Ruotsissa, kun helsinkiläiset kohtaavat Ruotsin-leirinsä ensimmäisessä ottelussa Katrineholm Bandyn. Ottelu alkaa kello 20.00 Suomen aikaa. Kyseessä on HIFK ensimmäinen ottelu tällä kaudella, joten kohtaaminen tarjoaa samalla ensimmäisen mahdollisuuden nähdä, miltä joukkueen peli näyttää harjoituskauden tässä vaiheessa. HIFK pelaa Ruotsin-leirillään kaikkiaan kolme ottelua, ja seura lähettää kaikki kolme ottelua suorina lähetyksinä. BandyliigaToimituksen saamien tietojen mukaan yksittäisen ottelun katseluhinta olisi 5 euroa ja kaikki kolme ottelua sisältävän paketin hinta 12 euroa. (Huom! BandyliigaToimitus ei kuitenkaan vastaa hintatietojen oikeellisuudesta, joten lopullinen hinta kannattaa tarkistaa lähetyspalvelusta ennen ostamista). HIFK Ruotsin-leirin ottelut Perjantai 2.10.2026 klo 20.00 Suomen aikaaKatrineholm Bandy – HIFK Lauantai 3.10.2026HIFK – IFK Motala BK Sunnuntai 4.10.2026HIFK – Finspångs AIK Otteluiden striimilinkit yllä – klikkaa ottelua, siirryt Solidsportin sivustolle. Ruotsin-leiri antaa HIFK arvokkaita otteluminuutteja ennen kotimaan kilpailukauden alkua. Samalla myös kannattajat pääsevät ensimmäistä kertaa tällä kaudella seuraamaan joukkueen otteita tositoimissa. Tänään siis mennään – kauden ensimmäinen ottelu, Katrineholm vastaan HIFK klo 20.00 Suomen aikaa. Narukerä valitsi tällä kertaa Rauman Myös Narukerä hakee tulevana viikonloppuna lisää jäätunteja, mutta porilaisten matka ei tällä kertaa suuntaudu Ruotsiin. Narukerä pitää oman yhden päivän mittaisen harjoitusleirinsä Raumalla. Lauantain ohjelmaan kuuluu kaksi jääharjoitusta Äijänsuon jäähallissa ja päivän päätteeksi joukkue pääsee myös saunomaan. Narukerän päävalmentaja Tuomas Erkkilä näkee Rauman-vierailussa muutakin merkitystä kuin pelkät harjoitusolosuhteet. – Meillä on pienenä lajina ja pienenä seurana halu tulla näyttämään lajin hienouksia muuallekin. Haluamme jakaa ilosanomaa muuallakin ja tulla Raumalle näytille, että tällaistakin lajia olisi tarjolla aika lähellä, Erkkilä kertoo. Narukerä on aiempina syksyinä leireillyt tähän aikaan myös Ruotsissa, mutta tällä kertaa ratkaisu löytyi huomattavasti lähempää kotia. Olemme monesti olleet Ruotsissa tähän aikaan, mutta se on amatööriseuralle suhteellisen iso investointi, Erkkilä myöntää. Narukerän ratkaisu kertoo samalla suomalaisen jääpallon tämänhetkisestä arjesta. Kun kotimaassa varsinaiset jääpallokentät eivät vielä lokakuun alussa ole käytettävissä, seurat joutuvat etsimään jäätä halleista, matkustamaan Ruotsiin tai rakentamaan harjoitusviikonloput muiden lajien jäähallivuorojen ympärille. HIFK hakee tulevana viikonloppuna yhteisiäkilometrejä Katrineholmista, Narukerä Raumalta. Kohde on erilainen, mutta tavoite täsmälleen sama: saada mahdollisimman laadukkaita jääharjoituksia ennen marraskuussa alkavia tosipelejä.

BandyLiigaUutisetKampparitUutisetNarukeräUutisetOLSUutiset

Valintoja, tunnustusta ja kansainvälistä yhteistyötä

Uutisia Oulusta, Porista ja Mikkelistä Muutama jääpallouutinen meinasi tällä kertaa päästä toimituksemme ohi, mutta paikataan tilanne nyt. Oulussa on nimetty tulevan kauden kapteenisto, Porin MM-kisat ovat saaneet hienon tunnustuksen ja Mikkelissä Kampparit on käynnistänyt uuden kansainvälisen yhteistyön ruotsalaisen IFK Vänersborgin kanssa. Niklas Valtanen jatkaa OLS kapteenina OLS on vahvistanut tulevan kauden kapteenistonsa. Joukkueen kapteenina jatkaa Niklas Valtanen. Varakapteeneina toimivat Topi Pihlajamaa, Marcus Ukkonen ja Aatu Tiusanen. Ratkaisu tuo OLS johtoryhmään jatkuvuutta sekä kokemusta. Kapteeniston tehtävä korostuu jälleen pitkän kauden aikana niin kentällä, harjoituksissa kuin joukkueen arjessa. Porin MM-kisoille kunniamaininta Kaupunkiteko 2026 -kilpailussa Porissa järjestetyt jääpallon MM-kisat ovat saaneet hienon huomionosoituksen. Tapahtumalle on myönnetty kunniamaininta ja kunniakirja Satakunnan Viikon järjestämässä Kaupunkiteko 2026 -kilpailussa. Kaupunkiteko-kilpailussa nostetaan esiin tekoja ja tapahtumia, jotka ovat parantaneet kaupungin asukkaiden elämänlaatua ja viihtyisyyttä sekä vahvistaneet kaupungin vetovoimaa, tunnettuutta, ilmettä ja yhteisöllisyyttä. Jääpallon MM-kisojen saama tunnustus on samalla hieno huomionosoitus koko tapahtumaorganisaatiolle, vapaaehtoisille ja kaikille niille, jotka olivat rakentamassa Porissa kansainvälistä jääpallotapahtumaa. Tunnustus kertoo myös siitä, että arvokisat voivat jättää jäljen paljon varsinaisia ottelutuloksia laajemmalle – kaupunkiin, yhteisöön ja paikalliseen urheilukulttuuriin. Kampparit yhteistyöhön IFK Vänersborgin kanssa Mikkelissä puolestaan katsotaan vahvasti länteen. Kampparit on aloittanut yhteistyön ruotsalaisen IFK Vänersborgin kanssa. Yhteistyö avaa Kamppareille entistä vahvemman yhteyden ruotsalaiseen huippujääpalloon. IFK Vänersborgille yhteistyö puolestaan tarjoaa läheisemmän kontaktin suomalaiseen jääpalloon sekä mahdollisuuden seurata suomalaispelaajien ja erityisesti nuorten lupausten kehitystä. Tavoitteena on rakentaa yhteistyöstä kokonaisuus, joka palvelee molempia seuroja ja tarjoaa tulevaisuudessa mahdollisuuksia niin pelaajien, valmennuksen kuin seuratoiminnan kehittämiseen. Ensimmäinen konkreettinen askel on jo otettu. Simo Huotelin ja maalivahti Iivo Korhonen ovat kuluvan viikon aikana olleet Vänersborgissa harjoittelemassa sekä IFK Vänersborgin miesten joukkueen että P19-joukkueen mukana. Nuorille suomalaispelaajille mahdollisuus päästä tutustumaan ruotsalaiseen harjoitteluympäristöön ja arkeen on arvokas kokemus. Samalla yhteistyö voi tulevaisuudessa rakentaa luontevaa pelaajapolkua Suomen ja Ruotsin välille. Ruotsi on jääpallon johtavia maita, joten suomalaisseurojen kansainväliset yhteydet ja mahdollisuudet päästä lähelle ruotsalaista seuratoimintaa ovat koko suomalaisen jääpallon näkökulmasta tervetulleita. Kolme erilaista uutista kolmelta jääpallopaikkakunnalta – mutta kaikkia yhdistää sama asia: suomalaisessa jääpallossa tapahtuu myös ennen sarjakauden ensimmäistä vihellystä.

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup Helsingissä

Kausi käynnistyy Oulunkylässä Kansallinen jääpallokausi 2026–27 käynnistyy marraskuun alussa, kun Suomen Cup pelataan 6.–8.11.2026 Oulunkylän tekojääradalla Helsingissä. Turnauksen järjestelyistä vastaavat Botnia-69 ja HIFK. Kolmipäiväiseen turnaukseen osallistuu kahdeksan Bandyliigaseuraa. Varkautelainen WP 35 ei ole mukana tämän vuoden Suomen Cupissa. A-lohkossa pelaavat HIFK, Akilles, Veiterä ja Narukerä. B-lohkon muodostavat puolestaan Botnia, JPS, OLS ja Kampparit. Suomen Cup tarjoaa heti kauden alkuun tiiviin kilpailuviikonlopun, jonka aikana joukkueet pääsevät mittaamaan voimasuhteitaan ennen Bandyliigan käynnistymistä. Lohkovaiheen ottelut pelataan perjantain ja sunnuntaiaamun välisenä aikana, minkä jälkeen turnaus huipentuu sunnuntain sijoitusotteluihin. Sunnuntaina 8.11. ratkaistaan turnauksen lopulliset sijoitukset. Lohkojen neljännet kohtaavat sijoista 7–8, kolmannet sijoista 5–6 ja lohkokakkoset pronssiottelussa. Viikonlopun päätösottelussa kohtaavat A- ja B-lohkojen voittajat. Suomen Cupin finaali alkaa sunnuntaina klo 16.45. Suomen Cup 2026–27 Koko Suomen Cupin otteluohjelma löytyy: https://bandyliiga.fi/suomen-cup-2026-27/ BandyliigaToimitus paikalla koko viikonlopun BandyliigaToimitus on paikalla Oulunkylässä koko Suomen Cup -viikonlopun ajan välittämässä tunnelmia ennen otteluita, niiden aikana ja otteluiden jälkeen. Luvassa on uutisia, otteluseurantaa, haastatteluja, kuvia, tunnelmia ja jälkipelit heti paikan päältä. Päivät kannattaa siis merkitä kalenteriin jo nyt: 6.–8.11.2026. Jos et pääse Oulunkylään paikan päälle, seuraa Bandyliiga.fi:n uutisointia koko turnauksen ajan. Tuomme Suomen Cupin tapahtumat mahdollisimman lähelle myös kotikatsomoita. Uskomme, että turnauksen järjestäjät Botnia-69 ja HIFK tarjoavat otteluista myös striimilähetyksiä. Lähetysten toteutumisesta, katselupaikoista ja mahdollisista linkeistä uutisoimme tarkemmin lähempänä turnausta.

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Ville Raukko jatkaa Narukerässä

Kapteeni solmi vuoden jatkosopimuksen Narukerä on tehnyt 1-vuotisen jatkosopimuksen Ville Raukon kanssa. Porilaisseuran oma kasvatti jatkaa näin tutussa paidassa myös kaudella 2026–27. Raukko on edustanut koko Bandyliiga-uransa ajan ainoastaan kasvattajaseuraansa Narukerää. Hän pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa kaudella 2017–18, ja tuleva kausi on hänelle jo kymmenes Bandyliigassa. Viime kaudella Raukko kantoi myös Narukerän kapteenin vastuuta, joten jatkosopimus tuo joukkueeseen tärkeää jatkuvuutta, kokemusta ja seurakulttuurin tuntemusta. ”Meillä on mahdollisuudet mihin tahansa” Raukko suhtautuu tulevaan kauteen luottavaisesti. ”Hienoa jatkaa Kerässä. Joukkueessa on paljon potentiaalia ja hyvä tekemisen meininki. Uskon, että meillä on ensi kaudella mahdollisuudet mihin tahansa.” Narukerän joukkue kaudelle 2026–27 rakentuu näin jälleen yhden tärkeän palasen verran valmiimmaksi. Oman kasvatin ja viime kauden kapteenin jatko on porilaisille vahva viesti siitä, että joukkue haluaa lähteä tulevaan kauteen tutun rungon ja vahvan Kerä-identiteetin varassa.

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Lauri Sirén jatkaa Narukerässä

Yksivuotisen jatkosopimuksen Narukerä rakentaa tulevan kauden joukkuettaan myös jatkuvuuden varaan. Porilaisseura on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Lauri Sirénin kanssa. Sirén kuuluu Narukerän edustusjoukkueen runkopelaajiin ja on viime vuosien aikana kasvattanut rooliaan tasaisesti. Sivutuen paikalla pelaava Sirén on saanut kausi kaudelta enemmän vastuuta, ja tulevalla kaudella hänen odotetaan olevan jälleen tärkeässä roolissa Narukerän pelissä. Jatkosopimus on Narukerälle tärkeä myös joukkueen jatkuvuuden kannalta. Sirén tuntee seuran, joukkueen ja pelitavan hyvin, ja samalla hän on yksi niistä pelaajista, joiden ympärille tulevan kauden kokonaisuutta voidaan rakentaa. Myös Sirén itse lähtee uuteen kauteen hyvillä mielin. ”On upea juttu jatkaa vielä Kerässä, kun meillä on hyvä porukka, jossa on ollut hieno tekemisen meininki läpi kesän. Viime kaudella ei saatu aivan kaikkea joukkueen potentiaalista irti, niin ollaan varmasti aivan eri ilmeellä tänä vuonna kentällä.” Sirénin kommentista välittyy myös joukkueen halu ottaa tulevalla kaudella askel eteenpäin. Viime kausi jätti Narukerälle varmasti myös hieman hampaankoloon, ja uuden kauden alla Porissa halutaan saada joukkueen potentiaalista enemmän irti. Kesän hyvä tekemisen meininki antaa siihen lupaavan lähtökohdan.

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Henri Hattunen vaihtaa jääkiekon jääpalloon

Botnia-kasvatti Narukerän riveihin Porin Narukerä on tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen 22-vuotiaan Henri Hattusen kanssa. Botnian juniorikoulun kasvatti palaa tulevalla kaudella jääpallon pariin vietettyään viime vuodet jääkiekkokaukaloissa. Narukerä saa tulevan kauden joukkueeseensa mielenkiintoisen uuden nimen, kun Henri Hattunen pukee ylleen porilaisseuran punavalkoisen peliasun. Hattusella on vahva jääpallotausta Botnian juniorijoukkueista. Hän on ollut voittamassa helsinkiläisseuran riveissä P15-ikäluokan Suomen mestaruutta ja kuului Narukerän valmentajan Tuomas Erkkilän mukaan nuorempana myös ikäkausimaajoukkueiden tarkkailuryhmiin. Viime vuodet Hattunen on kuitenkin keskittynyt jääkiekkoon. Hän pelasi juniorivuosinaan HIFK U16-joukkueessa sekä Porin Ässien U18- ja U20-joukkueissa. Kaudella 2024–2025 Hattunen edusti ranskalaista Orléansia. Hän teki Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla 18 ottelussa tehot 5+8=13. Ranskassa hän pelasi myös eksoottista Ranskan Cuppia yhden ottelun kaudella 2025-25. Viime kaudella hän pelasi IFK Mariehamnin riveissä Ruotsin 2. divisioonassa ja keräsi 24 runkosarjaottelussa pisteet 8+6=14. Siirtyminen takaisin jääpallon pariin on kiinnostava myös Hattusen perhetaustan vuoksi. Hänen isänsä Jari Hattunen on jääpalloväelle tuttu Botnian pitkäaikaisena pelaajana. Hän edusti seuraa 13 kauden ajan ja pelasi yhteensä 260 Bandyliiga-ottelua. Henri Hattusen ratkaisu vaihtaa jääkiekosta jääpalloon ei ole viime vuosien Bandyliigassa ainutlaatuinen. Patrik Parkkonen siirtyi viime kaudeksi jääkiekon parista Botniaan ja nousi heti tärkeäksi osaksi joukkueen pronssiin päättynyttä kautta. Myös HIFK veljekset Lauri ja Aaro Kivenjuuri tekivät samanlaisen ratkaisun kaksi vuotta sitten. Molemmat ovat sittemmin vakiinnuttaneet paikkansa HIFK Bandyliiga-miehistössä ja esiintyneet edukseen Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Hattusen paluu jääpallon pariin onkin hieno uutinen paitsi Narukerälle myös koko lajille. Jääkiekon ja jääpallon pelaajapolut eroavat toisistaan, mutta luistelutaito, pelikäsitys ja kilpailullisuus tarjoavat hyvän pohjan lajinvaihdolle, varsinkin jos juniorina on tullut pelattua jääpalloa. Toivottavasti Hattusen, Parkkosen ja Kivenjuuren veljesten esimerkit rohkaisevat myös muita jääkiekossa uutta suuntaa etsiviä pelaajia kokeilemaan jääpalloa. Suomessa riittää lahjakkaita luistelijoita, joille suuri jää, vauhdikas peli ja jääpallon erilainen pelikulttuuri voisivat tarjota kokonaan uuden mahdollisuuden.

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Eero Paavola jatkaa Narukerässä

Porin Narukerä solmi yksivuotisen jatkosopimuksen kaudelle 2026–2027 Porin Narukerä on solminut Eero Paavolan kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen kaudelle 2026–2027. Edustusjoukkueen pitkäaikaisiin tukipilareihin kuuluvalla Paavolalla on edessään jo 11:s kausi Bandyliigassa. Kolmen edellisen kauden ajan Paavola on kuulunut myös Narukerän kapteenistoon. Kokenut pelaaja tuo joukkueeseen johtajuutta, jatkuvuutta ja hyökkäyspään vaarallisuutta. Jatkosopimuksen syntymiseen vaikutti Paavolan työtilanteen selkiytyminen Porissa. – Jatkosopimuksesta alettiin keskustella seuran kanssa, kun työt saivat minut jäämään Poriin. Pelaamisen jatkaminen Kerässä oli sen jälkeen loppupeleissä melkein itsestäänselvyys, Paavola kertoo. Paavola ja Rajala jälleen samassa joukkueessa Narukerän päävalmentaja Erkkilä pitää Paavolan jatkosopimusta joukkueen rakentamisen kannalta erittäin merkittävänä. – Eeron jatkosopimus on meille äärimmäisen tärkeä. Eero tuo huomattavasti lisää vaarallisuutta meidän hyökkäyspelaamiseemme, Erkkilä sanoo. Tulevalla kaudella Narukerässä nähdään jälleen tuttu Paavola–Rajala-kaksikko, kun Joona Rajala palaa Ruotsista Poriin. – Tämän sopimuksen myötä mestaruusvuotemme tutkapari Paavola–Rajala on tekemässä jälleen tuhojaan kentällä Joonan palattua Ruotsista takaisin. Erkkilä korostaa Paavolan merkitystä myös kaukalon ulkopuolella. – Valmentajan näkökulmasta Eero tuo koppiimme lisää kokemusta ja voittamisen kulttuuria. Meillä on nyt kasassa kilpailukykyinen joukkue, jonka kanssa voimme jatkaa aloitettua projektia ja viedä sitä jälleen eteenpäin.

BandyLiigaUutiset

Bandykausi 2025–26 on jo kaukana takana

Nyt on aika pysähtyä muistamaan, mitä kaikkea koimme Bandyliigakausi 2025–26 on nyt historiaa. Tulokset on kirjattu, mitalit jaettu ja viimeisetkin kauden ratkaisut jääneet taakse. Jäljelle jäävät muistot, tunteet, onnistumiset, pettymykset ja ennen kaikkea ihmiset, jotka tekivät jälleen yhden suomalaisen jääpallokauden mahdolliseksi. Kauden päätteeksi BandyliigaToimitus julkaisee BandyKausi 2025–26 -loppuyhteenvedon, joka kokoaa samoihin kansiin kuluneen kauden tärkeimmät tarinat, joukkueiden vaiheet, ratkaisevat hetket. JPS nousi mestariksi – kausi tarjosi monta erilaista tarinaa Kauden suurin juhla nähtiin JPS:n noustessa Suomen mestariksi. Mestaruus oli palkinto joukkueelle, joka osasi olla parhaimmillaan silloin, kun panokset olivat suurimmillaan. HIFK pelasi vahvan runkosarjan ja osoitti pitkään olevansa yksi kauden tasaisimmista ja vaarallisimmista joukkueista. Helsingissä nähtiin kuitenkin myös toinen vahva tarina, kun Botnia kasvoi kauden aikana, nousi lopulta HIFK:n ohi ja saavutti ansaitun pronssimitalin. Veiterä pelasi jälleen laadukkaan kauden ja oli mukana mestaruustaistelussa aivan loppuun saakka. Jokainen joukkue toi sarjaan oman identiteettinsä, omat vahvuutensa ja omat haasteensa. Yhdeksän seuraa merkitsi jälleen yhdeksää erilaista tarinaa. Toiselle kausi toi mestaruuden, toiselle mitalin, kolmannelle onnistuneen kasvutarinan. Jollekin kausi jätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Silti jokainen seura, joukkue, pelaaja, valmentaja, huoltaja, erotuomari, vapaaehtoinen ja kannattaja oli osa samaa kokonaisuutta. Enemmän kuin maalit ja pisteet Jääpallokausi ei synny vain otteluista. Se syntyy pakkasilloista, aikaisista aamuista, pitkistä bussimatkoista, hiljaisista pukukopeista ja hetkistä, jolloin joukkue löytää vielä yhden vaihteen. Se syntyy pelaajista, jotka palaavat jäälle vaikeidenkin vaiheiden jälkeen, ja ihmisistä, jotka tekevät työnsä ilman näkyvyyttä tai suuria otsikoita. Kauden aikana nähtiin suuria onnistumisia, mutta myös vaikeita hetkiä. Juuri siksi kauden kokonaisuus ansaitsee tulla kerrotuksi muutenkin kuin sarjataulukon kautta. Samalla muistamme, että pelaajan arvo ei aina näy pistepörssissä. Yksi ratkaisee otteluita maaleillaan, toinen johtaa peliä hiljaisesti, kolmas kantaa joukkuetta vaikeina hetkinä ja neljäs tekee ympärillään olevista pelaajista parempia. Kausijulkaisu kokoaa kauden yksiin kansiin BandyKausi 2025–26 sisältää kausiarvioita, analyyseja, tunnetta ja näkemyksiä jokaisesta Bandyliigajoukkueesta. Julkaisussa palataan runkosarjan vaiheisiin, pudotuspelien käänteisiin, mitaliratkaisuihin. Kyse ei ole vain siitä, kuka voitti ja kuka hävisi. Julkaisu on samalla kunnianosoitus lajille, joka elää vahvasti niiden ihmisten kautta, jotka ovat sille antaneet aikaa, työtä ja sydäntä. Alla luettavissa BandyliigaToimituksen yhteenveto kaudesta 2025-26 Kiitos kaudesta 2025–26 BandyliigaToimitus haluaa kiittää jokaista kauden aikana mukana ollutta. Kiitos pelaajille rohkeudesta, taidosta ja sitoutumisesta. Kiitos valmentajille ja taustaryhmille työstä, joka ei aina näy ulospäin. Kiitos erotuomareille vastuullisesta tehtävästä. Kiitos seuroille, talkoolaisille, kuvaajille, toimitsijoille, kenttien työntekijöille sekä kaikille niille, joiden ansiosta ottelut voitiin pelata. Ja ennen kaikkea kiitos yleisölle, kannattajille ja suomalaisen jääpallon ystäville. Ilman teitä laji olisi paljon hiljaisempi. Kausi 2025–26 on päättynyt, mutta sen tarinat jäävät elämään.

BandyLiigaUutiset

Kiitos Ville Aaltonen

Jääpallon suurmies päättää ainutlaatuisen pelaajauransa Suomalaisen & porilaisen jääpallon yli satavuotiseen historiaan on kirjoitettu monta hienoa lukua. Yksi niistä on nyt saanut arvokkaan päätöksensä, kun Ville Aaltonen on päättänyt lopettaa poikkeuksellisen pitkän ja menestyksekkään pelaajauransa. 46-vuotias Aaltonen kuuluu kiistatta suomalaisen jääpallon suurimpiin nimiin. Hänen uransa on sisältänyt lähes kaiken, mitä laji voi pelaajalle tarjota: Suomen mestaruuksia, Ruotsin pääsarjan huippuvuosia, ammattilaiskauden Venäjällä, seurajoukkueiden maailmancupin voittoja sekä lähes kahden vuosikymmenen mittaisen maajoukkueuran. Aaltonen edusti Suomea MM-kisoissa peräti 17 kertaa. Hän oli mukana vuonna 2004, kun Suomi voitti historiansa toistaiseksi ainoan jääpallon maailmanmestaruuden. Lisäksi hänen palkintokaapistaan löytyvät kaksi MM-hopeaa ja yhdeksän MM-pronssia. Koko 2010-luvun ajan Aaltonen kantoi myös Suomen A-maajoukkueen kapteenin vastuuta. Ruotsissa Aaltonen nousi seuralegendan asemaan Bollnäsissä, jota hän edusti 15 kauden ajan. Bollnäsin paidassa hän saavutti kolme Ruotsin pääsarjan hopeaa sekä kaksi seurajoukkueiden maailmancupin voittoa. Hän kuului myös siellä joukkueen kapteenistoon ja oli pelaaja, jonka merkitys ulottui paljon tilastoja pidemmälle. ”Ville on täydellinen pelaaja meille. Hänellä on kova polte silmissään. Ville laittaa aina kaikkensa likoon tehtävässä kuin tehtävässä. Ei ole väliä sataako vai paistaako, se on aina all in”, Bollnäsin urheilujohtaja Robert Lindgren kuvaili Aaltosta Satakunnan Kansan haastattelussa vuonna 2017. Porissa Aaltosen tarina alkoi jo nuorena. Hän nousi Narukerän edustusjoukkueeseen vuonna 1993 vain 14-vuotiaana, aikana jolloin seura pelasi 1. divisioonassa. Aaltonen oli yksi niistä nuorista lupauksista, joiden kehityksen myötä Narukerä nousi määrätietoisesti suomalaisen jääpallon huipulle. Työ huipentui vuonna 1999, kun Narukerä juhli seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Vuonna 2023 Narukerä juhli kotikentällään seurahistoriansa toista Suomen mestaruutta lähes 2500 katsojan edessä. Aaltonen oli mestarijoukkueen itseoikeutettu kapteeni. Kahden viimeisen kautensa aikana Aaltonen sai vielä yhden erityisen kokemuksen pitkälle uralleen: hän pääsi pelaamaan Bandyliigaa samassa joukkueessa poikansa Jessen kanssa. Se oli hieno päätösluku uralle, jossa yhdistyivät intohimo, sitoutuminen, johtajuus ja rakkaus lajiin. Hän oli pelaaja, joka nosti omalla esimerkillään koko joukkueen tasoa niin harjoituksissa kuin otteluissa. Taistelija, johtaja ja joukkuepelaaja viimeiseen asti. Kiitos Ville kaikesta, mitä olet tehnyt Narukerän, Porin, Bandyliigan ja koko suomalaisen jääpallon eteen. Ura päättyy, mutta sen merkitys jää pysyvästi lajimme historiaan. Tähän lopputekstiin osallistuu varmasti koko suomalainen jääpalloyhteisö. Ville Aaltonen Kaudet ulkomailla:19 Bandyliigakaudet: 13 Bandyliigaottelut: 298 Bandyliigamaalit: 139 Bandyliigasyötöt: 105 Bandyliigapisteet: 244 Bandyliigajäähyt: 130

BandyLiigaUutiset

Kristian Paukkonen palaa Narukerään

Kokemusta, taitoa ja tuttu voittaja takaisin Poriin Narukerä on vahvistanut tulevan kauden joukkuettaan merkittävällä paluumuuttajalla, kun Kristian Paukkonen on solminut seuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Viime kauden kasvattajaseurassaan WP35:ssä pelannut Paukkonen palaa nyt tuttuun ympäristöön Poriin. Paukkonen edusti Narukerää aiemmin kausina 2020–2025 ja oli tärkeä osa joukkueen menestyksekkäitä vuosia. Tuona aikana Paukkonen juhli Kerässä yhtä Suomen mestaruutta sekä kolmea SM-pronssia. Tulevan kauden Narukerään Paukkonen tuo lähes 300 Bandyliiga-ottelun kokemuksen, vahvan pelikäsityksen, taitoa sekä jatkuvaa hyökkäysuhkaa. Kyseessä on pelaaja, joka tuntee seuran, joukkueen vaatimustason ja porilaisen jääpalloympäristön erinomaisesti. Paukkonen odottaa paluutaan Poriin hyvillä mielin. ”Jääpallon ulkopuolella olevat asiat kuljettavat takaisin Poriin ja on hienoa, että Kerässä pelaaminen on jälleen mahdollista. Varkauden visiitti jäi ajateltua lyhyemmäksi, mutta onneksi pelejä pääsee jatkamaan Porissa! Odotan innolla vanhojen ja uusien pelikavereiden kanssa tulevaa kautta!” Paukkonen kommentoi. Narukerän edustusjoukkueen päävalmentaja Tuomas Erkkilä on luonnollisesti iloinen tutun pelaajan paluusta.