BandyLiigaUutiset

Kohta mennään taas

Tänään kolme ottelua Muutama tunti, niin käynnistyy Porissa ja Oulussa Bandyliigaottelut. Luvassa varmasti tiukempia tuloksia, kuin eilen. Vielä kello 15 pelataan Lappeenrannassa yksi ottelu – ja sen jälkeen tiedämme mitkä sijoitukset kelläkin on tämän viikonlopun jälkeen. Nyt kaikki jääpallonystävät kipin kapin katsomoon, ja oman joukkueen väriä päälle – Kuten niin monesti on sanottu Jääpallo on parasta paikan päällä! Narukerä vs JPS Klo: 13.00 Narukerä kohtaa tänään JPS:n. Sääennusteiden mukaan Porissa on hyvä keli seurata huippujääpalloa. Etukäteen on luvassa hyvä ottelu, koska molempien joukkueiden merkki on hyvä luistelu. Eilen JPS pöllytti HIFK:n 12-2, ja valmentaja Topi Rytkönen lausui JPs:n säästelleen ottelun toisellajaksolla tähän otteluun. Oli tuo sanottu kuinka tosissaan, nähdään JPS:n vire muutaman tunnin päästä. Kotijoukkue on osoittanut toisten mielestä hyviä otteita, ja epäonnistunut vain maalin teossa, toiset ovat taas nähneet pelissä hiukan sekavuutta. No tänään näemme kun kärkiporukat ottavat yhteen – missä kumpainenkin menee? Lopuksi huomioitavaa on myös se ettei Narukerä ole vielä kotonaan hävinyt – Miten käy tänään? Suuntaa siis katsomoon, ja jos et sinne pääse, seuraa ottelua alla olevasta linkistä… OLS vs HIFK Klo: 13.00 Oulussa OLS lähtee perjanainen tasapeli taskussaan haastamaan vierailija HIFK:ta. Perjantaista jäi Oululaisille varmasti paljon hyvää taskuun, kun Narukerä joutui matkustamaan kotiinsa vain yhden pisteen kanssa. Miten tämä näkyy päivän ottelussa? HIFK murskattiin eilen, ja kuten joku sanoi “köli osui pohjaan”. Miten valmennus on saanut pelaajat unohtamaan eilisen, ja keräämään itsensä taisteluun Oululaisia vastaan. Varaa ei todellakaan ole eilisen kaltaisiin otteisiin, koska OLS pelaa tällähetkellä hyvää jääpalloa. Heidän sarjasijoitus ei näytä kyllä joukkueesta koko totuutta. HIFK:n valmentaja Teemu Laitinen pitää hyvänä, että seuraava ottelu eilisen jälkeen tulee näin nopeasti, ja joukkue voi laittaa uutta matoa koukkuun. Oululaiset eivät viimevuosina ole runsaslukuisasti katsomoon löytäneet – mutta jos nyt olisi jo aika? Me jotka emme katsomoon pääse, voimme seurata ottelua alla olevasta linkistä… Veiterä vs Botnia Klo: 15.00 Veiterä vei eilen lisä-ajalla isketyn kulmalyönnin turvin kärkikamppailun Akillesta vastaan luvuin 3-2. Veiterä esitti jo parempia otteita, ja tänään nähdään jatkuuko suunta? Joukkueessa edelleen tärkeässä roolissa ovat ikinuoret Hauskan veljekset – Katsotaan nouseeko tänään muitakin nimiä ratkaisijoiden rooliin?. Botnia on osoittanut pirteää peliä, vaikka he pelaavat ottelusta toiseen vajaalukuisena. BandyliigaToimituksen tietojen mukaan rosteriin olisi täydennystä luvassa – kuitenkin joukkue on niin kapealla materiaalilla liikenteessä – ettei se salli poissaoloja. Se mikä on hienoa on se, että näyttää siltä ettei asia haittaa Botniaa, pelaajavalmentaja Markus Kumpuoja on löytänyt jokaiselle pelaajalle juuri sopivan paikan rosterista, ja he kaikki pelaavat toisillensa yhdessä. Katsotaan miten Botnia suoriutuu tänään kun vastassa on kova kotijoukkue Veiterä. Valitettavasti Lappeenrannasta ei striimiä ole tiedossa, seurataan siis jääpalloliiton tulospalvelua, jollei päästä katsomoon asti

BandyLiigaUutiset

Oulussa päädyttiin sopuisaan tasuriin

OLS vs Narukerä Lopputulos: 4-4 Kuten ennakossa jo ennustelimme ei ottelusta tullut helppoa Narukerälle. Myöskin esitimme yhdeksi avaimeksi OLS:lle Eero Paavolan merkkaamista tarkkaan, jottei hän pääse pisteille. Ennen ottelun alkua OLS leiristä kuului huonoja uutisia, kun Antti Pesonen ei kokoonpanossa ollut. Myös Narukerällä oli rosterin kanssa ongelmia, kun he pelasivat ottelun yhden miehen vajaalla. Vielä sokerina pohjalle Narukerä oli kutsunut toiseksi maalivahdiksi Joni Rintalan, joka viimeksi on Bandyliigaa pelanut kaudella 2019-20. Tämän päivän ottelu tarkoittaa Rintalalle uran 180:s ottelu. Ottelun eteneminen Ensimmäinen jakso käytiin tasaisissa merkeissä, vaikka tilastojen mukaan OLS laukoi 5 kertaa, ja vastaavasti Narukerä 17 kertaa. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin kun ottelua oli käyty 11 minuuttia. Ville Aaltonen antoi vapaalyönnin rankkarirajalle, ja Eero Paavola löi sydämen kyllyydestä 0-1. OLS ei maalista lannistunut, ja hetken päästä maalivahti Niko Kusmin avasi lyhyenä Marcus Ukkoselle, joka lähti nousemaan, hän nousi nousi, ja haastoi lopulta Narukerän puolustuksen ja sivalsi hienosti yläkulmaan tasoituksen 1-1. Ukkonen siis purjehti lähes 100m yksin, eikä yksikään Narukerän pelaaja saanut liukasta Ukkosta kiinni – Hieno yksilösuoritus. Narukerä jatkoi jauhamista ja ennen puoliajan alkua vielä Eero Paavola pääsi pienestä kulmasta tälläämään Narukerän 1-2 taukojohtoon. Maalin syötti Lauri Siren, ja hiukan ehkä OLS maalivahti Niko Kusmin, joka oli huipputorjunnoilla viihdyttänyt yleisöä joutuu piikkiinsä tämän maalin ottamaan. Miten jatkateen? Tauon jälkeen kentälle tuli hiukan terävämpi Narukerä, kopissa valmentaja Aleksi Vihtilä varmasti herätteli vierailijoita, ja loi uskoa joukkueeseen. Näin myös kentällä näkyi Narukerän parempi liike. Tutusti kulmalyöntiä asettui antamaan Eero Paavola, pallo meni viimeiselle lyöjälle – joka tässä kohtaa oli Kasper Perdén joka tälläsi pallon Kusminin selän taakse, tilanne 1-3. Nyt näytti että Narukerä karkaa, kun taululla oli pelattu 51 minuuttia… Ilari Moisala oli asiasta erimieltä, ja hän pääsi täysin vapaana lyömään reilusta kymmenestä metristä ja sinne se maaliin upposi. OLS kavensi ajassa 56 minuuttia tilanteeksi 2-3. No eihän siinä kauaa mennyt kun jälleen vaparin jälkeen Narukerä vaihtoi pallon toisesta laidasta painottamalle puolelle – ja Ville Aaltonen ohitti lyönnillään Kusminin ajassa 61 minuuttia. Tilanne siis nyt jo 2-4 Narukerälle, onko ottelu ohitse? Narukerän peli sekoaa täysin ja Ilari Moisalan esityöstä pallo pomppii ees taas Narukerän maalilla, ja kun se ei kenellekkään kelpaa – taustalta tilanteeseen tulee Aku Sarkkinen ja OLS on maalin päässä. Selkeästi OLS saa tästä 3-4 maalista lisä voimia, ja Narukerä on ihmeissään. Seuraavaksi hieman peli katoaa, ja jäähypenkille kutsutaan Eelis Arponen, hänen jälkeen Samuli Sakko, ja vielä Eero Paavola. Johtuuko seuraava tilanne Paavolan jäähypenkillä istumisesta, vai mistä? Kuitenkin OLS tulee väkisin 4-4 tasatilanteeseen, ja maalin viimeistelee ajassa 85 minuuttia Akseli Niskala ja syöttäjänä toimii Väinö Pasma. Ilari Moisala ottaa vielä 10 minuutin jäähyn, mutta Narukerä ei saa aikaiseksi kuin 2 laukausta, joista toinen maalia kohti ja toinen ohitse. Näin lopputulos 4-4. Tilastot löydät alla olevasta linkistä, mutta laukaukset meni 14-24 Narukerälle – OLS oli siis vedoissaan tarkempi… OLS on esittänyt hyvä otteita. vaikka tuloksena 6 ottelusta on nyt 1 piste. Suunta kuitenkin on ylöspäin. Narukerän peli on vielä sekaisin, jos Aaltonen ja Paavola eivät pääse otteluissa “hääräämään”, on vielä tällä hetkelle suuri kysymys miten joukkue tulee pärjäämään?

BandyLiigaUutiset

Itsenäisyyspäivän ottelu

Jääpalloväki suuntaa katseet Ouluun – OLS vs Narukerä Klo: 16.00 Tänään kohtaavat seurat, joka ovat sarjataulokossa hiukan eri asemassa. Narukerä lähtee sarjataulukon neljännellä sijalta, samoilla pisteillä. OLS vastaavasti on ehtinyt pelata jo viisi ottelua, ja yhtä monta kertaa he ovat poistuneet tappio niskassaan. BandyliigaToimitus kuitenkin uskoo ettei Narukerä pääse tänään helpolla. Kotijoukkueen päävalmentaja Matti Parkkinen on varmasti miettinyt miten Narukerä tänään kaadetaan. Yksi ottelun avaimista on varmasti miten OLS pysäyttää Eero Paavolan ja Ville Aaltosen rakentelut, ja estävät näiden kavereiden millitarkat syötöt. OLSLtä löytyy esim. Eemi Dolk, Antti Pesonen, Ilari Moisala joiden yhteisenä hyvänä päivänä mikä tahansa joukkue on vaikeuksissa. Oululaisilta vaaditaan tänään erinomaista pulustuspelaamista, ja varmasti yllättäviä vastaiskuja – jos pisteiden toivotaan jäävän kotiin. Narukerä ei ehkä vielä ole parasta pelaamistaan päässyt esittelemään, ja katsotaan miten tänään Finbandy TV ottelu vaikuttaa pelaajien otteisiin. Eero Paavola on nakuttanut kulmalyöntien annoilla ja muutamalla maalilla 6 pistettä. Tuolla pistemäärällä hän on Bandyliigan kolmantena pistepörssissä. Jatkuuko Paavolan vire? Sään Oulussa ennustetaan ottelun alussa olevan pilvinen, ja lämpötila juuri ja juuri pakkasella -1 astetta. Ottelun tuomitsee seuraava kolmikko: Harri Siniaalto – Jussi Myllylä – Tomi Pöyry Menneet ottelut OLS on kohdannut tällä kaudella jo kahdesti Narukerän vieraissa Porissa. Suomen Cupissa Narukerä vei voiton 8-3 ja Bandyliigassa vastaava ottelu päättyi 3-0. Kuitenkin tästä jälkimmäisestä ottelusta voi sen verran sanoa, että ottelu oli tiukka aina tunnin kohdalle saakka. Tämän jälkeen Narukerä otti väkisin voiton. Ottelua voit seurata maksullisena: Finbandy TV: Tästä! Hyvää Itsenäisyyspäivää jääpallon parissa

BandyLiigaUutiset

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Jääpalloa myös Itsenäisyyspäivänä Tänään täytyy muistaa, että päivä ei ole pelkästään juhlimista. Tänään myös muistellaan sotaa, ja kaatuneita sukulaisia, ystäviä, perheenjäseniä, ja myös jääpalloilijoita. He kaikki antoivat omalla panoksellaan meille Itsenäisyyden, joten näitä sankareita on todella tärkeä muistaa, ja kunnioittaa. Valitettavasti tällä hetkellä sotaa käydään Ukrainassa, ja vaikka tänään on Suomen päivä – ajatukset ovat myös Ukrainassa – ja lopullisessa rauhassa. Toivottavasti tämä koittaa pian! Yllä olevan jälkeen tuntuu jotenkin omituiselta kirjoittaa jääpallosta. Tämä on kuitenkin elämää, ja sitä on katsottava kahteen suuntaan – Historiaan ja Tulevaisuuteen – Tänään siis klo: 16:00 Oulussa kotijoukkue kohtaa vierailija Narukerän. Alla Teille kaikille päiväksi ohjelma, jota voitte seurata…. Itsenäisyyspäivän ohjelma Tänään Suomen itsenäisyyspäivänä meillä riittää seurattavaa: 09:00 lipunnosto Tähtitorninmäellä ehti jo mennä 10:30 Seppeleenlasku sankarihaudalle, Hietaniemen hautausmaalla – on juuri käynnistymässä 12:00 Tuntematon sotilas 12:00 Itsenäisyyspäivän paraatin katselmut 13:15 Itsenäisyyspäivän paraatin ohimarssi 15:00 Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti 16:00 Jääpallon Bandyliigaottelu OLS vs Narukerä – Finbandy TV 18:00 Vieraat saapuvat Presidentinlinnaan 18:45 Linnan juhlat 22:15 Yö kyöpeleille vielä Linnan jatkot Kaikki muut paitsi jääpallo seurattavissa YLEn kanavilla & Areenassa. BandyliigaToimitus työnparissa myös Itsenäisyyspäivänä Me BandyliigaToimituksessa juhlistamme Itsenäisyyspäivää jääpallon parissa, seuraamme etänä tuon jääpallolähetyksen. Olemme kuitenkin tehneet Bandyliigasivustolle oman Bandyliiga kappaleen juhlistanaan jääpalloa, jota on uskomattomasti pelattu Suomessa kymmenisen vuotta pidempään kun meillä on ollut itsenäisyys – Itsenäisyys on tärkeä, ja kunnia veteraaneille siitä mitä olemme juuri nyt! Voimme kuitenkin olla samalla ylpeitä pisimpään Suomessa pelatusta joukkuelajista, tehdään töitä lajin jatkumiselle vielä eteenpäinkin…. BandyliigaToimitus toivottaa erinomaista Itsenäisyyspäivää Suomi & suomalaiset BandyliigaToimituksen – Bandyliiga kappale, alta kuunneltavissa

BandyLiigaUutiset

Huomenna pelataan taas – yksi ottelu

OLS vs Narukerä Klo: 16:00 Huomenna itsenäisyyspäivänä ennen Linnanjuhlia on vielä aika seurata Finbandy TV:stä ottelu OLS vs Narukerä. BandyliigaToimitus palaa kuitenkin huomenna ennen ottelua ennakolla, ja katsotaan millä rostereilla joukkueet pelaavat – Siihen asti kuulemiin… Finbandy TV:n lähetykset jatkuvat Itsenäisyyspäivänä, kun jääpallo-Suomen pohjoisin joukkue Oulun Luistinseura kohtaa toissakauden mestarin Porin viikon ottelussa. Ottelu Raksilan kentällä alkaa klo 16.00. Linkki lähetykseen, joka alkaa klo 15.50, löytyy osoitteesta: https://www.finbandytv.fi/livestream/s-ols-narukera-o2iir3 Sieltä voi hankkia katseluoikeuden tähän yksittäiseen kamppailuun tai kausikortin, joka oikeuttaa Bandyliigan runkosarjassa yhteensä kahdeksaan kamppailuun. Veckans match: OLS-Narukerä Sändningarna på Finbandy TV (Finlands Bandyförbunds streamingtjänst) får fortsättning på Finlands självständighetsdag den 6 december, då bandy-Finlands nordligaste klubb OLS från Uleåborg möter Narukerä från Björneborg, mästarlaget från 2023, i veckans match. Matchen i Uleåborg kör i gång kl.16. Länken till sändningen, som startar kl.15.50, hittas på adressen https://www.finbandytv.fi/livestream/s-ols-narukera-o2iir3 Där kan du köpa den här matchen separat eller skaffa dig ett säsongskort som ger åtkomst till sammanlagt åtta grundseriematcher. Match of the week: OLS-Narukerä The broadcasts on Finbandy TV (the Finnish Bandy Federation’s streaming service) will continue on the Finnish Independence Day 6th of December, when OLS, the most northern club of bandy-Finland, will face Narukerä, the champion from 2023, in this week’s match. The match in Oulu kicks off at 4 p.m. The link to the broadcast, which starts at 15.50, can be found at the address https://www.finbandytv.fi/livestream/s-ols-narukera-o2iir3 There you can buy this match separately via pay per view or get a season ticket that gives access to a total of eight regular season games. #finbandy#jääpallo#bandy#finbandytv

BandyLiigaUutiset

BandyliigaToimitus kyselee mielipiteitä

Toteutamme kyselyn 3-8.12.2024 välisenä aikana Bandyliiga pelaajille & taustahenkilöille Olemme eilen lähettäneet kyselyn seurajohdolle, ja toivomme, että he jakavat kyselyn niin palaajille kuin kaikille niille, jotka ovat mukana edustuksen taustoilla (huolto, valmennus, yms). Kyselyssä on parikymmentä kysymystä, ja siihen vastaaminen vie vain noin 5 minuuttia – ei siis kauaa! Olemme rajanneet vastausvaihtoehtoja tarkemmin, jotta saamme mahdollisimman täsmällistä tietoa, vaikka joissain kohdissa vaihtoehtoja olisi voinut olla enemmänkin. Tämä ei tarkoita ettemme arvostaisi muitakin vaihtoehtoja, mutta kysymykset ja vaihtoehdot joissakin kysymyksissä tuli rajata vain muutamaan vaihtoehtoon. Vastaavasti suurempi osa kysymyksistä antaa mahdollisuuden vapaaseen vastaamiseen – kuten te näette asian. Jokainen vastaus on meille todella arvokas, ja toivomme innolla, että saamme kyselystä vähintään 100 vastausta. Näin voimme tehdä tarvittavia johtopäätöksiä, suunnitella kehitystoimenpiteitä ja jakaa tulokset anonyymisti, perustuen “Bandyliigan henkilöiden yhteiseen mielipiteeseen“. Kyselyn tuloksia avaamme lukijoille kyselyn päätyttyä, eli tulokset julkaistaan alustavasti tiistana 11.12 tai keskiviikkona 12.12.2024. Jos et ole saanut sähköpostiisi tätä kyselyä – Pyydä kyselyn toimittamista seurasi johdolta.. Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka ottavat osaa kyselyyn – teidän panoksenne on tärkeä!

BandyLiigaUutiset

Näkyvyys – Tärkeä osa lajissa kun lajissa…

Paljon puhuttu, paljon arvosteltu, yhteistyö näkyvyyden hyväksi Jääpallon näkyvyydestä on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti, ja monille on jäänyt arvoitukseksi, miksi tämä upea laji ei näy mediassa samalla tavalla kuin monet muut. Me BandyliigaToimituksessa olemme usein painottaneet: kaikki lähtee meistä jääpalloväestä itsestämme! Viime perjantaina keskustelin erään urheilutoimittajan kanssa, ja hän nosti esiin tärkeän näkökulman: median kiinnostus herää, kun liitto ja seurat tekevät aktiivista ja mielenkiintoista uutisointia, ja mahdollistavat median tarttuttavan aiheet. Ajan henki on muuttunut, eikä enää riitä, että pelit pelataan. Meidän on panostettava myös suhdetoimintaan ja omien jääpallomedioidemme kehittämiseen — olipa kyseessä sitten seurat tai Jääpalloliitto itse. Ja tiedättekö mitä? Nyt ollaan selvästi tekemässä jotain oikein! Esimerkiksi Urheiluruudussa nähtiin viime viikonloppuna hienoja välähdyksiä jääpallon maailmasta, niin lauantaina kuin sunnuntaina (videot alla). Tämä on askel eteenpäin, mutta ei vielä riitä. Seurat ja liitto, teillä on nyt todellinen mahdollisuus viedä jääpallon näkyvyyttä uudelle tasolle. Finbandy TV on panostuksen arvoinen alusta, jonka hyödyntäminen tuo meille kaikille yhteistä hyvää. Seurojen tulisi ehdottomasti käyttää tätä mahdollisuutta maksimaalisesti — yhteinen etu on nyt kaikkien käsissä! Suuri kiitos puheenjohtaja Antti Parviaiselle ja koko liittohallitukselle, mukaan lukien Viestintävalikunnan puheenjohtaja Joni Hildénille, jonka johdolla Finbandy TV: on saatu aikaiseksi. He kaikki ovat luoneet jotain, joka vie lajin näkyvyyttä eteenpäin, mutta tämä on vasta alkua. Median on nyt huomattavasti helpompi tarttua esim tähän Finbandy TV:n videoihin, ku medialle on jaettu pääsy & annettu käyttöoikeus kuvalähde kertoen – uutisoida jääpallosta. Toivomme, että seurojen päättäjät tekisivät nopeasti yhteisiä päätöksiä, jotka palvelevat paitsi jääpallon kehitystä, myös koko lajin näkyvyyttä ja kasvua. Olemme astuneet tärkeälle tielle — mutta tämä matka on vasta alussa, ja sitä on jatkuvasti kehitettävä – Toteuttakaa siis yhdessä Finbandy TV toimintaa. Kiitos, että olette jo tehneet osanne jääpallon näkyvyyden eteen! Nyt me kaikki yhdessä voimme tehdä vielä enemmän! Lauantain Urheiluruutu Sunnuntain Urheiluruutu

BandyLiigaUutiset

Viikonlopun merkkipaalut

Seuraavat pelaajat saavuttivat merkkipaaluja Kun tutkimme tilastoja, kertovat ne seuraavien pelaajien kohdalla saavutettuja merkkipaaluja. Pelaajat listattu alla: BandyliigaToimitus onnittelee kaikkia paalun saavuttajia – Onnea!

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Kotijoukkueet vahvoja, paitsi Helsingissä Kotijoukkueet olivat vahvoja, tosin poikkeuksena oli lopultaBotnia – ennakkosuosikit pitivät näin pintansa. Vaikka Botnia taisteli kelissä ja vastustajaa vastaan, Veiterä onnistui lopulta näyttämään osaamistaan ja hallitsemaan peliä koko toisen jakson ajan. Kotikenttäetu ei riittänyt Botnialle tällä kertaa, ja vaikka joukkue taisteli hyvin. Botnia Vs Veiterä Lopputulos: 1-4 Botnia kohtasi uudella kotikentällään Kalliossa Veiterän. Alkuminuutit menivät selvästi Veiterän hallinnassa, ja jo kuudennella minuutilla Aleksi Seppänen syötti pallon maalille, jonka Joonas Peuhkuri ohjasi maaliin avaten ottelun 1-0:aan. Tähän mennessä Botnia ei ollut vielä saanut aikaan ainoatakaan hyökkäystä. Tämän jälkeen peli tasaantui, ja Botnialla oli lyhyen ajan sisällä peräti viisi kulmalyöntiä. Viimeisestä kulmasta Pekka Niska löi tasoituksen. Botnia oli saanut Narukerästä lainaksi Fredrik Laurilan, joka pelasi pirteästi Veiterä lisäsi toisen jakson alussa peliin vauhtia, ja se tuotti tulosta, kun Veeti Hyvärinen viimeisteli 57. minuutilla lappeenrantalaisten 2-1-johdon. Veiterällä oli jatkuva ote pelistä, ja Botnia alkoi väsyä raskaslumisessa kelissä. Draamaa ei enää nähty, ja vaikka Botnia piti vielä pitkään pelissä mukana, Veiterä iski vartti ennen loppua 3-1 ja sinetöi voiton kymmenen minuuttia myöhemmin loppunumeroin 4-1. JPS vs OLS Lopputulos: 6-0 JPS voitti OLS:n puhtaasti 6-0. Maalintekijöinä ottelussa olivat Elmeri Hämäläinen, Joonas Hiltunen kaksi kertaa, Tarmo Ässämäki (ensimmäistä kertaa Bandyliigassa), Veeti Pulkkinen ja Jarno Eronen. Ottelu oli JPS:n hallintaa alusta loppuun, ja joukkue näytti vahvuutensa niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa. Akilles vs Narukerä Lopputulos: 4-1 Akilles vei täyden pistepotin tänään Porvoossa pelatusta ottelusta luvuin 4-1. Ottelussa nähtiin kovaa taistelua molemmin puolin lämpimässä syyssäässä. Kotijoukkue oli tänään kliinisempi maalipaikoissaan ja näin ollen Narukerälle ei pisteitä herunut.

BandyLiigaUutiset

Lauantain pelit

Luvassa kolme jännittävää ottelua Bandyliiga palaa vauhdikkaana lauantaina, ja nyt on aika kokea jääpallon hurma Kalliossa, Jyväskylässä ja Porvoossa! Kolmessa kaupungissa pelit käyvät kuumana, kun huippujoukkueet taistelevat tärkeistä pisteistä. Tervetuloa katsomaan, kuinka jääpallon taidot ja intohimo kohtaavat – ja jos et pääse paikan päälle, älä huoli! Ottelut voi helposti seurata striimien kautta. Kannustamme jokaista jääpallon ystävää mukaan – olit sitten stadilainen, jyväskyläläinen tai porvoolainen, nyt on aika tukea omaa joukkuetta ja kokea, kuinka jännittävä ja näyttävä laji bandy oikeasti on. Jääpallon tahti on nopeaa, pelit tiukkoja ja tunnelma katsomossa huikea. Jos et pääse katsomoon, seuraa peliä striimistä ja ole mukana kannustamassa – jääpallon seuraaminen on elämyksellistä missä tahansa! Nähdään lauantaina jäällä ja ruudun äärellä – bandy on laji, joka vie sydämen! Botnia vs Veiterä Klo: 15.00 Kallion kenttä Otteluun lähdössä on mielenkiintoiset asetelmat kun Botnia kohtaa Veiterän jännittävässä kamppailussa, jossa taistelut jatkuu kiivaana. Botnia on tällä hetkellä edellä Veiterää, mutta Veiterä on osoittanut, että se on valmis taistelemaan kun kausi on vasta alussa. Veiterä on startannut kauden kahdella 4-4 tasapelillä, ja kysymys kuuluukin: jatkuuko tasapelien putki myös Botniaa vastaan? Ottelu tuo tullessaan paljon kysymyksiä, ja sen lopputuloksella voi olla iso vaikutus molempien joukkueiden kauden jatkoon. Mikäli Veiterä ei onnistu murtautumaan tasapelien ympyrästä, Botnia voi kasvattaa etumatkaansa entisestään ja ottaa tärkeät pisteet mukaansa. Kumpi joukkue nappaa tärkeät pisteet ja vie tämän kamppailun nimiinsä? Huominen näyttää. Tietojemme mukaan Botnian ottelu katsottavissa myös striiminä täältä JPS vs OLS Klo: 15.00 Viitaniemi JPS:n kausi on alkanut hieman yskähdellen, sillä joukkue ei ole vielä päässyt parhaaseensa. Pelissä on nähty hyviä otteita, mutta tasaisuuden puute ja pienet virheet ovat estäneet täydellistä käynnistystä. Kausi on kuitenkin pitkä, ja JPS:llä on kaikki mahdollisuudet kääntää kurssi paremmaksi, jos pelillinen taso nousee entisestään. Toisaalta OLS on kokenut muutaman tappion alkukaudesta, mutta joukkueen peli on silti näyttänyt lupaavalta. Vaikka tulokset eivät ole vielä olleet toivottuja, OLS:n otteet kentällä ovat herättäneet toivoa paremmasta. Hyvät yksilösuoritukset ja joukkueen yhteispeli antavat viitteitä siitä, että kauden edetessä tuloksetkin alkavat seurata. Tämä kamppailu on tärkeä molemmille joukkueille. JPS haluaa päästä nopeasti takaisin oikealle raiteelle, ja OLS puolestaan toivoo saavansa käänteen kauteen, joka antaisi joukkueelle lisää itseluottamusta. Tuleeko tästä ottelusta molemmille joukkueille kaivattu herätys, vai jatkaako yksi osapuoli haastavassa tilanteessa? Ottelun striimi JPS:n toimesta tästä Akilles vs Narukerä Klo: 17.00 Porvoo Bandyliigan kärkikamppailu on täällä! Akilles, sarjan kärjessä keikkuva joukkue, kohtaa toisena olevan Narukerän, joka on vain yhden pisteen päässä johtopaikasta. Tämä ottelu voi olla käännekohta kaudelle, sillä molemmat joukkueet varmasti kamppailevat sarjan voitosta. Akilles on pelannut vahvasti ensimmäiset ottelut. Erityisesti Narukerään saapuneet vahvistukset ovat tuoneet lisää syvyyttä ja laatua Narukerän peliin, joten ottelusta odotetaan äärimmäisen tasaväkistä ja jännittävää. Nyt nähdään, onko kotijoukkue Akilleella riittävästi paukkuja puolustaa sarjan ykköspaikkaa, vai pystyykö vahvistuksilla höystetty Narukerä nappaamaan tärkeitä pisteitä ja ohittamaan Akilleksen sarjataulukossa. Tuleeko kotiedusta etua Akillekselle vai viekö vierasjoukkue voiton mukanaan? Tämä taistelu lupaa räjähdysherkkää jääpalloa – Tästä ei kannata jäädä paitsi! Narukerän mietteet ottelusta ovat seuraavat: Bandyliigan kolmannessa ja samalla ensimmäisessä vierasottelussa Kerä matkustaa Porvooseen Akilleksen vieraaksi. Joukkueet kohtasivat Porissa järjestetyssä Suomen Cupin finaalissa, jolloin Akilles voitti Kerän tiukan väännön jälkeen lukemin 4-2, joten Kerällä on revanssin paikka lauantaina Porvoossa. Akilles on yksi alkaneen kauden suurimpia mestarisuosikkeja, mutta jo Suomen Cupissa Kerä osoitti, että se pystyy pelillisesti haastamaan kenet tahansa. Suomen Cupin finaalissa etenkin ensimmäisen jakso oli vahvaa Kerän hallintaa. Narukerä on aloittanut myös Bandyliigan vakuuttavasti, ainakin jos katsotaan tuloksia. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta saldona on kaksi voittoa maalierolla 9-1. Eli etenkin puolustus- ja maalivahtipeli on ollut heti alkukaudesta hyvällä tasolla. Myös hyökkäyspeli kehittyy jatkuvasti, kun pelaajat pääsevät enemmän yhdessä toteuttamaan sovittuja kuvioita. Pienen varjon ottelun ylle on heittänyt sää, Porvoossa tekojää on ollut suljettuna koska lämpötilat on huidellut +10 asteessa, vesisadetta, ja tuulta – tämä yhtälö on myrkkyä tekojäälle. Toivotaan kuitenkin, että kenttämestarit taikovat kentän pelikuntoon… Lauantain ottelua pystyt seuraamaan suorana lähetyksenä tästä!