BandyLiigaUutiset

Vielä vajaa 5 tuntia ja mennään täysillä

Poikkeuksellinen lauantai Tänään kaikki ottelut alkavat eri aikaan, mikä on hyvin poikkeuksellista. Kuitenkin nyt on viimeistään aika meidän kaikkien saapua katsomoon, ja kannustaa omaa väriä (huom! Kannustaa!). JPS vs Kampparit klo: 15:00 JPS kommentit: Lauantaina pelataan jälleen montussa – Tule paikan päälle kannustamaan. Kamppari kommentit: Kampparit ei näillä näkymin saa Jyväskylään ihan ihan terävintä rosteriaan johtuen sairasteluista ja hoidon alla olevista kolhuista, mutta nuori ryhmä lähtee ennakkoluulottomasti haastamaan kivikovaa kotijoukkuetta. Alla JPS:n Youtube kanavan lähetys ottelusta WP 35 vs Botnia Klo: 16:00 WP 35 kommentoi näin: Tärkeä peli molemmille, viimeisen kolmen pelin ehdoton tavoite on viides sija ja piikkipaikka ja kaksi lähtöpistettä jatkosarjaan, kolmella voitolla se saavutetaan, puntaroi valmentaja Hoffren. Toinen tavoite joukkueella on pallollisen pelaamisen parantaminen ennen mahdollisia puolivälieriä. Siinä meillä on eniten tekemistä, lumisade kelillä ollaan hyviä, mutta hyvissä olosuhteissa ongelmat tulevat esille. Yksi syy on se, että vain neljä kertaa ollaan tällä kaudella päästy harjoittelemaan hyviin olosuhteisiin, milloin sataa, milloin on 20 pakkasta ja jää huono, mutta sellaista se tässä lajissa on, harmittelee Hoffren. Botnia ei kommentoinut ottelua Narukerä vs OLS Klo: 17:00 Narukerä kommentoi: Lyhyt tappioputki katkaistaan tänään, kun vastaan luistelee OLS. Ottelu alkaa Amiko-Areenalla kello 17:00. Ottelussa luvassa juhlallisuuksia ja myös toti-baari palvelee janokkaimpia katsojia! Varakapteeni ja ensimmäiset A-maaotttelut pelannut Kasper Perdèn lupaa, että kerä tulee sisuntuneena tauolta: ”Sisuuntuneena maaottelutaukoa edeltäneistä tappioista lähdetään näyttämään joukkueen todellinen taso. Huomenna kentälle luistelee periksiantamaton ja päättäväine Kerä!” OLS ei kommentoinut ottelua Alla linkki otteluun Satakunnan Kansan sivulla HIFK vs Veiterä Klo: 18:00 HIFK kommentoi näin: Tärkeintä on taas orientoitua oman joukkueen tekemiseen. Kirkkain mielin ja nälkäisenä lähdetään viikonlopun koitoksiin, Iiro Väkiparta toteaa. Nälkää on nyt ihan päätyyn asti. Viha pitää pystyä muuttamaan positiiviseksi energiaksi. Tiivis paketti alakerrassa sekä viekas hyökkäyspeli, Väkiparta paljastaa viikonlopun teesit. Varsinkin lauantaina vastustaja on kovimmasta päästä, mutta ei silti mahdoton. Väkiparralla on ajatus siitä, miten pisteet viikonloppuna jäävät Stadiin. Vastustajan yllättämiseen vaaditaan viekkaita ja ennakkoluulottomia hyökkäyssommitelmia. Lisäksi tarvitaan pari kihautusta nelivitoselta, Väkiparta vinkkaa. Veiterän kommentit: Se on pitkästä aikaa taas pelipäivä! Vieraissa kylläkin, mutta pelipäivä on aina pelipäivä Jos satut olemaan Helsingissä, pistä vihreää päälle ja mene kannustamaan Veiterä voittoon Alla linkki HIFK sivuille, jossa ohjeet VEO Liven käyttöön…

BandyLiigaUutiset

Runkosarja lähestyy loppua

Jännitys tiivistyy, ja jokaisella ottelulla on nyt vaikutusta Toimituksen veikkauksissa 3 on jo selvää, paitsi miten he sijoittuvat, eli Veiterä, JPS ja Akilles – siinä kolmen kärki. Narukerä on vahvin tuohon kolmen lisukkeeksi ylempään jatkosarjaan, mutta ainakin HIFK on haistanut veren tuoksun, ja on voittanut 2 viimeisintä otteluaan. Jatkuuko tämä HIFK:n kotikentällä Veiterää vastaan? Jos heitä onnistaa, seuraavaksi vastaan tulee myös kotikentällä OLS – saako HIFK kannattajat liikkeelle ja voittoputkelle jatkoa? Huomioitavaa on myös se, että HIFK on ainoa seura jolla on vain kotiotteluja jäljellä! Narukerä kärsi kotikentällään muutaman tappion, ja heillä paineet jo varmalle näyttäneeseen ylemmän jatkosarjan paikkaan – ei enää olekaan selvyys – Kestääkö joukkue paineet? Narukerälle riittää 2 voittoa, neljästä jäljellä olevasta ottelusta – silloin he ovat varmasti ylemmässä jatkosarjassa. WP 35 on ollut lähes odotetun raikas tuulahdus sarjassa, ehkä hiukan kuitenkin jäänyt niistä odotuksista mitä seuralle annettiin ennen kauden alkua. Kuitenkin heillä on vielä voittamalla kaikki 3 jäljellä olevaa runkosarjan ottelua, saavuttaa ylempi jatkosarja paikka. Botnialla lopuilla peleillä ei muuta merkitystä ole, kuin saako se alempaan hyvitys pisteitä vai ei, nyt juuri näyttää siltä ettei tämä valitettavasti toteudu. Kampparit & OLS taistelavat kumpi jättää jumbosijan, helppoa se ei ole kumpaisellekaan. Alla seurat nykyisin pistein & tulevine otteluvastustajin (kotiottelu oranssilla) Mietitään ennakko-asetelmiin pohjautuen miten näissä voi käydä? Jos ennustetaan loppupelejä (tämä ei ole absoluuttinen totuus) pohjautuen menneeseen, olisiko runkosarja mahdollisesti tämän näköinen? Sijoitus Seura Pisteet 1. JPS 28 2. Veiterä 25 3. Akilles 23 4. WP 35 17 5. Narukerä 16 6. HIFK 15 7. Botnia 11 8. Kampparit 5 9. OLS 4 Fiktiivinen lopputaulukko, osuuko edes lähelle? Seurojen sijoitukset? Näin pelattuna ylemmässä pelaisivat: JPS, Veiterä, Akilles, WP 35 ja vastaavasti alemmassa: Narukerä, HIFK, Botnia, Kampparit, OLS – onko liian rohkeita veikkauksia? Sen näemme 🙂 No, tuo kaikki yllä on spekulaatiota ja jää nähtäväksi. Kuitenkin taulukko osoittaa sen että Veiterä, JPS ja Akilles taistelevat 3 kärkipaikasta. BandyliigaToimitus ottaa vapauden tulkita myös sen, että Narukerä, WP 35 ja HIFK taistelevat vielä tuosta viimeisestä ylemmänjatkosarjan paikasta. Botnia jää hiukan väliin, ja he ovat väkisin myös jo ajautuneet Kamppareiden, ja OLS:n kanssa alempaan jatkosarjaan. Käy miten tahansa on seuraavat 2 viikkoa todella mielenkiintoiset Jokainen ottelu vaikuttaa lopullisen taulukon tulokseen, ja seurojen sijoituksiin. Lauantaina 27.1.2024 pelataan seuraavat ottelut: Sunnuntaina 28.1.2024 pelataan seuraavat ottelut: Palataan asiaan näiden otteluiden jälkeen – katsotaan mikä on tilanne – ja mitä vielä voidaan spekuloida…

BandyLiigaUutiset

Bandyliiga jatkuu yhdellä ottelulla

Oulussa kello 13:00 OLS vs HIFK Tämä ottelu piti pelata jo aikaisemmin, mutta kovien pakkasten johdosta oululaisten kenttä oli vaarallisessa kunnossa. Joukkueet päätyivät yhteisymmärryksessä siirtämään ottelun tähän. Molemmilta joukkueilta puuttuu pelaajia nuorten MM-edustusten johdosta. HIFK kärsii tästä ehkä hieman enemmän kuin OLS. Kuitenkin tänään taistellaan tasaisesti, ja kaikki katsomoon! Jos et pääse paikalle on alla linkki OLS:n striimiin… OLS Kommentoi Loppuohjelma on sarjataulukkoa katseltaessa varsin kohtuullinen ja huolimatta haasteellisista treeniolosuhteista on peli saatava pikaisesti oikeille raiteilleen.Maalinteko on tuottanut vime peleissä suuria vaikeuksia, kun neljään viime peliin on saatu tehtyä vain 2 maalia ja viimeisin pelitilannemaali on voittoisasta vierasottelusta Botniaa vastaan 10.12. Lauantain vastustaja HIFK on pelannut OLS:aa tasaisemman alkukauden, joukkue lähti sarjaan haastamaan jopa paikasta neljän sakissa, mutta ihan siihen ei punapaitojen peliesitykset tule riittämään. Lauantain pakkaseen on odotettavissa tiukka ja tasainen kamppailu, jolla haetaan asetelmia loppukauteen. HIFK kommentoi Joukkueen pelaaminen on ollut läpikauden nousujohteista ja sillä suunnalla se todennäköisesti tulee jatkumaan myös lauantaina Oulun Raksilassa, ainakin jos Liukkoseen on uskominen. – Tuntuu siltä, että joukkueen peli kehittyy oikeaan suuntaan niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Lähdetään jatkamaan samaa trendiä, Liukkonen pohtii. Pisteiden metsästys tässä vaiheessa on etenkin hyvin tärkeätä, sillä jokainen lisäpiste loppukautta ajatellen on plussaa ja toisaalta olemassa on myös erittäin pienet mahdollisuudet nousta vielä ylempään loppusarjaan ja varmistaa kotietu ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. – Jatketaan samaa tiivistä puolustamista, mihin parhaimmillaan pystymme. Hyökkäyssuuntaan pelatessa pidetään pallo liikkeellä ja hyvää tempoa jalalla, Liukkonen pohtii teesejä voittamiseen. – Onnistunut puolustuspeli ja aktiivinen, ja hyvä tempoinen hyökkäyspeli, jossa pallo liikkuu.

BandyLiigaUutiset

Katsaus Bandyliigan tilastoihin

Osa uskoo, jotkut ei pidä tärkeänä Asiasta on monta mieltä, mutta me BandyliigaToimituksessa kyllä uskomme niiden vaikuttavan kyllä joukkueisiin, ja niiden eroihin. Tilastot ovat puhtaahti faktoja, ei minusta tuntuu että keltainen on paras. Tilastot näyttävät siis faktan, mutta sitten onkin eri asia miten tuota faktaa halutaan käyttää… Pistepörssi Maalipörssi Syöttöpörssi Jäähypörssi Seurojen jäähyt Laukauspörssi Laukaukset kohti maalia KulmaMaalipörssi

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain mielenkiintoiset tulokset

Helsinkiläiset tänään vahvoja Narukerä on “tappioputkessa”, tämä on uutta Porilaisille varsinkin kun lähes kaksi kautta kotikentällä ei tappioita nähty. Nyt kuitenkin ensin WP 35 , ja sen jälkeen Botnia hakivat pisteet Porista. Olosuhteet olivat surkeat kummassakin ottelussa, mutta vaikka kerä sen taakse hiukan uutisoinnissa piiloutui, oli se kaikille sama. Helsingissä HIFK esitti kauden parasta peliä, ja lauantaina loistanut WP 35 oli täysin HIFK:n hallinnassa. HIFK:lla oli mielenkiintoisia pistemiehiä, Piironen, Liukkonen, Huber ja Fritz-Tikkanen viimeistelivät osumat. Syöttöt Niittylä, Nikula, ja Ojanen. Nuori Fritz-Tikkanen viimeisteli ensimmäisen Bandyliigaosumansa. Veiterä vei rutiinivoiton Oululaisista, eikä voittajasta ollut tänään missään kohtaa epäselvyyttä. Oululaisille viikonloppu oli todella synkkä – valitettavasti. Porvoossa kärkikamppailun vei ansaitusti JPS, tosin kyllä Akilleksallakin omat paikkansa olivat. JPS:n maalissa pelanut Aatu Valtonen oli kuitenkin viimeinen muuri, ja hän pelasi loistavan ottelun. Sarjatilanne juuri nyt Sarjatilanne on muuttunut mielenkiintoiseksi. Veiterä, JPS ja Akilles ottavat eroa kärjessä muihin. Tämän jälkeen neljännestä paikasta taistelevat Narukerä, WP 35, HIFK. Botnia, Kampparit, ja OLS taas taistelevat kuka saa alempaan jatkosarjaan “hyvityspisteitä” – hyvin mielenkiintoinen loppurunkosarja on siis tulossa. OLS kohtaa HIFK:n siirretyssä ottelussa lauantaina 20.1, muut joukkueet viettävät maajoukkuetaukoa. Narukerä vs Botnia 3-4 Narukerä kommentoi: Ei sujunut tänä viikonloppuna hankalissa olosuhteissa peli edes sunnuntaina. Nollan pisteen viikonlopun jälkeen ei ole muuta suuntaa, kun ylöspäin! Botnia kommentoi: Botnian ehjä 90 minuuttinen huipentui kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua Niskan lyötyä kulmalyönnistä Botnialle voittomaalin. Parin runsasmaalisen tappion jälkeen Botnia sai joukkuepuolustuksen toimimaan Porissa loistavasti. Maalilla myös Micke Peräjärvi otti tarvittavat torjunnat hädän hetkellä, mukaan lukien yhden torjutun rangaistuslyönnin. kahden maalin Niskan lisäksi hyökkäyspään onnistujiin voidaan lukea Onni Autinen ja maalin muodossa palkinnon saaneen Aapo Pulkkisen. HIFK vs WP 35 4-2 HIFK kommentoi: Se oli hyvä peli meiltä. Ensimmäisellä puoliajalla varsinkin saatiin tilaa omassa päässä, pidettiin hyvin palloa ja rakennettiin rauhassa hyökkäyksiä. Saatiin siinä kahden maalin johtopuoliajalle, 3-1. Toisella puoliajalla puolustettiin tiiviisti vastustaja ulos vaarallisilta paikoilta, ja oli ihan hyviä vastahyökkäyksiä, joista oltaisiin voitu tehdä muutama maali vielä enemmän, Piironen toteaa. WP 35 kommentoi: HIFK ansaitsi voittonsa, enemmän kaaduttiin kuitenkin huonoon syöttöpeliin kuin HIFK:n hyvyyteen. Viimeinen 20min oli parempaa peliä, mutta se ei tuottanut tarpeeksi paikkoja, tuumi valmentaja Ilkka Hoffren taiston tauottua. Veiterä vs OLS 10-0 Veiterä uutisoi: Ottelun alku oli Veiterältä tehokas ja taululla oli 3–0 jo 18. minuutin jälkeen. Kotijoukkue oli valmiina heti pelin alusta ja ensimmäiset maalit iskettiin kulmatilanteista. Veiterä-veskari Joonas Kankkunen sai avausheitosta syöttöpisteen Veiterän kolmanteen maaliin. Noin puolen tunnin kohdalla peli hieman lässähti ja Veiterä lähti mukaan Olssin kävelyvauhtiin. Tämä varmasti huomattiin myös valmennuksessa ja pojat panivatkin vauhtia jakson lopulla: minuuteilla 39., 43. ja 45 – Tomi Hauskan ollessa mukana kaikissa mukana – tauluun iskettiin taukoluvut 6–0. Toiselle jaksolle Veiterä vaihtoi maalivahdiksi nuoren Lauri Weilandin, joka sai näin tälle kaudelle ensituntumaa Bandyliiga-peleihin. Lauri pärjäsikin hyvin: hän torjui mm. Antti Pesosen ampuman rankkarin 65. minuutilla. Loistosuoritus! Veiterä jatkoi tehokasta peliään ja Aleksi Seppäsen ja Janne Hauskan kahdella maalilla Veiterä johti jo 9–0. Vielä aivan lopussa Matias Valtanen kuritti kasvattajaseuraansa ja niin syntyivät loppunumerot 10–0. OLS kommentoi: OLS:n idän reissu ei tuonut kaivattuja pisteitä, eikä tällä kertaa onnistuttu maalineossakaan. Akilles vs JPS 2-4 Akilles uutisoi: Sunnuntain ottelu päästiin pelaamaan erinomaisissa olosuhteissa, jossa kohtasi kaksi hyvää jääpalloa pelaavaa joukkuetta. Vihreäpaitainen joukkue loi riittävät maalipaikat ottelun voittamiseen, mutta tänään pallo ei löytänyt verkon perukoille. JPS uutisoi: Tämän päivän ottelusta Akillesta vastaan Jipsin matkaan lähti 2 pistettä ottelun päättyen lukemin 2-4

BandyLiigaUutiset

Tänään seuraavat ottelut

Pelaajat eivät lepäile taas mennään Jatkuuko WP w5 vire Helsingissä? Yllättääkö Botnia Porissa? OLS tänään vahvempi kuin eilen? Kärkikamppailu Porvoossa, kumpi vie? Monta kysymystä, ja nehän selbiävät katsomoon tullessa, tai alta striimestä katsoan… Narukerä vs Botnia Narukerä ei kommentoinut ottelua Botnia kommentoi näin: Botnia matkaa Poriin pelaamaan narukerää vastaan🔥 Ottelu alkaa klo 13:00. Satakunnan Kansan sivuilla striimaus HIFK vs WP 35 HIFK kommentoi ottelua: Viikonlopun toinen pelipäivä! Matsi WP35:tä vastaan alkaa Brakulla klo 13.Kaikki paikalle kannustamaan Röda voittoon! WP 35 kommentoi: Pelipäivä. Lue striimauksen ohje HIFK:n kotisivulta Veiterä vs OLS Veiterä kommentoi ottelua: Alle kaksi tuntia ja pallo tippuu jäähän! Nähdään Kisapuistossa! OLS ei kommentoinut ottelua Ottelusta ei tietojen mukaan ole striimausta Akilles vs JPS Akilles uutisoi: Tänään pelataan taas, Akilles -JPS klo.13.00 Porvoon Pallokentällä. Nähdään siellä! Idag spelar vi igen, Akilles – JPS kl.13.00 på Bollplan i Borgå. Vi ses där! JPS uutisoi: Tänään pelipäivä…. Maksullinen striimaus alla

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Yllätyksien lauantai? Ennakkoon ajatellut tulokset eivät aivan osuneet, kun Porissa WP 35 näytto kotijoukkue Narukerälle kaapin paikan. Näin Narukerän kotitaika murtui. Myös Mikkelissä ehkä hiukan yllättäen kotijoukkue kaatoi OLS:n. No hienoa ettei kaikkii mene niin kuin etukäteen suunnitellaan… Narukerä vs WP 35 1-5 Narukerän kommentit: Kerän kotitaika raukeaa ja pisteet matkaavat Varkauteen lukemin 1-5. WP 35 kommentoi ottelua: WP 35 katkaisi lauantaina Porissa kolmen ottelun tappioputken ja katkaisi samalla Narukerän kaksi kautta kestäneen tappiottoman kotiputken. WP 35:n maaleista vastasivat Niko Nissinen neljästi ja Jimi Heinonen onnistui kerran. Vieraiden parhaana palkittiin loisto-ottelun pelannut maalivahti Jere Korhonen. – Jere oli tänäänkin loistava maalilla ja koko joukkue puolusti uhrautuvasti Jeren edessä. Kaiken A ja O on, että puolustetaan koko joukkueena ja sen jälkeen aletaan miettimään hyökkäämistä, iloitsee valmentaja Ilkka Hoffren. Lumipyryssä pelatussa ottelussa ei hienouksia nähty ja molemmat joukkueet pelasivat koko ottelun paljon pitkää. – Vaikea meitä on tällä kelillä voittaa, tiesin sen jo ennen peliä, nyt nautitaan hetki ja sitten käännetään ajatukset huomiselle, päättää Hoffren. HIFK vs Akilles 2-6 HIFK kommentoi ottelua näin: Molemmat joukkueet pelasivat ensimmäisellä puoliajalla aika matalalta puolustuspeliä. Molemmat pelasivat sen aika hyvin loppupeleissä, mutta me päästettiin sitten kaksi helppoa maalia, Huber toteaa. Ottelu näytti kulkevan samanlaisen kaavan kautta kuin edellinen kohtaaminen Porvoossa, mutta sitten puolustuspäässä tapahtui muutamia virheitä, jonka seurauksena Akilles pääsi muutamaan otteeseen rankaisemaan. Maalipaikkoja tuli useita kulmien muodossa, mutta ainoastaan Huberin osuma tuli kulmasta. – Meillä on maalinteon kanssa ollut vaikeuksia muutenkin ja sen kanssa olemme treeneissä painineet, että saisimme otteluissa enemmän maaleja aikaiseksi. Kahdella maalilla näitä ei voi voittaa, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kertoo. Akilles kommentoi: Akilles jatkoi hyviä otteitaan tänään HIFK:n vieraana. Tuulisissa olosuhteissa pelatussa ottelussa vierasjoukkue ei ensimmäisellä puoliajalla aivan saanut parastaan irti, mutta jälleen toisella puoliskolla vihreäpaitaiset parantivat otteitaan. Kampparit vs OLS 2-0 Kampparit kommentoi näin: Päävalmentaja Olli Manninen myhäili tyytyväisenä ottelun jälkeen. Voitto ja pisteet tyydyttivät, vaikka  ”ei se kovin tasokasta jääpalloa ollut”. -Vähän sekavaa. Pallollinen peli ei ensi jaksolla luonut maalipaikkoja. Liike ei ollut oikeansuuntaista. Mutta tyyli on vapaa: pisteet piti saada. Voitto lauantaina oli kamppailuvoitto. Manninen kehuu ryhmäänsä tahtopelistä. OLS ei kommentoinut ottelua Botnia vs JPS 5-11 Botnia uutisoi: JPS:ää vastaan puolustuksesta löytyi aukkoja ja JPS tuli voimakkaasti hyvällä luistelulla Botnian puolustuksen läpi liian usein ja viimeisteli hyvin karaten tauolle johtoasemassa 1-6. Botnian ainokaisen viimeisteli kauden avausmaalinsa Botnian paidassa lyönyt Pekka Niska. Ikävämpiä uutisia oli maalilla torjuneen Topi Pihlajamaan loukkaantuminen avausjaksolla. Toinen jakso ei saanut parasta alkua Botnialaisittain JPS:n tehtyä heti jakson alkuun maalin. Tämän jälkeen Botnia pelasi hyvin ja vaikutti pakottavan JPS:n taistelemaan tosissaan pisteistä. Ensin Kasimir Johansson pääsi maalin edestä laittamaan Markus Kumpuojan syötön maaliin ja kymmenen minuuttia myöhemmin Niska löi illan toisensa. Enempiinkin maaleihin oli paikat, mutta JPS kesti. JPS sai aikalisän jälkeen pelinsä taas kuntoon ja naulasi lopullisen niitin reilu kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua. Tämän jälkeen peli pääsi repsahtamaan Botnian puolustusinnon loputtua. JPS kommentoi ottelua lyhyesti näin: Jps voitti toistamiseen Botnian, tällä kertaa lukemilla 5-11

BandyLiigaUutiset

Päivän pelit ovat seuraavat

Pelipaikkoina Pori, Mikkeli, 2 x Helsinki Tänään tulessa kaikki muut paitsi Veiterä. Helsingissä pelataan jopa 2 ottelua, tosin alkamisajat ovat hiukan eri aikaan. Kaikki täyttämään katsomot, mutta jos et pääse paikalle, seuraa live-lähetyksiä. Tänään sellaiset on luvassa jokaisesta pelistä. Narukerä vs WP 35 Klo: 15:00 Narukerä uutisoi: Kausi jatkuu Amiko-Areenalla tänään, kun vastaan luistelee Varkaudessa Kerän kaatanut WP 35. Joukkueen varakapteeni ja paras pistemies Eero Paavola kutsuu kaikki seuraamaan ottelua Amiko-Areenalle: ”Ollaan jatkuvasti parannettu peliä, vaikka väliin on mahtunut muutama heikompi esitys. Loppukaudella lähdetään voittamaan jokaista ottelua, jotta saadaan mahdollisimman hyvät lähtökohdat jatkosarjaan. Muistakaa, että te olette se syy miksi ei olla hävitty kotona lähes kahteen vuoteen. Tervetuloa!” WP 35 uutisoi ottelusta näin: WP 35 pelaa viikonloppuna etelän kiertueella, kun se lauantaina kohtaa Porissa sarjanelosen Narukerän. Hyviä pelejä edessä ja tärkeää on löytää jälleen hyökkäyksen ja puolustuksen tasapaino. Keskiviikkona lähti peli täysin lapasesta ja ne syyt on analysoitava ja reagoitava syihin, pohtii valmentaja Ilkka Hoffren. Alkukaudella WP 35 kohtasi molemmat joukkueet jo Kämärillä voittaen Narukerän 3-2 ja HIFK:n 4-1. – Varmasti tiukkoja vääntöjä tulossa ja hyvä paikka nyt nollata asioita ja lähteä rakentamaan hommaa uudestaan, päättää Hoffren. Lähetys vaatii Satakunnan Kansan tilauksen HIFK vs Akilles Klo: 15:00 HIFK kommentoi ottelua: Kamppailut Akillesta vastaan ovat olleet viime vuonna monesti tiukkoja pelejä. Odotuksena on samanlainen taistelupeli nytkin, HIFK:n hyökkääjä Aku Ojanen pohtii. Edellinen kamppailu joukkueiden välillä Porvoossa päättyi tasatulokseen 4-4. Ottelun alussa näytti siltä, että porvoolaiset menevät menojaan, mutta lopulta vierailijat saivat juonesta kiinni ja tulivat ottelussa tasoihin. Viimeksi Porvoossa sorruimme virheisiin ensimmäisellä puoliajalla, joista Akilles rankaisi armotta. Lopun pelin pelasimme melko hyvin ja saimme tasoitettua pelin. Lauantaina vastaavat virheet on karsittava, jos meinaa voittaa. Puolustus on oltava tiivis ja maalipaikat on käytettävä tehokkaasti, Ojanen tietää. Akilles ei ottelua kommentoinut Ohjeet liveen, HIFK:n kotisivuilla Kampparit vs OLS Klo: 15:00 Kampparit kommentoi: Tavoite on päästä sarjan jumbosijalta pois. Hävisimme Oulussa niukasti 2-1, mutta ottelu oli meiltä hyvä peli.  Nyt kuitataan ja lähdetään voittamaan. OLS kommentoi näin: Kovasti viime kaudesta nuorentunut Kampparit on onnistuttu voitamaan jo kertaalleen. Tuleviin peleihin valmistaututuminen ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan, kun treenikerrat jäällä ovat jääneet aika vähiin. Joulun ja uudenvuoden pyhien ympärille rakennettu ohjelma meni uusiin puihin, kun kova pakkanen sotki harjoittelua. Tällä viikolla on kuitenkin saatu jo vedettyä normaali treeniviikko Alla ilmainen ottelustriimi Botnia vs JPS Klo: 16:00 Botnia uutisoi: Tänään kohdataan JPS Ogelissa klo 16🔥 Botnia lähtee nälkäisenä hakemaan revanssia viime viikonlopun tappion jälkeen. Nähdään Ogelissa👊🏻 #botniabandy #bandyliiga JPS ei ottelua kommentoinut Alla ilmainen ottelustriimi

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain OLS – HIFK siirtyy

Oulun kaupunki on viivytellyt korjauksia? Miksi? Bandyliigan sunnuntain 7.1. OLS-HIFK ottelu siirtyy, koska Raksilan tekojää ei ole pelikuntoinen. Oulun kaupungin liikuntatoimi, tekojään kenttähenkilökunta ja tuomariston edustaja kävivät tutkimassa kentän kunnon perjantaina yhdessä OLS:n edustajien kanssa.Päätös oli selkeä, kenttä on valitettavasti pelikelvoton ja sitä on mahdotonta kunnostaa sunnuntaille. Pitkä ja kova pakkasjakso on aiheuttanut jäähän erittäin paljon pahoja railoja.Raksilan tekojään pohja ja asfalttipinnoite ovat olleet jo pitkään huonossa kunnossa ja jääongelmat ilmenevät varsinkin pakkaskeleillä. Ongelmien aiheuttaja on ollut jo kauan tiedossa, mutta jostain syystä kentän pohjia ja pinnoitetta ei ole korjattu. Oulussa ei ole toista jääpallon pelaamisen mahdollistavaa kenttää ja ottelu siirtyy pelattavaksi myöhemmin päätettävänä ajankohtana. Tämä on hyvin surullista jääpallon näkökulmasta – BandyliigaToimitus lähettää tsemppiviestit Ouluun.

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset – Päivitetty 18.12.2023 klo: 13.00

Oulun ottelun vei Narukerä, ja Helsingissä tasuri BandyliigaToimitus ei tänään kommentoi otteluja suru-uutisen johdosta. Päivitämme tämän uutisen maanantaina iltapäivällä…. Nyt vielä ennen nukkumaanmenoa, malja ystävälle… Vaikea lähteä tuloksiin, kun mieli on maassa… On vaikea aloittaa eilisen tulosten purkamista, kun yllä on suuren jääpallopersoonan pois nukkuminen. Puhelin on soinut, ja Tapsan ystävät ovat olleet maassa. On kuitenkin surun keskellä ollut hienoa kuulla, että monen pääkaupunkiseudun jääpalloa pelanneet, ja pelaavat lapset, ja heidän vanhemmat ovat Tapsasta kauniisti puhuneet, ja muistelleet Tapsan suurenmoista panosta jääpallon eteen. Nyt jo on vanhempia ilmoittautunut mukaan toimintaan jota kutsuttakoon Tapio Tarvaisen – Jääpallokouluksi erään vanhemman ehdotuksesta. Ajatus on tuore ja sitä lähdetään jalostamaan pääkaupunkiseudulla yhdessä Vestan, Botnian, HIFK, ja Jääpalloliiton kanssa – tavoitteena käynnistää toiminta syksyllä 2024. Jos jollakin halua osallistua, tukea, tai hyviä ehdotuksia, niin yhteydessä voi aluksi olla vaikka BandyliigaToimitukseen. Tästä lisätietoa, kun Tapsan lähellä olleet viemme asiaa konkreettisesti eteenpäin. Nyt ne sunnuntain tulokset Värikkäät seurojen uutisoinnit jatkuvat, ja hienoa on että ottelun voi nähdä monella erilaisella värisävyllä höystettynä. OLS – Narukerä BandyliigaToimituksen silmin OLS pelasi kauden tähän astisen parhaan 45 minuuttisen, mutta voisi jopa sanoa valitettavasti Narukerä vei tuon erän aikalisällä keitetyin taktikoin 0-1. Kovahko myötätuuli sai OLS:n ensimmäisellä jaksolla lentoon ja laukaukset Oululaisille 13-4, silti kovasta työstä huolimatta palkinnon keräsi Narukerä, anteeksi suora mielipide – vääryys. Toisen jakson myötätuulella Narukerän tilastot paranivat ja joukkue väkisin rutiinillaan kaatoi OLS:n. OLS ei enää vastatuuleen aivan jaksanut tempoa pitää yllä, ja väsy tuli… Näin kokonaisuudessaan oikea tulos, vaikka lukemat eivät osoita ottelun kokonaisuutta HIFK – Kampparit BandyliigaToimituksen silmin HIFK ottelussa taas odotukset olivat sen puolella että joko nyt HIFK:n pelaaminen osuisi uomiinsa lauantain pohja sukelluksen jälkeen. No eipä näin taaskaan käynyt. HIFK:n peli on sekavaa, omaa pelaamista, ja yhteistä HIFK:n pelitapaa saa etsiä. Rosterista puuttui 3 avauksen pelaajaa, mutta se ei saisi kahteen näin huonoon otteluun olla syynä. No nyt on aika parannella ja sisäistää pelitapa, tai kyllä se varmasti on sisäistetty, mutta yhdessä se tuoda joukkueena esiin. Kampparit jatkaa värikästä uutisointia jäimme miettimään kumpi on lähempänä voittoa – vihelletty selvä paitsio, ja tosiaan vihellyksen jälkeen lyöty pallo mikä menee maaliin? vai HIFK:n ylärimaan lyöty (laillinen) laukaus? No siinä mietittävää, mutta lopputulos 3-3 ei aivan kyllä kenttätapahtumia kuvaa, jos esim katsomme tilastoja: Kulmat HIFK:lle 11-3, Laukaukset HIFK:lle 10-4, ohilaukaukset oli tasan, kuten lopputulos. Kampparit taisteli hyvin, mutta jos 90% puolustaa, ja heittää pitkiä puolustuksen selän taakse ei se kyllä toimi jokaista Bandyliigajoukkuetta vastaan. Tasurista ei kuitenkaan viedä Kamppareilta mitään pois, ja se oli sekavan Bandyliigaottelun lopputulos, ja sitä kunnioitetaan. Tuomaristo veti kyllä hyvin, ja oli ilo katsoa kun vaparit, kulmat, jäähyt, ja paitsio vihellykset yms oli tasaista koko ottelun ajan. Ehkä sen verran on mainittava kun Kamppareiden vaihto oli edessämme – hymyilytti kun samanlaisista taklauksista HIFK:lle huudettiin päätuomarilta oikeen nimellä jäähyä, muta vastaavasti omaa puolustajaa kehuttiin huutamalla ja kehumalla asiasta. Kuten aloitimme asiat voi nähdä niin monen verisinä – mikä väri on oikea? Lopputulos sekavassa ottelussa siis lopulta 3-3, ja tämä on ehkä se mitä kumpikin ottelusta sai, ja ansaitsi kun ottelun kokonaisuutta miettii. Kamppareilla akseli Huotelin – Liimatainen on jopa Bandyliigan kärkitasoa, muta muuten vielä nuori joukkue hakee kokemusta, ja on varmasti tulevaisuudessa kovaa valuuttaa, mutta sen aika ei ole vielä. HIFK on taas liikaa Aku Ojasen varassa, paikkoja on mutta viimeistely on osoittautunut jo muutaman vuoden todella haastavaksi. HIFK voittaa tilastoissa jopa useahkosti vastustajan, mutta silti otteluista saadaan vain vähän pisteitä. Koska ketsuppipullo aukeaa? 3-4 vuotta sitä on odottanut, ja nyt se on ehkä lähempänä kuin vuosiin, vai onko? Lopuksi vielä yleistä ihmettelyä… Tulokset joukkueilla heiluvat äärilaidasta toiseen, mistä tämä johtuu? Pohdimme tätä yhdessä tuomarilegenda Taavi Sulanderin kanssa Helsingissä, HIFK-Kampparit ottelun jälkeen. Sulander myönsi myös ihmetelleensä asiaa, ja hänellä sentään taitaa olla lähes 50 vuoden kokemus jääpallosta. Yhteinen toteamuksemme on se, että tällä kaudella Bandyliiga on keski-iältään nuorinta mitä se on koskaan ollut. Näin myös joukkueiden kokonaiskokemus on nuorempaa kuin koskaan aikaisemmin. Nuoret eivät vielä pysty tasaisuuteen, ja näin ottelut saattavat heilua liikaa toisistaan – ainakin meidän tulkinnan mukaan. Asiaa ei helpota se, että kun joukkueita on nuorissa niin vähän saattaa osa Bandyliigapelaajista pelata jopa 5 ottelua viikossa. Tämä on vain liikaa, nyt kuulee jo pelaajilta etteivät he jaksa, tai pysty pelaamaan kun otteluista palautuminen jää aivan liian lyhyeksi. Loukkaantumisriski on nyt korkea, ja tämä pitäisi saada jotenkin ratkaistua. On hienoa että esim. Nuorten Bandyliigaottelussa Helsinki – Akilles kummassakin joukkueessa pelasi puolet HIFK:n pelaajia, mutta onko tämä pelaajien etu? Viime vuosina on autettu OLS, ja WP 35:n joukkueita Bandyliigassa, nyt juuri ei tarvita pelaaja lainoja – hienoa!, mutta tämä on siirtynyt Nuoten Bandyliigaan sekä 18 vuotiaisiin. Balanssi on löydyttävä – näin ei voi jatkua.. Seurojen kommentit OLS vs Narukerä 1-6 OLS uutisoi näin: Tuulinen sää jatkui Oulussa myös sunnuntaina ja OLS pelasi myötätuuleen yhden kauden parhaista puoliajoistaan. OLS vyörytti hyökkäyksiä Narukerän maalille ja sillä oli paikat useampaankin osumaan. Narukerän valmennus reagoi asiaan yllättävään aikaan, kun se otti aikalisän vain noin viisi minuuttia ennen taukovihellystä. Aikalisän ansiota tai ei, mutta niin vaan Narukerä teki pian aikalisän jälkeen oululaisittain masentavan 0-1 maalin. Toiselle jaksolle OLS ei saanut enää ekan jakson hyvää otetta päälle. Narukerä ratkaisi ottelun tekemällä kolme osumaa peliminuuteilla 58-65. Narukerä uutisoi vuorostaan: Rutiinivoitto Oulusta lukemin 1-6. HIFK vs Kampparit 3-3 HIFK Kommentoi näin: Kyllä meillä hetkemme oli ja paikkoja taas ihan riittävästi. Pientä maalinteon vaikeutta taas vaihteeksi. Hallinta oli perinteisesti meille, mutta tulos tasan, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kuittaa. Ottelussa pirteimmällä päällä helsinkiläisjoukkueesta oli Iiro Väkiparta, joka onnistui tänään myös maalinteossa. Väkiparta vastasi kotijoukkueen toisesta osumasta, johon sai Ojaselta syötön. Tehokkain pelaaja oli jälleen Ojanen, joka oli mukana kaikissa maaleissa. – Oli tasainen matsi, kyllä me sitä aika paljon hallittiin. Pisteet olisi pitänyt himaan ottaa. Pallot pitää saada maaliin ja virheet vähän vähemmälle. Kyllä niitä pisteitä alkaa sitten tulemaan, Väkiparta analysoi. Kamppareiden kommentit: Kampparit oli kahdesti kiinni Bandyliigan vierasottelun voitossakin, mutta Helsingin IFK nousi väkisin tasapeliin sunnuntain iltaottelussa Brahenkadun kentällä Helsingissä. Tasan 1-1 päättyneen ensi jakson jälkeen molemmat tekivät vuoroin maaleja ja ottelu päättyi tasan 3-3. Päävalmentaja Olli Manninen oli tyytyväinen tasapeliin ja yhteen sarjapisteeseen, mutta ottelu olisi voinut päättyä toisinkin: Meillä oli paikkoja, eikä kaukana ollut voittokaan. Simo (Huotelin) teki…