BandyLiigaUutiset

Nuorten Bandyliigan mestaruus ratkeaa tänään

Nuorten Bandyliigan kausi huipentuu tänään Nuorten Bandyliigan kausi huipentuu tänään, kun mitalit ovat jaossa kahdessa illan ottelussa. Mestaruudesta taistelevat Mikkelin Hännin kentällä runkosarjasta suoraan finaalipaikan napannut Mikkelin Kampparit sekä JPS Jyväskylästä, ja samaan aikaan pronssimitaleista väännetään Porvoon Pallokentällä, jossa vastakkain ovat Porvoon Akilles ja Helsingin yhdistelmäjoukkue. Illan panokset ovat kovat – luvassa on vauhtia, taitoa ja tunnetta parhaimmillaan. Kultamitaliottelu Kampparit vs JPS klo 19.00 Nuorten Bandyliigan mestaruus ratkeaa tänään Mikkelissä Nuorten Bandyliigan kausi huipentuu tänään Mikkelissä, kun mestaruus ratkaistaan Hännin kentällä pelattavassa kultamitaliottelussa. Mikkelin Kampparit, joka varmisti runkosarjan kautta suoran finaalipaikan, saa vastaansa vahvasti keväällä esiintyneen JPS:n Jyväskylästä. Finaali käynnistyy klo 19.00, ja odotettavissa on vauhdikas kamppailu, jossa panokset ovat korkeimmillaan. Kampparit lähtee kotiyleisön eteen tavoittelemaan seuralle mestaruutta, kun taas JPS saapuu Mikkeliin haastajana, jolla on nälkää kääntää ilta omaksi juhlakseen. Kentällä nähdään maan kärkipään junioripelaajia, ja finaali tarjoaa varmasti tunteikkaan päätöksen kaudelle – nyt pelataan kullasta. Tervetuloa seuraamaan paikan päälle ja kannustamaan! 🏆🏑 Akilles vs Helsinki – Pronssiottelu Porvoossa klo 19.00 Nuorten Bandyliigassa pelataan tänään pronssimitaleista, kun Porvoon Akilles kohtaa Helsingin yhdistelmäjoukkueen. Pronssiottelu pelataan Porvoon Pallokentällä. Mitalipeli tarjoaa aina oman erityisen latauksensa: kausi halutaan päättää voittoon ja palkintopallille. Akilles lähtee otteluun kotikentällään hakemaan pronssia kotiyleisön tuella, kun taas Helsingin yhdistelmäjoukkue saapuu Porvooseen nälkäisenä kääntämään illan edukseen. Luvassa on vauhdikas ja tunteikas ottelu, jossa molemmat joukkueet laittavat varmasti kaiken likoon – pronssimitalit eivät irtoa ilman kovaa työntekoa. Striimauksesta ei ole valitettavasti tietoa…

BandyLiigaUutiset

Fani vai Anti-Fani?

Koko kauden olemme pohtineet kyseistä asiaa… monesti keskustelemme suomalaisesta kannatamisesta ja BandyliigaToimituksessa olemme pohtineet monen kannattajan olevan enemmän anti-fani, Miksi näin? Siksi että useat itseään kannattajaksi kutsuvat haukkuvat vastustajia enemmän kuin kannattavat omaa joukkuettaan – miksi näin? Tämä on todella mielenkiintoinen kysymys ja liittyy moniin tekijöihin, jotka voivat vaikuttaa siihen, miksi jotkut niin sanotut “kannattajat” tuntuvat enemmän keskittyvän vastustajien haukkumiseen kuin omaan joukkueeseensa kannustamiseen. Yksi mahdollinen syy voi olla, että urheilussa identiteetti ja yhteisö rakentuvat usein vastakkainasettelujen kautta. Jos joku kokee, että oma joukkueen menestys ei ole riittävästi esillä, tai jos joukkue ei ole voittanut niin usein kuin toivottu, voi olla helpompaa purkaa tunteita ja energiansa vastustajiin sen sijaan, että keskittyisi omiin joukkuetovereihinsa ja heidän kehitykseensä. Vastustajien haukkuminen voi myös tarjota hetkellistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska se yhdistää kannattajat yhteiseen viholliseen. Toinen syy voi olla, että monet ihmiset saattavat kokea, että kritisoimalla vastustajia tai tuomareita, he voivat “korjata” virheitä tai ansaita jonkinlaista oikeudenmukaisuutta oman joukkueensa puolesta. Tällöin vastustajien haukkuminen ei välttämättä ole pahansuopaa vaan enemmänkin osa kilpailun “teatteria” tai strategiaa, jossa kannattajat yrittävät vahvistaa omaa joukkuettaan epäsuorasti. Myös yhteiskunnan yleistynyt trendi, jossa kyseenalaistaminen ja kriittinen asenne ulottuvat moniin elämän osa-alueisiin, voi näkyä myös urheilukannatuksessa. Sen sijaan, että arvostettaisiin toista joukkuetta tai pelissä nähtäviä hyviä suorituksia, saatetaan keskittyä enemmän siihen, mitä voisi parantaa tai mikä meni väärin — ja usein tämä suuntautuu nimenomaan vastustajaan. Tietenkin kaikki eivät ole tällaisia, mutta tämä on yksi mahdollinen selitys, miksi “anti-fanismin” kulttuuri voi tuntua jollain tavoin olevan kasvussa. Onneksi vielä on myös toivoa Hyvä kannattajakulttuuri, jossa arvostetaan omaa joukkuetta, mutta myös tunnustetaan vastustajan ansiot, on aina tervetullutta. Videomateriaali Narukerän ja HIFK:n kannattajilta on varmasti loistavaa katsottavaa ja muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on luoda positiivista ja yhteisöllistä tunnelmaa myös kannatuspuolella. Kannattaminen voi olla niin monenlaista, ja vaikka kilpailu onkin luonnollinen osa urheilua, on mahtavaa nähdä, kuinka eri faniryhmät voivat tuoda esiin oman rakkautensa peliin ja joukkueisiin samalla tavalla kuin omat suosikkijoukkueet kentällä. Se luo urheilulle hyvän ilmapiirin, joka vie pelin nautintoa eteenpäin. On ihmeellistä, kuinka pronssiottelusta on lähtenyt väärää viestiä ympäri Suomea, että ottelu oli huonohenkinen. Emme ymmärrä tätä, sillä olimme itse paikalla ja voimme todeta, että oli selvää, että molemmat joukkueet, vaikka pettyneitä, halusivat todella päättää kauden voittoon ja viedä mukanaan pronssimitalin muistoksi. Myös yleisö oli erittäin mukana – tämä käy ilmi videomateriaalista. Älkää siis uskokaan näitä negatiivisia kommentteja. Vaikka he ehkä itse kokivat pelin tavalla, kuten kertovat, monet muut kokivat ottelun jälkeen vastakkaisen positiivisen tunnelman ja jännityksen. Me tuomme esiin se positiivisen ilmapiirin, joka ottelussa vallitsi. Pronssiottelu oli tärkeä hetki molemmille joukkueille, ja vaikka molemmat olivat pettyneitä, he antoivat kaikkensa pelissä. Yleisön tuki ja innostus kentän laidalla oli selvästi voimakasta, ja tämä näkyy myös videomateriaalista. On tärkeää muistaa, että urheilu ei ole vain voittamista, vaan myös taistelua ja kunnianosoitusta itselleen ja vastustajalle. Negatiivisten kommenttien sijaan tulisi korostaa sitä, miten ottelu päättyi kunniallisesti ja molemmat joukkueet saivat viedä kauden päätökseensä. Urheilussa on aina tilaa niin voitoille kuin pettymyksille, mutta tärkeintä on se, kuinka me kannatamme omaa joukkuettamme ja tuemme positiivista urheiluhenkeä.

BandyLiigaUutiset

Kohta käynnistyy Pronssiottelu

HIFK vs Narukerä klo: 19.00 Kohta odotettu pronssimatsi käynnistyy, kun HIFK kohtaa Narukerän. Tällä hetkellä kenttä täyttyy pelaajien lämmitellessä ja valmistautuessa intensiiviseen taisteluun. Erityisesti tänään on mielenkiintoista nähdä, miten kumpikin joukkue tulee reagoimaan tähän otteluun, sillä molemmat haluavat päättää kauden vahvasti ja ottaa tärkeän mitalin mukaansa. HIFK: Nälkäinen ja Täynnä Tavoitteita HIFK on tällä kaudella ollut yksi suurimmista yllätyksistä. Joukkue on esittänyt kovaa peliä ja osoittanut taktista kypsyyttä, mikä tekee heistä erityisen nälkäisiä. Tässä ottelussa heillä on mahdollisuus päästä korjaamaan kauden “puutteet” ja ottaa pronssimitali kotiin. Kentällä näkyy raivoisaa energian täyttämää liikettä, ja pelaajat näyttävät olevan valmiita antamaan kaikkensa. Erityisesti hyökkäyspeli tulee olemaan avainasemassa, sillä HIFK:lla on ollut vahva hyökkäyksellinen linja koko kauden ajan. Jos puolustuksen peli pysyy tiukkana ja hyökkäys löytää sen tutun flow’n, voi pronssi olla heidän. Narukerä: Kokemus ja Kova Tahto Toisaalta Narukerä on joukkue, joka ei koskaan aliarvioi itselleen asetettuja haasteita. Heillä on kokemusta kovista peleistä, ja vaikka kauden alku ei ollut heidän osaltaan kaikkein suotuisin, on joukkueen pelaaminen kehittynyt kauden aikana. Narukerä on tunnettu joukkueena, joka ei pelkää taistella hamaan loppuun saakka. Heidän vahvuutensa on tiivis joukkuehenki ja puolustuksen lujuus. Mikäli he pystyvät hyödyntämään HIFK:n mahdollisia puolustusvirheitä, he voivat kääntää ottelun edukseen. Narukerä tulee kentälle taistelunhaluisena ja tietää, että pronssi ei ole vain mitali, vaan myös tärkeä askel tulevaisuuteen. Kumpi vie? Voimme odottaa erittäin kilpailullista, intensiivistä ja ehkä jopa tunteellista ottelua. HIFK:n nopeat hyökkäykset ja Narukerän kova puolustus tulevat olemaan keskiössä. HIFK:lla on varmasti nälkä, mutta Narukerä ei jää jälkijoukkoon. Kenttä täynnä punaisia paitoja tuo mieleen ajatuksen siitä, kuinka moni pelaaja kamppailee viimeisen kerran tällä kaudella toivoen pääsevänsä mitalin äärelle.

BandyLiigaUutiset

Pronssiottelu – Magazine

Pientä purtavaa illan pronssiottelusta Teimme nopeat haastattelut HIFK:n ja Narukerän leireistä ennen ponssiottelua. Pohdimme ottelun merkitystä joukkueille ja listasimme kummankin joukkueen tärkeimmät tilastonikkarit, jotka saattavat olla myös tänään avainasemassa ottelun lopputulosta katsoessa… Tsemppiä joukkueille otteluun!

BandyLiigaUutiset

Nuorten Bandyliigan pronssiottelu

Nuorten Bandyliigan pronssiottelu JPS vs Narukerä – klo. 17.00 JPS:n matka kohti pronssiottelua on ollut täynnä jännitystä ja tiukkoja hetkiä. Runkosarjassa joukkue sijoittui kolmanneksi, mikä varmisti paikan pudotuspeleihin. Puolivälierissä JPS kohtasi WP 35:n ja voitti tiukan kamppailun rankkarikisan jälkeen, mutta välierissä matka jatkui pettymyksellä, kun Mikkelin Kampparit veivät voiton. Nyt JPS:n edessä siintää pronssiottelu, jossa joukkue kohtaa samanlaisen haasteen kuin aiemmissa kauden kohtaamisissa. Molemmat joukkueet ovat voittaneet kotiottelunsa, joten luvassa on varmasti jännittävä taistelu tasaväkisten joukkueiden välillä. Pronssiottelusta tulee varmasti intensiivinen, sillä molemmat haluavat päättää kauden voitokkaasti. Narukerällä on ongelmia kokoonpanon kanssa kun joukkueessa riehuu flunssaepidemia, mutta toivotaan että mahdollisimman moni pääsisi kauden pättävään otteluun nuorten sarjassa. Narukerän matka kohti pronssiottelua on ollut täynnä epätavallisia käänteitä ja jännitystä. Runkosarjassa joukkue sijoittui neljänneksi, ja puolivälierissä Narukerä sai suoran voiton, kun Akilles ei saapunut otteluun. Tämä ottelu päättyi 5-0 luovutuksella Narukerälle, mutta tilanteeseen liittyy vielä selvittelyjä liitossa. Mikäli sääntöjen mukaan arvioidaan, Akilles tullaan sulkemaan sarjasta, mutta tämä vaikuttaa enää vain tilastohistoriaan. Lisäksi Akillekselle tulisi määrätä 1500 euron sakko, mutta tämä päätös on vielä käsittelyssä. Pidämme seuraavan uutisen avoinna, kun saamme tietoa lopullisesta päätöksestä. Välierissä Narukerä koki tappion Helsingissä yhdistetylle Helsingin joukkueelle jatkoajalla, ja näin he pääsevät taistelemaan pronssista. Seurojen pelaajat, jotka ovat listattu joukkueisiin: JPS:n pelaajat Narukerän pelaajat: Lihavoidut pelaajat ovat esiintyneet kaudella 2024-25 miesten Bandyliigassa! Ottelusta ei ole ilmoitettu striimiä – Pahoittelemme…

BandyLiigaUutiset

WP 35 kaatui ensimmäisen kerran

WP 35 vs Edsbyns päättyi juuri hetki sitten lukemiin 1-3 WP 35 kärsi 1-3 tappion Edsbynille U16-ikäluokan World Cupissa Bollnäsissä. Varkauden 1-3 kavennuksesta vastasi kulmalyönnissä Eetu Jäppinen. Syöttäjänä oli Joosu Pöllänen. Hiukan Varkautelaisille jä sanomista ottelun lopputuloksesta, että ainakin tänne maalle Lappersiin näytti tuo 0-3 maali syntyvän niin, että tilanteessa rikottiin pallotonta WP 35 puolustaja Joonatan Pöllästä niin, ettei hän päässyt enää kiinni maalin tehneeseen Melker Netsmaniin. Tätä myös Pöllänen yritti protestoida, mutta tuomarit pistivät lasinsa taskuun – valitettavasti. Vielä 3-1 kavennuksen jälkeen rangaistusalueella kaadettiin Viljo Hatakka sääntöjen vastaisesti, mutta vain tuomaristo oli sitä mieltä ettei vihellystä kuulunut.. No menikö kaikki oikein, ei BandyliigaToimituksen mielestä. Kentällä tuomarit kuitenkin tekevät päätökset, ja tähän on tyytyminen… Maalitilastot: Tämä tarkoittaa sitä, että WP 35 kohtaa turnauksen pronssiottelussa kello: 14:00 Stabaekin Norjasta. Valitettavasti WP 35 lähtee otteluun vain reilun 20 minuutin levolla, kun taas Stabaek on odottanut pronssiotteluun vastustajaa jo viimeiset 1,5 tuntia. Pidetään peukkuja Varkauden pojille, että luistin kulkee kuitenkin vielä heidän turnauksen viimeisessä ottelussa – Tsemiä! Tästä ottelun maksulliseen striimiin! Myöskin sitä, että Mini World Cupin Finaalissa kello: 16:00 nähdään Villa Lidköping BK vs Edsbyns IF Tästä Finaalin striimiin!

BandyLiigaUutiset

Jääpalloliitto tiedotti klo: 19:02 seuraavaa liittyen pronssiotteluun

Jääpalloliitto tiedotti pronssiottelun mitaleista seuraavaa Suomen Jääpalloliiton teksti kopioitu heidän sivuilta (yllä oleva kuva on myös liiton julkaisusta): Perjantaina oli tarkoitus pelata miesten Bandyliigan pronssipeli Jyväskylänseudun Palloseuran ja helsinkiläisen Botnia-69:n välillä. Viitaniemen liikuntapuiston jää ei kuitenkaan ollut pelikelpoinen, ja sopivan matkan päässä olevia varakenttiä ei ollut saatavilla, joten ottelu jouduttiin perumaan. Tästä johtuen Suomen Jääpalloliitto, hallituksen ja kilpailuvaliokunnan enemmistöpäätöksellä, ottelun tuomariston sekä molempien joukkueiden suostumuksella, on päätynyt jakamaan pronssimitalit kaudella 2023-2024 sekä JPS:lle että Botnialle. Meidän lajille nauretaan! Uskooko kohta kukaan Jääpalloon? Tätä ihmettelemme BandyliigaToimituksessa – Miten tämä on mahdollista? Voisimme ottaa jälleen kanttaa siihen miten päätös tehtiin, ja menikö päätöksenteko kaikkien sääntöjen mukaan – emme jaksa enää taistella tätä toistuvaa sääntöjen puuttumista, tai niiden huonoutta vastaan. Useat lajin parissa olevat ihmiset ovat olleet yhteydessä BandyliigaToimitukseen tai kirjoittaneet bandysivustoilla ja kysyneet miten voidaan jakaa mitalit vaikka ottelua ei käydä? Usean joukkuelajin säännöissä on kerrottu että tällaisessa tapauksessa joko Pronssimitali jää jakamatta, tai sitten se menee esim. runkosarja sijoituksen mukaan – Missään muussa lajissa mitaleja ei jaeta molemmille joukkueille. Yksilölajeissa muutamissa jaetaan 2 pronssimitalia, mutta joukkuelajeissa näin ei tehdä. Meillä säännöt ovat NIIN HUONOT, että tässäkin tapauksessa asia on jouduttu päättämään ilman sääntöjä – koska niitä ei ole! Näin ihmiset ovat äänestäneet asiasta ilman sääntöjä, oman näkemyksensä pohjalta. Seurat käyttävät Jääpalloliiton olemattomia sääntöjä, ja sääntöjen puuttumista hyödykseen jo jokaisessa esille tulevassa asiassa – Asialle nauretaan lajin sisällä!, ja myös lajin ulkopuolella! – Miten tämä on mahdollista? Onko tämä oikein? Päätöksen teette TE lukijat!

BandyLiigaUutiset

Huomenna Prossiottelu Jyväskylässä

Pronssiottelu Perjantaina 15.3.2024 klo: 18:30 Odotettavissa kiihkeä kamppailu siitä kumpi pujottaa ottelun jälkeen mitalit kaulaan, ja kumpi lähtee tappio niskassaan tauolle – ennen kauden 2024-25 alkua. Käsittelemme ottelua lähemmin huomenna perjantaina, odottakaa siis pieni hetki. Joukkueet julkaisivat ottelusta alla olevat Facebook-päivitykset… Kaikki paikalle kannustamaan punaisia tai sinisiä – Ihan sama – Kunhan kannustaa omia! Jos et pääse paikalle katso ottelu JPS:n striimauksesta – Linkki huomisessa uutisessa!

BandyLiigaUutiset

Veiterä vei tiukan ottelun

Veiterälle eilen Bandyliigan Pronssia Akilles kaatui niukasti aivan ottelun lopussa tulleella maalilla 5-4. Maalin lappeenrantalaisille viimeisteli Joonas Peuhkuri. Veiterän sijoitus on oikeudenmukainen, sillä menetysten tilalle saatiin kyllä tasokkaita korvaavia pelaajia. Esim. Aivan Bandyliigan loppuhetkillä seuraan saapui Ruotsista Santtu Nurmi, joka ei kuitenkaan pelanut prosnssiottelussa. Akilleksen loppusijoitus lienee jopa joillekkin yllätys, mutta muistaa täytyy, että heidänkin rosteri muuttui paljon siitä miltä se näytti vielä syys-lokakuussa. Juha Laitinen sai osan lopettamisestaan kertoneista vielä palaamaan joukkueeseen, ja siksi sijoitus ei isohko yllätys ole. Onnea Veiterälle Pronssista, ja hyvää kevättä seuroille, pelaajille, taustoille, ja kannattajille! Veiterä – Akilles 5-4 Veiterä kommentoi pronssia näin: Bandyliigan pronssiottelu pelattiin hyvässä talvisäässä, noin 400 katsojan jännittäessä. Ensimmäisellä jaksolla edettiin varovaisissa merkeissä kuin kuulostellen millaisella taktiikalla vastustaja lähtee peliin… Maaleja saatiin odottaa reilu kaksikymmentä minuuttia: ensin kotijoukkueen kippari Ere Verhelä iski isännät kulmurista johtoon ja parin minuutin kuluttua tästä vieraiden kippari Joakim Nordström tasoitti peli – samoin kulmalyönnistä. Vajaan puolen tunnin kohdalla Akilleksen sotaratsut Ville-Veikko Angeria ja Matti Vainio tarjosivat jääpallomaalin, jossa Vainio sai pallon keskikentällä Angerialta ja kuljetti kaaren päälle, jossa syötti uudelleen Angerialle, joka viimeisteli vieraat taukojohtoon. Ensijakson loppupuolella nähtiin ikävä tilanne, jossa Veiterän peliä vahvasti rakentanut Eetu Peuhkuri loukkaantui ja tuli hetkeksi vaihtopenkille huoltamaan jalkaansa. Akilles-puolustus ei ehtinyt pois Peuhkurin luistelulinjalta ja pelaajien jalat sotkeentuivat sen sekunniksi toisiinsa. Kovan tällin jälkeen peliä jatkettiin kuitenkin maaliheitolla. Joonas Peuhkuri ratkaisijana Toinen puoliaika alkoi Veiterän osalta räväkästi: Tuomas Antikainen toi pallon päätyviivaa pitkin maalille ja nosti terävästi ohi Iikka Lempisen – peli oli näin tasoissa ja alkoi vähän kuin uudelleen. Veiterän painoi päälle ja hyvässä vireessä ollut Matias Lehtonen rakensi 52. minuutilla tekopaikan EPeuhkurille, joka ei erehtynyt ja nosti kotijoukkueen johtoon. Peli oli toisella jaksolla selvästi vauhdikkaampaa ja Veiterä aloitteellisempi. Tämä näkyi myös tulostaululla – mutta vain hetken. Seuraavalla minuutilla Matti Vainio pääsi vapaasti kuljettamaan palloa keskialueelta tekopaikkaan ja iski vieraat tasoihin. Akilles sai tästä hyvän vaihteen päälle ja V-V. Angerian terävä karvauspeli vapautti nuoren Rufolf Sadakovin pujottelemaan Veiterä-puolustuksen läpi: tauluun 3–4 vieraille ja porvoolaisyleisössä puhkesi riemu. Näin mentiin noin vartti ja Veiterä painoi kaasua. Se oli ottelun viimeisen puolen tunnin kohdalla hallitsevampi ja Akilles ei enää päässyt vaarallisiin hyökkäyksiin. Veiterä vyörytti peliä kohti Akilleksen Raoul Karlqvistin johtamaa puolustusta 78. minuutin kohdalla Tuomas Antikainen oli terävänä Veiterä-hyökkäyksen ampumassa paluupallossa – siitä tasoitus ja osoitus siitä, että peli ei suinkaan ollut vielä ohi. Viimeisen viiden minuutin kohdalla Veiterän joukkue osoitti haluavansa pitää pronssit Lappeenrannassa: tilanteita luotiin Lempisen maalille ja 87. minuutin täyttyessä Joonas Peuhkurin osumalla Veiterä siirtyi 5–4-johtoon Samppa Äikkään antaessa ratkaisevan syötön. Akilles nappasi samalla aikalisän ja sen jälkeen alkoi mieletön mylläkkä Veiterän maalilla. Saku Herranen ja joukkue kesti loppuun ja JPeuhkurin tekemä maali jäi ottelun viimeiseksi. Erotuomari Juha-Matti Kanniainen vislasi lisäajan jälkeen viimeistä kertaa pilliinsä, ja Veiterän pelaajat säntäsivät onnittelemaan toisiaan. Pronssit siis Veiterälle ja Porvoon Akillekselle sarjassa neljäs sija. Akilles nousi runkosarjan viidenneltä paikalta semifinaaleihin ja voidaan sanoa, että Akilleksen loppukausi oli kuitenkin nousujohteinen. Kisapuiston pronssipelissä porvoolaisten esitys oli hyvä, ja varmasti myös rajusti omiaan kannattanut yleisönosa vaikutti porvoolaisten esitykseen myönteisesti. Ottelupöytäkirja Ottelutallenne Veiterän Youtube-kanavalla Akilles ei kommentoinut ottelua ennen tämän jutun ulostuloa..

BandyLiigaUutiset

Tänään ratkeaa pronssijoukkue

Kuka on maan kolmanneksi paras? Tämä selviää tänään Lappeenrannassa noin klo: 21.00. Ottelu alkaa Klo: 19.00, ja jos jostakin ihmeen syystä et pääse paikalle, on ottelu katsottavissa Veiterän Youtube-kanavalta (linkki jutun lopussa). BandyliigaToimitus toivottaa onnea joukkueille, ja yleisölle jännittäviä jääpallohetkiä! Tasaista on ollut… Seurojen tämän kauden ottelut ovat olleet todella tasaisia, joten BandyliigaToimitus toivoo myös pronssiottelun antavan jääpalloyleisölle, kaikki jääpallon hienoudet. Alla tulokset tältä kaudelta: Seurat uutisoivat ottelusta alla olevin kommentein Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti: TÄNÄÄN ON KAUDEN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ Tänään päätetään meidän osalta kausi 22-23 Bandyliigan pronssiottelulla Veiterä – Akilles. Ottelu pelataa Lappeenrannassa Kisapuistossa ja ottelu alkaa klo 19.00. Opiskelijat haalareissa ilmaiseksi Otteluisäntä OP Etelä-Karjala Muista avata ääni ennen illan ottelua… mikä terä mikä terä VEITERÄ! Täytetään lehtereet ja voitetaan pronssia YHDESSÄ Ps. jos et jostain syystä pääse itse paikanpäälle, ottelusta tuotetaan myös livelähetys Veiterän YouTube kanavalle. Akilles vastaavasti kommentoi ottelua kauden tyyliinsä niukasti näin: #FORZAGRÖNVIT Trömpperit järjestää fanireissun Lappeenrantaan tulevana perjantaina 10.3 seuraamaan Veiterä – Akilles välistä pronssiottelua. Ottelu alkaa klo 19! Jos et pääse Lappeenrantaan, katso pronssiottelu suorana alla olevasta linkistä!