BandyLiigaUutisetKampparitUutisetNarukeräUutiset

Illan tulokset Ruotsista

Ljusdals – Kampparit 11-2 & Finspång – Narukerä 2-4 Lähdetään liikkeelle BandyliigaToimituksen näkemästä Kamppariottelusta. Ottelun alku oli Kamppareilta rohkeaa, ja hyvää jääpalloa. Kuitenkin ruotsalaisen Ljusdalsin rutiini, ja isolla jäällä olo piti ottelun tasaisena ensimmäiset 15 minuuttia. Tilanne tuossavaiheessa 2-2. Ljusdals sai rankkarin kun peliä oli tuo 15 minuuttia takana, mutta ruotsalaisten laukauksen torjui hienosti maalivahti……. Puoliajalle siirrytään kotijoukkueen johtaessa 3-2, katsotaan mitä kampparit keksii seuraavaksi Toinen jakso olikin sitten ruotsalaisten odotettua näytöstä. Vajaassa kahdessakymmenessä minuutissa taululla on 8-2 lukemat. Ruotsalaiset vyöryvät aalto aallolta Kampparipäätyyn. Lopputulos 11-2, eli toinen jakso ruotsalaisille 8-0. Kamppareilta lähti lopussa pelihuumori, ja näin valitettavasti kotijoukkue onnistui useissa hyökkäyksissään myös maalinteossa.. Pyrimme saamaan vielä tilastot, mutta juuri nyt niitä ei ole saatavilla…. Huomenna uudelleen, palaamme BandyliigaToimituksessa asiaan…. Finspång vs Narukerä 2-4 Tämän ottelun kohdalla olemme täysin tilastojen varassa, eli voimme spekuloida van niitä. Seuratkaa myös Narukerän omia sivustoja, siellä varmasti tarkemmin joukkueen esityksestä 11 min 1-0 Oscar Eklund 14 min 1-1 Rasmus Arponen, Syötti Eero Paavola 21 min 1-2 Ville Aaltonen, syötti Kristian Paukkonen 45 min Puoliajalle siirrytään vierailijan 1-2 johdossa. 49 min 1-3 RL Eero Paavola 76 min 1-4 Vili Korhonen, Syötti Kristian Paukkonen 78 min 2-4 Alfred Samuelsson, Syötti Dimitr Lazar 90 min Lopputulos Narukerälle 2-4 Narukerän tilastot Numero Nimi Maalit Syötöt Pisteet 1 Vertti Torvinen 6 Eero Paavola 1 1 2 7 Kristian Paukkonen 2 2 9 Niko-Valtteri Koivula 16 Lauri Siren 18 Fredrik Laurila 21 Veeti Kujansuu 22 Ville Aaltonen 1 1 24 Ville Raukko 25 Kasper Perdén 27 Jesse Aaltonen 10 28 Ville Elonen 33 Santeri Rantanen 35 Timo Niemi 10 40 Rasmus Arponen 1 1 44 Eelis Arponen 55 Olavi Erkkilä 68 Ville Särkkä 88 Vili Korhonen 1 1

BandyLiigaUutisetKampparitUutisetNarukeräUutiset

Tänään pelataan Ruotsissa

Kampparit kohtaa Ljusdals BK:n & Narukerä kohtaa Finspångs AIK:n Kamppareiden edustusjoukkue on kauteen valmistavalla peli- ja treenimatkalla Ruotsin Söderhamnissa, missä on luvassa 3 tiivistä ison jään päivää. Narukerän vastaava leiri on jo käynnistynyt ja heiltä on tämän verran uutisoitu asiaa: Neljän päivän leiri pitää sisällään harjoitusotteluja, treeniä ja ryhmäytymistä Tunnelmia pääset seuraamaan Narukerän Instagramin sekä Facebookin välityksellä, pysy kuulolla. Päivitämme uutista ennen iltaa, kunhan saamme mahdollisesti tietoa Narukeräottelun striimauksesta. Joten seuratkaa uutista vielä ennen ottelun alkua…

BandyLiigaUutisetKampparitUutisetNarukeräUutiset

Ruotsinleiritykset jatkuvat

Kampparit & Narukerä ensiviikonloppuna leireillä BandyliigaToimitus itse selvitti Ruotsinleirejä, saimme ainakin seuraavat tiedot. Narukerä kommentoi mediassaan tänään leiriä näin: Alkaneella viikolla edustus leireilee Ruotsissa. Neljän päivän leiri pitää sisällään harjoitusotteluja, treeniä ja ryhmäytymistä Tunnelmia pääset seuraamaan Instagramin sekä Facebookin välityksellä, pysy kuulolla. Kampparit eivät vielä ole leiristään uutisoinut… Perjantai 11.10.2024 Kello: 21:00 Ljusdals BK – Kampparit Lauantaina 12.10.2024 Kello: 15:00Kello: 17.00 Katrineholm – NarukeräEdsbyn U19 – Kampparit Sunnuntai 13.10.2024 Kello: 14:00 Bollnäs U19 – Kampparit Uutisoimme otteluista lisää jos, ja kun saamme tietoa esim. otteluiden striimauksista.

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK vei ottelun selkeästi

Tjust Bandy – HIFK päättyi lukemiin 1-16 Päivitetty 7.10 klo: 10:00 Valitettavasti Ruotsalaiset eivät pitäneet ottelusta pöytäkirjaa, ja näin emme saaneet paikanpäältä tarpeeksi tietoa tähän uutiseen. Otamme uutiseen siis otteen HIFK:n kotisivulta. Teemu Laitinen kommentoi ottelua lyhyesti HIFK aloitti maalinteon jo ensimmäisellä puoliajalla. Hyvin pian helsinkiläiset olivat jo kolmen maalin karkumatkalla ja sitten tauolle lähdettäessä taululla komeilivat jo 8-0-lukemat. Toisella puoliajalla maalien tehtailu jatkui ja ainoa kauneusvirhe tuli Tjust Bandylle tuomitusta rankkarista. Laajalla rintamalla onnistuttiin tekemään maaleja. Peli-ilme oli muutenkin monipuolinen ja raikas. Varsinkin nuoret ensikertalaiset onnistuivat todella hyvin kokonaisvaltaisessa pelissä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kommentoi. Tilastot (epäviralliset) Tilanne: Aika: Maalintekijä: 0-1 6 Kivenjuuri Lauri 0-2 12 Väkiparta Iiro 0-3 23 Ojanen Aku 0-4 32 Kivenjuuri Lauri 0-5 34 Kivenjuuri Lauri 0-6 38 Väkiparta Arttu 0-7 44 Kivenjuuri Lauri 0-8 45 Ojanen aku Tauko 0-9 46 Väkiparta Arttu 0-10 49 Väkiparta Arttu 0-11 51 Väkiparta Arttu 1-11 RL 56 Juthe Albin 1-12 69 Väkiparta Arttu 1-13 84 Väkiparta Arttu 1-14 86 Kivenjuuri Aaro 1-15 89 Hiukka Harri 1-16 90 Ojanen Aku Alla Arttu Väkiparran mietteet ottelusta, ja hänen 6 maalista:

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK pelaa Ruotsinleirin viimeisen ottelun

Tjust Bandy – HIFK tänään klo: 14:30 HIFK:lla alkoi Ruotsinleirin viimeinen päivä, ja tänään heillä vielä ottelu Tjust Bandyä vastaan. Tähän mennessä leiri on sujunut hyvin, ja katsotaan miten päivän ottelussa käy. Kapteeni Tommi Niittylä kertoo alla leiristä, sen annista, ja myöskin hieman leirin rasittavuudesta. Katsotaan miten ottelussa käy, saattaa olla että ehdimme raportoimaan ottelusta vasta huomenaamulla… Ottelu on katsottavissa maksullisena tästä. HIFK:n kapteeni Tommi Niittylä pohtii Ruotsinleiristä seuraavaa:

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK jatkoi harjoitusotteluja

Katrineholm – HIFK päättyi juuri äsken Ottelun alku oli HIFK:lle synkkä, Katrineholm iski reilussa 6 minuutissa muutaman byyrin. Ensin Olle Ekholm vei kotijoukkueen 1-0 johtoon Kulmalyönnin jälkitilanteesta – Pelattu vajaa 5 minuuttia. Heti tuon maalin jälkeen taululle 2-0, ja maalintekijä Cim Jacobsson. – Pelattu 6.24. Tämän jälkeen HIFK pääsi mukaan peliin, toki Katrineholm hiukan ottelua hallitsi. Kuitenkin HIFK:n Lauri Kivenjuuri pääsi kaventamaan tilanteen 2-1, kun Ilari Nikula teki esityön ja syötti tämän osuman – Pelattu vajaa 21 minuuttia. Jonathan Hyttinen lunasti lupauksensa, ja hn iski kulmalyönnistä tilanteeksi 3-1 kotijoukkueelle. Kulmalyönnin antoi ajassa 34.20 Gustaf Doktare Vielä ennen taukovihellystä “pahapoika” Harri Hiukka ottaa 10 minuutin jäähyn epäasiallisesta käytöksestä. Hetken kuluttua taukovihellys – ja tauolle siirrytään kotijoukkueen 3-1 johtaessa. Kulmat ensimmäisen jakson osalta ovat seuraavat: Katrineholm 8 ja HIFK 4 kulmaa. Jäähyt menivät tasan 10min – 10min. Rikkeet 8 – 7, ja vielä laukaukset maaliakohden 2-2. Miten käy? Nouseeko HIFK vielä? Liikkuuko luistin? Jari Hyttisen valmentamalla Katrineholmilla on varmasti oma sanottava asiaan, mutta katsotaan miten ottelu tästä etenee. Peli aaltoilee päästä päähän, ehkä hiukan enemmän HIFK:n omalle maalille – mutta kuitenkin tasaisissa merkeissä mennään. Pyry-Peetri Piironen kamppaa vastustajan ja lähtee istumaan 10 minuuttista. Kauaa ei ehditä pelata kun Katrineholm on pääsemässä laidasta lävitse, mutta tuomari nostaa kätensä paitsion merkiksi. Jonathan Hyttinen ei pidä tuomiosta, lausuu muutaman valitun sanan – hän lähtee nyt istumaan epäasiallisesta käytöksestä 10 minuuttista. Pienen epätietoisuuden kohdatessa HIFK:n puolustusta, livahtaa Gustaf Doctare lävitse siirtäen Katrineholmin 4-1 johtoon. Maalin syötti hienosti Olle Ekholm – Peliä käyty nyt 58 minuuttia. Aivan ei HIFK:n jalka liiku niin kuin se teki eilen. Toki takana on matkustus, kahdet harjoitukset, ja nyt jo toinen ottelu vajaaseen 48 tuntiin. No turha spekuloida – kun ei ole samaa, niin ei ole. HIFK ottaa nyt maalin jälkeen aikalisä, ja Valmentaja Teemu Laitinen antaa ohjeita – miten muutetaan peliä.. Linus Doctare iskee rangaistusalueen reunasta pallon alakulmaan 5-1, ja Eelis Laitinen on voimaton. Ehkä illan ainoa, joka menee hiukan helposti maaliin – tosin täältä ruuduntakaa on helppo tuo sanoa.. Tilanne siis 5-1 kotijoukkueelle. Maalin muuten syötti Jonathan Hyttinen – pelikellossa nyt 66 minuuttia. Katrineholmin peluri vetää “kärkipiikin” johonkin kentän railoon, ja liukuu ikävän näköisesti yksinään vaikka kuinka pitkään. Peli keskeytetään, ja toivottavasti tilanteessa ei käy pahemmin – BandyliigaToimitus lähettää tsemppiviestit kyseiselle pelurille… Vapaalyönnistä Jasu Koljonen siirtää kotijoukkueen jo 6-1 karkumatkalle. HIFK on selvästi väsynyt. No kuten jo kommentoimme kaukalosta isollejäälle on matkaa – ja tähän mennessä Katrineholm on toista kuukautta vetänyt useamman kerran isolla jäällä. Karl Ström-Arnel lähtee iskunsa jälkeen istumaan 10 minuuttista. Onko nyt HIFK:n aika nousta takaisin otteluun? Eihän näin käy kun heti jäähyn perään Ville Hämäläinen vie Katrineholmin jo 7-1 johtoon. Maalin syöttää Gustaf Doctare. – Peliä pelattu nyt 82 minuuttia. Ja nyt kyllä Katrineholm vie ehkä turhan suuret maalilukemat kotijoukkueelle, tosin sinänsää ansaitut. Taululle lukemat 8-1, maalin iskee Linus Doctare, syöttäjä Gustaf Doctare pelin kolmannen kerran – aika 84 minuuttia. Lopussa vielä Pyry-Peetri Piironen ottaa 10 minuutta penaltyä, ja saman tekee Olle Ekholm hetkeä myöhemmin. Näin ottelu päättyy 8-1, ja on todettava että HIFK ei ollut mukana toisella jaksolla, sen osoittavat myös seuraavat tilastot: Kulmat toisen jakson osalta ovat seuraavat: Katrineholm 8 ja HIFK 1 kulma. Jäähyt menivät Katrineholmille 30min – 20min. Rikkeet 2 – 6, ja vielä laukaukset maaliakohden 9-1. Lauri Kivenjuuren mietteet ottelut jälkeen alla… Ottelun Tilastot 6 Marcus Mårtensson 8 Ville Hämäläinen 1 1 10 min 17 Simon Blomkvist 19 Alex Höög 21 Arvid Skoog 23 Karl Ström-Arnell 10 min 25 Linus Doktare 2 1 3 35 Lasse Korhonen 41 Tim Ringqvist 45 Gustaf Doktare 1 3 4 50 Jasu Koljonen 1 1 65 Henrik Cervin 1 1 69 Gustav Danielsson 80 Jonathan Hyttinen 1 1 2 10 min 89 Emil Holman 90 Cim Jacobsson 1 1 94 Olle Ekholm 1 1 2 10 min IFK Helsingfors Född Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 4 Tommi Nittylä 5 Lauri Kivenjuuri 1 1 6 Aku Ojanen 8 Pyry Kunnas 10 Juuso Partanen 11 Simo Vainikka 13 Pyry-Peetri Piironen 20 min 20 Iilari Nikula 1 1 21 Otto Vainikka 22 Aaro Kivenjuuri 23 Richard Laibert 28 Harri Hiukka 10 min 30 Robert Eklund 32 Kalle Lampinen 34 Joonas Hintikka 45 Iiro Väkiparta 55 Eelis Laitinen 77 Artu Väkiparta

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

Katrineholm vs HIFK kello: 17:00

Jonathan Hyttinen odottaa jo kamppailua Tänään Suomen aikaan klo: 17:00 Kronfågel Arenalla vierailee HIFK. Ottelua jo mielenkiinnolla odottaa kotijoukkueen Jonathan Hyttinen. “IFK on emäseurani. Siellä pelasin jääpalloa kaikki juniorivuoteni ennen kuin menin edustusjoukkueeseen valikoitui joukkueeksi kotipaikkakunnan akilles. Pelasin myös jalkapalloa HIFK:ssa korkeimmalla junioritasolla, Jonttu kertoo”. Molemmissa lajeissa hän oli hyökkääjä, jonka motivaationa oli, että “on hauskaa tehdä maaleja”. Hän odottaa lauantain ottelua erityisen tunteellisena. Osa pelaajista, joiden kanssa hän pelasi IFK:ssa – pelaa edelleen joukkueessa. “Kuten maalivahti Elis Laitinen, jonka kanssa pelasin myös Suomen maajoukkueessa. Olemme yhteydessä Facebookissa ja soittelemme toisillemme. Nyt on hauskaa pelata vastakkain. Laitinen lupasi ettei hän päästä yhtään minun tekemää maalia. Olen kuitenkin varma, että hän on tuossa väärässä, Jonathan sanoi” Kotijoukkue esittelee kokoonpanon tunti ennen ottelun alkua (eli Suomen aikaa Klo:16:00) heidän sosiaalisessa mediassaan. HIFK:n kokoonpanon löydätte ottelun alkuhetkillä täältä. Ottelu alkaa siis tänään muutaman tunnin päästä, eli Klo: 17:00 Kronfågel Arenalla ja sisään on vapaa pääsy. Ottelu lähetetään maksullisella bandyplay-kanavalla ilman selostajaa tästä. Alla vielä ennakkomietteet HIFK:n leiristä, kun Juuso Partanen kommentoi ottelua näin:

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK aloitti Ruotsissa vahvasti

Finspångs – HIFK lopputulos 2-6 Ennen ottelua HIFK:n pelaajista Pyry Kunnas mietti illan ottelua näin: HIFK:n jalka liikkui vastustajaa paremmin HIFK:n kauden ensimmäinen isonjään ottelu antoi HIFK:sta melko hyvän kuvan. Seura on hyvällä tiellä, ja omat juniorit saavat näyttöpaikkoja. Tänään uusina pelureina edustuksessa nähtiin Otto Vainikka, Robert Eklund, Joonas Hintikka. Näiden lisäksi nuoria oli muutenkin reilusti kokoonpanossa, sillä Lauri Kivenjuuri, Juuso Partanen, Simo Vainikka, Aaro Kivenjuuri, Kalle Lampinen, Iiro Väkiparta ja Eelis Laitinen kaikki ovat alle 21 vuotiaita pelimiehiä. HIFK oli joutunut Helsingissä pyörivän flunssaepidemian takia jättämään osan vakiokokoonpanosta sivuun. Ainakin seuraavat nimet uupuvat illan kokoonpanosta: Johan Segerman, Milo Laurent, Patrik Huber, Ilia Sokolov, Aleksi Hilmola, ja Jaakko Liukkonen. Harri Hiukka oli myös nostettu pelaavaan kokoonpanoon, vaikka miehen nykyinen rooli on kuitenkin valmennuksessa. No Harrri pääsi edustamaan nuorten rinnalle konkari-osastoa. Nuoret vastasivat todella hyvin valmennuksen suunnitelmiin, ja näin maaliverkkoa pääsivät heiluttamaan mm. Arttu Väkiparta, Lauri Kivenjuuri, Simo Vainikka. Kun Pyry Kunnas oli maalannut Aku Ojasen syötöstä tilanne tauolle siirryttäessä oli 0-4. Toinen jakso tasaantui, mutta pysyi HIFK:n hallinnassa Vuosi sitten tämä ottelu päättyi kotijoukkueen 7-2 voittoon, mutta tänään HIFK piti huolen ettei tuo toistunut. Jakson maalit tasattiin lukemiin 2-2, ja HIFK:n maalit viimeisteli Iiro Väkiparta, ja Juuso Partanen. Näin Loppulukemat taululla olivat hienot Helsinkiläisittäin – kun siellä loisti 2-6 lukemat HIFK:lle. Ottelun jälkeen HIFK:n otteita avasi Kalle Lampinen ja Arttu Väkiparta heti ottelun jälkeen näin: Maalit 0-1 10:37 Pyry Kunnas, Aku Ojasen syötöstä 0-2 15:19 Arttu Väkiparta 0-3 20:31 Lauri Kivenjuuri 0-4 37:05 Simo Vainikka 1-4 47:53 Olle Lundberg 1-5 50:47 Iiro Väkiparta 2-5 81:19 Edvin Jansson, Alfred Samulssonin syötöstä 1-6 82:46 Juuso Partanen, Aku Ojasen syötöstä HIFK:n tilastot 4 Tommi Niittylä 5 Lauri Kivenjuuri 1 1 6 Aku Ojanen 2 2 8 Pyry Kunnas 1 1 10 Juuso Partanen 1 1 11 Simo Vainikka 1 1 13 Pyry-Peetri Piironen 20 Ilari Nikula 21 Otto Vainikka 22 Aaro Kivenjuuri 23 Richard Laibert 28 Harri Hiukka 30 Robert Eklund 32 Kalle Lampinen 34 Joonas Hintikka 45 Iiro Väkiparta 1 1 55 Eelis Laitinen 77 Arttu Väkiparta 1 1

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Katrineholm vs Narukerä 4 – 0

Ensimmäinen jakso päättyi tilanteessa 1-0 Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta ei kyllä kestänyt kun 15 minuuttia kun kotijoukkue Katrineholm otti pelin hallintaansa. Sinänsä mitään ihmeellistä ei yhden Jonathan Hyttisen kulmalyöntimaalin lisäksi tapahtunut. Katrineholm piti palloa eikä Narukerä oikeen mitenkään päässyt mukaan peliin, tai johtamaan peliä. Toinen jakso samoilla askelmerkeillä 3-0 Toisen jakson ensimmäiset 15 minuuttia mentiin edelleen Katrineholmin tahdissa,aina 2-0 maaliin saakka. Tämän jälkeen Narukerälle osuu ottelun paras jakso. Tosin hyvin usein Narukeräläiset ovat aivan yksin Katrineholmin maalilla, ja nämä yritykset hoitaa maalivahti Lasse Korhonen Katrineholmin maalilla. Kun Narukerä ei pääse vieläkään “niskanpäälle” rikkoo Vili Korhonen rankkarialueella vastustajaa, ja pallo pilkulle – tilanteeksi 3-0. Narukerä ei saa otetta enää takaisin, ja ajassa 76 minuuttia iskee Arvid Rönnlund taululle 4-0, Aki Mannisen syötöstä. Aleksi Vihtilä on nähnyt tarpeeksi, ja kutsuu joukkueen aikalisälle punomaan uusia juonia. Eero Paavola väläytteli ottelussa muutaman kerran, joten Bandyliigassa seurojen kannattaa seurata Paavolaa tarkemmalla silmällä. Eelis Arponen joutui vielä ottelun viimehetkillä rikkomaan rankkarin arvoisasti. Kuitenkin Katrineholmin William Hallberg tuhri ja taululla säilyi 4-0 lukemat. Tänään hyvin sekavaa peliä, lopputulos 4-0 Ottelu jätti vielä hyvin sekavan kuvan Narukerän pelaamisesta. No seuraavaksi Suomen Cup, ja sieltä kaikki seuratkaa stiimauksia – Kaikki ottelut striimataan…. Narukerä kommentoi lyhyesti: Tänään ei saatu paikoista sisään… Jari Hyttinen kommentoi ottelua seuraavasti: Hyvä perssuoritus meiltä. Pari-kolme maalia olisi pitänyt tehdä lisää, mutta nollan pitäminen aina positiivinen juttu. Narukerä väsyi ottelun edetessä, ja toinen jakso varsinkin selvästi meidän.

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Tänään Katrineholm Bandy vs Narukerä

Ottelu alkaa klo: 14:30 Eilen tasurin pelanut Narukerä iskee kyntensä Jari Hyttisen valmentaman Katrineholmin “kylkeen”. Miten käy tänään? Ottelua voit seurata maksullisen palvelun kautta, linkki löytyy jutun lopusta. Keskustelimme Jari Hyttisen kanssa vielä eilen “yöllä” kello 23 tienoilla jääpallosta, Narukerästä, ja Katrineholmista. Ensin Hyttinen kehui Eero Paavolan suoritusta 4-2 maalin esityössä. Hyttinen kertoi Finspångin hallinneen toista jaksoa varsin selvästi. Tämähän oli tuttu jo HIFK leireilystä, ja niiden ottelujen kulusta. Hyttinen jatkoi, että Narukerä puolusti hyvin, ja Finspång tuhlaili lähes 15 kulmaa, ja 2 rankkaria. Kuitenkin tämä oli ensimmäinen Narukerän ottelu, ja suunta on varmasti kohti kevättä. Vielä ei minkään tarvitse olla täydellistä. Hyttinen kertoi myös, että tänään heiltä on pelistä poissa ainakin Hämäläinen ja Svedlund. Narukerä valmentaja Aleksi Vihtilä taas kertoi jo eilen, että tänään nähtäisiin uusia Narukerän edustuspelaajia. Kaikki siis linkin kautta katsomaan ottelua, mikä alkaa Klo: 14:30 Suomen aikaa. Katrineholm uutisoi ottelusta seuraavasti: Viime viikonloppuna Katrineholm kukisti IFK:n Helsinginstä, mutta nyt vaikeustaso on noussut. Tänään joukkue kohtaa puolustavan Suomen mestari Narukerän, joka voitti viime kaudella Suomen finaalin Lasse Korhosen ja Aki Mannisen Kamppareita vastaan. “Se on hyvä joukkue, jolla on hyvät syötöt ja heillä on hyviä pelaajia. He pelaavat aika ruotsalaisittain, mutta paljon syöttöjä, Aki Manninen sanoo. Porilaisseuraa kuvaillaan puolustuksellisesti erittäin vahvaksi joukkueeksi, mutta täksi kaudeksi pari puolustuksen avainpelaajaa on lähtenyt ja lisäksi hyökkäystähti Joona Rajala on lähtenyt pelaamaan IFK Motalaan. Siitä huolimatta joukkueessa on paljon laatua jäljellä. “Eero Paavola on loistava (laitahyökkääjä/keskikenttäpelaaja) ja Ville Aaltonen (44-vuotias Bollnäs-ikoni) on edelleen korkeatasoinen. Heillä on myös paljon hyviä nuoria pelaajia, Manninen sanoo. Kotijoukkueelle paljon on kyse siitä, että tulee entistä terävämmäksi molemmilla rangaistusalueilla. – Meidän täytyy jatkaa hyviä puolustussuuntaan ja samaan aikaan olla parempia hyökkäyspelissämme. Silloin uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa peli. Siitä tulee täysin erilainen peli kuin Helsinkiä vastaan, koska Narukerä pelaa paljon enemmän pallon kanssa. Siitä tulee hyvin erilaista”, sanoo 20-vuotias suomalainen, joka alkaa muuten tuntea yhä enemmän, että sarjan ensi-ilta lähestyy (kahden viikon päässä) ja että hän itse viihtyy yhä paremmin uudessa tiimissään. “Luulen, että alkaa tuntua siltä, että pelitaso lähestyy ja se tuntuu erittäin hyvältä. Se tuntuu minusta ehdottomasti paremmalta ja paremmalta, mitä enemmän olen voinut harjoitella ja pelata täällä kaikkien joukkuekavereideni kanssa”, hän sanoo. Tänään ottelu alkaa klo 14.30 Kronfågel Arenalla ja Kronfågel Areenalle on vapaa pääsy kaikille. Niille teistä, joilla ei ole mahdollisuutta olla paikan päällä, ottelu lähetetään myös Bandyplay.se. Tällä kertaa kuitenkin areenan uusilla tekoälykameroilla ja ilman selostusta, mutta mahdollisuus ottelun seuraamiseen toteutetaan. Lähetys alkaa alla olevan linkin kautta 5 minuuttia aikaisemmin, eli 14.25