BandyLiigaUutiset

Vajaa kaksi tuntia Suomen Cupin alkuun

Ensimmäisinä kentällä esiintyvät kotijoukkue OLS & vierailijana JPS Seurojen kotisivut ovat aktivoituneet, ja viimeisen 48 tunnin aikana lähes kaikki ovat kommentoineet Suomen Cup viikonloppua. Me jääpallon ystävät olemme odottaneet tätä hetkeä viimeiset 7 kuukautta. Aika on todella pitkä, jos mietitään mitä tahansa muuta pääsarjaa Suomessa. Ei valiteta! Nyt nautitaan! Suomen Cupissa tuskin vielä nähdään jääpallon hienouksia, koska osalle seuroista isolle jäälle päästään ensimmäistä kertaa. Kuitenkin odotettavissa on suomalaista huippu jääpalloa. Seurat suorittavat myös pelitapa/kokoonpano kokeiluja, joten emme näe vielä seurojen 100% voimasuhteita, mutta viitteitä siitä mitä Bandyliigassa on kaudella 2023-24 kylläkin odotettavissa. Ennakkoarvailua & veikkailua Me emme lähde vielä veikkailemaan seurojen voimasuhteita, kuitenkin sosiaalisessa mediassa on “heitelty” ainakin seuraavaa: A-lohkossa todennäköisin voittokamppailu käydään Veiterän ja WP 35:n välillä. B-lohkossa taas voittotaisteluun ovat vahvimmin tyrkyllä JPS, Akilles ja Narukerä. Jos nyt jotakin lähtisimme miettimään, olisi ehkä ajatukset jotakin tähän suuntaan: A-Lohko HIFK, Veiterä, WP-35 Kampparit & P19-maajoukkue B-Lohko Akilles, JPS, Narukerä OLS & Botnia Ehkä hiukan tylsästi veikattu, mutta tässä kohtaa mennään paljon “fiiliksellä” ja rostereilla, palataan tähän vielä tänään, kun on nähty seurojen edesottamuksia – Livenä. Seurojen viimehetken tunnelmia Kaikille seuroille tsemppiä peleihin, ja parhaat varmasti pääsevät Finaaliin. Miesten Suomen Cup-turnauksen kaikki kamppailut ovat nähtävissä suorina Tästä!

BandyLiigaUutiset

Vielä 48 tuntia, ja kausi käyntiin

Perjantaina pääsemme nauttimaan jääpallohuumasta Hetki jota on jo odottanut useamman kuukauden on enää 48 tunnin päässä. Jääpallon Suomen Cup käynnistyy ottelulla OLS – JPS kello: 14:10 Onnea seuroille, pelaajille, taustoille, ja yleisölle… Nautitaan yhdessä kaudesta! Kuva: BandyliigaToimitus / 21.10.2023 Olosuhteet Tänään emme halua ajatella negatiivisia asioita, mutta sen verran on asiaan palattava, että Oulussa tekojää saatiin pelattavaksi 20.10.2023. Hienoa työtä Oulun kaupungilta, ja jäädytyshenkilöilta – Kiitos! Viimeisenä tutun kaavan mukaan saadaan Helsingissä Kallion kenttä (tämä ei ole jäädyttäjien vika – päätökset tulee kaupungin johdosta). Lämpötilan Helsingissä on ennustettu pysyvän seuraavat 15 päivää päivisin maksimissaan +4 asteessa, ja öisin lämpötilan ennustetaan laskevan hiukan pakkaselle. Olosuhteet olisivat täydelliset kentän jäädyttämiselle. BandyliigaToimitus ennustaa ettei Kalliossa päästä pelaamaan kun vasta Joulukuun alussa – Miksi? Kysymys ei voi olla muusta kun rahasta, ja esim. jääpallon arvostuksen puutteesta. Parinkymmenen vuoden kokemuksella emme BandyliigaToimituksessa enää usko Kaupungin ilmoituksiin sään, koneiston, puista putovien lehtien yms aiheuttavan tätä. Hollannissa, Unkarissa, Ruotsissa, Norjassa on jo jäitä käytössä, miten heillä ei ole samoja ongelmia? Loppuun vielä esimerkki elävästä elämästä Helsingistä & ja lajien tasa-arvosta! HIFK:n taustat anoivat Kallioon uutta tulostaulua vanhan hajonneen tilalle. Kentälle tehtiin remontti – Helsingin kaupunki ilmoitti jääpalloilijoiden iloksi – Kentälle tulee uusi tulostaulu palvelemaan yleisöä. Voiko tämä olla totta, iloitsivat jääpalloilijat. Ilo oli lyhytaikaista kun Kallion kentän päätyyn ilmestyi amerikkalaisen jalkapallon tulostaulu – “hauskinta tässä oli se, että kentän remontin yhteydessä oli jo päätetty ettei amerikkalainen jalkapallo käytä Kalliota, koska kentän pinta ei sovi heille” Uusi amerikkalaisen jalkapallon tulostaulu kuitenkin toimii jääpalloon mainiosti kertoi kaupunki – että näin. No ehkä joku jääpallon katsoja otti tästä herneen nenään, ja tuo tulostaulu hajosi, ja sitä ei voinutkaan käyttää kun jääpallokausi käynnistyi… Miten Helsingin kaupunki toimi tähän? Toi tilalle maassa liikuteltavan 70-luvun näytön, jossa sentään pelikello näkyi – “anteeksi tässä kohtaa vieläkin hymyilyttää” Seurojen nimistä, tai muusta nyky tekniikasta sai vain unelmoida. Saagaan kirjoitettiin uusi luku kun Käpylän pallo ilmoitti pelaavansa Kallion kentällä ykkösdivarin ottelut, koska Käpylän, tai Kumpulan kentät eivät täyttäneet palloliiton kriteerejä. Futaajat saapuivat kallioon, pelasivat ensimmäisen ottelun ja “RAPORTOIVAT” heti tulostaulusta – tuollaisen tulostaulun kanssa ei seura voi ykkösdivarin futista pelata! Meni viikko, Kalliossa oli uusi taulu jota, jääpalloilijat olivat toivoneet jo muutama vuosi aikaisemmin.. Me BandyliigaToimituksessa emme vertaile, tai arvostele muita lajeja, mutta Lukija voi tässä kohtaa miettiä onko Helsingissä lajit yhdenvertaisia, tai onko SM-sarja korkeampi kuin ykkösdivari? Tämäkin vain yksi esimerkki näyttää lajimme hankaluudet todella radikaalilla tavalla – jääpallo taistelee olemassa olostaan, mutta onneksi meitä hulluja löytyy vielä usealta paikkakunnalta – EMME ANNA PERIKSI! Loppuun vielä, HIFK ja Yleisö pääsee nauttimaan uudesta tulostaulusta toivottavasti heti ensimmäisessä kotiottelussa… Me uskomme BandyliigaToimituksessa tämän vasta kun sen näemme … Kaikki lajit, ja sarjatasot ovat yhdenvertaisia? Kaikesta huolimatta Tsemppiä kaikille kauteen 2023-24

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Cupin kaikki ottelut striimataan

Seuraa kaikki Suomen Cup 27-29.10.2023 ottelut Kaikki ottelut striimataan OLS, Jääpalloliiton & muiden osallistuvien joukkueiden yhteistyöllä koko viikonlopun ajan. Ei muuta, kuin seuraamaan otteluja – jollet pääse paikanpäälle…. Lähetykset ovat ilmaisia! Tässä linkki Jääpalloliiton Youtube-kanavalle Tästä!

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup 2024

Otteluohjelma, ja Lohkot julkaistu Jääpalloliitto julkaisi Suomen Cupin lohkot, ja otteluohjelman. Mukana ovat kaikki Bandyliigaseurat, ja mukavana lisänä on A-lohkossa P19-Maajoukkue. Kaikki ottelut käydään Oulussa viikonloppuna 27-29.10.2023, tulkaa kaikki mukaan katsomaan huippu jääpalloa! Niille jotka eivät pääse paikalle, seuraamme mahdollisia striimejä, laitetaan sivustolle tästä varmasti tietoa lähempänä tapahtumaa…

BandyLiigaUutiset

Narukerä vei Suomen Cupin

Veiterä – Narukerä 1-2 Pahoittelemme uutisen viivästystä, kun tuo päätyö YLEllä vei koko viikonlopun ja Alppihiihdon MM vie vielä omalta osalta alkuviikon päivät. Veiterä kommentoi tappiota seuraavasti: Ensin aluksi hieman historiaa: Suomen Cupia on pelattu nykyisessä muodossaan lohkovaiheisena kaudesta 2013–14 alkaen. Kaikkiaan nykymuotoinen Suomen Cup on ratkaistu 10 kertaa. Veiterä on ollut finaalissa kaikkiaan kahdeksan kertaa, vuodesta 2015 alkaen, ja tämä oli kaikkiaan seitsemäs kerta peräkkäin, kun Veiterä kamppaili Cup-maljasta. Ennen peliä Veiterän kokeneeseen kaartiin kuuluva Emil Segerman pohdiskeli Cup-menestyksen merkitystä Veiterälle ja seuralle tähän tapaan: Finaalissa tarkkaa peliä Aivan pelin alku oli tasaista ja tarkkaa peliä. Kumpikaan joukkue ei lähtenyt hyökkäämään riskillä ja Veiterän pelissä erottui hieman uudenlainen hyökkäysasetelma, jossa kärkipelaajan takana oli yksi välihyökkääjä ja kolmen keskikenttäpelaajan ryhmittymä. Vaikutti siltä, että Tuomas Antikaisen, Eetu Peuhkurin ja Ere Verhelän pelintekokolmikko toimi tehokkaasti ja toi uudenlaista juonikkuutta Veiterän peliin. Pelin 9. minuutilla ensimmäinen maali nähtiin Veiterän toisesta kulmalyönnistä, jossa kippari Verhelä pääsi nelospaikalta iskemään kotijoukkueen johtoon. Syötön antoi Matias Lehtonen. Maalin jälkeen tilanne kenttäpelissä tasoittui ja Kerä pääsi peliin mukaan. Pelin 17. minuutilla porilaiset tasoittivat. Tilannetta edelsi Ville Aaltosen näyttävä kuljetus, jonka päätteeksi pallo päätyi Kristian Paukkosen ulottuville ja tilanne 1–1. Pelin 23. minuutilla Verhelä otti huitomisjäähyn ja tärkeän pelintekijän puuttuminen näkyi Veiterän pelissä. Kotijoukkue kuitenkin jatkoi hyviä otteita hyökkäyspäässä ja pääsi kokeilemaan kulmatilanteista. Ne eivät tuottaneet tulosta ja tasanumeroissa lähdettiin viettämään taukoa. Puoliaikahaastattelussa molemmista joukkueista korostettiin pelin tarkkuutta:– Tiukkaa ja tarkkaa on, aivan kuten ennakoitiin, sanoi Narukerä-luotsi Tuomas Erkkilä.– Joo, ihan niin kuin Erkkilä sanoi, tarkkaa on. Koitetaan päästä läpi ja sitten maalipaikoille, totesi Antti Vihtonen Veiterän penkkiväestä. Olosuhteet Kisapuistossa olivat parhaat mahdolliset: aurinkoinen lauantai-iltapäivä tummui illaksi ensimmäisen jakson lopulla ja ainoastaan pieni tuulenvire muistutti talvisista oloista. Toinen jaksoi räväkästi: ensimmäisestä tilanteesta Veiterä sai kulmurin, mutta ovela kikkakuvio ei aivan napsahtanut lapaan ja tilanne kuivui kokoon. Toinen puoliaika erottui ensimmäisestä siten, että Narukerä valui hyvin alas tiiviiksi puolustusmuuriksi ja Veiterä hallitsi kenttää pallollisella pelillään: tiivis porilaisryhmittymä – joku sanoisi ”bussi” – tylsistytti Veiterän terävimmät hyökkäyspään tilanteet. Todellisiin vaarapaikkoihin kotijoukkueen hyökkääjät eivät päässeet. Pelin 69. minuutilla Niklas Valtanen sai osuman jalkoihinsa ja joutui nilkuttamaan pois kentältä. Pori sai pelin 3. kulmurinsa vasta 72. minuutilla ja yleisö piteli jännitystään – Joona Rajalan laukaus blokattiin hyvin. 74. minuutilla sama toistui. Veiterä puolusti hyvin. Veiterällä oli pelissä yhteensä 18 kulmuria, ne eivät tuottaneet tulosta. Valtasen Niklaskin pääsi takaisin jäälle pienen huilin jälkeen ja kaikki oli siis hyvin. Rajala ratkaisi Pelin ratkaisu nähtiin 89. minuutilla: Eero Paavola heitti pitkän, ulottuva Rajala otti pallon haltuun ja iski pienestä kulmasta pallo sisään. Tilanne syntyi nopeasti ja toisen jakson ajan melkoisen työttömänä ollut Veiterä-vahti Joonas Kankkunen, koko joukkue ja noin 350-päinen kotiyleisö yli yllätetty. Narukerän tiivis puolustuspeli, taitavat yksilöt ja ehkä hieman onnekaskin maalilaukaus toi Kerälle Cup-mestaruuden. Veiterä onnittelee Porin Narukerää, jolle tämä oli ensiesiintyminen Cup-finaalissa, Veiterälle seitsemäs, ja näin ollen ensimmäinen voitettu pytty. Ottelun päätuomarina toiminut Juha-Matti Kanniainen selvisi – jälleen kerran – finaalipelin paineesta erinomaisesti. Se, nähtiinkö ”Juhis” viimeisen kerran arvo-ottelun päätuomarina, jää nähtäväksi. Myös linjurit Timo Keränen ja varsinkin Jyrki Rekilä pitivät hyvin pintansa ja olivat tilanteen tasalla koko ottelun ajan. Narukerän historiallista Suomen Cup voittoa seura kommentoi seuraavasti: KANNU PORIIN 🏆 Ratkaisumaalin iski Joona Rajala ottelun loppuhetkillä. 🔴🔵 Lehdistötilaisuus BandyliigaToimitus onnittelee Suomen Cup voittajia!

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup Finaali Klo: 16.00

Kotijoukkue Veiterä uutisoi ottelusta seuraavasti: SUOMEN CUPIN FINAALI TÄNÄÄN KISAPUISTOSSA.! Suomen Cupin Finaali Veiterä-Narukerä pelataan tänään lauantaina 04.02.2023 Kisapuistossa klo 16 alkaen! Otteluliput ovelta 15€ / 10€ Tapahtumaan myydään myös rajattu määrä VIP LIPPUJA hintaan 60€. Liput varattavissa anssi.peuhkuri@peuhkurioy.fi ja noudettavissa osoitteesta Eteläkatu 12A. Tätä et halua missata. Tule Kisapuistoon ja kannustetaan yhdessä Veiterä Suomen Cupin mestariksi Vierailija Narukerä kommentoi ottelua näin: Kerä pelaa tänään pitkän tauon jälkeen finaalissa! Vastassa keskiviikkona kotikentällä kaadettu Veiterä. Keskiviikkona kauden parastaan esittänyt Vili Korhonen kommentoi finaalia seuraavasti: Yhtään Suomen Cupin finaalia ei ole takana, joten voittamaan lähdetään. Finaaleja on aina hieno pelata. Keskiviikkona onnistuttiin viemään Veiterän pois omalta maaliltamme ja siitä pitää jatkaa. Täytyy kuitenkin kehua myös vastustajaa, joka ei tehnyt meidän hyökkäämisestä helppoa.

BandyLiigaUutiset

Tänään pelataan Lappeenrannassa

Veiterä – Kampparit Klo. 18.30 Jo kertaalleen pelattu, ja kabinettipelillä tähän iltaan “uudestaan” saatu ottelu pelataan vihdoin. Toivottavasti kumpikin joukkue saapuu paikalle. Vaikka tänään on vain yksi Bandyliigaottelu, selvitetään tässä ottelussa myös Suomen Cupin toinen finalisti. Voittaja siis etenee Suomen Cupin Finaaliin, jossa jo Porin Narukerä odottaa vastustajaa. Veiterälle ottelussa on myös se panos, että voitolla se varmistaa sijoittumisen 4 parhaan joukkoon runkosarjassa (samalla pääsyn ylempään loppusarjaan), ja tiputtaa Akilleksen varmasti alempaan jatko-sarjaan. Kampparit on jo varmistanut Bandyliigan runkosarjan voiton, eli heillä on panoksena tuo Suomen Cupin finaalipaikka. Veiterä kommentoi ottelusta näin: Veiterän ja Kamppareiden välillä keskenäisissä otteluissa Veiterä on ollut aiemmin erittäin vahvoilla! 10 edellisestä ottelusta, 8 voittoa ja yksi tasapeli, maalieron ollessa Veiterän hyväksi +31. Tiistaina nähdään varmasti erittäin tiukka kamppailu, etenkin kun samassa ottelussa ratkeaa Suomen Cup Finaalipaikka. Ps. Edellinen kotitappio Kamppareille 20.11.2016 5-6 Kampparit eivät ehtineet ennen tätä uutista kommentoimaan ottelua Alta pääset katsomaan ottelun Live-Lähetystä suorana (ilmainen, vaatii kirjautumisen). (Kiitos Kamppareille Live-Lähetyksen järjestämisestä!) Kaikki kuitenkin katsomoon kannustamaan omiaan!

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup – PERUTTU!

Suomen Cuppia ei pystytä pelaamaan Jyväskylässäkään Ei todellakaan ole mukava olla juuri nyt jääpallon parissa. Ensin Suomen Cupin lohkon ottelut peruttiin Lappeenrannassa. Sen jälkeen samat ottelut peruttiin Varkaudessa, ja nyt on uutisoitu, että pelit myös Jyväskylässä perutaan! Jääpalloliitolle tulee iso pähkinä purtavaksi, missä kohtaa cuppi pystytään viemään lävitse. Varsinkin kun nyt jo siirrellään myös Bandyliigan otteluja. Tiedotamme asiasta lisää, heti kun päätöksiä on tehty! Enää ei edes naurata Olosuhteet ovat menneet vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Joku vielä kehtaa oikeasti väittää ettei ilmastonmuutos ole tosiasia, pistää vihaksi. Ensin naurettiin vuosia, sitten itkettiin, ja nyt vain todetaan nämä tapahtumat tosiksi. Jääpallokausi vain lyhenee, ei pelkästään etelässä, vaan koko Suomessa. Yhdellä lajille toimivalla hallilla jo pystyttäisiin varmistamaan Suomen Cupin ja sarjojen edes järkevä aloitus. Nyt seuroilla “palaa” rahaa erilaisiin valmisteluihin, muutoksiin – ja muutenkin raha on tiukassa.

BandyLiigaUutisetJPSUutiset

Suomen Cup 12-13.11 Jyväskylä

Seuraa turnausta alla olevan linkin kautta Lauantaina 12.11. – sunnuntaina 13.11. Viitaniemessä pelataan jääpallon Suomen Cupin Jyväskylän osaturnaus. Turnauksen voittaja Suomen Cupin finaaliin. Vapaa pääsy, tervetuloa Viitaniemeen! Te jotka pääsette Viitaniemeen paikalle, käykää tukemassa JPS:n toimintaa – Kioski palvelee koko viikonlopun! Huomenna perjantaina uutisoimme joukkueiden tunnelmia Olemme haastatelleet Suomen Cup joukkueiden taustoja, joten huomenna voitte lukea mitkä tunnelmat ennen H-hetkeä ovat pukukopeissa… Viikonlopun otteluohjelma: LA 12.11  Klo 11.00 JPS -WP-35  klo 13.15 Botnia – Kampparit  klo 15.30  WP-35 – Veiterä  klo 17.45  Kampparit – JPS  klo 20.00  Veiterä- Botnia  SU 13.11  klo 9.00  Botnia – JPS  klo 11.15 Veiterä – Kampparit  klo 13.30 WP-35 -Botnia  klo 15.45 JPS – Veiterä  klo 18.00 Kampparit-WP-35  Turnauksen tulospalvelun löydät tästä. HUOM! Pelit nähtävissä myös JPS Live -kanavalla! (paina vierestä, ja nauti lähetyksestä)

BandyLiigaUutiset

SUOMEN CUP – MITÄ TEHDÄÄN?

Varkaudessa ei pystytä pelaamaan tulevana viikonloppuna! Varkauden kenttää ei saada jäädytettyä pelikuntoon viikonlopuksi (siellä Suomen Cup on Peruttu!, pelataanko muualla? – se selviää pian). Lappeenranta jo ilmoitti aikaisemmin ettei heille jäätä tule, ja turnaus siirrettiin silloin Varkauteen – jossa todella toivottiin sään olevan suotuisa jään tekemiseen – nyt sekään ei onnistu. Tilanne on hankala kun Suomessa ei ole kuin yksi kenttä vielä avoinna – eli Oulu! Jääpalloliitto tekee hartiavoimin seurojen kanssa töitä ratkaistakseen ongelman – kuulemme tästä varmasti pian lisää… Jääpalloliiton Toiminnanjohtaja Tobias Karlssonin kanssa nopean puhelin keskustelun aikana sovimme, että palataan asiaan kun ratkaisut on valmiit – on ne sitten mitä tahansa. Annamme Liitolle ja seuroille työrauhan asian eteenpäin vientiin, koska pelkäämme myös Bandyliigan starttaamisen puolesta – Missä kaikkialla saadaan jäät kuntoon? BandyliigaToimituksessa pelätään myös Bandyliigan alun viivästyvän Huoli on akuutti, sillä Bandyliigan pitäisi käynnistyä 12.11.2022 Oulussa, ja Jyväskylässä. Sääennusteet seuraavalle 2 viikolle lupaavat yli 7 astetta lämpöä – öisin ei edes pakkaselle päästä. 18-20.11.2022 pitäisi Bandyliigaa pelata Seuraavilla paikkakunnilla: Mikkeli, varkaus, Pori, Porvoo ja Helsingin Oulunkylässä. Miten tämä onnistuu se jää katsottavaksi! Ratkaisu – edes yksi Jääpallohalli Tässä on yksi peruste Suomalaisen Jääpallon “taustoille” rakentaa halli Suomeen. Se että jäälle päästäisiin jo viimeistään elokuussa antaa mahdollisuuden kehittää lajia jo junioreista lähtien. Halli myös varmistaisi sen että esim. Suomen Cup saadaan varmasti pelattua ennen Bandyliiga kauden alkua. Palaamme Suomen Cuppiin kun saamme lisätietoa…