Ville Aaltonen jatkaa Bandyliigassa
Narukerän ensimmäinen julkaistu sopimus kaudelle 2021-22 Narukerä uutisoi Facebooksivuillaan, että Ville Aaltonen jatkaa pelaamista Porilaisten joukkueessa. Luvassa on piakkoin myös lisää sopimusuutisia….
Narukerän ensimmäinen julkaistu sopimus kaudelle 2021-22 Narukerä uutisoi Facebooksivuillaan, että Ville Aaltonen jatkaa pelaamista Porilaisten joukkueessa. Luvassa on piakkoin myös lisää sopimusuutisia….
Kampparit valmistautuu alkavaan kauteen valmennusvastuuseen siirtyneen Olli Mannisen johdolla Seuraavassa joukkueen kuulumisia: Miten joukkueen kesä on sujunut, Ola? No hienostihan helteinen kesä on sujunut, kiitos! Kevät ja vähän alkukesää treenattiin ryhmänä ja omatoimijaksokin sujui hienosti. Fysiikkavalmennuksesta vastaavan Tuula Sviilin laatimat yksilölliset treeniohjelmat ovat antaneet mahtavan lisän valmistautumiseen ja tällä hetkellähän painetaan jo kolmesti viikossa jäällä. Miltä joukkue vaikuttaa ja mikä on ryhmän vahvuus? Joukkueen vahvuus sopimuspelaajien osalta on tällä hetkellä 14+2, ja paria lisäsopimusta vielä hiotaan. Sanoisin että ryhmä on verrattain pieni mutta erittäin laadukas. Sopimuspelaajien lisäksi harjoitusvahvuuteen kuuluu ryhmä meidän omia lupaavia nuoria, joista useampi saanee viime kauden tapaan näyttöpaikkoja ja arvokkaita liigaminuutteja alkavalla kaudella. Iisakki Kaivola valitsi mestari-Akilleksen, nuori maalivahti Jere Korhonen sai huikean näyttöpaikan Ruotsin pääsarjan Telluksessa. Jaakko Kyllönen muutti opiskelupaikan myötä Jyväskylään ja Vili Korhonen aloittaa puolestaan opettajaopintonsa Raumalla. Toivotamme kaikille herroille onnea, menestystä ja kaikkea hyvää uusissa ympyröissään! Äärettömän iloinen olen puolestaan siitä, että saimme tutun tehomiehen Santeri ”Ässä” Laitisen Helsingistä vahvistamaan hyökkäyspäätä. Viimeisin sopimus kirjoitettiin eilen viime kaudella WP35:n keltapaidassa lainasopimuksella viilettäneen juuri 21 vuotta täyttäneen Esu Rytkösen kanssa. Menetyksiä on tällä kertaa enemmän kuin tulijoita, mutta meidän oma nuorisokaarti on taas vuoden kokeneempaa ja tämä joukkueen kokeneempi kaarti on selvästi motivoitunutta hakemaan revanssia vähän tylysti puolivälieriin päättyneen kauden jäljiltä. Ryhmän tunnelmat ovat oikein positiiviset. Suomen Cupin ja Bandyliigan otteluohjelmia vielä odotellaan ja korona jarruttelee matkustelua, mitä joukkueen syksy pitää sisällään? Tietysti treenataan niin hyvin kuin pystytään ja katsotaan miten tilanne kehittyy. Oman kaupungin jäähalleista saamme hienosti jääaikaa, kiitos Mikkelin Kaupungin. Ison jään leirejä ei ole koronatilanteen vuoksi lyöty lukkoon, mutta katsotaan mitä alkava syksy tuo tullessaan. Syksyn edetessä koko ryhmällä tulee olemaan kaksi rokotetta ja se antaa osaltaan turvaa toimintaan. Mikkelin Kampparit, sopimuspelaajat 9.8.2021 25 Eetu Sviili MV 35 Lasse Korhonen MV 2 Joni Maaranen 4 Sami Mikkola 6 Tomi Hauska 7 Karo Liimatainen 13 Severi Noponen 15 Elmeri Hämäläinen 20 Aapo Pulkkinen 21 Esu Rytkönen 33 Topi Saukkonen 55 Janne Hauska 57 Valtteri Hauska 61 Aki Manninen 68 Ville Särkkä 93 Santeri Laitinen
Liiton toimisto saa tervetulleen vahvistuksen Suomen Jääpalloliiton uudeksi kilpailu- ja koulutuskoordinaattoriksi on valittu imatralainen Anna Tiippana. Hän aloittaa tehtävässään ensi viikolla. Mikäli nimi kuulostaa tutulta niin siihen on syynsä. Anna Tiippana on nimittäin Wiipurin Susien riveissä voittanut lukuisia SM-kultamitaleja ja kuuluu myös naisten maajoukkueen runkopelaajiin. Hänellä on myös kokemusta Ruotsissa pelaamisesta kahden kauden ajalta (HT Bandy 2014, Tukholman AIK 2019). – Taisin olla noin 8-vuotias kun aloitin jääpallon pelaamisen. Päällimmäisenä syynä oli kaksi vanhempaa veljeä ja yksi nuorempi veli jotka kaikki pelasivat jääpalloa, kertoo Anna Tiippana, joka myös pelaa jalkapalloa harrastusmielessä. Anna Tiippana tulee Jääpalloliittoon lähinnä Saimaa Geoparkista, jossa hän on työskennellyt yritysyhteistyöhön liittyvän hankkeen projektipäällikkönä. Uuteen tehtäväänsä Jääpalloliiton kilpailu- ja koulutuskoordinaattorina hän suhtautuu suurella mielenkiinnolla. – Olen todella innoissani. Olen ollut jääpallon parissa todella kauan ja on hienoa, että pääsee työkseen tekemään asioita rakkaan lajin eteen, Tiippana sanoo. Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja Jari Kettunen näkee toimiston vahvistumisen erittäin positiivisena asiana. – On hienoa että löysimme aktiivisen ja osaavan henkilön jääpallon parista. Vahvistuneella toimistolla luomme mahdollisuuden kehittää toimintaa eteenpäin strategian mukaisesti. Toivotan Anna Tiippanan lämpimästi tervetulleeksi, sanoo Jari Kettunen. BandyliigaToimitus onnittelee Annaa, ja toivottaa tsemppiä tärkeään tehtävään…
Manninen ja Penttinen Sopimuksiin… Bandyliigan kauteen 2021-2022 valmistautuva JPS:n edustusjoukkueen kaksi uusinta jatkosopimusta ovat alakerran pelaajia. Uusimpina nimensä jatkosopimuksiin ovat laittaneet Jaakko Manninen ja Miikka Penttinen. Vuonna 2001 syntynyt Penttinen on JPS:n kasvatti. Juniori-ikäluokat Penttinen vietti Jipsin ikäluokissa, kunnes siirtyi nuorena Botniaan. Helsinkiläisten riveissä tapahtui murtautuminen Bandyliiga-tasolle, ja paluu kasvattiseuraan oli edessä vuosi sitten. Jipsin riveissä vastuuta tarttuikin heti mukavasti, ja sen lisääminen on Penttisen tavoitteena ensi kaudella. – Viime kausi meni hyvin ja pääsin hyvään rooliin joukkueessa, ja sitä lähden tehostamaan ensi kaudelle. Odotan, että joukkueemme on ensi kaudella luisteleva ja kilpailukykyinen. 26-vuotias Manninen kuuluu jo joukkueen kokeneimpiin pelaajiin. Kampparien kasvatti on pelannut Jyväskylässä jo useamman kauden ajan. Välivuoden jälkeen paluu kentille tapahtui pari kautta sitten, ja rooli alakerrassa on ollut jälleen merkittävä. Myös Manninen uskoo Jipsin olevan vahva joukkue tulevallakin kaudella. – Hyvällä fiiliksellä ensi kauteen. Jipsissä on aina ollut mahtavaa olla mukana niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Omat tavoitteet tulevalle kaudelle menevät joukkueen tavoitteiden mukaan ja uskon, että JPS on jälleen kevään kovissa peleissä mukana. – Viitaniemeen valmistuvat uudet puitteet tuovat mukavan lisän niin meille pelaajille kuin katsojillekin, ja toivottavasti ensi kaudella Montussa nähdään taas mukavasti yleisöä! Jipsin harjoittelu tiivistyy syksyä kohti, ja jääharjoituksetkin pyörähtävät nyt käyntiin. Julkaisematta on vielä muutamia vanhoja ja uusia sopimuspelaajia, joten pysykää kuulolla!
Juha Laitinen vastuuvalmentajaksi P18 ja P21 joukkueisiin Akilles Bandy vahvistaa juniorivalmennusta ja seuran valmennukseen liittyy mukaan pitkän uran niin pelaajana kuin valmentajana HIFK:n bandy-liigajoukkueessa tehnyt Juha Laitinen. Juha Laitinen on koulutukseltaan opettaja ja tottunut työskentelemään nuorten pelaajien kehittämisen parissa. Valmentajana hän toimi viimeksi HIFK:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana. Hänen apuvalmentajinaan jatkavat nykyiset erittäin hyvää työtä tehneet P18 valmentajat ja joukkueiden taustatiimit. Akilleksella on useita erittäin lupaavia nuoria pelaajia, jotka haluavat satsata harjoitteluun ja kehittymiseen jääpalloilijana. Tavoitteena on auttaa heitä eteenpäin kasvamaan urheilijana ja lunastamaan paikkansa lähivuosina Bandyliigan pelaavassa kokoonpanossa. Juha Laitinen odottaa mielenkiinnolla tulevaa valmennushaastetta. ”Olen suurella sydämellä jääpallo ihminen ja haluan auttaa motivoituneita pelaajia osaltani heidän kasvussaan huippu-urheilijoiksi. Odotan yhteistyötä nykyisten valmentajien sekä pelaajien kanssa innolla. Olen erittäin iloinen, että tällainen mahdollisuus tarjoutui Porvoossa. Minulla on ajallisesti sama matka Porvooseen kuin aikaisemmin Bragulle vetämään harjoituksia. Toivottavasti saamme vielä valmennustiimiin mukaan myös porvoolaisia uransa lopettaneita pelaajia tuomaan osaamistaan tulevaisuuden pelaajille.” Akilleksen edustusjoukkueen kesäharjoittelussa on ollut mukana noin kymmenen nuorta pelaajaa. Heistä kaksi Filip Svennas ja Otto Huopalainen nousevat mukaan edustusjoukkueen talven harjoitusrinkiin pysyvästi. Lisäksi kaksi muuta pelaajaa Arttu Salo ja Roni Grek ovat tehneet juniorisopimuksen ja tulevat käymään edustuksen jääharjoittelussa mukana vähintään kerran viikossa koko kauden ajan. Akilleksella on tällä hetkellä edustusjoukkueessa sopimuksen piirissä kolme maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Joukkue on harjoitellut yhdessä ilman taukoa koko kesän ja palaa elokuun alussa myös jääharjoitteluun, josta on ollut kesätaukoa kolme viikkoa. Akilleksen päävalmentaja Jari Hyttinen on erittäin tyytyväinen seuran panostukseen nuorten pelaajien kehittämiseksi. Akilleksen juniorityö on ollut hyvää ja Juhan tulo mukaan lisää laatua entisestään. On erittäin tärkeää, että pystymme panostamaan P18 ja P21 ikäisten harjoitteluun, sillä meillä seurassa on useita potentiaalisia junioripelaajia Bandyliigaan tulevaisuudessa. Lisäksi P21-sarjan uudet ikärajat antavat mahdollisuuden laajentaa pelaajarinkiä niillä pelaajilla, jotka opiskeluiden tai muiden syiden vuoksi eivät ole pystyneet ikänsä puolesta enään olemaan mukana ja aikaa ammattimaiseen edustusjoukkueen harjoitteluun ei ole riittänyt. Nyt myös näiden pelaajien osallistuminen laadukkaaseen toimintaan mahdollistetaan. Lisätietoja: Puheenjohtaja Jari Kettunen 040-5141133 Varapuheenjohtaja Niklas Skog 040-5877233 Päävalmentaja Jari Hyttinen 0400–507408
Botnia uutisoi tänään solmitusta pelaajasopimuksesta Määtät, Schreckit, Penttiset… ja ensi kaudella Tammilehdot, kun Mikko Tammilehto saa joukkuetoverikseen veljensä Lassen. Lasse Tammilehto on tehnyt Botnian kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen. Botnia pystyi järjestämään opintoihin sopivan työpaikan, joka istuu hyvin niin opiskelujen kuin jääpallonkin kanssa. Kaiken kaikkiaan Botnia pystyi tarjoamaan houkuttelevan ja kokonaisvaltaisen paketin, joten tuntui oikealta ratkaisulta jättää kotikaupunki Jyväskylä ja muuttaa Helsinkiin. Odotan innolla, että saan pukea sinisen nutun ylleni, Lasse toteaa. Seurajohtaja Vesa Peräjärvi on luonnollisesti enemmän kuin tyytyväinen, Lassen siirtymisestä Botniaan. Hyvä pelisilmä ja erinomainen pelaaja, Peräjärvi hehkuttaa. Päävalmentaja Tomi Gröhn luonnehtii Lassea profiilipelaajaksi, joka Botniasta on puuttunut viime vuosina. Hän on pelaaja, joka pystyy ratkomaan tiukkoja pelejä. Hän tuo meille lisää luisteluvoimaa, syöttötaitoja ja kaikin puolin vahvuutta keskikentälle. Lisäksi Gröhn uskoo Lassen tuovan lisää laatua erikoistilanteisiin ja nostavan joukkueen muiden pelaajien tasoa kyvyillään ja esimerkillään.
Veitsiluodon Vastuksessa, Kemin Palloseurassa, Keminmaan Pallossa jääpalloa ja KePS:ssa jalkapalloa Suomen korkeimmalla sarjatasolla pelannut Kotkansalo järjestää Kode 60 Charity golf-tapahtuman. Lapin Kansa / Jouni Valikainen Tapani ”Kode” Kotkansalo, 59, sai henkilökohtaisesti todeta vanhan viisauksen paikkansa pitävyyden, että terveyttä ei osaa arvostaa ennen kuin itse on sairas. Elokuussa 60 vuotta täyttävä kemiläinen palloiluvirtuoosi sai alkuvuodesta tiedon, että hän sairastaa syöpää. Hoidot ovat tehonneet niin hyvin, että heti haastatteluhetken jälkeen hän lähti golfkierrokselle Kemin golfkentälle. - Sytostaattihoidot ovat loppusuoralla, jäljellä on enää yksi hoitojakso. Tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä ja hoidot ovat purreet, Kode kertoi. Kotkansalo sai ensimmäisen kerran oireita 2019 syksyllä. Hän makasi yhden päivän 40 asteen kuumeessa, nakkasi nykyisten ja entisten urheilumiesten tapaan kourallisen Buranaa naamaansa ja kuume laski, mutta vai hetkeksi. Vuorokauden kuluttua kuumetta oli 40,8 astetta ja oli lähdettävä akuuttiklinikalle. - Makasin OYKS:ssa yhdeksän päivää ja kohdallani puhuttiin verenmyrkytyksestä ja alkavasta veritulpasta. Kokonaisvaltaisia tutkimuksia jatkettiin ja lääkärit tutkivat myös Kotkansalon pernan. Sieltä löytyi yllätys. - Aikuisen perna painaa noin 150 grammaa. Minulla se painoi kolme kiloa. Perna poistettiin ja sanoinkin lääkärille, että synnytin potran pojan. Huumori ei ollut täysin kadonnut tuossakaan vaiheessa. - Aluksi syöpädiagnoosin saaminen tuntui pahalta. Positiivisella asenteella, perheen ja ystävien tuella on ollut valtava merkitys – eteenpäin mennään ja murehtiminen ei auta. Ikänsä urheilua harrastavana, myös hyvä fysiikka on ollut eduksi paranemisprosessissa. Kode halusi käydä epikriisinsä läpi, sillä hän oppi arvostamaan aivan eri tavalla suomalaista lääketiedettä ja syöpätutkimusta. Aiemmin hän on ollut sairaalassa urheilijoille tuttujen olkapää- ja polvivammojen vuoksi. OYKS:n sekä Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaalan henkilökunta – sisätautien osaston hoitajat ja lääkärit saavat erityiskiitokset. Saamastaan hoidosta Kode haluaa kantaa kortensa kekoon ja vastaa hyvään hyvällä järjestämällä Kode 60 Charity Golf -kilpailun, joka pelataan Kemin kentällä 7.8. Varsinaiset syntymäpäivät ovat päivänsankarilla 4.8. –Kilpailusta saatu tuotto menee Länsi-Pohjan keskussairaalassa olevien syöpälasten ja syöpää sairastavien hyväksi. Turnaus pelataan parikilpailuna. Mukaan mahtuu ensimmäisinä ilmoittautuneet kolmekymmentä paria. Idea hyväntekeväisyysturnauksesta tuli talvella toipilaan mieleen. Kotkansalon perhetuttu Jussi Jokinen on järjestänyt Oulussa golfin hyväntekeväisyysturnauksia, joihin Kode on osallistunut useana vuotena. – Turnauksen yhteydessä järjestämme myös huutokaupan syöpälasten hyväksi. Jokinen sekä Pekka Rinne ja Sebastian Aho ovat luvanneet huutokauppaan NHL-pelipaitansa. Kysyn pojilta myös mahdollisesta osallistumisesta turnaukseen, Kemin kaupungilla palveluesimiehenä työskentelevä mies sanoo. Kemin Palloseurassa, Keminmaan Pallossa ja Veitsiluodon Vastuksessa jääpalloa ja KePS:ssa jalkapalloa Suomen korkeimmalla sarjatasolla pelannut Kotkansalo jäi golfin koukkuun jo viisitoista vuotta sitten. Se on miehen päälaji. Golfista ei voi puhua, jos ei mainitse tasoitusta. Kodella se on 6,5. BandyliigaToimitus Lähettää terveisiä tapanillke, ja Tsemppiä tapahtumaan Tapani Kotkansalon Pääsarjatiedot Jääpallossa: Seurat: KePS, KemPa ja Vastus Pääsarjakaudet: 15 Pääsarjaottelut: 250 Pääsarjamaalit: 108 Syöttöpisteet pääsarjassa: 202 Pisteet yhteensä: 310
Timo Tiusanen A-maajoukkueen mukaan OLS:n jääpallon edustusjoukkueen päävalmentaja Timo Tiusanen liittyy Suomen jääpallon A-maajoukkueen valmennusryhmään tulevalle kaudelle 2021-22. Maajoukkueen päävalmentajana toimii Ari Holopainen ja Tiusaselle on kaavailtu vastuualueeksi puolustuspeliä.Tiusanen toimi viimeksi maajoukkueen valmennusryhmässä 2004 MM-kisoissa Ruotsissa, josta Suomi nappasi ensimmäisen – ja vielä tällä hetkellä ainoan – MM-kultansa. Linkki liiton uutiseen. BandyliigaToimitus onnittelee!
Juuri julkaistu uutinen kertoo HIFK:n Edustusjoukkueen valmennustiimin vaihtuneen, Teemu Laitinen jatkaa uudessakin tiimissä, ja siinä tulevat esiintymään HIFK:ssa uusina valmentajina Juuso Pyysing ja Toni Saukkonen. HIFK:sta saatujen tietojen mukaan Petri Laakson ja Ari Kukkosen kanssa hiotaan vielä lopulliset roolit kaudelle 2021-22 kohdilleen. Juha Laitinen ei jatka HIFK:n edustuksen valmennuksessa, Juhan rooli HIFK:ssa on vielä epäselvä – Uutisoimme asiasta kun ne selviävät…. Uutista päivitetty 29.6. klo 21.00 Laakson, Kukkosen ja J,Laitisen tilanteet päivitetty. BandyliigaToimitus HIFK:n uusi valmennustiimi kaudelle 2021-2022 Valmennuksessa nähdään niin tuttuja kuin uusia kasvoja, kun vastuun valmennuksesta ottaa Teemu Laitinen, Juuso Pyysing ja Toni Saukkonen. Laitinen on ollut mukana edustusjoukkueen valmennustiimissä jo useita vuosia. Tämän lisäksi Laitinen on toiminut Suomen juniorimaajoukkueiden valmentajana eri ikäluokissa. Saukkonen ja Pyysing ovat aikaisemmin valmentaneet Lappeenrannan Veiterän edustusjoukkuetta menestyksekkäästi. Parivaljakko oli mukana nostamassa Veiterää Bandyliigan kärkikastiin saavuttaen yhden pronssimitalin kaudella 2014-2015. Uuden valmennustiimin ensimmäisiin tehtäviin lukeutuu joukkueen viimeistely kautta 2021-2022 varten. Joukkue kokoontuu yhteisharjoituksiin kesätauon jälkeen elokuussa. Teksti: HIFK-Bandy:n kotisivut
Helsingin Luisteluareena Oy:n (HIFK Bandy ja Vesta ry) ja WasaGroup Oy:n yhteishankkeen, Malmin Luisteluareenan, suunnitelmat ovat tarkentuneet. Alkuvuoden aikana tehdyt selvitykset ovat johtaneet toteutusmalliin, jossa rakennetaan kaksikerroksinen monitoimihalli. Moderni ja energiatehokas monitoimihalli yhdistää liikunnan ja liiketilat saman katon alle. Malmin Luisteluareena -hankkeen budjetti on arviolta 37 miljoonaa euroa, ja halli on kooltaan noin 20 000 neliötä, ja noin 9 000 neliön jääalueelle mahtuu täysimittainen jääpallokenttä. Liiketiloja halliin tulee noin 6 000 neliötä ja seuraavaksi niihin haetaan toimijoita. Malmin Luisteluareenalle tavoitellaan noin 100 000 käyttäjää vuosittain, mikä vastaa Brahen kentän käyttäjämääriä. Sijainti Suomen vilkkaimmin liikennöidyn tieosuuden, Kehä 1:n, varrella ja aivan Malmin liityntärampin läheisyydessä tekee saapumisen uudelle hallille helpoksi. Hankkeen tonttivaraukselle on haettu jatkoa Helsingin kaupungilta. Keskustelut ovat sujuneet hyvässä yhteishengessä. ”Olemme iloisia, että hanke kehitysvaiheen ja hyvän yhteistyön, kaupungin, ja WasaGroupin kanssa, alkaa muotoutua, ja hankkeen valmistuminen on jälleen lähempänä”, Helsingin Luisteluareena Oy:n Markus Larsson toteaa. Tämän hetken arvion mukaan hallin rakentaminen voi alkaa vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, jolloin halli valmistuu syksyllä 2023. ”On hienoa, että olemme löytäneet toimivan konseptin hallille, jolle tulee olemaan huomattava tarve. Keskustelut kaupungin kanssa ovat sujuneet hyvässä yhteishengessä. Tällä hetkellä käydään neuvotteluja mahdollisten liiketilojen käyttäjien kanssa, mutta neliöitä riittää täytettäväksi. Kunhan viimeiset päätökset ja asiat saadaan kuntoon, hallin rakentaminen voidaan aloittaa”, WasaGroupin hankekehitysjohtaja Timo Pahkala kertoo hankkeen etenemisestä. BandyliigaToimituksen saamien tietojen mukaan on halliin halukkaita vuokralaisia liikuntatiloihin jopa tunkua, eli jos jollakin löytyy tarvetta, kannattaa nopeasti ottaa yhteyttä Markus Larssoniin! Myös liiketiloja on kyselty, ja neuvotteluja on käynnissä – Jos tiedät yrityksiä, jotka haluaisivat tilansa uuteen ja moderniin halliin, jälleen on pyydetty välittämään Markus Larssonin yhteystiedot – ne löytyvät tämän uutisen lopusta! BandyliigaToimituksen ajatuksia uutisesta… BandyliigaToimitus on useasti kuullut Helsingin hankkeen vetäjiltä, että he toivovat koko suomalaisen jääpalloväen saavan Helsingin hankkeesta voimia, ja viedä omilla paikkakunnillaan niihin sopivat halliratkaisut kaupunkien ja kuntien kanssa yhdessä maaliin. Viimeksi eilen YLE:n tiloissa kuulin kuinka jääpalloa kehuttiin hienoksi urheilulajiksi. Meidän jääpalloväen on itse nostettava olosuhteet sellaisiksi että saamme kasvatettu harrastajamäärää, ja varsinkin olosuhteita 2000-luvulle. Media kiinnostuu aivan varmasti lajistamme, nyt on jo halukkaita mediataloja ilmoittanut halukkuutensa välittää otteluja Helsingin hallista. Vain yhdessä, yhteistyöllä voimme viedä näitä suuria hankkeita eteenpäin, ja jatkaa jo yli 100 vuotista jääpalloperinnettä Suomessa. Olen varma, että halukkaat saavat tietoa Luisteluareena Oy:n ihmisiltä, jos tietoa tarvitsevat hankkeesta, rahoituksesta, erilaisista vaihtoehdoista yms.. Vaikka Luisteluareena tulee Helsinkiin, palvelee halli koko Suomen jääpalloväkeä, kohta voimme suunnitella jo kesäleirejä, ja turnauksia ympäri vuoden. Nyt maaliskuun 14 päivän ja marraskuun alun yli 7 kuukauden pelitauko ON LIIAN PITKÄ, jotta laji olisi kenellekkään mieleinen, ja kiinnostava. Taikakeinoja ei tarvitse käyttää, ainoastaan mahdollistaa harjoittelu ja pelaaminen oikean kokoisella jäällä ympäri vuoden.. On ilo lukea tämä uutinen, ja välittää se tällä sivustolla Teille kaikille… BandyliigaToimitus / Pasi Virtanen Päätoimittaja Hanke lyhyesti: – Kaksikerroksisessa hallissa on noin 20 000 neliötä, josta 2/3 liikuntaa ja 1/3 liiketilaa – Jääalue noin 9 000 neliötä, jossa täysimittainen jääpallokenttä – Katsomopaikkoja noin 1 500, tapahtumissa ja messuissa 3 000–4 000 henkeä. – Sijainti Malmin jäähallin vieressä – WasaGroup toimii Luisteluareenan hankekehittäjänä, suunnittelijana ja rakennuttajana – Hallin omistajaksi tulee WasaGroupin rahoituskumppani Tuohex Kiinteistörahasto I – Helsingin Luisteluareena Oy toimii hallin operaattorina ja jääkerroksen päävuokralaisena Tiedustelut: Timo Pahkala, hankekehitysjohtaja, WasaGroup Oy, p. 050 361 4664 Markus Larsson, Helsingin Luisteluareena Oy, p. 050 308 8700