BandyLiigaUutiset

Akilles hävisi IFK Motalalle lukemin 4-8

Akilles vs IFK Motala 4-8 (4-3) Porvoolaisen Akilleksen harjoitusleiri Ruotsissa huipentui sunnuntaina pelattuun harjoitusotteluun isäntäjoukkue IFK Motalaa vastaan. Ennakkoluulottomasti esiintynyt Akilles tarjosi kahden jakson ajan vauhdikkaan ja vaiherikkaan kamppailun, jossa nähtiin peräti 12 maalia ja useita pelillisiä käänteitä. Ensimmäisellä puoliajalla suomalaisjoukkue hallitsi kenttätapahtumia ja iski neljä maalia, mutta toisella jaksolla ruotsalaisjoukkue käänsi ottelun edukseen rutiinilla ja fyysisellä yliotteella. 1. jakso – Maaleja molemmissa päissä Akilles aloitti vahvasti. Iisakki Kaivola iski ottelun avausmaalin jo 3. minuutilla, syöttäjänä Joonatan Hämäläinen. Motala tasoitti, kun Filip Påhlson iski kulmasta taululle 1-1- lukemat – pelattu 15 minuuttia. Kaivola vie Akilleksen 2–1-johtoon kun peliä on pelattu 16 minuuttia. IFK Motala tasoittaa muutamaa minuuttia myöhemmin. Koko leirin hienosti esiintynyt Filip Svennas iskee kulmasta Akilleksen jälleen johtoon – taululla lukemat 3-2, ja pelattu 30 minuuttia. IFK Motala onnistui tasoittamaan, mutta Kaivola nostaa Akilleksen jälleen johtoon 4–3 pelitilannemaalilla Elmer Lönnbergin esityöstä. Tauolle mentiin kutkuttavassa Akilleksen johtaessa luvuin 4–3. Kulmat: 4-4 Kulmamaalit: 1-1 Laukaukset maalia kohden: 7-6 Jäähyt: 0-10 2. jakso – Motala karkaa, Akilleksen jalat hiipuvat Toisen jakson aivan alun peli säilyi tasaisena, mutta sen jälkeen IFK Motala siirtyi ohjaksiin. Akilles ei enää maalinteossa onnistunut, eikä hirveästi tilastomerkinnöissäkään. Tämä on ymmärrettävää, kun kolmen päivän intensiivinen jakso isolla jäällä alkaa jo näkyä pelaajissa – kroppa kolottaa, ja pienet vaivat muistuttavat olosuhteiden rajallisuudesta. Tämä on valitettavan tuttua suomalaiselle jääpallolle: kun kotimaasta puuttuu kunnollinen ison jään halli, harjoittelu- ja pelimahdollisuudet jäävät väistämättä vajaiksi. – “Jos Suomessa olisi edes se yksi ison jään halli, voitaisiin mekin aloittaa jäätreenit jo kaksi tai kolme kuukautta aikaisemmin. Voitaisiin järjestää turnauksia, harjoitusotteluita ja rakentaa kauteen huomattavasti paremmalla rytmillä,” totesi eräs pelaaja jo pari viikkoa sitten, kun keskustelimme seurojen leireilyistä.. Toistaiseksi joudutaan kuitenkin pelaamaan niillä korteilla, jotka on jaettu. On silti aiheellista kysyä, syntyykö se halli Suomessa ennen kuin jääpallosivustomme sulkee viimein ovensa. Palataan otteluun – IFK Motala iski tosella jaksolla 5 maalia, josta Jonas enander viimeisteli 4 osumaa. Paljoa muuta kerrottavaa jaksosta jäänyt. Kulmat: 1-8 Kulmamaalit: 0-2 Laukaukset maalia kohden: 4-8 Jäähyt: 20-15 Koko ottelun Rangaistukset ja erikoistilanteet Kulmat: 5-12 Jäähyt: 20 – 25 Kulmamaalit: 1-3 Laukaukset maalia kohden: 11-14 Yhteenveto Akilles esitti paikoin rohkeaa ja hyvää peliä, erityisesti ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Iisakki Kaivola oli tehokas viimeistelijä kolmella maalillaan, mutta se ei riittänyt voittoon, kun IFK Motala hallitsi toista puoliaikaa sekä pelillisesti että tuloksellisesti. Vaikka voittoa ei tullut, ottelu tarjosi varmasti päävalmentaja Jari Hyttiselle arvokkaita oppeja joukkueen nykytilasta ja kehityskohdista. Leiri on nyt päättynyt, ja kotiinpaluu Porvooseen on alkanut. Valmennus käy vielä reissun läpi ja katsoo eteenpäin – aikaa joukkueen viimeistelyyn ennen Suomen Cupia on vielä reilut kolme viikkoa.

BandyLiigaUutiset

Akilleksen jalka ei riittänyt

Katrineholm kaatoi lopulta Akilleksen lukemin 10-1 Katrineholm pelasi hyvän ottelun ja osoitti, missä ruotsalaiset ovat edelle suomalaista jääpalloa. Vaikka Akilles taisteli alussa tasaväkisesti, ei se saanut juonen päästä kiinni toisen puoliajan alun jälkeen. Etenkin Katrineholmin joukkueena pelaaminen, liike ilman palloa ja viimeistelytehokkuus tekivät vaikutuksen. Ensimmäinen puoliaika: Alku tasainen, sitten rytminvaihto Ottelu käynnistyi räväkästi, kun Jasu Koljonen vei Katrineholmin johtoon jo toisella peliminuutilla. Akilles ei kuitenkaan jäänyt shokkitilaan, vaan Filip Svennas toi vieraat tasoihin 21. minuutilla kulmatilanteesta. Katrineholm vastasi nopeasti – ja alkoi sen jälkeen juonia todellista myrskyä. Ensin Koljonen osui toistamiseen ennen taukoa, ja Tim Ringqvist sekä Simon Eriksson lisäsivät johtoa vielä jakson lopulla. Tauolle mentiin näin Katrineholmin 4–1 johdossa, ja peli alkoi näyttää ratkenneelta jo tässä vaiheessa. Toinen puoliaika: Näytös Toisella jaksolla Katrineholm pelasi kuin flow-tilassa. Alun pelailun jälkeen syntyi kuusi lisämaalia. Maaleja jaettiin laajalle rintamalle: Erityistä huomiota ansaitsee Olle Ekholm, joka merkkautti peräti kolme maalisyöttöä. Ringqvist ja Koljonen tekivät molemmat kaksi maalia – mutta vielä tärkeämpää oli Katrineholmin kollektiivinen rytmi. Syöttöketjut rullasivat, liike pysyi yllä, ja Akilles oli suurimman osan ajasta puolustuskannalla. Akilleen näkyvin pelaaja ehkä oli jälleen onnistunut Filip Svennas. Mietteet Akilleksesta Vaikka pelin painopiste oli puolustamisessa, Akilles pystyi ajoittain rauhoittamaan peliä ja rakentamaan omia hyökkäyksiä. Erityisesti ensimmäisen puoliajan keskivaiheilla nähtiin useampi peräkkäinen hyökkäysyritys. Tämä kertoo siitä, että joukkueessa on rakennetta ja kykyä pelata pallollista peliä, mikä on tärkeää kehityksen kannalta. Vaikka peli meni lopussa selvästi Katrineholmille, Akilles ei lähtenyt turhautumaan tai pelaamaan likaisesti. Akilles osoitti taistelutahtoa, hetkittäistä tehokkuutta sekä kurinalaisuutta vaikeassa ottelussa. Vastassa oli poikkeuksellisen tehokas Katrineholm, mutta Akilleksella on useita asioita, joihin rakentaa seuraavissa otteluissa Huomenna Akilles jatkaa leirin viimeisellä ottelulla klo 13.00

BandyLiigaUutiset

Narukerä kaatui lukemin 4-1

Katrineholm vs Narukerä Ruotsinleirin avausottelu päättyi Narukerän tappioon Kelpo esitys Narukerältä. Kotijoukkue Katrineholm vei pisteet, mutta Narukerä sai varmasti arvokasta kokemusta ja juuri sellaista harjoitusta, joka kantaa kauden käynnistyessä myös Bandyliigaan. Synkkyyteen ei ole syytä – vaikka BandyliigaToimitus analysoikin ottelua hiukan tiukemmalla kammalla, Toimitus on kuitenkin luottavainen Narukerän suuntaan ja kehitykseen. Tilastot: Maalintekijät: Jäähyt: Kulmalyönnit: Laukaukset Maaliakohden: Tässä tiivis yhteenveto Narukerän pelistä — mikä toimi ja mitä parantaa: Hyvää: Parannettavaa: Mikä huolettaa: Avaimia jatkoon: Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, ottelu oli vasta kauden ensimmäinen…

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Kamppareille tappio ja voitto

Kampparit paransivat eilisestä 3-1 (3-0) Skärås turnauksessa Ruotsissa, Kampparit kärsi 3-1 tappion Helenelundille. Kampparit olivat huomattavasti paremmalla jalalla liikkeellä, mutta ei ottelussa jäänyt epäselvää kumpi oli niskan päällä. Hyvä suoritus kuitenkin joukkueelta. Kamppareiden ainokaisen viimeisteli kulmalyönnistä vanha konkari Janne Hauska. Alla Kamppareiden kokoonpano & tilastot Lag A, Hemmalag:Kampparit Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 4 Sami Mikkola 6 Tomi Hauska 7 Karo Liimatainen 13 Severi Noponen 14 Kimmo Huotelin (K) 15 Elmeri Hämäläinen 19 Jaakko Järvinen 6 20 Aapo Pulkkinen 21 Tuomas Liukkonen 25 Eetu Sviili 26 Joonas Janhunen 33 Topi Saukkonen 35 Lasse Korhonen 55 Janne Hauska 1 1 57 Valtteri Hauska 6 61 Aki Manninen 1 1 79 Rasmus Kettunen 93 Santeri Laitinen Kampparit kaatoi Readyn 4-0 (2-0) Kampparit otti eilen Botnian tavoin avausvoittonsa turnauksessa. Mikkeliläiset löivät muutaman vuoden takaisen Norjan mestarin Readyn 4-0 ja edessä on tänään ottelu sijoista 5-6 Botniaa vastaan. Rasmus Kettunen teki ensimmäisen maalinsa Kamppareiden paidassa. Ottelu pelataan Suomen aikaa klo 11.30, kaikki netin äärelle katsomaan miten ottelussa käy! Alla Kamppareiden kokoonpano & tilastot Lag B, Bortalag:Kampparit Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 4 Sami Mikkola 6 Tomi Hauska 1 1 7 Karo Liimatainen 1 1 9 Aapo Pulkkinen 1 1 3 13 Severi Noponen 14 Kimmo Huotelin (K) 15 Elmeri Hämäläinen 1 1 19 Jaakko Järvinen 21 Tuomas Liukkonen 1 1 25 Eetu Sviili 26 Joonas Janhunen 33 Topi Saukkonen 35 Lasse Korhonen 55 Janne Hauska 57 Valtteri Hauska 61 Aki Manninen 79 Rasmus Kettunen 1 1 93 Santeri Laitinen

BandyLiigaUutisetBotniaUutiset

Botnialle tappio ja voitto

Tappio Norjan mestarille 1 – 7 (1-3) Ensin Botnia kohtasi viime kauden Norjan mestari Solbergin, eikä ogelilaisilla ollut ottelussa oikein mahdollisuuksia. Norjalaiset oli joukkueena taitavampia, ja nopeampia vieden ottelun lukemin 7-1. Botnian ainokaisen teki rankkarista Kaapo Schreck. Alla Botnia kokoonpano & tilastot Lag A, Hemmalag:Botnia Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 1 Olli Pulkkanen 8 Juri Schreck (K) 10 Pavel Maksimenko 12 Vili Varis 16 Veikka Lintula 17 Heikki Pesonen 6 18 Mikko Tammilehto 19 Micke Peräjärvi 20 Jyry Kortelainen 24 Tomi Lappi 25 Ilmari Pesonen 72 Eetu Pulkkinen 81 Kaapo Schreck 1 1 86 Niilo Rouhiainen 96 Onni Autinen Voitto Västerås Bandystä Botnialle voitti iltaottelun luvuin 6-3, tämä tarkoitti sitä että Skärås-turnauksessa Botnia taistelee sunnuntaina sijoista 5-6. Illalla myös selvisi se, että suomalaiset joukkueet kohtaavat tuossa sijoitusottelussa. Sunnuntaina Suomen aikaan klo 11:30, kaikki jääpallon ystävät nettiin katsomaan miten ottelussa käy? Botnian riveihin palannut Jyry Kortelainen oli ottelussa näkyvin pelaaja, ja siitä osoituksena hienot tehot 2+1. Alla Botnia kokoonpano & tilastot Lag B, Bortalag: Botnia Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 1 Olli Pulkkanen 8 Juri Schreck (K) 2 2 10 Pavel Maksimenko 12 Vili Varis 16 Veikka Lintula 17 Heikki Pesonen 1 1 6 18 Mikko Tammilehto 6 19 Micke Peräjärvi 20 Jyry Kortelainen 2 1 3 24 Tomi Lappi 25 Ilmari Pesonen 72 Eetu Pulkkinen 1 1 81 Kaapo Schreck 2 2 86 Niilo Rouhiainen 96 Onni Autinen 1 1