BandyLiigaUutiset

Tapanin Tulokset

Narukerä – Akilles 5 – 1 Narukerä kommentoi ottelua näin: Tappioton putki sen kuin jatkuu. Perjantaina kerä kohtaa vuoden viimeisessä ottelussa Amiko-Areenalla Botnian. Tomi Mustosen kommentit pelistä: Ensimmäisellä puoliajalla pallotempomme kovaan vastatuuleen oli aivan liian hiljaista, mutta myötätuuleen pääsimme hyville maalintekopaikoille. Tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden viimeistä ottelua. Hyvän joukkueen merkki on ettemme ole vielä kärsineet tappioita, vaikka peli ei aina kulkisikaan täydellisesti. Akilles ei ehtinyt kommentoimaan ennen uutistamme Kampparit – Veiterä 2 – 2 Kamppareiden lyhyet kommentit: Tiukasta Tapaninpäivän pelistä tasatulos 2-2. Kuvassa parhaaksi palkittu maalivahti Lasse Korhonen, joka piti joukkuetta pystyssä hyvillä torjunnoillaan. Perjantaina jatketaan, kun vastaan asettuu taas Veiterä. Peli pelataan Lappeenrannan Kisapuistossa. VeiteräMedia on nykyisin Bandyliigan nopeimpia, ja nytkin raporttia tullut jo seuraavasti: Ensimmäisellä jaksolla nähtiin vauhdikasta peliä, jossa molemmat joukkueet osoittivat olevansa vahvasti luistelevia ja palloa liikutellaan terävästi pelaajalta toiselle. Molempia joukkueitta hotsitti voittaa. Kamppareiden osalta pelin rakentaminen perustuu jättöpalloihin ja ”jätönjättöihin” – Veiterän koko kentän puolustus oli lukenut tämän hyvin ja ahdisti Kamppien kovalyöntisen Rasmus Kettusen usein joko pieneen kulmaan ja sitten Veiterän keskuspuolustus blokkasi Rassen vedot. Kettusen tehot tänään 0+0. Veiteräkatsomon epävirallisessa pyttykerhossa jaettiin kotijoukkueen pytty jo ensimmäisen kympin aikana: Lasse Korhosen otteet olivat todella terävät ja miehekkäät. Ei ollut epäilystäkään siitä, kuka oli ”Man of the Match”. Vierasjoukkueesta pytyn ansaitsi Mölli Laibert hyvällä pallollisella pelillä sekä uhrautuvalla puolustusasenteella – ei virheitä tänään(kään). Kampparit aloitti maaliteon, kesken kaiken hyvän Veiteräpainostuksen, kun Elmeri Eehoo Hämäläinen pääsi sutimaan maalinedustalta pallon Saku Herrasen selän taakse. ”Räkämaali”, todettiin Veiteräkatsomosta. Oli miten oli, niin syöttöpointsi saatiin merkittyä vahvaa kautta pelaavalle Aki Manniselle, joka muutenkin vastasi tänään paljon Kamppareiden pelin rakentamisesta – Kimmo Huotelin jäi pois pelaavasta ryhmästä toisen puoliajan alkuvaiheessa. Veiterän poikien päät eivät Hämäläisen painuneet. Jaksoa mentiin vartti eteenpäin, niin Ere Verhelä upotti pallon Korhosen selän taakse. Maalin pohjustus Eetu Peuhkurin nimiin. Numeroissa 1–1 mentiin hörppäämään mehua. Hänninkentän katsomoissa oli harmillisen vähän yleisöä vaikka kenttäkuulutus hehkutti yli 400-päisen yleisön olleen paikalla. Ehkä siihen lasketaan myös kotiin jääneet kausikorttilaiset? Toisella jaksolla vahvasti luistellut Veiterä otti aloitteen: Kampparien pelin tekeminen ei muuttunut ja Niklas Valtanen haisteli yhden jättöpallon itselleen ja sivalsi, zup, jannehauskamaisella littarilla Veiterän johtoon. Kellotaulussa oli 66. minuutti menossa. Tämän jälkeen Kamppien pelin ongelmat alkoivat näkyä selvemmin: taktisesti mikkeliläiset eivät pystyneet muuttamaan peliotetta ja joukkueen tähdet sortuivat sooloiluun. Veiterä puolestaan vaihteli hyökkäyssektoria joko Ere Verhelän tai Matias Lehtosen hallitsemilta laidoilta. Kolmantena vaihtoehtona oli Peuhkurien (Eetu ja Joonas) hyvät pallon ylös tuonnit keskialueen yli. Tuomas Antikainen osoitti olevansa tärkeä linkki Veiterän pelin kannalta ja hän pyrki ruokkimaan kärkipelaajia ahkerasti. Kampparit otti aikalisän 80. minuutilla ja Ola Manninen muutti kotijoukkueen karvausta aktiivisemmaksi. Lopulta kävi niin, että 87. minuutilla Santeri Laitinen pääsi lyömään A. Mannisen tarjoamasta kulmurista pelin tasoihin. Loppuluvut 2–2 oli ottelutilanteisiin nähden kuin voitto Kampeille (tämä näkyi myös Laitisen tuuletuksesta) ja kuin pieni tappio Veiterälle. Sarjan kannalta tasuri oli molemmille tärkeä pisteiden kannalta, mutta Veiterä oli himpun verran lähempänä voittoa. Ottelun tuominnut Harri Pietiläinen oli välillä pienessä paineessa. Ottelu pysyi hyvin päätuomarin hallussa, mutta muutamin kohdin hän sai kovaakin kritiikkiä – molemmista katsomonosista. Botnia – HIFK 3 – 2 Jos Tuomari Harri Pietiläisellä oli paineita Mikkelissä, ei niitä Helsingissä Antti Malaskalla ollut, hän ei vaan tänään ollut ottelun tapahtumien tasalla. Avustavat tuomarit Taavi Sulander & Jarno Eväkoski eivät lähteneet päätuomarin ylitse viheltämään, ja tämän johdosta “kavereiden näkemykset” saivat katsomon lisäksi kiehumaan joukkueiden valmennukset. Tässä kohtaa pitää sanoa ettei tuomarit ratkaisseet sinänsä, peliä – mutta HIFK:n peli sotkeutui täysin allaolevan tilanteen jälkeen – Vaikka tuomarit eivät mitään näkisi – loppuun asti PITÄÄ PELATA! Nyt HIFK:n pelaaminen loppui 99,9% tuohon tilanteeseen – Miksi? Toivottavasti valmennus pureutuu asiaan, tuli monta kommenttia katsomosta! Ensimmäinen jakso oli täysin HIFK:n (Botnia sai vain 2 laukausta koko jaksolla kohti HIFK:n maalia), mutta ei HIFK myöskään paikoista huolimatta saanut palloa maalin kuin 2 kertaa ( Niittylä, ja Sokolov). Katsomossa osa jo tuomitsi Botnian Bandyliigan huonoimmaksi joukkueeksi. Toiset taas sanoivat ettei ottelu ollut ohitse, ja katsotaan loppuun asti. Toinen jakso pyöri muutaman minuutin sekavana, ja tämän jälkeen Botnia sai jopa pallon HIFK:n maaliin, mutta se hylättiin paitsiona. Sitten tämä tapahtuma 49 minuutin kohdalla (video alla) johon HIFK:n peli sekosi, edelleen kysymys miksi? Ensin Botnian Kasimir Johansson menetti pallon, ja tämän jälkeen huitaisee mailallaan Tommi Niittylän naaman verille. Vielä Botnian videon katsottua olen sitä mieltä, että Johansson ei tahallisesti tee rikettä, mutta hän on vastuussa mailasta – Penalty olisi ollut oikea ratkaisu. Mitä tilanteessa teki Malaska – antoi vapaalyönnit – Olisi hienoa saada häneltä vastaus miksi näin? Tilanne jatkuu, jostakin syystä Botnian Veikka Lintula päättää luistella päin HIFK:n Pyry-Peetri Piiroista. Tilanne jatkuu tämän jälkeen hiukan kuumempana ja Botnian Veikka Lintula päättää antaa poikittaista mailaa Piiroseen, jonka voimasta Piironen kaatuu kyljen kautta selälleen – jääden jäähän makaamaan. Tuomari Eväkoski näkee tilanteen, ja lähtee luistelemaan tapahtuma paikkaa kohden – yleisö raivostuu! Tuomarit eivät anna minuutteja – ottelu jatkuu… Botnia kiitti, ja toimitti pallon 3 kertaa ohi HIFK:n maalivahti Pete Pättiniemen ohi – ja ansaitsi pisteet Tähän vielä lopuksi on pakko ottaa kantaa muihin kuin pelillisiin asioihin, seuraavassa lyhyt kooste: 91 minuutin pelin kohdalla vielä Botnian jo kertaalleen “sikaillut” Lintula saa katsomon vihat niskaansa! Monet olivat taklauksesta sitä mieltä, että se tehtiin polvella – Mitä vieressä toteaa jälleen Malaska vapari ja peli jatkuu – että näin…. Itse koen tilanteen täyttävän polvitaklauksen kriteerit (ehkä olen sokea? enkä ole tuomari), mutta vähintään jäähy olisi tullut ottelussa kun ottelussa kyseisestä tilanteesta – Onneksi HIFK:n Ilia Sokolov ei loukkaantunut tilanteessa. Vaikka en kannata väkivaltaa, toivon että Botnian kavereita, jotka käyvät ottelun jälkeen vastustajan vaihdon edessä (8 vuotiaden pikkupoikien tapaan) ilkkumassa – annetaan jossakin ottelussa Isän kädestä – jotta tämä syljettävä tapa loppuu… Alla ottelu tiivistettynä 3 lyhyeen pohdintaan…. Parempi voitti! – Ylilyöntejä tuli? – Tuomarit eivät puuttuneet? Avoin viesti Botnian pukukoppiin Valmentaja Esa Määttä, sait joukkueesi pelaamaan voitosta, ja jopa ansaitsitte voiton – Onnea! mutta nämä muut jääpalloon kuulumattomat teot toivomme sinun saavan karsittua joukkueesta – Jääpallon etua ajatellen – Kiitos! Botnia ei ehtinyt vielä ottelua kommentoimaan HIFK ehti kirjoittaa seuraavaa: Botnia vie tapaninpäivän derbyn lukemin 3-2. Katseet ja fokus ensi vuoden puolelle. JPS – WP 35 6 – 4 JPSn niukat kommentit olivat nämä: JPS pyöritti tapsan tansseissa varkautelaisia lukemin 6-4 Kuvassa oleva Jasu Koljonen iski 2 tärkeää maalia Pelit jatkuu heti perjantaina 30.12 kun JPS matkustaa varkauteen!!…

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Veiterä – Botnia 11 – 2 Veiterä aloitti pelin terävästi: Samppa Äikkään ja Christian Laibertin kulmamaaleilla peli oli jo 2–0 kun neljä minuuttia oli kellossa. Sitten puntit hieman tasoittuivat ja Botniakin pääsi tuomaan pallon ajoittain Saku Herrasen vartioiman maalin tuntumaan. 22. minuutin kohdalla Eetu Pulkkinen täräytti Juri Schreckin antamasta kulmasta 2–1. Ensimmäisen jakson viime hetkillä Niklas Valtanen otti Herrasen pitkän heiton haltuun ja viiletti maalintekoon: 3–1 tilanteessa mentiin viettämään taukoa. Toisella puolikkaalla Veiterä lisäsi kaasua ja jätti Botnian ihmettelemään Kisapuiston puolityhjää katsomoa ja alkaneen lumisateen tuomaa tunnelmaa. Maalikarkelot alkoivat 49. minuutilla, kun Valtanen kuljetti näyttävästi ohi Botnia-puolustuksen ja juuri sopivasti luistelun ajoittanut Äikäs osui suoraan ilmasta pallon ja 4–1 oli valmis. Sitten pelattiin reilu kymppi, niin Joonas Peuhkuri pääsi Tuomas Antikaisen esityöstä iskemään 5–1. Kolme minuuttia edellisestä, niin Veiterän Eemeli Metelinen oli tarkkana repound-pallossa ja pääsi tekemään uransa ensimmäisen Bandyliigamaalin – 6–1. Esityön maaliin teki jälleen Antikainen, jonka viekkaus alkaa hiljalleen löytyä. Pallo ”Metskulle” talteen ja onnittelut perään! Taas meni kolme minsaa, niin pallo vietiin kulmalle ja Matias Lehtonen tarjoili joukkueen kippari Ere Verhelälle namupaikan ja siitä pallo maaliin: 7–1. Botnia pääsi pienen Veiterän puolustuspään sekoilun ansiosta kaventamaan tilanteesta, jossa Heikki Pesonen vapautti Veiterässäkin takavuosina esiintyneen Tero Määttälän maalintekoon. Herranen ei saanut peitettyä maalia lähitilanteessa aivan riittävästi. Tämän jälkeen Botnia valmentajavelho Ersa Määttä otti aikalisän, joka kyllä koitui Veiterän eduksi: hyvä pelihuumori säilyi ja Valtasen kolmella ja Peuhkurin yhdellä maalilla Veiterä naputteli loppunumerto: 11–2. Näin ottelusta kirjoitti VeiteräMedia. Botnia ei vielä maanantaina ennen tätä uutistamme ollut kommentoinut eilistä ottelua mitenkään. Akilles – OLS 6 – 2 Akilles ei vielä maanantaina ennen tätä uutistamme ollut kommentoinut eilistä ottelua mitenkään. OLS ei vielä maanantaina ennen tätä uutistamme ollut kommentoinut eilistä ottelua mitenkään. WP 35 – Narukerä 2 – 8 WP 35 kommentoi facebookissa seuraavaa: Flegmaattinen Wp 35 selkeää tappioon. Selvä 8-2 voitto tänään Varkaudesta. Narukerä on saanut ketsuppipullon kunnolla auki, mutta myös päästettyjen maalien keskiarvo (2,14) on huimaava. Etenkin kun otetaan huomioon, että Kerä on pelannut kaikkia kärkijoukkueita vastaan. ”Hyökkäämällä voitetaan pelejä, puolustamalla mestaruuksia” 😉 Tänään kuusi maalia tehneen Joona Rajalan kommentit pelistä: Eilen pelimme ei ehkä ollut kaikista parasta kun emme toteuttaneet omaa pelisysteemiämme. Silti peli oli osittain meidän hallinnassa. Eilen palaveerattiin ja puhuttiin et aletaan pelaamaan omaa peliämme ja tänään olikin paljon hyviä kuvioita. Pelasimme rauhassa ja päästiin luomaan paljon tilanteita. Aika suvereeni esitys ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Päävalmentaja Tuomas Erkkilän kommentit viikonlopusta: Viikonloppu meni kokonaisuutena hyvin. Eilen ei pelattu tarpeeksi kärsivällisesti ns.meidän omaa peliä. Tänään kärsivällisyys sekä rauha taas löytyi ja sen johdosta alkoi syntymään laadukkaita maalipaikkoja. Puolustaminen meillä on ollut kokoajan hyvää kun kymmenen miestä tekee kollektiivisesti töitä. Vielä on varaa tietenkin parantaa, mutta kun puolustamme hyvin se antaa aina mahdollisuuden voittaa. HIFK – JPS 0 – 3 HIFK:n ainoat kommentit ottelusta: JPS vie pisteet Brakulta tuloksella 0-3. JPS pääsi korkkaamaan jäädytysongelmista kärsineen Helsingin Brahenkentän jääpallokauden miesten Bandyliigan osalta, kun joukkue matkusti Kallioon Helsingin IFK:n vieraaksi sunnuntaina. Huonoissa sääolosuhteissa väännetty matsi kääntyi lopulta kovan taistelun jälkeen jyväskyläläisille: JPS juhli 90 peliminuutin jälkeen kahta sarjapistettä loppulukemin 0-3. Joukkueiden vielä lämmitellessä ennen ottelua oli sää jääpallon pelaamiselle otollinen. Lämpömittari oli toki pari astetta plussan puolella, mutta Brakun jää oli tästä huolimatta hyvässä kunnossa ja pilviverhon takaa paistanut päivänvalo helli otteluun valmistautuneita pelaajia. Hieman ennen aloitusvihellystä alkoi kuitenkin vesisade, joka muutti pelin kuvan täydellisesti: matsin alussa pystyttiin palloa pelaamaan vielä jäätä pitkin syöttämällä, mutta ensimmäisen puoliajan edetessä alkoivat molemmat joukkueet viljelemään enimmäkseen pitkää palloa. Kovaksi pitkien lyöntien haltuunottokamppailuksi yltynyt peli tarjosi ensimmäisellä puoliajalla vain yhden maalin, joka sekin syntyi aivan jakson alussa. JPS:n Joonatan Alho syötti ottelun 10. minuutilla pallon Tuukka Ässämäelle, joka harhautteli muutaman IFK-puolustajan ja laittoi pallon verkkoon ohi hyvin pelanneen kotijoukkueen maalivahdin Eelis Laitisen. Toisella puoliajalla sade yltyi entisestään, eikä jääkylmästä vedestä lainehtivalle kentälle kaatuminen tuntunut varmasti kovinkaan mukavalta säätä urhoollisesti uhmanneiden pelaajien näkökulmasta. Kylmän sateen vastapainoksi kentällä nähtiin kuumaa kamppailua, kun joukkueet jatkoivat pitkien pallojen lyömistä ja taistelua ilmojen herruudesta. JPS lisäsi johtonsa kahteen maaliin ottelun 61. minuutilla, kun Nikke Tuhkanen löi pallon kaukaa lankusta kotijoukkueen maalille. HIFK-veräjän edessä odotti jyväskyläläisryhmän Jasu Koljonen, joka ohjasi Tuhkasen jäätä myöten lyömän pallon taidokkaasti ylöspäin verkon perukoille. Jipsi sinetöi loppulukemiksi 0-3 vielä ottelun 80. minuutilla, kun Joonatan Alho ohjasi tällä kertaa ilmassa tulleen Tuhkasen pitkän syötön maaliin. Helsingin vesikelissä ei maaleilla juhlittu, mikä oli pitkälti molempien joukkueiden hyvin pelanneiden alakertojen ansiota. JPS piti ottelussa jo toisen nollansa putkeen, kun kotijoukkue ei onnistunut tekemään terävästi maalin suulla palloja kopanneen Samuel Gerovoin taakse maalin maalia. Koko JPS-alakerta Nikke Tuhkasen johdolla pelasi hyvin yhteen ja sai hyvän kommunikoinnin sekä kovan puolustuspelaamisen ansiosta estettyä IFK:n maalintekoyritykset. Mainitsemisen arvoista oli erityisesti nuoren JPS-lupaus Sebastian Sauvalan vuorenvarma luutiminen pakin tontilla.

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Veiterä – Narukerä 2 – 2 Veiterä kommentoi tulosta seuraavasti: Molemmat joukkueet aloittivat terävästi ja peli kulki vauhdikkaasti kenttäpuoliskolta toiselle. Jo 5. minuutin kohdalla vielä viime vuonna Kerässä peliä tehnyt Tuomas Antikainen pääsi hätyyttelemään hyvän pelin pelannutta Santeri Rantasta, joka torjui Antikaisen vedon. Tuomas kokeili uudelleen 13. minuutilla, mutta nyt laukaus meni niukasti ohi. Seuraava tekopaikka osui Veiterän Samppa Äikkäälle 24. minuutilla, mutta lyöntilaukaus oikeasta vinkkelistä ei osunut aivan maalia kohden. Esityön tilanteeseen teki äärettömän lujasti ahkeroinut Eetu Peuhkuri. Narukeräkin sai hiljalleen juonesta kiinni ja pelitilanteet tasoittuivat. Veiterän Paavo Huuhtanen joutui rikkomaan 28. minuutilla kympin jäähyn arvoisesti ja Veiterä hieman himmasi. Reilun puolen tunnin jälkeen Narukerä myllytti pelin todella vaarallisesti Veiterän kenttäpuoliskolle ja kotijoukkue oli suoraan sanottuna hätää kärsimässä. Ja kuten yleensä käy, niin Veiterän terävän hyökkäyksen jälkeen Narukerä sai hyvä vastahyökkäyksen, jossa Eero Paavola pääsi keskialueelta kuljettamaan pallon ristikkäin keskialueen poikki, pääsi hyvälle ampumaetäisyydelle ja veti pallon maaliin, ohi hyvän ottelun pelanneen Joonas Kankkusen. Siitä taukolukemat 0–1. Narukerä sai kulmurin ja vanhaherra Ville Aaltonen näytti mallia miten kulmuri ammutaan maaliin: 0–2 vieraille ja ilo oli porilaisryhmässä ylimmillään. Jopa päävalmentaja Tuomas Erkkilä intoutui villiin tanssiin lankulla. Veiterän ukot olivat kuitenkin päättäneet, että peli ei pääty tähän. Vain kaksi minuuttia Kerän johto-osuman jälkeen Peuhkuri karvasi pallon Kerän kaaren tuntumassa Veiterälle ja tuikkasi syötön eteenpäin Äikkäälle, joka osin kaadettunakin sai pallon Rantasen suojuksiin, josta Niklas Valtanen siirsi pelivälineen verkon perille. Numerot taululle 1–2 ja tämä sytytti kotijoukkueen. Toinen puolikas oli tämän jälkeen Veiterän. Kerä pääsi muutamasta kulmurista kokeilemaan, mutta Joonas Kankkunen oli loistavasti pallojen tiellä – ja ryysääjät hoitivat loput. Reilun tunnin kohdalla, ottelun 60–70 minuuteilla, nähtiin molemmilta joukkueilta erittäin hyvää ja kypsää peliä joskin yleisön joukossa pohdittiin, että olisiko kuitenkin tasuri vielä mahdollinen. Ottelun tuomarikolmikko Kaipia–Pöysö–Pietiläinen kävivät muutamankin kerran keskusteluja molemman joukkueen konkariosaston kanssa. Katsomoon näytti siltä, että Veiterän E. Peuhkurilla sekä Narukerän V. Aaltosella on eräänlainen Jääpalloliiton epävirallisen erotuomarikouluttajan rooli. Veiterä otti aikalisän 77. minuutilla ja paukut pantiin hyökkäyspeliin: mm. libero Juuso Kärmeniemi nähtiin häärivät Kerän kaaren sisäpuolella ja kova painostus toi mahdollisuuden 82. minuutilla, kun Valtas-Nikke pääsi kokeilemaan pilkulta tasoitusta. Kova litikäinen kuitenkin viuhui kuitenkin päätyverkkoon, noin 5,5 cm yläriman yli. Viimeisen kympin aikana Veiterä vyörytti pelin Kerän päätyyn. Porilaisten eväät oli syöty ja tuomarin antamalla lisäajalla, käytännössä pelin viimeisessä tilanteessa pallo tuli Niklas Valtasen ulottuville ja nyt hän eri erehtynyt – pallo varmasti reppuun ja kädet kohti tummunutta eteläkaralaistaivasta: 2–2. Narukerä kommentoi Facebookissa ottelua. Tappioton putki jatkuu! Tiukka taisto Lappeenrannassa päättyi 2-2 tasalukemiin Veiterän tasoittaessa ottelun lisäajalla. Viime hetken tasoituksesta huolimatta tulosta voidaan pitää vähintäänkin tyydyttävänä hallitsevaa mestaria vastaan. Lappeenrannasta on saatu pisteitä mukaan viimeksi vuonna 2015. Valmentaja Aleksi Vihtilän kommentit pelistä: Päästiin ensimmäisen vartin jälkeen hyvin peliin mukaan ja toisenkin jakson alku oli meillä hyvin hallussa. Viimeiset 20 minuuttia oltiin aikalailla puolustuskannalla ja Veiterä pääsi, toki ansaitusti, tasoittamaan ottelun viimeisellä lyönnillään. Meiltä puuttui tänään useampi kokenut pelimies, joka näkyi varsinkin lopussa pienenä hätäilynä ja malttamattomuutena. Lähdemme kuitenkin hyvillä mielin kohti huomista. WP osoitti Porissa olevansa aivan uusi joukkue, mutta pistemenetyksiä ei enää sallita, joten voittamaan lähdetään ehdottomasti. JPS – OLS 6 – 0 JPS kohtasi lauantaina Viitaniemessä täydellisessä jääpallokelissä Oululaiset. JPS lähti peliin pienillä puolustuspään muutoksilla kun kokoonpanoon luisteli nuori Sebastian Sauvala. Vasempana pakkina pelannut Sauvala pelasi hyvän pelin näyttämällä fyysisiä otteita puolustuksessa. Ensimmäinen puoliaika oli JPS hallintaa oululaisten puolustaessa erittäin tiiviisti. Harmaan varjon ensimmäiselle puoliajalle toi, kun JPS pelaajat törmäsivät toisiinsa ja hyökkääjä Jarno Eronen joutui loukkaantumisen takia luistelemaan pukukopin suojiin. Puoliajalle mentiin lukemissa 1-0. Toiseen erään JPS laittoi astetta kovemman vaihteen päälle ja puhkaisi OLS puolustuksen kerta toisensa jälkeen. Maali-iloittelun ohella JPS piti oman päädyn puhtaana, joten loppuvihellyksen jälkeen taululla olivat paljon sanovat numerot  6-0. JPS maalilla Karri Leisimo pelasi loisto-ottelun pitäen nollapelin sekä ansaiten yhden syöttöpisteen. OLS ei ottelua kommentoinit….. Kampparit – HIFK 10 – 3 Kampparit uutisoi sivuillaan: Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä. Kampparit hallitsi pallollista peliä, mutta IFK iski muutaman vaarallisen vastaiskun. Ottelun 14. peliminuutilla iski huimassa pelivireessä oleva Kampparikapteeni Kimmo Huotelin pelin kolmannesta kulmalyönnistä komeasti Kampparit 1-0 johtoon. Kampparit sai hyvän otteen pelistä ja loi lukuisia paikkoja, mutta seuraavaa maalia odoteltiin parikymmentä minuuttia, kunnes 15-vuotias Simo Huotelin seurasi kulman jälkitilanteen tarkasti ja viimeisteli ensimmäisen Bandyliigaosumansa – Onnea Simo! Kampparit jatkoi tehokkaana kulmalyönneissä ja Tuomas Liukkonen vei Mustat 41. minuutin kohdalla kaarelta jo 3-0 johtoon. Hetki ennen taukoa iski Santeri Laitinen taukojohtonumerot 4-0. Heti toisen  jakson alkuun Kampparit karkasi kulmalyönnistä jo 5-0 johtoon Janne Hauskan toimesta. HIFK kavensi 49. minuutilla kulmasta 5-1:een, mutta Rasmus Kettunen karkasi heti aloituksesta läpiajoon kuitaten tilanteeksi 6-1. Niittylä osui toistamiseen kulmasta ja kavensi tilanteen 6-2:een, mutta Kampparit lisäsi johtoaan;  7-2 merkittiin omaksi maaliksi, 8-2 ja 9-2 maalit taituroi Santeri Laitinen. IFK:n Iiro Väkiparta oli toinen tänään ensimmäisen maalinsa Bandyliigassa tehnyt pelaaja onnistuessaan kulman jälkitilanteessa. Onnittelut Iirollekin! Ottelun loppunumerot 10-3 teki Tuomas Liukkonen. Ottelun yleisölle tarjonneen Rhomberg Sersan palkintoraati palkitsi parhaina pelaajina HIFK:n maalivahdin Eelis Laitisen ja Kamppareiden Aki Mannisen. HIFK-valmentaja Juuso Pyysing antoi omilleen kehuja tappiosta huolimatta ”Alusta oltiin oikein hyvin mukana, mutta omat virheet kostautui ja mustat maalasivat tehokkaasti. Ihan pirteä esitys meiltä kaiken kaikkiaan. Pallotempoa pitäisi saada kehitettyä paremmaksi. Nyt päästään onneksi jo treenaamaan Kallion kentällä ja ihan hyvällä mielellä tässä katsotaan jatkoon” Kamppareiden Olli Manninen yhtyi kollegansa näkemykseen; ”Olen ihan samaa mieltä, IFK otti alussa hyvin ylhäältä kiinni ja oltiin alussa vaikeuksissa. Jaksettiin kuitenkin uskoa omaan tekemiseen ja onnistumisia tuli taas laajalla rintamalla. Ilahduttavimpana tietenkin Simo Huotelinin ensimmäinen osuma juhlaottelussa. Molempien puolien kulmat on meillä vahvat ja kiva että on tullut onnistumisia niissäkin” Joukkueensa parhaana pelaajana palkitun Aki Mannisen isä-Ola suostui pienen houkuttelun jälkeen kehumaan myös poikaansa; ”Aki onnistui tänään hienosti ja pelasi tosi hyvän pelin haastavalla sivutuen paikalla” Vaikka saman aikaisesti pelattiin jalkapallon MM-pronssiottelua, oli Hänskin juhlaottelussa paikalla lähes tuhat katsojaa. Tähän kohtaan BandyliigaToimitus mainitsee, että pientä Mikkelilisää on tuossa viimeisessä lauseessa, kun katsojamäärä virallisesti ilmoitettiin kuitenkin 460 silmäparia 🙂 HIFK ei ottelua kommentoinut….

BandyLiigaUutiset

Eiliset sunnuntain tulokset

Botnia – JPS 4 – 6 Kotijoukkueen kommentit: Botnia avasi ottelun JPS:ää vastaan vahvasti siirtyen jo ottelun toisella minuutilla johtoon. Heikki Pesonen toimitti vapaalyönnin JPS:n maalille, jossa Kaapo Schreck oli kaikkein valppain. Muutoin ottelun alku oli hivenen löysää tekemistä molemmilta joukkueilta ja pallo poltteli mailan lavoissa. Botnia oli muutoinkin erikoistilanteissa vahvempi ja siinä missä JPS tuhlaili omia kulmalyöntejään avausjaksolla, löi Heikki Pesonen Botnian kahden maalin johtoon reilun vartin pelin jälkeen. JPS otti tässä vaiheessa ottelun hallintaansa ja seuraava vartti oli aika lailla yhtä päätä Botnian ottaessa vastaan JPS:n hyökkäyksiä. Yhden maalin JPS:n onnistui tehdä hallintajaksollaan. Botnia alkoi saamaan otetta pelistä jakson loppupuolella ja pystyi vahvalla luistelulla haastamaan JPS:n puolustajia. Tauolle mentiin lopulta Botnian 2-1 johdossa. Botnia oli myös toisen jakson alussa hereillä ja nimenomaan erikoistilanteissa. Heti jakson ensimmäisellä minuutilla nimittäin Onni Autinen pääsi vapaalyönnin jälkeen iskemään maalin edustalta Botnian kahden maalin johtoon. Jakson edetessä Botnian huolimattomuus pallollisena nousi avainrooliin yhdessä muutaman tilanteiden löysän puolustamisen ohella, JPS:n noustua pikkuhiljaa tasoihin ja ohi. Hyvin Botnia sai vielä jakson loppupuolella kiriä aikaiseksi ja tilanteita JPS:n maalille. Yhden kulmamaalin Botnia sai aikaiseksi Heikki Pesosen lyönnin ollessa kunnossa. Pisteet lähtivät silti lukemin 4-6 Jyväskylään. Vaikka parannettavaa vielä riittää, niin nyt oli kaikesta huolimatta parempaa pelaamista Botnialta. Kotona Botnia onkin pystynyt hyvin haastamaan isompia, mutta nämä otteet pitäisi saada vielä siirrettyä vieraskentille. JPS Uutisoi JPS kohtasi Helsingin Botnian Oulunkylän tekojäällä sunnuntaina keskipäivällä. Ottelu pelattiin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Ensimmäinen puoliaika pelattiin lumisateen ja sen seurauksena röpelöityneen jään takia niin kutsuttua flipperipalloa. Botnia oli ensimmäisellä puoliskolla tehokkaampi johtaen puoliajalla 2-1, mutta kentän parannuttua toiselle puoliajalle otti JPS pelistä hallinnan. JPS-pelaajista Jaakko Kyllönen esitti vahvoja otteita puolustuspäässä katkoen lukuisia kotijoukkueen hyökkäyksiä. Alakerran herrana viime pelit häärinyt Atte Niiranen oli myös pelipäällä tehden uransa ensimmäisen bandyliigamaalin. Niirasen kulmasta maalin kattoon lakaisema laukaus kavensi tilanteeksi 3-2. Ottelun edetessä oli vain ajan kysymys, milloin JPS tasoittaisi pelin. Lopulta Botnian pelaajan ollessa jäähyllä toi Kalle Pesonen pelin tasoihin. Tästä alkoi JPS:n tehokymppi, jonka aikana jyväskyläläiset tekivät kolme maalia lisää. Maalintekijöinä kunnostautuivat Eronen, Ässämäki ja uudestaan Pesonen. Tästä tivolin pyörityksestä helsinkiläiset eivät enää nousseet, ja JPS voitti pelin 4-6. Mainittavaa ottelussa oli myös teholetkussa olevan Joonas Hiltusen maaliputken jatkuminen.  Pelit jatkuvat Jyväskylässä lauantaina, kun montussa vastaan luistelee Oulun luistinseura. OLS hakee revanssia Jipsistä, sillä joukkueiden edellinen keskinäinen ottelu päättyi pari viikkoa takaperin JPS:n 1-6-voittoon. Akilles – Kampparit 4 – 3 Akilles ei vielä ole hienoa voittoaan kommentoinut… Kampparileiri uutisoi asin tuttuun tapaan heti ottelun jälkeen Tiivis otteluputki näkyi Kampparien edustusjoukkueen otteissa Bandyliigan jatkuessa sunnuntaina vierasottelulla Porvoossa. Muutenkin vaikeaksi ennakoitu Porvoon ottelu kääntyi kotijoukkue Akilleksen voittoon niukasti maalein 4-3 (2-1). Kamppareilla on ollut poikkeuksellinen otteluohjelma, sillä sunnuntainen Akilles-ottelua oli määrä pelata kauden alussa. Siirto sunnuntaille ei ollut Kamppareille eduksi, sillä mustilla oli matkaottelu myös lauantaina. Päävalmentaja Olli Manninen sanoo, että ”olimme vähän väsyneitä”. -Takana oli lauantain vierasottelu ja sen matkat, ja nyt sama uudelleen. Fyysisen väsymisen lisäksi tilanne taisi vaikuttaa myös korvien välissä, pohti Manninen. -Tämä selittää varsinkin ensi jakson peliä. Akilleksella oli isku päällä ja tulosta pitää kunnioittaa, vaikka karvashan se oli, kommentoi Manninen sunnuntaina Porvoon ottelun jälkeen. Akilles onnistui ensi jakson alkupuolella pääsemään kahden maalin etumatkaan. Kampparien Santeri Laitinen kavensi, syöttäjänä Tuomas Liukkonen, mutta samanlainen Akilleksen tehohetki osui myös toiselle jaksolle. Kaksi maalia muutaman minuutin sisään nosti porvoolaiset 4-1-johtoasemaan. -Annoimme liikaa eteen. Jäimme vähän telineisiin. Vastustajan maalit olivat meiltä nukahduksia, sanoo Maninen. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Kamppari-ryhmä heräsi pelaamaan toisella jaksolla ja nousi kovalla tempolla maalin päähän. -Ottelun loppu oli vahvaa tekemistä. Pyöritimme peliä hyvin. Olen iloinen siitä, että pojat ottivat loppukirin, sanoo Manninen. Tilanteessa 4-1 Rasmus Kettunen kavensi ensin 68. minuutilla kulmurista, ja viisi minuuttia myöhemmin Kimmo Huotelin teki Kampparien kolmannen, senkin kulmurista. Kulmurit tarjoili Aki Manninen. Kamppareilla oli vielä viimeisen viiden minuutin aikana kolmekin kulmalyöntiä, mutta niistä ei saatu osumia. -Tilanteita oli hyvin, mutta ei saatu maaleja. Se jäi vähän kaivelemaan, kuittaa Manninen. Kamppareille tappio oli kauden ensimmäinen. Mustat piti sunnuntaina paikkansa Bandyliigan kärjessä, tosin yhden ottelun enemmän pelanneena kuin sarjakakkonen Akilles.

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

WP 35 – Botnia 8 – 2 WP35:n leiri ei kommentoinut voittoa Botnian leirissä oltiin yhtä vähä sanaisia… OLS – Narukerä 2 – 5 OLS ei ottelua kommentoinut… Narukerän lyhyet kommentit: Tutkimusten mukaan Oulussa on mukavampi käydä voittamassa kuin häviämässä. Tauon jälkeen Kerä onnistui kääntämään pelin edukseen ja sarjapisteet matkaavat Poriin. JPS – Kampparit 2 – 5 JPS Kommentoi seuraavasti: JPS kärsi lumisessa lauantai-illassa tappion Mikkelin Kamppareita vastaan. JPS maalintekijänä kunnostautui Joonas Hiltunen. Lauantaina Viitaniemen montun lumisessa kelissä JPS kohtasi kampparit. Mikkeliläiset hallitsivat peliä ensimmäisen puoli tuntia, jonka jälkeen JPS pääsi peliin kiinni. Kampparit oli lauantaina Viitaniemessä tehokkaalla päällä, vaikkakin JPS maalilla loisto pelin pelannut Samuel Gerovoi venyi muutamiin akrobaattisiin torjuntoihin. Gerovoin ohella punaisista kentällä erottui viimeiset kaksi peliä kokoonpanon ulkopuolella ollut kapteeni Lasse Tammilehto sekä kaksi maalia lyönyt Joonas Hiltunen.  Valmentaja Topi Rytkönen sanoi pelin ratkenneen muutamiin virheisiin joista Kampparit rankaisivat erittäin kovalla kädellä. JPS kuitenkin ottaa pelistä tarjottavat opit ja siirtyy seuraavaan peliin joka pelataan sunnuntaina Helsingissä. Joukkue lähtee hakemaan vieraspelistä nousua takaisin voittojen tielle.  KamppariUutiset: Päävalmentaja Olli Manninen oli lauantai-iltapäivällä tyytyväinen, mutta tosin tuumi, että helppo ottelu ei olut. -Ottelu oli sellainen perinteinen JPS-vääntö. JPS on hyvä kotijoukkue, eikä meillä pallollinen peli ollut parasta mahdollista. – Missään vaiheessa ei kuitenkaan tuntunut siltä, että olisi pitänyt painaa paniikkinappulaa. Kun saimme kaksi maalia eteen, siitä oli hyvä jatkaa. Kampparit aloitti hyvin ja mahdollisuuksia oli heti alkajaisiksi maalitilin avaamiseen. Johto-osumaa piti kuitenkin hieman odotella. Janne Hauska tälläsi 18. minuutilla rankkarin sisään. Juuri ennen taukoa Santeri Laitinen teki Kampparien toisen. Syötön antoi Tuomas Liukkonen. Toisella jaksolla Kimmo Huotelin onnistui kulmurissa. Kulman tarjoili Aki Manninen. JPS:n tahti alkoi taantua, kun Laitinen teki 64. minuutilla toisen maalinsa. Karo Liimatainen teki viidennen 68. minuutilla. Rankkarin hoidellut Janne Hauska oli jälleen pelituulella ja syötti Laitisen ja Liimataisen maalit. Manninen tuumi, että ottelu oli tasaisempi kuin loppunumerot osoittavat. Kampparien voiton takuuna oli lauantaina hyvä puolustuspeli. –Kun pallollinen peli oli hieman hätäistä ja JPS:n yläkenttä pääsi häiritsemään eikä antanut tilaa, puolustus pelasi uhrautuvasti. Kertoo hyvästä puolustuspelistä, kun tuon tason vastustaja ei saa kuin kaksi maalia. Puolustuksen roolia korosti sekin, että maalissa Lasse Korhonen pelasi hyvän ottelun.

BandyLiigaUutiset

Itsenäisyyspäivän tulokset

Botnia – Akilles 3 – 7 Botnian mietteet ottelusta: Ottelun alku Akillesta vastaan alkoi katastrofaalisesti. Akseli Laakkonen pääsi Botnian puolustuksen keskeltä lyömään vieraat johtoon vain viidentoista sekunnin pelin jälkeen. Lisää seurasi reilu minuutti myöhemmin Matti Vainion toimesta. Botnia pääsi peliin mukaan neljän minuutin kohdalla Tero Määttälän onnistuessa. Botnia sai kavennusmaalin myötä pallolliseen pelaamiseen vähän enemmän järkeä ja puolustukseen puolestaan ryhtiä ja uhrautuvaisuutta. Akilles puolusti suurimman osan Botnian hyökkäyksistä kulmalyönneiksi, joista siniset eivät tulosta saaneet. Akilles puolestaan keräili hyökkäyspäässä lähinnä paitsiovihellyksiä. Aivan jakson lopulla vahvaa peliä pelannut Rolf Larsson vei harmillisesti vieraat kahden maalin taukojohtoon. Toinen jakso päästiin aloittamaan puhtaalla jäällä ja se näkyi heti vauhdikkaampana pelinä. Sääli vain, että Botnia ei pystynyt käyttämään parantuneita peliolosuhteita ensimmäisenä, vaan Akilles iski kulmalyönnistä. Botnia ei oikein missään vaiheessa päässyt enää iskuetäisyydelle. Vaikka Botnia iski kahdesti Jyry Kortelaisen toimesta, kuittasi Akilles varsin nopeasti nuo Botnian kavennukset ja piti eron kolmessa maalissa. Ottelun loppupuolella Botnian viimeistelystä jäi sitten viimeinen terä pois eikä takaa-ajo oikein onnistunut. Kulmalyöntejä Botnia sai peräti 11, mutta näistä vain yhden Botnian onnistui hyödyntämään. Lukemin 3-7 pisteet lähtivät lopulta Porvooseen. Hyvän alun jälkeen Botnia on valahtanut sarjataulukossa jumbosijalle, vaikka tämän päiväinen oli jo hieman parempaa viikonloppuun verrattuna. Akillesmedia ei ottelua vielä ole kommentoinut… Veiterä – HIFK 2 – 1 Veiterä leiri kommentoi ottelua seuraavasti: lähdimme parantamaan omaa peliesitystä tappiollisen OLS-pelin jälkeen. Ensimmäisellä jaksolla nähtiinkin tutumpaa Veiterää: pallo liikkui hyvin pelaajalta toiselle ja HIFK tyytyi puolustamaan kahdeksalla pelaajalla. Maalinteko oli edelleen hankalaa – joskin HIFK:n koko rankkarialueen täyttävällä puolustusryhmityksellä oli siihen roolinsa. Kuparinen saatiin rikki (vasta) 33. minuutilla, kun Matias Lehtonen osui Tuomas Antikaisen esityöstä. Tilannetta edelsi Veiterän hyvä hyökkäys, jossa HIFK-puolustus ei saanut korjattua palloa pois oman maalin edustalta. Joukkueen parhaana palkittu Antikainen osui kulmurin jälkitilanteesta pelin 44. minuutilla ja teki todellisen koppimaalin, syöttöpojo merkittiin pistetehtailuun tällä kaudella erikoistuneelle Emil Segermanille. Hyvä, loppuun asti pelattu tilanne, jossa kokeneen Segermanin pelisilmä ei pettänyt. Toisella jaksolla lumisade tiivistyi ja sotki molempien joukkueiden peliä. HIFK turvautui enemmän nostamaan pitkiä palloja kohti Veiterän maalia. HIFK onnistui 78. minuutilla, kun Aku Ojanen pääsi sivaltamaan Esu Rytkösen syöttämän pallon Veiterän maaliin. Ja pelin 82. minuutilla HIFK:n Ojanen pääsi kokeilemaan Veiterä-puolustuksen virheen (korkea maila) ansiosta maalintekoa pilkulta: Veiterän maalissa pelannut Saku Herranen teki itsensä isoksi ja Ojanen ampui jäänuoliaisen niukasti ohi. Veiterän johto säilyi. Vihdoin päädumari Mats-Olof Gustafsson vislasi pilliinsä ja peli oli ohi. Veiterälle pisteet, HIFK kunniakkaalla pelillä kotimatkalle. Sanottakoon, että Veiterällä oli pelissä 13 kulmalyöntiä, jotka HIFK:n ryysääjät ja muuri selvitti yhtä jälkitilannetta lukuunottamatta. HIFK pääsi kokeilemaan kulmalyönnistä viidesti. Alla vielä Veiterätoimituksen haastattelussa Valmentaja Tero Nieminen ottelun jälkeen HIFK kommentoi ottelua lyhyesti: Veiterä vie pisteet tiukasti tuloksella 2-1. Opit mukaan ja katseet kohti ensi lauantain juhlaottelua.

BandyLiigaUutiset

Päivän tulokset

Narukerä – JPS 11-1 Narukerän sivuilla ottelusta seuraavaa: Kyllähän se ketsuppipullo aukesi ja kunnolla aukesikin. Narukerä oli tyly isäntä voittaen ottelun lukemin 11-1. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla, mutta päivän tehokunkku oli Eero Paavola tehoilla 1+6. Eero Paavolan mietteet ottelusta: Saatiin hyvä alku otteluun, kun koko joukkue oli hienolla asenteella mukana ja luistin kulki hyvin, vaikka peli oli sunnuntaina kello 13. Muutama yksinkertainen maali alkuun vapautti pelaamista ja tuskaisuus sekä viime pelien puskeminen saatiin loppumaan. Tänään saimme myös ruokittua hyökkääjiä hyville maalintekopaikoille ja onnistuttiin maalinteossa melko laajalla rintamalla. Maali-iloittelu katsottavissa jälkilähetyksenä Satakunnan Kansan verkkosivuilla. JPS-leirin tunnelmat ottelun jälkeen kotisivuillaan: Vaikka JPS:llä oli paikoitellen kohtuullisia maalipaikkoja ja puolustuksella hyviä suorituksia, oli Narukerä askeleen edellä kaikilla osa-alueilla. Narukerä puolusti joukkueena, rytmitti peliä hyvin ja pallo liikkui tehokkaasti. JPS:n eduksi on katsottava, että joukkue säilytti malttinsa ja rauhallisuuden, jatkoi yrittämistä ja yritti etsiä keinoja Narukerän horjuttamiseen. JPS:n “nuorennusleikattu” puolustus teki parhaansa, mutta ei pystynyt saamaan kuriin Narukerän kovalyöntisiä hyökkääjiä. Samuel Gerovoi maalissa teki sen, mitä tehtävissä oli. Ottelu ansaitusti Narukerälle 11-1. Veiterä – OLS 1 – 4 Veiterän kommentit yllätys tappiosta sivuillaan: Joulukuun pelit alkoivat kotikentältä mollivoittoisesti, kun Oulun Luistinseura kävi kaapimassa pisteet Kisapuistosta. OLS aloitti pelin tehokkaasti ja oli pian parin maalin johdossa , maalintekijöinä Moisala ja Böhm. Veiterän kavennuksen iski Lehtonen. Tämän jälkeen Pasma ja Pesonen iskivät vielä paikoista maalit. Veiterän päävalmentaja Tero Nieminen analysoi ensimmäisen jakson antia seuraavasti: – Ensimmäisellä jaksolla menetettiin pallo kolme kertaa tilanteissa, joissa ei mielestäni ollut edes selkeää kohdetta tai realistista mahdollisuutta syötölle. Näissä tilanteissa meidän kenttätasapainokin oli todella huono ja OLS rankaisi näistä maaleilla. Toiselle puolikkaalle luisteli päättäväinen kotijoukkue, mutta tulosta ei vaan saatu aikaiseksi. – Toisella jaksolla nostimme karvausta ja saimme riistoja ja joltain osin saimme vaikeutettua OLS hyökkäämistä. Hyökkäsimme itse monipuolisemmin ja syötimme palloa paremmin. Saimme enemmän uhkaa OLS:an alimpaan linjaa ja sitä kautta lukuisia erikoistilanteita, joista ei tänään onnistuttu.– OLS puolusti koko peli tiiviisti ja uhrautuvasti suojellen omaa maaliaan ja oli vaarallinen vastahyökkäyksissä. Näistä asioista voimme ottaa oppia OLS:lta. Huomenna harjoitellaan ja ylihuomenna pelataan. Meillä on vielä paljon parannettavaa monella pelin osa-alueella, pohdiskeli Nieminen pölyn jo laskeuduttua. Ehkä tämä tappio herättää joukkuetta. OLS ei iltaan mennessä ehtinyt kommentoimaan ottelun lopputulosta, mutta kotimatkalla Ouluun oli varmati tyytyväinen joukkua. HIFK – WP 35 3 – 2 HIFK ei vielä iltaan mennessä ollut kommentoinut kuin niukkasanaisesti voittoaan. Tiukan taistelun jälkeen kauden avausvoitto ja pisteet Stadiin. WP35 kaatuu 3-2. WP 35 ehti kommentoimaan ottelua tappion jälkeen seuraavasti: WP 35 sai pelata 55min miesylivoimalla, tuhri rankkarin, kolme puhdasta läpiajoa ja näin ollen HIFK korjasi pisteet 3-2 (1-0) lukemin. WP 35:n maaleista vastasi Niko Nissinen ja toinen merkittiin HIFK:n omaksi maaliksi. Helsinkiläisten ykkössankari oli maalivahti Pete Pättiniemi loistotorjuinnoillaan. – Eka jaksolla jää oli huono eikä saatu mitään aikaiseksi, toisella puoliajalla oli paikat ratkaista jo hyvissä ajoin kamppailu, mutta sitä ratkaisua ei ikinä tullut ja tässä on tulos. Pettynyt päävalmentaja Juha Järveläinen manaili tuhlattuja maalipaikkoja. WP 35 oli hyvällä jäällä kaikessa muussa parempi kuin maalinteossa, mutta sitkeä HIFK jaksoi taistella täydet 90 minuuttia, välillä kolmen miehen vajaallakin. – Tästä on vaan mentävä yli ja jatkettava työntekoa viikolla ensi viikolla treeneissä, päättää Järveläinen. Kampparit – Botnia 11 – 1 Kampparit uutisoivat ottelusta seuraavaa: Kampparit ei antanut sunnuntaina vierasvastustajalle Helsingin Botnialle mitään saumoja, vaan voitti ottelun 11-1 (3-1). Kettusen tehot tyydyttivät myös päävalmentaja Olli Mannista: Rasmus on tuonut paljon meille sekä kentälle että pukukoppiin. Hän on huippu-urheilija ja samalla nöyrä joukkuepelaaja, kehuu Manninen. Botnia on vähän vaisunoloinen joukkue, mutta sunnuntaina Kampparit pelasi hyvin. Lauantain OLS-ottelun hienoisten tuskailujen jälkeen joukkue purki tunnelmia ja sunnuntaiksi löysi peli-ilon. Kampparit avasi heti alusta maalinteon ja vaikka Botnia sinnitteli tasoihin, taukojohdosta mustien oli helppo siirtyä hallitsemaan toista jaksoa.Botnian pelitapa ja ennen muuta puolustuspeli antoivat tilaa Kamppareille.  Kokeneet Tomi ja Janne Hauska sekä Tuomas Liukkonen ja Kimmo Huotelin avasivat hyvin paikkoja Kettuselle, joka kiitteli takomalla maaleja. Erinomaisen pelin pelasi myös Lasse Korhonen Kampparien maalilla. Botnian valmentaja Esa Määttä oli sunnuntaina hiljainen. -Eipä ole ottelusta paljon kommentoitavaa. Vastakkain oli hyvä ja huono joukkue. Varsinkin toinen jakso oli meille oppitunti, sanoi Määttä. Botnian ryhmä on nuori, joka teki virheitä ja tuskastui tekemiseensä. Kokenut valmentaja Määttä löysi syyn otteisiin. -Kyse on pitkälti valmennuksesta. Moni pelaaja tulee suoraan junioreista ja siellä pelataan eri jääpalloa.

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Akilles – WP 35 8 – 3 Akilleksen 120-vuotisjuhlaottelussa Porvoossa noin 800 katsojaa näki Akilleksen kukistavan WP 35:n selvin numeroin 8-3. WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti: Akilles voitti ansaitusti 8-3 (3-1) WP 35 Porvoossa. Alusta lähtien hyvää ja vauhdikasta bandyä pelannut Akilles määräsi ottelussa tahdin ja pystyi pitämään sitä yllä 90 minuuttia. – Tänään ei oltu pelin ytimessä missään vaiheessa ottelua ja syöttöpeli oli huolimatonta. Siihen, kun lisätään vielä kaverin tehokkuus erikoistilanteissa niin tulos oli tämä. Koko joukkue kyllä yritti, että siitä homma ei jäänyt kiinni, kiteytti päävalmentaja Juha Järveläinen kamppailun. Varkautelaisten maaleista vastasivat Juho Holopainen, Niko Nissinen ja uransa ensimmäisen Bandyliigamaalin tehnyt 17-vuotias Väinö Aho. Joukkue matkaa yöksi Vantaalle ja jo 18 tunnin päästä vastassa on aina vaikea HIFK – Tästä nyt palauttelut käyntiin ja huomenna pitää olla klo 13.00 valmis. Huominen on kasvojen pesun paikka, päättää Järveläinen. Kampparit – OLS 8 – 3 Kampparit kaatoi OLS:n 8-3, selvin numeroin. Mikkeliläisten maalilla debytöi vasta 15-vuotias Iivo Korhonen. Valmentajat kommentoivat ottelua seuraavasti: Kamppareiden Olli Manninen oli hienoisen kriittinen omiensa esitykseen. “Lopputulos eli voitto on tietysti hyvä, mutta vähän flegmaattista esitys oli. Vielä on tekemistä siinä, että löydämme toisemme. Puhettakaan ei ollut tarpeeksi tilanteissa. Puolustuksen liikettä on vielä parannettava”. OLS:n Timo Tiusanen ei ottelun jälkeen erityisemmin selitellyt, vaan oikeastaan antoi tunnustusta Kamppareille. “Me luovutimme tilanteissa liian helposti. Kyllä teillä on potentiaalia. Meillä arki on vähän vaikeaa, mutta näillä mennään, tuumi Tiusanen”.

BandyLiigaUutiset

Eiliset tulokset

Ennakkosuosikit pitivät pintansa Ensimmäinen isompi maalijuhla vietettiin Jyväskylässä kun kotijoukkue paukutti taululle 12 maalia. Porvoossa sen sijaan maalit oli kortilla, ja ottelu ratkesi vasta lisäajalla Porilaisten eduksi. JPS – Botnia 12 – 3 JPS siis kuritti Botniaa lukemin 12-3. Botnia pysyi kotijoukkueen vauhdissa ensimmäiset 40 minuuttia, mutta sen jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Botnian tilanne kyllä suruttaa kun heidän peliään katsoo, ei auta vaikka valmennukseen hankittiin rutinoitunut Esa Määttä – kun Botnian rosteria katsoo, on heillä yli 20 pelaajaa listoilla + HIFK: lainalla on ollut myös maalivahti Jesse Järvinen. Eilisessä pelissä Botnian rosterissa oli vain 12 kenttäpelaajaa ja maalivahti Peräjärvi – siis heille olisi mahtunut listalle vielä 3 lisäpelaajaa. Yksi näistä 12 pelaajasta oli apuun kutsuttu Kasimir Johansson, jolla ei vuosiin ole Bandyliigakokemusta. Hattua silti täytyy nostaa pelaajille, jotka eilenkin taistelivat minkä pystyivät. BandyliigaToimitus todella toivoo, että Botnia saa rosterin kuntoon, ja he oikeasti taistelevat otteluiden voitoista – vajaalukuisena mahdollisuudet valitettavasti eivät ole ne parhaat – Tsemppiä kundit! JPS sen sijaan pelasi hyvää jääpalloa, tosin ei aivan täysillä – vaikka he 12 maalia iskivätkin. Maalintekijöinä nähtiin 5 eri pelaajaa, joista Tuukka Ässämäki kirjautti 5 maalia ja Jarno Eronenkin hattutempun. Mielenkiintoista oli myös se, että JPS vei jäähyt lukemin 30 – 10. Akilles – Narukerä 2 – 3 Porvoossa Akilles piti Narukerää lujilla, Akilles keskittyi tiukkaan puolustukseen. Tilastojen valossa Narukerä painoi päälle, kun heillä esim 13 kulmalyöntiä. Kumpikaan ei kuitenkaan päässyt kunnolla maalintekopaikoille, ja numerot pysyivät tiukkana ottelun loppuun asti. Akilles oli jo juhlimassa kolmannen ottelun pisteputkea, mutta lisäajalla Narukerän tukipilari Eero Paavola pääsi iskemään taululle 2-3 vierasvoiton (maali oli Paavolan toinen, tässä ottelussa.

BandyLiigaUutiset

Viikonlopun tulokset

Ottelut ovat olleet mielenkiintoisia Ennakkoon 2 vahvinta finaaliehdokasta Narukerä & Veiterä eivät viel ole osoittaneet tätä etukäteen asetettua yleisön arviota todeksi. Kampparit sensijaan on noussut ainakin BandyliigaToimituksen näkemyksellä taistelemaan tuosta kärkipaikasta tosissaan. WP35 on ollut rosterinsa esittelyn jälkeen listallamme korkealla, ja mustanahevosena he tosissaan taistelevat mitalleista. Akilles on kapealla rosterilla, josta osoituksena peruutettu ottelu kun joukkuetta ei saatu kasaan. Katsellaan näitä joukkueiden eroja ja onnistumisia lisää kun muutama viikko en menty pidemmälle, kun esim. HIFK ei vielä ole edes päässyt kotikentälleen. Katseet, ja mietteet siis viikonlopun peleihin…. Narukerä – WP 35 WP 35 täräytti pommin Porissa, kun se venyi 3-3 (2-1) tasuriin. Sinänsä tasuri ei ole Bandyliiga-Toimitukselle pommi, koska olemme uskoneet tänän kauden WP:n yltävän korkealle. Ehkä se pommi oli ettei Narukerä keksinyt lääkettä voittoon, koska he ovat kuitenkin kaikille suurin mestarisuosikki! WP 35 johti ottelua kolmeen otteeseen, mutta kotijoukkue Narukerä tuli tasoihin joka kerta. Kotijoukkue hallitsi ottelua koko 90 minuutin ajan, mutta WP 35 puolusti, että sitä oli vaikea murtaa kotijoukkueen. WP 35:n valmentaja Juha Järveläinen antoi kotisivuilla seuraavan kommentin ottelun jälkeen: Joukkueella oli tänäänkin uhrimieltä ja se antoi tänään palkinnoksi pisteen. Tämä ilme, kun säilytetään niin meillä on joka kerta mahdollisuus voittaa tässä sarjassa. Hyökkäysarsenaali meillä kyllä riittää vastaiskuihin ja tänään oli paikat lopussa jopa voittaakin. Vierasjoukkueen sankareihin ja parhaana palkittu Ari-Pekka Aho torjui Tomi Mustosen rangaistuslyönnin 2-3 tilanteessa. WP 35:n tehoista vastasivat Juho Holopainen 1+1, Lasse Karppinen 1+1, Arvi Lindlöf 1+0 ja Jere Kupiainen 0+1. WP 35 jatkaa kauttaan ensi viikonloppuna lauantaina se kohta Porvoossa Akilleksen ja sunnuntaina Helsingissä HIFK:n. OLS – JPS OLS ottelu alkoi upeasti, kun Aatu Tiusanen pujotteli koko JPS:n kokoonpanon upealla yksilösurituksella loppuun asti – vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. OLS:nrosterin vähyys konkretisoitui toisella jaksolla, kun vain kahden vaihtopelaajan voimin otteluun lähteneellä OLS:lla ei enää riittänyt jalkoja luisteluun. JPS lähti otteluun tappio niskassaan, kun kauden avausottelu reilua viikkoa aiemmin Mikkelin Hänskissä päättyi 4-2-häviön. Toisen puoliajan paineella, ja OLS:n väsytessä loppulukemat olivat 1-6 vierailijoille. JPS uutisoi ottelua seuraavaasti: JPS avasi maalihanat ottelun 21. minuutilla. Jyväskyläläisten Jasu Koljonen pelasi pallon oikean kulmalipun tuntumasta kapteeni Lasse Tammilehdolle, joka harhautteli tyylilleen ominaisesti oululaisten alakerran ja laukoi nopean rannelaukauksen OLS:n maaliin. Ennen puoliaikaa Jipsi siirtyi vielä johtoon, kun sivutuki Atte Niirasen oivaltava pitkä syöttö laidan kautta tavoitti Joonatan Alhon, joka käytettyään pallon Joonas Hiltusella sijoitti pelivälineen taidokkaasti maaliin. Puoliajalle siirryttiin vieraiden johdossa 1-2. Puoliajan jälkeen kovasti taistelleen Luistinseuran vauhti alkoi hieman hyytyä pelin edetessä. JPS hallitsi palloa, ja jatkuva puolustaminen alkoi selvästi väsyttää oululaisia. JPS lisäsi maalisarakkeensa lukemaa kolmeen 52. minuutilla, kun ensimmäisellä puoliajalla kauden maalitilastonsa avannut Alho sai tilaa OLS:n rangaistusalueen vasemmalla puolella ja sijoitti pallon komeasti oikeaan yläkulmaan. Alhon maalia seurasi Jasu Koljosen maali, jonka syötti Nikke Tuhkanen pakotettuaan ensin karvauksellaan OLS:n alakerran pallonmenetykseen. Koljonen teki illan toisensa noin kymmenen minuuttia myöhemmin, kun oikealta lyövä JPS-hyökkääjä tulitti pallon kulmalyönnistä verkon perukoille. JPS kaunisteli lukemia vielä 85. minuutilla, kun illan tehopelaaja Joonatan Alho sai hyvän syötön Jarno Eroselta ja viimeisteli vuorenvarman maalin ohi OLS-vahti Jere Penttilän. Erotuomarin viheltäessä pelin päättyneeksi komeilivat taululla jyväskyläläisten 1-6-voittolukemat. HIFK – Kampparit Kampparit aloitti vieraspeliviikonlopun Helsingissä IFK:n vieraana. Peli oli alusta lähtien vahvasti Mustan hallinnassa, eikä helsinkiläiset päässeet juurikaan tekopaikoille. Ensimmäisellä jaksolla Kampparit osui kolmesti, Topi Saukkosen, Janne Hauskan ja Karo Liimataisen osumilla. Toinen jakso, Kampparit onnistui kaikessa Toisella jaksolla Kampparit takoi maaleja tasaiseen tahtiin, eikä IFK päässyt Aku Ojasen ainokaista lukuun ottamatta juurikaan maalipaikoille. Rasmus Kettunen, Santeri Laitinen ja Tomi Hauska tekivät maalin mieheen. Lopputulos ogelissa 1-8 Kamppareille. HIFK:n leirissä toivotaan, että tämä viikko olisi viimeinen, ennen kuin päästään omalle kentälle Kallioon, jossa taisteluhenki tulee varmasti olemaan erilainen kuin oli tänään. Narukerä – Kampparit Valitettavasti BandyliigaToimitus ei tästä ottelusta voi mitään kommentoida, kun emme saaneet raporttia Porista. Botnia – Veiterä Mitä tapahtui Oulunkylässä? Seurasimme ottelua tai ensimmäistä puoliaikaa paikan päällä. Ottelu oli täysin vierailijoiden halussa, ja Botnian maalissa ensimmäisen Bandyliigaottelun pitkään aikaan pelannut Jesse Järvinen torjui hienosti, pitäen Botnian mukana ottelussa (Järvinen on Botniassa lainalla HIFK:n rosterista). Kuitenkin Botnia taisteli avausjakson viimeiset muutamat minuutit ja tauolle mentiin 2-3 lukemissa. Jännää oli että Veiterä hallitsi lähes 45 minuuttia, silti tuo pariminuuttinen Botnian jakso, ja tilanne tasainen taululla. Bandyliiga,Toimitus joutui poistumaan toisiin tehtäviin tauolla Botnia kommentoi ottelun toista jaksoa seuraavasti: Toinen jakso oli sitten selkeämmin Botnia merkkinen. Palkinto tuli, kun toista jaksoa oli pelattu reilu vartti. Jyrki Tauschi toimitti palloa maalille ja maalin edessä omassa toimistossaan Tero Määttälä oli elementissään. Sääli vain, että lähes välittömästi tasoihin päästettyään, lahjoitti Botnia Veiterälle kaksi maalia. Ensin epäonnisena pompulla omaan maaliin ja pari minuuttia myöhemmin oman alueen harhasyötöllä, josta Valtanen pääsi karkuun ja sijoittamaan pallon ohi Botnian maalivahdin. Botnia painoi vimmatusti päälle loppupelin ajan ja pääsi maalin päähän Määttälän tekemällä maalilla. Sanomattakin selvää, että maali syntyi maalin edestä reboundista. Tasoitusmaalikin oli lähellä, mutta Veiterä kesti ja Botnian hyvä taistelu jäi ilman palkintoa. Veiterälle pisteet lukemin 4-5. Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti Veiterä aloitti maalinteon rankkarista pelin 13. minuutilla kun Niklas Valtanen osui jälleen pilkulta maaliin. Joukkueen kippari Ere Verhelä ja Joonas Peuhkuri veivät Veiterän jo 3–0-johtoon, mutta juuri ennen taukoa Botnia osui kahdesti ja jännittävistä asemista lähdettiin toiselle puolikkaalle. Maaleja tehtiin toisella jaksolla tasatahtiin ja Veiterä oli 3–4-johdossa kun pallo kimposi Botnian puolustuksen kautta omaan maaliin. Tämän jälkeen Veiterän voittomaaliksi jäi Niklas Valtasen tekemä 3–5-osuma pelin 70. minuutilla. Botnia kavensi vielä loppunumeroihin Tero Määttälän toisella osumalla, mutta sitä lähemmäs kotijoukkue ei päässyt. Aivan pelin lopulla vauhti kiihtyi, mutta alkukaudelle ominaiseen tapaan pallot pomppivat mailasta ja syötöt ei aivan napsuneet kohdalleen. Kauden tässä vaiheessa pisteiden merkitys on suuri, ja nämä olivat Veiterälle tärkeät vieraspisteet.