BandyLiigaUutiset

JPS täydentyi kahdella tärkeällä palasella

Tuomas Liukkonen ja Nico Nevalainen jatkavat JPS:ssa myös tulevalla kaudella. JPS tiedottaa, että tulevalla kaudella Tuomas Liukkonen ja Nico Nevalainen käyttävät optionsa seurassa – yhteistyö jatkuu näin myös tulevan kauden 2025–26. 🔴 Tuomas Liukkonen JPS kapteeni oli syksyllä 2024 yksi joukkueen kulmakivistä, ja hänen johtajuutensa siivitti joukkuetta finaaliin asti. 🔴 Nico Nevalainen JPS:n oma kasvatti palasi viime kauden alussa Ruotsista vahvistamaan joukkuetta, ja on toiminut tärkeänä osana hyökkäysosastoa . Tulevan kauden 2025-26 odotukset korkealla JPS:n valmennusjohto on tyytyväinen jatkosopimuksiin: Seura odottaa, että molemmat pelaajat nostavat otteitaan entisestään ja kantavat vastuuta niin kentällä kuin pukukoppielämässä.

BandyLiigaUutiset

Tuomas Liukkonen siirtyy Jyväskylään

Keskisuomalainen uutisoi sopimuksesta JPS tiedotti hankkineensa 1+1-vuotisella sopimukselle riveihinsä Tuomas Liukkosen. 31-vuotias pelaaja pelasi viime kaudella kasvattajaseura Kamppareissa. Opintojen onnistuminen Jyväskylässä oli yksi syy siirtyä JPS:n riveihin Jyväskylään. Liukkonen on isossa roolissa, kun nuoreen JPS:n Bandyliigamiehistöön tarvitaan rutiinia ja pelillistä johtajuutta. Tätä korosti myös JPS:n päävalmentaja Topi Rytkönen.

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Tuomas Liukkonen kamppareihin

Kampparit on tehnyt sopimuksen Tuomas Liukkosen kanssa Kampparit sai kovan tason vahvistuksen, kun 30-vuotias Tuomas Liukkonen palaa kasvattajaseuraansa. ”Köli” siirtyi kaudeksi 2017-18 Ruotsin pääsarjan Kalixiin ja pelasi sen jälkeen kaksi kautta Siriuksessa Uppsalassa. Palattuaan Suomeen pelasi Liukkonen kaksi edellistä kautta Lappeenrannan Veiterässä, josta saavutuksena hopeaa ja kultaa. Kampparien päävalmentaja Olli Manninen on tyytyväinen -Tuomas on yksi Bandyliigan parhaista pelaajista ja merkittävä vahvistus Kamppareille, sanooManninen. Tuomas oli ratkaisevassa roolissa viime kaudella mestaruuden voittaneessa Veiterässä.Liukkonen vahvistaa Kampparien keskikenttää. -Paluu on ollut mielessä pitkään, nyt se tapahtui. Hyvillä mielin ja innoissaan kautta odotellaan,sanoo Tuomas Liukkonen Seuran toiminnanjohtaja Kimmo Huotelin sopimuksesta -Omia kasvatteja on aina mieluista saada takaisin, Tuomas on kasvanut todelliseksi laatupelaajaksija on yksi bandyliigan parhaita pelaajia. Liukkosen Sopimus on tässä vaiheessa yksivuotinen. Kamppareilla on tässä vaiheessa koossa sopimukset 16 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdinkanssa. Joukkue on viimeisiä silauksia vaille valmis tulevaan kauteen.