BandyLiigaUutisetWP35Uutiset

Surullinen isku talkooväelle

WP 35:n rakennustyömaalta varastettiin ulko-ovi WP 35:n väki koki viikonloppuna erittäin ikävän yllätyksen Varkauden Kämärillä. Seuran rakennustyömaalta varastettiin valkoinen ulko-ovi torstain 27.8. yön ja lauantain 29.8. aamun välisenä aikana. Ovi oli vielä odottamassa asennusta. Karmit varas tai varkaat jättivät työmaalle – itse ovi sen sijaan katosi. Tapaus harmittaa erityisesti siksi, että rakennusta tehdään suurelta osin talkoovoimin. Ihmiset käyttävät projektiin omaa aikaansa ja osaamistaan, ja myös WP 35:n varoja on käytetty rakennuksen toteuttamiseen. Siksi tällainen teko tuntuu tavallistakin ikävämmältä. Talkootyöllä rakennetaan yhteistä hyvää. Sieltä varastaminen ei ole pois kasvottomalta rakennusliikkeeltä, vaan suoraan seuraväeltä, vapaaehtoisilta ja WP 35:n toiminnalta. On vaikea ymmärtää, mitä joku ajattelee kantaessaan työmaalta mukaansa oven, jonka käyttötarkoitus on ollut palvella paikallista urheiluseuraa ja sen ihmisiä. WP 35 pyytää nyt havaintoja tapahtuneesta. Jos joku on nähnyt Kämärin alueella kyseisenä aikana jotakin epäilyttävää tai huomaa valkoista ulko-ovea kaupattavan esimerkiksi ilman karmeja, kannattaa asiasta ilmoittaa seuralle. Nyt jääpalloväki voi näyttää voimansa Ikävästä tapauksesta voidaan tehdä myös jotain hyvää. WP 35 on suomalaisen jääpallon perinteikkäimpiä seuroja, eikä sen talkooväkeä pitäisi jättää yksin tällaisessa tilanteessa. Jääpalloperhe voisi nyt osoittaa, mitä yhteisöllisyys käytännössä tarkoittaa. Ensimmäinen ja helpoin tapa auttaa on jakaa tietoa varastetusta ovesta mahdollisimman laajasti. Mitä useampi ihminen näkee ilmoituksen, sitä vaikeampaa ovea on myydä eteenpäin huomaamatta. Jos joku yritys, rakennusalan toimija tai yksityinen henkilö pystyy auttamaan uuden oven hankkimisessa, materiaalien kanssa tai muuten rakennustyömaan etenemisessä, yhteydenotto WP 35:een (wp35bandy at gmail.com) olisi varmasti arvokas ele. Myös seuran tukeminen muuten merkitsee paljon. Käykää WP 35:n otteluissa, tukekaa seuran toimintaa sen omien kanavien kautta, ostakaa seuran tuotteita silloin kun niitä on tarjolla ja pitäkää seuraa esillä. Jääpallossa rahaa ja vapaaehtoisia käsiä ei ole koskaan liikaa. Yhdenkin tällaisen ylimääräisen menetyksen paikkaaminen tarkoittaa, että rahat ovat pois jostain muusta – junioritoiminnasta, pelaamisesta, olosuhteista tai seuran kehittämisestä. Nyt olisi hieno hetki näyttää, että kun yhdeltä jääpalloseuralta viedään, muu jääpalloperhe tulee rinnalle. Ja sille, joka oven vei, voi sanoa vain tämän: Palauta ovi. Se olisi tässä tilanteessa ylivoimaisesti paras ratkaisu.

BandyLiigaUutisetWP35Uutiset

Varkaudesta kajahtaa!

WP-35 lähes kasassa Iloinen “kajahdus” kuuluu Varkaudesta kun WP 35 on vaikean viime kauden jälkeen saanut joukkueen ensi kauden rosterin lähes kasaa. Joukkuetta vahvistavat maajoukkueessakin pelannut Niko Nissinen, Juho Holopainen, joukkueen pitkäaikainen kapteeni Aleksi Puustinen, Joona Pietikäinen, Jukka-Pekka Hoffren ja Mikko Kilpeläinen. Juha Järveläinen & Ilkka Hofren Kuusikko tuo paljon kokemusta, johtajuutta ja taitoa sekä kentälle että koppiin. Aika tulee varmasti näyttämään miten nopeasti pelaajat pääsevät taas hommaan sisälle. Tärkeintä on, että meillä on tässä vaiheessa joukkue kasassa ja pääsemme aloittamaan yhteistreenit, valmentaja jatkava Juha Järveläinen iloitsee.Järveläisen aisaparina jatkaa viime kauden tapaan Ilkka Hoffren. Kauhanen vahvasti mukana taustalla Joni Kauhasen panos taustalla on myös joukkueelle tärkeä ja auttaa paljon pienentämään omaa kuormaa, samoin seuran hallitus on jaksanut vaikeinakin aikoina olla tukena, Ilkka Hoffren toteaa.Joukkueen vahvuus on tällä hetkellä 2+19. Puustinen, Maalivahti Eemeli Puustinen on lupautunut myös mukaan, mutta on lokakuun loppuun Etelä-Suomessa töissä. Lisäksi käymme tällä hetkellä vielä neljän muun kotimaisen pelaajan kanssa keskusteluita ensi kaudesta. Omat pojat, ja kaikki asuu Varkaudessa Tämä on iso muutos viime kauteen, että saamme pelaajat Varkaudesta ja harjoitteleminen muuttuu jo tämän myötä laadukkaamaksi ja voimme ottaa isoja askeleita eteenpäin, summaa Hoffren. oukkue aloittaa yhteistreenit tällä viikolla, jolloin on testiviikko ja ensi viikolla käynnistyy harjoitukset toden teolla. Joukkue harjoittelee kesäkuun loppuun viisi kertaa viikosta, jonka jälkeen on neljän viikon omatoimijakso. Joukkue kaudelle 2022-23 Ari-Pekka Aho mv Vertti Torvinen mv Eemeli Puustinen mv (ei sopimusta vielä) Niko Nissinen Aleksi Puustinen Juho Holopainen Joona Pietikäinen Jukka-Pekka Hoffren Mikko Kilpeläinen Robert Ruippo Arvi Lindlöf Ville Hokkanen Jimi Siiteri Tatu Ruotsalainen Joel Holopainen Jyrki Tauschi Aatu Torvinen Onni Kilpeläinen Benjami Nyyssönen Jasper Pöllänen Väinö Aho Väinö Niiranen Tämä uutinen on hieno koko suomalaiselle jääpallolle, BandyliigaToimitus toivottaa tsempit Varkauteen!

BandyLiigaUutiset

Sitkeä laji

Veikkauksen X-lehti kirjoitti mielenkiintoisen jutun sivuillaan Varkaus porskuttaa jääpallon mahtikaupunkina, vaikka lajin piti olla kuihtunut Suomesta ja koko paikkakunnankin piti kaatua kannattamattomien paperitehtaiden mukana. Miten se on mahdollista ja miltä kentän laidalla talvipakkasissa näyttää? Veikkauksen X-lehti lähti selvittämään asiaa paikan päälle Pohjois-Savoon. Sanat: HIPPO TAATILA – Kuvat: MIIKKA PIRINEN Jääpallokatsomossa seisoskelu ei ole nössöjen touhua.  Alla olevasta linkistä pääset lukemaan Hippo Taatilan hyvin kirjoitetun ja Miikka Pirisen kuvittaman pitkän jutun Varkaudesta ja Jääpallosta – Veikkauksen tuottamasta X – asiakasjulkaisusta. BandyliigaToimitus kiittää kumpaakin jutun tekijää, ja tietysti Veikkauksen X – asiakasjulkaisua jääpallon esille tuomisesta – KIITOS!