BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Jatkosarjat on lähes pelattu, ainoastaan tänään on jäljellä vielä merkityksetön OLS-HIFK ottelu. Sijoitukset ovat selvillä, ja ne ovat seuraavat: 5. Akilles, Puolivälieriin Jyväskylän PS vastaan 6. WP 35, Puolivälieriin Lappeenrannan Veiterää vastaan 7. HIFK, pelit jatkuvat kaudella 2023-24 8. Botnia, pelit jatkuvat kaudella 2023-24 9. OLS, pelit jatkuvat kaudella 2023-24 Alla vielä joukkueiden kommentit lauantain peleistä Ylempi Jatkosarja Kampparit – Narukerä 3-3 Kampparit ei aivan saavuttanut tavoitettaan eli Bandyliigan ylemmän jatkosarjan voittoa. Kampparit päätyi jatkosarjan kakkoseksi, sillä lauantaina sarjan viimeisestä ottelusta Porin Narukerää vastaan ei saaliiksi jäänyt kuin yksi tasapelipiste. Ottelu päättyi tasan 3-3 (1-0). -No onhan tämä tasapeli pettymys, sillä ei voitettu sarjaa, tuumi Kamppari-kapteeni Kimmo Huotelin ottelun jälkeen. -Mutta ei kuitenkaan synkistellä liikaa. Kotona ei olla tällä kaudella hävitty kertaakaan. Nyt on viikko aikaa harjoitella ja valmistautua jatko-otteluihin. Kamppari-ryhmää tasapeli jäi kaivelemaan, sillä käsissä oli ottelun voittokin. Kampparit oli kahden maalin johdossa vielä toisen jakson puolivälissä. Ensijaksolla Severi Noponen tarjoili Santeri Laitiselle paikan (1-0). Tilanne syntyi Rasmus Kettusen esityöstä. Toisella jaksolla nähtiin hienoista jääpallohistoriaa, kun Kampparien toisen maalin rakensivat isä ja poika Huotelin. Kippari Huotelin valmisteli ja syötti ja vielä juniori-ikäinen Simo Huotelin tinttasi häkin. Simo Huotelin teki Kampparien toisen maalin isä-Huotelinin syötöstä Ottelu oli hyvää jääpalloviihdettä ja Kampparit piti peliä hallussaan. Tyly vaihe ottelussa osui kuitenkin 60. minuutin tienoille, kun Narukerä teki kolme maalia kymmenessä minuutissa. -Oli se musta kymmenminuuttinen, huokasi päävalmentaja Olli Manninen ottelun jälkeen. Manninen ei eritellyt sen enempää vaikeaa jaksoa, mutta sanoi, että puolustuksessa sattui herpaantumista. Huotelin oli samaa mieltä. -Tuossa hetkessä liike jotenkin loppui ja puolustus oli liian avonaista. Ehkä sitä alettiin jo varmistella voittoa. Kampparit järjesti kuitenkin todella näyttävän loppukirin. Manninen antoi kehut joukkueelle lopun väännöstä ja pallollisesta pelaamisesta. Puristus toi tekopaikkoja, joista Karo Liimatainen rutisti ruuhkasta tasoitusmaalin. Syötön tarjoili Aki Manninen. Kampparien parhaana palkittiin nuori maalivahti Lasse Korhonen, joka pelasi taas kerran hyvän ottelun. Korhonen esitti muutaman tyylikkään kopin ja esti Poria karkaamasta. Kampparien maalilla Lasse Korhonen pelasi jälleen hyvän ottelun. Korhonen piti torjunnoilla numerot kurissa Porin kovimman painostuksen aikana. Mannista tasapeli sapetti siksikin, että Narukerän toinen maali syntyi rankkarista, jonka tuomitsemista kotijoukkue protestoi voimakkaasti. Mikkeliläiskatsomoon tilanne näytti siltä, että Porin hyökkääjä ryntäsi omia aikojaan päin puolustusta ja kaatui, ja kun kaatuu tarpeeksi näyttävästi, tuomio tulee hyökkääjän eduksi. Ottelun jälkeen Manninen tivasi tuomaristolta rankkariperusteita ja tuumi, että ottelun lopputulokseen oli tuomariratkaisulla iso rooli. Tilanne, josta tuomaristo määräsi jupinaa aiheuttaneen rankkarin Porin valmentaja Tuomas Erkkilä oli lauantaina tyytyväinen, sillä tasapelipiste riitti Porille ylemmän jatkosarjan ykköspaikkaan. Harvoin näkee, että tasapeliä tuuletetaan kentällä vihellyksen jälkeen. -Numerot osoittavat, että ottelu oli kovaa vääntöä. Tosin aika odotettu ottelu. Siihen olen tyytyväinen, että nousimme kahden maalin takaa eikä hyydytty. Kampparit aloittaa välierät 22. helmikuuta kotikentällä Narukerä kommentoi tasuria seuraavasti: Tasapeli Mikkelistä tarkoittaa, että Narukerä voittaa ylemmän jatkosarjan! Kerän pelatessa finaalissa peli pelataan Porissa Amiko-Areenalla. Ennen sitä on kuitenkin tiukka välieräsarja edessä. Vastaan tulee voittaja parista JPS-Akilles. Nyt huilataan ja treenataan seuraava viikko. Keskiviikkona 22.2 aloitetaan välieräsarja Porissa. Maalintekijät tänään: Rajala Paavola Paukkonen JPS – Veiterä. 3-5 JPS leiri kommentoi hiukan pettyneenä: Lauantaina pelattiin miesten Bandyliigan ylemmän jatkosarjan viimeiset ottelut. Viitaniemessä pelattu JPS-Veiterä päättyi tulokseen 3-5 (1-2). JPS:n seuraava kotiottelu on puolivälierä JPS-Akilles keskiviikkona 15.2. klo 19:00. Puolivälierät, jotka pelataan paras kolmesta-periaatteella, pelataan keskiviikkona 15.2. (Jyväskylä Viitaniemi), perjantaina 17.2. (Porvoo) ja mahdollinen kolmas ottelu sunnuntaina 19.2. (Jyväskylä Viitaniemi). Puolivälieräparit ovat JPS-Akilles ja Veiterä-WP 35. Veiterä kommentoi voittoaan seuraavasti: Voitolla Veiterä varmisti runkosarjan kolmannen sijan. Pelit jatkuvat siis puolivälierissä alemmassa jatkosarjassa toiseksi, eli runkosarjan kuudenneksi tullutta WP 35:ttä vastaan. JPS kohtaa kovassa nosteessa olevan Akilleksen – sarjaykkönen Kerä ja tänään kakkoseksi valahtanut Kampit huilaavat ensi viikon. Viitaniemen matsi pelattiin huippuoloissa – mitä nyt aurinko hieman heijasteli jäänpinnasta Veiterä-mokke Saku Herrasen silmiin ensimmäisen puolen tunnin ajan. Kenttäpeli oli tasaista ja osin myös hieman varoivaista. Tunnustellen lähdettiin liikkeelle. Veiterä nosti hiljalleen karvausta ja pääsi ns. ylähäsyllä estämään Jipsin vahvan pelin rakentamisen akselilla Hiltunen–KPesonen–Tuhkanen–Ässämäki. Veiterältä Santtu Nurmi, Samppa Äikäs ja keskialueen kolmikko Verhelä–EPeuhkuri–JPeuhkuri painoivat pelin painopistettä kohti JPS-vahti Karri Leisimon maalia. Kahdeksannella minuutilla Joonas Peuhkuri osuikin maalin edustalta ja vei vieraat johtoon. Tämä pakotti JPS:n jo hieman avaamaan peliä ja he saivatkin ensimmäisen puolen tunnin aikana kolme vaarallista kulmatilannetta, jotka eivät onneksi tuottaneet tulosta. Erityisesti kovalyöntinen Joonas Hiltunen saatiin pidettyä aisoissa. Veiterä meni kahden maalin johtoon 29. minuutilla kulman jälkitilanteesta, kun Sane Nurmi osui libero Juuso Kärmeniemen esityöstä. Parin maalin johto toi jo vähän vapautuneisuutta Veiterän peliin. Aivan ensijakson lopulla (45. minuutilla) kävi kuitenkin niin, että omat junnut, Kalle ja Topi Pesonen tekivät punapaidoille todellisen koppimaalin: 1–2-numeroissa tauolle. JPeuhkuri ottelun hahmona Toisella jaksolla Veiterä jatkoi edelleen vahvaa luistelua. JPS on kieltämättä joukkue, jossa on todella taitavia yksilöitä ja hienoja pelaajia, mutta heidän otteet olivat silminnähden ”yksilösuorituksia” – sen sijaan Veiterältä Matias Lehtonen, Eetu Peuhkuri ja tässä pelissä mainioon pistevireeseen päässyt Joonas Peuhkuri (2 + 2) näyttivät mitä tarkoittaa vauhti ja joukkuepeli. Ensin 49. minsan kohdalla JPeuhkurin ampumasta laukauksesta Huuhtasen Paavo siirsi ribarin maaliin ja sen jälkeen kenttäpelissä Lehtosen ja EPeuhkurin luisteluvoimalla pelin painopiste kallistui vääjäämättä kohti Leisimon maalia. Veiterä meni JPeuhkurin sivaltamalla rankkarilla jo 4–2-johtoon. Senkin taustalla oli entinen Veiterä-junnu, Kyllösen Jaakko, jolle kenttäkunkku M-O. Gustafsson määräsi huitomisjäähyn. Tämän jälkeen pelattiin edelleen vauhdikkaasti ja JPS-luotsi Topi ”ei-se-Ryde” Rytkönen kannusti omiaan kiivaasti kohti Veiterän maalia. Tilanteen kuivuivat tiiviin Veiterä-puolustuksen malttiin, mutta 87. minuutilla vihdoin onnistui, kun Jarno Erosen maila oli sopivasti kohdalla ja Jasu Koljoselle merkittiin sinänsä harvinainen maalisyöttö: 3–4 ja tilanne tiivistyi. Veiterän lankulta toivottiin aikalisää ja se saatiin. Heti aloituksen jälkeen JPeuhkuri tavoitti kärjessä viilettäneen Samppa Äikkään, joka löi pallon noin 25 metristä ohi hämmästyneen Leisimon. Se niiautti Jipsin ja loppu oli enää muodollisuus. Leisimo palkittiin ansaitusti kotijoukkueen parhaana. Veiterälle tilille Jyväskylästä arvokas voitto, jonka avaimina olivat luistelu, hyvä koko joukkueen puolustus ja hyvä yhteispeli. Huomionarviosta oli myös se, että Veiterä oli matkassa ilman paria avainpelaajaansa, jotka kärsivät pienistä alaraajavaivoista. He kyllä parantuvat seuraaviin peleihin ja ovat valmiina antamaan panoksensa seuraavissa matseissa. Tero Nieminen: Puolustus ratkaisi Ottelun jälkeen Tero Nieminen välitti iloiset tunnelmat Viitaniemen kentältä:– Puolustettiin tänään hyvin. Oltiin kypsiä ja pidettiin JPS:n taitava hyökkääjät laidoilla.– Oli myös hienoa, että pelihuumori alkaa löytyä ja oltiin muutenkin terävänä koko pelin ajan. Runkosarja on hyvä päättää voittoon ja nyt aletaan pelaamaan vain voitosta, Nieminen sanoi. Veiterän seuraava vastustaja on WP 35 Varkaudesta. Se sijoittui runkosarjassa kuudenneksi. Toisen puolivälieräparin muodostaa JPS ja Porvoon Akilles. Hifkin, Botnia ja Olssi kausi päättyi tähän. Tero Nieminen mietti jo tulevaa ottelusarjaa:– Sanoin jätkille, että tästä pelistä otetaan…

BandyLiigaUutiset

Tänään ratkeaa puolivälierien parit

Jännitystä riittää jokaisella pelipaikkakunnalla HIFK, OLS pelailevat 2 ottelua, ja Botnia seuraa jo kesävermeissä muiden otteluja. Kiihkeintä kuitenkin on kuka ottaa ylemmän jatkosarjan kärkipaikan Narukerä vai Kampparit? Seuraava taistelu onkin sitten JPS:n ja Veiterän välillä, kumpi ottaa kolmospaikan, ja kumpi jää neloseksi. Vastustajat puolivälieriin selviää otteluissa WP 35 vs HIFK, ja OLS – Akilles. Helsingissä osa HIFK:n kannattajista oli Akilleksen WP tappion jälkeen tuohduksissa, ja toivoi jopa HIFK:n häviävän tahallaan WP 35:lle, jotta Akilles saisi vaikeamman reitin jatkossa. Tunteet ovat varmasti jo laskeneet, ja ainakin HIFK:n kapteeni Tommi Niittylä kertoi, että HIFK:n kulttuuriin ei kuulu häviäminen, eikä varsinkaan tahallaan. Totuus on kuitenkin se, että tänään ratkeavat nämä kaikki ja sinänsä huomisella OLS – HIFK ottelulla ei enää merkitystä ole taulukkojen, tai puolivälierien kannalta mitään. Ilmat ovat loistavat, joten kaikki katsomoihin kannustamaan omia! Ylempi Jatkosarja Kampparit – Narukerä Klo: 16.00 Kampparit kommentoi ottelua, jossa ratkeaa kotietu Bandyliigan loppuun asti seuraavasti: Kampparit päättää Bandyliigan ylemmän jatkosarjan lauantaina kotikentällä Hänskissä, kun Mikkeliin vieraaksi saapuu tällä hetkellä jatkosarjaa johtava Porin Narukerä. Narukerä on nyt ylemmän jatkosarjan kärjessä 28 pisteessä ja Kampparit pisteen takana. Kumpikin on jo varmistanut asemansa kahden parhaan joukossa ja menossa suoraan välieriin, mutta merkitystä ottelulla silti on. -Tietenkin haluamme voittaa ottelun ja päättää sarjan voittoon, mutta panosta on siinäkin, että voittaja saa kotiedun loppuun saakka, sanoo päävalmentaja Olli Manninen. Tiedossa lauantaina on kova ottelu, jota Manninen luonnehtii ”runkosarjan finaalipeliksi”. Porin Narukerä on ollut Bandyliigan ennakkosuosikki, ainakin sarjan alkutunnelmissa. Manninen pitää Poria vahvana joukkueena. -Näitä pelejä on odoteltu. Ottelu on hyvä mittari meille. Kerä on laadukas ja hyvä joukkue. Lääkkeet vastustajan kaatamiseen ovat selvät: -Oman pään pelin on onnistuttava. Pelejä voitetaan puolustamalla hyvin. Se voittaa, joka pystyy pitämään oman pään ja luodaan samalla tarvittavat maalintekopaikat. Manninen sanoo, että JPS-ottelussa tämä onnistui, mutta Veiterän pelissä sakkasi, sillä Veiterä-ottelussa vastustaja teki liikaa maaleja. Kamppareiden ja Narukerän keskinäiset ottelut ovat mustapaidoille hienoisesti plussan puolella. Syksyllä joukkueet pelasivat tasan Porissa, Mikkelissä Kampparit voitti. -Kotona emme ole hävinneet, mutta jokainen peli on uusi pelinsä. Koko joukkue on terveenä, pelifiilinki hyvä ja luvassa hieno kelikin. Tulkaa katsomaan, sanoo Manninen. Kampparit-Narukerä alkaa Hänskissä lauantaina klo 16.00. Tavallisuudesta poikkeava otteluaika johtuu siitä, että ylemmän loppusarjan ottelut pelataan samaan aikaan. Kampparit puolestaan tuli vastaan, kun Pori ehdotti hieman myöhennettyä alkamisaika Narukerä kommentoi ottelua seuraavasti: Tänään laitetaan ylempi jatkosarja pakettiin. Kerä lähtee ansaitulta kärkipaikalta kohti Mikkeliä. Huomisen ottelun voittaja tulee voittamaan koko ylemmän jatkosarjan ja saa näin kotiedun päätyyn saakka. Kerälle riittää myös tasapeli varmistamaan ykköspaikan. Välierät tulee alkamaan Porissa joka tapauksessa keskiviikkona 22.2. Vastustaja voi olla kuka vain puolivälierä nelikosta Veiterä, JPS, WP 35 tai Akilles. Ottelu on nähtävissä Kamppareiden Solidsport kanavalta! Live-Lähetystä voit seurata alla olevasta linkistä (Ilmainen, Vaatii rekisteröitymisen) JPS – Veiterä Klo: 16.00 JPS kommentoi ottelua seuraavasti: Lauantaina pelataan montussa!! Jatkosarjan viimeisessä pelissä vastaan luistelee Veiterä Tulkaahan kannustamaan punaiset voittoon Peruskoululaiset pääsevät otteluun ilmaiseksi!! Veiterä lähtee otteluun seuraavin eväin, ja kommentein: Tänään pelataan Viitaniemessä klo 16.00, kun vastaan luistelee JPS Bandy Official. Kiitos Kaakon Hevitukku matkaeväistä! Etenkin banaanit maistuvat Eemelille #77. Live-Lähetystä voit seurata alla olevasta linkistä (Ilmainen) Alempi Jatkosarja WP 35 – HIFK Klo: 15.00 WP 35 kommentoi kotijoukkueena seuraavaa: Lauantaina panoksena jatkosarjan voitto WP 35 päättää lauantaina jatkosarjan Kämärillä, kun vastaan saapuu HIFK. Tasapelillä WP 35 varmistaa minisarjan voiton ja viidennen sijan. – Hyvä peli keskiviikolta alla Porvoossa ja nyt on mahdollisuus viimeistellä lohkovoitto. Tällä kaudella on pelattu kaksi tiukkaa peliä HIFK:ta vastaan ja sellainen ok varmasti tulossa lauantainakin, toteaa päävalmentaja Juha Järveläinen. Runkosarjassa molemmat voittivat kotiottelunsa HIFK voitti 3-2 Oulunkylässä ja WP 35 4-2 Kämärillä. WP 35:llä on myös mahdollisuus venyyttää tappiottomien pelien sarja jo yhdeksään. – Kahteen peliin ei vastustaja ole tehnyt maaliakaan meidän verkkoon, joten se on jo varmasti jonkinlainen seuraennätys, mutta tärkeintä edelleen jatkaa kurinalaista puolustamista ja pitää vastustaja mahdollisimman vähillä maalipaikoilla. AP maalilla ja Joona liberona on johtanut alakertaa loistavasti viime pelit ja koko joukkue on sitoutunut pelitapaan täydellisesti, kehuu Järveläinen. WP 35 jatkaa jokatapauksessa puolivälieriin, jotka alkavat ensi keskiviikkona vieraspelillä ja perjantaina on vuorossa kotipeli. – Tätä herkkua on nyt tarjolla varkautelaisille ja kelikin näyttäisi lauantaina olevan hyvä, toivottavasti saadaan taas yleisön tuki taakse lauantaina, päättää Järveläinen. HIFK Kommentoi ottelua näin: Röda päättää kauden pohjoisen kiertueella. Kiertueen ensimmäisessä matsissa tänään vastassa WP35 Varkaudessa klo 15:00. Huomenna kiertue jatkuu Ouluun. Päivän matsissa ei Rödan osalta ole panosta. Mahdollisuudet playoff-paikkaan kariutuivat kun WP35 voitti Akilleksen keskiviikkona, ja näin molemmat Akilles ja WP35 varmistivat paikan playoffeissa. Matsissa on kuitenkin panosta WP35:n osalta. Voitolla varkautelaiset varmistaisivat alemman jatkosarjan voiton. WP35 on ollut hyvässä vireessä. Varkautelaiset ovat 8 ottelun pisteputkessa, ja joukkue on viimeksi hävinnyt tammikuun 4. päivä. Vaikka matsissa ei ole panosta Rödan osalta lähtee joukkue pelaamaan tosissaan päivän otteluun. Tavoitteena on katkaista WP35:n tappioton putki. Kapteeni Tommi Niittylän ajatuksia päivän matsista: Matsissa ei ole panoksia Rödan osalta, miten tällaiseen matsiin valmistaudutaan?Ollaan jätkien kanssa puhuttu lähtien, että vaikka viikonlopun matseissa ei ole panosta meidän osalta niin lähdetään pelaamaan kunnolla ja voitosta. Vastassa WP35, minkälaista matsia odotat?WP35 on ollut hyvässä vireessa, ja joukkue pelaa jatkosarjan kärkisijasta. Eli odotettavissa totinen ja tiukka vääntö. WP35 on aina vaikea vastustaja Kämärillä. Minkälainen Röda esiintyy tänään?Röda esiintyy tänään kunnialla ja tosissaan. HIFK:n perinteissä on voittaminen, ja sen takia HIFK ei koskaan lähde pelleilemään kentälle – vaan aina pelataan voitosta! Live-Lähetystä voit seurata alla olevasta linkistä (Toimii Puhelimessa/Tabletissa, Ilmainen, Vaatii rekisteröitymisen) OLS – Akilles Klo: 15.00 OLS kommentoi ottelua näin: Parhaat bandykelit ovat vasta tulollaan, mutta niin vain OLS:n edustusjoukkueen pelikausi päättyy viikonlopun kotipeleihin. Lauantaina vastassa on Porvoon Akilles, joka taistelee vielä alemman jatkosarjan voitosta, mutta tappiollakaan se ei enää menetä puolivälieräpaikkaansa. Ilari Moisalan polvi vaatii leikkaushoitoa Edellisen viikonlopun vieraspeleistä oli lopulta aika tylyjä tuomisia, kun kahden ruman tappion lisäksi Ilari Moisala loukkaantui.Ilari on käynyt tutkimuksissa ja valitettavasti polvi on siinä kunnossa, että se vaatii leikkaushoitoa. Todella harmittava loukkaantuminen – toivotamme Ilulle tsemppiä kuntoutukseen! BandyliigaToimitus ja koko Suomen jääpalloväki toivoo Moisalalle pikaista paranemista! Akilles kommentoi ottelua seuraavasti: Valitettavasti Akilles ei kommentoi ottelua mitenkään… Live-Lähetystä voit seurata alla olevasta linkistä (Ilmainen)

BandyLiigaUutiset

Juhlaa, Pettymystä…

Harmillista, että osalle joukkuesta, ja heidän pelaajistaan ilta ei ollut mukava. Keskiviikon ilta-otteluissa selvisi useampikin asia: Narukerä – JPS 6-4 Narukerä kommentoi ottelua iloisesti seuraavan tekstin mukaan: Kotijoukkue aloitti terävästi tekemällä ottelun avausmaalin. Tämän jälkeen JPS tarjoili shokkihoitoa ja nakutti nopeasti itsensä 1-4 karkumatkalle. Kerä kuitenkin sisuuntui, pelasi tiiviinä ja höyryjunan lailla siirtyi maali maalilta rinnalle ja lopulta ohi lopputuloksen ollessa 6-4. Ottelussa erikoistilanteet nousivat jälleen arvoonsa. Kerä viimeisteli 4 maalia kulmalyönneistä. ISO KIITOS runsaalle yleisölle, joka karhulauman lailla piti ääntä loppuun asti!  Kerän maalit Oksanen  Aaltonen  Paukkonen  Arponen  Jatkosarjan viimeinen peli pelataan Mikkelissä Kamppareita vastaan 11.2. Tässä pelissä panoksena finaalin pelipaikka. Mikäli Kerä voittaa ottelun tai pelaa tasan, säilyttää se paikkansa jatkosarjan kärjessä. Tämä puolestaan takaa sen, että Kerän edetessä finaaliin, pelataan se Amiko-areenalla! JPS raportoi ottelusta seuraavin sanoin: JPS lähti hakemaan revanssia Porin Narukerästä runkosarjassa koetun murskatappion jälkeen. Narukerä siirtyi kymmenennellä minuutilla 1-0 johtoon. JPS oli kuitenkin energisellä jalalla liikkeellä ja tasoitti pelin nopeasti. Momentum oli Jyväskyläläisten puolella ja pian peli olikin jo 1-4. Heti neljännen maalin jälkeen Narukerä otti aikalisän ja tuli sen jälkeen peliin mukaan uudella innolla. Puoliajalle mentiin lukemissa 3-4. Toinen puoliaika oli tasaista vääntämistä, mutta Porilaiset olivat tehokkaampia maalipaikoissaan kuin JPS-pelaajat. JPS:n maalia vartioinut Samuel Gerovoi pelasi hyvän pelin mutta ei pystynyt torjumaan Porilaisten vyöryä toisella puoliajalla. Kokonaisuudessaan JPS pelasi huomattavasti paremman pelin kuin lauantaina Kamppareita vastaan. JPS näytti hetkittäin, miten hyvään peliesitykseen se pystyy. JPS:n parhaan pelaajan palkinnon pokkasi #44 Samuel Gerovoi. JPS-valmentaja Topi Rytkönen kommentoi peliä lyhyesti “Peli ratkesi tänään pieniin yksityiskohtiin” Veiterä – Kampparit 5-2 Veiterän leirissä oltiin iloisia, ja teksti tuli näin: Ottelu päästiin pelaamaan leudossa mutta tuulisessa säässä. Pelin alku oli jännittävä ja kotijoukkue painoi päälle vahvasti aivan pelin alussa. Maalinteon aloitti kuitenkin vieraat, tai oikeammin omat koirat: Valtteri Hauska osui kulmurista 5. peliminuutilla, syötön antoi tutusti velipoika Tomi. Veiterä ei kuitenkaan tästä hämääntynyt. Ensin Peuhkurin Eetu pääsi kokeilemaan pilkulta, mutta ei tällä kerralla saanut palloa maalipuiden sisään. Peli jatkui vauhdikkaana ja vihdoin 24. minuutilla Joonas Peuhkuri onnistui kulmatilanteesta tasoittamaan pelin. Syöttöpiste E. Peuhkurille. Puolen tunnin pelin kohdalla koettiin Veiterän maalilla tiukkoja aikoja. Kampparit sai kolme kulmatilannetta aivan peräkkäin, mutta Veiterän ryysääjät ja muuri piti. Ensimmäisen jakson lopulla pelitilanteet vaihtelivat päädystä toiseen, ja puoliajan lopun Veiterä pelasi kuten ottelu alussa: kovalla painostuksella parilla kulmatilanteella koitettiin saada johtoa ennen taukoa. Toki mikkeliläisilläkin oli paikkansa painaa pallo Veiterän reppuun aivan jakson lopulla. Toinen puoliaika ratkaisi Toinen puolikas alkoi räväkästi: noin kahden minuutin pelaamisen jälkeen Kampit sai kulmalyönnin, ja sen jälkitilanteesta syntyi maali. Tekijänä Veiterä ja erityisesti vikkeläkinttuinen Santtu Nurmi, 2–1 isännille. Veiterän johto-osumaa seurasi hieman sekavaa peliä ja Kamppari-luotsi Olaus Manninen nappasi pt. Antti Malaskalta aikalisän. Sen tuntui tuovan otetta Kamppien otteisiin, mutta kotijoukkueen edellisestä pelistä ryhdistäytynyt kulmakombo E.Peuhkuri–J.Peuhkuri juonivat Veiterän 3–1-johtoon (64. min). Maali sai kotijoukkueen peliä vapautumaan ja vain reilun kolmen minuutin päästä kippari Ere Verhelä vapautti E.Peuhkurin maalintekoon: 4–1. – Ja jälleen kolme minuuttia pelattiin, niin taas helähti: tällä kertaa Veiterä-päädyssä, kun Topi Saukkonen sivalsi T.Hauskan tarjoilusta kulman sisään: 4–2. Viimeinen parikymmenminuuttinen tarjosi jännitystä kerrassaan ja tapahtumat alkoivat Veiterän penkkiväen ottamalla jäähyllä, istumaan kurvasi hyökkäyspään vaihtopelaaja Joel Reponen. Ennen viimeistä varttia Kampit olivat hankkineet 11 kulmalyöntiä, joista olivat iskeneet jo kaksi maalia (V.Hauska, Saukkonen) – osumistaso oli siis hyvällä tasolla: maali 5,5 kerran jälkeen. Sen sijaan Veiterän onnistumisprosentti rankkareiden osalta oli heikko: 78. minuutilla Kamppi-mokke Eetu Sviili oli joutunut ”kamppittamaan” Veiterä-hyökkääjän selvässä maalitilanteessa. Verhelä ampui pallon ohi. Penkkijäähy kärsittiin ilman takaiskuja ja Veiterä painoi päälle, Kamppi-puolustuksen profiili V.Hauska joutui kaatamaan kampittamalla Veiterän pelaajan rankkarialueella ja nyt asettui J.Peuhkuri ampumaan rankkaria: kolmas kerta toden sanoi ja kotiyleisö palkitsi Joonaksen ansaitusti aplodeilla: 5–2 (84 min). Samalla Joonakselle hattutemppu – hän osoitti sitä johtajuutta, jota kokeneelta pelimieheltä kaivataan. Pelin viime minuuteilla molemmat joukkueet yrittivät kiivaasti lisämaaleja, mutta Veiterä piti tilanteen näissä numeroissa ja saavutti ansaitusti voiton. Kotijoukkue oli parempi, Kampparit heikompi. Veiterä on parantanut osumatarkkuuttaan kauden ratkaisuhetkillä ja mikä parasta, oma puolustuspeli sujuu hyvin: mikkeliläiset onnistuivat vain erikoistilanteista. Nieminen: ”Pallollisessa pelissä onnistuttiin” Pelin jälkeen päävalmentaja Tero Nieminen avasin illan ottelua omalla rauhallisella tyylillään:– Yllättävän heikkotasoinen peli kuitenkin. Olosuhteista tämä ei jäänyt kiinni. Tulos ratkaisi ja siihen pitää olla tyytyväinen. Mutta kyllähän päävalmentaja näki myös hyviä asioita pelissä:– Olen tyytyväinen meidän pallolliseen peliin, varsinkin toisella jaksolla hallitsimme hyvin. Koko joukkue onnistui ja kaikki täytti oman paikansa. Hieno juttu, että Joonas sai tärkeät osumat ja se takasi voiton, Nieminen kehui ryhmäänsä.– Vähän jäi vielä parannettavaa maalipaikoista, meillä oli hyviä tontteja varsinkin toisella jaksolla, ja nyt ollaan nälkäisiä viimeiseen loppusarjan peliin. Sarja on ihan auki vielä, tyytyi Nieminen toteamaan. Veiterän viimeinen Bandyliigan sarjapeli on lauantaina Jyväskylässä tänään Porissa Narukerälle hävinnyttä JPS:aa vastaan. JPS:n peli on viime aikoina vähän ailahdellut – välillä Jipsiä hehkutetaan ”kuumaksi joukkueeksi” ja toisinaan he vajoavat varjojen maille. Lauantaina päivän kunto ratkaisee. Kampparit purkivat pettymystään seuraavasti: Veiterän toisen jakson tehokkuus oli Kamppareille myrkkyä ja pisteet jäivät Lappeenrantaan. Ottelu oli juoneltaan hyvin samanlainen kuin joukkueiden edellinen kohtaaminen muutama viikko sitten. Kamppareillakin oli paikkansa, mutta viimeistely oli hankalaa. Emsimmäisellä jaksolla molemmilla joukkueilla oli hyvät jaksonsa. Kamppareiden Valtteri Hauska vei Mustan jo viidennellä peliminuutilla kulmaosumalla johtoon. Jakson puolivälissä osui Veiterä kulmalyönnissä Joonas Peuhkurin ollessa viimeistelijänä. Puoliaikaa vieteltiin tasanumeroissa, 1-1. Toisen puoliajan alussa Veiterä meni 2-1 johtoon Santtu Nurmen osumalla, mutta Kampparit oli hyvin pelissä mukana ja loi tukun hyviä tekopaikkoja. Reilun tunnin kohdalla Veiterä onnistui ensin kulmassa (Joonas Peuhkuri) ja pian sen jälkeen Eetu Peuhkuri vei omansa jo 4-1 johtoon. Topi Saukkosen kulmamaali ottelun 70. minuutilla herätteli vielä toiveita takaa-ajolle, mutta lisämaaleja ei Kampparit pystynyt tekemään ja Joonas Peuhkuri löi rankkarista 84. peliminuutilla ottelun loppunumeroiksi 5-2. Kampparit onnistui tänään maalinteossa vain kulmalyönneillä, Topi Saukkonen iski Illan toisen Kamppariosuman Kampparivalmentaja Alpo Kaartinen tuumaili pelin jälkeen illan olleen hankala -Oltiin alussa hyvin mukana ja ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan ihan hyvä. Toisella jaksolla ote lähti luistamaan ja vähän puristettiin taas liikaa. Meillä oli pelissä paljon tekopaikkoja, mutta niin oli kaverillakin. Veiterä on meille hankala vastustaja. Käydään läpi peliä, nuollaan haavat ja käännetään katse lauantain Narukerä-peliin. Runkosarjan ykköspaikka on edelleen omissa käsissä. Narukerän tämän iltainen kotivoitto JPS:stä vei porilaiset pisteellä Kamppareiden ohi sarjataulukossa, mutta varmisti toisaalta Kamppareille vähintään runkosarjan kakkossijan ja suoran välieräpaikan. Kampparit ja Narukerä ratkaisevat lauantaina Hänskissä runkosarjan voiton. HIFK – Botnia 2-1 HIFK kommentoi ottelua, ja pettymystä seuraavasti: Stadi on…

BandyLiigaUutiset

Tänään Klo: 19.00 jälkeen ratkaistaan monta asiaa

Pelit jatkuvat jatkosarjoissa kiivaana ja tänään on luvassa alla mainitut ottelut Ylempi Jatkosarja Narukerä – JPS klo: 19:00 Narukerä kommentoi ottelua seuraavasti: Illan ottelun panoksena on ei enempää eikä vähempää kuin välieräpaikka ja kiinnitys kotietuun. Jotta Narukerän kotitaika säilyy, tarvitsee joukkue apuasi. Saavu siis Amiko-Areenalle klo 19 mennessä, liity osaksi suurta Keräperhettä ja kannusta kotijoukkue voittoon! Otteluisäntänä OP Koti Länsi-Suomi. Ottelua voi seurata myös @satakunnankansa verkkosivuilta. JPS kommentoi ottelua jännittyneenä lyhyesti näin: Jatkosarjan pelit jatkuvat keskiviikkona Porissa. Ottelua voitte seurata alla olevasta linkistä (maksullinen) Veiterä – Kampparit Klo: 19.00 Veiterän mediaosasto oli tänään maltillinen: Tänään pelataan rakasta vihollista vastaan, tervetuloa Kampparit Kampparit kommentoivat varmasti kiihkeää kamppailua seuraavasti: Kun Bandyliigan ylempää jatkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta, on Kampparit sarjan ykköspaikalla pisteen erolla kakkosena olevaan Narukerään ja kolmen pisteen erolla JPS:aan. Runkosarjan kaksi parasta saa suoran välieräpaikan ja kotiedun jatkoon. Joukkueiden edellinen kohtaaminen tammikuussa päättyi kotijoukkueen 6-2 voittoon Mustien tehojen jäätyä piippuun. Ylemmän jatkosarjan ensimmäisellä kierroksella Veiterä hävisi vieraissa Narukerälle ja Kampparit löi kotonaan JPS:n. Hieman ailahtelevien esitysten jälkeen Kampparit pelasi lauantaina Hänskissä tähänastisen kautensa parhaan pelin lyöden JPS:n selvästi (10-2). Joukkueen liike, tahtotila ja tehot olivat kunnossa, eikä vieraista ollut haastamaan Mustia. Täysin ehjä 90-minuuttinen ei  tuokaan vielä ollut, mutta varma merkki siitä, että runkosarjan sijoitus ei ole sattumaa. Nuori Simo Huotelin #24 on tullut vahvasti sisään Kamppareiden edustusjoukkueeseen. Santeri Laitisen #93 maalijyvä on ollut kohdallaan. Veiterä on menettänyt jo mahdollisuutensa sarjan kahden parhaan joukkoon ja tulee näin ollen jatkamaan puolivälierissä. Lappeenrantalaisilla on vielä pienet mahdollisuudet kolmossijaan voittaessaan loput kaksi otteluaan, tosin JPS:n tulisi hävitä omansa. Kampparivalmentaja Olli Manninen iloitsi voitokkaan kotiottelun jälkeen joukkueensa hyvästä ilmeestä, mutta ei tapansa mukaan lähde spekuloimaan jatkosta seuraavaa ottelua pidemmälle. ”JPS:ltä otimme kaksi pistettä ja nousimme taas piikkipaikalle. Keskiviikkona on taas kaksi pistettä jaossa. Eipä vielä spekuloida jatkoasetelmilla”, tuumii ”Ola”. Keskiviikkoillaksi on Lappeenrantaan luvassa mainiota pelikeliä;  Tyyntä ja selkeää, 2-4 astetta pakkasta. Veiterä ei valitettavasti striimaa kotiotteluitaan, mikä on surullista etäyleisön ja koko lajin näkyvyyden kannalta. Varokaa sosiaalisen median piraattiilinkkejä, jotka mainostavat ottelun nettilähetystä, mutta pyrkivät kalastelemaan tietoja esim. Facebookissa! Tietojemme mukaan ottelusta ei ole Live-Lähetystä! Alempi Jatkosarja HIFK – Botnia Klo: 19.00 HIFK ei kommentoinut ottelua vielä ennen tätä uutista Botnia kommentoi ottelua seuraavasti: Botnian kausi päättyy keskiviikkona Bragulla HIFK:n vieraana. Tämän kauden keskinäiset voitot ovat tasan 1-1, joten panostahan ottelussa on runsain määrin. Muutoin Botnia voi lähteä otteluun paineettomasti, HIFK:lla puolestaan pakkovoiton paikka pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ottelua voitte seurata alla olevasta linkistä Tabletilla / Puhelimella (Ilmainen, vaatii kirjautumisen) Akilles – WP 35. Klo: 19.00 Akilles kommentoi ottelua seuraavasti: Akilles taistelee pisteistä WP-35 vastaan keskiviikkona pallokentällä klo 19.00. BE THERE WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti: WP 35 jatkaa taistelua pääsystä kuuden joukkoon ja puolivälieriin keskiviikkona Porvoossa, kun kotijoukkue Akilles isännöi varkautelaisia. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet jatkosarjat kahdella voitolla ja Akilles on jo varmistanut pääsynsä puolivälieriin. Viimeisestä paikasta kamppailevat WP 35 ja HIFK. – Akilles on tähän saumaan hyvä haaste meille, todella hyvin puolustava joukkue joka on erittäin vaarallinen erikoistilannejoukkue, tässä on nyt ensimmäinen ottelupallo meille päästä puolivälieriin ja haastamaan kärkinelikon joukkueita, toteaa päävalmentaja Juha Järveläinen tulevaa. WP 35:n puolivälieräpaikka voi siis ratketa jo keskiviikkona voitolla tai mikäli yhtäaikaa Helsingissä pelattavassa HIFK-Botnia pelistä HIFK ei pysty keräämään vähintään pistettä enemmän kuin varkautelaiset Porvoosta. – Tärkeintä on tässä vaiheessa kautta, että olemme pelanneet itsemme sellaisiin asemiin, että kaikki on joka tapauksessa vielä lauantainakin kotipelissä omissa käsissä, rauhallisin ja levollisin mielin lähdemme tähän viikkoon, päättää Järveläinen. Jatkosarjan viime viikon otteluissa Akilles voitti Botnian 4-1 ja HIFK:n 5-2 ja WP 35 puolestaan Botnian 6-2 ja OLS:n 7-0, joten tiukka kärkikamppailu on varmasti Porvoossa luvassa. Ottelua voitte seurata alla olevasta linkistä (maksullinen)

BandyLiigaUutiset

Narukerä vei Suomen Cupin

Veiterä – Narukerä 1-2 Pahoittelemme uutisen viivästystä, kun tuo päätyö YLEllä vei koko viikonlopun ja Alppihiihdon MM vie vielä omalta osalta alkuviikon päivät. Veiterä kommentoi tappiota seuraavasti: Ensin aluksi hieman historiaa: Suomen Cupia on pelattu nykyisessä muodossaan lohkovaiheisena kaudesta 2013–14 alkaen. Kaikkiaan nykymuotoinen Suomen Cup on ratkaistu 10 kertaa. Veiterä on ollut finaalissa kaikkiaan kahdeksan kertaa, vuodesta 2015 alkaen, ja tämä oli kaikkiaan seitsemäs kerta peräkkäin, kun Veiterä kamppaili Cup-maljasta. Ennen peliä Veiterän kokeneeseen kaartiin kuuluva Emil Segerman pohdiskeli Cup-menestyksen merkitystä Veiterälle ja seuralle tähän tapaan: Finaalissa tarkkaa peliä Aivan pelin alku oli tasaista ja tarkkaa peliä. Kumpikaan joukkue ei lähtenyt hyökkäämään riskillä ja Veiterän pelissä erottui hieman uudenlainen hyökkäysasetelma, jossa kärkipelaajan takana oli yksi välihyökkääjä ja kolmen keskikenttäpelaajan ryhmittymä. Vaikutti siltä, että Tuomas Antikaisen, Eetu Peuhkurin ja Ere Verhelän pelintekokolmikko toimi tehokkaasti ja toi uudenlaista juonikkuutta Veiterän peliin. Pelin 9. minuutilla ensimmäinen maali nähtiin Veiterän toisesta kulmalyönnistä, jossa kippari Verhelä pääsi nelospaikalta iskemään kotijoukkueen johtoon. Syötön antoi Matias Lehtonen. Maalin jälkeen tilanne kenttäpelissä tasoittui ja Kerä pääsi peliin mukaan. Pelin 17. minuutilla porilaiset tasoittivat. Tilannetta edelsi Ville Aaltosen näyttävä kuljetus, jonka päätteeksi pallo päätyi Kristian Paukkosen ulottuville ja tilanne 1–1. Pelin 23. minuutilla Verhelä otti huitomisjäähyn ja tärkeän pelintekijän puuttuminen näkyi Veiterän pelissä. Kotijoukkue kuitenkin jatkoi hyviä otteita hyökkäyspäässä ja pääsi kokeilemaan kulmatilanteista. Ne eivät tuottaneet tulosta ja tasanumeroissa lähdettiin viettämään taukoa. Puoliaikahaastattelussa molemmista joukkueista korostettiin pelin tarkkuutta:– Tiukkaa ja tarkkaa on, aivan kuten ennakoitiin, sanoi Narukerä-luotsi Tuomas Erkkilä.– Joo, ihan niin kuin Erkkilä sanoi, tarkkaa on. Koitetaan päästä läpi ja sitten maalipaikoille, totesi Antti Vihtonen Veiterän penkkiväestä. Olosuhteet Kisapuistossa olivat parhaat mahdolliset: aurinkoinen lauantai-iltapäivä tummui illaksi ensimmäisen jakson lopulla ja ainoastaan pieni tuulenvire muistutti talvisista oloista. Toinen jaksoi räväkästi: ensimmäisestä tilanteesta Veiterä sai kulmurin, mutta ovela kikkakuvio ei aivan napsahtanut lapaan ja tilanne kuivui kokoon. Toinen puoliaika erottui ensimmäisestä siten, että Narukerä valui hyvin alas tiiviiksi puolustusmuuriksi ja Veiterä hallitsi kenttää pallollisella pelillään: tiivis porilaisryhmittymä – joku sanoisi ”bussi” – tylsistytti Veiterän terävimmät hyökkäyspään tilanteet. Todellisiin vaarapaikkoihin kotijoukkueen hyökkääjät eivät päässeet. Pelin 69. minuutilla Niklas Valtanen sai osuman jalkoihinsa ja joutui nilkuttamaan pois kentältä. Pori sai pelin 3. kulmurinsa vasta 72. minuutilla ja yleisö piteli jännitystään – Joona Rajalan laukaus blokattiin hyvin. 74. minuutilla sama toistui. Veiterä puolusti hyvin. Veiterällä oli pelissä yhteensä 18 kulmuria, ne eivät tuottaneet tulosta. Valtasen Niklaskin pääsi takaisin jäälle pienen huilin jälkeen ja kaikki oli siis hyvin. Rajala ratkaisi Pelin ratkaisu nähtiin 89. minuutilla: Eero Paavola heitti pitkän, ulottuva Rajala otti pallon haltuun ja iski pienestä kulmasta pallo sisään. Tilanne syntyi nopeasti ja toisen jakson ajan melkoisen työttömänä ollut Veiterä-vahti Joonas Kankkunen, koko joukkue ja noin 350-päinen kotiyleisö yli yllätetty. Narukerän tiivis puolustuspeli, taitavat yksilöt ja ehkä hieman onnekaskin maalilaukaus toi Kerälle Cup-mestaruuden. Veiterä onnittelee Porin Narukerää, jolle tämä oli ensiesiintyminen Cup-finaalissa, Veiterälle seitsemäs, ja näin ollen ensimmäinen voitettu pytty. Ottelun päätuomarina toiminut Juha-Matti Kanniainen selvisi – jälleen kerran – finaalipelin paineesta erinomaisesti. Se, nähtiinkö ”Juhis” viimeisen kerran arvo-ottelun päätuomarina, jää nähtäväksi. Myös linjurit Timo Keränen ja varsinkin Jyrki Rekilä pitivät hyvin pintansa ja olivat tilanteen tasalla koko ottelun ajan. Narukerän historiallista Suomen Cup voittoa seura kommentoi seuraavasti: KANNU PORIIN 🏆 Ratkaisumaalin iski Joona Rajala ottelun loppuhetkillä. 🔴🔵 Lehdistötilaisuus BandyliigaToimitus onnittelee Suomen Cup voittajia!

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup Finaali Klo: 16.00

Kotijoukkue Veiterä uutisoi ottelusta seuraavasti: SUOMEN CUPIN FINAALI TÄNÄÄN KISAPUISTOSSA.! Suomen Cupin Finaali Veiterä-Narukerä pelataan tänään lauantaina 04.02.2023 Kisapuistossa klo 16 alkaen! Otteluliput ovelta 15€ / 10€ Tapahtumaan myydään myös rajattu määrä VIP LIPPUJA hintaan 60€. Liput varattavissa anssi.peuhkuri@peuhkurioy.fi ja noudettavissa osoitteesta Eteläkatu 12A. Tätä et halua missata. Tule Kisapuistoon ja kannustetaan yhdessä Veiterä Suomen Cupin mestariksi Vierailija Narukerä kommentoi ottelua näin: Kerä pelaa tänään pitkän tauon jälkeen finaalissa! Vastassa keskiviikkona kotikentällä kaadettu Veiterä. Keskiviikkona kauden parastaan esittänyt Vili Korhonen kommentoi finaalia seuraavasti: Yhtään Suomen Cupin finaalia ei ole takana, joten voittamaan lähdetään. Finaaleja on aina hieno pelata. Keskiviikkona onnistuttiin viemään Veiterän pois omalta maaliltamme ja siitä pitää jatkaa. Täytyy kuitenkin kehua myös vastustajaa, joka ei tehnyt meidän hyökkäämisestä helppoa.

BandyLiigaUutiset

Eiliset tulokset

Narukerä – Veiterä 3-2 Kotijoukkueen niukat kommentit: Kapteeni käskee! 👨‍✈️ Kerä vie niukkamaalisen jatkosarja-avauksen ja Amiko-areenan taika säilyy. Veiterän sanainen arkku, oli huomattavasti enemmän raollaan seuraavasti: Veiterän osalta ottelu alkoi jännittävissä merkeissä, kun maalivahti Saku Herranen joutui kampittamaan Kerä-hyökkääjän ottelun viidennellä minuutilla. Kotijoukkueen Tomi Mustonen osui kuitenkin ohi maalin ja nopea avausmaali jäi näkemättä. Peliä edettiin 25. minuutille, niin alkoi tapahtua: ensin Veiterän Santtu Nurmi taisteli karvaamalla lappeenrantalaiset 0–1 -johtoon. Hyvä osoitus Santun vahvuudesta maalin edustalla. Puolen tunnin kohdalla Kerä sai ottelussa viidennen kulmurinsa: Ville Aaltonen osui Eero Paavolan tarjoilusta: 1–1. Ja sama toistui reilun kahdeksan minuutin jälkeen ja kotijoukkue johti tauolle mentäessä 2–1. Veiterän kopissa oltiin kuitenkin rauhallisia ja luotettiin omaan peliin. Samalla tavalla ottelun etäyleisö luotti siihen, että Narukerän organisaation LiveScore-palvelun ylläpitäjä osaa asiansa ja verkkoyhteydet Karhupaanalle toimivat. Vaan eivät toimineet. Tulospalvelutilastoja syötettiin järjestelmään epäsäännöllisen säännöllisesti tai sitten Internet oli hetkellisesti lakkautettu Porista. Kummallista ja harmillista. Kun järjestelmä lopulta alkoi rallattamaan, niin ensin Veiterälle merkittiin maali (Santtu Nurmi, 2–2, 59. minuutilla). Jälkeenpäin todettiin, että Santtu vainusi Joonas Peuhkurin ampuman kudin ribarista maaliin, joten syöttöpojo olisi ollut paikallaan Joonakselle. Noh, sitten järjestelmä päivittyi ja osoitti, että Kerä menee 3–2 -johtoon Vili Korhosen maalilla. Lopulta merkittiin, että se oli kahden ensimmäisen tavoin kulmaosuma. Sitten merkittiin, että Nurmi iskee hattutempun ja tuo Veiterän tasoihin. Hetken päästä järjestelmä päivittyy ja Nurmen maali otetaan pois ja hänelle merkitään jäähy (87. min, väkivaltainen peli). Jaa-a. Niin siis peli päättyi: kotijoukkueen 3–2 -voittoon, jossa Kerä iski kolme maaliaan kulmureista. Veiterä osui kahdesti Nurmen toimesta pelitilannemaaleilla. Ensitahdit jatkosarjaan on otettu ja pelistä välittyi kuva tasaisesta, kahden hyvin puolustavan joukkueen otatuksesta. Pelin jälkeen tavoitettu päävalmentaja Tero Nieminen kertoi olevansa tyytyväinen koko joukkueen panokseen tänään. Näkemäänsä hän pohdiskeli tähän tapaan:– Hyvä peli. Puolustimme tänään hyvin joukkueena. Kerä ei päässyt oikeastaan kertaakaan meidän muodon sisään ja annettiin heille suunta tulla oikealta ylös.– Heidän pelintekijät Koivula ja Rajala saatiin pidettyä pois pallosta. Tähän olen tosi tyytyväinen.– Meilläkin oli paikkamme, mutta myös Kerä puolusti hyvin, Nieminen tunnusti. Porilaisten maalit tulivat erikoistilanteista?– Noo jooh, ne iskivät kolme kulmaa sisään ja se riitti heille, tyytyi Nieminen toteamaan ja huomautti samalla, että yleensä kenttäpelissä vahva Narukerä jäi ilman pelitilannemaalia.– Se, mistä todella pidin meidän otteistamme on, että pelin sisällä ei tapahtunut mitään ailahtelua, eli puolustaminen oli kontrolloitua ja emme antaneet Kerälle tiloja vastahyökkäyksiin. Siinä ne ovat hyviä. Tero Nieminen nosti esille eräät pelaajavaihdokset normaalista Veiterän rosterista:– Meiltä puuttui oikeastaan neljä avauskentän pelaajaa, mutta tässä nähtiin myös Niilo Puhakaisen Bandyliigadebyytti. Rohkeaa ja nöyrää peliä Niilolta, Nieminen kiitteli.– Ja nyt siis tiedetään, että kevättä edetään niin sanotusti pidemmän kaavion kautta, eli puolivälierät ovat meillä edessä. Tiedetään ainakin selkeästi miten kausi etenee. En näe sitä huonona asiana lainkaan. Peli kehittyy ottelu ottelulta, valmentaja pohdiskeli. Joukkue on valmis kohtaamaan Narukerän lauantaina?– No nyt matkataan kohti Koti-Karjalaa ja otetaan hyvät unet tämän päälle. Katse kääntyy huomenna reeneissä lauantain finaaliin. Meillä on aikaa palauta tästä ja sitten toivotetaan porilaiset tervetulleeksi Kisapuistoon, Nieminen hymähtää. Botnia – WP 35 2-6 Botnian kommentit tappion jälkeen olivat seuraavat: Botnia aloitti alemman jatkosarjan urakkansa kotiottelulla Varkautta vastaan. Nollalla pisteellä jatkosarjaan lähtenyt Botnia tarvitsi voiton ottelusta. Alku oli kuitenkin varsin selkeästi Varkauden. WP vyörytti hyökkäyksiään ja vartin kohdalla sai hankittua pilkun, jonka Niko Nissinen löi sisään. Hieman avausmaalin jälkeen Botnia alkoi hallitsemaan palloa ja Varkaus puolusti tiiviisti ja ennen kaikkea hyvin. Botnia ei juurikaan päässyt maalipaikoille. WP sen sijaan hyökkäsi vastahyökkäyksistä tehokkaasti ja meni tauolle 0-4 johdossa. Toinen jakso ei juuri muutoksia tuonut. Botnia piti palloa ja Varkaus puolusti tiiviisti pitäen Botnian poissa maalipaikoilta. Jakson edetessä Botnia turvautui enemmän kaukolaukauksiin. Kahdesti siniset onnistuivat maalinteossa. Jyry Kortelainen kaadettiin läpiajossa rangaistuslyönnin arvoisesti, jonka Heikki Pesonen kävi lyömässä sisään. Kymmenisen minuuttia ennen loppua Iiro Karppinen puolestaan löi kulmalyönnistä maalin. Varkauden tehokkuus vastahyökkäyksistä ei jäänyt Botniaa heikommaksi ja pisteet matkasivat lukemin 2-6 Varkauteen. Botnian tilanne on nyt se, että kaikki loput ottelut pitäisi voittaa, jos pudotuspeleihin halutaan. Ensimmäinen pakkovoiton paikka on perjantaina Porvoossa. Onnellinen WP 35 kommentoi voittoa seuraavasti: WP 35 aloitti jahdin kohti puolivälieriä selkeällä 6-2 (4-0) voitolla keskiviikkoillassa Oulunkylässä Botnian vieraana. WP 35 määräsi ottelun tahdin heti alkuvihellyksestä ja ratkaisi ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla. – Kauden paras esitys jätkiltä tänään ja kaiken kaikkiaan ehjä kokonaisuus. Latautuminen ennen peliä oli joukkueelta kova ja se näkyi kentällä heti alkuvihellyksestä, kiitteli päävalmentaja Juha Järveläinen joukkuettaan. WP 35:n tehoista vastasivat tänään Niko Nissinen 3+1, Lasse Karppinen 1+1, Teemu Malinen 0+2, Jukka-Pekka Hoffren 1+0 ja Juho Holopainen 1+0. Voitolla varkautelaiset pitävät mahdollisuudet kuuden sakkiin omissa käsissä. – Huomenna huilataan pitkä reissu pois jaloista ja perjantaina viimeistellään ja lauantaina on jälleen oltava hyviä. OLS on varmasti hyvä haaste meille, sen viime lauantain Oulun peli näytti. Hyvin valmennettu ja hyvin puolustava joukkue. WP 35 purjehtii nyt 6 ottelun tappiottomassa putkessa. – Ollaan saatu puolustuspeli toimimaan hyvään aikaan ja se on resepti hyviin tuloksiin. Tehoja meiltä kyllä löytyy hyökkäyksestä, summaa Järveläinen.

BandyLiigaUutiset

Jatkosarjat käynnistyvät tänään klo: 19.00

Ylempi jatkosarja Narukerä – Veiterä Klo: 19.00 Narukerä kommentoi ensimmäistä jatkopeliä isäntänä seuraavasti: Keskiviikkona 1.2. klo 19 Porissa pelataan ylemmän jatkosarjan avausottelu, kun hallitseva mestari Lappeenrannan Veiterä saapuu Amiko-areenalle. Kerä paketoi viikonloppuna runkosarjan kakkossijaan. Valmennuksen näkökulmasta runkosarja päätettiin kokonaisuutena onnistuneesti ja kakkossija kertoo kovasta rutiinista. – Jatkosarjassa pelkkä rutiini ei kuitenkaan riitä ja edessä on kolme äärimmäisen kovaa peliä. Veiterän kanssa pienet asiat ratkaisevat. JPS puolestaan on tällä hetkellä sarjan kuumin joukkue. Kampparit taas tasaisen laadukas joukkue eli kaikki kolme peliä täytyy pelata kovalla tasolla, jos mielii saada kolme voittoa, Tuomas Erkkilä pohtii. Ylemmän jatkosarjan kaksi parasta joukkuetta pääsee suoraan välieriin. Erkkilän mukaan mitään tiettyä pelin osa-aluetta ei lähdetä parantamaan, mutta tasoa on pystyttävä nostamaan. – Vaatimustaso on kova, niin kuin sen kuuluukin tässä kohtaa olla. Meiltä löytyy ominaisuudet ja edellytykset kolmeen voittoon, joita lähdetään heti keskiviikkona hakemaan, Erkkilä sanoo. Kausikortit ja vapaaliput käyvät ylemmän jatkosarjan otteluihin. Ottelua voi seurata myös Satakunnan Kansan nettisivuilta. Otteluisäntänä toimii Pori Energia Vierailija Veiterän niukat kommentit: Tänään pelataan jatkosarjan ensimmäinen ottelu Porissa Alta ottelun suoraan lähetykseen (Maksullinen) Alempi jatkosarja Botnia – WP 35 Klo: 19.00 Isäntäjoukkue Botnia kommentoi ottelua seuraavasti: Hommat jatkuu keskiviikkona Ogelissa. Botnia vs Wp-35 klo 19.00. Tervetuloa WP 35:ltä sentään irtosi hiukan pidempi kommentti illan ottelusta: WP 35 aloittaa pudotuspelisarjansa keskiviikkona Oulunkylässä Botnian vieraana. Koko ajan peliään parantanut Botnia sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi ja WP 35 kuudenneksi. Kauden keskinäiset kamppailut päättyivät varkautelaisten voittoihin 8-2 Kämärillä ja 5-4 Oulunkylässä. – Niin kuin edellinen kohtaaminen Helsingissä osoitti niin Botnia on erittäin vaarallinen joukkue ja varmasti tulee olemaan vaikeaa saada pisteitä Varkauteen. Viime aikoina peli on kuitenkin ottanut isoja askeleita parempaan ja luotto joukkueeseen on täysi, alustaa päävalmentaja Juha Järveläinen. WP 35 pelasi tappiottoman tammikuun, ainoa tahra oli 2-2 tasapeli Veiterän vieraana. Nyt kuitenkin minisarja alkaa alusta ja taistelu kahden joukkoon pääsystä tulee olemaan kova. – Ollaan pelattu laadukkaasti molempiin suuntiin, kun on saatu kaikki pelaajat mukaan, Oulusta puuttuivat molemmat sivutuet, mutta Juki ja Allukin on mahdollisesti käytettävissä keskiviikkona. Tämä peli antaa varmasti suuntaa sarjalle on ehdottomasti meidän tämän kauden tärkein peli, päättää Järveläinen. Alta ottelun suoraan lähetykseen (Ilmainen) BandyliigaToimitus toivottaa onnea kaikille joukkuille!

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

OLS – Veiterä 5-8 OLS ei kommentoinut peliä Veiterän kommentit voiton jälkeen: Veiterä oli koko ottelun aikana kotijoukkuetta edellä. Se pelistä voidaan kertoa, että Veiterän kahdeksasta maalista osumat osuivat kaikkiaan viidelle ukolle – maaliseppoina olivat Lehtosen Matias, Valtasen Niklas, Nurmen Santtu, Verhelä Ere ja Huuhtasen Paavo. Jos tarkempi analyysi pelistä kiinnostaa, niin ottelu on katsottavista tästä linkistä. Nieminen: ”Voitto tuli” Oulun ottelu ei jäänyt sen ihmeemmin mieleen muuten kuin voittona liiton marantontaulukkoon. Päävalmentaja Tero Nieminen tyytyi toteamaan pelin jälkeen, että ”voitto tuli ja nyt ajatukset ovat jo keskiviikossa.” JPS – HIFK 12-1 JPS kommentoi lyhyesti voiton jälkeen: JPS – HIFK pelin kokonaiskuva näkyy lopputuloksesta. Vaikka HIFK yritti ja pakotti JPS.n välillä puolustukannalle, JPS puolusti hyvin, hyökkäsi tehokkaasti ja latoi pallon paikoista maaliin. HIFK:n lyhyet kommentit: Dunkkuun tuli! JPS tänään selkeästi parempi. Onneksi lopputuloksella ei ollut vaikutusta runkosarjan sijoituksiin.

BandyLiigaUutiset

Runkosarjan viimeiset ottelut

OLS – Veiterä Klo: 13.00 OLS kommentoi ottelua seuraavasti: OLS päättää liigan runkosarjan kotonaan ottelulla Lappeenrannan Veiterää vastaan.Otteluilla ei ole juurikaan merkitystä kuin Veiterän osalta, joka tavoittelee parempaa pistesaldoa ylempään jatkosarjaan. Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti: Veiterä päättää Bandyliigan runkosarjan huomenna Oulussa. Ottelua voi seurata OLS:n Youtube-kanavalta, jossa on luvassa ainakin lauantaina nähdyn Wepsu-pelin perusteella hyvin asiantunteva selostus ja kommentointi. Ottelu on sijoitusten kannalta merkityksetön, mutta pisteiden mielessä Veiterälle tuiki tärkeä: ylempään loppusarjaan lähtevät mukaan kaikki runkosarjan pojot. JPS kohtaa huomenna kotonaan HIFK:n ja sitäkin ottelua seurataan tarkasti lappeenrantalaisleirissä. Alta suoraan ottelun suoraan lähetykseen (Ilmainen) JPS – HIFK Klo: 15.00 JPS kommentoi ottelua seuraavasti: JPS:n viimeinen runkosarjan peli on tänään sunnuntaina 29.1. klo 15:00. Ottelu ei vaikuta enää JPS:n runkosarjan sijoitukseen, mutta siitä on edelleen napattavissa tärkeitä pisteitä mukaan ylempään loppusarjaan. Sunnuntaiksi on luvattu ihanteellista jääpallokeliä, joten tervetuloa! HIFK ei kommentoinut ottelua ennen tätä uutista. Alta suoraan ottelun suoraan lähetykseen (Ilmainen, JPS-toteuttaa) Alta suoraan ottelun suoraan lähetykseen (toimii puhelimella/Tabletilla – Vaatii rekisteröitymisen, HIFK-toteuttaa)