BandyLiigaUutiset

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Bandyliigaa luvassa 2 paikkakunnalla Joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Valtioneuvosto määräsi päivän tuolloin vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa, ja tuomioistuimessa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi. Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä tai siitä on maksettava korotettua palkkaa, kuten sunnuntaityöstä, jos ei ole mahdollista antaa vapaapäivää. Itsenäisyyspäivä on virallinen liputuspäivä. Liputus päättyy muista talven liputuspäivistä poikkeavasti vasta kello 20. Botnia – Akilles Klo. 13.00 Kotijoukkue Botnia haastaa hyvin sarjakauden aloittaneen Porvoon Akilleksen. Näin itsenäisyyspäivänä saatetaan Oulunkylässä nähdä kummankin joukkueen kannattajia lähes sama määrä? Toivotaan kuitenkin, on huivi sininen tai vihreä, että kuitenkin katsomoon löytää mahdollisimman moni kannustamaan joukkueita. Jos kuitenkin velvollisuudet ovat niin kovat, ettei paikalle pääse – voi ottelua seurata alla olevasta linkistä. Veiterä – HIFK Klo. 17.00 Veiterä kärsi shokkitappion OLS:lle kotonaan sunnuntaina, ja varmasti valmennus on antanut pelaajien kuulla kunniansa. Tänään nähdään mitä joukkue tekee suunnan muuttamiseksi? Alla Veiterän kotisivuilta valmentaja Tero Niemisen haastattelu eilisien harjoitusten lomassa. HIFK leiristä Pyry Kunnas kommentoi ottelua seuraavasti Sunnuntaina otettiin tärkeä voitto ja näytettiin miten HIFK taistelee. Koko joukkueella oli asenne kunnossa ja Pete Pättiniemellä maalissa aivan huikea peli. Hyvillä fiiliksillä siis eteenpäin ja haastamaan Veiterää. Mukava mennä pelaamaan tuttuun ympäristöön ja kyllähän se vielä oman lisäfiiliksen antaa, kun vastassa on useita vanhoja pelikavereita. Ottelussa on mielenkiintoiset asetelmat. Me saatiin käännettyä kurssia parempaan ja Veiterällä taas pari haastavaa matsia alla. Kaverilla kova rutiinitaitotaso, josta kertoo lukuisat perättäiset Bandyliigan finaalipaikat, eikä tämä osaaminen sieltä varmasti ole nyt parissa viikossa mihinkään hävinnyt. Varmasti siis tiukka peli tulossa, joka vaatii meiltä onnistunutta suoritusta. Odotamma tietoa näkyykö ottelu, jollakin Live-Kanavalla? Lisäämme linkin tähän alle, jos onnistumme sen ennen ottelua saamaan – Joten käykää täällä katsomassa ennen klo. 17.00! Ottelu näkyy ainakin HIFK Live-Lähetyksenä, mutta tähän täytyy ladata puhelimelle, tai tablettiin app! Lisäksi sinun tulee valita seura: HIFK Bandy, ja rekisteröityä palveluun – Maksuton! Hyvää itsenäisyyspäivää Teille kaikille!

BandyLiigaUutiset

Viikonlopun merkkipaalut

Viikonloppuna seuraavat pelaajat saavuttivat merkkipaaluja Onnitelut kaikille BandyliigaToimituksesta!

BandyLiigaUutiset

Tasapeli 4-4

Lappeenrannassa väännettiin tiukka tulos Veiterä – Akilles ottelusta tuli kaikista ennakko spekuloinneista huolimatta tiukka ottelu. Monet jääpallotietäjät olivat jopa ääneen sanoneet Veiterän vievän ottelun “mennen tullen”. Materiaalin perusteella ehkä näin olisi voinut uskoa, mutta onneksi jääpallossa on erilaisia mahdollisuuksia peluuttaa joukkueita, ja varsinkin löytää omat vahvuudet – ja käyttää niitä! Todeta täytyy, että pistepörssissä ottelun suhteen tutut miehet löytyvät taulukosta, mutta kyllä uudet nuoret pelaajat ovat nälkäisiä, ja näyttävät osaamistaan otteluissa – vaikka vielä ei ehkä heillä tasaisuutta, ja rutiinia samoin löydy. Tavoitimme Akilleksen valmentaja Juha Laitisen ennen ottelua, hän kommentoi seuraavasti. Miten Juha harjoittelu isolla jäällä on sujunut? “Olemme päässeet joukkueen kanssa harjoittelemaan yhden kerran isolla jäällä ennen perjantain peliä. Itseasiassa koko joukkueen kanssa ei kertaakaan, koska edustusjoukkueen junioreilla oli peli samaan aikaan harjoitusten kanssa. Kaukalojakso on ollut todella pitkä ja olisimme aika hyvä kaukalojoukkue, jos sellainen laji olisi. Positiivista on, ettei valituksen sanoja ole pelaajilta kuulunut. Kuten olen aiemmin todennut, maailman sopeutuvaisin urheilija on suomalainen jääpalloilija. Valmistautuminen perjantain peliin ei siis ole ollut optimaalisin, mutta se mitä emme ehdi jäällä harjoittelemaan, täytyy käydä perusteellisesti läpi palavereissa. Oppia voi monella eri tavalla”.  Onko kaikki pelaajat terveinä, ja mukana lappeenrannasssa? “Rosteriin kanssa on vielä ongelmia. Perjantaina mukana ovat kaikki, jotka jalkeille saamme. Näen, että kahden-kolmen viikon päästä tilanne on helpompi. Miten yllätätte, ja haette pisteet Porvooseen? “Veiterän kaatamiseen tarvitaan ennen kaikkea onnistunut ja tiivis puolustuspeli ja tilannekylmyys, kun viimeistellään siunaantuneet maalipaikat. Henkisenä lähtökohtana asetelma on hieno. Nuorentunut joukkueemme kokee konkreettisesti mitä voittavat valinnat ovat.“ Mitä voimme odottaa teiltä? “Akilleelta voi odottaa pirteää ja raikasta peliä, jossa näkyy positiivinen rohkeus ja yritys.” Ketä kannnattaa seurata? “Joukkueessa on joukkueellinen pelaajia, joita kannattaa seurata. En halua valita ketään. Totean vain, että kokeneiden pelaajien suorituksia on aina ilo seurata. Kovia pelimiehiä kaikki. Nuoria pelaajiamme kannattaa seurata näkökulmalla, jossa mietti sitä, kuinka hyvin he ymmärtävät jo nyt lajin lainalaisuuksia ja pyrkivät niitä toteuttamaan, vaikka bandyliigapeleistä ei ole paljoakaan kokemusta. Rohkeita ja taitavia kavereita kaikki.” Lopputulos 4-4 Ottelutapahtumat 3′   0-1(kl) Nordström Joakim   Syöttäjä Vainio Matti 34′   0-2 Flinck Andreas   Syöttäjä Vainio Matti 38′ Valtanen Niklas 1-2 Peuhkuri Eetu Syöttäjä 47′ Ropo Antti-Juuso 2-2 Valtanen Niklas Syöttäjä 54′   2-3(kl) Nordström Joakim   Syöttäjä Vainio Matti 59′ Valtanen Niklas 3-3(rl) 80′   3-4 Flinck Andreas   Syöttäjä Nordström Joakim 90′ Valtanen Niklas 4-4 Peuhkuri Eetu Syöttäjä

BandyLiigaUutiset

Nyt kaikki katsomoihin

Viikonlopun aikana 4 Bandyliigaottelua Viikonlopun aikana päästään kunnolla kiinni Bandyliigaan, kun ensin perjantaina pelataan klo. 18.30 Mikkelissä ottelu Kampparit – JPS, ja hetkeä myöhemmin klo. 19.00 alkaa Varkaudessa ottelu WP35 – Veiterä. Lauantaina klo: 16.00 sitten WP 35 saa vieraakseen OLS:n ja vielä sunnuntaina toivotaan Ogelin olevan kunnossa – siellä olisi tarkoitus pelata klo. 13.00 Botnia- OLS. BandyliigaToimitus veikkaa Lähdemme vaikkaamaan viikonlopun otteluja seuraavasti: Katsotaan sunnuntaina, olimmeko aivan metsässä 🙂 Jos ehdimme lisäämme tänne linkit otteluihin BandyliigaToimitus muuttaa tänään, joten yritämme vielä päivittää tätä uutistamme, mutta jos muutto kestää pidempään – seuratkaa seurojen sivuja – sieltä löytyy varmasti tietoa ketkä kuvaavat, ja minkä kautta!

BandyLiigaUutiset

Kosa Cupin yhteenveto

Veiterä pärjäsi suomalaisista parhaiten Veiterä eteni aina finaaliin asti. Finaalipeli tarjosi hyvän jääpallo-ottelun, jossa isännät olivat turnauksen finaalissa lopulta parempia maalein 6–1, Veiterä joutui toistamiseen tunnustamaan IFK Rättvikin paremmakseen Valmentaja Tero Niemisen mietteet Veiterän otteista Veiterä pelasi Rättvikissä viisi ottelua, joista kolme päättyi Veiterän voittoon ja kahdesti taivuttiin IFK Rättvikille. Leiritapahtuma ja turnaus osoitti kaksi asiaa: Veiterä on oikealla tiellä, kun ollaan menossa kohti kotimaista sarjakautta – ja toisaalta sen, että ruotsalaisjoukkueet ovat paljon valmiimpia oman pelinsä kanssa kun tilannetta verrataan kauden tässä vaiheessa. Kysymys on olosuhteista. Ilman kunnollisia harjoitus- ja peliolosuhteita tilanne pysyy jatkossakin tällaisena. Niemisen ja Veiterän tähtäimessä on menestyminen myös kotimaan kilpailuissa:– Nyt pitää vielä tehdä hommia niissä puitteissa, missä se onnistuu kotimaisemissa.– Myös taktisia kuviota voidaan hieroa yhteisissä palavereissa ja joukkueessa onkin oikein hyvä henki tällaisen leirirupeaman jälkeen, sanoi Tero Nieminen ja valmistautui pitkään kotimatkaan. JPS turnauksen viides JPS ei jättänyt vastustajilleen yön ja aamun sijoitusotteluissa saumoja, vaan voitti ottelut 6-0 ja 5-3. Tuloksena turnauksen viides sija. Yhdellä tappiolla sijoitus hieman kirvelee, mutta rankka urakka oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut kerrotaan JPS-leiristä. Valmentaja Topi Rytkönen kommentoi Rättvikin ”nattklubb” on tarjonnut tulikasteen myös JPS:n uudelle päävalmentajalle, Topi Rytköselle. ”Jokainen peli on vienyt hommaa selvästi eteenpäin ja paljon on jo nyt opittu”, Topi kommentoi Hotell Rättvikin tilannehuoneessa, jossa tapahtuu mm. pelivideoiden analysointi raikkaiden varusteiden kuivatuksen lomassa kertoo JPS-media. Akilles sijoittui sijalle kymmenen & HIFK sijalle yksitoista kumpikaan joukke ei vielä maanantaina kommentoinut turnaustaan. Seuratkaa seurojen omia sivustoja, siellä varmaan tulee vielä valmennuksen mietteitä.. Katsotaan saammeko mekin vielä seurojen valmennuksia kiinni – mutta annetaan tänään maanantaina heille rauha palautua reissusta… Turnauksen kaikki tulokset: https://www.ifkrattvikbandy.se/kosa-cup/

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterän puheenjohtajaksi Ilkka Japola

Ilkalla on yli 20 vuoden kokemus jääpallojoukkueen johtamisesta. Ilkka Japola on 60 vuotta nuori tyysterniemeläinen, monipuolisen palloilutaustan omaava henkilö. Ilkka Japolan työkuvio mahdollistaa seuratoimintaan osallistumisen. Keskustelut Veiterän pj:n tehtävästä alkoi jo kevätkaudella ja hetken harkittuaan Ilkka totesi, että hänellä voisi olla annettavaa seuralle.– Veiterä on hyvässä tilanteessa. Haluan, että Veiterään on hyvä tulla sekä harrastamaan jääpalloa että toiminaan yhdistystehtävissä, Japola kertoo.– Seuran perusorganisaatio on hyvällä mallilla ja talous on kunnossa. Näen, että Veiterässä on tarjolla tehtäviä jokaisen jääpallosta ja seuratyöstä kiinnostuneelle. Seuratyöstä vastapainoa Ilkka Japola on pohtinut paljon sitä, mitä seuratyö voisi olla kiireisen arjen vastapainona.– Näen, että seuratyö Veiterässä olisi mukavaa ja yhteisöllistä toimintaa, joka voisi toimia vastapainona arkityölle. On tärkeää, että seuratyö ja harrastaminen ovat mahdollisuus viettää vapaa-aikaa hyvässä seurassa.– Olen kuullut, että sellainen periaate kuin ”tuplaa ja puolita” voisi olla toimia hyvin myös Veiterän toiminnan kehittämisessä. Eli siis lisätään toimijoiden määrää ja vähennetään henkilökohtaisten tehtävien rasittavuutta ja vastuita, Ilkka Japola pohtii. Jatkossa Veiterän keskeiset toiminta-alueet, edustusjoukkue, kenttätoiminnot ja junioritoiminta, saavat enemmän vastuuta itselleen. Japolan mukaan aivan kaikkia asioita ei tarvitse päättää hallituksessa saakka ja eri toiminta-alueet voivat kevyemmin linjata omaa toimintaansa.– Näen, että meillä on hyviä ihmisiä jo nyt eri toimintojen vastuupaikoilla ja Veiterän tilanne on kaikkiaan positiivinen. Veiterä ry:n hallitus 2022–23: Ilkka Japola, pjJukka Tirkkonen, vpjToni KaljunenPetri SiivoAnu TalkaMarko PiispaAki RikkinenAnssi Peuhkuri

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Antikainen jatkaa Veiterän paidassa

Narukerässä viime kaudella ikävä kauden päätös Veiterä vahvistaa ensi kauden edustusjoukkuetta sopimuksella Tuomas Antikaisen kanssa. Sähäkkänä keskikenttäpelaajana tunnettu Tuomas hakee uralleen uudenlaista alkua paitsi kentältä myös kentän ulkopuolelta. On hienoa ettei Antikainen lopettanut pelaajauraansa vaikka hän jo ehti niin ilmoittaa viime kauden päätteeksi. Antikainen koki kentällä “jatkuvaa” ilkkumista pituutensa johdosta. On hienoa, että nuori pelaaja ei lannistu, vaan jatkaa ja me jääpallon ystävät saamme varmasti nähdä hienoja otteita Antikaiselta uudessa seurassaan. Myöskään Akillesta vastaan käydyssä välieräottelussa tapahtunutta episodia on turha enää kaivella, eli tsemppiä Tuomakselle Veiterään. Tuomas Antikainen kertoo Veiterämedialle seuraavaa:– Olen kyllä tosi iloisella mielellä sopimuksesta Veiterän kanssa. Tuntuu, että saisin jääpalloilijan ja ihmisenä uuden alun uralleni.–Porin Narukerälle pitää sanoa kiitokset mahdollisuudesta oppia uutta, mutta ei sen enempää. Nyt katsotaan eteenpäin ja nöyrällä mielellä tulen menestyvään joukkueeseen, jolla on kirkas tavoite.– Uuden seuran ja uuden alun kautta viime kauden lopun kohu voisi unohtua ja voisin aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Aloitan siis uuden sivun jääpalloon ja elämään Lappeenrannassa, Tuomas pohtii. Tuomas Antikainen on siis muuttamassa Lappeenrantaan nöyrällä, mutta hyvällä asiallisella asenteella:– Minusta on hienoa päästä pukukoppiin, jossa saa oppia voittamisen kulttuurista ja hyvästä joukkuehengestä. Olen kuullut vain pelkkää hyvää Veiterän organisaation tavasta käsitellä pelaajia ja kehittää nuorista pelaajista entistä parempia. Veiterä-Akatemia houkuttelee Lappeenrantaan Tuomas Antikaisen vie myös mahdollisuus opiskeluun pelaamisen rinnalla:– Tavoitteeni on päästä lukemaan kauppatieteitä ja Lappeenrannassa oleva LUT tarjoaa avoimien opintojen kautta siihen hyvän väylän. On hyvä asia, että pääsen kiinni taas opintoihin ja saa siten opintourankin käyntiin. Ehkä koko elämä ei ole jääpalloa vaan opinnot ovat myös tärkeä hoitaa kunnolla, Tuomas Antikainen miettii. Manageri Peuhkuri on tyytyväinen sopimukseen Veiterän edustusjoukkueen kokoamisesta vastaava manageri Ana Peuhkuri on tyytyväinen sopimukseen Antikaisen kanssa:– Meille kelpaavat vain pelaajat, jotka pystyvät osoittamaan olevansa huippu-urheilijoita. Muita emme tarvitse. Edustusjoukkueen rosteri alkaa olla varsin hyvin kasassa. Vaikka Tero Niemisen kanssa on näitä mietitty ja joukkue asettaa itse omat tavoitteensa. Peuhkuri on tyytyväinen myös LUT-yliopiston kanssa luotuun Veiterä-Akatemia -järjestelyyn:– Tuomaksen tapaus osoittaa, että voimme täällä Lappeenrannassa tarjota muutakin sisältöä elämään kuin vain jääpallon. On tärkeää, että nuorilla pelaajilla on elämässä isoja tavoitteita ja seura pyrkii tukemaan niitä, Anssi Peuhkuri sanoo.

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Tero Liimatainen Ruotsiin

kovien pelaajien siirrot naapurimaahan saavat jatkoa Frillesås Bandy kertoo sivuillaan tehneensä sopimuksen Veiterässä pelanneen Tero Liimataisen kanssa.Liimataisen kanssa tehty sopimus on 1 vuoden mittainen, mutta toivomme, että tämä on vasta alkua miellyttävälle yhteistyölle, jossa sekä Tero että Frillesås voivat kehittyä yhdessä. Tero liittyy Frillesåsiin elokuun puolivälissä ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi Frillesåsin perheeseen. On myös huomionarvoista, että saamme edelleen nähdä Frillesås-paidan, jossa on 62 rinnassa ja selässä. Liimataisen mietteet siirrosta “Totta kai tulen kaipaamaan kotikaupunkini joukkuetta Veiterää, joka on minulle kuin iso perhe! Ja minun täytyy jättää ihana tyttöystäväni tänne Suomeen. Mutta samalla olen erittäin iloinen voidessani pelata jääpalloa Elitserienissä! Odotan innolla kavereiden tapaamista! “Elitserien on ollut tavoitteeni jo pari vuotta, mutta olen odottanut oikeaa hetkeä. Jesper Larsson soitti minulle ja puhui mahdollisesta roolistani joukkueessa ja joukkueen tavoitteista, se oli minulle suurin asia, ottaa seuraava askel urallani. Joukkueella on myös pari hyvää pelaajaa, ja on jännittävää nähdä, miten pelaamme! BandyliigaToimitus toivottaa onnea Liimataiselle kaudelle 2022-23

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä menettää Loikkasen

Nässjö IF:n sivuilla kerrotaan Tuukka Loikkasen solmineen seuran kanssa sopimuksen Kulunut kausi oli menestyksekäs Tuuka Loikkaselle. Hän voitti kultaa sekä Suomen Cupissa että liigassa ja otti mestaruuden takaisin kilpailija Akillekselta. Loikkasen mietteitä Ruotsiin siirrosta -Jännittävää! Odotan innolla pääseväni ruotsiin ja pelaamaan jääpalloa Nässjö IF:ssä ensi kaudella. Tiesin sen, että Nässjö on Bandyallsvenskanin huippujoukkue ja vaikka Ruotsi on hyvin samanlainen kuin Suomi, saan nyt ottaa ja oppia ruotsia Loikkanen toteaa. Loikkasen siirto, on Veiterälle kova isku Kuluneella kaudella Tukka oli Veiterän paras maalintekijä yhteensä 27 maalillaan. Kausi oli meillä hieno Suurin osa siitä meni joukkueen suunnitelmien mukaan. Menimme kultaan sekä cupissa että liigassa, jonka onnistuimme saavuttamaan. Olen itse pelaaja, jonka pitäisi tehdä maali edistääkseen joukkueen menestystä ja haluan mennä suoraan maaliin, kun saan pallon. Sen lisäksi olen melko peloton ja epäsymmetrinen pelityylissä. Olosuhteet Suomessa surkeat, ei yhtään hallia – Suomessa meillä ei ole jäähalleja, joten sään takia meidän on usein pelattava paljon nostoa suoran pelin lisäksi. Odotan innolla, että pääsen pelaamaan paljon sisätiloissa nyt täydellisissä olosuhteissa. Juuri nyt jatkamme pelaamista jääkiekkokaukalossa ja Veiterä antaa minun harjoitella joukkueen kanssa, kunnes muutan Ruotsiin syyskuussa. BandyliigaToimitus toivottaa Tuukalle tsemppiä ensi kaudelle Ruotsiin!

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Johan Segerman jatkaa Veiterässä

Veiterän runkomiehistöön kuulunut Johan Segerman jatkaa Veiterän pelaajana Oli kyllä mukava tehdä sopimus jälleen Veiterään. Keväällä valmistuin DI:ksi ja pääsin hetkeksi tekemään opettajan sijaisuuksia, mutta nyt kesän myötä alkaa oikeat työt työmaainsinöörinä työnjohdossa.