BandyLiigaUutiset

Sunnuntain kiihkeät kamppailut

HIFK – Narukerä Klo: 13.00 HIFK kommentoi päivän ottelua seuraavasti: Runkosarjan viimeisessä kotimatsissa vastaan luistelee Porin Narukerä. Tiedossa on todella tiukka ottelu Bandyliigan kärkijoukkuetta vastaan. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Porissa päättyi Narukerän 5-1 voittoon. Voitolla Rödalla on vielä mahdollisuus runkosarjan 6. sijaan, tosin se vaatii apua muilta joukkueilta. Narukerä on pelannu vahvan runkosarjan, ja on tällä hetkellä Bandyliigan sarjataulukossa 2. sijalla. Joukkue on kerännyt 14 ottelusta 21 pistettä. Narukerä on varmistanut paikansa ylemmässä jatkosarjassa, ja taistelee vahvasti runkosarjan ykköspaikasta. Patrik Huberin ajatuksia runkosarjan viimeisestä kotimatsista: Vastassa Narukerä, minkälaista matsia odotat?Tiedossa tiukka matsi, Narukerä on pelannut hyvän kauden tähän asti ja taistelee ansaitusti sarjataulukon kärkipaikoista. Meillä kuitenkin hyvä paikka iskeä ja sitä kautta päättää runkosarja hyvään vireeseen jatkosarjaa ajatellen. Minkälainen Röda nähdään tänään?Uhrautuva, pelataan joukkueelle koko 90min. Panostetaan puolustuspeliin, ja isketään terävästi kun saadaan maalintekopaikat. Narukerä mietti ottelua näin: – Sunnuntaina taas palataan pienen tauon jälkeen Bragulle, jossa HIFKiä on hankala voittaa. Helsinkiläiset ovat fyysinen joukkue, johon meidän on pystyttävä vastaamaan, valmentaja Tuomas Erkkilä pohjustaa. Viime viikonloppuna Kerä matkusti itään kovin odotuksin, mutta palasi kotiin pisteittä. Erkkilän mukaan tappiot käsiteltiin joukkueen kanssa ja pieleen menneet asiat on tiedostettu. – Narukerän pitää olla nälkäisempi ja vaatia itseltään enemmän. Pelit kovenee koko ajan, joten kaksinkamppailupelaamisemme pitää olla fyysisempää ja itsestä pitää saada irti joka tilanteessa enemmän, Erkkilä tuumaa. Alta pääset seuraamaan Live-Lähetystä (vaatii kirjautumisen, ilmainen, Toimii puhelimella ja Tabletilla) OLS – Botnia Klo: 13.00 OLS kommentoi runkosarjan “jumbofinaalia” seuraavasti: Viikonlopun toinen vieras on helsinkiläinen Botnia, joka on sarjataulukossa juuri OLS:n edellä sijalla kahdeksan.Oulunkylässä Botnia kaatoi OLS:n maalein 7-5. OLS ja Botnia taistelevat sarjasijoituksen paranemisesta, sillä kahdelle viimeiselle joukkueelle ei tule alempaan jatkosarjaan lähtöpisteitä. Botnian ei ehtinyt kommentoida ottelua ennen uutistamme Alta pääset seuraamaan Live-Lähetystä (ilmainen) WP 35 – Akilles Klo: 15.00 WP 35 kommentoi tiukkaa vääntöä seuraavasti: Sunnuntaina on vuorossa kotiottelu ja vieraaksi saapuu Akilles Porvoosta. Porvoolaisilla on sama tilanne kuin Veiterällä eli joukkue taistelee loppuun saakka ylemmän loppusarjan paikasta. Porvoossa Akilles voitti siipirikkoisen WP 35:n 8-3. – Porvoon pelissä pysyttiin ensimmäinen jakso mukana, mutta sitten homma lässähti. Nyt on varmasti erilainen peli tulossa ja molemmilla on isot tarpeet pisteille tässäkin pelissä. Akilles on ollut hyvä tällä kaudella ja on ansaitusti taistelemassa 4 sakkiin pääsystä, analysoi Järveläinen sunnuntain vierasta. Akilles ei ehtinyt kommentoimaan elintärkeää ottelua ennen uutistamme Ottelusta ei tietojemme mukaan ole live-lähetystä.

BandyLiigaUutiset

Perjantain kiihkeät lopputulokset

HIFK – Botnia 6-5 Bandyliigatoimitus oli paikalla, mutta työtehtävissä. Ottelun seuraaminen oli hiukan hankalaa kun samalla kirjasi kaikki ottelun tapahtumat, joita perjantai-illassa riitti yllin kyllin. Tulemme viikonlopun aikana katsomaan ottelun vielä tallenteena, jotta voimme Botnia pelaajien pyynnöstä katsoa kunnolla miten sikaa HIFK pelasi. Näin ottelua seuranneena aamuna ajatukset ovat hieman sekavat, koska keskustelut tuomariston, HIFK-pelaajien, Botnia-pelaajien, ja yleisön kanssa ovat kaikki ristiriitaiset. Oma näkemys on, että ottelun tärkeys jatkosarjan aloituspisteistä, edellisen ottelun “kalavelat”, ja Stadin herruus ehkä hieman nostivat tunnelmaa sekä kentällä, että katsomossa. Tuomaristoa haukkuivat kummankin joukkueen katsojat, pelaajat, ja valmennus. Tuomaristo taas kehui ottelun tunnelmaa, ja mietti olisiko ottelussa ollut jotakin mitä olisi voinut tehdä toisin? Itse keskityin työtehtävään, ja tällä kertaa myös pyrin pitämään tunteet erillään, ja katsomaan ottelua kaikkien edellä mainittujen näkökulmista. Oma mielipide, siis huomioikaa että tämä on mielipide/näkemys – ei absoluuttinen totuus! Peli oli todella tasainen, ja kuten Botnia kommentoi alempana ottelua, oli HIFK ehkä sen maalin parempi. Tosin kummallakin oli paikkansa tehdä enemmänkin maaleja, mutta tänään lukemat taululla olivat ne mitkä ne lopulta olivat. Aku Ojasella oli mahdollisuus vajaan 2 minuutin pelin jälkeen viedä HIFK johtoon, mutta hän laukoi rankkarin ohitse. Sen jälkeen kuten usein käy vastustaja iskee sen maalin, ja niin teki eilen myös Botnia, 0-1 taululla. Seuraavat 10 minuuttia olivat täysin HIFK:n hallintaa, ja Botnian koko joukkueen puolustaminen jostakin syystä katosi kokonaan. HIFK käytti tämän hyväkseen ja 12 minuutin kohdalla yleisö pystyi katsomaan taululta 3-1 lukemat, ja pelin perusteella joku ehti jo miettiä pelin olevan ohitse. Botnian valmennus kuitenkin reagoi tilanteeseen, ja otti aikalisän heti HIFK:n viimeisimmän maalin jälkeen. Olisi mielenkiintoista tietää mitä valmentaja Esa Määttä pelaajille painotti, sillä aikalisän jälkeen kentällä oli aivan eri Botnia – Hyvä niin ottelun kannalta. Vajaassa 5 minuutissa lukemat olivat muuttuneet 3-3 tasalukemiin, josta Botnian katsomolohko otti täyden ilon irti. Samalla myös HIFK:n erinomainen alku “rynnistys” muuttui jotenkin enemmän fyysisyyden, ja yksittäisiin tapahtumiin keskittymisiin, kuin alun yhtenäiseen hyökkäys-, ja puolustuspelaamiseen. Tämä on jääpallossa hienoa kun tapahtuu paljon, ja tilanteet voivat muuttua ottelun sisällä useaankin kertaan. Eilen siis nähtiin monen katsojan mielestä todellinen Stadin derby, vaikka peli ei sinänsä ehkä kummankaan joukkueen parasta peliä tuonut esille. Tunteet, taistelu, ja jäähyt nostivat kuitenkin katsojien ja pelaajien tunteet ottelusta aivan “tappiin” asti. Tästä tunnelmasta pääsivät myös tuomaristo “nauttimaan” kun vuorotellen HIFK:n ja Botnian kannattajat huusivat äänihuulensa äärirajoilla tuomareille mielipiteitä miten heidän vihellyksensä olivat sujuneet. Tuomarit BandyliigaToimituksen mielestä onnistuivat kuitenkin hyvin, muutama “tasapuolisuus” asia jäi mietityttämään, mutta nekin ehkä menivät aika tasan joukkueiden kesken, joten vaikuttaako tämä oma “tunteeton” ajattelutapa asiaan? Luultavasti näin on, kun kuunteli eri tahoja ottelun jälkeen. Palataan takaisin tuohon 3-3 tilanteeseen. Ensin HIFK iski upean osuman Huberin nostettua pallon kauniisti yli koko Botnian puolustuksen, ja Aku Ojasen rynnätessä linjan ohitse, pallo kauniisti ilmasta haltuun ottaen, maalivahti Peräjärven harhautetaan, ja pallo tyhjään maaliin. Kaunis jääpallon pelikirja suoritus. Botnia ei kuitenkaan lannistunut ja hyökkäsi edelleen aikalisän jälkeen tulleella hyvällä luistelulla kohti HIFK:n maalia. Seuraavaksi sitten tuli tuo alla Botnian kirjoittama “Tasoitus tuli HIFK:n fyysisyyden lyödessä yli vähän hölmönä ja kömpelönä rangaistusalueella tapahtuneena selästä taklaamisena” Itse näin tilanteen että puolustaja Niittylä taklasi muuten oikealla voimalla, mutta taklaus osui väärään Botnian pelaajan vartalon-osaan, selkään. Rankkari oli täysin oikeutettu, mutta että fyysisyys olisi mennyt joukkueelta yli on vielä tässä kohtaa ennenaikaisesti kirjoitettu. Rankkari siis tilanteesta, jonka ampuu maaliin varmasti Kaapo Schreck ja lukemat taas tasan, taululla valot näyttävät 4-4 lukemaa. Botnian kirjoituksen puolustukseksi on kyllä mainittava, että Bandyliigaan paluun tehnyt Tuomas Jalkanen otti hölmön jäähyn – noin 2 minuuttia ennen Niittylän jäähyä. Tämä omasta mielestäni oli yksittäisen pelaajan hölmöily, kun koko HIFK:n fyysisyyden ylilyönti. Tauko muutti HIFK:n pelaamisen, miksi? HIFK sortui jäähyilyyn joita se keräsi peräti 50 minuuttia toisella jaksolla, tämä taisi olla enemmän kuin yhdessäkään yksittäisessä ottelussa yhteensä koko tähän mennessä käydyn kauden aikana. Sikailua en nähnyt, mutta kuten Botnian pelaajiille lupasin – katson ottelun vielä uudelleen, keskittyen vain peliin. Kuten edellä kirjoitan HIFK:n peli ei ollut toisella jaksolla sitä, mitä se oli ensimmäisellä jaksolla. Miksi? Sitä en voi käsittää? Paransiko Botnia? Vaikea sanoa, mielestäni he jatkoivat hyvää luistelua ja joukkue pelaamista, mitä he olivat tehneet jo ensimmäisen jakson aikalisästä alkaen. Viimeisen 20 minuutin aikana sitten tapahtumia riitti taas oikeen kunnolla. HIFK otti 4 jäähyä, ja teki 2 maalia. Botnia teki yhden maalin, ja vielä aivan ottelun viime hetkillä he saivat tilanteessa 6-5 rankkarin. Yleisö mylvi, pelaajat, ja valmentajat olivat täysin erimieltä tuomiosta – riippuen paidan väristä. Itse en tilannetta nähnyt, mutta vieressäni istunut HIFK:n Joukkueenjohtaja Ari Kukkonen kommentoi sen olleen oikeudenmukainen. Kaapo Schreck luistelee antamaan rankkaria. Yleisö vielä mylvii tapahtunutta tilannetta. Kaikki hiljenee, Kaapo ampuu, maalissa Pete Pättiniemi torjuu, Kaapo painaa pään alas, HIFK:n pelaajat hakkaavat Pättiniemeä, HIFK kannattajat hurraa, Botnian kannattajat painavat päänsä alas ei ,onko tämä totta? Tämä on sitä todellista kamppailua Stadin herruudesta! Oikeuden mukaista? Ei, mutta pitääkö sen olla? Tämä on tunteita! Iloa, surua, onnellisuutta, pettymystä – kuitenkin irtautumista päivittäisitä rutiineista meille kaikille! Tätä on jääpallo! Palataan ottelun viimeisiin minuutteihin, Botnia painaa vimmatusti päälle, HIFK taistelee ehkä hiukan alakynnessä. Maaleja ei enää synny – lopputulos siis kuitenkin on se mikä on totuus pelin jälkeen, kirjoitan minä mitä tahansa – lopputulos 6-5 BandyliigaToimituksen Ottelun paras pelaaja (Ojasen 3 maalista huolimatta) on Lauri Kivenjuuri (17v), joka pelasi hienon ottelun HIFK:n hyökkäyksessä, ollen koko ajan vaarallinen. Hän karvasi, puolusti, taisteli, luisteli – tästä kaverista tulemme vielä kuulemaan, ellei hän valitse jääkiekkoa lajikseen. Toivon todella jääpallon kannalta, että valinta olisi kuitenkin Jääpallo! Laurin harjoitellessa, ja pelatessa lisää, on hänessä mielestäni potentiaalia mihin tahansa! Anteeksi tässä kohtaa olen todellakin tunteella mukana…. P.S Palaan otteluun vielä viimeistään maanantaina…. HIFK kommentoi ottelua näin: Stadi on punainen! Botnia kommentoi tiukkaa tappiota näin: Botnian alku HIFK:n vieraana oli hankala. Luistelua ei juurikaan ollut ja HIFK pääsikin helposti murtautumaan toisella minuutilla Botnian rangaistusalueelle. Botnia rikkoi rankkarin arvoisesti, mutta Aku Ojanen löi pilkun ohi. Tämä herätti myös Botnian luistelemaan ja pelaamaan. Botnian avausmaali tuli vajaan kympin kohdalla. Heikki Pesonen teki vahvan nousun maalille ja Jyry Kortelainen löi reboundin sisään. HIFK tasoitti muutama minuutti myöhemmin kulmalyönnistä Richard Laibertin sudittua maalinedusruuhkasta pallon maaliin. Tämän jälkeen Botnia päästi HIFK:n kahdesti maalintekoon melko löysällä pelaamisella ja Botnian valmennus…

BandyLiigaUutiset

Perjantai-illan kamppailut

HIFK – Botnia Klo: 19.00 HIFK kommentoi kotijoukkueena illan kamppailua seuraavasti: Edustusjoukkueella on tänään tiedossa erityinen pelipäivä. Tiedossa kauden toinen derby, kun Botnia vierailee Brakulla. Matsi alkaa klo 19:00 – tule paikalle kannustamaan Röda Stadin herroiksi! Joukkueiden viimeisin ottelu, tapaninpäivän derby, päättyi Botnian niukkaan 3-2 voittoon. Viimeisimmän kohtaamisen jälkeen molemmat joukkueet ovat pelanneet vaihtelevasti. Röda on sarjataulukossa Botniaa 3 pistettä edellä. Molemmat joukkueet ovat pelanneet 13 matsi joista Botnialla on kasassa 4 pistettä ja Rödalla 7 pistettä. Kapteeni Tommi Niittylän ajatuksia derbystä Vastassa rakas Botnia, mitä derbyt merkitsee sinulle?Derbyt sytyttää aina erityisesti. Yleensä yleisöä hyvin paikalla, ja matsit ollut tiukkoja. Tottakai joka kerta taistellaan täysillä loppuun asti Stadin herruudesta! Minkälainen Röda nähdään tänään?Tänään nähdään aktiivinen ja terävä HIFK. Panostetaan kaksinkamppailuihin ja pelataan kovaa joka tilanne loppuun asti. Pelataan koko 90min joukkueelle! Miten varmistetaan, että Stadin herruus jää Brakulle?Sillä, että tehdään kaikki pienetkin asiat huolellisesti. Ei ole varaa lipsua mistään, ja pitää olla valmiina pelaamaan heti alusta lähtien. Botnia ei ottelua kommentoinut Alta pääset katsomaan ottelua suorana (Vaatii kirjautumisen) Veiterä – WP 35 Klo: 19.00 Veiterän lyhyet kommentit: Tänään WP-35 Veiterän vieraana Kisapuistossa! WP 35 kommentoi tuttuun tapaan ottelua ennakkoon seuraavasti: Sarja-avauksessa Varkaudessa Veiterä vei tiukan taiston 4-2 lukemin. WP 35 taistelee viimeisissä runkosarjan peleissä kutossijasta ja tärkeistä kahdesta lähtöpisteestä. Veiterällä on myös viimeisissä peleissä isot panokset, kun se taistelee Akilleksen ja JPS:n kanssa kahdesta ylemmän jatkosarjan paikasta. Veiterä on 7 ottelun tappiottomassa putkessa, WP 35 kahden ottelun voittoputkessa. – Varmasti tiukka peli on tulossa ja panokset kasvaa jo hyvissä ajoin ennen pudotuspelejä. Kaksi peliä on nyt saatu pelata sillä kokoonpanolla millä halutaan ja näyttäisi siltä, että perjantaina päästään jälleen parhaalla matkaan, toteaa päävalmentaja Juha Järveläinen. Sääennusteiden mukaan perjantaina pelataan huippuolosuhteissa. – Kiva taas päästä pelaamaan optimiolosuhteisiin, peliä on helpompi näin kehittää. Kauden aikana on päästy neljä peliä pelaamaan parhaalla rosterilla ja kokemuksia tarvitaan lisää, päättää Järveläinen. Ottelusta ei tietojemme mukaan ole live-lähetystä

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Veiterä – JPS 6 – 5 Veiterä uutisoi taisteluvoitostaan seuraavaa: Sitten päätuomari M-O Gustafsson vislasi pilliin ja päästiin alkamaan. Täynnä taistelutahoa ollut JPS aloitti ottelun terävästi: kellossa oli 8 minuuttia ja vieraat johtivat jo 2–0. Molemmissa maaleissa oli mukana keskisuomalaisen jääpallon kultakimpale, Tuukka Ässämäki. Jasu Koljonen osui ensin ja Ässämäki toisessa Juho Kaarretkosken esityöstä. Molemmat maalit syntyivät Veiterä-puolustuksen merkkaus- ja kommunikointivirheestä. Tilanne näytti JPS:n puolesta hyvältä. Veiterä sai kuitenkin rivit ojennukseen nopeasti: vain minuutti JPS-johtomaalin jälkeen Tuomas Antikainen kavensi Antti-Juuso Ropon syötöstä ja avausmaali nostatti fiilistä Veiterä-leirissä. Noin satakunta kylmyyttä ja viimaa uhmannutta katsojaa löi käsiään yhteen ja kotijoukkue otti pelissä kapellimestarin paikan. Pelattiin reilu vartti, niin Veiterän Niklas Valtanen tärytti keskelle tulleesta kulmurista yläkulmaan ja peli oli tasan. Reilun kympin jälkeen Eetu Peuhkuri sivalsi Veiterän johtoon myös kulmastay. Se oli vasta 7. kulmatilanne kotijoukkueelle pelin tässä vaiheessa. (Tämän jälkeen kulmia olikin reilusti: kaikkiaan 15 kotijoukkueelle, mutta niistä ei saatu maalia aikaiseksi.) Ensimmäisen jakson lopulla kovasti U19-maajoukkueeseen tyrkyllä oleva Veeti Hyvärinen osoitti, miksi hänen nimensä on nuorten maajoukkueen tarkkailulistalla: kaksi pelitilannemaalia (E. Peuhkurin ja Antikaisen syötöstä) ja kotijoukkue lähti tukevassa 5–2-johdossa viettämään taukoa. JPS tuli toisella jaksolla vahvasti Kun Birran Bandyskaban tarkkuusheittopallot oli saatu kerättyä kentältä, niin toinen jakso oli valmis alkamaan. Aivan jakson alkuun Veiterä sai rankkarin, mutta kippari Ere Verhelän kova laukaus osui hyvin torjuneen Samuel Gerovoin patjoihin – myöskään siitä seuranneesta kulmatilanteesta Veiterä ei onnistunut saamaan maalia. JPS puolestaan painoi päälle aktiivisten vastahyökkäysten voimalla ja vihdoin 58. minuutilla Joonas Hiltunen pääsi tuikkaamaan suoraan ilmasta Kalle Pesosen tarjoaman takaviistopallon maaliin – JPS:n kiri oli alkanut. Seuraavat kuusi minuuttia mentiin Veiterän näkökulmasta mankelissa. Lopulta 64. minuutilla Ässämäki pääsi läpiajoon ja varma maali: 5–4. Veiterän oli aika ottaa aikalisä ja valmennus muistutteli huolellisuudesta ja JPS:n kärkkäiden maalinsylkijöiden tarkkailusta. Mentiin tovi ja jälleen soi Veiterä-päässä: tällä kerralla maalintekijänä oli Jarno Eronen, joka osui Nikke Tuhkasen flippipallon kohdalle täysin yksin, kiersi maalissa pelanneen Joonas Kankkusen ja toi vieraat tasoihin. Ote oli kokolailla JPS:llä. Pelin 75. minuutilla Veiterällä oli jälleen yksi kulmatilanne, jonka jälkikahinoista Ässämäki pääsi volttaamaan täyteen vauhtiin, niska kyyryyn ja kohti Veiterä-maalia: alimpana pelaajana ollut Veiterän libero Juuso Kärmeniemi tarjosi mailan koukkuun Ässämäen kainaloon ja hyökkääjä kumoon: Kärmeniemelle lievä punainen kortti, Hyvärinen istumaan jäähyä ja vaparilla jatkettiin. Tässä oli JPS:n etsikkoaika tehdä johto-osuma, mutta siihen ei Veiterän puolustus enää suostunut. Pelin loppu oli erittäin jännittävä ja molemmat joukkueet halusivat voittoa: JPS satsasi teräviin vastahyökkäyksiin akselilla Ässämäki–Hiltunen–K.Pesonen, Veiterä puolestaan pyöritti laajemmin hyökkäyksiin lähtöjä, jonka aikana JPS ehti asemoitua vastaanottamaan Veiterän hyökkäysaallon. Pelin 90. minuutilla Matias Lehtonen kuljetti pallon vauhdilla oikealta kaistalta sisään ja pääsi päätyviivaa pitkin kohti JPS-maalia. JPS-puolutus joutui rikkomaan ja pelasi Lehtosen mailaa eikä palloa. Linjuri Jami Pöysä vislasi pelin poikki ja pienen tapahtuma-analyysin jälkeen päätuomari Gustafsson nosti kädet ristiin päänsä päälle: pallo pilkulle. Veiterän rankkaritykki Niklas Valtanen oli jäänyt puoliajalla pukukoppiin pienen alaraajavamman takia ja kokenut, joukkueen isukkihahmo E. Peuhkuri asettui lyömään rankkaria. Pieni vauhti ja pallo noin 45 cm korkeudella maalin oikeaan reunaan: Veiterä 6–5-johtoon ja pallo keskelle. Pelattiin jo lisäaikaa ja JPS haki vimmatusti tasoitusta. Aivan lopussa JPS sai vielä kulmurin, mutta Veiterän ryysääjät saivat estettyä maalin. Vihdoin peli poikki ja voitto Veiterälle. Tärkeät pisteet. Kotivoitto ei muuttanut asetelmia sarjataulukossa, Veiterä on edelleen viides ja JPS kolmonen. Veiterän voitto kuitenkin osoitti, että joukkue pystyy voittamaan tiukkoja pelejä ja on kotonaan vahva. JPS uutisoi maalin tappiosta seuraavaa: Ottelu oli JPS:n näkökulmasta kaksijakoinen, tai oikeastaan kolmijakoinen. Alku hyvä, ensimmäinen jakso huono, toinen jakso oikein hyvä. Aivan ottelun alkua vei JPS, joka teki kaksi maalia ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Veiterä teki kuitenkin 1-2 kavennuksen heti seuraavasta hyökkäyksestä JPS:n toisen maalin jälkeen ja siihen päättyi JPSn hallinta. JPS:llä takkusi vähän kaikki, erityisesti syöttöpeli. Vapaat syöttölinjat olivat kortilla ja kun sellainen aukesi, syöttöjen osoitteessa oli toivomisen varaa. Veiterä oli selvästi liukkaampi, pallovarmempi ja paremmin puolustava joukkue. Kun tähän lisättiin Veiterän tasokkaat kulmalyönnit, Veiterä meni menojaan ja tauolle lähdettiin lukemissa 5-2. Valmentaja Topi Rytkönen muistutti tauolla joukkuetta, että tehdään sitä mitä on sovittu. Karvausta tiputettiin vähän alemmaksi ja palattiin perusasioiden äärelle. Toiselle puoliajalle kopista luistelikin uusi joukkue. Toinen puoliaika sai tosin shokkilähdön, kun Veiterä sai rangaistuslyönnin heti erän alkuun. Maalivahti Samuel Gerovoi piti kuitenkin JPS:n pelissä mukana ja torjui rankkarin. Tämän jälkeen peliä vei JPS. Liiike parani, syötöt napsuivat lapaan ja puolustus teki vahvasti töitä. JPS kuroi eron kiinni Hiltusen, Ässämäen ja Erosen maaleilla. Kun peliaikaa oli jäljellä 20 minuuttia, peli oli tasan 5-5. Peli vaikutti kääntyvän JPS:lle, kun Veiterän Juuso Kärmeniemelle tuomittiin ulosajo hänen rikottuaan läpiajossa ollutta JPS:n alinta pelaajaa. Vajaalla pelaaminen ei kuitenkaan merkittävästi häirinnyt Veiterän tekemistä ja peli jatkui tasaisena. Kummallakin joukkueella oli paikkoja ratkaista peli viimeisen kymmenen minuutin aikana. Aivan pelin lopussa JPS:lle sattui oman pään virhe, jota seuranneesta tilanteesta Veiterälle tuomittiin rangaistuslyönti. Eetu Peuhkuri laittoi pallon varmasti sisään. Ensimmäisen puoliajan rämpimisen jälkeen viritettiin hieno kiri, joka ei harmillisesti aivan riittänyt. Veiterä parempi lukemin 6-5. Botnia – WP 35 4 – 5 Botnia uutisoi ottelusta seuraavaa: Botnia aloitti vuoden 2023 loppusarjojen kannalta tärkeällä kotiottelulla Varkautta vastaan. Tapansa mukaan Botnian kone syttyi hitaasti ja avauskymppi oli vierailijoiden hallintaa. Tolppaa lähemmäs Varkaus ei päässyt. Botnian alettua saatua paikkoja, alkoi erikoistilanteitakin syntyä ja kulmalyönnistä Botnia myös siirtyi ottelussa johtoon. Pallo pelattiin kikalla Jyry Kortelaiselle, joka upotti ranteella pallon yläkulmaan. Avausjakson puolivälissä pelikuri hieman höltyi molemmilla joukkueilla ja Varkaus oli se joukkue, joka hyödynsi oman vastahyökkäyksensä. Juho Holopainen hankki rankkarin ja Niko Nissinen kävi lyömässä Varkaudelle tasoituksen. Muutoin avausjakso oli ennakoidusti hyvin tasainen ja molemmat joukkueet osuivat vielä kertaalleen, Kortelainen toistamiseen Botnialle ja Jukka-Pekka Hoffren kulmalyönnistä Varkaudelle. Toiselle jaksolle Botnia sai hyvän alun toiselle jaksolle Eetu Pulkkisen lyötyä kulmalyönnistä Botnian johtoon heti avausminuuteilla. Botnian johtomaalin jälkeen sinisten peli alkoi vähän sakkaamaan ja Varkaus otti ottelun hallinnan vyöryttäen tilanteita Botnian maalille. Lopulta Varkaus tulikin tasoihin ja lopulta johtoon, erikoistilanteista totta kai. Ensin tasoitus kulmalyönnistä ja johtomaali ehkä hivenen heppoisesti vihelletystä rangaistuslyönnistä. Botnia joutui pelin edetessä loppua kohden ottamaan enemmän riskejä tasoitusta hakien. Tämän WP hyödynsi ja pääsi vastahyökkäyksestä kahden maalin johtoon. Botnia ei luovuttanut ja Kaapo Schreck toi vielä lisäajalla Botnian maalin päähän. Tasoituskin oli aivan lopussa lähellä, mutta pisteet lähtivät sitten kuitenkin Varkauteen lukemin 4-5. Hieman Botnian tilanne vaikeutuu jatkosarjaa ajatellen, mutta mitään ei ole vielä menetetty. Tulevaisuudessa häämöttävät vierasottelut HIFK:ta ja OLS:ia vastaan ovat edelleen äärimmäisen tärkeitä otteluita. Seuraavaksi Botnia testaa kuitenkin sarjakakkosen Kampparien kunnon Oulunkylässä ensi sunnuntaina….

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain 3 ottelua

Veiterä – JPS Klo: 13.00 Veiterä ei kommentoinut sivuillaan kuin kookoonpanonsa JPS:n lyhyt kommentti: Jipsin pelit jatkuvat tänään Lappeenrannassa klo 13 @veiterabandy vieraana. Luvassa varmasti jälleen kova ja tiukka matsi. Ottelusta ei tietojemme mukaan ole live-lähetystä Botnia – WP 35 Klo: 13.00 Botnia toivotti katsojat tervetulleiksi oulunkylään! WP 35 kommentoi ottelua Ogelissa seuraavasti: WP 35 pelit Bandyliigassa jatkuvat sunnuntaina, kun joukkue kohtaa Oulunkylässä Botnian. Botnia on sarjassa seitsemäntenä heti varkautelaisten perässä pisteen takana. Sunnuntaina tuleekin olemaan 4 pisteen ottelu taistelusta kuutossijasta ja kahdesta lähtöpisteestä jatkosarjaan. – Botnia on kotonaan vaikeasti voitettava joukkue ja Oulunkylä on ollut aina vaikea paikka meille, sen osoitti jo alkukausi, kun hävisimme maalilla HIFK:lle siellä, miettii päävalmentaja Juha Järveläinen. Joukkue päässee parhaalla rosterilla sunnuntaina, ensimmäistä kertaa sitten avausviikonloppun. – Tosi positiivista on, että kaikki pelaajat ovat nyt käytettävissä ja päästään tätä kautta rakentamaanvähän kuin uudestaan. Nyt, kun kaikki ovat käytettävissä niin tullaan harrastamaan kokoonpanossa pientä rotaatiota ja kilpailu sisäisestikin kasvaa, iloitsee Järveläinen. Libero Joona Pietikäisen paluu kokoonpanoon piristi selkeästi WP 35:n peliä ja jatkumoa edelliselle pelille joukkue hakee sunnuntaina. – Keskiviikkona peli näytti jo jääpallolta ja siltä, mitä se oli kauden kolme ensimmäistä peliä, usko joukkueeseen ja loppukauteen on vahva, päättää Järveläinen. Alta ottelun Live-Lähetykseen HIFK – OLS Klo: 13.00 HIFK:n mietteet ennen ottelua olivat seuraavat: Tuplaviikonlopun toisessa matsissa vastaan luistelee OLS. Matsissa sarjan jumbojoukkueet ottavat mittaa toisistaan. Molemmilla joukkueilla on kasassa vasta 3 pistettä, tosin OLS:a on yksi ottelu enemmän pelattuna. Matsi alkaa Brakulla klo 13:00. Tule mestoille kannustamaan Röda voittoon! Rödan alkukausi on ollut haastava. Ottelut eivät ole menneet toivotusti, ja kasassa on vasta 3 pistettä 10 ottelusta. Joukkueen suurin murhe on ollut maalinteko. 10 ottelussa on tehty ainoastaan 15 maalia, joka on 9 vähemmän kuin toiseksi vähiten maaleja tehneen OLS:n saldo. Tämän päivän ottelussa maalisaldoa lähdetään parantamaan, ja sitä kautta pidetään pisteet Stadissa. Hyökkääjä Otso Ikävalko ajatuksia päivän matsista: Millä fiiliksillä matsiin, tiukka ottelusuma ja paha tappioputki päällä?Edelleen hyvällä fiiliksellä. Tänään on tärkeä matsi, meillä on hyvä mahdollisuus parantaa sijoitusta runkosarjassa ja sitä kautta parantaa lähtökohtia jatkosarjaan. Meillä on kova luotto omaan tekemiseen ja siihen, että saadaan peli toimimaan kun jatkosarjan tosipeli alkavat. Vastassa OLS, minkälaista matsia odotat?Tiukkaa vääntöä tiedossa. Oulussa pelattiin tasan, ja muutenkin OLS:n kanssa ollut tasaisa matseja. Millä saadaan tappioputki katkaistua niin, että pisteet jää Stadiin?Tänään tehdään maaleja! Ketä kannattaa seurata ja miksi?Aku Ojanen tulee tänään olemaan liekeissä, ja tulee loppukauden! OLS ei enää eilisen ottelun jälkeen erikseen Helsingin matkaa kommentoi Alta Live-Lähetykseen (Vaatii kirjauksen ja toimii puhelimella tai tabletilla)

BandyLiigaUutiset

Illan ottelut

Narukerä – Botnia Narukerän uutiset ottelusta: Botnia tulee haastamaan sarjataulukon toisella sijalla majailevan Narukerän Amiko-Areenalle. Kerä ei ole kuluvan vuoden aikana hävinnyt ainuttakaan ottelua runkosarjassa, joten eiköhän laiteta vuosi tappiottomana pakettiin. 🔴🔵 Botnia ei sivuillaan ottelua kommentoi… Alla linkki otteluun (Maksullinen) WP 35 – JPS WP 35 ei kommentoinut ottelua ennen tätä uutista Ottelusta ei tietojen mukaan ole lähetystä Veiterä – Kampparit Tämä ottelu on Suomen Jääpalloliiton sivuilla merkitty siirretyksi? Virallista tietoa asiasta ei ole, mutta tulemme kertomaan totuuden, heti kun saamme asiasta tietoa! Live-seurannassa ottelu vielä on, mutta palaamme asiaan tosiaan heti vahvistuksen tultua onko vai ei peliä! Sinänsä tämä tilanne on harvinaista, ettei vielä 5,5 tuntia aikasemmin tiedetä onko vai ei peliä. Varsinkin kun Lappeenrannan olosuhteet tietojemme mukaan ovat pelikelpoiset. Syy siirtoon on siis mahdollisesti “jokin muu syy?”

BandyLiigaUutiset

Illan ottelu ratkesi aikaisin

SolisSportin kautta katsottuna ottelun ensimmäinen puoliaika oli jopa WP:n Jääpallo on ihmeellinen peli – Tänään 45 minuuttia WP 35 oli niskan päällä, ja lukemat kuitenkin taululla 3-1 kotijoukkueelle, vaikka ne olisivat hyvin voineet olla toisinpäin. Toisenjakson alkuun Kamppareilta onnistui kaikki mitä he edes ajattelivat yrittää, peli ohitse ja loppu oli enemmän ja vähemmän pelailua. Lukemat eivät anna oikeutta WP 35:lle, tosin ottelua ei koskaan saa jättää kesken kuten tänään kävi. Kuitenkin BandyliigaToimitus uskoo edelleen Varkautelaisiin, kunhan nämä heilahtelut saadaan pois. Valmentaja Ilkka Hoffren myös otti syyn tappiosta kontolleen, koska hän vaihtoi ryhmitystään, mutta tsemppiä Varkauteen, kyllä vielä voittoja tulee… Mitään Kamppareilta pois ottamatta, on kuitenkin hiukan pakko hymyillä tähän loppuun miten heille pallot pomppi lapaan, vaikka ne olisivat seitsemän kaverin kautta viimeiselle pomppineet – no joskus onnistuu vain kaikki, ja onhan joku viisas sanonut että hyvälle tapahtuu hyviä asioita. Kotijoukkueen parissa oltiin otteluun tyytyväisiä Otteluputken väsymyksestä ei ollut tietoakaan, kun Kampparien edustusjoukkue komensi Warkauden Palloa Bandyliigan arkiottelussa keskiviikkoiltana Mikkelissä. -Sunnuntaina Akilleksen ottelussa väsymys painoi, mutta nyt ei. Pelejä oli aika paljon, mutta kun saatiin huilata hieman ja alle vielä hyvä harjoitus, ei ollut ongelmia, kertasi illan ottelua keskiviikkona hattutempun tehnyt Santeri Laitinen. Laitinen oli tyytyväinen voitosta, mutta hyvän tunteen toi ennen muuta joukkueen peliesitys. -Joukkue pääsi pelaamaan omalla tasollaan. Kun alkuun tuli osumia, WP:n selkäranka katkesi. Meiltä hyvä peli, tuumi Laitinen. Tyytyväinen oli myös päävalmentaja Olli Manninen. -Ottelu oli meiltä tason nosto verrattuna viime sunnuntain Akilles-otteluun. Olen todella tyytyväinen poikien pelaamiseen. Manninen teki hieman säätöjä ryhmään ja tuloksena oli hyvä pelitempo ja vastustajan haastaminen. WP ei pystynyt keskiviikkona pelaamaan kuin ensi jakson. Kampparit kuitenkin piti varkautelaiset kurissa ja teki taukojohdoksi 3-1 Janne Hauskan, Topi Saukkosen ja Laitisen maaleilla. Ottelu ratkesi toisen jakson alussa. WP jäi täysin telineisiin, ja Kampparit teki jakson alussa viidessä minuutissa kolme maalia. Laitinen hoiti niistä kaksi ja Elmeri Hämäläinen kolmannen. Maaleja teki usea pelaaja, mutta keskiviikkona roolia kentällä ottivat Liukkonen sekä Tomi Hauska, joka pelasi hyvän ottelun. Kun konkarit onnistuivat, onnistui myös ryhmän nuorempi kaarti. Juniori-ikäinen Simo Huotelin täytti paikkansa. WP 35 leirin mietteet ottelun jälkeen olivat synkät – päät pystyyn! Tyydyttävästi kautensa aloittanut WP 35 tyrmättiin keskiviikkona Mikkelissä 12-1 (3-1) lukemin. Ensimmäisen jakson varkautelaiset olivat vielä hyvin pelissä mukana, mutta toisella jaksolla vieraiden pelistä hävisi kaikki pelistään. WP 35:n ainokaisen viimeisteli Lasse Karppinen. – Ensimmäinen 45 minuuttia oli hyvää tekemistä ja saatiin luotua myös hyvin maalipaikkoja, Kamppareiden vaarallisimmat tilanteet tulivat nostopalloista. Puoliajalla muutin hieman pelipaikkoja, jolla hain parannusta nostopallojen puolustamiseen. Se oli huono ajatus ja on otettava vastuu siitä. Kampparit iski heti tokajakson ekaan 5 minuuttiin 3 maalia ja siihen kaatui tämä ilta. Kallis virhe minulta, manaili valmentaja Ilkka Hoffren.

BandyLiigaUutiset

Keskiviikkoillan SavonDerby

SavonDerby Tänään KLO: 18.30 – Mikkelissä Kamppareiden juhlaviikko starttaa Juhlaviikko alkaa tänään Bandyliigaottelulla WP35:ttä vastaan – Onnea! On hyvin harvinaista että, illan taopahtumaa ei kommentoida Kamppareiden sivustolla ennen ottelua, mutta nyt on valitettavasti näin päässyt käymään. No emmekähän kaikki ymmärrä – kiireitä varmasti riittää – Onnea vielä kerran seuralle, ja sen jäsenille – Toivottaa BandyliigaToimitus WP 35 leirissä odotetaan illan ottelua innolla WP 35 jatkaa iloista vistintäänsä sivuillaan, ja sosiaalisessa mediassa. Alla siitä tiivistelmä: WP 35 jatkaa Bandyliigaa keskiviikkona Mikkelissä, jossa se kohtaa sarjakärki Kampparit. – Mikkeli tulee olemaan meille iso haaste keskiviikkona, kaverilla on rosterissa laajuutta todella paljon. Meille varmasti tulee kamppailussa omat momentumit ja ne on käytettävä hyödyksi, alustaa joukkueenjohtaja Ilkka Hoffren keskiviikon ottelua. WP 35:llä on alla selkeä kotivoitto Botniasta ja näin ollen sillä on hyvät lähtökohdat Savon Derbyyn. – Lauantaina oli meillä kauden ehjin kokonaisuus eikä Botnia ollut niin heikko, kun loppulukemat näyttivät. Saatiin hyökkäyspelaamiseen tehoja ja niitä on myös löydyttävä Mikkelin illassa, päättää Hoffren. Lasse Karppinen kertoo tunnelmista ennen Savon Derpyä (Eilen tiistaina / WP 35 Media) Alla linkki Live-Lähetykseen, Lähetys ilmainen, mutta vaatii rekisteröitymisen

BandyLiigaUutiset

Lauantain ottelut

Tänään 3 ottelua Tänään tulessa on 6 joukkuetta, kun Helsingissä jouduttiin HIFK:n 125-vuotisjuhlaottelu perumaan (ottelun uusi pelipäivä ilmoitetaan myöhemmin). Kalliossa ei kenttää siis saatu vieläkään pelikuntoon. Bandyliigan seuraajille on kuitenkin tarjolla 3 hyvää ottelua, joten kaikki katsomoihin kannustamaan omia! WP 35 – Botnia Klo: 15.00 WP 35 kommentoi ottelua seuraavasti: WP 35 jatkaa Bandyliigaa lauantaina Kämärillä, kun vastaan tulee vieraita Helsingistä, Botnia. Alkukaudella yhden voiton viidestä ottelusta ottanut Helsinkiläisryhmä paransi otteitaan tiistaina häviämällä tiukahkon ottelun jälkeen Akillekselle 7-3. Varkautelaiset palasivat puolestaan etelän reissusta tyhjin käsin, kun sunnuntaina se kaatui viimeistelyyn HIFK:n vieraana. Nyt onkin kotijoukkueella mahdollisuus muuttaa kurssia Botnian kustannuksella. – Botnialla on mielenkiintoinen ryhmä kasassa ja tulossa on taas dramaa ja käänteitä varmasti. Lauantaina meidän on oltava kaikilla osa-alueilla teräviä, jos pisteille halutaan, toteaa toinen valmentaja Ilkka Hoffren. Botnian vaarallisimmat pelaajat alkukaudella ovat olleet Onni Autinen ja Tero Määttälä. Myös kokenut, joukkueen kapteeni Juri Schreck on Botnian pelin sielu. – Turha puristaminen on saatava tekemisestä pois ja rentoutta tilalle, päättää Hoffren. Mikäpä olisi Varkautelaisille parempaa ajanvietettä lauantaina ennen futiksen MM-puolivälieriä kuin draamaa ja käänteitä varmasti sisällä pitävä bandytaisto hyvässä talvikelissä. Botnianleiri ei kotisivuilla, tai sosiaalisessamediassa ottelua ole kommentoinut Valitettavasti tietojemme mukaan, Varkaudessa ei striimata pelejä, joten emme voi jakaa linkkiä – kun sitä ei ole – toivottavasti WP 35 saa vielä tämänkin kuntoon, niin saadaan kaikki nauttia Varkaudessa pelattavista otteluista. OLS – Narukerä Klo: 15.00 OLS uutisoi ottelua: OLS on pelannut Bandyliigassa varsin tiiviisti – joka viikonloppu on ohjelmassa ollut otteluita.Kuluva viikko on hieman kevyempi, kun ohjelmassa on vain yksi ottelu.Ottelu Narukerää vastaan on samalla runkosarjan puoliväli OLS:lle – pelitahti on siis ollut varsin kova, kun neljään viikkoon on runtattu läpi jo puolet runkosarjasta. Narukerä sarjassa ilman tappiota OLS:n seitsemän tähänastista peliä ovat tuottaneet kolme pistettä – mukaan mahtuu tasuri HIFK:sta, voitto Veiterästä ja viisi tappiota. Vierailevan Narukerän saldo on kaksi voittoa ja tasapeliä, Kerä on Kamppareiden ohella toinen joukkue sarjassa, jolla ei ole vielä tappioita. OLS:n edellinen ottelu sunnuntaina antoi kovasti uskoa joukkueen tekemiseen. Vierasvoitto Veiterästä on harvinaista herkkua ja siihen peliin peilaten on OLS:lla hyvä mahdollisuus myös Narukerää vastaan. Ottelun valmistava treeniviikko on ollut valitettavan repaleinen ja ottelukokoonpano selvinneen lopullisesti vasta lauantaina. Narukerän sosiaalisessamediassa ottelusta seuraavaa: Kerä matkustaa Ouluun kahden ottelun voittoputkessa. Viime viikolla joukkue otti ensin tärkeän vierasvoiton Porvoossa, jonka jälkeen JPS kaatui maali-ilottelun jälkeen Amiko-areenalla. – Perjantaina mentiin vaikeimman kautta, mutta joukkueen kärsivällisyys palkittiin ja mielestäni ansaitsimme pisteet. Sunnuntaina tehostimme kontrapelaamista ja hyökkäyksissä lisäsimme enemmän voimaa maalille, mikä näkyi tulostaululla. Hienoa, että jätkät saivat onnistumisia ja sitä kautta lisää uskoa omaan tekemiseen, valmentaja Tuomas Erkkilä toteaa. Lauantaina vastaan asettuvan OLSin kanssa tulee Erkkilän mukaan olla varuillaan. – Oulussa odottaa hyvin valmennettu joukkue, joka kävi Lappeenrannassa raapimassa pisteet mukaansa. Se kertokoon kaiken oleellisen. Meidän täytyy siis onnistua hyvin ja jatkaa oman pelin kehittämistä, mikä on toki ottanut jo harppauksia eteenpäin. Mutta edelleen on paljon työtä tehtävänä. Ottelua pääsette seuraamaan alla olevasta linkistä! JPS – Kampparit Klo: 15.00 JPS Uutisoi kotisivuillaan ottelusta seuraavaa: Lauantaina JPS hakee kauden toisessa kotipelissään revanssia Mikkelin Kamppareista. JPS pelaa lauantaina 10.12. kauden toisen kotiottelunsa, kun vastaan luistelee Mikkelin Kampparit. Palloseura lähtee hakemaan revanssia Kamppareista, joka voitti oman kotiottelunsa tiukasti 4-2. JPS-kapteeni Lasse Tammilehto odottaa lauantain peliä innokkaasti oltuaan pois kokoonpanosta viimeiset kaksi ottelua ja näin ollen jäi välistä joukkueen ensimmäinen kotiottelukin. “Jääpallo on parasta paikan päällä!” sanoo Tammilehto ja muistuttaa faneja laittamaan lämmintä päälle ja suuntaamaan kohti Viitaniemen katsomoita.  Kamppareiden leirissä ottelua kommentoitiin seuraavasti: Päävalmentaja Olli Manninen odottelee viikonvaihdetta tyynenä, mutta sanoo, että edessä on tiukka viikonloppu. -Viikonvaihteessa ovat edessä kovat haastajat. Toisaalta meillä on vahva usko omaan tekemiseen. Ilman muuta neljää pistettä tavoitellaan kahdesta ottelusta, sanoo Manninen. Kampparit lähtee viikonvaihteen matkaotteluihin sarjakärjessä. Takana on viisi ottelua ja yhdeksän pistettä. Voittoja on neljä, tasapelejä yksi. Viikonvaihteen vastustajista Akilles on Kampparien jälkeen sarjan kakkosena ja JPS viidentenä. JPS on luonteeltaan luisteleva ja energinen joukkue, ja Akilles puolestaan saanut vahvistuksia. Kamppareilla on luottamus osaamiseensa. Viime viikonvaihteen kotiotteluista OLS:n kaataminen oli työvoitto, mutta Botniaa vastaan mustat esittivät todella hyvää peliä. – Varsinkin Botnian ottelun 90 minuuttiin olen tyytyväinen, sanoo Manninen. -Sanoisin, että olemme menneet eteenpäin. Siinä mielessä lähdetään luottavaisena vierasotteluihin, mutta on tosin myös onnistuttava. Edustusjoukkueen ryhmä on pelikunnossa. Varusmiespalvelustaan suorittavat ovat myös jo olleet palveluksensa loppuvaiheissa harjoituksissa mukana, joten Manninen pääsee kokoamaan avauskokoonpanon ilman poissaolo-ongelmia. Ottelua voittte seurata alla olevasta linkistä!

BandyLiigaUutiset

Päivän pelit

Tänään 3.12.2002 seuraavat ottelut Porvoossa pelataan klo: 17.00 Akilleksen 120-vuotis juhlaottelu, Pallokentälle vastustajaksi saapuu toinen perinteikäs jääpalloseura Varkauden WP35. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy, joten nyt kaikki katsomaan Bandyliigaa. Akilles – WP 35 Klo. 17:00 Bandyliigaan paluun tekevä Ville-Veikko Angeria on harjoitellut Akilleen kanssa syksyn aikana jäähallissa ja myös isolla jäällä. Torniolaislähtöinen Angeria edusti urallaan kolme ensimmäistä Bandy-liigakautta kasvattajaseuraansa Tornion Palloveikkoja, jonka jälkeen tie vei Oulun Luistinseuran riveihin ja sieltä Porvooseen syksystä 2011 lähtien.Angeria on voittanut pelaajana viisi Suomen mestaruutta ja pelannut lähes 400 Bandy-liigaottelua sekä lähes 40 A-maaottelua. Angeria on ollut poissa pelikentiltä kaksi kautta keskittyen niin työhön kuin perheeseen sekä oman talon rakentamiseen. Angeria itse kommentoi paluutaan seuraavasti: ”On erittäin hienoa palata tositoimiin ja antaa panokseni seuran eteen. Lähden auttamaan Akilleksen nuoria lahjakkaita pelaajia kehittymään ja tasaamaan heidän kuormitustaan, sillä he pelaavat niin 18-vuotiaiden sarjaa kuin nuorten Bandy-liigaa edustusjoukkueen otteluiden ohella. Lisäksi hän nöyrästi korostaa, että ei halua viedä pelipaikkaa keneltäkään nuorelta vaan valmennus tekee kuormituksen perusteella valinnat kuhunkin otteluun.” Akilles Bandyn päävalmentaja Juha Laitinen on erittäin tyytyväinen Angerian halusta palata myös peleihin mukaan. ”On hienoa, että Ville-Veikko on käytettävissä myös otteluissa tasaamassa nuorten pelaajien kuormitusta. Hän on pitänyt huolta kunnostaan hyvin, ja sen on osoittanut myös syksyn jääharjoittelu, johon hän on aktiivisesti osallistunut.” Onnea 120-vuotiaalle seuralle, toivottaa BandyliigaToimitus! Katso ottelu yllä olevan linkin kautta (Maksullinen) Kampparit – OLS Klo. 14:00 Kampparikapteeni Kimmo Huotelin odottaa kotiviikonvaihdetta hyvillä mielin. “Totta kai hyvällä fiiliksellä, kun päästään pelaamaan kotiotteluita ja vielä tilanteessa, jossa kausi on lähtenyt joukkueelta hyvin käyntiin. Toki ollaan kärjessä, mutta sarja on vasta aivan alussa. Tietenkin tavoite on ollakin kärjessä, sanoo Huotelin”. Iivo Korhonen maalissa ensimmäisessä Bandyliigaottelussa Tänään kiinnostava seurattava on Kampparien nuoren Iivo Korhosen esiintyminen kotijoukkueen maalilla. Korhonen, 15, pelaa ensimmäisen Bandyliigan ottelunsa. Alkukauden hän on vielä seurannut ottelut penkillä. Iivo Korhonen on Kamppari-konkari Esko Korhosen poika ja lukeutuu ikäluokkansa huippupelaajiin. Katso ottelu yllä olevan linkin kautta (Vaatii kirjautumisen – Ilmainen tai Kuukausikannattaja)