BandyLiigaUutiset

Sunnuntaina ratkottiin sijoituksia

HIFK – Narukerä 4-4 Ennakkotunnelmat BandyliigaToimitus oli jälleen päässyt työtehtävissä Helsinkiin. Pahoittelen niukkaa näkemystä ottelusta, kun sitä työtehtävän osalta katsoo hiukan eri näkökulmasta. Ennakko asetelmat olivat Porin Narukerän puolella, olimmehan BandyliigaToimituksessa miettineet ennen kauden alkua Narukerän olevan kauden kovimpia mestari ehdokkaita. Sijoitus toisena sarjataulukossa ei myöskään antanut kotijoukkue IFK:lle suurta kerrointa. Brakulle saavuttua vielä joukkueiden rostereista katsellessa tuli ainakin BandyliigaToimitukselle “tunne” että HIFK antaa tasoitusta liikaa vierailijoille. HIFK:n perjantaisesta rosterista, ja nuorten joukkue edustajien johdosta puuttuivat ainakin Juho Sirén, Tuomas Jalkanen, Jaakko Liukkonen, Lauri Kivenjuuri, Tomi Tastén, Laurent Milo, Ikävalko Otso, Tuukka Järvinen, Iiro Väkiparta, ja Eelis Laitinen. HIFK:n rosterissa oli siis vain 15 pelaajaa, ja 3 maalivahdista Pete Pättiniemi tietojemme mukaan tulisi pelaamaan kärkenä. Totuuden nimissä on sanottava että kyllä meidän mielestä ottelu oli taputeltu jo ennen alkuvihellystä. Ajatukset ennakkoon olivat täysin väärät Kuten usein käy, nuo tunteet olivat aivan väärät. HIFK pelasi kauden parhaan pelinsä, ja lopputulos olisi voinut olla mitä tahansa. Pakko nostaa hattua kaikille asianosaisille! Täytyy myös kertoa ajatus ettei Narukerä saanut samanlaista henkeä kuin kotiottelussa voittoisassa Veiterä ottelussa, eli oliko takki hiukan tyhjä kovan matsin jälkeen, vai jäikö jalat bussimatkalle. Mitään ei kuitenkaan saa ottaa pois HIFK:n esitykseltä. Ottelu oli parasta jääpalloa mitä itse olen kaudella livenä nähnyt, tosin Nettilähetyksiä en laske tähän mukaan. Itse otteluun HIFK puolusti, ja hyökkäsi yllättävänkin hyvin. Narukerä piti enemmän palloa mutta ei päässyt oikeen kunnon maalintekopaikoille, ja HIFK:n maalissa Jani Laakso torjui todella loistavasti ne tilanteet joihin Narukerä pääsi. Tilastoja kun katsoo peli oli tasainen myös sen valossa kun esim. laukaukset meni 6-7, ja kulmalyönnit 6-7, ohilaukaukset 2-2, ja vielä kulmamaalit 2-1. Narukerän paras oli edelleen kentällä peliä erinomaisesti rakentava Ville Aaltonen, ja vastaavasti HIFK:n paras löytyy kolmikosta Jani Laakso, Ilia Sokolov, Aku Ojanen. Itse ottelun tarkempi raportointi jää videon katsomisen jälkeiseen aikaan, mutta ensin on katsottava tuo perjantain HIFK- Botnia ottelu, jonka lupasin sekä Botnian pelaajille, että täällä sivustolla – Raportti tulee vielä tänään tuosta tuomarinkin erikseen mainitsemasta “harvinaisesta” ilmapiiripelistä. Lopuksi on pakko sanoa että tuomaristo oli HYVÄ, ainoa omasta mielestäni virhe tapahtui ottelun loppupuolella kun Narukerälle jäi rankkari viheltämättä, mutta eivät kyllä Porilaiset sitä protestoineet ainakaan niin, että se olisi näkynyt minun silmiin. Lopputulos 4-4 tyydytti Porilaisten nälkää, ja HIFK:n kauden paras pelaaminen jätti varmasti joukkueen valmennukselle uskoa tuleviin ratkaisu kamppailuihin… HIFK:n kommentointi ottelusta oli niukkaa: Pisteet tasan Narukerän kanssa runkosarjan viimeisessä kotimatsissa. Röda pelaa seuraavan kerran Brakulla alemmassa jatkosarjassa. Alemman jatkosarjan pelipäivät ilmoitetaan mahdollisimman pian. Narukerän kommentointi oli myös niukkaa: Tiukan väännön jälkeen tuliaisena piste kotiin! Tänään Narukerä ei päässyt pyörittämään peliä samalla temmolla, missä se eilen onnistui Veiterää vastaan. HIFK taas puolusti tiiviisti ja hyökkäsi terävästi vastaan. Runkosarjaa on jäljellä vielä yksi ottelu, kun seuraavana viikonloppuna Kerä matkaa taas Helsinkiin Botnian vieraaksi. Joukkue majailee edelleen runkosarjan toisella sijalla. 🔴🔵 OLS – Botnia 4-6 OLS ei kommentoinut tappiota: Botnia kommentoi voitto-ottelua seuraavasti: Oulussa nähtiin Botnian pelipaidassa pari mielenkiintoista comebackia, kun Pavel Maksimenko ja maalivahti Ville-Matias Lammi nähtiin bandyliigajäillä monen vuoden tauon jälkeen. Ottelussa pelattiin varsin tasainen avausjakso, jossa Botnia ehkä hivenen enemmän sai maalipaikkoja. Vauhtia ja tempoa ei ihan samalla tavalla ollut kuin esimerkiksi perjantain ottelussa. Panoksettomuus saattoi hieman näkyä sen suhteen. Botnia meni kolmasti johtoon, mutta joka kerta OLS pystyi tasoittamaan. Onni Autinen osui kahdesti, ensin parin minuutin kohdalla läpiajosta ja toistamiseen avausjakson puolivälissä rangaistuslyönnistä. Siinä välissä Jyry Kortelainen kävi laittamassa Kaapo Schreckin lyönnin jälkeisen irtopallon maaliin. Botnia aloitti toisen jakson yhtä räväkästi kuin ensimmäisenkin Autisen ollessa kolmatta kertaa maalinteossa. Tällä kertaa Eetu Pulkkisen laukauksesta tuli rebound, jonka Autinen laittoi sisään. Tämän jälkeen pallonhallinta siirtyi oululaisille, mutta Botnia teki maalit. Heikki Pesonen maalasi upean soolosuorituksen päätteeksi ja Aleksander Maksimenko avasi kauden maalitilinsä ollen hänkin skarppina irtopallossa. Vaikka Botnian hyökkäyspelaaminen jäi maaleja lukuunottamatta vähän vaatimattomaksi toisella jaksolla, niin hyvin joukkue puolusti vieraskentällä pitäen johdon turvallisen oloisena loppuun asti. OLS onnistui kertaalleen kavennuksessa, mutta muutoin lähinnä keräili kulmalyöntejä ollen niissä tänään tehoton. Botnialle näin voitto lukemin 4-6. Botnia päättää runkosarjan kotonaan ensi lauantaina Narukerää vastaan. WP 35 – Akilles 6-3 WP 35 kertoi voitosta seuraavaa: WP 35 jatkoi vakuuttavaa menoaan Bandyliigassa voittamalla sunnuntaina Kämärillä viime kauden hopeajoukkueen 6-3 (2-1) lukemin. WP 35:n tehoista vastasivat tuttu kaksikko, kun Niko Nissinen ja Juho Holopainen iskivät kypärätemput. Ottelun käännekohta nähtiin parinkymmenen minuutin kohdalla, kun vierailijoiden Rasmus Ek katseli polvitaklauksen jälkeen punaista korttia ja näin Akilles pelasi ottelun loppuun yhden miehen vajaalla. Tämä aukaisi vastustajan karvausta ja vajaa 300-päinen yleisö sai nähdä kotijoukkueelta viihdyttävää hyökkäämistä. – Ottelun alku oli hieman hermostunut, mutta miesylivoimalla saatiin hyökkääminen pikku hiljaa paremmaksi ja paremmaksi ja ottelun viimeisellä vartilla se oli sellaista mitä halutaan. Olisi voitu noista paikoista takoa vielä toinen mokoma lisää, mutta tällä kertaa kuusi maalia riitti, summasi päävalmentaja Juha Järveläinen. Nissisen ja Holopaisen ohella WP 35:stä hyökkäyssuuntaan erottuivat myös Lasse Karppinen ja Jukka-Pekka Hoffren. Viime otteluissa myös varkautelaisten puolustaminen on ollut timanttia, viime kauden finaalijoukkueet pysyivät viikonloppuna kahdessa ja kolmessa maalissa. – Alakerta on pelannut nyt monta huippupeliä putkeen ja se on ollut neljän tappiottoman pelin avain. Yläviisikon puolustaminen on ottanut ison askeleen ja se helpottaa alakerran pelaamista, kehuu Järveläinen. Voiton myötä WP 35 varmisti kutossijan ja lähtee 1.2. alkavaan alempaan loppusarjaan toiselta sijalta kahdella lähtöpisteellä. WP 35 päättää runkosarjan lauantaina Oulussa. Akilles ei kommentoinut tappiotaan

BandyLiigaUutiset

Hyväntekeväisyysottelu WP35 – HIFK

Kämärillä huomenna Lauantaina 14.01.2023 klo: 15.00 WP35 – HIFK WP35 lahjoittaa yllä mainitun ottelun tuotosta 20% Varkaudessa asuvien Ukrainalaisten lasten vapaa-ajan harrastusten tukemiseen. WP35 tukee tapahtumaa lisäksi siten, että otteluun on kaikilla vapaa sisäänpääsy! Projektissa mukana olevan yrityksen nimi/logo näkyy kaikissa ottelun julkaisuissa, facebookissa, seuran nettisivulla, ja kuulutuksissa ottelun aikana. Yhteystiedot: Joni Kauhanen / joni.kauhanen@gmail.com / 040 5094999 BandyliigaToimitus haastaa Teidät kaikki siellä ruudun toisella puolella 20€ mukaan tähän hyvään toimintaan. Me BandyliigaToimituksessa jo osallistuimme, nyt on Teidän vuoro – Ole mukana tukemassa! Pasi Virtanen / Päätoimittaja Bandyliigatoimitus

BandyLiigaUutiset

Nyt kaikki katsomoihin

Viikonlopun aikana 4 Bandyliigaottelua Viikonlopun aikana päästään kunnolla kiinni Bandyliigaan, kun ensin perjantaina pelataan klo. 18.30 Mikkelissä ottelu Kampparit – JPS, ja hetkeä myöhemmin klo. 19.00 alkaa Varkaudessa ottelu WP35 – Veiterä. Lauantaina klo: 16.00 sitten WP 35 saa vieraakseen OLS:n ja vielä sunnuntaina toivotaan Ogelin olevan kunnossa – siellä olisi tarkoitus pelata klo. 13.00 Botnia- OLS. BandyliigaToimitus veikkaa Lähdemme vaikkaamaan viikonlopun otteluja seuraavasti: Katsotaan sunnuntaina, olimmeko aivan metsässä 🙂 Jos ehdimme lisäämme tänne linkit otteluihin BandyliigaToimitus muuttaa tänään, joten yritämme vielä päivittää tätä uutistamme, mutta jos muutto kestää pidempään – seuratkaa seurojen sivuja – sieltä löytyy varmasti tietoa ketkä kuvaavat, ja minkä kautta!

WP35Uutiset

WP 35 palkitsi kauden onnistujia

WP35 vietti kauden 2021-22 päättäjäisiä ravintola KaksRuusussa! Päättäjäisiin osallistui ilahduttavan runsas joukko junioreita ja heidän vanhempia sekä joukkueiden ohjaajia, taustahenkilöitä ja edustusjoukkueen pelaajia. Päättäjäisissä oli todella positiivinen ja kauteen kaikin puolin tyytyväinen ilmapiiri. Tästä on hyvä jatkaa pienen tauon jälkeen kohti uuden kauden suunnittelua WP35:n kauden 2021-22 päättäjäisissä palkinnot jaettiin seuraavasti: -Varkauden Aluelämmön luistelukoulu (kaikki) -U10 (kaikki) ja Juuso Kainulainen, Tuukka Voutilainen, Enne Parkkonen, Tinja Nurmi ja Unto Haukka -U12 (kaikki) ja lisäksi luottopelaaja Eemeli Nyyssönen -U14 (kaikki) ja Jooa Pöllänen, Eppu Piironen ja Otto Hämäläinen -U16 Eero Aho, Juho Väänänen, Santeri Heino ja Väinö Niiranen -U18 Väino Aho, Sakke Neuvonen, Minni Lappalainen ja Jasper Pöllänen -Vuoden valmentaja: Jussi Inkinen (U12) -Vuoden joukkueenjohtaja: Janne Paasonen (U12) Vuoden WP:läinen: Tom Niiranen Vuoden juniori: Jasper Pöllänen Edustusjoukkue Tsemppari: Robert Ruippo Luottopelaaja: Arvi Lindlöf Tehopelaaja: Joonatan Alho Kauden paras: Ari-Pekka Aho

BandyLiigaUutiset

Viikonloppuna vain 2 ottelua

Viikonloppuna vain 3 joukkuetta pelaamassa Tänä viikonloppuna piti olla kansainvälisiä maaotteluja, mutta korona se sotkee tämänkin viikonlopun. Aikaisemmin perutut HIFK-Akilles ja HIFK-Wp35 (nämäkin koronan takia) pelataan lauantaina ja sunnuntaina. 22.1 La Klo: 15.00 Oulunkylä HIFK – Akilles 23.1 Su Klo: 13.00 Oulunkylä HIFK – WP 35 Kaikki katsomaan paikan päälle!

WP35Uutiset

WP35 taistelee

Yle Kuopio kävi haastattelemassa Ilkka Hoffrenia ja Joni Kauhasta Varkauden WP 35 pelaa jääpallokautta jumbosijalla. Joukkue rakennettiin syksyllä lainapelaajien turvin. Tästä huolimatta Varkaudessa katsotaan luottavaisesti tulevaan. Lue linkistä (alla) koko YLE:n uutinen…

BandyLiigaUutiset

Kampparit vs WP35 Tulos: 9-1

Bandyliigakauden avaus Tihkusade teki kentästä hiukan tahmean, mikä taisi toisaalta olla etu WP35:lle. Peli alkoi tasaisesti ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa melkein puolituntia. Tämän jälkeen alkoi Kamppareiden peli liikkua selkeämmin ja hiukan WP 35 väsyi. Taukonumeroiksi Kampparit iski 4-0. Toinen jakso oli jälleen tasaista, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni otti Kampparit pelin haltuun. Jälleen iskettiin maaleja tehokkaasti ja loppulukemat 9-1. Molempien puoliaikojen ensimmäiset 25min pystyttiin pitämään vastustaja maaleitta. Myös pallollisessa pelissä otettiin pieniä askelia eteenpäin, toteaa valmentaja Ilkka Hoffren. WP 35:stä seitsemän pelaajaa pelasi ensimmäisen Bandyliigaottelunsa. Siiteri teki uran ensimmäisen Bandyliigamaalinsa. Olli Manninen kiitteli omiaan pelin parantamisesta loppua kohden ja pisteet tuntuvat aina hyvältä. Alussa ei oikein päästy hyville maalipaikoille, kun vastustajan puolustus tukki tehokkaasti paikat. Pelin edetessä kuitenkin parannettiin ja toisella jaksolla oli jo ajoittain tosi hyvää tekemistä. WP 35 parhaana palkittiin sivutuki Marcus Ukkonen Kamppareiden parhaana palkittiin Karo Liimatainen Toimituksen valinta 3 tähden pelaajaksi: