BandyLiigaUutiset

Miesten MM-Finaali suorana YLE:ltä

Ruotsi vs Suomi klo 17.00 Suomi eteni MM-finaaliin voitolla Norjasta 5-2 Suomi on varmistanut paikkansa jääpallon MM-finaalissa voitettuaan tiukassa välieräottelussa Norjan 5-2 Ruotsin Lidköpingissä pelattavissa kisoissa. Ottelu oli ennakoitua tasaista vääntöä, ja puoliajalla tilanne oli 2-2. Toisella puoliajalla Suomi onnistui nappaamaan tarvittavat maalit ja eteni loppuotteluun. Suomen kapteeni Samuli Helavuori oli ottelun sankari iskettyään voittomaaliksi jääneen 3-2-osuman. Helavuori kertoi, että Norja oli erityisen motivoitunut ja pelissä oli hetkittäin tiukkaa. “Tiukkaa ja tasaista vääntöä oli ja tiedostimme, että Norja pistää kaiken pelin meitä vastaan”, Helavuori kommentoi pelin jälkeen. Norja oli ottelussa vaarallinen, ja hetken ajan Suomi oli tappiolla 1-2, kun Norja onnistui kahdella nopealla maalilla. “Ensimmäisellä puoliajalla tuli vähän liian pitkiä passiivisia hetkiä, mutta toisella puoliajalla saimme nostettua omaa puolustusta ja samalla aggressiivisuutta peliin”, Helavuori totesi. Finaalissa Suomi kohtaa tuttuun tapaan Ruotsin, joka on hallitseva maailmanmestari. Toki välieräottelu Ruotsi vs USA on vielä 45 minuuttia pelaamatta (tilanne tauolla on juuri nyt 7-0 Ruotsille). Joten uskomme jo siihen, että Ruotsin voi Suomen vastustajaksi etukäteen julistaa. Ottelun ennakkotunnelmat YLE Areenassa jo klo: 16:50 alkaen Loppuottelu Ruotsi-Suomi käynnistyy huomenna klo 17.00 Suomen aikaa. Ottelu on nähtävissä suorana Yle Areenassa klo 16.50 alkaen Yle TV2:ssa klo 17.15 (ensimmäinen jakso viiveellä, ja toinen jakso sitten suorana alkaen noin 18:07). Ottelun selostuksesta vastaa Kalle Pallonen, ja hänellä asiantuntijana Markus Kumpuoja Nyt jääpallo saa sitä näkyvyyttä, joten kaikki ystävien kanssa ruutujen ääreen! Tämän päiväisen ottelun Suomi-Norja 5-2 (2-2) Tilastot:1-0 Samuli Helavuori (3. min),1-1 Felix Callander (Fritiof Hagberg, 23.42),1-2 Marius Andersen (Petter Loyening, 25.43),2-2 Kalle Lempinen (Emil Fedorov, 28.01),3-2 Samuli Helavuori (Tero Liimatainen, 68.19),4-2 Riku Hämäläinen (84.23),5-2 Tero Liimatainen (Elias Gillgren, 88.25). Jäähyt: Norja 3×10 min, Suomi – min. Tuomarit: Harri Siniaalto, Andreas Jebsen Mikkelsen, Emil Larshans.

BandyLiigaUutiset

YLE UUTISOI

ULKOJÄÄ ON ETELÄSSÄ HARVINAISTA LUKSUSTA Näin kirjoittaa YLE:n toimittaja Tiina Karppi tänään YLE:n sivuilla, ja uutinen esitettiin myös Uusimaan uutisissa klo: 18.00 jälkeen Ex NHL-Jääkiekkoilija myös huolissaan jää-ajasta Pääkaupunkiseudulla… Helsinkiin Malmille puuhataan kaikille avointa luisteluareenaa. Suunnitelmien takana on rakennusalan konserni Wasa Group ja tukena liuta entisiä ammattiurheilijoita. Yksi heistä on entinen NHL-jääkiekkoilija, Helsingin Jokereiden kasvatti, Juha Lind. Hän haluaa Helsinkiin jäähallin, joka tarjoaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet yleisöluistelulle. – Jos ajattelee, että lapsi pääsee koulun kanssa lähihalliin luistelemaan ja innostuu siitä, niin minne hän voi mennä vapaa-ajalla luistelemaan? Lindin mukaan jäähallit ovat tällä hetkellä täynnä harrastajia, eivätkä jäljelle jäävät ajankohdat yleisöluistelulle ole tarpeeksi houkuttelevia. Samaan aikaan luonnonjäät ovat uhattuna ilmastonmuutoksen myötä. Tyyliltään Malmin halli olisi Lindin mukaan kuin Oulunkylän tekojäärata, mutta katettu. Halli ei koostuisi erillisistä kaukaloista, vaan erilaiset tarpeet huomioivasta isosta jäätilasta. Myös seurat voisivat hyödyntää hallia, mutta niin, että yleisöluistelu silti mahdollistettaisiin. Toimintaperiaate olisi kuin uimahallissa, Lind toteaa, eli hallia voisivat käyttää kaikki kilpaurheilijoista satunnaisiin liikkujiin. Hallia voitaisiin pitää auki 7–8 kuukautta vuodessa. Lindin mukaan suunnitelma on, että halli olisi luistelulajien käytössä valtaosan vuodesta. Kesäkuukausina hallissa järjestettäisiin muuta toimintaa. Halli voisi toimia vuoden ajasta riippumatta esimerkiksi konserttien järjestyspaikkana. Lue ja katso Video suoraan linkistä alta!

AkillesUutiset

Isä ja poika venyttivät verkkoa

YLE Uutisoi Suomen jääpallon Bandyliigassa nähtiin tänään historiallinen hetki, kun isä ja poika onnistuvat maalinteossa samassa pääsarjaottelussa Porvoon Akilleksen kohdatessa varkautelaisen WP-35:n. Akilleksen Jari Hyttinen, 45, sai juhlia poikansa Jonathanin, 16, kanssa lopulta 15–0-voittoa. Isä-Hyttinen viimeisteli ottelun viimeisen maalin loppuhetkillä. Poika Jonathan iski joukkueensa seitsemännen osuman. Kummallekin merkittiin maalin lisäksi yksi syöttöpiste. – Onhan tämä tietysti hieno asia. Eihän se ihan normaalia ole, että isä ja poika tekevät samassa pallopelin pääsarjaottelussa maalin. On se ainakin näin pelin jälkeen hauska juttu. Sellainen, mitä voi loppuelämänkin muistella, Hyttinen sanoo Yle Urheilulle. Satoja katsojia Hyttisen mukaan jääpalloperinteiden mukaisesti isä-poika -kaksikoihin törmää melko usein lajin parissa. Ennen sunnuntaita viimeisin isän ja pojan onnistuminen samassa ottelussa nähtiin helmikuussa 2019 Mikkelissä, kun nykyisinkin porvoolaisia edustava Akseli Laakkonen ja hänen isänsä Sami iskivät maalin Kamppareita vastaan. – Voi olla, että jossain vaiheessa näemme isä-poika Huotelinit (Kimmo ja Simo) kentällä. Jääpallossa näitä nähdään, ja ne varmasti pitävät tätä meidän lajia yllä. Ottelun katsojamääräksi ilmoitettiin tämänhetkisten rajoitusten puitteissa harvinainen lukema, 606 katsojaa. Porvoossa ulkoilmatapahtumissa ei ole tällä hetkellä rajoituksia. – Porvoossa katsojamäärään lasketaan kausikorttilaiset, ja en ole ihan varma, että oliko 600 katsojaa, mutta useampi sata kuitenkin. Yleisömäärä on yleensä 600–1 000 katsojan välissä, mutta korona-aika on siihen vähän vaikuttanut. Meillä on myös hyvät nettilähetykset, ja moni katsoo ottelun kotoa, Hyttinen sanoo. – Porvoossa jääpallo kiinnostaa, ja onhan se aina kivempi pelata, kun on ihmisiä katsomassa. “Pelaaminen ei ole tässä iässä niin helppoa” Pelaajauransa henkisesti kauden 2015–2016 jälkeen lopettanut Hyttinen toimii pääosin porvoolaisten valmentajana, mutta hän pelaa silloin tällöin muutamia pelejä kauden aikana. – Jonkun pelaajista on pitänyt joskus huilata. Olen myös pitänyt pelituntumaani yllä, jos sattuisi flunssa-aalto tai loukkaantumissuma. Silloin pystyisin hyppäämään isompaankin rooliin tarvittaessa, 3–6 peliä kaudessa pelaava Hyttinen sanoo. Harjoittelu luistimet jalassa on kuitenkin satunnaista, ja Hyttinen nähdään kentän laidalla enemmänkin valmentajana toppa-asussa. Tuntimäärällisesti Hyttinen harjoittelee kuitenkin edelleen paljon, sillä hän kilpailee maantiepyöräilyn parissa. – Olen mukana jääpallon lajiharjoituksissa käytännössä kerran viikossa, kun pelaamme pidemmän osuuden. Varsinaisia lajiharjoituksia tulee niin vähän, ettei se pelaaminen tässä iässä ihan niin helppoa ole. Sunnuntaisen maalin myötä Hyttinen on heiluttanut verkkoa Suomen tai Ruotsin pääsarjassa joka vuosi viimeisen 30 kalenterivuoden aikana. Pelaajana Hyttinen saavutti kaksi SM-kultaa ja yhden MM-pronssin. Valmentajana Hyttinen on puolestaan johdattanut Akilleksen kahteen peräkkäiseen mestaruuteen (2020 ja 2021). Hyttinen valittiin näinä vuosina myös vuoden valmentajaksi. Uutinen poimittu YLE:nsivuilta